Kun uusi treffikumppani ehdottaa vain kotitreffejä
Ensitapaamisella kutsui kotiinsa, en mennyt vaan näimme ravintolassa. Toisella kertaa kysyi voiko tulla minun luo. En suostunut vaan ehdotin kiipeilyä. Nyt kolmannet treffit tulossa ja kysyin mitä haluaisi tehdä. Hän vastasi että tulisinko hänen luo. Alkaa ärsyttää. Kiva tyyppi muuten, eikä ole treffeillä ollut päälle käyvä tai ylipäänsä yhtään lähentelevä. Mutta itse tottunut siihen että kaikessa rauhassa tutustutaan jopa muutama kuukausi rennosti jossain kylillä treffaillen. Mitä ajatuksia?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on päinvastoin tärkeää tutustua vähän syvällisemmin ennen kuin siirrytään kotiin hengaamaan. Toisekseen mieityttää, onko hän siis valmis kutsumaan kotiinsa kenet vaan. En halua kotiini ihmistä, jota en tunne ja josta voi paljastua vaikka mitä puolia. Oikeastiko olette nettitreffien suhteen näin huolettomia? Ap
Kyllä minä ainakin olen, ja olen pari vuotta jo ollut nettideittimarkkinoilla. Kutsun muutenkin huolettomasti kotiini kenet vaan, esim. jos törmään koiralenkillä kivaan ihmiseen jonka kanssa jutellaan ja kuljetaan yhtä matkaa, saatan kutsua vaikka kahville tai teelle kotiini lenkin päätteeksi. Ei mulla ole ollenkaan noin kyyninen ihmiskuva, että täytyisi pelätä jotain ihmeellisiä puolia joita paljastuu. Yhtäkään huonoa kokemusta ei myöskään ole. Toki suurin osa treffailluista on sellaisia joista tiedän heti ensinäkemältä, että ei ole mun tyyppiä, en halua nähdä toiste.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.
Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Väkisin yrtti mies päästä kotini .Ilman että olisin kinostunut hänestä pätkääkään tai ositanut kinostus. Sama toimpaikka kävimme ja peräni juoksi. Ehdotellen vaikka mitä itseäni nuorempi 10-12v. Päästäkseni kotiini ja pöksyhini suomeksi. Asiat on tabuja. Asiasta pääsin pois.Kun lopetin toimipaikassa käymisien. Toinen hyväkäs eronnut akaton mies. Saman ikäinen kuin edellinen riesa. Samaa kerrostaloa asuu. Väkisin samat asiat päällä kahville ja pöksyihini. Kun ei kinnosta,niin ei kinosta.Molemat miehet lisäksi tiesivät olen haavoituvassa asemassa koska suren viellä kuolutta miesytävääni. Antakaa naisten olla rauhassa ikään katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.
Odottaminen seksin suhteen ei todellakaan tarkoita että olisi aseksuaali. Tai haluaisi harrastaa seksiä pimeässä peiton alla. Itse en ole ikinä harrastanut seksiä pimeässä peiton alla, tykkään nähdä ja tulla nähdyksi!
Vierailija kirjoitti:
Naiset joita haittaa se potentiaalinen eskaloituminen seksiin jopa kuukausien tapailun jälkeen ovat todella estoisia. Eivät varsinaisesti naisia vaan eräänlaisia ei-sukupuolella varustettuja 'henkilöitä'. Kokeilin joskus eron jälkeen tapailla näitä kyynisiä kouvolatukkia ja eihän siitä mitään tullut.
Eivät vaan ole millään tasolla fyysisiä,ja heille sopisi paremmin pelkät kaveruussuhteet tai ystävyydet saman sukupuolen kanssa. En ymmärrä miksi deittailevat miehiä jos heitä ahdistaa että deittikumppani on fyysisesti kiinnostunut (!) esim. sen jälkeen kun on jo tavattu useita kertoja.
Samoin näiden naisten arvomaailmasta paistaa läpi patavanhoillinen asenne jossa nainen "antaa" vastahakoisesti ikään kuin se olisi joku ikävä velvollisuus, sen sijaan että se olisi kivaa tekemistä kahden ihmisen välillä jotka ovat viehättyneitä toisistaan. Jos viehätystä ei ole ja silti jatkaa tapailua, kyseessä on joko taloudellisen hyväksikäytön suunnittelu tai pelkkä kaveruus.
Höpö höpö. Ystävyys naisen kanssa ei sovi koska tykkään miehistä, ystävinäkin. En koe olevani "sukupuoleton", paremminkin miehekäs nainen, tai nainen-mies. Estoinen en ole. Inhoan yli kaiken puhetta jossa "nainen antaa ja mies ottaa". Minulle seksissä nimenomaan molemmat antavat ja saavat.
T. Kouvolatukka joka ei uskaltaisi sänkyyn vieraan kanssa
Ärsyttäisi minuakin jos toinen haluaa vain nysvätä kotona. Treffeillä voi tehdä jotain hauskaa ja sen jälkeen mennä yhdessä jomman kumman kotiin jos siltä tuntuu. Mutta kun toinen jauhaa vain kotona oleskelusta vaikka selvästi näkee että vastapuoli kaipaisi jotain aktiviteettia, tuskin hänestä saa ikinä seuraa mihinkään.
En kyllä ymmärrä miksi pitää yrittää väkisin deittailla, kun toinen ärsyttää jo vaikka vasta kolmet treffit takana. Tai no ymmärrän sentään: pelottaa että ei löydy parempaakaan. Mutta ei tuossa silti ole järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on päinvastoin tärkeää tutustua vähän syvällisemmin ennen kuin siirrytään kotiin hengaamaan. Toisekseen mieityttää, onko hän siis valmis kutsumaan kotiinsa kenet vaan. En halua kotiini ihmistä, jota en tunne ja josta voi paljastua vaikka mitä puolia. Oikeastiko olette nettitreffien suhteen näin huolettomia? Ap
Pue mekko ja mene Farmers Onlyyn. On siellä sieveiden naisten deittaajia. Ehtona ettet mekkaloi. Keskity kodin tekemiseen, lapsiin, keittiöön you know. Deittaa OMAN kuplan sisältä olevia sinkkuja.
Mikähän tuo Farmers on, joku maanviljeläin sivustoko. Ei kiinnosta lapset, koti, keittiö.
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Harmi tuottaa pettymys, mutta 99.9% miehistä haluaa seksikeskeisen suhteen. Jos se on sinulle vain asia joka pitää aina silloin tällöin hoitaa 'alta pois' ja pitää puuhailla kaikkea muuta valtaosan ajasta, niin tuskin löydät nykyaikana miestä.
Jos mies haluaa kaverin, niin hänellä on jo miespuolisia kavereita. Pääasiallinen hyöty parisuhteesta on se, että voi harrastaa seksiä sen kumppanin kanssa niiden rientojen ohella. Kun on hetero, niin se ei onnistu muiden kuin naisten kanssa jos on mies.
Kyllä viestistäsi paistaa läpi katkeruus ja se, että tunnut jotenkin "häviäväsi" jotain jos "annat" miehelle seksiä.
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Varattu. Ei halua tulla nähdyksi. Ai mistä tiedän? No kokemuksesta.
Ei varatut kutsu kotiinsa. Ei sulla mitään kokemusta ole, kunhan höpötät.
Totta kai kutsuu, jos vaimo on sukulaisissa eikä ole pelkoa että naapuri näkee.
Tapailukumppani haluaisi että treffit johtaa seksiin.
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Harmi tuottaa pettymys, mutta 99.9% miehistä haluaa seksikeskeisen suhteen. Jos se on sinulle vain asia joka pitää aina silloin tällöin hoitaa 'alta pois' ja pitää puuhailla kaikkea muuta valtaosan ajasta, niin tuskin löydät nykyaikana miestä.
Jos mies haluaa kaverin, niin hänellä on jo miespuolisia kavereita. Pääasiallinen hyöty parisuhteesta on se, että voi harrastaa seksiä sen kumppanin kanssa niiden rientojen ohella. Kun on hetero, niin se ei onnistu muiden kuin naisten kanssa jos on mies.
Kyllä viestistäsi paistaa läpi katkeruus ja se, että tunnut jotenkin "häviäväsi" jotain jos "annat" miehelle seksiä.
Olen hyvin seksuaalinen ihminen, ja silti haluan, että parisuhde perustuu ennemmin yhteisille mielenkiinnon kohteille, arvoille ja harrastuksille, toisin sanoen kumppanuudelle ja ystävyydelle. Hyvä seksi tulee sen lisäksi.
Jos miehelle minun pääasiallinen funktio on tarjota seksiä, en halua sellaista miestä kumppaniksi.
-eri
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Mikä ihmeen mörkö tuo seksi on, että sitä noin täytyy pantata ja pitää seksin haluamista merkkinä jostain huonosta? Mun kaikki pitkät suhteet on alkanut tyylillä ensi tapaamisella sänkyyn koska molemmat sitä on halunneet, ja ihan ne on myös ihmisinä minusta olleet kiinnostuneita eikä pelkkänä kassien tyhjennyspisteenä.

Hyvä seksi on kuin huume, jos siihen lähtee heti, tekee päätöksen hormonihuuruissa. Ei sellainen suhde kestä, sitten kun isompi huuru haihtuu jonkun puolen vuoden lakanoiden heiluttelun jälkeen. Sitten on suhteessa miehen kanssa, jos ei kiinnosta mennä minnekään, ei ole yleissivistystä, eikä kiinnosta tehdä yhdessä muuta kuin sitä lakanoiden heiluttelua. Ei tuolla lailla löydä hyvää kumppania.
Hassua miten täällä tulkitaan ilman muuta että mies on seksin perässä, vaikka ap sanoi että kolmet treffit takana eikä mies ole tehnyt elettäkään siihen suuntaan. Minusta näyttää että mies nimenomaan ei ole hitustakaan kiinnostunut seksistä vaan haluaa jonkun jonka kanssa möllöttää telkkarin ääressä. Ja saa kertoa kavereilleen että seurustelee.
Ja miehet täällä uhoavat että 99,9% miehistä on aivan hulluina seksin perään. Tuo on myytti jota te miehet pidätte yllä. Siksi ette edes osaa tulkita toisen miehen käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Harmi tuottaa pettymys, mutta 99.9% miehistä haluaa seksikeskeisen suhteen. Jos se on sinulle vain asia joka pitää aina silloin tällöin hoitaa 'alta pois' ja pitää puuhailla kaikkea muuta valtaosan ajasta, niin tuskin löydät nykyaikana miestä.
Jos mies haluaa kaverin, niin hänellä on jo miespuolisia kavereita. Pääasiallinen hyöty parisuhteesta on se, että voi harrastaa seksiä sen kumppanin kanssa niiden rientojen ohella. Kun on hetero, niin se ei onnistu muiden kuin naisten kanssa jos on mies.
Kyllä viestistäsi paistaa läpi katkeruus ja se, että tunnut jotenkin "häviäväsi" jotain jos "annat" miehelle seksiä.
Seksi on minulle asia, josta nautin paljon. Mutta en halua seksiKESKEISTÄ miestä. Haluan miehen, joka haluaa tehdä kanssani myös muita asioita. Jos seksi on miehelle pääsyy olla kanssani, en halua häntä.
Sinun viesteistä paistaa katkeruus siitä, että joku kehtaa vaatia vähän parempaa kohtelua itselleen, kuin seksinukkena toimimista. Joko olet mies, jota ärsyttää kun nainen vaatii muuta, tai sitten olet nainen, joka on tottunut siihen että miehen saa kiinnostumaan ja pysymään VAIN seksillä. Eli seksikeskeisyys on sinun ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Mikä ihmeen mörkö tuo seksi on, että sitä noin täytyy pantata ja pitää seksin haluamista merkkinä jostain huonosta? Mun kaikki pitkät suhteet on alkanut tyylillä ensi tapaamisella sänkyyn koska molemmat sitä on halunneet, ja ihan ne on myös ihmisinä minusta olleet kiinnostuneita eikä pelkkänä kassien tyhjennyspisteenä.
Hyvä seksi on kuin huume, jos siihen lähtee heti, tekee päätöksen hormonihuuruissa. Ei sellainen suhde kestä, sitten kun isompi huuru haihtuu jonkun puolen vuoden lakanoiden heiluttelun jälkeen. Sitten on suhteessa miehen kanssa, jos ei kiinnosta mennä minnekään, ei ole yleissivistystä, eikä kiinnosta tehdä yhdessä muuta kuin sitä lakanoiden heiluttelua. Ei tuolla lailla löydä hyvää kumppania.
Juuri näin.
n32 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Harmi tuottaa pettymys, mutta 99.9% miehistä haluaa seksikeskeisen suhteen. Jos se on sinulle vain asia joka pitää aina silloin tällöin hoitaa 'alta pois' ja pitää puuhailla kaikkea muuta valtaosan ajasta, niin tuskin löydät nykyaikana miestä.
Jos mies haluaa kaverin, niin hänellä on jo miespuolisia kavereita. Pääasiallinen hyöty parisuhteesta on se, että voi harrastaa seksiä sen kumppanin kanssa niiden rientojen ohella. Kun on hetero, niin se ei onnistu muiden kuin naisten kanssa jos on mies.
Kyllä viestistäsi paistaa läpi katkeruus ja se, että tunnut jotenkin "häviäväsi" jotain jos "annat" miehelle seksiä.
Seksi on minulle asia, josta nautin paljon. Mutta en halua seksiKESKEISTÄ miestä. Haluan miehen, joka haluaa tehdä kanssani myös muita asioita. Jos seksi on miehelle pääsyy olla kanssani, en halua häntä.
Sinun viesteistä paistaa katkeruus siitä, että joku kehtaa vaatia vähän parempaa kohtelua itselleen, kuin seksinukkena toimimista. Joko olet mies, jota ärsyttää kun nainen vaatii muuta, tai sitten olet nainen, joka on tottunut siihen että miehen saa kiinnostumaan ja pysymään VAIN seksillä. Eli seksikeskeisyys on sinun ongelma.
Kannatan. Minulla on aina ollut helppo sekä saada että pitää mies seksillä. Se ei ole mikään voitto, minä haluan elämänkumppanilta muutakin.
Vierailija kirjoitti:
n33 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sillä toisellakin osapuolella on fyysiset tarpeet ellei ole eunukki. Jos vaan roikotat tätä kuukausitolkulla jossain helvetin kiipeilyradoilla kuin apinaa niin hyväksyt myös sen että tämä tapailee samalla muita joilta saa fyysiset tarpeet täytettyä, tai pitää sinua vain 'kaverina' ihan kuin sinä häntäkin.
Se että sinä olet joku aseksuaali jota ei ikinä paneta ja jota pitää ensin liehitellä pari vuotta että onnistuu pimeässä peiton alla 5 minuutin ajan, ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä. Etsi sopiva ihminen vaikka villasukankutomiskurssilta, voitte virkata ensin sukkia yhdessä vuosikymmenen ja sitten vaikka halata jos ei tunnu liian radikaalilta.Yleensä ne kotiehdottelijat on juuri tälläisellä asenteella varustettuja. ^^ Seksi kiinnostaa, eikä muu. Ja sä et ole niille mitään, jos seksiä ei tipu. Päälle saat ylläkirjoitetun kaltaista epämääräistä haukkumista ja nälvimistä, jos koitat pitää omista rajoista kiinni.
Ei tuollaisista kannata välittää. Itsekään en enää suostu kotitreffeihin heti alussa, koska olen monta kertaa sen todennut mihin se johtaan. Pelkkään seksikeskeiseen suhteeseen.
Jos haluat miehen joka on kiinnostunut sinusta seksin lisäksi myös ihan ihmisenä, niin kannattaa pitää omista kriteereistä kiinni. Ekan kuukauden ainakin voi ihan hyvin treffailla ns. ihmisten ilmoilla, etenkin jos treffitahti on vain kerta viikossa. Sit kun huomaa että yhteinen tekeminen kiinnostaa miestä eikä painosta sinua seksiin, niin sit voi ottaa kuvioihin ne kotitreffit. Koska niille on sitten kyllä loppuelämä aikaa, jos tosissaan on.
Mikä ihmeen mörkö tuo seksi on, että sitä noin täytyy pantata ja pitää seksin haluamista merkkinä jostain huonosta? Mun kaikki pitkät suhteet on alkanut tyylillä ensi tapaamisella sänkyyn koska molemmat sitä on halunneet, ja ihan ne on myös ihmisinä minusta olleet kiinnostuneita eikä pelkkänä kassien tyhjennyspisteenä.
"kaikki pitkät suhteet", ei kuulosta siltä, että olisit seksin kautta kuitenkaan löytänyt itsellesi sitä elämänkumppania. Kuulostaa siltä että suhteet ovat päättyneet kun seksi on päättynyt, tai päättyneet kun sinä tai toinen on halunnut jotain muutakin kuin se seksi- mutta sitä ei suhteen seksikeskeisyydestä johtuen ole tullut. Harva suhde kantaa kovin pitkälle pelkällä seksillä.
Itsetutkintaa kannattaa harjoittaa, ja miettiä millaiset kuviot sitä omissa suhteissa toistuukaan...
En tietenkään mene tuntemattoman ihmisen kotiin. Se olisi aika typerää. Ensin treffaraan julkisella paikalla.