Mua ei kiinnosta tai haittaa kenenkään ylipaino, mutta parisuhteeseen en ylipainoisen kanssa halua
Työkaveri, ystävä, sisko, ihan sama. Heidän elämäntapansa, terveytensä ja painonsa ei kuulu mulle.
Mutta ihminen, jonka kanssa pitäisi elää arkea, ehkä elämän loppuun asti, harrastaa seksiä, ym. Terveydellä ja jaksamisella on todellakin väliä. Ulkonäkö ei ole se koko pointti.
Kommentit (269)
Juu, ei todellakaan ole pelkkä pinnallinen ulkonäköön liittyvä asia
Mua aina on ihmetyttänyt tämä, että miksi pitää omia mieltymyksiään varta vasten erikseen mainita tuhansille anonyymeille jossain netissä.
Sama täällä. Seurustelin joskus miehen kanssa, jolla oli ehkä pari ylikiloa ensin. Ei ongelmaa. Vuodessa paisui 30 kiloa. Alkoi hikoilla kuin sika kun piti seksiä harrastaa, tosin usein sitten ei edes jaksanut. Valitti koko ajan huonoa oloa, ei ihme kun ruokavalio koostui kaikesta epäterveellisestä. Minun tekemäni ruoka ei enää kelvannut, koska se oli "liian terveellistä". Siis esimerkiksi grillattu kana ja kasvikset, ei mitään ituhippeilyä. Aiemmin yhteinen harrastuksemme oli patikointi, ei enää onnistunut, koska ei jaksanut. Tai jaksoi ehkä 15 minuuttia ja sitten oli eväiden aika, ja kun eväät oli syöty niin sittenhän voi lähteä jo kotiin. Lopulta elämäntyylimme olivat niin erilaiset, etten enää jaksanut katsella sitä hänen roskaruokien syömistään.
Aamen.
Ja kolmoselle tiedoksi, että ei ole mikään turha maininta tämä. Olen laiha nainen ja saanut osakseni mielenkiintoa ylipainoisilta miehiltä. Olen joutunut kelaamaan tätä asiaa ja päätynyt samaan kuin AP.
Vierailija kirjoitti:
Mua aina on ihmetyttänyt tämä, että miksi pitää omia mieltymyksiään varta vasten erikseen mainita tuhansille anonyymeille jossain netissä.
Tämä. Turha on mistään terveydestä jeesustella kun kirjoittaja haluaa silloin vain loukata 99%.
Mitäs sitten, kun hoikka puoliso on pullukka vanhuksena? Kovin harva vanhus on enää hoikka.
Kun löytää sen oikean, niin ei sen lihomisella tai laihtumisella ole suhteen jatkumisen kannalta mitään merkitystä. Tottakai se huolettaa, jos menee sairaalloisen puolelle, mutta silloin asiasta puhutaan ja pyritään yhdessä terveempään suuntaan, ei todeta että okei tosta tuli nyt lihava, jätän sen.

Mutta jos on jo valmiiksi lihava, niin harva suhteen aikana normaalipainoon laihtuu
Muakaan ei haittaa kenenkään mikään, mutta parisuhteessa haluan olla ainoastaan oman puolisoni kanssa, karvoineen päivineen.
Jännä, että aina vedotaan terveisiin elämäntapoihin, mutta veikkaan, että ainakin miehistä 9/10 valitsisi mieluummin normaalipainon alarajoilla olevan liikkumattoman röökaajan, joka elää suklaalevyllä ja kahdella siiderissä päivässä kuin normaalipainon ylärajoilla olevan terveellisesti syövän ja liikkuvan.
Ihsn sama myös alkoholin kanssa. Muut saa juoda niin paljon kuin huvittaa, mutta en halua seurustella alkoholia juovan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että aina vedotaan terveisiin elämäntapoihin, mutta veikkaan, että ainakin miehistä 9/10 valitsisi mieluummin normaalipainon alarajoilla olevan liikkumattoman röökaajan, joka elää suklaalevyllä ja kahdella siiderissä päivässä kuin normaalipainon ylärajoilla olevan terveellisesti syövän ja liikkuvan.
Miehet ei piittaa kovin paljoa terveydestä, ulkonäkö tärkeempi
Vierailija kirjoitti:
Jos sanoisit tämän mielipiteen jollakin amerikkalaisten suosimalla alustalla, sut bannattaisiin alle minuutissa, ja ennen sitä saisit syytöksiä siitä, miten kurja ihminen ja läskifoobikko olet.
Mutta olen kanssasi täysin samaa mieltä.
No mihin tuolla paasauksella tähdättiin? Ois nyt kertonut edes henkilöllisyytensä, niin lihavat osais varoa.
Erehdyin kerran sanomaan täällä, kun osallistuin tatuointeja koskevaan keskusteluun, että tatskat ovat rumia. Jopas tuli hurjaa tekstiä että loukkaan ja haukun tatuoituja ihmisiä jne. ;D
Mutta lihavia saa mollata aivan vapaasti näköjään. Onko mielestäsi fiksua, monille kun on aika vakava paikka, kun esim. yritetään päästä ylipainosta eroon? Ihan tarpeeksi vaikeaa on kuulla koko ajan tätä samaa mollaamista, eikö se riitä, pitääkö tämä palstakin täyttää tällä helvetinmoisella vihalla???
Vierailija kirjoitti:
Jännä, että aina vedotaan terveisiin elämäntapoihin, mutta veikkaan, että ainakin miehistä 9/10 valitsisi mieluummin normaalipainon alarajoilla olevan liikkumattoman röökaajan, joka elää suklaalevyllä ja kahdella siiderissä päivässä kuin normaalipainon ylärajoilla olevan terveellisesti syövän ja liikkuvan.
No tässä sulle naisen kommentti. Lösö taikinamahainen mies ei sytytä.
Avioliitossa sentään voi kysyä, "kulta, mitä on tapahtunut" tai whatever. Minun EI tarvitse seurustella oksettavan miehen kanssa. Ei röökaavan, ei juopon, eikä taikinamahan.
Muissa asiayhteyksissä tulen kaikkien kanssa toimeen eikä heidän valintansa kuulu minulle.
Kovin usein se normaalipainoista kumppania vaativa on itse plösö. Ollaan niin sokeita oman itsensä tilanteelle, että oikeasti kuvitellaan olevansa se bmi-taulukoista poikkeusvapauden saava naisellisen muodokas/miehekkään raamikas yksilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sanoisit tämän mielipiteen jollakin amerikkalaisten suosimalla alustalla, sut bannattaisiin alle minuutissa, ja ennen sitä saisit syytöksiä siitä, miten kurja ihminen ja läskifoobikko olet.
Mutta olen kanssasi täysin samaa mieltä.
No mihin tuolla paasauksella tähdättiin? Ois nyt kertonut edes henkilöllisyytensä, niin lihavat osais varoa.
Erehdyin kerran sanomaan täällä, kun osallistuin tatuointeja koskevaan keskusteluun, että tatskat ovat rumia. Jopas tuli hurjaa tekstiä että loukkaan ja haukun tatuoituja ihmisiä jne. ;D
Mutta lihavia saa mollata aivan vapaasti näköjään. Onko mielestäsi fiksua, monille kun on aika vakava paikka, kun esim. yritetään päästä ylipainosta eroon? Ihan tarpeeksi vaikeaa on kuulla koko ajan tätä samaa mollaamista, eikö se riitä, pitääkö tämä palstakin täyttää tällä helvetinmoisella vihalla???
Millä vihalla? Kuka on kieltänyt olemasta lihava tässä keskustelussa? Mitä se sinua liikuttaa, että jotkut ihmiset eivät halua seurustella lihavan kanssa? Ei sinun tarvitse heidän kanssa seurustella.
Itsellä kyllä on sen verran medialukutaitoa, että ymmärrän miksi AP on kokenut aiheelliseksi tuoda mielipiteensä esiin, "vastapainona".
Ja kyllä sinä minun puolesta saat tatuointeja haukkua, miten se nyt tähän liittyy ja luuletko että samat ihmiset aina asialla.
Ok. Olet siis samanlainen kuin 80% muistakin ihmisistä.
Niin samaa mieltä!