Merkkejä siitä että lapsi on autistinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ryhmässä 3v täyttävä jolla epäilys autismista.

- huomattavat haasteet kommunikoinnissa, ei ota kontaktia tai suostu kontaktiin. Katsoo silmiin hyvin välttelevästi.

-kiertää kehää huoneessa ja järjestelee tavaroita leikkimisen sijaan.

-jumittaa ja siirtymät vaikeita sietää/ymmärtää.

- Ei pidä koskettamisesta ja perushoito hyvin haasteellista.

-kielellinen kehitys erittäin jäljessä ja ymmärrys heikkoa.

Muihin ikätovereihin verrattuna käytös hyvin poikkeavaa ja omanlaista.

Osaatko kertoa nämä kohdat autismimyönteisesti? Yritä edes vaihtaa negaatio myönteiseksi lauseissa.

En ole tuo jota lainasit, mutta mitä ihmettä? Kyseessä on ilmeisesti ihan tavallinen päiväkotiryhmä, jossa on selkeästi kirjon piirteitä ilmentävä lapsi. Ryhmässä tuskin on ketään, jolla on suoraa pätevyyttä autististen lasten erityispiirteiden huomioimiseen. Voi olla, ettei ryhmässä ole ylipäätään pätevää vaka-opettajaa. Nuo kuvatut piirteet haittaavat merkittävästi ko. lapsen kanssa toimimista, todennäköisesti koko ryhmän toimimista. Se ei muutu, vaikka asiaa kuinka sokerikuorruttaisi. Positiivinen pedagogiikka on ok, mutta rajansa kaikella!

Kiinnostaisi kyllä kuulla, miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta. Tsiisus.

Hetkinen, hetkinen.

Minä olen itse autisti. Autistit ovat ihmisiä. Heillä on samanlaiset oikeudet kuin kenellä tahansa ihmisillä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jos autistien tai kenen tahansa ihmisen perustarpeita ei oteta huomioon, heille voidaan peruuttamatonta vahinkoa. Jos autisti joutuu käyttäytymään haastavasti, hänen perustarpeitaan ei silloin ole otettu huomioon. Systeemissä on silloin jotain pahasti vialla ja se pitää korjata. Suosittelen sinua perehtymään asiaan. Käytä tuohon tutkimustyöhön vähintään useita päiviä. Kuuntele aikuisia autisteja kun he kertovat miten he kokevat kosketuksen ja miten he kokivat sen lapsena. Autismin ymmärtämiseksi et tarvitse virallisia koulutuksia. Et voi oppia ymmärtämään autistin sisäistä maailmaa muuten kuin kuuntelemalla autisteja ja oppimalla heiltä. Et voi kohdella autistilasta neurotyypillisenä, etkä kykene muuttamaan häntä neurotyypilliseksi. Sinun pitää arvostaa jokaista lasta omana itsenään. Myös autistia.

Mikset vastannut tuohon kysymykseen, eli miten itse ilmaisisit positiivisen kautta vaikkapa sen, ettei lapsen perushoito onnistu, koska lapsi ei siedä kosketusta?

Autistilla, kuten kaikilla muillakin lapsilla on itsemääräämisoikeus kehoonsa. Lapsi tietää itse millainen kosketus tuntuu hänestä hyvälle, ja millainen kosketus sattuu, kuormittaa, väsyttää tai tuntuu muuten epämiellyttävälle. Autistin kohdalla on erityisen tärkeää että tätä itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. Koska monille autisteille kosketus saattaa tuntua kipuna tai muuten vastenmielisenä, on opeteltava tuntemaan lapsen persoonallisuutta ja sitä kautta löydettävä tavat jotka tuntuvat hänestä miellyttäviltä tai siedettäviltä. Jos päiväkodin arki on liukuhihnatyötä perushoidon suhteen, kaikkien lasten kohdalla heidän perusoikeuksiaan ei välttämättä kyetä ottamaan huomioon. Lapsi voi kokea, että hoitaja etenee koskettamisessa liian nopeasti. Voi olla, että lapsi kokee että pesuvesi on ollut vääränlämpöistä tai hoitajan otteet ovat olleet liian rajuja. Tästä seuraa negatiivinen kokemus, joka voi tehdä lapsesta entistä haluttomamman yhteistyöhön. Siksi on tärkeää että tämän lapsen kanssa asiat tehdään häntä kuunnellen, rauhassa, hitaasti ja lempeästi.

Ymmärrän päiväkotiarjen kiireisyyden realiteetit. Ne eivät aina palvele vähemmistölapsien, kuten esim autistien, perustarpeita, joita ovat lapsentahtisuus ja rauhallisuus. Asia ei kuitenkaan korjaannu sillä että leimataan autistinen käytös hankalaksi tai sillä että realiteettien vuoksi koetaan tarvetta laittaa autistilapsi ruotuun, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Tämä on mahdollista, mutta erittäin lyhytnäköistä. Tästä seuraa pitkällä tähtäimellä ongelmia. Jos päiväkotihoito ei kykene vastaamaan autistisen lapsen tarpeisiin, se on syytä myöntää. Silloin kyseinen päiväkoti ei ole lapselle paras hoitopaikka. Kenenkään ei tarvitse uhriutua tai syyttää itseään. Kaikkien etujen mukaista on, että ajatellaan vain lapsen parasta. Lapsen paras on parempi asia kuin huono kompromissi. Käytännön elämässä tehdään kompromisseja, mutta niillä on ikäviä seurauksia, ja on rehellistä myöntää ja sanoa se ääneen.

Realismia nyt kehiin. Ihmiset asuvat alueilla, joissa on vain yksi päivähoitovaihtoehto. Ihmisillä on työaika ja silloin siellä töissä on oltava. Perheissä on muitakin lapsia. Kenkiä ei voi olla satoja pareja ihan vaan varmuuden vuoksi, jos aamulla joku pari ei kelpaa. On aikatauluja, joihin on ehdittävä.

Elämä on hankalaa ja joskus se on toiset jotka tekevät siitä hankalan. Ehkä anoppi, työkaveri, naapuri tai autistilapsi. Joskus on itse se hankala ihminen muille.

Me olemme kaikki joskus hankalia ja toiset ehkä jopa useammin kuin toiset.

Maailma ei pysty palvelemaan kaikki aina täydellisesti ja usein kun palvelet yhtä hyvin palvelet muita huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Näinpä. Itse olin lapsena se joka joutui koko ajan joustamaan autistisen sisaruksen vuoksi. Olinhan "normaali". Paitsi etten ollut, ADHD-diagnoosinikin sain vasta 30+ iässä. Oikeasti olisin tarvinnut paljon tukea ja apua omien haasteideni vuoksi, nyt kukaan ei minua nähnyt eikä huomioinut, sairastuin masennukseen jo lapsena ensimmäisen kerran ja nepsypiirteeni pahensi vielä asiaa. 

Uskon, että molemmat teistä joustivat. Joustamisen määrää on mahdotonta mitata, mutta molemmille se on varmaan ollut ajoittain liikaa. Se ei ole kenenkään syy, mutta se on hyvä sanoa ääneen ja tunnustaa.

Valitettavasti oli näin, että kaikki muut kävelivät suunnilleen niillä munankuorilla, koko ajan yritettiin sopeutua ja tehdä kaikkemme että kotona olisi edes jonkinlainen rauha. Jouduin myös uhraamaan todella paljon omaa koulunkäyntiänikin sen takia että jouduin vahtimaan sisarusta tai auttamaan häntä läksyjensä kanssa. Sisarus ei myöskään koskaan tehnyt esimerkiksi kotitöitä, mutta itse tein hänenkin edestä sitten. En todellakaan saanut elää normaalia lapsuutta. 

Olisiko asiaan mielestäsi ollut joku ratkaisu? Kuulostat siltä kuin juuri haluaisit kakistaa sen ratkaisun ulos suustasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.

Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.

Ja minä taas yhden, joka heitti kanin alas parvekkeelta. Sinä et todennäköisesti taida tuntea juuri häntä? Vaan ehkä vain niitä, jotka silittävät niitä?

Kukaan ei ole muista automaattisesti väkivaltainen. Ei edes autistit. Eikä kukaan kuvittele niin.

Valheet eivät paranna mitään. Ei autistit ole immuuneja väkivallan käytölle. Jokainen on omanlainen.

Ja autistisen lapsen vanhempana on merkittävästi suurempi todennäköisyys kokea väkivaltaa lapsensa taholta kuin neurologisesti normaalin lapsen. Tai sisaruksella sisaruksen suorittamaa väkivaltaa. Niin se vaan on, ei se ole varsinaisesti autistin vika, koska eihän hän tahallaan niin käyttäydy. Hänellä ei vaan ole siinä tilanteessa muita keinoja.

Nyt oikeasti jotain realismia, ei todellakaan kaikki muut voi joustaa meidän nepsyjen takia. En todellakaan oleta että kaikki ymmärtävät omia erityisyyksiäni. Ei voi mennä niin että kaikki muut uhrataan toisten erityistarpeiden vuoksi. Voisiko saada edes erkkaluokat takaisin, sekin parantaisi jo paljon kouluihin opiskelurauhaa. Monet autistit pystyvät kyllä opiskelemaan perusopetuksessa kunhan pahimmat häiriköt eivät ole luokassa. Ja sitten taas moni autisti hyötyisi autistiluokasta, missä muutkin olisivat samalla kirjolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Minulla ei ole lapsia (onneksi) enkä työskentele päiväkodissa (onneksi).

Tsemppiä kaikki päikyn aikuiset, olette mahdottoman edessä kun taas kai yritetään kasvattaa lapsiryhmiä entistäkin isommiksi. Ainakin pk-seudulla koko homma levinnyt täysin käsiin. 

Ja nykymaailman realiteetti on sekin, ettei se lapsi joka selvästi tarvitsisi erilaisen ympäristön joutuu vaan pärjäämään siellä päiväkodissa kun muutakaan ei ole tarjolla. Vanhemmat saattaa yrittää saada lapselle apua, päiväkoti voi esittää huolensa, mutta voi mennä aikaa jopa vuosia ennen kuin diagnoosi ja tukitoimet saadaan. Vuosia, joitten aikana lapsi ei ole päässyt kehittymään parhaaksi versioksi itsestään, kun ei ole saanut sitä oikeanlaista apua, ja asiat ovat menneet vaan vaikeammiksi ja vaikeammiksi koko ajan. Vanhemmat eivät automaattisesti osaa tai tiedä riittävästi pystyäkseen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, eivätkä ne päiväkodin hoitajatkaan. Joskus toki vanhempi voi myös vastustaa ajatusta neurologisesta poikkeavuudesta eikä halua kuulla että lapsessa olisi jotain "vikaa", siis poikkeavaa, ja apu viivästyy siksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Minulla ei ole lapsia (onneksi) enkä työskentele päiväkodissa (onneksi).

Tsemppiä kaikki päikyn aikuiset, olette mahdottoman edessä kun taas kai yritetään kasvattaa lapsiryhmiä entistäkin isommiksi. Ainakin pk-seudulla koko homma levinnyt täysin käsiin. 

Ja nykymaailman realiteetti on sekin, ettei se lapsi joka selvästi tarvitsisi erilaisen ympäristön joutuu vaan pärjäämään siellä päiväkodissa kun muutakaan ei ole tarjolla. Vanhemmat saattaa yrittää saada lapselle apua, päiväkoti voi esittää huolensa, mutta voi mennä aikaa jopa vuosia ennen kuin diagnoosi ja tukitoimet saadaan. Vuosia, joitten aikana lapsi ei ole päässyt kehittymään parhaaksi versioksi itsestään, kun ei ole saanut sitä oikeanlaista apua, ja asiat ovat menneet vaan vaikeammiksi ja vaikeammiksi koko ajan. Vanhemmat eivät automaattisesti osaa tai tiedä riittävästi pystyäkseen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, eivätkä ne päiväkodin hoitajatkaan. Joskus toki vanhempi voi myös vastustaa ajatusta neurologisesta poikkeavuudesta eikä halua kuulla että lapsessa olisi jotain "vikaa", siis poikkeavaa, ja apu viivästyy siksi.

Siltikään ratkaisu ei ole se että alatte syytellä henkilökuntaa tai vaaditte omalle lapsellenne erityiskohtelua. Miettikää ennemmin ketä äänestätte ja vaatikaa oikeasti kasvatukseen ja terveydenhuoltoon enemmän rahaa. Pitäkää melua liian isoista lapsiryhmistä, mutta osoittakaa valituksenne sinne kunnan päättäjiä kohti eikä niille onnettomille jotka yrittävät vain selvitä ja pitää lapsenne hengissä, päivästä toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Minulla ei ole lapsia (onneksi) enkä työskentele päiväkodissa (onneksi).

Tsemppiä kaikki päikyn aikuiset, olette mahdottoman edessä kun taas kai yritetään kasvattaa lapsiryhmiä entistäkin isommiksi. Ainakin pk-seudulla koko homma levinnyt täysin käsiin. 

Ja nykymaailman realiteetti on sekin, ettei se lapsi joka selvästi tarvitsisi erilaisen ympäristön joutuu vaan pärjäämään siellä päiväkodissa kun muutakaan ei ole tarjolla. Vanhemmat saattaa yrittää saada lapselle apua, päiväkoti voi esittää huolensa, mutta voi mennä aikaa jopa vuosia ennen kuin diagnoosi ja tukitoimet saadaan. Vuosia, joitten aikana lapsi ei ole päässyt kehittymään parhaaksi versioksi itsestään, kun ei ole saanut sitä oikeanlaista apua, ja asiat ovat menneet vaan vaikeammiksi ja vaikeammiksi koko ajan. Vanhemmat eivät automaattisesti osaa tai tiedä riittävästi pystyäkseen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, eivätkä ne päiväkodin hoitajatkaan. Joskus toki vanhempi voi myös vastustaa ajatusta neurologisesta poikkeavuudesta eikä halua kuulla että lapsessa olisi jotain "vikaa", siis poikkeavaa, ja apu viivästyy siksi.

Siltikään ratkaisu ei ole se että alatte syytellä henkilökuntaa tai vaaditte omalle lapsellenne erityiskohtelua. Miettikää ennemmin ketä äänestätte ja vaatikaa oikeasti kasvatukseen ja terveydenhuoltoon enemmän rahaa. Pitäkää melua liian isoista lapsiryhmistä, mutta osoittakaa valituksenne sinne kunnan päättäjiä kohti eikä niille onnettomille jotka yrittävät vain selvitä ja pitää lapsenne hengissä, päivästä toiseen. 

Missä kohtaa tässä nyt yritettiin syytellä henkilökuntaa? Samassa veneessä ne hoitajaparat on kuin vanhemmatkin, yrittämässä parhaansa niukkojen resurssien keskellä. Sotepalveluiden tiukka budjetti tekee sen, että välillä tunnutaan säästävän tosi lyhytnäköisesti esim just näissä eriyistarpeisten lasten asioissa, ja ylipäätään lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisessa, vaikka halvemmalla pääsisi jos ongelmat eivät pääsisi eskaloitumaan liian pahasti. Kauhunsekaisin tuntein olen seurannut omankin sotealueen suunnitelmia, ja kiittänyt vaan onneani siitä että omat lapset vaikuttavat olevan aivan normaaleja eikä tarvetta erityiselle tuelle ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Minulla ei ole lapsia (onneksi) enkä työskentele päiväkodissa (onneksi).

Tsemppiä kaikki päikyn aikuiset, olette mahdottoman edessä kun taas kai yritetään kasvattaa lapsiryhmiä entistäkin isommiksi. Ainakin pk-seudulla koko homma levinnyt täysin käsiin. 

Ja nykymaailman realiteetti on sekin, ettei se lapsi joka selvästi tarvitsisi erilaisen ympäristön joutuu vaan pärjäämään siellä päiväkodissa kun muutakaan ei ole tarjolla. Vanhemmat saattaa yrittää saada lapselle apua, päiväkoti voi esittää huolensa, mutta voi mennä aikaa jopa vuosia ennen kuin diagnoosi ja tukitoimet saadaan. Vuosia, joitten aikana lapsi ei ole päässyt kehittymään parhaaksi versioksi itsestään, kun ei ole saanut sitä oikeanlaista apua, ja asiat ovat menneet vaan vaikeammiksi ja vaikeammiksi koko ajan. Vanhemmat eivät automaattisesti osaa tai tiedä riittävästi pystyäkseen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, eivätkä ne päiväkodin hoitajatkaan. Joskus toki vanhempi voi myös vastustaa ajatusta neurologisesta poikkeavuudesta eikä halua kuulla että lapsessa olisi jotain "vikaa", siis poikkeavaa, ja apu viivästyy siksi.

Siltikään ratkaisu ei ole se että alatte syytellä henkilökuntaa tai vaaditte omalle lapsellenne erityiskohtelua. Miettikää ennemmin ketä äänestätte ja vaatikaa oikeasti kasvatukseen ja terveydenhuoltoon enemmän rahaa. Pitäkää melua liian isoista lapsiryhmistä, mutta osoittakaa valituksenne sinne kunnan päättäjiä kohti eikä niille onnettomille jotka yrittävät vain selvitä ja pitää lapsenne hengissä, päivästä toiseen. 

Missä kohtaa tässä nyt yritettiin syytellä henkilökuntaa? Samassa veneessä ne hoitajaparat on kuin vanhemmatkin, yrittämässä parhaansa niukkojen resurssien keskellä. Sotepalveluiden tiukka budjetti tekee sen, että välillä tunnutaan säästävän tosi lyhytnäköisesti esim just näissä eriyistarpeisten lasten asioissa, ja ylipäätään lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisessa, vaikka halvemmalla pääsisi jos ongelmat eivät pääsisi eskaloitumaan liian pahasti. Kauhunsekaisin tuntein olen seurannut omankin sotealueen suunnitelmia, ja kiittänyt vaan onneani siitä että omat lapset vaikuttavat olevan aivan normaaleja eikä tarvetta erityiselle tuelle ole.

Siis tämä ketjuhan on täynnä syyttelyä siitä, että autistisia ei kuunnella tarpeeksi, tehdään liian nopeasti tai väärää lämpötilaa olevalla vedellä vaippa-alueen pesut jne. Valitettavasti vaikkapa siihen vaipanvaihtoon ei voi käyttää loputtomasti aikaa, koska se vaarantaa muiden lasten turvallisuuden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei päiväkodissakaan voida pitää ketään suoraan sanottuna paskavaipoissa koko päivää, vaikka lapsi ei pitäisikään kosketuksesta :( 

Toivottavasti et kuitenkaan ilmaise asiaa lapselle noin kun vaihdat hänelle uuden vaipan.

Minulla ei ole lapsia (onneksi) enkä työskentele päiväkodissa (onneksi).

Tsemppiä kaikki päikyn aikuiset, olette mahdottoman edessä kun taas kai yritetään kasvattaa lapsiryhmiä entistäkin isommiksi. Ainakin pk-seudulla koko homma levinnyt täysin käsiin. 

Ja nykymaailman realiteetti on sekin, ettei se lapsi joka selvästi tarvitsisi erilaisen ympäristön joutuu vaan pärjäämään siellä päiväkodissa kun muutakaan ei ole tarjolla. Vanhemmat saattaa yrittää saada lapselle apua, päiväkoti voi esittää huolensa, mutta voi mennä aikaa jopa vuosia ennen kuin diagnoosi ja tukitoimet saadaan. Vuosia, joitten aikana lapsi ei ole päässyt kehittymään parhaaksi versioksi itsestään, kun ei ole saanut sitä oikeanlaista apua, ja asiat ovat menneet vaan vaikeammiksi ja vaikeammiksi koko ajan. Vanhemmat eivät automaattisesti osaa tai tiedä riittävästi pystyäkseen toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, eivätkä ne päiväkodin hoitajatkaan. Joskus toki vanhempi voi myös vastustaa ajatusta neurologisesta poikkeavuudesta eikä halua kuulla että lapsessa olisi jotain "vikaa", siis poikkeavaa, ja apu viivästyy siksi.

Siltikään ratkaisu ei ole se että alatte syytellä henkilökuntaa tai vaaditte omalle lapsellenne erityiskohtelua. Miettikää ennemmin ketä äänestätte ja vaatikaa oikeasti kasvatukseen ja terveydenhuoltoon enemmän rahaa. Pitäkää melua liian isoista lapsiryhmistä, mutta osoittakaa valituksenne sinne kunnan päättäjiä kohti eikä niille onnettomille jotka yrittävät vain selvitä ja pitää lapsenne hengissä, päivästä toiseen. 

Missä kohtaa tässä nyt yritettiin syytellä henkilökuntaa? Samassa veneessä ne hoitajaparat on kuin vanhemmatkin, yrittämässä parhaansa niukkojen resurssien keskellä. Sotepalveluiden tiukka budjetti tekee sen, että välillä tunnutaan säästävän tosi lyhytnäköisesti esim just näissä eriyistarpeisten lasten asioissa, ja ylipäätään lasten ja nuorten sekä perheiden tukemisessa, vaikka halvemmalla pääsisi jos ongelmat eivät pääsisi eskaloitumaan liian pahasti. Kauhunsekaisin tuntein olen seurannut omankin sotealueen suunnitelmia, ja kiittänyt vaan onneani siitä että omat lapset vaikuttavat olevan aivan normaaleja eikä tarvetta erityiselle tuelle ole.

Siis tämä ketjuhan on täynnä syyttelyä siitä, että autistisia ei kuunnella tarpeeksi, tehdään liian nopeasti tai väärää lämpötilaa olevalla vedellä vaippa-alueen pesut jne. Valitettavasti vaikkapa siihen vaipanvaihtoon ei voi käyttää loputtomasti aikaa, koska se vaarantaa muiden lasten turvallisuuden. 

Niin täällä taitaa olla yksi kommentoija, joka on sitä mieltä että maailman pitää pystyä pyörimään sen erityisen navan ympärillä. Ja hienoahan se olisi jos pystyisi sellaisen ympäristön jotenkin järjestämään, siis vielä niin että samalla hellästi opeteltaisiin niitä normaalien maailmassa pärjäämisen taitoja. Tosielämä vaan ei suurimmilta osin mene niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi autistista nuorta. Muun muassa näitä piirteitä löytyy:

- Huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin

- Erittäin hyvä muisti

- Hitaus siirtymissä

- Vahvat rutiinit

- Listojen kirjoittaminen

- Systeemien kehittäminen

- Voimakkaat kiinnostuksenkohteet

- Jumittuminen (tilanteissa, jotka ahdistavat)

- Vaikeus luoda kaverisuhteita

- Pikkuvanhuus

- Virheelliset tulkinnat muiden ilmeistä, äänensävyistä ja tarkoitusperistä

- Joustamattomuus

Ajattelin näitä piirteitä vain osana lasten luonnetta, kunnes teini-iässä seurauksena oli masennusta ja ahdistusta. Niiden selvittelyn kautta päädyttiin autismin kirjon diagnooseihin, vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Miten voit tietää varmaksi onko jokin tulkita ilmeestä virheellinen? Se on aika vahvasti sanottu. Autisti voi kokea tulkintansa hyvin loogiseksi ja se on perusteltua hänen kokemusmaailmaansa pohjautuen.

Toisaalta, olet listannut myös vaikeuden luoda kaverisuhteita. Voi myös olla että autisti ei halua luoda niin montaa kaverisuhdetta kuin vanhempi haluaisi hänen luovan, tai ei ainakaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa hänen oletetaan ryhtyvän kaveriksi. Tämä ei ole vaikeus vaan erilainen preferenssi.

Voin tietää, kun kyse on omien ilmeideni tulkinnasta. Toinen autistisista nuoristamme kokee helposti, että olen hänelle vihainen, kun itse tiedän että en ole. Sama juttu isän ja sisarusten kohdalla. Voihan se olla looginen tulkinta, mutta ei kuitenkaan vastaa tulkituksi tulleen henkilön tunnetilaa.

Vaikeus luoda kaverisuhteita on molempien nuorten oma kokemus, jonka ovat sanoittaneet ja josta ovat kertoneet monin tavoin. Ei liity vanhempien odotuksiin tai nuorten preferensseihin.

Oletko kuitenkin aivan varma etteivät mikroilmeesi viesti jotain muuta kuin mitä oletat viestiväsi?

Mun mies harrasti tällaista gaslightingia. Miten mä en muka tietäisi, mitä oikeasti tunnen? Jos mun perusilme on resting b*tch, perheen luulisi se jo tunnistavan. Se ei silti ole tunnetila.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Näinpä. Itse olin lapsena se joka joutui koko ajan joustamaan autistisen sisaruksen vuoksi. Olinhan "normaali". Paitsi etten ollut, ADHD-diagnoosinikin sain vasta 30+ iässä. Oikeasti olisin tarvinnut paljon tukea ja apua omien haasteideni vuoksi, nyt kukaan ei minua nähnyt eikä huomioinut, sairastuin masennukseen jo lapsena ensimmäisen kerran ja nepsypiirteeni pahensi vielä asiaa. 

Uskon, että molemmat teistä joustivat. Joustamisen määrää on mahdotonta mitata, mutta molemmille se on varmaan ollut ajoittain liikaa. Se ei ole kenenkään syy, mutta se on hyvä sanoa ääneen ja tunnustaa.

Valitettavasti oli näin, että kaikki muut kävelivät suunnilleen niillä munankuorilla, koko ajan yritettiin sopeutua ja tehdä kaikkemme että kotona olisi edes jonkinlainen rauha. Jouduin myös uhraamaan todella paljon omaa koulunkäyntiänikin sen takia että jouduin vahtimaan sisarusta tai auttamaan häntä läksyjensä kanssa. Sisarus ei myöskään koskaan tehnyt esimerkiksi kotitöitä, mutta itse tein hänenkin edestä sitten. En todellakaan saanut elää normaalia lapsuutta. 

Olisiko asiaan mielestäsi ollut joku ratkaisu? Kuulostat siltä kuin juuri haluaisit kakistaa sen ratkaisun ulos suustasi.

Sano suoraan mitä tarkoitat, tai mene pois myrkyttämästä asiallista keskustelua. Passiivis-agressiivinen ilkeys ihmistä kohtaan, joka vain kertoo oman kokemuksensa toteavasti, ei vie keskustelua eteenpäin millään lailla.

-sivusta-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Hän haltioituu eläimistä ja saa niistä suunnatonta iloa.

- Hän rakastaa yksityiskohtia ja jaksaa keskittyä niihin tuntikausia.

- Hän rakastaa yksinoloa ja pitää rauhoittumisesta sosiaalisten tilanteiden jälkeen.

- Hän on uskollinen, rehellinen ja aito.

- Hän pitää tutuista rutiineista.

- Hän arvostaa ruokaa jonka rakenne on miellyttävä.

- Hän on innostunu kertoessaan erityisistä mielenkiinnonkohteistaan.

Kokonaisuudessaan siis valloittava ja upea ihminen.

Mietin tuota viimeistä lausetta. Miksi ei. MUTTA. Kaltaisistaan voisi jatkaa kai myös, että haastava, joustamaton ja ehkä sopeutumaton yleisesti ottaen. Näen tätä tosi paljon erinäisissä yhteyksissä. Eivät useinkaan pyri kehittymään käytöksessään, koska eivät vain havainnoi käytöksensä vaikutuksia ja seurauksia. Kuten ihmiset keskimäärin tekevät. Aikuiset ihmiset ainakin.

Ehkäpä sinullakin on joitakin kehittymisenkohteita autismitietoudessasi. Kaikilla meillä on.

No tuossa kirjoituksessa sitä tietoa tuli. Sinullekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vauvana ei sietänyt vaipanvaihtoa, huuto kamalaa.

Itku ei ole koskaan "kamalaa huutoa", vaan se on lapsen viestintäkeino.

Olisko siis pitänyt kirjoittaa että "vaipanvaihtotilanteessa vahvaa viestintää" ? 

Jos näin kertoo terveydenhuollossa, niin ei saa ikinä apua lapselle. Asiat täytyy saada kertoa niin kuin ne on, juuri niin vaikeina kuin ne on. Siloittele ja selittele myönteisesti, ja lapsi ei saa apua. Ei myöskään saa Kelan vammaistukea, jos ei osaa kertoa miten haastavaa arki oikeasti on. Nimimerkillä kokemusta on! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi autistista nuorta. Muun muassa näitä piirteitä löytyy:

- Huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin

- Erittäin hyvä muisti

- Hitaus siirtymissä

- Vahvat rutiinit

- Listojen kirjoittaminen

- Systeemien kehittäminen

- Voimakkaat kiinnostuksenkohteet

- Jumittuminen (tilanteissa, jotka ahdistavat)

- Vaikeus luoda kaverisuhteita

- Pikkuvanhuus

- Virheelliset tulkinnat muiden ilmeistä, äänensävyistä ja tarkoitusperistä

- Joustamattomuus

Ajattelin näitä piirteitä vain osana lasten luonnetta, kunnes teini-iässä seurauksena oli masennusta ja ahdistusta. Niiden selvittelyn kautta päädyttiin autismin kirjon diagnooseihin, vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Miten voit tietää varmaksi onko jokin tulkita ilmeestä virheellinen? Se on aika vahvasti sanottu. Autisti voi kokea tulkintansa hyvin loogiseksi ja se on perusteltua hänen kokemusmaailmaansa pohjautuen.

Toisaalta, olet listannut myös vaikeuden luoda kaverisuhteita. Voi myös olla että autisti ei halua luoda niin montaa kaverisuhdetta kuin vanhempi haluaisi hänen luovan, tai ei ainakaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa hänen oletetaan ryhtyvän kaveriksi. Tämä ei ole vaikeus vaan erilainen preferenssi.

Voin tietää, kun kyse on omien ilmeideni tulkinnasta. Toinen autistisista nuoristamme kokee helposti, että olen hänelle vihainen, kun itse tiedän että en ole. Sama juttu isän ja sisarusten kohdalla. Voihan se olla looginen tulkinta, mutta ei kuitenkaan vastaa tulkituksi tulleen henkilön tunnetilaa.

Vaikeus luoda kaverisuhteita on molempien nuorten oma kokemus, jonka ovat sanoittaneet ja josta ovat kertoneet monin tavoin. Ei liity vanhempien odotuksiin tai nuorten preferensseihin.

Oletko kuitenkin aivan varma etteivät mikroilmeesi viesti jotain muuta kuin mitä oletat viestiväsi?

Mun mies harrasti tällaista gaslightingia. Miten mä en muka tietäisi, mitä oikeasti tunnen? Jos mun perusilme on resting b*tch, perheen luulisi se jo tunnistavan. Se ei silti ole tunnetila.

-eri

Gaslight, eli suomeksi kaasuvalo ja resting b*tch on lepäävä n*rttu.

Ei kestä kiittää.

Siitä tietää että on nepsydiagnoosin paikka kun ei osaa itse kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut (eikä ole) ikäisiään kavereita vaan tykkäsi jo ihan pienenä keskustella aikuisten kanssa.

Jäi jumiin kiukkukohtauksiin.

Nämä ihan pienestä asti mutta vasta koulussa toisella luokalla opettaja tunnisti mistä erilaisuus johtui ja pääsi tutkimuksiin. Itse ajateltiin aina, että oli vain tavallista vaikeampi lapsi.

On aika rumaa sanoa lapsesta, että on vaikea lapsi, vaikka hänen käytöksensä olisi haastavaa vanhemmille. Mitä jos ympäristö olikin hänelle vaikea, eikä hän itse ollut ollenkaan vaikea?

Niin, samalla logiikalla tyytymättömyys missä tahansa ihmissuhteissa (avioliitto, luokkatoveruus, jne.) tekee tyytymättömästä automaattisesti vsikean, NO MATTER WHAT.

Vierailija kirjoitti:

Siitä tietää että on nepsydiagnoosin paikka kun ei osaa itse kasvattaa.

Ajatus että toinen ihminen pitäisi kasvattaa vasten hänen tunteitaan, on lähtökohtaisesti hyvin kyseenalainen.

Vierailija kirjoitti:

- Virheelliset tulkinnat muiden ilmeistä, äänensävyistä ja tarkoitusperistä

Entä jos ne onkin asian ytimessä, mutta muut eivät sitä tajua paljastavansa tai halua myöntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Virheelliset tulkinnat muiden ilmeistä, äänensävyistä ja tarkoitusperistä

Entä jos ne onkin asian ytimessä, mutta muut eivät sitä tajua paljastavansa tai halua myöntää.

Minä uskon tähän myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tiedän työni kautta näitä lapsia joilla on "annettu autismin kukkia". Siellä on koko perhe uupumuksen partaalla kun yksi pompottaa kaikkia mennen tullen, perheen muut lapset oireilee kun joutuvat kotona kulkemaan kuin munankuorilla ettei yksi saa hermoromahdusta. Autisti ei oikein pärjää missään, kun kotona on annettu vaan periksi eikä ole ollut pakko opetella edes jonkinlaisia taitoja. Toki nämä on niitä vähän haastavampia tapauksia, autismia on hyvin eri tasoista ja haasteet eri tyyppisiä. Jotkut pärjää elämässään ihan hienosti, toisilla on vaikeampaa tai lähes mahdotonta.

Tässä on nostettu esiin juttu, joka erittäin usein unohtuu: perheen toiset lapset. Jos he ovat neurotyypillisiä, heistä helposti tulee tällaisia hiljaisia kuorman kantajia, jotka aina joustavat, koska "hehän sen osaavat". Olen se  äsken kirjoitellut Asperger-pojan äiti ja minulla on toinenkin poika, muutaman vuoden nuorempi. Kun elämä Aspergerin kanssa rauhoittui, sitten vasta tämä nuorempi poika kertoi, ettei saanut usein öisin nukuttua, kun murehti kodin ilmapiiriä ym. Silloin vaikeina aikoina hän ei sanonut mitään. Voin sanoa, että tämä särki sydämeni :( . Yritin kyllä parhaani, mutta ei se vaan kaikkeen riittänyt. Ja sen voin sanoa, että vaikka kummallakin pojalla menee nykyisin hyvin, vähääkään läheisiä he eivät ole, vaikka pieninä leikkivät paljon yhdessä. On oikeastaan vaikea kuvitella, että se ikinä korjaantuu. Nuorempi on tasapainoinen luonne, mutta totta kai hän kantaa kaunaa veljelleen, jonka takia kärsi niin paljon. Ja isompi on Asperger, joka ei osaa asettua nuoremman asemaan ja tunteisiin, kun ei osaa oikein muidenkaan ihmisten.

Jep. Se on oikeasti tosi raskasta. Lisäksi pahimmillaan kotona voi olla jatkuva väkivallan pelko. Joskus tulee ihan absurdeja tilanteita kuten se, että vanhempi ei tajua että ei ole normaalia että lapsi uhkaa häntä veitsellä ja että siinä tilanteessa oikeasti voisi esim. soittaa hätäkeskuksesta apua.

Aika nopeasti mentiin autismista väkivaltaan. Tämmöiset asenteet eivät ainakaan paranna näiden ihmisten asemaa, samaan kastiin menee kuin se että jakautuneen persoonan omistavat ovat automaattisesti väkivaltaisia tai kaikki skitsofreenikot ovat mahdollisia murhaajia. Tunnen useampia autisteja eikä kukaan heistä ole olleet niin väkivaltaisia että uhkailisivat muita veitsellä.

Minun Asperger-poikani on luonteeltaan hyvin rauhaa rakastava. Mutta väitän, että jokaisella ihmisellä tulee jossain vaiheessa se piste, jossa on kyseenalaista, alkaako väkivaltaiseksi, sekoaako muuten tms. Suurin osa ns. tavallisista ihmisistä ei ikinä koe tätä pistettä, mutta jumittumisherkkä Asperger kyllä joutuu tasan sinne äärirajoille. Ja kyllä se meidän rakas Asperger-poika saattoi olla myös väkivaltainen siinä tilanteessa, kun älyllisesti ihan normaalisti kehittynyt lapsi/teini oksensi limaa jumi/raivokohtauksessaan, eikä pystynyt muodostamaan mitään sanoja ja ryömi lattialla. Tällaista se arki on Aspergerin kanssa toisinaan, eikä mistään opaskirjasta löydy mitään apua. Psykiatrille tai neurologille pääset ehkä parin kuukauden päästä kuuntelemaan taas lisää diibadaabaa vaikkapa rajojen tärkeydestä. Ja tästä lapsestani on kehittynyt varsin tasapainoinen, oikeasti mukava nuori aikuinen, josta ei päällepäin varmaan mitään ihmeellistä edes huomaa. Voin kuvitella mitä se elämä on niiden autistien kanssa, jotka ovat lähtökohtaisesti vielä haastavampia tapauksia. Meillä ei heiluttu veitsen kanssa, mutta mikä sinä olet väittämään, että jossain ei heiluttaisi. Toivon, ettet sitä tule kokemaan.

Se äsken kirjoitellut Aspergerin äiti

Millaisista asioista ajattelet että juuri sinulle olisi ollut/olisi apua?

Pystykö keskustelemaan lapsesi kanssa noista vaikeista tilanteista jälkikäteen?

Lapsi ei valitettavasti vielä nyt aikuisenakaan ole mikään keskustelija, hänen kanssaan voi sopia miten jokin käytännön juttu tehdään tms., mutta hän ei analysoi mitään "tunnepuolen juttuja". Toisaalta hän on aika herkkä ja tajuaa välillä ihan yllättävästikin erilaisia vivahteita mm. puheessa, hän ymmärtää eläimiä tosi hyvin ja on kaiken kaikkiaan sellainen rauhaa rakastava sielu ja erittäin huumorintajuinen. Olen toisaalta itsekin suoraan sanoen aika kyllästynyt kaikkeen loputtomaan keskusteluun ja reflektointiin mikä nykyisin on niin muodikasta. Lapsella menee nykyisin tosi hyvin, on työelämässä, osaa hoitaa asioitaan jne. En edelleenkään osaa sanoa mitä niinä kamalina vuosina olisi pitänyt tehdä, enkä tiedä sitäkään mistä avusta silloin aikanaan olisi ollut hyötyä. Meillä kävi esim. kehuttu neuropsykiatrinen valmentaja, joka vain totesi, ettei hän osaa auttaa tällaisessa. Ainoan toimivan tukitoimen keksin minä, kun luin, että usein Aspergerien suurin oire on ihan silkka väsyminen ja kuormittuminen, ja kun poika sai yläkoulussa lyhennetyt koulupäivät (teki kotona enemmän tehtäviä), koko vyyhti lähti purkautumaan. Poika oli siis itsekin sanonut monta kertaa ns. asiantuntijoille, että hän on vain niin väsynyt, mutta se tulkittiin esim. mahdolliseksi masennukseksi. Itse tulkitsin sen väsymiseksi koulun metelissä ja siihen puuttuminen auttoi ja samalla poika selvästi koki, että häntä kuunneltiin.