Miksi niin monet aikuiset eivät pysty kuuntelemaan "örinämusiikkia"? Kokevatko sen liian pelottavana tms.?

En jaksa kuunnella imuria enkä örinää.

Pidän melodiasta.

En minäkään pysty kuuntelemaan esim Antti tuiskua voimatta pahoin,joten miksi kaikkien pitäisi pitää siitä mitä minä kuuntelen.

Että klassinen, jazz JA örinämusiikki ovat ne, mitä pitäisi yleissivistyksen vuoksi harrastaa? Mihinkäs aloittajan aloituksesta jäivät nyt sitten kaikki muut? No pop ja rock varmaan ihan itsestäänselvästi, mutta ovatko samalla linjalla "pakko tuntea ja nauttia" myös sellainen tanhuttava kansanmusiikki, saamelaisten joiut, rillumarei, sahansoitto jne.? Ja jos eivät, niin miksi juuri "öriseminen" pitäisi nostaa siihen ylempään sivistyskategoriaan?

Ps: Olen musiikillisesti erittäin rajoittunut, koska kuuntelen tosiaan lähinnä klassista, jazzia, bluesia, countrya, poppia ja rockia. Myös konserteissa. En ollenkaan nauti (vaikkakaan en tunne myöskään pelkoa) mistään örisemisistä, joikumisista, sahansoitoista tai edes Värttinästä. Sori siitä.

Ei kyllä moni aikuinenkaan industriaaliteknosta välitä. Tämä ei ole ongelmani, itse kuuntelen sitä mitä haluan ja muut sitä mitä voivat. Nuorempana bläkkis maistui, mutta niin kliseisesti musiikkimaku on laajentunut itselläni (koneellisempaan) suuntaan. Valtavirtamusiikista en ole koskaan kiinnostunut, enkä usko että jotain top 40-musiikkia kuuntelevalla ihmisellä on kanssani hirveästi mitään yhteistä musiikillisesti.

Pystyn muutenkin kuuntelemaan vain harvoja vokalisteja, ja kaikista vähiten jotain black metal tai metallirääkyjiä. Monen bändin kohdalla saattaisin kyllä tykätä itse musiikista, mutta en kestä kuunnella sitä laulajan epävireistä rääkynää.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluan saada sanoista selvää ja laulaa mukana ja tanssiakin. 

En oikein tiedä miten onnistuisi metallin kanssa.

Eihän se oikein onnistukaan, siksi me heilutetaan vaan tukkaa \m/

Uuden sukupolven deathcore mestariteos.

Kirjoitan nyt vielä yhden viestin (olen alle 30 v nainen) kun nyt vasta muistin kuinka olen aina pitänyt Death bändistä ja nuorena kuollut Chuck Schuldiner oli minusta komea. Tosin itse olen vasta nyt myöhemmin tutustunut tähän bändiin. Ehkä se menee niin, että itsekin on syntynyt vasta 90-luvulla niin olen tutustunut näihin sitten myöhemmin jos ne kiinnostavat. Joku toinen on ehkä kuunnellut jo nuorena niin ei kiinnostu enää. Sanoista on myös kiva saada selvää. Ehkä se raja menee siinä itsellä. En osaa määrittää tarkasti, mutta ehkä death metallissa on enemmän sitä, että sanoista saa selvää. Olisiko black metalli sitten vielä raskaampaa. Arvelin niin. Sitten voisi vetää rajan siihen death metalliin itseni kanssa. Jos olen jotenkin ymmärtänyt oikein.

Hassu. Tykkään musiikista, jonka soundi ja melodia hivelee korvia ja sielua, sanat tärkeitä myös. Raskas musiikki sitä ei minulle tee vaan päinvastoin aiheuttaa stressitilan. Ja millä tavalla raskas musiikki olisi pelottavaa? Kuuntelen myös ihania "haunting" biisejä, joissa sekä melodia että sanoitus tunkee ihon alle, mutta raskaaseen genreen ne ei kuulu.

Ai että joku "pelkää" musiikkia? 😂😂

Koin teininä bläkkiksen jotenkin hyvällä tavalla pelottavana, rankkana ja sain siitä voimaa ja rohkeutta.

Näin aikuisena ja elämässä oikeasti rankkoja asioita jo työnikin vuoksi kokeneena ja nähneenä se on muuttunut yhdeksi genreksi muiden joukossa ja se "rankkuus" kadonnut.

Aiheuttaa jopa hieman myötähäpeää, kun aikuiset ihmiset innostuvat jostain muka syvällisestä synkistely voimafantasioita ja satanistista nihilismiä viljelevästä musiikista. Hyvin monet bläkkismuusikot soittaa enivei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimman osan mielestä se kuulostaa pelkältä meteliltä.

Minun musiikkimakuuni vaikuttaa hyvin paljon se pidänkö jonkun laulajan äänestä. Sen vuoksi räppi tai örinämetalli ei iske ja omalta osalta raskaimman musiikin raja kulkee siinä AC/DC:n ja Metallican kohdalla, Jotenkin se örinämetalli kuulostaa lähinnä koomiselta ja laulun sanoista on vaikeaa saada selkoa. Esimerkiksi David Coverdale on hyvä laulaja vaikka Whitesnaken lyriikat eivät olekaan mitään Bob Dylanin tasoa.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Yleensä tykkään kuunnella laaja-alaisesti rock- ja popmusiikkia 1950-luvulta 2020-luvulla. Jotenkin huvittaa miten jotkut suhtautuvat musiikkiin lähes ideologisesti ja päättyvät kuuntelemaan vain jonkun yhden genren edustajia kuten metallia tai punkkia.

Juuri näin

Hirveää kuraa. Esim. Demilich on keski-ikäisten ukkojen muisteluja. Lopettaisi jo kun ei osata edes laulaa.

Minulle se kuulostaa samalta kuin pikkulasten kirjuminen tai koiran räksyttäminen. Tekee vaan mieli huutaa että nyt se turpa tukkoon ja äkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimman osan mielestä se kuulostaa pelkältä meteliltä.

Minun musiikkimakuuni vaikuttaa hyvin paljon se pidänkö jonkun laulajan äänestä. Sen vuoksi räppi tai örinämetalli ei iske ja omalta osalta raskaimman musiikin raja kulkee siinä AC/DC:n ja Metallican kohdalla, Jotenkin se örinämetalli kuulostaa lähinnä koomiselta ja laulun sanoista on vaikeaa saada selkoa. Esimerkiksi David Coverdale on hyvä laulaja vaikka Whitesnaken lyriikat eivät olekaan mitään Bob Dylanin tasoa.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Yleensä tykkään kuunnella laaja-alaisesti rock- ja popmusiikkia 1950-luvulta 2020-luvulla. Jotenkin huvittaa miten jotkut suhtautuvat musiikkiin lähes ideologisesti ja päättyvät kuuntelemaan vain jonkun yhden genren edustajia kuten metallia tai punkkia.

Whitesnake on sukkahousuheviä eikä örinää. Melkein enemmän poppiosastoa.

Eihän kukaan ole väittänytkään Whitesnakea örinäksi.

Ei se kyllä myöskään ole "sukkahousuheviä". Blues rockia / hard rockia se on.

Black metal ei miellytä omaa korvaa ja makua, koska operoin täysin eri taajuudella kuin sen tekijät ja esittäjät. Toisin sanoen energiamme eivät kohtaa ollenkaan. Saan virtaa iloisesta ja positiivisesta ja menevästä musiikista, esimerkiksi 70-80-lukujen funkista ja kasaripopista. 

Vierailija kirjoitti:

Että klassinen, jazz JA örinämusiikki ovat ne, mitä pitäisi yleissivistyksen vuoksi harrastaa? Mihinkäs aloittajan aloituksesta jäivät nyt sitten kaikki muut? No pop ja rock varmaan ihan itsestäänselvästi, mutta ovatko samalla linjalla "pakko tuntea ja nauttia" myös sellainen tanhuttava kansanmusiikki, saamelaisten joiut, rillumarei, sahansoitto jne.? Ja jos eivät, niin miksi juuri "öriseminen" pitäisi nostaa siihen ylempään sivistyskategoriaan?

Ps: Olen musiikillisesti erittäin rajoittunut, koska kuuntelen tosiaan lähinnä klassista, jazzia, bluesia, countrya, poppia ja rockia. Myös konserteissa. En ollenkaan nauti (vaikkakaan en tunne myöskään pelkoa) mistään örisemisistä, joikumisista, sahansoitoista tai edes Värttinästä. Sori siitä.

Totta, vähän teennäinen aloitus. Pitäisikö kirjallisuuden harrastajan lukea "Alastalon salissa", vaikka ei yhtään nappaisi. Ei minusta, riittää, että tietää teoksen. Eri asia, jos on tutkija tms.

Ihmiset ovat eri vaiheissa henkisessä kehityksessään. Jotkut kantaa sisällään ahdistusta ja haavoja, heille örinämusiikki voi olla vapauttavaa. Joillakin toisilla on erilainen sisäinen maisema, johon he valitsevat musiikin.

Itse pidän esimerkiksi Jimi Hendrixin musiikkia ylöskohottavampana kuin hevi-örinää. Siinä on enemmän vivahteita.

Mä kuuntelen huutomusaa, motionless in whitella on hyviä biisejä 😍

Pelottavana? Ei, en koe sitä pelottavana. Kun elämässä on ollut tarpeeksi rankkoja asioita ei örinämusaa ja muuta keikistelyä pidä mitenkään rankkana vaan lapsellisena.