Lue keskustelun säännöt.
Merkkejä siitä että lapsi on autistinen?
12.09.2022 |
Mistä huomasit että oma tai joku muu lapsi on autistinen? Minkäikäinen lapsi oli?
Kommentit (102)
Tässä keskustelussa on ilmeisesti autistinen ihminen vastailemassa. Ymmärrän, että aihe menee hänellä tunteisiin. Hänellä on ollut myös ihan kauniita ajatuksia autismin huomioimisesta, vaikkei ne olekaan todellisessa elämässä millään muotoa mahdollisia. Vaikuttaa siltä, ettei hän myöskään pysty asettumaan vastapuolen asemaan millään tapaa. Sen verran tylysti "kyvyttömiä kasvattajia" on ruodittu.
Jokainen voikin kuvitella tämän keskustelun perusteella sen intensiteetin, millä autistinen lapsi suhtautuu vaikkapa vaaleanpunaisiin kyniin. Vain ne kelpaavat, eivät mitkään muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut (eikä ole) ikäisiään kavereita vaan tykkäsi jo ihan pienenä keskustella aikuisten kanssa.
Jäi jumiin kiukkukohtauksiin.Nämä ihan pienestä asti mutta vasta koulussa toisella luokalla opettaja tunnisti mistä erilaisuus johtui ja pääsi tutkimuksiin. Itse ajateltiin aina, että oli vain tavallista vaikeampi lapsi.
On aika rumaa sanoa lapsesta, että on vaikea lapsi, vaikka hänen käytöksensä olisi haastavaa vanhemmille. Mitä jos ympäristö olikin hänelle vaikea, eikä hän itse ollut ollenkaan vaikea?
Ei lapsi ole koskaan tyhmä vaan sen vanhemmat on. lapsen vaivat johtuu idiooteista vanhemmista.
Autisteilla voi olla todella erilaisia tapoja ja luonteita. Ei ole mitään yhtä tapaa nähdä normaaliälyisestä ihmisestä onko hän autistinen. Vasta sitten, kun merkkejä alkaa olla useampia, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Meidän toisella lapsella on muutamia piirteitä, joista huomasi jo pienenä, että hän ei ole välttämättä neurotyypillinen. Tässä muutamia:
- Vetäytyvä
- Ujo
- Ahdistunut
- Ei saanut muodostettua kaverisuhteita
- Tic-oireet, kuten silmien liiallinen räpsyttely
- Ei hymyillyt pienempänä käytännössä ollenkaan
- Perusilme on muutenkin vakava
- Teki välillä sopimattomia asioita, en mene näihin nyt tarkemmin
- Ei leikkinyt, mieluummin vaan pelasi yhtä ja samaa peliä
- Ruokailun kanssa vaikeuksia.
Hänellä on aina ollut hyvä katsekontakti ja on älyllisesti ja motorisilta taidoiltaan ikäistensä veroinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi autistista nuorta. Muun muassa näitä piirteitä löytyy:
- Huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin
- Erittäin hyvä muisti
- Hitaus siirtymissä
- Vahvat rutiinit
- Listojen kirjoittaminen
- Systeemien kehittäminen
- Voimakkaat kiinnostuksenkohteet
- Jumittuminen (tilanteissa, jotka ahdistavat)
- Vaikeus luoda kaverisuhteita
- Pikkuvanhuus
- Virheelliset tulkinnat muiden ilmeistä, äänensävyistä ja tarkoitusperistä
- Joustamattomuus
Ajattelin näitä piirteitä vain osana lasten luonnetta, kunnes teini-iässä seurauksena oli masennusta ja ahdistusta. Niiden selvittelyn kautta päädyttiin autismin kirjon diagnooseihin, vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Miten voit tietää varmaksi onko jokin tulkita ilmeestä virheellinen? Se on aika vahvasti sanottu. Autisti voi kokea tulkintansa hyvin loogiseksi ja se on perusteltua hänen kokemusmaailmaansa pohjautuen.
Toisaalta, olet listannut myös vaikeuden luoda kaverisuhteita. Voi myös olla että autisti ei halua luoda niin montaa kaverisuhdetta kuin vanhempi haluaisi hänen luovan, tai ei ainakaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa hänen oletetaan ryhtyvän kaveriksi. Tämä ei ole vaikeus vaan erilainen preferenssi.Voin tietää, kun kyse on omien ilmeideni tulkinnasta. Toinen autistisista nuoristamme kokee helposti, että olen hänelle vihainen, kun itse tiedän että en ole. Sama juttu isän ja sisarusten kohdalla. Voihan se olla looginen tulkinta, mutta ei kuitenkaan vastaa tulkituksi tulleen henkilön tunnetilaa.
Vaikeus luoda kaverisuhteita on molempien nuorten oma kokemus, jonka ovat sanoittaneet ja josta ovat kertoneet monin tavoin. Ei liity vanhempien odotuksiin tai nuorten preferensseihin.
Meillä hyvin samanlainen autismikirjolla oleva nuori kuin tässä kerrottu. Meilläkin diagnoosi tuli vasta sen jälkeen, kun masennus oli jo puhjennut murrosiässä. Lapsi/nuori oli ajoittain niin yksinäinen, että minun eli äidin sydän meinasi hajota. Eikä todellakaan ollut siitä kyse, että minusta olisi ollut vain hauskaa, jos hänellä olisi ollut kavereita. Nyt hänen ollessa 18v, hänellä on muutama hieman erikoinen kaverisuhde. Se on toisaalta hienoa, toisaalta ajoittain huolestuttaa, onko suhteissa jotain hyväksikäyttöä tms, kun ovat tosiaan aika erikoisia kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi autistista nuorta. Muun muassa näitä piirteitä löytyy:
- Huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin
- Erittäin hyvä muisti
- Hitaus siirtymissä
- Vahvat rutiinit
- Listojen kirjoittaminen
- Systeemien kehittäminen
- Voimakkaat kiinnostuksenkohteet
- Jumittuminen (tilanteissa, jotka ahdistavat)
- Vaikeus luoda kaverisuhteita
- Pikkuvanhuus
- Virheelliset tulkinnat muiden ilmeistä, äänensävyistä ja tarkoitusperistä
- Joustamattomuus
Ajattelin näitä piirteitä vain osana lasten luonnetta, kunnes teini-iässä seurauksena oli masennusta ja ahdistusta. Niiden selvittelyn kautta päädyttiin autismin kirjon diagnooseihin, vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Kummalta vanhemmalta autismi on mahdollisesti periytynyt? Vai onko kummallakaan vanhemmalla autismin piirteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tai jotkut täällä löytävät kaikkien vastauksista jotakin kritisoitavaa ja korjattavaa. Sinänsä tärkeä näkökulma tuo, että lapsen autismia voisi koittaa lähestyä positiivisen kautta, mutta vähän armotonta myös näitä vanhempia kohtaan. Ei se varmasti pelkkää ruusuilla tanssimista ole, vaikka kuinka muuttaisi katsantokantaansa ja miettisi peilin edessä, että mitä voisi tehdä paremmin ja rakastavammin.
Lapsen autismia pitää lähestyä vain ja ainoastaan positiivisen kautta. Kaikki muu vahingoittaa lasta. Autismi ei ole sairaus. Se on erilainen neurotyyppi. Jos aikuiset ovat päättäneet tehdä lapsia, heidän pitää rakastaa lasta sellaisena kuin hän syntyy, ja auttaa häntä kukoistamaan maailmassa ja kannustaa häntä kasvamaan parhaaksi versioksi omasta itsestään. Kun autistia kasvattaa autismimyönteisesti, ja antaa autismin kukkia, vanhemmuudessa on paljon vähemmän haasteita, koska autistilapsella ei ole silloin tarvetta käyttäytyä niin haastavasti. Ei ole mitään tarvetta syyllistää itseään eikä stressaantua. Ei ole tarvetta heittäytyä marttyyriksi. On vain tarve rakastaa lasta omana itsenään. Se on kohtuullista ja oikein.
Niin, vanhemmalle on varmasti helpompaa antaa autismin kukkia. Mutta mikä on lapsen itsensä ja hänen loppuelämänsä kannalta paras vaihtoehto? Mietin erityisesti rajatapauksia. Autistin identiteetti ei välttämättä ole lahja. Voi toki ollakin.
Siis et kai edes ajattele, että yrittäisit tukahduttaa autististen piirteiden ilmaisemista? Se on hyvin vahingollista lapselle ja siitä voi suurella todennäköisyydellä seurata mielenterveysongelmia. Jos haluat autistin pysyvän onnellisena, ainoa vaihtoehto on antaa autismin kukkia. Autismi ei ole negatiivinen asia. Se on erilainen neurotyyppi. Yhtä arvokas.
No jos ajattelee, että yksi aika tyypillinen autismin piirre (itse ajattelen näitä vielä Asperger-piirteinä, koska se diagnoosi lapsellani on) on jumittuminen, niin annetaanko sen jumittumisenkin vain kukkia päivästä toiseen? Sori, lapsi ei voi nukkua, koska hän kukkii autismiaan pelaamalla tietokonepelejä aamuyöhön? Oikeasti on tosi vaikea vanhempana luovia lapsen aidon ymmärtämisen (kyllä, väitän että suuri osa vanhemmista tähän pyrkii tämän keskustelun kommenteista huolimatta) ja yhteiskunnan sääntöjen välillä. En edelleenkään tiedä mitään kikkoja millä Aspergerin saa irti jumeistaan, meillä oli vain tasan h*lvettiä muutama vuosi. Mutta en silti osaa ajatella niinkään, että lapsen pitäisi ihan vain saada toteuttaa täysillä itseään piittaamatta mistään säännöistä. On ihan totta, että kaikkein helpoimmalla pääsee kun yrittää lähestyä lapsen elämää lapsesta itsestä käsin eli jos Aspergerin erityismielenkiinnonkohde ovat sienet, niin sitten jutellaan tosi paljon sienistä, sillä eihän siitä kenellekään haittaa ole, ei niitä erityismielenkiinnonkohteita pidä vähentää tai lakaista maton alle. Väitän, että juuri tämä yritykseni ymmärtää lasta lopulta kantoi läpi niiden vuosien.
Mutta silti muistan äärimmäisen hyvin sen tuskan, kun kuitenkin piti yrittää opettaa lasta hyville tavoille, ns. normaaliin elämään ym., mikä myös koitui lopulta lapsen parhaaksi. On ihan turhaa syyttää täällä uupuneita vanhempia siitä, että nämä eivät nonstoppina jaksa ihan kaikkea vaan ovat välillä väsyneitä ja saattavat jopa kutsua autisminpiirrettä ongelmaksi... Todella kummallisia vaatimuksia. Vanhemmillakin saattaa joskus olla jotain oikeuksia, vaikkapa nyt vain se, että on vähän epätäydellinen ihminen kuten kaikki muutkin.
Siitä Asperger-pojastani tuli muuten rekkakuski, minkä voi sanoa näkyneen hänessä 1-vuotiaasta alkaen :) Eli joo, ehkä voi sanoa hänen autisminsa kukkivan, vaikka vähän rönsyjä leikattiinkin välillä kukinnasta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.
- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.
-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.
-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.
- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.
-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.
Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.
En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!
Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.
Hetkinen, hetkinen.
Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.
Jos lapsella on noin paljon haasteita, niin hän tarvitsisi ihan oman hoitajan. Ei ryhmässä yhdellä hoitajalla ole resursseja laittaa kaikkea huomiotaan yhteen lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autisteilla voi olla todella erilaisia tapoja ja luonteita. Ei ole mitään yhtä tapaa nähdä normaaliälyisestä ihmisestä onko hän autistinen. Vasta sitten, kun merkkejä alkaa olla useampia, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Meidän toisella lapsella on muutamia piirteitä, joista huomasi jo pienenä, että hän ei ole välttämättä neurotyypillinen. Tässä muutamia:
- Vetäytyvä
- Ujo
- Ahdistunut
- Ei saanut muodostettua kaverisuhteita
- Tic-oireet, kuten silmien liiallinen räpsyttely
- Ei hymyillyt pienempänä käytännössä ollenkaan
- Perusilme on muutenkin vakava
- Teki välillä sopimattomia asioita, en mene näihin nyt tarkemmin
- Ei leikkinyt, mieluummin vaan pelasi yhtä ja samaa peliä
- Ruokailun kanssa vaikeuksia.Hänellä on aina ollut hyvä katsekontakti ja on älyllisesti ja motorisilta taidoiltaan ikäistensä veroinen.
Ja lisään tähän vielä, että on autisteille tyypillisesti joustamaton. Ei halua tehdä mitään uutta ja välillä jopa omasta huoneestaan poistuminen on vaikeaa. Lisäksi hän näkee asiat melko mustavalkoisesti. Esim. sanoo tykkäävänsä vain pupuista ja vihaa muita eläimiä. Vuoden päästä saattaa vihata pupuja ja tykätä jostain muusta. Hänen maailmaansa tavallaan mahtuu aina yksi tietty juttu liittyen tiettyyn aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
- Hän haltioituu eläimistä ja saa niistä suunnatonta iloa.
- Hän rakastaa yksityiskohtia ja jaksaa keskittyä niihin tuntikausia.
- Hän rakastaa yksinoloa ja pitää rauhoittumisesta sosiaalisten tilanteiden jälkeen.
- Hän on uskollinen, rehellinen ja aito.
- Hän pitää tutuista rutiineista.
- Hän arvostaa ruokaa jonka rakenne on miellyttävä.
- Hän on innostunu kertoessaan erityisistä mielenkiinnonkohteistaan.Kokonaisuudessaan siis valloittava ja upea ihminen.
Mietin tuota viimeistä lausetta. Miksi ei. MUTTA. Kaltaisistaan voisi jatkaa kai myös, että haastava, joustamaton ja ehkä sopeutumaton yleisesti ottaen. Näen tätä tosi paljon erinäisissä yhteyksissä. Eivät useinkaan pyri kehittymään käytöksessään, koska eivät vain havainnoi käytöksensä vaikutuksia ja seurauksia. Kuten ihmiset keskimäärin tekevät. Aikuiset ihmiset ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.
- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.
-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.
-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.
- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.
-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.
Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.
En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!
Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.
Hetkinen, hetkinen.
Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.
Mun miehen teini on autisti. Olen ottamassa eron hyvästä miehestä hänen takiaan. En ole kotonani tasa-arvoinen, kun sosiaalisesti taitamaton autisti saa möläytellä mitä vaan. Minun ja lapseni tarpeet ja toiveet jäävät jatkuvasti taka-alalle, koska autistia pitää loputtomasti ymmärtää ja paapoa. Mekin olemme ihmisiä. Meilläkin on oikeus tulla kohdelluksi kivasti. Ei vaan onnistu tämän autistin toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.
Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.
- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.
-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.
-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.
- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.
-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.
Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.
En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!
Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.
Hetkinen, hetkinen.
Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.Mun miehen teini on autisti. Olen ottamassa eron hyvästä miehestä hänen takiaan. En ole kotonani tasa-arvoinen, kun sosiaalisesti taitamaton autisti saa möläytellä mitä vaan. Minun ja lapseni tarpeet ja toiveet jäävät jatkuvasti taka-alalle, koska autistia pitää loputtomasti ymmärtää ja paapoa. Mekin olemme ihmisiä. Meilläkin on oikeus tulla kohdelluksi kivasti. Ei vaan onnistu tämän autistin toimesta.
Ymmärrän. Juuri kirjoitin kommentin niiden ns. tavallisten lasten puolesta ja sanoisin, että pelasta lapsesi. Ihan ydinperheen sisaruksellekin tilanne on vaikea, saati sitten uusperheessä. Ja ilmeisesti teillä on miehen kanssa vielä varsin eri linjat autistin kasvatuksessa ja itse kun muinoin olin äitipuolena, niin tutuksi tuli, että sosiaalitoimen ym. "asiantuntijoiden" silmissä äitipuolen mielipide asioista on täysin ohitettava. Jopa perheen koiralta varmaan kysytään enemmän. Ruoanlaittoon ja pyykinpesuun äitipuoli kyllä kelpaa, mutta mitään aivotoimintaa hänellä ei oleteta olevan. Joo, suosittelen eroamaan, niin kurjaa kuin se onkin. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.
Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.
Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.
Vaikeudet sosiaalisissa suhteissa. Vuorovaikutus autistisen kanssa on raskasta, yksikanavaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.
Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.
Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.
Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.
Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.
Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.
Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.
Niin sanoinkin että pahimmillaan. Kuten sanottua se on hyvin laaja skaala minkälaisia haasteita autismiin liittyy. Jotkut ovat niitä jotka eivät ikinä tekisi pahaa kärpäsellekään. Ja toinen ääripää on aivan toista. Usein tähän toki liittyy se, ettei ole saanut tarvitsemaansa tukea ja terapioita ja kasvatusta, että oppisi parempia keinoja säädellä ja ilmaista tunteitaan. Toki väkivalta voi myös kohdistua lapseen kun vanhemmat väsyvät ja uupuvat liikaa ja keinot vaan loppuu, väärin tietenkin, mutta sitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.
Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.
Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.
Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.
Minun Asperger-poikani on luonteeltaan hyvin rauhaa rakastava. Mutta väitän, että jokaisella ihmisellä tulee jossain vaiheessa se piste, jossa on kyseenalaista, alkaako väkivaltaiseksi, sekoaako muuten tms. Suurin osa ns. tavallisista ihmisistä ei ikinä koe tätä pistettä, mutta jumittumisherkkä Asperger kyllä joutuu tasan sinne äärirajoille. Ja kyllä se meidän rakas Asperger-poika saattoi olla myös väkivaltainen siinä tilanteessa, kun älyllisesti ihan normaalisti kehittynyt lapsi/teini oksensi limaa jumi/raivokohtauksessaan, eikä pystynyt muodostamaan mitään sanoja ja ryömi lattialla. Tällaista se arki on Aspergerin kanssa toisinaan, eikä mistään opaskirjasta löydy mitään apua. Psykiatrille tai neurologille pääset ehkä parin kuukauden päästä kuuntelemaan taas lisää diibadaabaa vaikkapa rajojen tärkeydestä. Ja tästä lapsestani on kehittynyt varsin tasapainoinen, oikeasti mukava nuori aikuinen, josta ei päällepäin varmaan mitään ihmeellistä edes huomaa. Voin kuvitella mitä se elämä on niiden autistien kanssa, jotka ovat lähtökohtaisesti vielä haastavampia tapauksia. Meillä ei heiluttu veitsen kanssa, mutta mikä sinä olet väittämään, että jossain ei heiluttaisi. Toivon, ettet sitä tule kokemaan.
Se äsken kirjoitellut Aspergerin äiti
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on ilmeisesti autistinen ihminen vastailemassa. Ymmärrän, että aihe menee hänellä tunteisiin. Hänellä on ollut myös ihan kauniita ajatuksia autismin huomioimisesta, vaikkei ne olekaan todellisessa elämässä millään muotoa mahdollisia. Vaikuttaa siltä, ettei hän myöskään pysty asettumaan vastapuolen asemaan millään tapaa. Sen verran tylysti "kyvyttömiä kasvattajia" on ruodittu.
Jokainen voikin kuvitella tämän keskustelun perusteella sen intensiteetin, millä autistinen lapsi suhtautuu vaikkapa vaaleanpunaisiin kyniin. Vain ne kelpaavat, eivät mitkään muut.
Hienoa, että olet tavoittanut jotain autistisen ihmisen sisäisen maailman intensiteetistä. Se on hyvä lähtökohta. Kasvattajan uhriutumisesta ei ole lapsen kasvatuksessa hyötyä. Rakentavasta kritiikin vastaanottamisesta sen sijaan on hyötyä. Jos väsyy, kannattaa hakea väsymykseensä apua. Suosittelen vahvasti, että kaikki autismia riesana ja ärsyttävänä asiana pitävät ihmiset tutustuisivat autismin hyviin puoliin. Niitä on rutkasti. Autisti ei ole vihollisesi, vaikka hänen käyttäytymisensä voi sinua paikoin väsyttääkin.
Tuo on epäkohteliasta käytöstä neurotyypillisen maailman mittapuullakin. Älä enää käyttäydy noin huonosti.