Miten pitäisi suhtautua tällaiseen lapsen kiukkuun?

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta aina sanotaan, että lasta ei saisi koskaan jättää yksin itkun, kiukun tai muiden vaikeiden tunteiden kanssa, vaan pitäisi olla vieressä.

Ei "aina" sanota noin, vaan tunnekasvattajat sanovat noin. Tunnekasvatus on yksi kasvatusaate muiden joukossa.

Useimmat vanhemmat kasvattavat lastaan sellaisella tavalla jonka kokevat käytännössä toimivaksi.

Ei varmastikaan ole yhtä oikeaa tapaa.

Itse huomioin tapahtuman mahdollisimman yksinkertaisesti "Sinua harmittaa koska X, Y ja Z".

Sitten yritän ohjeistaa parempaan tapaan käsitellä asia. Yleensä vaatii lohdutusta ja selittämistä. Sanon lapselle ihan suoraan, että asiat ei aina mene hänen mielensä mukaan. Meillä aikuiset määrää.

Mun mielestä on oleellista muistaa se, että lapsella on lupa tuntea ja myös näyttää tunteensa. Sadisti rankaisee lasta tunteiden näyttämisestä. Vasta isompi lapsi osaa näyttää tunteet hallitummin jos siihen on opetettu. Valitettavan moni aikuinenkaan ei osaa.

Riippuu varmaan siitä, onko tarkoitus saada mahdollisimman nopeasti itku loppumaan vai auttaa lasta oppimaan säätelemään omia tunteitaan. Yksin jättäminen ehkä lopettaa itkun sillä kertaa mutta miten se palvelee lapsen kehitystä?

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tuo on sinun kasvattamisesi tulosta. Kun menet halailemaan lasta palkinnoksi mielenosoituksellisesta itkusta, lapsi oppii, että kannattaa rääkyä niin saa huomiota. Kun lasta kieltää tekemästä tuhmia ja hän alkaa kiljua, anna sen kiljua ja osoita, että huonolla käytöksellä ei saa tahtoaan läpi. Kun lapsi on oma iloinen itsensä, voit halailla ja pusutella häntä.

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo on sinun kasvattamisesi tulosta. Kun menet halailemaan lasta palkinnoksi mielenosoituksellisesta itkusta, lapsi oppii, että kannattaa rääkyä niin saa huomiota. Kun lasta kieltää tekemästä tuhmia ja hän alkaa kiljua, anna sen kiljua ja osoita, että huonolla käytöksellä ei saa tahtoaan läpi. Kun lapsi on oma iloinen itsensä, voit halailla ja pusutella häntä.

Ja tottakai lasta saa harmittaa, mutta ei sinun tarvitse olla siinä osallisena hyörimässä ympärillä. Anna lapsen tuntea tunteensa rauhassa ja näyttää ne. Kyllä se siitä rauhoittuu hyvinkin nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on sinun kasvattamisesi tulosta. Kun menet halailemaan lasta palkinnoksi mielenosoituksellisesta itkusta, lapsi oppii, että kannattaa rääkyä niin saa huomiota. Kun lasta kieltää tekemästä tuhmia ja hän alkaa kiljua, anna sen kiljua ja osoita, että huonolla käytöksellä ei saa tahtoaan läpi. Kun lapsi on oma iloinen itsensä, voit halailla ja pusutella häntä.

Ei noissa tilanteissa ole kyse mistään tuhmien tekemisestä vaan siitä, että ei saanut mitä halusi tai joku asia ei mennyt kuten halusi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Aluksi voi olla vaikeaa, mutta johdonmukaisella toiminnalla huuto vähenee. Eikä tarvitse olla koko ajan sanoittamassa lapsen tunteita. Lapselle ei kannata myöskään olla selittämässä asioita keskellä tunnekuohua. Voit sanoa, että kun olet rauhoittunut, voidaan puhua asioista. Ja sitten annat lapsen itkeä minkä hän haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmastikaan ole yhtä oikeaa tapaa.

Itse huomioin tapahtuman mahdollisimman yksinkertaisesti "Sinua harmittaa koska X, Y ja Z".

Sitten yritän ohjeistaa parempaan tapaan käsitellä asia. Yleensä vaatii lohdutusta ja selittämistä. Sanon lapselle ihan suoraan, että asiat ei aina mene hänen mielensä mukaan. Meillä aikuiset määrää.

Mun mielestä on oleellista muistaa se, että lapsella on lupa tuntea ja myös näyttää tunteensa. Sadisti rankaisee lasta tunteiden näyttämisestä. Vasta isompi lapsi osaa näyttää tunteet hallitummin jos siihen on opetettu. Valitettavan moni aikuinenkaan ei osaa.

Mistä tiedät että lasta harmittaa tai että se johtuu X, Y tai Z?

Tai miten estät lapselta huonon käytöksen jos koet, että tunteiden näyttämisestä rankaiseminen on sadismia? Lapsi hoksaa nopeast, että ilman rangaistuksen uhkaa tottelu on käytännössä vapaaehtoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on sinun kasvattamisesi tulosta. Kun menet halailemaan lasta palkinnoksi mielenosoituksellisesta itkusta, lapsi oppii, että kannattaa rääkyä niin saa huomiota. Kun lasta kieltää tekemästä tuhmia ja hän alkaa kiljua, anna sen kiljua ja osoita, että huonolla käytöksellä ei saa tahtoaan läpi. Kun lapsi on oma iloinen itsensä, voit halailla ja pusutella häntä.

Ei noissa tilanteissa ole kyse mistään tuhmien tekemisestä vaan siitä, että ei saanut mitä halusi tai joku asia ei mennyt kuten halusi. Ap

Sama periaate pätee. Lasta ei mielestäni tarvitse lohduttaa sen vuoksi, ettei saanut haluamaansa. Ei myöskään laittaa arestiin huoneeseensa. Antaa huutaa ja jossain vaiheessa hän oppii, että huutamalla ei saa tahtoaan läpi.

Suosittelen, että lopetat koko tämän tunnenäkökulman ajattelemisen. Siitä ei mene kuin pää pyörälle ja koko kuvio solmuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Aluksi voi olla vaikeaa, mutta johdonmukaisella toiminnalla huuto vähenee. Eikä tarvitse olla koko ajan sanoittamassa lapsen tunteita. Lapselle ei kannata myöskään olla selittämässä asioita keskellä tunnekuohua. Voit sanoa, että kun olet rauhoittunut, voidaan puhua asioista. Ja sitten annat lapsen itkeä minkä hän haluaa.

Et nyt ymmärrä. Kun teen noin miten ehdotat, niin lapsi alkaa karjua. Lopulta karjuu niin täysiä, että korviini sattuu paljon. Hänelle tuntuu olevan pahinta se, jos olen paikalla mutta en kiinnitä suurta huomiota huutoon. Tai siis sillä tavalla huuto yltyy pahimmaksi. Ja lopulta saattaa kiihdyttää itsensä sellaiseen huutoraivoon, että jopa oksentaa. Mutta kun yleisö puuttuu niin itku loppuu. En siis ole teljennyt häntä eristyksiin vaan vienyt vain eri huoneeseen. Ap

Yleensä sanon että "huomaan että sinua nyt harmittaa. Jos haluat niin tule antamaan hali". Usein menee hetkeksi mököttämään omaan huoneeseen ja kun kysyn uudestaan että haluaako halin niin haluaa. Sitten rauhoittuu ja keskustellaan miksei nyt saanut tahtoaan läpi. Kerron myös että harmitus on ihan luonnollista ja äitiäkin joskus harmittaa, mutta silti asiat ei mene aina niin kuin haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Aluksi voi olla vaikeaa, mutta johdonmukaisella toiminnalla huuto vähenee. Eikä tarvitse olla koko ajan sanoittamassa lapsen tunteita. Lapselle ei kannata myöskään olla selittämässä asioita keskellä tunnekuohua. Voit sanoa, että kun olet rauhoittunut, voidaan puhua asioista. Ja sitten annat lapsen itkeä minkä hän haluaa.

Et nyt ymmärrä. Kun teen noin miten ehdotat, niin lapsi alkaa karjua. Lopulta karjuu niin täysiä, että korviini sattuu paljon. Hänelle tuntuu olevan pahinta se, jos olen paikalla mutta en kiinnitä suurta huomiota huutoon. Tai siis sillä tavalla huuto yltyy pahimmaksi. Ja lopulta saattaa kiihdyttää itsensä sellaiseen huutoraivoon, että jopa oksentaa. Mutta kun yleisö puuttuu niin itku loppuu. En siis ole teljennyt häntä eristyksiin vaan vienyt vain eri huoneeseen. Ap

Miksi ihmeessä et veisi lasta eri huoneeseen jos se kerran tuottaa parhaan tuloksen ja ilmiselvästi ehkäisee ongelman sekä lapselta itseltään että muulta perheeltä? Se on ihan normaalia, että pienikin lapsi on yksinään jossain kohtuullisia aikoja. Sen näkee kyllä lapsesta, että milloin joku kokemus on hänelle haitaksi ja milloin ei ole. Käytä maalaisjärkeä ja tarkkaile lasta.

Lastenkasvatus on lopulta aika yksinkertainen asia ja aivan tavalliset ihmiset kautta maailman onnistuvat siinä oikein hyvin. Asioiden ylianalysointi ja -teoretisointi ei ole kuin haitaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Aluksi voi olla vaikeaa, mutta johdonmukaisella toiminnalla huuto vähenee. Eikä tarvitse olla koko ajan sanoittamassa lapsen tunteita. Lapselle ei kannata myöskään olla selittämässä asioita keskellä tunnekuohua. Voit sanoa, että kun olet rauhoittunut, voidaan puhua asioista. Ja sitten annat lapsen itkeä minkä hän haluaa.

Et nyt ymmärrä. Kun teen noin miten ehdotat, niin lapsi alkaa karjua. Lopulta karjuu niin täysiä, että korviini sattuu paljon. Hänelle tuntuu olevan pahinta se, jos olen paikalla mutta en kiinnitä suurta huomiota huutoon. Tai siis sillä tavalla huuto yltyy pahimmaksi. Ja lopulta saattaa kiihdyttää itsensä sellaiseen huutoraivoon, että jopa oksentaa. Mutta kun yleisö puuttuu niin itku loppuu. En siis ole teljennyt häntä eristyksiin vaan vienyt vain eri huoneeseen. Ap

Miksi ihmeessä et veisi lasta eri huoneeseen jos se kerran tuottaa parhaan tuloksen ja ilmiselvästi ehkäisee ongelman sekä lapselta itseltään että muulta perheeltä? Se on ihan normaalia, että pienikin lapsi on yksinään jossain kohtuullisia aikoja. Sen näkee kyllä lapsesta, että milloin joku kokemus on hänelle haitaksi ja milloin ei ole. Käytä maalaisjärkeä ja tarkkaile lasta.

Lastenkasvatus on lopulta aika yksinkertainen asia ja aivan tavalliset ihmiset kautta maailman onnistuvat siinä oikein hyvin. Asioiden ylianalysointi ja -teoretisointi ei ole kuin haitaksi.

Koska minulle on useampi henkilö sanonut ja olen asiantuntijoiden kirjoituksista lukenut, että lasta ei saa jättää yksin kiukun tai itkun hetkellä. Vaan pitää olla siinä vieressä läsnä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on sinun kasvattamisesi tulosta. Kun menet halailemaan lasta palkinnoksi mielenosoituksellisesta itkusta, lapsi oppii, että kannattaa rääkyä niin saa huomiota. Kun lasta kieltää tekemästä tuhmia ja hän alkaa kiljua, anna sen kiljua ja osoita, että huonolla käytöksellä ei saa tahtoaan läpi. Kun lapsi on oma iloinen itsensä, voit halailla ja pusutella häntä.

Ei noissa tilanteissa ole kyse mistään tuhmien tekemisestä vaan siitä, että ei saanut mitä halusi tai joku asia ei mennyt kuten halusi. Ap

Sama periaate pätee. Lasta ei mielestäni tarvitse lohduttaa sen vuoksi, ettei saanut haluamaansa. Ei myöskään laittaa arestiin huoneeseensa. Antaa huutaa ja jossain vaiheessa hän oppii, että huutamalla ei saa tahtoaan läpi.

Oikeastiko vain annatte lapsen karjua aivan täysiä niin paljon ja pitkään kuin haluaa, vaikka desibelit on niin korkeat, että muilla alkaa korvat soimaan siinä samassa huoneessa jos on?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee itkusta numeroa kyselemällä ja suurentelemalla asiaa. Toteat asian normaalisti, että nyt harmittaa, kun ei kengät menneet jalkaan kunnolla. Ja sitten se siitä. Kiinnitä lapsen huomio johonkin muuhun. Älä suurentele pikkuasioita. Älä myöskään ikinä eristä lasta vaan ole ihan normaalisti. Näin minä kasvatin lapseni.

Tällainen pahentaa itkua ja huutoa meillä. Ap

Aluksi voi olla vaikeaa, mutta johdonmukaisella toiminnalla huuto vähenee. Eikä tarvitse olla koko ajan sanoittamassa lapsen tunteita. Lapselle ei kannata myöskään olla selittämässä asioita keskellä tunnekuohua. Voit sanoa, että kun olet rauhoittunut, voidaan puhua asioista. Ja sitten annat lapsen itkeä minkä hän haluaa.

Et nyt ymmärrä. Kun teen noin miten ehdotat, niin lapsi alkaa karjua. Lopulta karjuu niin täysiä, että korviini sattuu paljon. Hänelle tuntuu olevan pahinta se, jos olen paikalla mutta en kiinnitä suurta huomiota huutoon. Tai siis sillä tavalla huuto yltyy pahimmaksi. Ja lopulta saattaa kiihdyttää itsensä sellaiseen huutoraivoon, että jopa oksentaa. Mutta kun yleisö puuttuu niin itku loppuu. En siis ole teljennyt häntä eristyksiin vaan vienyt vain eri huoneeseen. Ap

Miksi ihmeessä et veisi lasta eri huoneeseen jos se kerran tuottaa parhaan tuloksen ja ilmiselvästi ehkäisee ongelman sekä lapselta itseltään että muulta perheeltä? Se on ihan normaalia, että pienikin lapsi on yksinään jossain kohtuullisia aikoja. Sen näkee kyllä lapsesta, että milloin joku kokemus on hänelle haitaksi ja milloin ei ole. Käytä maalaisjärkeä ja tarkkaile lasta.

Lastenkasvatus on lopulta aika yksinkertainen asia ja aivan tavalliset ihmiset kautta maailman onnistuvat siinä oikein hyvin. Asioiden ylianalysointi ja -teoretisointi ei ole kuin haitaksi.

Koska minulle on useampi henkilö sanonut ja olen asiantuntijoiden kirjoituksista lukenut, että lasta ei saa jättää yksin kiukun tai itkun hetkellä. Vaan pitää olla siinä vieressä läsnä. Ap

Niitä asiantuntijoita on joka laatuun. Kasvatustieteeseen kuuluu se, että siellä on erilaisia koulukuntia jotka uskovat erilaisiin asioihin.

Totean älä filmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta aina sanotaan, että lasta ei saisi koskaan jättää yksin itkun, kiukun tai muiden vaikeiden tunteiden kanssa, vaan pitäisi olla vieressä.

Ei "aina" sanota noin, vaan tunnekasvattajat sanovat noin. Tunnekasvatus on yksi kasvatusaate muiden joukossa.

Useimmat vanhemmat kasvattavat lastaan sellaisella tavalla jonka kokevat käytännössä toimivaksi.

Tunnekasvatus = lapsikeskeisyys