Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu kuin muut vanhemmat ei tykkäisi minusta
16.09.2022 |
Tunnistaako kukaan tällaista tilannetta? Osaisiko sanoa mikä tässä voi olla syynä? Minusta siis tuntuu, että muut vanhemmat ei pidä minusta. Minulla on neljävuotias lapsi, enkä saa oikein ystävystyttyä kenenkään toisten lasten vanhemman kanssa. Yritän jutella mukavia, kysellä kohteliaasti kuulumisia jne, mutta en saa mitään vastakaikua, ainoastaan etäisyyttä kuin vinkkinä, että kanssani ei haluta jutella.
Tämä ei johdu ainakaan siitä, että jauhaisin omasta lapsestani, sillä en tee niin. En myöskään jätä puuttumatta oman lapseni tekosiin, jos hän kohtelisi muita huonosti. Tosin ei kohtele, koska alusta saakka olen kasvattanut niin, että muille pitää olla mukava. Ujo lapseni on kyllä, mutta eikös lapset monesti ole.
Olen työelämässä ja muutenkin ihan pidetty ihminen, enkä ole muissa ympyröissä kuin näissä lapsikuvioissa kohdannut tätä, että minusta ei pidettäisi eikä kanssani haluttaisi jutella. Hämmentää siksi tämä.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Se on sellainen kultti juttu. Paha sanoa mistä se ihan tarkalleen johtuu, mutta joku vanhemmuuden pyhä doktriini sulla on hukassa.
-Onko vaatteet oikeaa merkkiä (esim gugguu) ja suositusten mukaiset?
- Kasvatatko lapsia varmasti suositusten mukaisesti. Tämä on siitä kinkkinen, että ihan lahkosta riippuu mikä se oikea tapa on. Toisten mielestä komentaminen on väärin, toiset vaatii komentamista tietyllä ääneen painolla jne
-olet voinut olla kiinnostunut liikaa tai liian vähän
-puhut lapsestasi liikaa tai liian vähänEn ole itsekään muiden äitien kanssa verkostoitunut (olen myös pidetty ihminen) koska muut äidit tekevät äitiydestä usein ihme suorittamista, jossa naurettavat asiat nousee kynnyskysymyksiksi. Ja tuollaista kuvailemaasi se kanssakäyminen oli. Ihan kuin olisin spitaalinen tms.
Mulla on muutama äitikaveri lasten harrastuksista. Siinä se. Lapsia on 3, kaksi vanhinta jo koulussa.
Tuntuu,että joillain äideillä se äitiys on jotenkin noussut hattuun ja haluavat suorittaa sitä. Esim. jotkut äidit eivät hyväksy sektiota vaan pitää olla ala kautta synnytys,että on oikea synnytys :D Itse en ole äiti,mutta en ole koskaan tuollaista tullut ajatelleeksi ja jos olisin äiti,olisin varmaan aika yksin omana rentona ja jääräpäisenä itsenäni,kun olisin alituiseen varmaan jonkun täydellisen äidin kanssa törmäyskurssilla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ihan suoraan kertonut, että me käydään tääll puistossa usein annapa sun numero niin voidaan tulla samaan aikaan. Ihmisille pitää tehdä se tutustuminen helpoksi.
Älä kysy, tarjoa vaan numeroasi. Useimmiten tosi juttu sujuu, jos lapset alkavat leikkiä keskenään.
Esimerkkilauseita, millä saa rakennettua keskutelua avoimemmaksi, että voi verkostoitua:
Onko teilläkin aamuisin sellaista, että?
Onko teidän lapsi tykännyt käydä?
Jne.
Töitä se vaatii harvemmin tapaa kovin sosiaalista vanhempaa.
Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.
He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.
Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihan suoraan kertonut, että me käydään tääll puistossa usein annapa sun numero niin voidaan tulla samaan aikaan. Ihmisille pitää tehdä se tutustuminen helpoksi.
Älä kysy, tarjoa vaan numeroasi. Useimmiten tosi juttu sujuu, jos lapset alkavat leikkiä keskenään.
Esimerkkilauseita, millä saa rakennettua keskutelua avoimemmaksi, että voi verkostoitua:
Onko teilläkin aamuisin sellaista, että?
Onko teidän lapsi tykännyt käydä?
Jne.Töitä se vaatii harvemmin tapaa kovin sosiaalista vanhempaa.
Tämä oli mielenkiintoinen kommentti noiden esimerkkilauseiden vuoksi. Tajusin, että en oikein osaa käydä tuollaista keskustelua. Tai en ole koskaan tuntenut tarvetta puhua kenenkään kanssa lapsiarjesta, siitä miten aamut menee tms. Jotenkin luontaiselta ja omalta tuntuu sellainen keskystelu, jota vaikka työpaikoilla käydään, ei mikään arkeen tai käytännön asioihin liittyvä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että se ei johdu sinusta. Monet ovat ruuhkavuosiensa keskellä niin uupuneita, etteivät jaksa olla sosiaalisia ja ystävystyä.
No miten ihmeessä sitten verkostoidutaan muiden vanhempien kanssa? En tällä hetkellä tunne ketään, jolla olisi alle 10-vuotiaita lapsia. Moikkatuttuja on, mutta ei sen lähempiä.
Ap
En tiedä. Ilmeisesti jotkut onnistuvat, mutta itselläni ei onnistunut. En tunne lapsen koulukavereiden vanhempia sen enempää kuin kerhon tai päiväkodin aikaisia vanhempia. Eikä meillä ole perhetuttuja. Joskus olisi kiva, jos sellaisia olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.
He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.
Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.
Olet ihan ytimessä tuossa, kun kirjoitat, että muussa piireissä tulee juttuun ihmisten kanssa ja kelpaa seuraksi, mutta äitinä muille äideille ei. Siis tilanteissa, joissa liittymäpinta jutteluun ja ajanviettoon yhdessä olisi äitiys, vanhemmuus ja lapset. Siitähän tässä on kyse. Mutta miten ja miksi. Kun kuitenkin tosiaan muissa piireissä kelpaa varsin hyvin, vaikkapa työpaikoilla, omissa aikuisten harrastuksissa, kavereiden kavereiden seuraan jne. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sellainen kultti juttu. Paha sanoa mistä se ihan tarkalleen johtuu, mutta joku vanhemmuuden pyhä doktriini sulla on hukassa.
-Onko vaatteet oikeaa merkkiä (esim gugguu) ja suositusten mukaiset?
- Kasvatatko lapsia varmasti suositusten mukaisesti. Tämä on siitä kinkkinen, että ihan lahkosta riippuu mikä se oikea tapa on. Toisten mielestä komentaminen on väärin, toiset vaatii komentamista tietyllä ääneen painolla jne
-olet voinut olla kiinnostunut liikaa tai liian vähän
-puhut lapsestasi liikaa tai liian vähänEn ole itsekään muiden äitien kanssa verkostoitunut (olen myös pidetty ihminen) koska muut äidit tekevät äitiydestä usein ihme suorittamista, jossa naurettavat asiat nousee kynnyskysymyksiksi. Ja tuollaista kuvailemaasi se kanssakäyminen oli. Ihan kuin olisin spitaalinen tms.
Mulla on muutama äitikaveri lasten harrastuksista. Siinä se. Lapsia on 3, kaksi vanhinta jo koulussa.
Tuntuu,että joillain äideillä se äitiys on jotenkin noussut hattuun ja haluavat suorittaa sitä. Esim. jotkut äidit eivät hyväksy sektiota vaan pitää olla ala kautta synnytys,että on oikea synnytys :D Itse en ole äiti,mutta en ole koskaan tuollaista tullut ajatelleeksi ja jos olisin äiti,olisin varmaan aika yksin omana rentona ja jääräpäisenä itsenäni,kun olisin alituiseen varmaan jonkun täydellisen äidin kanssa törmäyskurssilla :D
Mä ainakin olen ihan jatkuvasti :D ja siis ihan ihme asioista. Esim meidän lasten vaatteista, jotka on kirpparilta. En ilmeisesti rakasta lapsiani, kun en osta nuhjattavaksi kallista uutena. Hullua.
Myös kasvatusfilosofiani (eli sen puute) aiheuttaa närää. En koko ajan kyttää mitä lapset tekee. Ovat saaneet esim olla kerrostalon pihalla yksin jo aika pieninä. Se oli huonoa. En myöskään jaksa mitään lässytystä tai montessorin tapaisia hommia arjessa. Mikä sekin on huonoa. Lisäksi näytän ihan tosissaan jos suutun. En piilottele. Huonoa sekin.
Lopputuloksena tästä surkeudesta on kuitenkin kiltit, empaattiset ja käytöstavat omaavat lapset, joilla koulu sujuu hyvin ja joilla on kavereita, niin tavoite on mielestäni toistaiseksi saavutettu.
Pitää vain antaa olla ap, sinne suorittajaäitien piireihin on vaikea päästä. Munkin mielestä helpointa on löytää samanhenkistä väkeä lasten harrastuksista. Ei siellä mitään sydänystäviä tee, mutta sellaisia joiden kanssa voi jutella monista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.
He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.
Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.
Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.
Ihan sama homma, tosin lapseni on vasta 1,5v. En ole tutustunut yhteenkään äitiin paremmin missään kerhoissa ja muskareissa joissa ollaan käyty.
Omalla kohdallani olen ajatellut, että se johtuu siitä kun olen tällainen vanha 38v äiti ja muut ovat nuoria omissa nuorten äitien porukoissaan. Mutta ilmeisesti joku muukin voi kärsiä samasta ilmiöstä vaikka ei vanha olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.
He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.
Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.
Olet ihan ytimessä tuossa, kun kirjoitat, että muussa piireissä tulee juttuun ihmisten kanssa ja kelpaa seuraksi, mutta äitinä muille äideille ei. Siis tilanteissa, joissa liittymäpinta jutteluun ja ajanviettoon yhdessä olisi äitiys, vanhemmuus ja lapset. Siitähän tässä on kyse. Mutta miten ja miksi. Kun kuitenkin tosiaan muissa piireissä kelpaa varsin hyvin, vaikkapa työpaikoilla, omissa aikuisten harrastuksissa, kavereiden kavereiden seuraan jne. Ap
Tuntuu varmasti tosi kurjalta. Nyt on vaan väärät piirit. Luota itseesi, kyllä sun seuraa halutaan, onhan sulla siitä jo kokemustakin. Jostain täytyy sitkeästi etsiä uusia ihmisiä ja laajentaa elämänpiiriä. Kartoita vaikka eka mitä kaikkea lähialueilla on, oisko MLL perhekerhoa esim? Jos ei, voisitko sä perustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.
He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.
Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.
Olet ihan ytimessä tuossa, kun kirjoitat, että muussa piireissä tulee juttuun ihmisten kanssa ja kelpaa seuraksi, mutta äitinä muille äideille ei. Siis tilanteissa, joissa liittymäpinta jutteluun ja ajanviettoon yhdessä olisi äitiys, vanhemmuus ja lapset. Siitähän tässä on kyse. Mutta miten ja miksi. Kun kuitenkin tosiaan muissa piireissä kelpaa varsin hyvin, vaikkapa työpaikoilla, omissa aikuisten harrastuksissa, kavereiden kavereiden seuraan jne. Ap
Äitiys on vähän huono pohja ystävyydelle. Olen itse huomannut. Moni muu (vaikka lapsiin liittyväkin juttu) on paljon helpompi. Usein lasten parhaiden kaverien vanhempien kanssa tulee hengailtua itsekin. Olisko jostain päiväkodista vaikka leikkitreffiseuraa sinne puistoon? Siis tyyliin parasta kaveria? Niin tuo mun ainut äiti ystävyys sai alkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vanhemmat on outoja. Oletko yh? Hiljainen?
Löydät kyllä vanhempikavereita. Jatka samaan malliin. Eka löytyy yksi, sitten löydätte lisää. Jotkut on vaan niin stuck up ja estyneitä, "kiireisiä" ja porvarillisia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama homma, tosin lapseni on vasta 1,5v. En ole tutustunut yhteenkään äitiin paremmin missään kerhoissa ja muskareissa joissa ollaan käyty.
Omalla kohdallani olen ajatellut, että se johtuu siitä kun olen tällainen vanha 38v äiti ja muut ovat nuoria omissa nuorten äitien porukoissaan. Mutta ilmeisesti joku muukin voi kärsiä samasta ilmiöstä vaikka ei vanha olekaan.
Mä ainakin kärsin tästä kun lapset oli pieniä. Sain ensimmäisen kun olin 22v. Mutta ehkä minä taas olin liian nuori, kun nykyisinhän monet on n. 30v kun lapsia tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etpä tosiaan ole ainut. Kyllä se on valjennut itselleni, että jotain tässä taitaa olla pielessä, kun esim. naapurustossa, vaikka yhtä lailla ulkoillaan samalla pihalla lapsinemme, niin naapurit kyllä hengailevat keskenään ja he jutustelevat toisilleen ja heidän lapsensa kyläilevät toisillaan, mutta jostain syystä minä lapsineni ei kuuluta tuohon rinkiin.
He saattavat lyhyesti moikata mua ja vaihtaa pari sanaa ja sitten kääntyvät toistensa puoleen ja jään ulkopuoliseksi tuossa keskustelussa. Sama on tapahtunut esim. avoimissa perhekerhoissa. Siellä on ne pari mammaporukkaa, jotka ovat selkeästi oma kiinteä porukkansa ja siihen ei pääse mukaan. Mulla on oikeastaan vain yksi ns äitikaveri, mutta harvoinpa mekään ollaan tekemisissä.
Muutoin elämäni vaikuttaisi sujuvan ihan normaalisti. Käyn töissä ja tulen ihan hyvin juttuun työkavereiden kanssa ja mulla on sitten muita kavereita, mutta ns äitinä, en taida olla kovinkaan kiinnostavaa tai ainakaan haluttua seuraa.
Minä olin mammakerhossa ihan tyytyväinen, kun sain istua rauhassa, ottaa kupillisen kahvia ja vain olla, lapsi leikki muiden kanssa. Toki seurasin, ketkä siellä pelasivat pelejään, kuka oli mammakerhon kuningatar jne., mutta ei se minua haitannut. Heitä haittasi se, että katsoin oman lapseni perään enkä olettanut, että viereisessä huoneessa leikkivä porukka olisi muka pärjännyt ilman ohjausta.
No en mäkään varsinaisesti mitään kavereita itselleni ole etsimässä, mutta jos vanhemmat klikkiytyy keskenään noin, niin jotenkin se tuntuu torpaavan myös esim. mun lasten leikit heidän lastensa kanssa tehokkaasti. Onhan se vähän noh, en nyt tiedä kiusallista, mutta hankalaa selittää lapsilleni, kun he kysyvät, että miksi muut naapurin lapset menevät toisilleen leikkimään, mutta he eivät voi mennä heille leikkimään...niin, ymmärrätte kai yskän.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama homma, tosin lapseni on vasta 1,5v. En ole tutustunut yhteenkään äitiin paremmin missään kerhoissa ja muskareissa joissa ollaan käyty.
Omalla kohdallani olen ajatellut, että se johtuu siitä kun olen tällainen vanha 38v äiti ja muut ovat nuoria omissa nuorten äitien porukoissaan. Mutta ilmeisesti joku muukin voi kärsiä samasta ilmiöstä vaikka ei vanha olekaan.
Minäkin olen vanha äiti, täytin juuri 40. Mutta ei täällä meidän suunnalla ainakaan vanhat äidit mitään suuria harvinaisuuksia ole. Mutta ehkä se on tämä ikä sitten miksi en kelpaa. Tosin naapurissa asuu minua kaksi vuotta vanhempi äiti, jonka lapsi on kaksi vuotta omaani vanhempi. Moikkaan, yritän jutella ja tutustua, en saa mitään vastakaikua. Mutta samalla näen, että heillä käy usein lapsia vanhempineen kylässä, on isoja kaverisynttäreitä, ajanviettoa muiden naapuritaloissa asuvien perheiden kanssa pihalla jne. Eli hänellä ikä ei ole este. Ap
Mä olen 14v teinin äiti. En tutustunut koskaan kehenkään muihin äiteihin vaikka kuinka yritin. Kävin mll.n kerhossa,seurakunnan kerhossa ja muskarissa,kun lapseni oli pieni. 4-vuotiaana hän meni päiväkotiin. Onneksi hänellä on aina kavereita riittänyt,on pyydetty aikanaan valtavasti kaverisynttäreille yms. Hän on valtavan sosiaalinen ja reipas ollut pienestä pitäen ja nyt hänellä on ympäri Suomen kavereita. Itse olen äitinä kaveriton mutta onneksi en sitä "tartuttanut"lapseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama homma, tosin lapseni on vasta 1,5v. En ole tutustunut yhteenkään äitiin paremmin missään kerhoissa ja muskareissa joissa ollaan käyty.
Omalla kohdallani olen ajatellut, että se johtuu siitä kun olen tällainen vanha 38v äiti ja muut ovat nuoria omissa nuorten äitien porukoissaan. Mutta ilmeisesti joku muukin voi kärsiä samasta ilmiöstä vaikka ei vanha olekaan.Minäkin olen vanha äiti, täytin juuri 40. Mutta ei täällä meidän suunnalla ainakaan vanhat äidit mitään suuria harvinaisuuksia ole. Mutta ehkä se on tämä ikä sitten miksi en kelpaa. Tosin naapurissa asuu minua kaksi vuotta vanhempi äiti, jonka lapsi on kaksi vuotta omaani vanhempi. Moikkaan, yritän jutella ja tutustua, en saa mitään vastakaikua. Mutta samalla näen, että heillä käy usein lapsia vanhempineen kylässä, on isoja kaverisynttäreitä, ajanviettoa muiden naapuritaloissa asuvien perheiden kanssa pihalla jne. Eli hänellä ikä ei ole este. Ap
Ehkä tässä tapauksessa naapuri ei jaksa nähdä vaivaa tutustua lähemmin kun hänen lapsensa on jo pari vuotta vanhempi ja löytyy jo paljon ikätovereita kavereina?
Tuli myös mieleen oletko uusi paikkakunnalla? Useinhan Suomessa kestää kaksi vuotta ennen kuin pääsee uudella paikkakunnalla sisään yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vanhemmat on outoja. Oletko yh? Hiljainen?
Löydät kyllä vanhempikavereita. Jatka samaan malliin. Eka löytyy yksi, sitten löydätte lisää. Jotkut on vaan niin stuck up ja estyneitä, "kiireisiä" ja porvarillisia.
En ole yh, ydinperhe ollaan. En ole ujo enkä hiljainen, vaan puhun kyllä, välillä paljonkin, mutta en toisaalta ole pälpättävä räpättäjäkään, vaan rauhallinen, pohdiskeleva. Ikä 40. Korkeakoulutettu. Mielestäni olen tavallinen ja mukava. Ulkonäkö aika tavallinen, siisti olemus tietenkin, mutta en siis edusta mitään alagenreä, joka voisi säikäyttää muita tms. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vanhemmat on outoja. Oletko yh? Hiljainen?
Löydät kyllä vanhempikavereita. Jatka samaan malliin. Eka löytyy yksi, sitten löydätte lisää. Jotkut on vaan niin stuck up ja estyneitä, "kiireisiä" ja porvarillisia.
En ole yh, ydinperhe ollaan. En ole ujo enkä hiljainen, vaan puhun kyllä, välillä paljonkin, mutta en toisaalta ole pälpättävä räpättäjäkään, vaan rauhallinen, pohdiskeleva. Ikä 40. Korkeakoulutettu. Mielestäni olen tavallinen ja mukava. Ulkonäkö aika tavallinen, siisti olemus tietenkin, mutta en siis edusta mitään alagenreä, joka voisi säikäyttää muita tms. Ap
Oletko ylipainoinen?
En jää roikkumaan enkä väkisin tuppaudu seuraan eli luen kyllä nuo hienovaraiset tylyt vihjeet, ja jätän vuorovaikutusyritykset siihen sen ihmisen kohdalla. Eli en ole ahdistava riippa. Mutta en vain ymmärrä miten sitten voisin tutustua muihin vanhempiin, verkostoitua jne. Saadakseni lapselleni seuraa ja miksei itsellekin. Ap