Lue keskustelun säännöt.
Miksi ikävöin ja itken miehen perään joka kohtelee minua huonosti
Kommentit (56)
Se, että joku ihminen kohtelee sinua välillä hyvin ja välillä huonosti, aiheuttaa riippuvuutta. Tämä on eläinkokeillakin todistettu mekanismi. Se "palkinnon saamisen" arvaamattomuus aiheuttaa aivoissa tällaista. Ei ole sinun yksilöllisen ominaisuutesi vika, vaan tämä ominaisuus on (ainakin) nisäkkäillä. Anna itsellesi anteeksi ja siirry eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet läheisriippuvainen. Hanki apua itsellesi.
Traumasidos syntyy muillekin kuin läheisriippuvaisille. Joka tapauksessa joko "huumevieroitus" traumasidoksesta tai läheisriippuvuuden hoito.
Ja asioiden työstäminen järkitasolla, jolloin tunne alkaa seurata perässä.
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Pelkäät yksin oloa. Et usko itseesi, löydät arvoisesi kumppanin. Olet läheisriippuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
En oikein ymmärrä näitä diagnooseja, läheisriippuvuuksia ja traumasidoksia.
Minun mielestäni ihan vaan se vanhanaikainen rakastuminen kävisi syyksi.
Kun toinen on jotenkin niin oikea, ja kerrankin elämässään tuntee fyysistä vetoakin toiseen.
Mutta sitten toisen riippuvuudet saavat aikaan nämä huonot hetket, ja se pitkäkestoinen ryyppääminenhän näissä aina taustalla on.
Ehkä tässä on syynä sekin, että olen tottunut kaikissa suhteissani huonoon kohteluun, samoin jo lapsuudessa. Sitä ei vaan osaa lähteä ensimmäisestä henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta.
Sitä miettii että minussakin on syytä, pitäisi vaan pitää turpansa kiinni kaikesta. Pitäisi laihduttaa, siivota enemmän, pestä jalkansa ennen sänkyyn menoa...
Ehkä en ole päässyt siitä alun "kerran elämässä"-ihastuksesta vielä ylitse, suhde on aika tuore.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
En oikein ymmärrä näitä diagnooseja, läheisriippuvuuksia ja traumasidoksia.
Minun mielestäni ihan vaan se vanhanaikainen rakastuminen kävisi syyksi.
Kun toinen on jotenkin niin oikea, ja kerrankin elämässään tuntee fyysistä vetoakin toiseen.
Mutta sitten toisen riippuvuudet saavat aikaan nämä huonot hetket, ja se pitkäkestoinen ryyppääminenhän näissä aina taustalla on.
Ehkä tässä on syynä sekin, että olen tottunut kaikissa suhteissani huonoon kohteluun, samoin jo lapsuudessa. Sitä ei vaan osaa lähteä ensimmäisestä henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta.Sitä miettii että minussakin on syytä, pitäisi vaan pitää turpansa kiinni kaikesta. Pitäisi laihduttaa, siivota enemmän, pestä jalkansa ennen sänkyyn menoa...
Ehkä en ole päässyt siitä alun "kerran elämässä"-ihastuksesta vielä ylitse, suhde on aika tuore.
En antanut mitään diagnoosia. Se, että ihminen (tai eläin) tulee riippuvaiseksi satunnaisesta palkinnosta, ei ole mikään diagnoosi, vaan yleinen ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Traumasidos syntyy muillekin kuin läheisriippuvaisille. Joka tapauksessa joko "huumevieroitus" traumasidoksesta tai läheisriippuvuuden hoito.
Ja asioiden työstäminen järkitasolla, jolloin tunne alkaa seurata perässä.
Huumevieroitus varmaan tarkoittaa sitä että en yhtään vakoile häntä esim. somessa, en lueskele mitään juttuja mitkä voisi liittyä meidän elämään, esim. googlaile elämä alkoholistin kanssa.
Ja onko niin että jankkaan mielessäni, esim. "elämästä hänen kanssaan olisi ollut liian hankalaa" ja muita totuuksia mitä hänen kanssaan olemiseen/elämiseen liittyisi. Alkoholismiinkiin liittyen asia oli niin että välillä on raitis ja itsestä huolehtivainen ja välillä sitten ei.
Ja tietenkin yritän fokusoida elämääni muuhunkin kuin tähän yhteen henkilöön.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
En oikein ymmärrä näitä diagnooseja, läheisriippuvuuksia ja traumasidoksia.
Minun mielestäni ihan vaan se vanhanaikainen rakastuminen kävisi syyksi.
Kun toinen on jotenkin niin oikea, ja kerrankin elämässään tuntee fyysistä vetoakin toiseen.
Mutta sitten toisen riippuvuudet saavat aikaan nämä huonot hetket, ja se pitkäkestoinen ryyppääminenhän näissä aina taustalla on.
Ehkä tässä on syynä sekin, että olen tottunut kaikissa suhteissani huonoon kohteluun, samoin jo lapsuudessa. Sitä ei vaan osaa lähteä ensimmäisestä henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta.Sitä miettii että minussakin on syytä, pitäisi vaan pitää turpansa kiinni kaikesta. Pitäisi laihduttaa, siivota enemmän, pestä jalkansa ennen sänkyyn menoa...
Ehkä en ole päässyt siitä alun "kerran elämässä"-ihastuksesta vielä ylitse, suhde on aika tuore.
En antanut mitään diagnoosia. Se, että ihminen (tai eläin) tulee riippuvaiseksi satunnaisesta palkinnosta, ei ole mikään diagnoosi, vaan yleinen ilmiö.
Sivusta totean, että tuo "yleinen ilmiö" on juuri sitä yleistämistä ja vauva.fi sivuilla tehtyä päätelmää muitten elämistä. Täällä on kaikki miehet narsisteja, persoonallisuus häiriöisiä ja naiset läheisriippuvaisia. Jos et ole lääkäri, niin et voi sanoa toisesta ihmisestä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Pelkäät yksin oloa. Et usko itseesi, löydät arvoisesi kumppanin. Olet läheisriippuvainen.
En nyt tiedä pelkäänkö sitä yksinoloa niin kauheasti.. mutta se on totta että voisin enemmän uskoa itseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
En oikein ymmärrä näitä diagnooseja, läheisriippuvuuksia ja traumasidoksia.
Minun mielestäni ihan vaan se vanhanaikainen rakastuminen kävisi syyksi.
Kun toinen on jotenkin niin oikea, ja kerrankin elämässään tuntee fyysistä vetoakin toiseen.
Mutta sitten toisen riippuvuudet saavat aikaan nämä huonot hetket, ja se pitkäkestoinen ryyppääminenhän näissä aina taustalla on.
Ehkä tässä on syynä sekin, että olen tottunut kaikissa suhteissani huonoon kohteluun, samoin jo lapsuudessa. Sitä ei vaan osaa lähteä ensimmäisestä henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta.Sitä miettii että minussakin on syytä, pitäisi vaan pitää turpansa kiinni kaikesta. Pitäisi laihduttaa, siivota enemmän, pestä jalkansa ennen sänkyyn menoa...
Ehkä en ole päässyt siitä alun "kerran elämässä"-ihastuksesta vielä ylitse, suhde on aika tuore.
En antanut mitään diagnoosia. Se, että ihminen (tai eläin) tulee riippuvaiseksi satunnaisesta palkinnosta, ei ole mikään diagnoosi, vaan yleinen ilmiö.
Sivusta totean, että tuo "yleinen ilmiö" on juuri sitä yleistämistä ja vauva.fi sivuilla tehtyä päätelmää muitten elämistä. Täällä on kaikki miehet narsisteja, persoonallisuus häiriöisiä ja naiset läheisriippuvaisia. Jos et ole lääkäri, niin et voi sanoa toisesta ihmisestä yhtään mitään.
Sinä puhut diagnooseista, minä en.
Onko tämä miehesi mistäpäin kotoisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
En oikein ymmärrä näitä diagnooseja, läheisriippuvuuksia ja traumasidoksia.
Minun mielestäni ihan vaan se vanhanaikainen rakastuminen kävisi syyksi.
Kun toinen on jotenkin niin oikea, ja kerrankin elämässään tuntee fyysistä vetoakin toiseen.
Mutta sitten toisen riippuvuudet saavat aikaan nämä huonot hetket, ja se pitkäkestoinen ryyppääminenhän näissä aina taustalla on.
Ehkä tässä on syynä sekin, että olen tottunut kaikissa suhteissani huonoon kohteluun, samoin jo lapsuudessa. Sitä ei vaan osaa lähteä ensimmäisestä henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta.Sitä miettii että minussakin on syytä, pitäisi vaan pitää turpansa kiinni kaikesta. Pitäisi laihduttaa, siivota enemmän, pestä jalkansa ennen sänkyyn menoa...
Ehkä en ole päässyt siitä alun "kerran elämässä"-ihastuksesta vielä ylitse, suhde on aika tuore.
En antanut mitään diagnoosia. Se, että ihminen (tai eläin) tulee riippuvaiseksi satunnaisesta palkinnosta, ei ole mikään diagnoosi, vaan yleinen ilmiö.
Sivusta totean, että tuo "yleinen ilmiö" on juuri sitä yleistämistä ja vauva.fi sivuilla tehtyä päätelmää muitten elämistä. Täällä on kaikki miehet narsisteja, persoonallisuus häiriöisiä ja naiset läheisriippuvaisia. Jos et ole lääkäri, niin et voi sanoa toisesta ihmisestä yhtään mitään.
Sinä puhut diagnooseista, minä en.
Diagnoosi on ihan sama asia kuin se, että tulet tänne antamaan oman arviosi läheisriippuvuudesta. Oletko ottanut selvää, että mitä läheisriippuvuus tarkoittaa?
Mä olen alkoholisti ja mun mies on alkoholisti. Itsellä on lääkitys ja en käytä oikeastaan ollenkaan alkoholia enää. Mies käyttää. Toisinaan hän on täysin kännissä ja toisinaan juo muutamia. Mun historia on sellainen, että molemmat vanhemmat on myös alkoholisteja. Eli alkoholia on läträtty paljon mun koko elämäni ja paljon olen nähnyt ja kokenut.
En kuitenkaan ymmärrä sitä, että miksi minua pitäisi haittaa miehen alkoholin käyttö? Mulla on oma elämä. Jos mies on kännissä niin eihän mun sitä tarvitse olla? Osaan mennä vaikka toiseen huoneeseen tai köllötellä sohvalla kainalossa. Mies osaa myös itse lähteä kapakkaan jos siltä tuntuu. Ei mun tartte mukaan lähteä. Tehdään myös yhteisiä juttuja kuten käydään kävelyillä ja ajeluilla ja nauttimassa vapaa-ajasta esimerkiksi mini golfia pelaten. Joskus mies on humalassa kun tehdään noita, toisinaan ei. Miksi sen pitäisi muhun vaikuttaa?
Tuohon lämminkausi-kylmäkausi asiaan toteasin kuitenkin, että sitä ei tartte sietää. Kyllä toiminnan pitäisi olla suurinpiirtein samanlaista aina. Mä sanoin miehelleni silloin kun tavattiin, että en kestä hylkäämistä, vaan kun lähtee retkelle niin kertoo missä on ja ilmoittelee itsestään välillä. Hänen ei tarvitse kuin kerran tehdä minulle epämukava olo ja seuraavaa ei tule. Tämä on pätenyt hyvin ja kertoilee retkillään omasta sijainnistaan, antaa kuulua. Mitään muuta en mieheltä ole oikeastaan pyytänyt. Hän rakastaa tavallaan ja minä rakastan tavallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sama täällä. Huonot hetket lisääntyvät koko ajan, mutta silti elättelen toivoa että jokin muuttuisi. Ja samalla yritän unohtaa.
Ei muutu. Opi ymmärtämään asia sen kautta, että sinulla on kehittynyt riippuvuussuhde. Pyri eroon siitä.
En oikein ymmärrä näitä diagnooseja, läheisriippuvuuksia ja traumasidoksia.
Minun mielestäni ihan vaan se vanhanaikainen rakastuminen kävisi syyksi.
Kun toinen on jotenkin niin oikea, ja kerrankin elämässään tuntee fyysistä vetoakin toiseen.
Mutta sitten toisen riippuvuudet saavat aikaan nämä huonot hetket, ja se pitkäkestoinen ryyppääminenhän näissä aina taustalla on.
Ehkä tässä on syynä sekin, että olen tottunut kaikissa suhteissani huonoon kohteluun, samoin jo lapsuudessa. Sitä ei vaan osaa lähteä ensimmäisestä henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta.Sitä miettii että minussakin on syytä, pitäisi vaan pitää turpansa kiinni kaikesta. Pitäisi laihduttaa, siivota enemmän, pestä jalkansa ennen sänkyyn menoa...
Ehkä en ole päässyt siitä alun "kerran elämässä"-ihastuksesta vielä ylitse, suhde on aika tuore.
En antanut mitään diagnoosia. Se, että ihminen (tai eläin) tulee riippuvaiseksi satunnaisesta palkinnosta, ei ole mikään diagnoosi, vaan yleinen ilmiö.
En koe tuonkaan täsmäävän. Mies on selvinpäin, ja pikkupäissäänkin ihana. Hellii, kehuu, ja nauretaan ja vitsaillaan.
Mutta kännissä sitten napsahtaa, minä en saisi huomauttaa mistään asiasta.
Saattaa huomautella syömisistäni, ja aina en osaa itsekään olla suuttumatta, joten saan tuntea nahoissani.
Käytännössä olin riippuvainen hänestä jo heti ensitapaamisesta, niin voimakas oli ihastukseni.
Ehkäpä tämä hiljalleen tästä toipuminen lähtee, mutta ihan hirveä ikävä on nytkin.
Aiemmista huonoista suhteista olen helpommin onnistunut lähtemään, vaikka olivatkin pidempiä, ei vain ollut tunteita niin paljon. Ja vaikka niihinkin jonkin kerran palasin takaisin, niin erossa oleminen ei ollut mitenkään vaikeaa.
Seurustelin vähän aikaa jännä miehen kanssa, alkoholisti.
Myrskyisä suhde, on/off suhde. Nyt pidän taukoa en edes laita somessa mitään viestiä, siinä sitten miettii miksi olen pahalla päällä.
Vierailija kirjoitti:
Se, että joku ihminen kohtelee sinua välillä hyvin ja välillä huonosti, aiheuttaa riippuvuutta. Tämä on eläinkokeillakin todistettu mekanismi. Se "palkinnon saamisen" arvaamattomuus aiheuttaa aivoissa tällaista. Ei ole sinun yksilöllisen ominaisuutesi vika, vaan tämä ominaisuus on (ainakin) nisäkkäillä. Anna itsellesi anteeksi ja siirry eteenpäin.
Kiitti, tämä tieto helpotti. Ymmärrän nyt paremmin itseäni.
-Eri kuin ap, ja mieskin absolutisti eijännämies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että joku ihminen kohtelee sinua välillä hyvin ja välillä huonosti, aiheuttaa riippuvuutta. Tämä on eläinkokeillakin todistettu mekanismi. Se "palkinnon saamisen" arvaamattomuus aiheuttaa aivoissa tällaista. Ei ole sinun yksilöllisen ominaisuutesi vika, vaan tämä ominaisuus on (ainakin) nisäkkäillä. Anna itsellesi anteeksi ja siirry eteenpäin.
Kiitti, tämä tieto helpotti. Ymmärrän nyt paremmin itseäni.
-Eri kuin ap, ja mieskin absolutisti eijännämies
Niin minä mietin että ajatteleeko sitä, jos ei mitään säröjä tai valitusta tule mieheltä vaan aina muka niin ihana olen, että mies valehtelee.
Mutta jos on semmoista, että välillä on sellaista puhetta ja käytöstä mieheltä, että tuntuu että pitäisi olla muunlainen, ja välillä taas sellaista, kelpaan oikein hyvin, niin sitä pitää jonkinlaisena totuutena.
ap
Traumasidos.