Merkkejä siitä että lapsi on autistinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.

Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.

Minun Asperger-poikani on luonteeltaan hyvin rauhaa rakastava. Mutta väitän, että jokaisella ihmisellä tulee jossain vaiheessa se piste, jossa on kyseenalaista, alkaako väkivaltaiseksi, sekoaako muuten tms. Suurin osa ns. tavallisista ihmisistä ei ikinä koe tätä pistettä, mutta jumittumisherkkä Asperger kyllä joutuu tasan sinne äärirajoille. Ja kyllä se meidän rakas Asperger-poika saattoi olla myös väkivaltainen siinä tilanteessa, kun älyllisesti ihan normaalisti kehittynyt lapsi/teini oksensi limaa jumi/raivokohtauksessaan, eikä pystynyt muodostamaan mitään sanoja ja ryömi lattialla. Tällaista se arki on Aspergerin kanssa toisinaan, eikä mistään opaskirjasta löydy mitään apua. Psykiatrille tai neurologille pääset ehkä parin kuukauden päästä kuuntelemaan taas lisää diibadaabaa vaikkapa rajojen tärkeydestä. Ja tästä lapsestani on kehittynyt varsin tasapainoinen, oikeasti mukava nuori aikuinen, josta ei päällepäin varmaan mitään ihmeellistä edes huomaa. Voin kuvitella mitä se elämä on niiden autistien kanssa, jotka ovat lähtökohtaisesti vielä haastavampia tapauksia. Meillä ei heiluttu veitsen kanssa, mutta mikä sinä olet väittämään, että jossain ei heiluttaisi. Toivon, ettet sitä tule kokemaan.

Se äsken kirjoitellut Aspergerin äiti

Millaisista asioista ajattelet että juuri sinulle olisi ollut/olisi apua?

Pystykö keskustelemaan lapsesi kanssa noista vaikeista tilanteista jälkikäteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.

- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.

-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.

-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.

- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.

-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.

Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.

Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.

En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!

Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.

Hetkinen, hetkinen.

Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.

Mikset vastannut tuohon kysymykseen, eli miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku tai jotkut täällä löytävät kaikkien vastauksista jotakin kritisoitavaa ja korjattavaa. Sinänsä tärkeä näkökulma tuo, että lapsen autismia voisi koittaa lähestyä positiivisen kautta, mutta vähän armotonta myös näitä vanhempia kohtaan. Ei se varmasti pelkkää ruusuilla tanssimista ole, vaikka kuinka muuttaisi katsantokantaansa ja miettisi peilin edessä, että mitä voisi tehdä paremmin ja rakastavammin.

Lapsen autismia pitää lähestyä vain ja ainoastaan positiivisen kautta. Kaikki muu vahingoittaa lasta. Autismi ei ole sairaus. Se on erilainen neurotyyppi. Jos aikuiset ovat päättäneet tehdä lapsia, heidän pitää rakastaa lasta sellaisena kuin hän syntyy, ja auttaa häntä kukoistamaan maailmassa ja kannustaa häntä kasvamaan parhaaksi versioksi omasta itsestään. Kun autistia kasvattaa autismimyönteisesti, ja antaa autismin kukkia, vanhemmuudessa on paljon vähemmän haasteita, koska autistilapsella ei ole silloin tarvetta käyttäytyä niin haastavasti. Ei ole mitään tarvetta syyllistää itseään eikä stressaantua. Ei ole tarvetta heittäytyä marttyyriksi. On vain tarve rakastaa lasta omana itsenään. Se on kohtuullista ja oikein.

 

Niin, vanhemmalle on varmasti helpompaa antaa autismin kukkia. Mutta mikä on lapsen itsensä ja hänen loppuelämänsä kannalta paras vaihtoehto? Mietin erityisesti rajatapauksia. Autistin identiteetti ei välttämättä ole lahja. Voi toki ollakin.

Siis et kai edes ajattele, että yrittäisit tukahduttaa autististen piirteiden ilmaisemista? Se on hyvin vahingollista lapselle ja siitä voi suurella todennäköisyydellä seurata mielenterveysongelmia. Jos haluat autistin pysyvän onnellisena, ainoa vaihtoehto on antaa autismin kukkia. Autismi ei ole negatiivinen asia. Se on erilainen neurotyyppi. Yhtä arvokas.

No jos ajattelee, että yksi aika tyypillinen autismin piirre (itse ajattelen näitä vielä Asperger-piirteinä, koska se diagnoosi lapsellani on) on jumittuminen, niin annetaanko sen jumittumisenkin vain kukkia päivästä toiseen? Sori, lapsi ei voi nukkua, koska hän kukkii autismiaan pelaamalla tietokonepelejä aamuyöhön? Oikeasti on tosi vaikea vanhempana luovia lapsen aidon ymmärtämisen (kyllä, väitän että suuri osa vanhemmista tähän pyrkii tämän keskustelun kommenteista huolimatta) ja yhteiskunnan sääntöjen välillä. En edelleenkään tiedä mitään kikkoja millä Aspergerin saa irti jumeistaan, meillä oli vain tasan h*lvettiä muutama vuosi. Mutta en silti osaa ajatella niinkään, että lapsen pitäisi ihan vain saada toteuttaa täysillä itseään piittaamatta mistään säännöistä. On ihan totta, että kaikkein helpoimmalla pääsee kun yrittää lähestyä lapsen elämää lapsesta itsestä käsin eli jos Aspergerin erityismielenkiinnonkohde ovat sienet,  niin sitten jutellaan tosi paljon sienistä, sillä eihän siitä kenellekään haittaa ole, ei niitä erityismielenkiinnonkohteita pidä vähentää tai lakaista maton alle. Väitän, että juuri tämä yritykseni ymmärtää lasta lopulta kantoi läpi niiden vuosien.

Mutta silti muistan äärimmäisen hyvin sen tuskan, kun kuitenkin piti yrittää opettaa lasta hyville tavoille, ns. normaaliin elämään ym., mikä myös koitui lopulta lapsen parhaaksi. On ihan turhaa syyttää täällä uupuneita vanhempia siitä, että nämä eivät nonstoppina jaksa ihan kaikkea vaan ovat välillä väsyneitä ja saattavat jopa kutsua autisminpiirrettä ongelmaksi... Todella kummallisia vaatimuksia. Vanhemmillakin saattaa joskus olla jotain oikeuksia, vaikkapa nyt vain se, että on vähän epätäydellinen ihminen kuten kaikki muutkin.

Siitä Asperger-pojastani tuli muuten rekkakuski, minkä voi sanoa näkyneen hänessä 1-vuotiaasta alkaen :) Eli joo, ehkä voi sanoa hänen autisminsa kukkivan, vaikka vähän rönsyjä leikattiinkin välillä kukinnasta pois.

Niin. No lopultahan se aikuinen autisti sitten tulee kertomaan, että mikä hänen mielestään hänen kasvatuksessaan oli hyvää ja missä mentiin vikaan. Se on lahjomatonta. Ihminen on väsymyksessään inhimillinen ja rajallinen. Se, että ihminen on äärimmäisen väsynyt, ei kuitenkaan pyyhi pois sitä riskiä että vanhempi tulee henkisesti satuttaneeksi lastaan jos toimii väsymyksensä keskellä taitamattomasti. Ehkä olennaista on kertoa lapselle usein että "ymmärrän, että tämä on sinulle todella vaikeaa ja minä olen nyt todella väsynyt". Kannattaa myös reilusti ja usein pyytää anteeksi, jos tuntuu että itsellä menee kuppi nurin. Autisti varmasti arvostaa sitä. Eivät kaikki asiat ole ratkaistavissa, mutta autisti ei jumita tai käyttäydy hankalasti tahallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa on ilmeisesti autistinen ihminen vastailemassa. Ymmärrän, että aihe menee hänellä tunteisiin. Hänellä on ollut myös ihan kauniita ajatuksia autismin huomioimisesta, vaikkei ne olekaan todellisessa elämässä millään muotoa mahdollisia. Vaikuttaa siltä, ettei hän myöskään pysty asettumaan vastapuolen asemaan millään tapaa. Sen verran tylysti "kyvyttömiä kasvattajia" on ruodittu.

Jokainen voikin kuvitella tämän keskustelun perusteella sen intensiteetin, millä autistinen lapsi suhtautuu vaikkapa vaaleanpunaisiin kyniin. Vain ne kelpaavat, eivät mitkään muut.

Hienoa, että olet tavoittanut jotain autistisen ihmisen sisäisen maailman intensiteetistä. Se on hyvä lähtökohta. Kasvattajan uhriutumisesta ei ole lapsen kasvatuksessa hyötyä. Rakentavasta kritiikin vastaanottamisesta sen sijaan on hyötyä. Jos väsyy, kannattaa hakea väsymykseensä apua. Suosittelen vahvasti, että kaikki autismia riesana ja ärsyttävänä asiana pitävät ihmiset tutustuisivat autismin hyviin puoliin. Niitä on rutkasti. Autisti ei ole vihollisesi, vaikka hänen käyttäytymisensä voi sinua paikoin väsyttääkin.

Ei kai kukaan vanhempi ajattele lapsensa olevan vihollinen. Sehän se onkin raskasta kun lapsi on se oma rakas, jolle haluaa kaikkein parasta, mutta ei kykene aina auttamaan.

Veljeni autismi paljastui niin että hän ei halunnut päiväkodissa leikkiä muiden lasten kanssa ollenkaan, vältteli muiden lasten seuraa ja keskittyi purkamaan (lue: hajottamaan) päiväkodin leluja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.

- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.

-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.

-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.

- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.

-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.

Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.

Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.

En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!

Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.

Hetkinen, hetkinen.

Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.

Mikset vastannut tuohon kysymykseen, eli miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta?

Autistilla, kuten kaikilla muillakin lapsilla on itsemääräämisoikeus kehoonsa. Lapsi tietää itse millainen kosketus tuntuu hänestä hyvälle, ja millainen kosketus sattuu, kuormittaa, väsyttää tai tuntuu muuten epämiellyttävälle. Autistin kohdalla on erityisen tärkeää että tätä itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. Koska monille autisteille kosketus saattaa tuntua kipuna tai muuten vastenmielisenä, on opeteltava tuntemaan lapsen persoonallisuutta ja sitä kautta löydettävä tavat jotka tuntuvat hänestä miellyttäviltä tai siedettäviltä. Jos päiväkodin arki on liukuhihnatyötä perushoidon suhteen, kaikkien lasten kohdalla heidän perusoikeuksiaan ei välttämättä kyetä ottamaan huomioon. Lapsi voi kokea, että hoitaja etenee koskettamisessa liian nopeasti. Voi olla, että lapsi kokee että pesuvesi on ollut vääränlämpöistä tai hoitajan otteet ovat olleet liian rajuja. Tästä seuraa negatiivinen kokemus, joka voi tehdä lapsesta entistä haluttomamman yhteistyöhön. Siksi on tärkeää että tämän lapsen kanssa asiat tehdään häntä kuunnellen, rauhassa, hitaasti ja lempeästi.

Ymmärrän päiväkotiarjen kiireisyyden realiteetit. Ne eivät aina palvele vähemmistölapsien, kuten esim autistien, perustarpeita, joita ovat lapsentahtisuus ja rauhallisuus. Asia ei kuitenkaan korjaannu sillä että leimataan autistinen käytös hankalaksi tai sillä että realiteettien vuoksi koetaan tarvetta laittaa autistilapsi ruotuun, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Tämä on mahdollista, mutta erittäin lyhytnäköistä. Tästä seuraa pitkällä tähtäimellä ongelmia. Jos päiväkotihoito ei kykene vastaamaan autistisen lapsen tarpeisiin, se on syytä myöntää. Silloin kyseinen päiväkoti ei ole lapselle paras hoitopaikka. Kenenkään ei tarvitse uhriutua tai syyttää itseään. Kaikkien etujen mukaista on, että ajatellaan vain lapsen parasta. Lapsen paras on parempi asia kuin huono kompromissi. Käytännön elämässä tehdään kompromisseja, mutta niillä on ikäviä seurauksia, ja on rehellistä myöntää ja sanoa se ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Näinpä. Itse olin lapsena se joka joutui koko ajan joustamaan autistisen sisaruksen vuoksi. Olinhan "normaali". Paitsi etten ollut, ADHD-diagnoosinikin sain vasta 30+ iässä. Oikeasti olisin tarvinnut paljon tukea ja apua omien haasteideni vuoksi, nyt kukaan ei minua nähnyt eikä huomioinut, sairastuin masennukseen jo lapsena ensimmäisen kerran ja nepsypiirteeni pahensi vielä asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.

Tämäkin. Usein olin ihan nyrkkeilysäkin näköinen kun sisarukseni päätti alkaa riehumaan. Minua on lyöty, purtu täysiä, potkittu jne. 

T: Se jolta löytyi aikuisena ADHD

Huomasin tuttavalapsesta jo vauvana. Jäykistyi tikuksi kun nostettiin, ja oli omalaatuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.

- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.

-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.

-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.

- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.

-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.

Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.

Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.

En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!

Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.

Hetkinen, hetkinen.

Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.

Mikset vastannut tuohon kysymykseen, eli miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta?

Autistilla, kuten kaikilla muillakin lapsilla on itsemääräämisoikeus kehoonsa. Lapsi tietää itse millainen kosketus tuntuu hänestä hyvälle, ja millainen kosketus sattuu, kuormittaa, väsyttää tai tuntuu muuten epämiellyttävälle. Autistin kohdalla on erityisen tärkeää että tätä itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. Koska monille autisteille kosketus saattaa tuntua kipuna tai muuten vastenmielisenä, on opeteltava tuntemaan lapsen persoonallisuutta ja sitä kautta löydettävä tavat jotka tuntuvat hänestä miellyttäviltä tai siedettäviltä. Jos päiväkodin arki on liukuhihnatyötä perushoidon suhteen, kaikkien lasten kohdalla heidän perusoikeuksiaan ei välttämättä kyetä ottamaan huomioon. Lapsi voi kokea, että hoitaja etenee koskettamisessa liian nopeasti. Voi olla, että lapsi kokee että pesuvesi on ollut vääränlämpöistä tai hoitajan otteet ovat olleet liian rajuja. Tästä seuraa negatiivinen kokemus, joka voi tehdä lapsesta entistä haluttomamman yhteistyöhön. Siksi on tärkeää että tämän lapsen kanssa asiat tehdään häntä kuunnellen, rauhassa, hitaasti ja lempeästi.

Ymmärrän päiväkotiarjen kiireisyyden realiteetit. Ne eivät aina palvele vähemmistölapsien, kuten esim autistien, perustarpeita, joita ovat lapsentahtisuus ja rauhallisuus. Asia ei kuitenkaan korjaannu sillä että leimataan autistinen käytös hankalaksi tai sillä että realiteettien vuoksi koetaan tarvetta laittaa autistilapsi ruotuun, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Tämä on mahdollista, mutta erittäin lyhytnäköistä. Tästä seuraa pitkällä tähtäimellä ongelmia. Jos päiväkotihoito ei kykene vastaamaan autistisen lapsen tarpeisiin, se on syytä myöntää. Silloin kyseinen päiväkoti ei ole lapselle paras hoitopaikka. Kenenkään ei tarvitse uhriutua tai syyttää itseään. Kaikkien etujen mukaista on, että ajatellaan vain lapsen parasta. Lapsen paras on parempi asia kuin huono kompromissi. Käytännön elämässä tehdään kompromisseja, mutta niillä on ikäviä seurauksia, ja on rehellistä myöntää ja sanoa se ääneen.

Niin, tuo ei nyt yhtään muuta sitä faktaa, että perushoito ei välttämättä onnistu koska lapsi ei siedä kosketusta. Ne vaipat on silti jotenkin vaan vaihdettava. Tottakai se on hirveän raskasta hoitajalle (oli se sitten vanhempi tai joku muu), jos ei löydä niitä sopivia keinoja tai ei aina vaan realistisesti pysty niitä toteuttamaan. Se, ettei lapsi ole tahallaan hankala ei ainakaan helpota tilannetta, koska se lisää tilanteeseen huonon omatunnon ja riittämättömyyden tunteen. Lisäksi päiväkodin hoitajalla ei välttämättä hirveästi ole sananvaltaa siihen, onko kyseinen päiväkoti lapselle sopiva paikka olla. Se voi olla jopa pienempi paha kuin koti, jossa vanhempi ei jaksa sitäkään vähää. Unelmamaailmassa olisi kaikki mahdolliset resurssit käytössä ja aikuisilla loputtomasti voimavaroja, tosielämä vaan ei mene niin.

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Ketjun aikuiset autistit, oletteko valmiita maksamaan oikean, kunnollisen palkan siitä että yksi lastenhoitaja yksin vahtii jakamattoman huomionsa kanssa lastanne, sen sijaan että itse veisitte lapsenne päiväkotiin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.

Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.

Ja minä taas yhden, joka heitti kanin alas parvekkeelta. Sinä et todennäköisesti taida tuntea juuri häntä? Vaan ehkä vain niitä, jotka silittävät niitä?

Kukaan ei ole muista automaattisesti väkivaltainen. Ei edes autistit. Eikä kukaan kuvittele niin.

Valheet eivät paranna mitään. Ei autistit ole immuuneja väkivallan käytölle. Jokainen on omanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Näinpä. Itse olin lapsena se joka joutui koko ajan joustamaan autistisen sisaruksen vuoksi. Olinhan "normaali". Paitsi etten ollut, ADHD-diagnoosinikin sain vasta 30+ iässä. Oikeasti olisin tarvinnut paljon tukea ja apua omien haasteideni vuoksi, nyt kukaan ei minua nähnyt eikä huomioinut, sairastuin masennukseen jo lapsena ensimmäisen kerran ja nepsypiirteeni pahensi vielä asiaa. 

Uskon, että molemmat teistä joustivat. Joustamisen määrää on mahdotonta mitata, mutta molemmille se on varmaan ollut ajoittain liikaa. Se ei ole kenenkään syy, mutta se on hyvä sanoa ääneen ja tunnustaa.

Vierailija kirjoitti:

Ketjun aikuiset autistit, oletteko valmiita maksamaan oikean, kunnollisen palkan siitä että yksi lastenhoitaja yksin vahtii jakamattoman huomionsa kanssa lastanne, sen sijaan että itse veisitte lapsenne päiväkotiin? 

Olen tehnyt niin. Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ketjun aikuiset autistit, oletteko valmiita maksamaan oikean, kunnollisen palkan siitä että yksi lastenhoitaja yksin vahtii jakamattoman huomionsa kanssa lastanne, sen sijaan että itse veisitte lapsenne päiväkotiin? 

Olennaista on lapsen tunteiden validointi. Silloinkin kun tehdään asioita jotka kuormittavat häntä. Lienemme yhtä mieltä siitä että kaikkien tunteet pitää ottaa tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Näinpä. Itse olin lapsena se joka joutui koko ajan joustamaan autistisen sisaruksen vuoksi. Olinhan "normaali". Paitsi etten ollut, ADHD-diagnoosinikin sain vasta 30+ iässä. Oikeasti olisin tarvinnut paljon tukea ja apua omien haasteideni vuoksi, nyt kukaan ei minua nähnyt eikä huomioinut, sairastuin masennukseen jo lapsena ensimmäisen kerran ja nepsypiirteeni pahensi vielä asiaa. 

Uskon, että molemmat teistä joustivat. Joustamisen määrää on mahdotonta mitata, mutta molemmille se on varmaan ollut ajoittain liikaa. Se ei ole kenenkään syy, mutta se on hyvä sanoa ääneen ja tunnustaa.

Valitettavasti oli näin, että kaikki muut kävelivät suunnilleen niillä munankuorilla, koko ajan yritettiin sopeutua ja tehdä kaikkemme että kotona olisi edes jonkinlainen rauha. Jouduin myös uhraamaan todella paljon omaa koulunkäyntiänikin sen takia että jouduin vahtimaan sisarusta tai auttamaan häntä läksyjensä kanssa. Sisarus ei myöskään koskaan tehnyt esimerkiksi kotitöitä, mutta itse tein hänenkin edestä sitten. En todellakaan saanut elää normaalia lapsuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Hän haltioituu eläimistä ja saa niistä suunnatonta iloa.

- Hän rakastaa yksityiskohtia ja jaksaa keskittyä niihin tuntikausia.

- Hän rakastaa yksinoloa ja pitää rauhoittumisesta sosiaalisten tilanteiden jälkeen.

- Hän on uskollinen, rehellinen ja aito.

- Hän pitää tutuista rutiineista.

- Hän arvostaa ruokaa jonka rakenne on miellyttävä.

- Hän on innostunu kertoessaan erityisistä mielenkiinnonkohteistaan.

Kokonaisuudessaan siis valloittava ja upea ihminen.

Mietin tuota viimeistä lausetta. Miksi ei. MUTTA. Kaltaisistaan voisi jatkaa kai myös, että haastava, joustamaton ja ehkä sopeutumaton yleisesti ottaen. Näen tätä tosi paljon erinäisissä yhteyksissä. Eivät useinkaan pyri kehittymään käytöksessään, koska eivät vain havainnoi käytöksensä vaikutuksia ja seurauksia. Kuten ihmiset keskimäärin tekevät. Aikuiset ihmiset ainakin.

Ehkäpä sinullakin on joitakin kehittymisenkohteita autismitietoudessasi. Kaikilla meillä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Minulla ei ole lapsia (onneksi) enkä työskentele päiväkodissa (onneksi).

Tsemppiä kaikki päikyn aikuiset, olette mahdottoman edessä kun taas kai yritetään kasvattaa lapsiryhmiä entistäkin isommiksi. Ainakin pk-seudulla koko homma levinnyt täysin käsiin.