Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko normaalia että 85vuotias ei puhu muusta kuin kuolemasta?
08.09.2022 |
Joka kerta kun käyn äitini luona, tuo on keskustelun aihe. Tänään yritti tyrkyttää tavaroitaan minulle kun ei elä kuulemma enää kauaa, pitää tehdä kuolinsiivous. Inhottavaa näin 39vuotiaana kestää tälläistä, äitini sai minut iäkkäänä.
Kommentit (71)
Tuo voi olla ihmisen itsensä valmistautumista kuolemaan, hän käsittelee vaikeaa aihetta puhumalla siitä. Ei kannata torjua, vaan kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti se ahdistaa tai jos sitä ajattelee. Ei ole edes nyt kuolemassa. Toivottavasti sinulla on sukulaisia vielä muualla (että voi soittaa) ja ehkä tulee tuttuja joihin voisi luottaa. Jos ikä aiheuttaa hiukan sitä horisee kaikenlaista (en tarkoita mitään vakavaa), eikä sitten huomaa miten se toisia ahdistaa, joillakin jo nuorena luonne sellainen suora. Mihin se luonne siitä olisi muuttunut.
No kun ei ole ketään. Minulla ei ole kavereita, tuttuja, sukulaisia tms kehen olla yhteydessä eikä kukaan ole minuun yhteydessä. Ainoa läheiseni äitini kuoleman jälkeen on enää mieheni ja hänen kuolemaa pelkään oikeastaan vielä enemmän kuin äitini, koska silloin olen aivan yksin tässä maailmassa, ei ketään johon turvautua. -ap-
Sinun pitäisikin opetella turvautumaan itseesi - aikaisemmin kirjoittamasi perusteella ymmärrän, että sinua ei kasvatettu siihen.
Normaalia on varmasti miettiä kuolemaa. Mutta jos apn mukaan puhuu joka kerta kun käy siellä, niin on se kyllä vähän kummallista. Minun isovanhempani eivät puhuneet kuolemasta vaan olivat enemmänkin iloa täynnä ja sitten vain aikanaan menehtyivät. Äitini kuoli ja isä puhuu kuin kuolisi parin vuoden sisällä. Sukupolvi kysymys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutsi on 88v ja jos rupeaa jauhamaan tuosta, niin sanon heti, että LOPETA. Myös kodinhoitaja sanoi saman hänelle heti. :D
Kuuntele äitisi toiveita, mutta huolestu, jos kuolema on lähes ainoa puheenaihe, eikä hän löydä enää ilonaiheita elämästä.
Ei ole ainoa puheenaihe onneksi hänellä, mutta aina välillä rupeaa puhumaan asiasta. Ei vaikuta erityisen masentuneelta mielestäni.
Aloituksessa sanot ettei puhu mistään muusta ja nyt sanot että ei ole ainoa puheenaihe . Ovia paukuttamalla et pääse pakoon sitä tosiasiaa että tulee päivä kun häntä ei ole , sun kannattas vastaanlaittamisen sijaan alkaa nostaa itseäsi omille jaloillesi. Vaikka jonkun ammatiavun kautta. Ei varmaan äitikään halua nähdä että et pärjää aikuisena.
Minun äitini on 59 ja pitää itseään ikäloppuna. Sanoo jatkuvasti, että ei tässä enää montaa vuotta olla. Heittelee tavaroita roskiin, ettei tarvitse muiden hosua kuolemansa jälkeen. On ihan terve, ainakin fyysisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset on kauhean vieraantuneita kuolemasta. Tottakai kuolema on osa elämää ja se voi varsinkin vanhukselle olla sellainen mitä haluaa käsitellä puhumalla, en näe siinä mitään ihmeellistä ja asiasta on vain järkevää keskustella ja sopia sovittavista asioista, koska kuolema tulee joka tapauksessa. Varsinkin ap:n äidin ikäiselle on täysi tosi, että tosi harva elää 90 ikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutsi on 88v ja jos rupeaa jauhamaan tuosta, niin sanon heti, että LOPETA. Myös kodinhoitaja sanoi saman hänelle heti. :D
Kuuntele äitisi toiveita, mutta huolestu, jos kuolema on lähes ainoa puheenaihe, eikä hän löydä enää ilonaiheita elämästä.
Ei ole ainoa puheenaihe onneksi hänellä, mutta aina välillä rupeaa puhumaan asiasta. Ei vaikuta erityisen masentuneelta mielestäni.
Aloituksessa sanot ettei puhu mistään muusta ja nyt sanot että ei ole ainoa puheenaihe . Ovia paukuttamalla et pääse pakoon sitä tosiasiaa että tulee päivä kun häntä ei ole , sun kannattas vastaanlaittamisen sijaan alkaa nostaa itseäsi omille jaloillesi. Vaikka jonkun ammatiavun kautta. Ei varmaan äitikään halua nähdä että et pärjää aikuisena.
Joku toinen kirjoitti tuon lainauksesi, minun äitini siis puhuu pääosin vain kuolemasta ja ns.valmistautuu siihen jatkuvasti. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mun äiti vasta 62, ja puhuu kuolemasta. Tai ainakin pitää itseään niiiiiiin vanhana ja raihnaisena jo. (muita sairauksia hänellä ei ole kuin 2-tyypin diabetes).
Just vkonloppuna oli viimeksi puhetta asiasta, jolloin taas tokaisin valituksiinsa että ei 62-vuotias ole vanha, eikä vielä 7-kymppinenkään, näin niinkuin omasta mielestäni. Äiti pysyi kannassaan, 6-kymppinen kuulemma ON vanha ja elämä takanapäin ja piste. Jaahas.
N41
Minulla on ollut monta vuotta tunne, että elämä on ohi. Se on tunne, että omassa elämässä ei ole kovin paljon ilon aiheita. Muistutan itselleni, että pitää olla kiitollinen, kun pystyy liikkumaan ja voi katsoa TV:tä. Silti on ikävää. Varsinkin naiset voivat kokea, että heillä ei ole vanhana mitään arvoa. Vanhemmista naisista puhutaan vähättelevästi ja jopa lapsettomia naisia kuulee sanottavan mummoksi. Tarkoituksena ei ole kehua tai arvostaa henkilöä, vaan sanalla mummo on loukkaava sävy. Yksin asuvat saattavat kärsiä kroonisesta rahapulasta ja yksinäisyys kummittelee lähettyvillä. Terveyskin voi reistailla. Siinä iässä ei todennäköisesti enää löydä miestä elämänkumppaniksi ja kaveriksi.
Ehkä häneltä puuttuu ilonaiheita,harrastuksia tai ystäviä? Jos asioista alkaa jankkaamaan jokaikinen kerta niin kyllä se on aika erikoista. JA RASITTAVAA. Ikäänkuin joku masennus levy jää soimaan. Hyvä että muitakin puheenaiheita on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi te akat aina itkette siitä kuinka vanhempanne eivät ole sellaisia kuin haluatte?
Kun pitää aina valittaa ja syyllistää,haukkua. Eivät pysty puhuman asioista niiden oikeilla nimillä.Eivät otaa vastuu oma elämä.Syy haukutaan äiti,anoppia.Pukotetaan selkään urakalla.
Vierailija kirjoitti:
Mun mummi aloitti n. 80-vuotiaana sanomaan joka asiaan että "ensi vuonna kun minua ei enää ole...". Hän eli 96-vuotiaaksi.
Nyt alkoi naurattaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti se ahdistaa tai jos sitä ajattelee. Ei ole edes nyt kuolemassa. Toivottavasti sinulla on sukulaisia vielä muualla (että voi soittaa) ja ehkä tulee tuttuja joihin voisi luottaa. Jos ikä aiheuttaa hiukan sitä horisee kaikenlaista (en tarkoita mitään vakavaa), eikä sitten huomaa miten se toisia ahdistaa, joillakin jo nuorena luonne sellainen suora. Mihin se luonne siitä olisi muuttunut.
Minuakin ahdisti nuortena, kun äitini joskus puhui omasta kuolemastaan. Pyysin aina häntä lopettamaan. Ehkä hän vain halusi valmistella minua etukäteen? Kävi niin, että hänen kuoltuaan tajusin olevani todella yksin maailmassa. Olin vähän päälle 30-vuotias, kun hän kuoli.
Minulla oli myös mummi, joka piti sukujuhlissa joka vuosi puheen lähenevästä kuolemastaan. Ehdin kuulemaan puheen yli 10 kertaa, ehkä jopa 20;). Mummi eli lähemmäs satavuotiaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina toivonut sitä että kuolisin ennen äitiäni tai miestäni, pelkään niin kovin yksin jäämistä, se on pahin mitä voisi vaan olla. ap
Läheisen kuolema on ensin shokki, johon saa tarvittaessa apua seurakunnasta. Ei tarvitse edes itse kuulua seurakuntaan. Et jää yksin missään vaiheessa. Voit jo nyt soittaa ja kertoa tilanteesi, että ahdistaa, ja sitten kun kuolema joskus on ajankohtainen, on sinulla siellä ihminen valmiina tukemassa.
Olet hyvin onnekas kun sinulla on puoliso, joka tukee ja ymmärtää. Elä hänen kanssaan nyt hyvää elämää, ei pidä surra kuolemaa ennakkoon, se ei ole elämän tarkoitus, kalliit hetket kuluvat hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Se turvattomuus, mikä liittyy äidin menetykseen, on niin vahvana että tänäänkin lähdin kesken vierailun ovet paukkuen kotiin. En vain halua kuulla hänen suustaan sitä miten hän kuolee kohta, "minä joudan jo pois"-toistelua. Nyt oli kuulemma keksinyt mihin vie kirjahyllyn kirjat, en jäänyt edes kuunteleman. Olen lapsellinen, tiedän. Äitini on vain aikoinaan tehnyt minusta niin riippuvaisen itsestään, ei ole tarvinnut selviytyä itse mistään, nyt kohta tarvitsee ja se pelottaa.
Ap, onko sinulla turvaton olo, kun äiti puhuu kuolemasta. 85- vuotiaana ei välttämättä ole elinpäiviä jäljellä, kuin max yli 5 vuotta. Se on todella lyhyt aika ikäihmisen mielestä.
Sehän on ihan hyvä vaan , että luopuu turhista tavaroista. Kyllä niitä on jo riittävästi saanut katsella.
Minä olen 75 v ja olen todella myynyt tori.fi: ssa paljon pois. Kiva kun ei ole kaapit täynnä ja siistiä. Voi ostaa just jotain kivaa nykyaikaista ,jos tahtoo.
Olisi tyytyväinen ,kun tyhjentää nurkat, kirjatkin on ihan kaatislavakamaa.
Se on äidille terapiaa , että saa ääneen sanoa jollekkin , että elämä on rajallista.
Taidat itse pelätä , että hän kuolee ja tietty voi joutua hoidettavaksi palvelutaloon tai sit kupsahtaa minuutissa.
Elämä on!
Voit tietysti seuraavalla tapaamisella sanoa hänelle, miten surulliseksi tulet, kun hän joka tapaamisella puhuu kuolemasta. Sanot vaan ,että kaikki me kuollaan ja että sinä Itsekkin voit kuolla ennen häntä. Ei ole vuoronumerolappuja siihen tapahtumaan.
Pyydät ,ette jatkossa puhuta enää siitä kuolemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Se turvattomuus, mikä liittyy äidin menetykseen, on niin vahvana että tänäänkin lähdin kesken vierailun ovet paukkuen kotiin. En vain halua kuulla hänen suustaan sitä miten hän kuolee kohta, "minä joudan jo pois"-toistelua. Nyt oli kuulemma keksinyt mihin vie kirjahyllyn kirjat, en jäänyt edes kuunteleman. Olen lapsellinen, tiedän. Äitini on vain aikoinaan tehnyt minusta niin riippuvaisen itsestään, ei ole tarvinnut selviytyä itse mistään, nyt kohta tarvitsee ja se pelottaa.
Ap, onko sinulla turvaton olo, kun äiti puhuu kuolemasta. 85- vuotiaana ei välttämättä ole elinpäiviä jäljellä, kuin max yli 5 vuotta. Se on todella lyhyt aika ikäihmisen mielestä.
Sehän on ihan hyvä vaan , että luopuu turhista tavaroista. Kyllä niitä on jo riittävästi saanut katsella.
Minä olen 75 v ja olen todella myynyt tori.fi: ssa paljon pois. Kiva kun ei ole kaapit täynnä ja siistiä. Voi ostaa just jotain kivaa nykyaikaista ,jos tahtoo.
Olisi tyytyväinen ,kun tyhjentää nurkat, kirjatkin on ihan kaatislavakamaa.Se on äidille terapiaa , että saa ääneen sanoa jollekkin , että elämä on rajallista.
Taidat itse pelätä , että hän kuolee ja tietty voi joutua hoidettavaksi palvelutaloon tai sit kupsahtaa minuutissa.
Elämä on!Voit tietysti seuraavalla tapaamisella sanoa hänelle, miten surulliseksi tulet, kun hän joka tapaamisella puhuu kuolemasta. Sanot vaan ,että kaikki me kuollaan ja että sinä Itsekkin voit kuolla ennen häntä. Ei ole vuoronumerolappuja siihen tapahtumaan.
Pyydät ,ette jatkossa puhuta enää siitä kuolemisesta.
Kyllä, minulla on turvaton olo kun äitini puhuu kuolemasta ja pelkään hänen kuolemaa, oikeassa olet. Olen aina pystynyt turvautumaan häneen lukuunottamatta paria viime vuotta. Yksin jääminen myös pelottaa, pelkään menettäväni mieheni ennenkuin kuolen itse, pelkään yksinjäämistä hysteerisesti. En selviä yksin tässä maailmassa. ap
Olisit iloinen että hän itse hankkiutuu eroon omasta roinastaan nyt eläessään. Muuten homma on edessä sinulla. Ennemmin tai myöhemmin.
Jokaisen kannattaisi tiedostaa oman elämänsä rajallisuus, ja siinä sivussa kun elää täyttä elämää, niin miettiä millaisen määrän roinaa haluaa jättää omaistensa läpikäytäväksi, vai hoitaako asia kun itse vielä voi.
Jotkut eivät vaan tee siitä numeroa. Monesti siihen tulee sysäys jonkun ystävän tai läheisen kuolemasta.
Miksei voi sitä vanhusta auttaa ja viedä tavaraa pois? Paha se on vanhan ihmisen viedä kirppariin tsi kaatopaikalle.
Itseäni josnus, 76, suorastaan raivostuttaa kun lasten nuoruustavaroita vielä. Mitään eivät pyynnöistä huolimatta vie pois.
Sama muu, puolison tavarat, tasapuolisesti olen niitä tarjonnut, joku työkalu on kelvannut.
Olen pyytänyt siivousapua, katsotaan komerot ja kellarit ja autatte viemään pois. Samoin kaikki lasipytyt , taulut ym jakaisin, jokainen vois viedä itse tuomansa pois, mutta mikään ei käy.
Aloittaja, miksi et tahdo auttaa vanhustasi?
Mieti mille sinusta tuntuu kun äitisi kuolee ja olet vähätellyt hänen kuolinpuheitaan.
Alue: Aihe vapaa
No onhan hän realistisesti toki nyt suomalaisen naisen keskimääräisen eliniän saavuttanut, joten varmasti joka ikisellä tulisi kuolema mieleen tuossa vaiheessa hyvinkin vahvasti. Mutta eihän tuo kivaa kuunneltaa toki ole.
Kaappien siivoaminen sen sijaan on oikeasti ihan ystävällistä jälkikasvua ajatellen. Vanhemmiltani jäi iso omakotitalo täynnä tarpeetonta hamstrattua roinaa viideltä vuosikymmeneltä, ja sen tyhjentäminen oli aivan painajaismaista. Moneen kertaan tuli mieleen miten paljon helpompi olisi vain tuikata tulee koko hörskä. Mitäänhän ei mukaan saa kun täältä lähtee.