Laita tähän pinoon kaunein ja koskettavin runo, jonka tiedät! Aihe vapaa!

Ruislinnun laulu korvissani



tähkäpäiden päällä täysi kuu;



kesä-yön on onni omanani,



kaskisavuun laaksot verhouu.



En ma iloitse, en sure, huokaa;



mutta metsän tummuus mulle tuokaa,



puunto pilven, johon päivä hukkuu,



siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,



tuoksut vanamon ja varjot veen;



niistä sydämeni laulun teen.





Sulle laulan neiti, kesäheinä,



sydämeni suuri hiljaisuus,



uskontoni, soipa säveleinä,



tammenlehvä-seppel vehryt, uus.



En ma enää aja virvatulta,



onpa kädessäni onnen kulta;



pienentyy mun ympär' elon piiri;



aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;



edessäni hämäräinen tie



tuntemattomahan tupaan vie.

joka kertoi Hiroshiman pommista ja lapsista sen pommin räjähtäessä/räjähdyksen jälkeen.



Se oli runo, joka itketti aina uudelleen. Olen yrittänyt löytää runoa, mutta liian vähäisillä tuntomerkeillä se ei ole onnistunut. Osaisiko täällä joku ehdottaa, mikä se voisi olla?

Uuno Kailas:

Paljain jaloin

Niin mä kerran

tieni aloin,

min mä kuljen:

paljain jaloin.



Avohaavat

syvät näissä

ammottavat

kantapäissä:



rystysihin joka kiven

jäänyt niist' on

verta hiven.



- Mutta niinkuin

matkan aloin,

päätän myös sen:

paljain jaloin.



Silloinkin, kun

tuska, syvin

viiltää, virkan:

- Näin on hyvin.



- Tapahtukoon

tahtos sinun.

Kohtaloni,

eikä minun.



- Uuno Kailas

Minne katsosi äidin vauva?

Vielä löytyy puklutahra

lattialta, sängyn alta

imuriin tarttuu pölyinen helistin.



Joku palauttaa lainavaatteita:

potkuhousut, valkoinen myssy,

paita - onko se nuken?

Koska missään ei näy vauvaa.



Kyllä minä muistan:

meistähän tuli vauvaperhe.

Saatiin äitiyspakkaus,

tuttipullot, newborn-vaipat.



Pienet askeleet etääntyvät,

kädet irtoavat käsistä.

Puklutahrat jäävät

sänkyjen alle ja sydämiin.

Väsynein silmin katsoit maisemaa

keskellä kaiken kirveltävä uoma

kuljetti vettä oudon väritöntä

ja valo paahtoi rantaa lakkaamatta

niin että kasvit kuihtuivat ja kivet

kuolivat kuumuuteen ja häpeäänsä.

Ei sadetta, ei sammaletta täällä.



Kun kuljit samaa tietä takaisin

ja etsit jälkiäsi, löytämättä

niin katso, edessäsi vihreänä

kimmelsi polku äsken jättämäsi.

Kysyitkö silloin katseen tarkoitusta

tai kyyneleiden, taikka jalkain kivun?

Palasit alkaaksesi jälleen matkan

ja kaikki meno oli merkitystä.

Mulla on meneillään joku kriisi kun tyttö täyttää pian vuoden. On niin haikee olo kun siitä on tullu jo niin iso tyttö.

En usko, että meillekkään enempää lapsia tehdään..

Ymmärsin ensin, että vauva on kuollut!



Ihana runo joka tapauksessa.

Älä kadehdi lähimmäisesi näkyvää onnea, sillä et tiedä hänen salaista suruaan...

Itse asiassa minäkin sen runon ensin ajattelin niin, että vauva on kuollut. Mutta voi sen ajatella näinkin.

Vierailija:

Mulla on meneillään joku kriisi kun tyttö täyttää pian vuoden. On niin haikee olo kun siitä on tullu jo niin iso tyttö.

En usko, että meillekkään enempää lapsia tehdään..

Alfhild



Äidit vain, nuo toivossa väkevät,

Jumalan näkevät.

Heille on annettu voima ja valta

kohota unessa pilvien alta

ja katsella korkeammalta.



Alfhild, hän joka synnytti minut,

jo joka yö sinne purjehtinut,

missä nyt Eemeli tullen ja mennen

murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.

Siellä he kulkevat tähtien rivissä

kirkasta vanaa,

isä ja äiti, peräkanaa.



Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,

kissoja, koiria, tuttua väkeä,

viittoen, luikaten parhaansa mukaan,

ettemme loukkaisi Pispalan kivissä

jalkaamme kukaan.



Siellä he jollakin planeetalla

puutarhakeinussa pihlajan alla

viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa

morsiusparina Tampereen puistoissa -

ostaen kahvit ja pullat kai,

jos sattuu olemaan perjantai. -



Ja sitten, kun Pispala aamun saa,

äitini vuoteen valmistaa

ja linnut, linnut helää --.

-Oi kuinka on ihana elää

ja tuutia lastenlapsiaan

ja kertoa kauniita uniaan !



Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,

oi lapseni, rakastakaa !



-Lauri Viita-

Sinä elämä annoit minulle

tämän tehtävän.

Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.



Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.

Minun tehtäväni on

tarttua tähän käteen

ja taluttaa koko alkumatka.



Pieneksi tunnen minä itseni,

vielä pienemmäksi,

kuin tämä vastasyntynyt.



Eeva-Liisa Kantola

Vierailija:

Ymmärsin ensin, että vauva on kuollut!

Meillä siis myös tuo tilanne, että vauva-aika on ohi ja nyt lapset on tehty. Ja tämä tilanne tulee itselleni siitä runosta mieleen. Tässä kriisissä ;-)

4

Aika hyvin silti muistit! :o

Vierailija:

Mulla on meneillään joku kriisi kun tyttö täyttää pian vuoden. On niin haikee olo kun siitä on tullu jo niin iso tyttö.

En usko, että meillekkään enempää lapsia tehdään..

Minä, oma vankini, sanon näin:

elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,

eikä hyväily, jonka saamme harvoin,

elämä ei ole päätös lähteä

eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.

Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,

näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,

elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme

tuhannet askeleet, joita emme kykene astumaan.

Elämä on halveksua itseään

ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta

ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko

ja ilmassa lentävät kultaiset linnut

ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.

Elämä on viitata lyhyet hyvästit

ja mennä kotiin ja nukkua...

Elämä on olla muukalainen itselleen

ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.

Elämä on laiminlyödä oma onnensa

ja työntää luotansa ainoa hetki,

elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.



-Edith Södergran

Katselen täältä kaukaa

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?

Miksi isällä on niin raskaat askeleet?



Minäkö heille olen surua tuottanut,

kun vain katselen täältä kaukaa.

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.



Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?

Voitko isän olkaa taputtaa,

ettei niin kumarassa hän ois?



Kerro heille, Taivaan Isä,

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.

Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on

luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois.



Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen

lennän perhosena ikkunaan.

Tietäisipä isä, miten tuulen mukana

hänen poskeaan silittää saan.



Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.

Ja kun vihdoin kohtaamme,

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen

Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.



Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää

Koska saan mennä, Taivaan Isä,

joko pian pääsen omaan kotiin?

Äiti kertoisitko ¿



Olen kuusivuotias ihminen jo, niin, että äiti kertoisitko, mistä meidät lapset on tehty? Olen tarhan tädiltäkin kysynyt, hän on vain minulle hymyillyt, he sanovat: odotahan nyt.



Äiti voiko tällaista pientä lasta tehdä lehmän pienestä vasikasta, jos karvat vain ottais pois? Ei antais lupaa ammumaan, vaan käskisi sanoja sanomaan. Pyytäisi pottaan pissaamaan ja kahdella jalalla kulkemaan.



Naapurin pihalla kerrottiin, että pienet lapset on tehty niin, että vettä ja jauhoja sotkettiin ja taikina lapseksi muovailtiin. Sen jälkeen uunissa paistettiin ja sitten vain elämään käskettiin. Äiti, tehdäänkö lapsia niin?



Äiti, voiko pelto tai kasvimaa ihmisen taimia kasvattaa, kuten porkkanaa, heinää tai muuta? Miten taimet vauvaakin pienemmät, pellon mullassa pärjäävät kun siellä on madot ja jyrsijät sekä sateet ja tuulet myrskyisät.



Jos minut on tehty sairaalassa tai tehtaassa lapsia valmistavassa, niin mistä rakennusaineen saivat? Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen, Miten jalkani saivat liikkeeseen. Mistä huono olo, kun tuhmasti teen? Mistä itku, kun sattuu varpaaseen?



Lapseni, pieni olet vielä ymmärtämään, mutta väärin teen jos ääneti jään, joten rakennusaineesta kerron. Se on ainetta kultaakin kalliimpaa, sitä ei rahalla ostaa saa. Ei kasvata meret, ei metsät, ei maa, silti jokainen voi sitä omistaa.



Taivaan Isämme kultaisin, meille kaikille lahjoitti paketin, joka sisältää rakennusaineen. Käyttöohje on yksinkertainen: käytä ainetta reilusti tuhlaillen, sitä säilytä lämmössä sydämen, koska se on vihalle allerginen.



Se on rakennustarvikepakkaus, jonka päällä on teksti: RAKKAUS, tästä sinutkin lapseni tehtiin. Siitä miljoonat lapset on valmistettu, siitä kaikki kaunis on rakennettu. Siitä onni on koteihin asennettu, sen avulla paha karkotettu.



Martti Puomisanta

Olipa kerran lapsi, joka oli valmis syntymään.

Niinpä hän kysyi eräänä päivänä Luojalta:

¿Kerrotaan, että olet huomenna lähettämässä minut

maan päälle, mutta kuinka minä elän siellä näin

pienenä ja avuttomana?¿

Luoja vastasi: ¿Monien enkelien joukosta valitsin

yhden sinua varten. Hän odottaa siellä sinua ja

pitää sinusta huolen.¿

¿Mutta enhän minä täällä taivaassa muuta kuin

laulan ja hymyilen. Se riittää tekemään minusta onnellisen.¿

¿Enkelisi tulee laulamaan sinulle ja hymyilemään joka päivä.

Sinä tunnet enkelisi rakkauden ja olet onnellinen.¿

¿Mutta kuinka minä saatan ymmärtää, kun ihmiset puhuvat

minulle, jos en tunne ihmisten kieltä?¿

¿Enkelisi kertoo sinulle kauneimmat ja suloisimmat

sanat, joita tulet koskaan kuulemaan, ja hän opettaa

sinulle puhetta kärsivällisesti ja huolellisesti.¿

¿Entä mitä minun on tehtävä kun haluan puhua sinulle?¿

¿Enkelisi liittää kätesi yhteen ja opettaa sinua rukoilemaan.¿

¿Olen kuullut, että maan päällä on pahoja ihmisiä.

Kuka suojelee minua?¿

¿Enkelisi puolustaa sinua, jopa oman henkensä uhalla.¿

¿Mutta minä olen silti aina surullinen, koska en enää

näe sinua.¿

¿Enkelisi puhuu jatkuvasti sinulle minusta ja opettaa,

miten pääset takaisin luokseni, joskin olen aina lähelläsi.¿

Sillä hetkellä taivaassa oli hyvin hiljaista, mutta

maanpäälliset äänet olivat jo kuultavissa ja lapsi

kysyi hädissään:

¿Mutta jos minun on määrä lähteä nyt, ole hyvä ja

kerro minulle enkelini nimi.¿

¿Enkelisi nimi ei ole tärkeä. Voit kutsua enkeliäsi

nimellä Äiti.¿

Stop all the clocks, cut off the telephone,

Prevent the dog from barking with a juicy bone,

Silence the pianos and with muffled drum

Bring out the coffin, let the mourners come.



Let aeroplanes circle moaning overhead

Scribbling on the sky the message He Is Dead,

Put crepe bows round the white necks of the public doves,

Let the traffic policemen wear black cotton gloves.



He was my North, my South, my East and West,

My working week and my Sunday rest,

My noon, my midnight, my talk, my song;

I thought that love would last for ever; I was wrong.



The stars are not wanted now: put out every one;

Pack up the moon and dismantle the sun;

Pour away the ocean and sweep up the wood,

For nothing now can ever come to any good.



-W. H. Audenin

mistä runossa kerrottiin :-)))) No, kävin katsomassa uudestaan, ja oli nr 12!