Lue keskustelun säännöt.
Uusi työpaikka, kukaan ei ota kontaktia eikä ketään kiinnosta
12.09.2022 |
Olen aloittanut uudessa työpaikassa jo jokin aika sitten. Aluksi olin todella innoissani uusista mahdollisuuksista ja toivoin tutustuvani uusiin kollegoihin, jotka näyttivät pitävät yhtä kiitettävästi.
Yllätys oli melkoinen, kun kukaan tiimistä ei tullut juttusille tai pyytänyt esim. lounaalle mukaan.
Etätöissä valtaosa, ja kun konttorille menivät, oli lounas jo sovittu. Tarjouduin mukaan kysymättä pari kertaa, mutta kun ruokapöydässä yritin päästä juttuihin mukaan, en päässyt. Kyselin niitä näitä ja vieruskavereilta vähän hänestä itsestään. Sain lyhyitä vastauksia, en lainkaan vastakysymyksiä eikä kukaan jatkanut keskustelua siitä mihin sen jätin.
Ajattelin, että ookoo, ehkä tämä tiimi on omanlaisensa ja sisäänpäinkääntynyt, mutta sama toistuu firman pippaloissa ja muissa ison porukan kokoontumisissa. Viimeisessä koulutuksessa olin osastoltani ainoa mukana esimieheni lisäksi ja ajattelin, että tässä on hyvä tilaisuus oppimisen ohella sosialisoida ja tutustua muihin. No en tutustunut. Menin juttelemaan joillekin porukoille, jotta en jäisi yksin, mutta muutaman lauseen jälkeen juttelu tyssäsi. Tauolla pöydässä joku tyyppi vastasi kysyttäessä mistä on ja kuka on, sitten avasi läppärinsä ja jatkoi hommiaan, kunnes kollegansa tulivat ja puheensorina alkoi.
En todellakaan istu myrtsinä nurkassa odottamassa, että minun ympärilleni tullaan kuhisemaan tai että olen joku keskipiste, ja yritän olla sosiaalinen, kohtelias ja hymyillä ja heittää small talkia -ketään ei kiinnosta.
Tämä firma on pk-seudulla, ja luulin, että täällä olisi helppoa tutustua porukkaan ja varsinkin ns. myyjähenkisessä seurassa juttu luistaisi. Nyt olen vain ihmeissäni, että miksi näin käy joka seurassa työpaikalla. Esimiehenikään ei juttele kanssani julkisissa tilaisuuksissa, vaikka muut tiimit istuvat yhdessä pomojensa kanssa.
Yritän ajatella, että teen vain työni ja that's it, että kaverit ovat muualta, mutta kun tuntuu, että muu porukka on niin kavereita keskenään, omat vitsinsä ja ovat tekemisissä vapaa-ajalla, rekryävät firmaan kavereita ja sukulaisia, että täällä vapaa-aika ei niin erotu työajasta. Ilmeisesti sitten minä olen poikkeus.
Oletteko kokeneet samaa? Mistä tämä käytös voi johtua? En kuulema haise hielle tai henkeni lemua, olen samantyylisesti pukeutunut kuin muutkin ja avoin ihminen. Masentaa, jos urani tässä yrityksessä on tässä -en pääse piireihin.
Kommentit (133)
Joo tutulta kuulostaa. Kauanko olet nyt ollut siellä? Suomalaiset on aika hitaasti lämpiäviä, ainakin useimmat. Mä olin kauan työpaikassani ennekuin pääsin ns. sisään. Ole kärsivällinen, älä anna periksi. Jatka samaan tahtiin. Pääset kyllä osaksi porukkaa kun aikaa hieman kuluu ja työkaverisi tottuvat sinuun ja löytävät jotain yhteistä kanssasi.
Minä aloitin miesporukassa ainoana naisena ja arvaa miten kauan kesti ennekuin hyväksyivät minut? Kauan. Sitten huomasivat että olen hauska ja lähdin aina mukaan kaikkiin pippaloihin ja osaan myös juoda alkoholia. Minusta tulikin "hyvä jätkä" ja kas, olin osa porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle on kerran käynyt noin, mikä oli aika suuri järkytys, koska aiemmissa työpaikoissa olin aina päässyt porukoihin mukaan ihan automaattisesti ja saanut niistä läheisempiäkin ystäviä. En vieläkään tiedä miksi mut siellä jätettiin ulkopuolelle, ehkä olin saanut jollekin toiselle pedatun työpaikan, eikä muut päässeet siitä yli, tai sitten mussa oli jotain mikä ärsytti muita. Vajaan vuoden siellä jaksoin, kunnes etsin toisen työpaikan, eikä ole tuota ongelmaa sen koommin ollut.
Joissakin firmoissa vaan on tämmöinen kulttuuri. Porukkaan pääseminen voi ottaa aikaa ja yhteisiä känniörvellyksiä.
Jos työntekijät vaihtuu usein, niin ehkä perusporukka ei jaksa enää tutustua uusiin työkavereihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olettepa te avoimia ja ulospäinsuuntautuneita, eli varmaan otatte itsekin kaikki uudet henkilöt omalta osaltanne avosylin vastaan kaikkiin porukoihin heti ja osoitatte aktiivisesti huomiota joka päivä. Sitä jaksaa, mistä pitää.
Olen sellainen, jota ei kiinnosta vanhat eikä uudet työkaverit. Tervehdin kyllä, mutta en halua tutustua enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut jo yli vuoden (ap tässä). Korona-aika kuitenkin aiemmin esti ns. illanistujaiset, ja bile toisensa jälkeen olen uupuneempi asian suhteen; ei sitten, ei väkisin. Miehet eivät tule juttelemaan ollenkaan, toki sillä ei ole merkitystä keneen saisi kontaktin kun vaan saisi. Esimieheni on pettymys; on ilmeisesti ns. pakosta tekemisissä muutoin työasioissa, mutta sitten välttelee kun ei ole pakko jutella. Todella erikoista, koska on minut tehtävääni valinnut.
Känniörvellyksiä ei jaksa kohta, kun muut muodostavat niitä kuppikuntiaan ja siihen ei vaan loputtomiin voi jäädä seisomaan, jos ketään ei kiinnosta nimeäni pidemmälle jatkaa juttua. Yritän ajatella positiivisesti, mutta kohta tämä alkaa vaikuttaa minussa enemmänkin.
Mä olen it-alalla ja aina se on tuollaista ollut. Jokainen käy yksikseen lounailla paitsi joskus on jotain kaveripareja jotka käy yhdessä. Mutta pääosin kaikki haluaa käydä yksin eikä muutenkaan tykkää turhasta häirinnästä eli muussa kuin työasiasssa lähestymisestä. Firman työajan ulkopuolisiin tilaisuuksiin hyvin harva osallistuu. Ei meitä vaan keitään kiinnosta olla työkavereiden kanssa muuten tekemisissä kuin hoitaa ne työt. Ihanaa minusta.
Ei siitä kannata siis välittää, hyväksyt vaan että ei niistä sulle kavereita tule, mutta jos työasioissa hoitavat tarpeellisen kommunikoinnin niin se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tarina olisi hyvä kertoa rasismista valittaville ulkkareille. Maan tapa ja koskee suurinta osaa ihonväristä riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Jos työntekijät vaihtuu usein, niin ehkä perusporukka ei jaksa enää tutustua uusiin työkavereihin.
Tämä. Olin joitain vuosia töissä yliopistossa. Ulkomaisia harjoittelijoita tuli muutama aina kesäksi.
Ensimmäisiin jaksoi tutustua ja puhua Suomen valoisasta kesästä, hyttysistä ja pysököintikiekon käytöstä. Juuri silloin, kun niihin alkoi kunnolla tutustua, niin lähtivät. Ja seuraavana kesänä uusi satsi ja sama rumba alkoi alusta. Ei enää kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut jo yli vuoden (ap tässä). Korona-aika kuitenkin aiemmin esti ns. illanistujaiset, ja bile toisensa jälkeen olen uupuneempi asian suhteen; ei sitten, ei väkisin. Miehet eivät tule juttelemaan ollenkaan, toki sillä ei ole merkitystä keneen saisi kontaktin kun vaan saisi. Esimieheni on pettymys; on ilmeisesti ns. pakosta tekemisissä muutoin työasioissa, mutta sitten välttelee kun ei ole pakko jutella. Todella erikoista, koska on minut tehtävääni valinnut.
Känniörvellyksiä ei jaksa kohta, kun muut muodostavat niitä kuppikuntiaan ja siihen ei vaan loputtomiin voi jäädä seisomaan, jos ketään ei kiinnosta nimeäni pidemmälle jatkaa juttua. Yritän ajatella positiivisesti, mutta kohta tämä alkaa vaikuttaa minussa enemmänkin.
Sulla on kyllä aika oudot odotukset. Ei mulle ole esimies koskaan missään puhunut muuten kuin työasioissa, enkä ole nähnyt tässä mitään ongelmaa. En muutenkaan juttele kenenkään kanssa töissä muuta kuin silloin kun täytyy työasiasta puhua. Sekin kommunikointi nykyään Teamsilla.
Anna niiden olla kuppikunnissaan ja keskity sinä vaan tekemään työtä. Jätä se ihmissuhteiden ajattelu pois, se on ihan sivuasia töissä.
Kuulepas, kun tosiaan itse on se, joka ottaa (jo työnkuvansa puolesta) uudet työntekijät aina helmoihinsa, juttelee ja osallistaa sekä pyytää kahveille, niin on todellakin erikoista ja väärin, että itse tulee kohdelluksi todella ulkopuolisena. Firman johdostahan tällainen kulttuuri yleensä lähtee liikkeelle. Jos esimieskään ei tosin kunnioita eikä viitsi jutella, hän antaa sitä kuvaa, ettei muidenkaan tarvitse. Aika tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut jo yli vuoden (ap tässä). Korona-aika kuitenkin aiemmin esti ns. illanistujaiset, ja bile toisensa jälkeen olen uupuneempi asian suhteen; ei sitten, ei väkisin. Miehet eivät tule juttelemaan ollenkaan, toki sillä ei ole merkitystä keneen saisi kontaktin kun vaan saisi. Esimieheni on pettymys; on ilmeisesti ns. pakosta tekemisissä muutoin työasioissa, mutta sitten välttelee kun ei ole pakko jutella. Todella erikoista, koska on minut tehtävääni valinnut.
Känniörvellyksiä ei jaksa kohta, kun muut muodostavat niitä kuppikuntiaan ja siihen ei vaan loputtomiin voi jäädä seisomaan, jos ketään ei kiinnosta nimeäni pidemmälle jatkaa juttua. Yritän ajatella positiivisesti, mutta kohta tämä alkaa vaikuttaa minussa enemmänkin.
Sulla on kyllä aika oudot odotukset. Ei mulle ole esimies koskaan missään puhunut muuten kuin työasioissa, enkä ole nähnyt tässä mitään ongelmaa. En muutenkaan juttele kenenkään kanssa töissä muuta kuin silloin kun täytyy työasiasta puhua. Sekin kommunikointi nykyään Teamsilla.
Anna niiden olla kuppikunnissaan ja keskity sinä vaan tekemään työtä. Jätä se ihmissuhteiden ajattelu pois, se on ihan sivuasia töissä.
Miksi oudot? Porukkahan hengaa toistensa kanssa vapaa-ajallakin ja muutenkin kaikki perustuu sosiaalisuuteen, ainakin näennäisesti meidän firmassa. Meillä on ainakin pomon mukaan oikein kiva työpaikka, jossa keskitytään ihmiseen ja kivaan fiilikseen. Miksi minun pitäisi sitten jäädä siitä paitsi? Jos joku haluaa tehdä vain työnsä ja kotiin, se on ok, meillä se ei edes onnistu, pakko on mennä tuonne karsastettavaksi :(.
Vierailija kirjoitti:
Jos työntekijät vaihtuu usein, niin ehkä perusporukka ei jaksa enää tutustua uusiin työkavereihin.
Ei vaihdu usein. Useimmat olleet 10 vuotta talossa.
Masentaa, jos urani tässä yrityksessä on tässä -en pääse piireihin.
Ei sen sun uraan tarvi vaikuttaa, jos et itse ala märehtiä tuota. Teet vaan kovin työtä, niin pääset kyllä eteenpäin. Esim. mä olen naisena erittäin miesvaltaisella alalla, lisäksi olen nykyisellä työnantajallani paljon vanhempi kuin useimmat. Ei mulla, 48 v. naisella, ja niillä 25-35 v jätkillä mitään yhteistä ole. Ei käydä yhdessä syömässä, ei jutella muuta kuin työasiaa. Jotkut niistä jätkistä on keskenään hyviäkin kavereita, pitävät joskus viikonloppunakin jotain yhteisiä juttuja roolipeli-, suunnistus- tms harrastusten tiimoilta. Ei minua sellaiset kiinnosta.
Mutta siis tämä ei ole vaikuttanut mitään minun uraani. Olen osoittanut paikkani kovalla työnteolla, ja minua kunnioitetaan sen takia. Ei meistä kavereita koskaan tule eikä tarvikaan, mulle riittää että liksa juoksee ja saan kiinnostavia projekteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut jo yli vuoden (ap tässä). Korona-aika kuitenkin aiemmin esti ns. illanistujaiset, ja bile toisensa jälkeen olen uupuneempi asian suhteen; ei sitten, ei väkisin. Miehet eivät tule juttelemaan ollenkaan, toki sillä ei ole merkitystä keneen saisi kontaktin kun vaan saisi. Esimieheni on pettymys; on ilmeisesti ns. pakosta tekemisissä muutoin työasioissa, mutta sitten välttelee kun ei ole pakko jutella. Todella erikoista, koska on minut tehtävääni valinnut.
Känniörvellyksiä ei jaksa kohta, kun muut muodostavat niitä kuppikuntiaan ja siihen ei vaan loputtomiin voi jäädä seisomaan, jos ketään ei kiinnosta nimeäni pidemmälle jatkaa juttua. Yritän ajatella positiivisesti, mutta kohta tämä alkaa vaikuttaa minussa enemmänkin.
Sulla on kyllä aika oudot odotukset. Ei mulle ole esimies koskaan missään puhunut muuten kuin työasioissa, enkä ole nähnyt tässä mitään ongelmaa. En muutenkaan juttele kenenkään kanssa töissä muuta kuin silloin kun täytyy työasiasta puhua. Sekin kommunikointi nykyään Teamsilla.
Anna niiden olla kuppikunnissaan ja keskity sinä vaan tekemään työtä. Jätä se ihmissuhteiden ajattelu pois, se on ihan sivuasia töissä.
Miksi oudot? Porukkahan hengaa toistensa kanssa vapaa-ajallakin ja muutenkin kaikki perustuu sosiaalisuuteen, ainakin näennäisesti meidän firmassa. Meillä on ainakin pomon mukaan oikein kiva työpaikka, jossa keskitytään ihmiseen ja kivaan fiilikseen. Miksi minun pitäisi sitten jäädä siitä paitsi? Jos joku haluaa tehdä vain työnsä ja kotiin, se on ok, meillä se ei edes onnistu, pakko on mennä tuonne karsastettavaksi :(.
Oletko varma ettei ole pelkkää juhlapuhetta tuo hengaaminen vapaa-ajalla ja sosiaalisuus? Olin kerran it-firmassa, jossa puhuttiin tällaista. Koodaussaunaviikonloput, pubissa friday forumit, konttorillakin sauna ja saunakaljat jne. Paskan marjat siellä ollut juuri kukaan oikeasti sosiaalinen. Muutama juuri valmistunut niistä jutuista tykkäsi, muut ei osallistunut.
Vierailija kirjoitti:
Masentaa, jos urani tässä yrityksessä on tässä -en pääse piireihin.
Ei sen sun uraan tarvi vaikuttaa, jos et itse ala märehtiä tuota. Teet vaan kovin työtä, niin pääset kyllä eteenpäin. Esim. mä olen naisena erittäin miesvaltaisella alalla, lisäksi olen nykyisellä työnantajallani paljon vanhempi kuin useimmat. Ei mulla, 48 v. naisella, ja niillä 25-35 v jätkillä mitään yhteistä ole. Ei käydä yhdessä syömässä, ei jutella muuta kuin työasiaa. Jotkut niistä jätkistä on keskenään hyviäkin kavereita, pitävät joskus viikonloppunakin jotain yhteisiä juttuja roolipeli-, suunnistus- tms harrastusten tiimoilta. Ei minua sellaiset kiinnosta.
Mutta siis tämä ei ole vaikuttanut mitään minun uraani. Olen osoittanut paikkani kovalla työnteolla, ja minua kunnioitetaan sen takia. Ei meistä kavereita koskaan tule eikä tarvikaan, mulle riittää että liksa juoksee ja saan kiinnostavia projekteja.
Kunpa olisikin näin. Meillä ainakin tuo oma esimies pakottaa olemaan "sosiaalinen" (heh) ja osallistumaan kaikkeen mahdolliseen, ja meillä yhteisöllisyys on suuri osa koko kulttuuria. Niinpä täytyy istua perjantai-illat jossain kalvosulkeisissa ja sitten illallisella kuuntelemassa, kun äijät taputtelevat toisiaan selkään ja ignooraavat. En ymmärrä edelleenkään, miksi kukaan haluaa minua noihin istujaisiin, kun heitä ei kiinnosta jutella kanssani. Miksi olen siellä, se on mysteeri. Pomoni mielestä se on osa rooliani, mutta hänen roolinsa ei kuulu olla sosiaalinen ainakaan oman tiiminsa suhteen siellä.
Muuten tämä ei kiinnostaisi itseäni yhtään, jos siis olisi joku koodari etänä koko ajan tmv. Meillä on tiimilounaita, tiimi-iltoja, tiimisitäjatätä, sitten on osastojen iltoja, koko firman reissuja jopa useita päiviä jne. Ja siellä on kivaa niillä, joilla on jo niitä kavereita tuolta.
Vierailija kirjoitti:
Masentaa, jos urani tässä yrityksessä on tässä -en pääse piireihin.
Ei sen sun uraan tarvi vaikuttaa, jos et itse ala märehtiä tuota. Teet vaan kovin työtä, niin pääset kyllä eteenpäin. Esim. mä olen naisena erittäin miesvaltaisella alalla, lisäksi olen nykyisellä työnantajallani paljon vanhempi kuin useimmat. Ei mulla, 48 v. naisella, ja niillä 25-35 v jätkillä mitään yhteistä ole. Ei käydä yhdessä syömässä, ei jutella muuta kuin työasiaa. Jotkut niistä jätkistä on keskenään hyviäkin kavereita, pitävät joskus viikonloppunakin jotain yhteisiä juttuja roolipeli-, suunnistus- tms harrastusten tiimoilta. Ei minua sellaiset kiinnosta.
Mutta siis tämä ei ole vaikuttanut mitään minun uraani. Olen osoittanut paikkani kovalla työnteolla, ja minua kunnioitetaan sen takia. Ei meistä kavereita koskaan tule eikä tarvikaan, mulle riittää että liksa juoksee ja saan kiinnostavia projekteja.
Sama homma. En ole kaveerannut työkavereiden kanssa, mutta työtäni on aina arvostettu.
Up, tämä on aihe, joka itseäkin mietityttää. että miksi ihmiset eivät ole kiinnostuneita edes kohteliaasti vaikkei ole päällepäsmäri tai hiljainen, vain uusi