Tunnetko ihmisiä, joiden valintaa työhönsä olet kummastellut?

Pari lähihoitajaa joiden valintoja ihmettelen. Toinen oli työkaverini päiväkodissa ja häntä ällötti räkä ulosteet jne.. Toinen vanhustenhoidossa ja mitään empatiakylyä hänellä ei ole työelämässä eikä vapaa-ajalla ketään kohtaan

Täti joka opiskeli sairaanhoitajaksi. Ei tullut mieleen että oli niin paljon auttamishalua välillä ärsyyntyvän luonteen alla.

Olen julkisella töissä, aika monta tuollaista henkilöä on tullut vastaan vuosien varrella :/

Kyllä. Useammankin. Mutta yksi on kanssani samassa tiimissä. Ei osaa mitään, ei opettele mitään, tiuskii, kiukuttelee, haastaa riitaa, on koko ajan negatiivinen. Aivan käsittämätön.

Muu tiimi alkoi parissa kuukaudessa uupua jatkuvaan valitukseen ja riidan haastamiseen. Pyydettiin että pistettäisi koeaikana pihalle, koska ei osaa eikä haluakaan osata ja ankeuttaja koko yhteisön. Mutta ei. Pomo oli sitä mieltä, että kyllä se siitä oppii.

Nyt on ollut melkein kuukauden lomalla ja ah miten ihanaa. Mutta kohta sekin ilo loppuu.

Nuorempana olin ravintolassa tarjoilijana ja meillä oli toinen kokeista sellainen, ettei se viitsinyt tehdä mitään. Siis siellä oli vain kaksi kokkia, eri vuoroissa ja lisäksi keittiöapulaisia, silloin kun se toinen kokki oli töissä, riitti muuten tarjoilijoilla vipinää. Hae punajuuria kellarin puolelta, joku hakee nyt heti tilliä puutarhasta, tuokaa iso muki kahvia jne. Itse istui keittiön jakkaralla ja odotti. Se ravintola oli vähän kuin kokin oma palvelutalo. Ihmettelin aina, miten se on voitu valita töihin ja vielä saanut pitää työpaikkansa.

Ihmettelen tuttuani, joka on psykiatrinen sairaanhoitaja. On hyvin suvaitsematon ja tuomitseva ihminen eikä kovinkaan empaattinen, kun mielestäni tuolla alalla pitäisi olla juuri päinvastainen mielenlaatu. Kumma että on edes alalle halunnut.

Minä ihmettelin omaa valintaani työpaikkaan. Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se harvoin on totta. Työnkuva ei vastannut alkuunkaan sitä, mitä työpaikkailmoituksessa oli väitetty. Elämäni kauhein pettymys, kun jouduin irtisanoutumaan koeajan lopussa ja sain karenssin. Luulin, että te-palvelut ymmärtää, ettei työ ollut ollenkaan sitä mitä piti. Mutta ei. Sainpahan opetuksen, että älä ikinä hae sellaista työpaikkaa, joka tuntuu paperilla liian hyvältä omaan koulutukseen ja kokemukseen nähden.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuttuani, joka on psykiatrinen sairaanhoitaja. On hyvin suvaitsematon ja tuomitseva ihminen eikä kovinkaan empaattinen, kun mielestäni tuolla alalla pitäisi olla juuri päinvastainen mielenlaatu. Kumma että on edes alalle halunnut.

Psykiatrinen ala on todella raskas. Sairastuin itse mm. ahdistuneisuushäiriöön, kun olin asumisyksikössä töissä 2000-luvun alkupuolella. Luulen, että me empaattiset ei kestetä sitä työtä. Potilaat ovat käsittämättömän sekavia. Monet ovat uhkaavia, ainakin ajoittain. Osa on niin irti todellisuudesta, että työntekijänä alkaa itsekin jo miettiä, eletäänkö samalla planeetallakaan ja miten ei ole mitään aihetta, josta voisi edes jutella ilman että kuulee sadannen kerran samat salaliittoteoriat ja toinen kiihtyy. Osa potilaista tuijottaa ja sen sietämiseksi pitää ehkä ollakin hiukan kova. Syöminen on osalla ahmimista, osalla sotkemista, ruuat valuu pitkin leukaa ja siitä ei pidä huomauttaa mitenkään tai tulee kaaos. Jotkut toistaa samaa, jotkut huutelee. Erityisesti yöllä sitä säikähtää. Herkkä ja empaattinen ei jaksa eikä kykene.

Montakin

Vaikka kuinka monta. Yksi näistä pääsi ihan jaoston päälliköksi koska oli esimiehensä hyvä kaveri. Ei mitään koulutusta tai osaamista alalle ja johtaa tiuskimalla ja tietoa pimittämällä. Ei saa mitään aikaiseksi mutta ilmeisesti on nyt mukavassa suojatyöpaikassa.

Mun nykyinen pomo, ihan ulalla mikä on tärkeää tekemistä ja mikä vähemmän tärkeää

Joidenkin ihmisten valintaa hakeutua peruskoulun opettajaksi ihmettelen. Pitää olla tietyn tyyppinen ihminen, että siinä pärjää. Hiljaiset hissukat eivät pärjää tai sitten liian joustamattomat luonteet. Kumpiakin on tullut nähtyä ihan tarpeeksi. Toki voisi myös rekrytoijan (rehtorin) toimintaa näissä tapauksissa ihmetellä eli miksi on ylipäätään palkannut tällaisia ihmisiä.

Meillä on ylempi päällikkö. Juttu kuulostaa täysin uskomattomalta, mutta ihan tositarina.

Iso päällikkö oli siis alun perin rivityöntekijä isossa asiantuntijaorganisaatiossa ja eteni tiimivastaavaksi. Hänellä oli tiimivastaavana myös alaisia. Siinä roolissa hän uskoi kaiken, mitä yksi oma alainen hänelle ujutti. Tällä alaisella oli myös omia alaisia tavallaan, ei suora esihenkilö mutta vähän kuin työtiimin vetäjä. Tiimivastaava uskoi juttuja, joita kuuli yhdestä työntekijästä. Huomautan, että huhut eivät pitäneet paikkaansa. Olin silloin toisessa tiimissä ja ihmettelin, voiko tuollaista mustamaalausta olla, koska kuulin myös ne jutut. Työtiimin vetäjä kutsui ihmisiä kuultavaksi palaveriin ja kirjoitti niistä salaisia muistioita, joita hän toimitti tiimivastaavalle luettavaksi.

Kun tuli organisaatiossa uudistus, tiimivastaava yleni (en kerro titteliä). Hänestä tuli uudistuksessa toisten tiimivastaavien pomo. Samalla hän siirsi sen mustamaalauksen kohteeksi joutuneen pois töistä. Ei tarvittu muka sen ihmisen osaamista. Eli lähti uskomaan salaisten muistioiden lokakampanjaa kertaakaan edes kuulematta kohteeksi joutunutta alaista.

Aika iso lakijuttu syntyi ja työntekijä voitti. Se hänet pois potkinut päällikkö sai jatkaa omassa työssään isona pomona. Vaikka oli oikeudessa todettu, että laittomat potkut ja vielä oikeus todennut hänen menetelleen asemaansa nähden asiattomalla tavalla. Hänhän oli myös paitsi jättänyt työntekijän uudessa organisaatiossa ilman työpaikkaa, myöskin itse syyllistynyt levittämään valheita eikä ollut kertaakaan työntekijältä kysynyt, onko totta. En pysty ymmärtämään, miksi tuollainen ihminen saa jatkaa omassa työssään.

Entinen työnjohtaja. Ei omannut minkäänlaista empatiakykyä; ikinä mikään ei ollut hyvin ja jokaisessa jotain vikaa ja työt huonosti tehty ja syyllisiä etsittiin. Työntelee nykyään vanhuksia pyörätuolissa, ilmeisesti lähihoitajaksi kouluttautuneena.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin ihmisten valintaa hakeutua peruskoulun opettajaksi ihmettelen. Pitää olla tietyn tyyppinen ihminen, että siinä pärjää. Hiljaiset hissukat eivät pärjää tai sitten liian joustamattomat luonteet. Kumpiakin on tullut nähtyä ihan tarpeeksi. Toki voisi myös rekrytoijan (rehtorin) toimintaa näissä tapauksissa ihmetellä eli miksi on ylipäätään palkannut tällaisia ihmisiä.

Sehän on hieno juttu, jos teillä on varaa valita. Meillä se on viime vuodet ollut niin, että pitkiinkään sijaisuuksiin ei ole päteviä hakijoita. Yleensä se ainoa pätevä hakija valitaan. Siitä hän jatkaa sujuvasti uraansa, kun seuraava vakituinen työpaikka vapautuu vuoden, parin kuluttua. Viimeksi kun oli paikka auki pitkään sijaisuuteen (syksystä kevääseen, oli 3 hakijaa. Yksi perui ennen haastattelua, toinen oli koulunkäynninohjaaja koulussa ja se kolmas tuli valituksi, koska hänellä nyt kuitenkin oli osa pedagogisista opinnoista suoritettuna. Onko vaihtoehtoja? Ei ole, kun ei koululuokka voi ilman opettajaa olla.

Varsinkin julkisella puolella on enemmän kuin monta tapausta joka ihmetyttää että miksi tuo on jossain työssä???

Suomen kielessä olisi ihan semmoinen sanakin kuin ammatinvalinta. Kenen ammatinvalintaa ihmettelet? Itse ihmettelen äidinkielen taidon rapistumista.

Vierailija kirjoitti:

Suomen kielessä olisi ihan semmoinen sanakin kuin ammatinvalinta. Kenen ammatinvalintaa ihmettelet? Itse ihmettelen äidinkielen taidon rapistumista.

Työhön valitseminen on ihan eri asia kuin ammatinvalinta. Työhön valitsee työnantaja.

Nepotismi,hyväveli-verkostot...

Sitähän se on monissa firmoissa,myös julkisellakin usein.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuttuani, joka on psykiatrinen sairaanhoitaja. On hyvin suvaitsematon ja tuomitseva ihminen eikä kovinkaan empaattinen, kun mielestäni tuolla alalla pitäisi olla juuri päinvastainen mielenlaatu. Kumma että on edes alalle halunnut.

Voi kuule. Oma äitini oli psyk.sairaanhoitaja. Toimi suljetulla osastolla suurimmaksi osaksi ja oli arvostettu työyhteisössään. Mutta kotona niin sekopää kuin olla ja voi. Henkistä väkivaltaa, mököttämistä, raivokohtauksia, kateellisuutta lapselle, lyttäämistä jne.. ihan älytön ihminen. En ymmärrä miten minusta loppujen lopuksi kasvoi ihan OK kansalainen (paljon on vaatinut itsereflektointia ja avunhakemista).

Olin esim todella masentunut ala-asteelta saakka (äiti jätti minut aina yksin), yritin itsemurhaa yläasteella ja kärsin nuorena aikuisena alkoholismista sekä olin syrjäytynyt. Hän ei koskaan nähnyt minussa mitään vikaa. Ei hakenut apua tai ihmetellyt. Onneksi en ole enää hänen kanssaan tekemisissä ja olen saanut elämäni kuntoon.