Lue keskustelun säännöt.
Teini-ikäistä poikaani ei kiinnosta mikään
Niin. Se siinä onkin. Ei tee mitään muuta kuin katselee netflixiä sohvalla. Lapsuuden harrastukset on lopettanut, ei edes kavereitakaan näe kuin erittäin harvoin. Lukiota käy jollain noin 7-8:n keskiarvolla. Se on ehkä ainoa asia, jossa edes vähän panostaa. Sinnekin meni vain hakeakseen "lisäaikaa" päätöksiin.
Mitä tuolle oikein pitäisi sanoa tai rohkaista? Elämä menee ohi sohvalla! Kotitöitäkin tekee vain vastahakoisesti monen huomautuksen jälkeen, oma huoneensa on kuin sikolätti (en todellakaan siivoa sitä, kun ikää on lähemmäs 18 kuin 16).
Kommentit (497)
Vierailija kirjoitti:
Miksi enää yrittää? Ei rumilla miehillä ole mitään syytä tehdä yhtään mitään yhteiskunnan eteen. He tulevat kuolemaan joka tapauksessa yksin ja unohdettuina. Koskaan saamatta seksiä tai tyttöystävää.
Minä kulutan yhteiskunnan varoja, kunnes kuolen. Näpistelen, roskaan, aiheutan ilkivaltaa, jätän kiviä pyörätielle. Ainoat ilot tässä maailmassa, joka on hylännyt minut.
Käytä turha elämäsi maailman parantamiseen. Keksi suuria ratkaisuita suuriin ongelmiin: https://www.hs.fi/visio/art-2000009056281.html
Siis ennen kuin kupsahdat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on armeija tulossa lähiaikoina, se saa monen pojan ryhdistäytymään positiivisella tavalla, kun on pakko tehdä vaikka ei kiinnostaisikaan. Kyllä se elämä opettaa, mutta kärsivällisyyttä se meiltä vanhemmilta vaatii. Ehkä hänellä on kuitenkin joku kiinnostuksen kohde, jos sen löytäisi ?
Niin tai sitten lopettaa kesken parin päivän jälkeen koska ei jaksanut ja palaa sinne kotiinsa makaamaan tekemättä mitään. Nähty tapaus lähipiiristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on armeija tulossa lähiaikoina, se saa monen pojan ryhdistäytymään positiivisella tavalla, kun on pakko tehdä vaikka ei kiinnostaisikaan. Kyllä se elämä opettaa, mutta kärsivällisyyttä se meiltä vanhemmilta vaatii. Ehkä hänellä on kuitenkin joku kiinnostuksen kohde, jos sen löytäisi ?
Armeija on "nuorten miesten lastentarha". Siellä kaikki oma aktiivisuus ja oma ajattelu on pahasta, koska esimiehet päättävät, että mitä tehdään ja milloin. Edes päätösten perusteluja ei yleensä kerrota rivimiehille. Armeijan jälkeen moni mies on kriisissä, kun enää ei ole ketään alikersanttia komentamassa, että nyt menet vessaan pisulle ja nyt menet syömään.
Ja kotona makaaminen verhot kiinni on parempi vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
No enpä ihmettele. Kyllä tämä meidän ylipitkä koulujärjestelmä on ihan yhtä tuskaa vähänkin omilla aivoillaan ajattelevalle ja vilkkaalle kaverille. Hän on tajunnut, mikä vuosien puuduttava jankkaus on vielä edessä. Joku hiton ammattikorkeakoulukin 4-4,5 vuotta! Todellinen aika tuon tason koulutukselle olisi maks. kolme vuotta. Sinällään mielenkiintoisetkin koulutukset ja alat onnistutaan pilaamaan sillä järkyttävällä määrällä ylimääräistä sontaa, millä kukaan ei tule koko elämänsä aikana tekemään mitään. Vai kuka voi väittää, etteikö tuttavista löydy valtavasti niitä, jotka toteavat ettei käymästään tutkinnosta ole ollut käytännön hyötyä juurikaan töissä. Eli sieltä saatu paperi on tasan ainoa jolla on merkitystä. Se tässä koulusysteemissä on vialla ja pahasti. Eli ymmärrän kyllä poikaasi erittäin hyvin.
Tämä viesti on täyttä itsepetosta alusta loppuun. Anteeksi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä itse alan aina pohtimaan mielenterveysteemoja jos elämässä ei oikein mikään kiinnosta. Itse olen ollut vetäytynyt teini, sitten tuli päihteet ja koulu meni miten meni. Olin vuosikausia lähinnä yksin, kaikki normaali nuorisotoiminta puuttui (olen vieläpä viehättävä nainen). Sitten tulinkin äidiksi tosi nuorena tosi huonossa suhteessa ja elin siinä 13v. Aikuisiällä vasta kolmenkympin tienoilla aloin selvittämään mistä elämäni erilainen kulku johtui ja minulla diagnosoitiin ADHD, yllättäen ilman liitännäissairauksia (masennus tms).
Oma poikani on alkanut vetäytymään nyt 12v iässä, ei jaksa enää koulua ja viihtyy vaan yksikseen. Pelaaminen on ainoa motivoiva asia. Hänellä on viittä vaille valmis ADHD diagnoosi sekä kouluviikon läsnäolot tiputettu puoleen.
En sano, että teillä on nyt ADHD tms. Mutta kyllä nämä poikkeukselliset vetäytymisen ja flegmaattisuudet vaativat vähintään huolellista seurantaa ja jatkuessaan tukea ettei syrjäydy yhteiskunnasta. Itsellä kävi lopulta hyvin, mutta olisi voinut käydä tosi huonosti. Saavuin potentiaalini reilu kolmekymppisenä, mutta se on vaatinut ihan valtavasti. Paljon menetettyjä vuosia ja ihmissuhteet on pitänyt rakentaa aikuisena nollista. Itse löysin onneni lopulta akateemisesta tutkimusmaailmasta, edelleen olen vähän erilainen erakko mutta nykyään se on kanavoitu hyvin.
Oli kiva lukea viestisi. Oma elämlnkulkuni on ollut melko samanlainen ja kovasti nyt harkitsen pitäisikö hakeutua tutkimuksiin.
Ap:lle, ymmärrän huolesi. Omakin lapseni on melko samanlainen, paitsi lukio menee huonommin. Kavereita on, mutta usein ei koulun ulkopuolella jaksa heitä tavata. Hänellä todettiin juuri ADD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä ihmettele. Kyllä tämä meidän ylipitkä koulujärjestelmä on ihan yhtä tuskaa vähänkin omilla aivoillaan ajattelevalle ja vilkkaalle kaverille. Hän on tajunnut, mikä vuosien puuduttava jankkaus on vielä edessä. Joku hiton ammattikorkeakoulukin 4-4,5 vuotta! Todellinen aika tuon tason koulutukselle olisi maks. kolme vuotta. Sinällään mielenkiintoisetkin koulutukset ja alat onnistutaan pilaamaan sillä järkyttävällä määrällä ylimääräistä sontaa, millä kukaan ei tule koko elämänsä aikana tekemään mitään. Vai kuka voi väittää, etteikö tuttavista löydy valtavasti niitä, jotka toteavat ettei käymästään tutkinnosta ole ollut käytännön hyötyä juurikaan töissä. Eli sieltä saatu paperi on tasan ainoa jolla on merkitystä. Se tässä koulusysteemissä on vialla ja pahasti. Eli ymmärrän kyllä poikaasi erittäin hyvin.
Tämä viesti on täyttä itsepetosta alusta loppuun. Anteeksi vaan.
No anteeksi vaan itsellesi. Kyllä tuo kaikkea muuta on kuin itsepetosta. Kyllä se itsepetos asuu ihan muualla..
Kerrankin joku on kiinnittänyt samaan asiaan huomiota. Koulutukset aivan järjettömän ja tarpeettoman ylipitkiä Suomessa.
Oma pikkuveljeni oli samanlainen mitä ap:n poika. Veljeäni ei kiinnostanut mikään muu kuin elokuvien katselu, joten hän oli koulun jälkeen aina kotona eikä ollut kävereita. Lukion hän kävi huonoilla arvosanoilla, eikä hakenut jatko-opintoihin. Sivarin suoritti todella helpossa paikassa jossa ei tarvinnut tehdä juuri mitään, ja sen jälkeen oli vuosia työttömänä äidin luona asuen. Mutta sitten hän ihan itse kiinnostui hakemaan opiskelemaan elokuva-alaa, ja kolmannella hakemisella pääsi opiskelemaan.
Nyt veljeni on 36v, asuu avovaimon kanssa ja tekee projektiluontoisia pätkätöitä (media-alalla muita ei ole) ja on onnellinen ja tyytyväinen.
Sanoisin siis ettei ap:n ole syytä huolestua, poika "ryhdistäytyy" sitten kun on siihen itse henkisesti kypsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle
Pojat on ajettu niin alas tässä yhteiskunnassa että se alkaa heissä näkyä. Pojat eivät ole mitään, kaikki keskittyy tyttöihin. Pojat voisivat olla vain olematta, hiljaa nurkassa ja homma pyörisi miten toivotaan.
Vala poikaasi itsearvostusta. Kerro että hän voi olla mitä vain, että hän on hyvä tyyppi ja tärkeä ihminen. Pojat eivät saa kuulla näitä nykyisin enää mistään.
Tärkeä kommentti!
Mua on alkanut ihan todella häiritsemään keskustelu lehdissä ja kaikanmaailman FB puskaradioissa mitä tulee nuorison ajanviettoon. Yksi sanoo, ettei nuoret saa mopoilla vaan pitäisi harrastaa vaikka pallopelejä. No kiekkoa ei voi pelata kaukalolla koska pienemmät pelkää, korista ei saa pelata koulun kentällä, koska pienempien pitää päästä mukaan kun kerran julkisella kentällä pelataan..puhumattakaan pallon potkimisesta kadulla tai jonkin taloyhtiön pihalla. Ei saisi räplätä kännykkää, mutta hiljaa pitäisi olla. Yksi ajaa överiviritetyllä mopolla niin kaikki leimataan ja alkaa raportointi puskaradioissa tyyliin "nyt niitä meni seurakuntatalon pihaan iso lössi ja ei ihan hiljaisia mopoja". Voi tsiisus! Ei ne teinipojat, jotka ei pelaa jossain joukkueessa, tee mitään, koska mitään ei saa tehdä ja joka paikassa on tiellä. Ihmetelkää sitten miten ne syrjäytyy ruutujen ääreen.
Pienempien lastenkin vanhemmat voisi valitusvimmassaan pikkusen miettiä että ne omat "kullanmurut" (nämä tykkää käyttää tällaisia sarkastisia naljailuja) on joku päivä niitä joka paikassa paheksuttuja teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan normaalia siinä iässä. Koita nyt kestää pari vuotta tyrkyttämättä väkisin mitään. Koulu vie voimia ja aikuisten vaatimukset. Pieni kävely tms voi joskus virkistää ulkona hyvällä säällä, on eri asia mikä on toiselle hyvä sää. Moni pärjää yksin teininä, ei kai väkisin voi kavereita nähdä, jos ne kaverit muissa menoissa ja eivät tule. Ehtii vielä vaikka mitä myöhemmin elämässä. Jos on sellaista tekemistä tai asioita joista hän itse pitää luonnostaan, eri juttu. Harrastusmateriaaleja saa kotiinkin tai kirjatilauksia.
Jos tulee kolmen vuoden aukko kaverisuhteisiin niin sitä ei helpolla kurota umpeen.
Kyllähän ne lukio/lapsuusajan kaverit muutenkin usein jää kun lähdetään opiskelemaan. En näkisi ongelmaa jos nuori olisi kiinnostunut edes jostain, siis esim niistä jatko-opinnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma pikkuveljeni oli samanlainen mitä ap:n poika. Veljeäni ei kiinnostanut mikään muu kuin elokuvien katselu, joten hän oli koulun jälkeen aina kotona eikä ollut kävereita. Lukion hän kävi huonoilla arvosanoilla, eikä hakenut jatko-opintoihin. Sivarin suoritti todella helpossa paikassa jossa ei tarvinnut tehdä juuri mitään, ja sen jälkeen oli vuosia työttömänä äidin luona asuen. Mutta sitten hän ihan itse kiinnostui hakemaan opiskelemaan elokuva-alaa, ja kolmannella hakemisella pääsi opiskelemaan.
Nyt veljeni on 36v, asuu avovaimon kanssa ja tekee projektiluontoisia pätkätöitä (media-alalla muita ei ole) ja on onnellinen ja tyytyväinen.
Sanoisin siis ettei ap:n ole syytä huolestua, poika "ryhdistäytyy" sitten kun on siihen itse henkisesti kypsä.
Eipä tällaisista yksittäisten ihmisten anekdooteista voi oikein mitään päätelmiä tehdä. Oma pikkuveljeni taas syrjäytyi täysin, eikä nyt lähes nelikymppisenä kommunikoi enää kenenkään kanssa, ei edes isänsä, jonka luona asuu. Jos nyt jälkiviisas haluaa olla, niin veljeni tapauksessa häntä olisi pitänyt enemmän painostaa ratkaisuihin. Ihan liikaa luotettiin, että kyllä se siitä sitten. Nyt syrjäytyminen on niin pitkällä, että ratkaisujen tekeminen on jo paljon vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan normaalia siinä iässä. Koita nyt kestää pari vuotta tyrkyttämättä väkisin mitään. Koulu vie voimia ja aikuisten vaatimukset. Pieni kävely tms voi joskus virkistää ulkona hyvällä säällä, on eri asia mikä on toiselle hyvä sää. Moni pärjää yksin teininä, ei kai väkisin voi kavereita nähdä, jos ne kaverit muissa menoissa ja eivät tule. Ehtii vielä vaikka mitä myöhemmin elämässä. Jos on sellaista tekemistä tai asioita joista hän itse pitää luonnostaan, eri juttu. Harrastusmateriaaleja saa kotiinkin tai kirjatilauksia.
Jos tulee kolmen vuoden aukko kaverisuhteisiin niin sitä ei helpolla kurota umpeen.
Itse olin mt-ongelmainen ja eristyvä yläasteella, lukiossa ja vielä yliopistossakin. Moni lapsuuden ystävyyssuhde oli tauolla ja uusia tuli tuona 10v aikana tasan yksi. Nyt parinkympin paremmalla puolella voin paremmin, vanhat ystävyyssuhteet on (vuosien työllä) elvytetty ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Ruokkii vain ihmisten epätoivoa tuollaiset väitteet, että teininä vaikeaa = loppuelämä hylkiönä. Monella asiat kääntyy parempaan päin, kun aikuistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinassa on nettiriippuvaisille sellaisia leirejä, joissa heidät vieroitetaan netistä kovalla kurilla. Voisi toimia täälläkin nuorille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleva hikikomori? Lukion jälkeen on sitten täysin tyhjän päällä, kun mikään ei kiinnosta ja elämäntyyli on niin vaatimaton että sen rahoittaa hyvin kelarahallakin ilman työntekoa. Sosiaalisista piireistäkin eristäytyy ja jää jälkeen muiden kuvioista, joten kaverittomuus (ja siten myös tyttöystävättömyys) on todennäköisesti pysyvää. Näitä tapauksia on nykypäivän nuorissa aikuisissa valtava määrä.
Voi Jumalauta. Nuoret miehet eläkää itsellenne! Tehkää Suomessa ja ulkomailla hanttihommia. Ette jämähdä keskiluokka kuplaan hirttääkseen itsenne päälle 40:senä Hoplopin aulassa.
Niihin hanttihommiinkin pääsemiseen tarvitaan koulutus, erilaisia kortteja, aukoton cv ja hyvä supliikki. Enää ei eletä 80-lukua jolloin töitä löytyi matalalla kynnyksellä lähes kaikille.
Eikä tarvita. Varastolle ja tuollaisiin pääsee helposti hommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan normaalia siinä iässä. Koita nyt kestää pari vuotta tyrkyttämättä väkisin mitään. Koulu vie voimia ja aikuisten vaatimukset. Pieni kävely tms voi joskus virkistää ulkona hyvällä säällä, on eri asia mikä on toiselle hyvä sää. Moni pärjää yksin teininä, ei kai väkisin voi kavereita nähdä, jos ne kaverit muissa menoissa ja eivät tule. Ehtii vielä vaikka mitä myöhemmin elämässä. Jos on sellaista tekemistä tai asioita joista hän itse pitää luonnostaan, eri juttu. Harrastusmateriaaleja saa kotiinkin tai kirjatilauksia.
Jos tulee kolmen vuoden aukko kaverisuhteisiin niin sitä ei helpolla kurota umpeen.
Kyllähän ne lukio/lapsuusajan kaverit muutenkin usein jää kun lähdetään opiskelemaan. En näkisi ongelmaa jos nuori olisi kiinnostunut edes jostain, siis esim niistä jatko-opinnoista.
Jos ei ole ollut lukiossa kavereita niin ei silloin tiedä, että mistä oman ikäiset ovat kiinnostuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi normaali, ainakin viina ja pimpsa kiinnostaisi.
Nyt ei elettyä 1990-lukua.
Viinasta en sano mitään mutta siinä vaiheessa kun teinipoikaa ei kiinnosta enää mikään reikä vaikka niitä on nykyään useampaa sorttia kuin 1990-luvulla niin ollaan Japanin tiellä.
30- ja 40-vuotiaat istuvat edelleen huoneessaan tuijottamassa netlixin sarjoja ja pelaamassa pleikkaa. Eläkkeellä olevat vanhemmat saavat elättää niitä.
Ja Japanissa paikallinen veroviranomainen on juuri käynnistänyt kampanjan jolla nuoria yritetään saada juomaan viinaa kun sekään ei enää kiinnosta.
Olin lukioikäisenä itsekin tuollainen ja lähinnä möllötin kotona. On kuitenkin hyvä että poikasi sentään panostaa kouluun edes jokseenkin eikä päihteile jossain puiston nurkalla. Tuo ikä on usein aika haastava henkisesti ja oven takana kolkutteleva aikuisuus ja itsenäisyys on pelottavaa ja monella on erinäisiä henkisiä kasvukipuja joita ei ole vielä tarpeeksi kypsä käsittelemään saatikka omalle äidille analyyttisesti avaamaan.
Kunnioita pojan tapaa viettää vapaa-aikansa. Välistä voisi kysellä haluaisiko hän tilata pizzaa tai katsoa jotain elokuvaa yhdessä tai mennä tekemään jotain aktiviteettia. Tärkeintä että lapsi tuntee olevansa rakastettu ja että äiti on tukena mikäli poika sitä tarvitsee. Toki tulevaisuudesta on hyvä puhua ja eri vaihtoehtoja punnita sekä tarvittaessa myös potkia persauksille. Mutta omien nuorempien sisarustenkin kohdalla on nähty että monella ei ole lukioiässä mitään kiveenhakattuja kunnianhimoisia suunnitelmia vaan ne suunnitelmat hakee uomaansa ja muotoutuu siinä ajan myötä ja jokainen päätyy opiskelemaan tai töihin johonkin. En odottaisi vielä tuonikäiseltä että tietäisi kristallinkirkkaasti mihin jatko-opiskelemaan sitä hakisi ja mihin töihin mieli halajaa.
Suuri todennäköisyys ADD ja Asperger. Aktivoiva lääkitys voi pelastaa hänen elämänsä.
Ostat tuon Jordan B. Petersonin kirjan suomennettuna ja laitat tavamaan. Kyllä se siitä, pian jätkä jo juokseekin Perussuomalaisten nuorten puoluekokouksissaan sekä löytää itselleen kivan perinteisiä arvoja kannattavan tyttöystävän.
Vierailija kirjoitti:
Ostat tuon Jordan B. Petersonin kirjan suomennettuna ja laitat tavamaan. Kyllä se siitä, pian jätkä jo juokseekin Perussuomalaisten nuorten puoluekokouksissaan sekä löytää itselleen kivan perinteisiä arvoja kannattavan tyttöystävän.
Eipä persunuorissa juuri naisia ole. Persut ovat miesten puolue ja vihreät naisten puolue.
No enpä ihmettele. Kyllä tämä meidän ylipitkä koulujärjestelmä on ihan yhtä tuskaa vähänkin omilla aivoillaan ajattelevalle ja vilkkaalle kaverille. Hän on tajunnut, mikä vuosien puuduttava jankkaus on vielä edessä. Joku hiton ammattikorkeakoulukin 4-4,5 vuotta! Todellinen aika tuon tason koulutukselle olisi maks. kolme vuotta. Sinällään mielenkiintoisetkin koulutukset ja alat onnistutaan pilaamaan sillä järkyttävällä määrällä ylimääräistä sontaa, millä kukaan ei tule koko elämänsä aikana tekemään mitään. Vai kuka voi väittää, etteikö tuttavista löydy valtavasti niitä, jotka toteavat ettei käymästään tutkinnosta ole ollut käytännön hyötyä juurikaan töissä. Eli sieltä saatu paperi on tasan ainoa jolla on merkitystä. Se tässä koulusysteemissä on vialla ja pahasti. Eli ymmärrän kyllä poikaasi erittäin hyvin.