Mistä huomasit että lapsesi on erityislapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko silloin itse nepsy, jos tehtailee pakkomielteisesti tänne aloituksia joissa diagnosoi muita nepsyiksi?

Nepsyillä on yksi vahva kiinnostuksenkohde. Voihan se olla joku ihminen.

Nepsy pystyy keskittymään yhteen kiinnostavaan asiaan, esim. henkilöön. Hän lukee aiheesta, kääntää kaikki keskustelut häneen, näkee kaikissa aiheissa vain kiinnostuksen kohteensa vaikkeivat ne liittyisi tähän mitenkään, stalkkaa henkilöä netistä, puhuu muille hänestä, tekee pakonomaisia toistoja kuten aloituksia tänne.

Siis tarkoitat ihmisiä jolla on joko neurologisia tai psykiatrisia diagnooseja? Sehän käsittää aivan valtavan määrän eri diagnooseja. Se on melkein sama kun vaihtaisit nepsyn tilalle tyttö tms. Ihan absurdeja juttuja selität.

Huomsin noin 3v että lapsella on psykosomaattinen antifeminismi.

t.rekkakuski

Neuvolassa eivät kyllä huomaa mitään, jos vanhemmat eivät ole huolestuneita.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset ovat joko ADHD-narsisteja, autisteja tai psykopaatteja. Jokainen voi miettiä itselleen mikä on.

Entä jos ei halua miettiä itselleen vaan muille? :)

Karkailu 2-6-vuotiaana oli suurin merkki. Oli ongelmia päiväkodissa. Sai ADHD-diagnoosin 6-vuotiaana, minun (äidin) vaatimuksesta tutkia.

Aloin aavistella, ettei kaikki ole ihan ok, kun lapsi oli noin 1,5-vuotias. Pihalla muut tuon ikäiset jo vähän touhus keskenään tai olivat ainakin kiinnostuneita toisistaan, mutta oma poika viihtyi AINA yksikseen. Puhekaan ei oikein kehittynyt. Lapsen 2-vuotispäivään asti ajattelin, että ehkä hän on vain sen luontoinen, mutta kun puhetta ei tullut silloinkaan yhtään, oli "myönnettävä", että jotain on pielessä. Lisäksi katsekontakti oli puutteellinen, mutta tämän huomasi ammattilaiset, kun meille vanhemmille katsekontakti oli aina ok.

2-vuotisneuvolassa otin asian esille ja siitä homma lähti rullaamaan. 2,5-vuotiaana puheterapiaan ja nyt kun hän täytti juuri neljä, päästiin neurologin pakeille. Ei antanut vielä autismidiagnoosia (sitä tutkitaan ensi vuonna lisää), mutta sanoi, että aika vahvasti Aspergerilta vaikuttaa (vaikka nimikehän on poistunut/poistumassa). Tihennetty puheterapia kerran viikossa alkamassa nyt syksyllä ja hän on päiväkodissa erityisryhmässä.

On sen verran lievästi autistinen, ettei kaikkea ollut helppo huomata, mutta nyt kun katsoo taaksepäin niin olihan niitä muitakin merkkejä kuin puhe. Esim. tietyt vähän pakonomaiset maneerit, kuten hyppiminen (me vanhempina ei edes tajutti, että on maneeri, kun hän tekee sitä vain innoissaan) ja tapa leikkiä. Esikoinen kun on, niin aina ei oikein osannut sanoa mitä tietyn ikäisen jo pitäisi osata. Muiden lasten seurassa hänestä parhaiten huomasi, että hän on erilainen.

Mistä tietää onko autisti jos välttelee vai eikö vain pidä sinusta?

Lisäyksenä edelliseen, että lapsella ei taas ole koskaan ollut merkittävää aistiyliherkkyyttä esim. veden tai vaatteiden suhteen ja hän on nukkunut yöt läpi puolivuotiaasta asti. Erityislapsetkin ovat tietysti yksilöitä, mutta tämä jotenkin hämäsi meitä vanhempia pitkään, että monet ns. klassiset oireet häneltä puuttuu.

Joo kyllä, jokainen erityislapsi on oma yksilönsä. Tuo hyppiminen saattaa tosiaan olla yksi merkki. Toiset heiluttelee käsiään tosi paljon. YouTubesta löytyy videoita autistic hand stimming/flapping.

2,5-vuotiaana huomasin, että puhe ei mene eteenpäin ja taantuu sekä motorisen kömpelyyden. Jälkeenpäin ajatellen, ei viihtynyt sylissä, oli liiankin rauhallinen ja viihtyi tuntikausia jo vauvana esim. jonkun lelun parissa vain tutkien sitä ja aistiyliherkkyys. Saattoi jo pienenä erottaa jopa kurkun, että tämä on vääränlaista - oli eri tilalta kuin mitä meidän lähikaupassa yleensä oli. Meillä sellainen hyvätasoinen autisti, jolla on älyä paljon. Puhuu normaalisti ja elää itsenäistä elämää, hoitaa asiansa nyt aikuisena itse, mutta välillä tulee lukkoja ja tarvitsee apua. On opetettu opettelamalla että soittaa itse asioita. Ei ole kovin sosiaalinen, mutta ei toisaalta pelkää sosiaalisia tilanteita. Jossain määrin peliriippuvainen, mutta on itse laittanut itselleen aikataulut niin että nukkuu yöt ja laittaa kellon herättämään. On kyllä nyt kuntoutustuella, mutta se ei ole pelkästään autismin takia, vaan hänellä on pitkäaikaissairaus lisänä. Etsitään nyt koulupaikkaa ja tavoite on, että voisi tehdä töitä etänä. 

Siitä että alkoi juoda nimikkojuomaansa,

VS-konjakkia.

Mikä niistä? Hipsu, näpsy, läpsy,lupsu?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että tosi myöhään venyy monen erityislapsen diagnoosin saaminen. Ihmettelen eikö vanhemmat huomaa lapsensa erityisyyttä vai eikö huolta oteta tosissaan terveydenhuollossa?

Ei oteta tosissaan.

Minä tiesin ekasta vuodesta saakka, että lapsi on autisti, terveydenhuolto jarrutti tutkimista ja diagnoosia lähemmäs 10-vuotiaaksi saakka. Kävi erityispäiväkodin, sairaalakoulut jne. ja vaikka hoitajien sekä opettajien, avustajien ym. mielestä asia oli selvä, terveydenhuolto ei vaan suostunut ottamaan koppia. Sitten kun päästiin tutkimusjaksolle, ihmettelivät miksemme tulleet jo aikaisemmin. Kaikki palvelut ja tutkimukset piti vaatimalla vaatia, käyttäen apuna tuntemattomien ihmisten kokemuksia netistä. 

Jotain erityisyyttä huomasin pienestä pitäen, mutta erityispiirteistä ei ollut vuosikausiin haittaa (esim. erittäin hyvä organisointikyky, tarkka kielellinen ilmaisu ja loistava muisti). En osannut yhdistää erityispiirteitä autismiin, joka oli itselleni silloin vieras asia. Alakoulussakin lapsen piirteet näkyivät vain positiivisessa mielessä - erinomainen keskittymiskyky, itsenäinen työskentely, monipuolinen lahjakkuus eri kouluaineissa.

Yläkoulussa alkoivat masennus- ja ahdistusoireet, joiden vuoksi päädyttiin tutkimuksiin. Vasta tuota kautta juurisyyksi paljastui autismin kirjo. Diagnoosin saamiseen meni melkein pari vuotta. Kuvaavaa on, että opettajien täyttämissä lomakkeissa lapsi sai hyvin vähän pisteitä - opettajat eivät tunnistaneet hänessä juuri ollenkaan autismin kirjon piirteitä. Tämä lohduttaa minua, kun syytän itseäni siitä, ettei tajuttu asiaa aikaisemmin.

ADD on pään sisäinen kuhina  kun taas ADHD sitä että tyyliin kiipeillään verhoissa, siksi emme huomanneet eikä neuvolassakaan huomattu mitään outoa kunnes esikoulussa kiinnitettiin huomiota että  tyttö "haaveilee", ei kuuntele yhtään mitä puhutaan eikä ymmärrä annettuja ohjeita. 

ADD-diagnoosi tuli 8vuotiaana  mutta pienluokalle pääsi heti ekaluokalla kun oli selvästi jotain häikkää, luojan kiitos vuosi 2002 ja pieni kaupunki niin onnistui.