Tuntuu kuin muut vanhemmat ei tykkäisi minusta

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ihan suoraan kertonut, että me käydään tääll puistossa usein annapa sun numero niin voidaan tulla samaan aikaan. Ihmisille pitää tehdä se tutustuminen helpoksi.

Älä kysy, tarjoa vaan numeroasi. Useimmiten tosi juttu sujuu, jos lapset alkavat leikkiä keskenään.

Esimerkkilauseita, millä saa rakennettua keskutelua avoimemmaksi, että voi verkostoitua:

Onko teilläkin aamuisin sellaista, että?

Onko teidän lapsi tykännyt käydä?

Jne.

Töitä se vaatii harvemmin tapaa kovin sosiaalista vanhempaa.

Yök, ei ei ei...! Ei missään nimessä aleta puhelinnumeroa tyrkyttämään. Tuo baari-iskuun liittyvä vertaus oli hyvin osuva. Siitä voi ottaa osviittaa. "Käytsä usein täällä?" Jne. 😄

Mut puhelinnumeron tyrkyttäjiä pidettäis likaisina pervoina tai epätoivoisina tyrkkyinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Ok, eli ongelmana ei ole niinkään itse ap:n vaan ap:n lapsen kaverien puute. Yritä bongata esim. leikkipuistosta muita ujon oloisia lapsia ja sitten yritä saada lapsesi leikkimään heidän kanssaan. Vanhemmille voit sanoa, että onpa tosi kivaa kun Pirkko löysi kaverin, kun hän on aika ujo ja hänen on monesti vaikea tutustua muihin lapsiin. Jos heillä on samoja fiiliksiä, niin he saattavat itse ehdottaa numeroiden vaihtamista, tai voit toki ehdottaa sitä itsekin.

Ei sen sijaan kannata ehkä tuhlata aikaa siihen, että yrittäisitte tutustua suosittuihin, sosiaalisiin ja rohkeisiin lapsiin sekä heidän vanhempiinsa. Tuollaisilla lapsilla on jo kavereita enemmän kuin tarpeeksi, joten vanhemmat tuskin ovat innostuneita mistään leikkitreffeistä etenkään, jos sinun lapsesi ja heidän lapsensa ovat ihan eri aaltopituudella.

Ei ole vika sinussa, ihmiset vaan on kummallisia ja kuten yllä jo todettiin pikkulapsiarki on niin näännyttävää että monet sen takia ei jaksa yhtään mitään small talkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Otan osaa ap. Tuo on pahinta mitä voi olla. Mulla oli se onni ettei lapseni ole koskaan ollut ujo. En oikein usko,että tilanne tuosta enää paranee.

Mitä siis yrität sanoa? Että tilanteemme on pahinta mitä voi olla eikä se voi enää tästä parantua? Olipa kurjasti sanottu.

Ap

Niin se yleensä valitettavasti ujon lapsen kanssa menee. Taitaisi olla nyt ainoa konsti tuossa teidän tilanteessa, saada reipas kaveri lapselle. Se auttaisi omaasi lasta reipastumaan.

Tuskin on sinussa vika. Itsekin aina mietin, että olisipa kiva saada uusia kavereita, mutta kun se tilanne heittäytyy eteen niin ensimmäinen ajatus on että en kyllä nyt yhtään jaksaisi nähdä vaivaa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Haluan sekä itselle seuraa että lapselle leikkikavereita. Siis idealla, että kun lapset leikkii yhdessä niin me aikuiset voidaan myös viihtyä yhdessä jutellen, ei nyt sydänystäviksi välttämättä ollenkaan mutta siten että on kivaa viettää siinä aikaa yhdessä.

Miten ehdottaa jotain leikkitreffejä kun juttu hyytyy jo siihen kun kohteliaasti yritän avata keskustelua, että mitä teille kuuluu, oletteko ajatelleet lauantaina käydä leikkipuiston suunnalla tms? Eli moikataan kun tavataan, mutta kun yritän enemmän kuin sen moikan niin minulle käännetään selkä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Ok, eli ongelmana ei ole niinkään itse ap:n vaan ap:n lapsen kaverien puute. Yritä bongata esim. leikkipuistosta muita ujon oloisia lapsia ja sitten yritä saada lapsesi leikkimään heidän kanssaan. Vanhemmille voit sanoa, että onpa tosi kivaa kun Pirkko löysi kaverin, kun hän on aika ujo ja hänen on monesti vaikea tutustua muihin lapsiin. Jos heillä on samoja fiiliksiä, niin he saattavat itse ehdottaa numeroiden vaihtamista, tai voit toki ehdottaa sitä itsekin.

Ei sen sijaan kannata ehkä tuhlata aikaa siihen, että yrittäisitte tutustua suosittuihin, sosiaalisiin ja rohkeisiin lapsiin sekä heidän vanhempiinsa. Tuollaisilla lapsilla on jo kavereita enemmän kuin tarpeeksi, joten vanhemmat tuskin ovat innostuneita mistään leikkitreffeistä etenkään, jos sinun lapsesi ja heidän lapsensa ovat ihan eri aaltopituudella.

Mun lapsi ,nykyään teini,on tällainen sosiaalinen ja reipas. Paljon kavereita. Löysi parhaan kaverinsa ykkösluokalla. Paras kaverinsa on ns älykkö mutta ujo ja hiljainen. Lapseni on keskinkertainen koulussa. Tasapainottavat hyvin toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Haluan sekä itselle seuraa että lapselle leikkikavereita. Siis idealla, että kun lapset leikkii yhdessä niin me aikuiset voidaan myös viihtyä yhdessä jutellen, ei nyt sydänystäviksi välttämättä ollenkaan mutta siten että on kivaa viettää siinä aikaa yhdessä.

Miten ehdottaa jotain leikkitreffejä kun juttu hyytyy jo siihen kun kohteliaasti yritän avata keskustelua, että mitä teille kuuluu, oletteko ajatelleet lauantaina käydä leikkipuiston suunnalla tms? Eli moikataan kun tavataan, mutta kun yritän enemmän kuin sen moikan niin minulle käännetään selkä.

Ap

Käy suoraan asiaan päiväkotikaverin vanhempien kanssa: Matti haluaisi kutsia Pekan leikkipuistoon, sopisiko teille esim. ensi viikonloppuna?

Tai sitten järjestätte lapsen kanssa vaikka Halloween-kemut, joihin kutsutte muutaman kaverin päiväkodista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Haluan sekä itselle seuraa että lapselle leikkikavereita. Siis idealla, että kun lapset leikkii yhdessä niin me aikuiset voidaan myös viihtyä yhdessä jutellen, ei nyt sydänystäviksi välttämättä ollenkaan mutta siten että on kivaa viettää siinä aikaa yhdessä.

Miten ehdottaa jotain leikkitreffejä kun juttu hyytyy jo siihen kun kohteliaasti yritän avata keskustelua, että mitä teille kuuluu, oletteko ajatelleet lauantaina käydä leikkipuiston suunnalla tms? Eli moikataan kun tavataan, mutta kun yritän enemmän kuin sen moikan niin minulle käännetään selkä.

Ap

Ei noin. Mä olen se kaikkien hyljeksimä kaveriton äiti sosiaalisella lapsella. Eli lapsi hommasi kaverinsa. Esim leikki kerhonsa jonkun kanssa ja mä kysyin,voisivatko esim pojat joskus leikkiä kaksin?toisen lapsen äiti käski tuomaan poikani heille. Vein,lähdin omille asioille esim 2 tunniksi ja hain lapsen kotiin. En missään nimessä tyrkyttänyt seuraani,kun se ei kelvannut. Teillä on se vika,että te molemmat tulette. Ehkä eivät halua sinua,siksi on ajateltava lapsen parasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Haluan sekä itselle seuraa että lapselle leikkikavereita. Siis idealla, että kun lapset leikkii yhdessä niin me aikuiset voidaan myös viihtyä yhdessä jutellen, ei nyt sydänystäviksi välttämättä ollenkaan mutta siten että on kivaa viettää siinä aikaa yhdessä.

Miten ehdottaa jotain leikkitreffejä kun juttu hyytyy jo siihen kun kohteliaasti yritän avata keskustelua, että mitä teille kuuluu, oletteko ajatelleet lauantaina käydä leikkipuiston suunnalla tms? Eli moikataan kun tavataan, mutta kun yritän enemmän kuin sen moikan niin minulle käännetään selkä.

Ap

Ei noin. Mä olen se kaikkien hyljeksimä kaveriton äiti sosiaalisella lapsella. Eli lapsi hommasi kaverinsa. Esim leikki kerhonsa jonkun kanssa ja mä kysyin,voisivatko esim pojat joskus leikkiä kaksin?toisen lapsen äiti käski tuomaan poikani heille. Vein,lähdin omille asioille esim 2 tunniksi ja hain lapsen kotiin. En missään nimessä tyrkyttänyt seuraani,kun se ei kelvannut. Teillä on se vika,että te molemmat tulette. Ehkä eivät halua sinua,siksi on ajateltava lapsen parasta.

Ei lapseni uskalla mennä kylään ilman minua. En siis tyrkytä itseäni vaan lapseni takia näin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista vuorovaikutusta ap odottaisit tällaisissa tilanteissa? Miten ajattelet, että nää "normaalisti" menee?

No jotain vähän vastaavaa kuin työpaikoilla. Ystävällistä jutustelua, kuulumisten vaihtoa, välillä jostain ajankohtaisesta lapsiin jotenkin liittyvästä aiheesta keskustelua. Ja sitten kuin näin on tutustuttu, niin voisi yhdessä lasten kanssa käydä jossain, vaikka eläinmuseossa tai jätskillä tai vaikka lastenelokuvissa, miksei joskus kyläilläkin, jotta lapset saisi leikkiä yhdessä. Ap

Millaisissa tilanteissa siis tapaat näitä muita vanhempia? Leikkipuistossa, vanhempainillassa, kentän laidalla harrastuksissa? Tapaatko samoja ihmisiä usein?

Mietin vaan itse, että kun käyn pienen muksun kanssa tuossa leikkipuistossa, niin kyllähän siellä jutustellaan, mutta on se jotenkin ihan selvää kaikille, että kysymys on lähinnä kohteliaisuudesta, ei kukaan ole kiinnostunut tutustumaan enempää.

Tämä. Lasten harrastuksissa on helppo tutustua muihin vanhempiin. Tai mun ainakin on ollut helppo tutustua. Ihan siis joku kerran viikossa kevyt juttu riittää.

Vanhemmat jää usein sinne harjoituspaikalle odottamaan, koska ne pienten harjoitukset on niin lyhyet. Siinä ehtii jutella hyvin.

Jutella? Millaisissa jutuissa te käytte? Mullakin 4v joka nyt syyskuussa aloitti 2 jumppakerhoa. Eipä siellä kukaan juttele kenenkään kanssa; kaikki roikkuvat puhelimella koko sen odottelun ajan. Kiinnitin tähän ekalla kerralla niin paljon huomiota että jopa lopetin sen itse ja tarkkailin näitä muita vanhempia koko loppuajan. Katse ei nouse kenelläkään siitä kännyn ruudulta.

En tunne ketään vanhempaa lapseni pph-ryhmästä, hyvä että tiedän etunimet muiden lapsista. Yhden nimi selvisi vasta monen kk päästÄ kun sain selvää oman lapseni puheesta (nimi erikoinen). Ei pph saa puhua enää sanaakaan muista hoitolapsista, edes kertoa nimiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Haluan sekä itselle seuraa että lapselle leikkikavereita. Siis idealla, että kun lapset leikkii yhdessä niin me aikuiset voidaan myös viihtyä yhdessä jutellen, ei nyt sydänystäviksi välttämättä ollenkaan mutta siten että on kivaa viettää siinä aikaa yhdessä.

Miten ehdottaa jotain leikkitreffejä kun juttu hyytyy jo siihen kun kohteliaasti yritän avata keskustelua, että mitä teille kuuluu, oletteko ajatelleet lauantaina käydä leikkipuiston suunnalla tms? Eli moikataan kun tavataan, mutta kun yritän enemmän kuin sen moikan niin minulle käännetään selkä.

Ap

Ei noin. Mä olen se kaikkien hyljeksimä kaveriton äiti sosiaalisella lapsella. Eli lapsi hommasi kaverinsa. Esim leikki kerhonsa jonkun kanssa ja mä kysyin,voisivatko esim pojat joskus leikkiä kaksin?toisen lapsen äiti käski tuomaan poikani heille. Vein,lähdin omille asioille esim 2 tunniksi ja hain lapsen kotiin. En missään nimessä tyrkyttänyt seuraani,kun se ei kelvannut. Teillä on se vika,että te molemmat tulette. Ehkä eivät halua sinua,siksi on ajateltava lapsen parasta.

Ei lapseni uskalla mennä kylään ilman minua. En siis tyrkytä itseäni vaan lapseni takia näin. Ap

Minkä ikäinen lapsesi on?

Voi olla että olemuksessasi on jotain, minkä vuoksi muut kokevat erilaisuutta johon ehkä lisäksi sekoittuu jonkinlaisia alemmuudentunteita, mikä voi olla heillä tiedostamatonta mutta vaikuttaa käytökseensä silti.

Se jokin olemuksessasi voi olla vaikka itsevarmuus, jolla et oikeasti loukkaa ketään. Ihmisen ei tarvitse olla millään tavalla ylimielinen tai dominoiva, mutta siitä huolimatta itsevarmuus tai tasapainoisuus voidaan nähdä parempiosaisuutena, josta monet ottavat herneen nenäänsä. Se herne voi olla niin pieni etteivät he itse edes huomaa sitä, mutta sinä huomaat sen paremmin kuin hyvin, koska sen vaikutuksesta sinuun suhtaudutaan eri tavalla kuin muihin.

Jää voi kyllä rikkoutua, mutta se vaatii myös vähän hyvää tuuria.

Asutko Turussa? Turkulaisista valtaosa on niin omahyväistä porukkaa. Itse olen asunut täällä työn puolesta yli 20v ja muuttaisin pois heti jos vaan voisin. Tämä ihmistyyppi on jotain käsittämättömän karua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut vanhemmat on outoja. Oletko yh? Hiljainen?

Löydät kyllä vanhempikavereita. Jatka samaan malliin. Eka löytyy yksi, sitten löydätte lisää. Jotkut on vaan niin stuck up ja estyneitä, "kiireisiä" ja porvarillisia.

En ole yh, ydinperhe ollaan. En ole ujo enkä hiljainen, vaan puhun kyllä, välillä paljonkin, mutta en toisaalta ole pälpättävä räpättäjäkään, vaan rauhallinen, pohdiskeleva. Ikä 40. Korkeakoulutettu. Mielestäni olen tavallinen ja mukava. Ulkonäkö aika tavallinen, siisti olemus tietenkin, mutta en siis edusta mitään alagenreä, joka voisi säikäyttää muita tms. Ap

Oletko ylipainoinen?

Juuh, tämähän oli se olennaisin kysymys. Eiköhän niitä lihavia, että hoikkiakin äitejä ole aivan yhtä lailla, että tuskinpa tuolla elopainolla on väliä. Tai noh, siis tarkemmin ajatellen lievästi ylipainoisia on suurin osa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.

He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.

Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.

Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.

No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.

Omille lapsilleen voi kertoa, että Leevi ja Leo on kavereita keskenään ja käyvät toisillaan leikkimässä ihan samalla tavalla kuin te käytte Niikalla ja Sanilla. Ei kaikkien tarvitse päästä joka paikkaan.

Mutta entä kun ei ole olemassa edes sitä Niikaa ja Sania? Lapseni on ujo. Yritän siksi laajentaa meidän tuttavapiiriä, jotta lapseni saisi seuraa vapaa-ajalle. En onnistu siinä, kun kaikki muut äidit tuntuu kääntävän selkänsä minulle. Ap

Haluatko itsellesi vai lapsellesi kavereita? Eikö lasta voisi yrittää kaveerata niiden päiväkotikavereiden kanssa, kutsutte Maikkia leikkipuistoon viikonloppuna, tai jotain muuta matalan kynnyksen juttua. Päiväkotikaverit on kuitenkin lapselle jo tuttuja, siitä on helpompi syventää ystävyyttä.

Sanoit aiemmin, että et ole juuri keskustellut muiden äitien kanssa lapsista. Jos yrität lapsia saada leikkikavereiksi, sitten pitää keskustelu viedä niiden lasten suuntaan. Ihmiset mieluummin tarjoaa lapselleen leikkikaverimahdollisuuden kuin alkaa sydänystäväksi jonkun randomin kanssa. Jos et itse kaipaa ystävää, keskity lapseen ja sen asioihin.

Haluan sekä itselle seuraa että lapselle leikkikavereita. Siis idealla, että kun lapset leikkii yhdessä niin me aikuiset voidaan myös viihtyä yhdessä jutellen, ei nyt sydänystäviksi välttämättä ollenkaan mutta siten että on kivaa viettää siinä aikaa yhdessä.

Miten ehdottaa jotain leikkitreffejä kun juttu hyytyy jo siihen kun kohteliaasti yritän avata keskustelua, että mitä teille kuuluu, oletteko ajatelleet lauantaina käydä leikkipuiston suunnalla tms? Eli moikataan kun tavataan, mutta kun yritän enemmän kuin sen moikan niin minulle käännetään selkä.

Ap

Ei noin. Mä olen se kaikkien hyljeksimä kaveriton äiti sosiaalisella lapsella. Eli lapsi hommasi kaverinsa. Esim leikki kerhonsa jonkun kanssa ja mä kysyin,voisivatko esim pojat joskus leikkiä kaksin?toisen lapsen äiti käski tuomaan poikani heille. Vein,lähdin omille asioille esim 2 tunniksi ja hain lapsen kotiin. En missään nimessä tyrkyttänyt seuraani,kun se ei kelvannut. Teillä on se vika,että te molemmat tulette. Ehkä eivät halua sinua,siksi on ajateltava lapsen parasta.

Ei lapseni uskalla mennä kylään ilman minua. En siis tyrkytä itseäni vaan lapseni takia näin. Ap

Siksi pyydättekin niitä kavereita teille tai teidän lähipuistoon. Joku rohkeampi kaveri tulee innosta puhkuen yksinkin ja hänen vanhempansa tuulettaa, kun saa olla pari tuntia yksin.

Sitten kun lapset kaveeraa, voi joskus kysyä, haluaisiko vanhempi vaikka jäädä kahville samaan aikaan.

Ns. mammavuosista ei jäänyt yhtään hyvänpäiväntuttavuutta syvempää jäljelle. En kyllä yrittänyt ystävystyä, mutta sellainen normaali lasten vuoksi yhteydessä oleminenkin jäi. Jotenkin koin aina ulkopuolisuutta kun en ollut hurahtanut mihinkään. Huomasin myös että lapsella olisi tiettyjen äitien mukaan olla juuri esim gugguun tai mini rodinia vaatteita, joista oma kokemus oli etteivät ole kovin laadukkaita hintaansa nähden. Jopa päinvastoin. Sitten oli luomuäidit, jotka olivat yhtä rasittavia suorittajia ja muiden tuomitsijoita. Hyvin vähän törmäsin saman henkisiin äiteihin, joita olisi kiinnostanut muukin kuin pikkulapsikuplassa piehtarointi.

Vierailija kirjoitti:

Ns. mammavuosista ei jäänyt yhtään hyvänpäiväntuttavuutta syvempää jäljelle. En kyllä yrittänyt ystävystyä, mutta sellainen normaali lasten vuoksi yhteydessä oleminenkin jäi. Jotenkin koin aina ulkopuolisuutta kun en ollut hurahtanut mihinkään. Huomasin myös että lapsella olisi tiettyjen äitien mukaan olla juuri esim gugguun tai mini rodinia vaatteita, joista oma kokemus oli etteivät ole kovin laadukkaita hintaansa nähden. Jopa päinvastoin. Sitten oli luomuäidit, jotka olivat yhtä rasittavia suorittajia ja muiden tuomitsijoita. Hyvin vähän törmäsin saman henkisiin äiteihin, joita olisi kiinnostanut muukin kuin pikkulapsikuplassa piehtarointi.

Kai suuri osa vanhemmista nyt on ihan tavallisia? Itselläni oli onnea esikoisen kanssa, suuri osa kaveripiiristä sai lapsia samaan aikaan. Kukaan ei höyrähtänyt mitenkään. Ne, jotka oli rentoja, olivat sitä myös lasten jälkeen, tarkempiluonteiset jatkoivat tarkemmalla linjalla. Lastenvaateintoilijoita näkyi vauvakerhossa pari, sielläkin olivat vähemmistössä.

Ihmettelin itsekin samaa, kun pidin hieman hoitovapaata nuorimman lapseni äitiysloman jälkeen. Kovin jäykältä ja varautuneelta tuntui muiden äitien suhtautuminen meikäläiseen, vaikken erityisemmin tyrkyttänyt seuraani. Yritin olla kohtelias ja harrastaa pientä small talkingia, kun se sopi tilanteeseen. Kävimme kerran viikossa kerhossa, ja siellä toista äitiä suututti, kun satuttiin pari kertaa yhtä aikaa pihalle pois lähtiessä. Leikkikentälläkin käydessämme toiset äidit juttelivat tiiviissä ympyrässä keskenään, ja lapseni mennessä liukumäkeen joku vihamielinen ipana löi lastani. Sen jälkeen pysyttelimme sitten omissa oloissamme. Päiväkodissa lapsi sai sentään kaverin ja pidimme tämän perheeseen yhteyttä vuosia.