Onko normaalia että 85vuotias ei puhu muusta kuin kuolemasta?

Jos ihminen ei ole vakavasti sairas (enkä tarkoita tällä iän mukanaan tuomia kremppoja), en ymmärrä miksi pitäisi jatkuvasti suorastaan lietsoa sellaista ilmapiiriä, että ´kohta minä kuolen´. Pitäisi nauttia jäljellä olevista päivistä täysillä. Miehen isoäiti on puhunut tähän malliin jo noin 10 v. Hän on nyt 86-vuotias. Jos elää yhtä vanhaksi kuin kuningatar Elisabet, hänellä on vielä 10 vuotta elämää edessä. Miksi ne vuodet pitäisi käyttää voivotteluun?

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen ei ole vakavasti sairas (enkä tarkoita tällä iän mukanaan tuomia kremppoja), en ymmärrä miksi pitäisi jatkuvasti suorastaan lietsoa sellaista ilmapiiriä, että ´kohta minä kuolen´. Pitäisi nauttia jäljellä olevista päivistä täysillä. Miehen isoäiti on puhunut tähän malliin jo noin 10 v. Hän on nyt 86-vuotias. Jos elää yhtä vanhaksi kuin kuningatar Elisabet, hänellä on vielä 10 vuotta elämää edessä. Miksi ne vuodet pitäisi käyttää voivotteluun?

Eiköhän jokainen saa elää elämänsä kuten haluaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mummi aloitti n. 80-vuotiaana sanomaan joka asiaan että "ensi vuonna kun minua ei enää ole...". Hän eli 96-vuotiaaksi.

Vasta 80-vuotiaana? Mun isovanhemmat on hokenut alle 70-vuotiaasta asti tuota. Molemmat on nyt vähän alle 90. Raskasta kun on yli 20-vuotta joutunut kuuntelemaan kun yhdet tekee kuolemaa.

Ei kannata ottaa niitä puheita niin vakavasti, noilla jutuilla on vain tarkoitus hämätä viikatemiestä.

Kahdeksankymppisenä monilla alkaa tulla monenlaisia vaivoja, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta. Oma isäni puhuu jatkuvasti sairauksistaan ja tavallaan epäsuorasti kuolemastaan. Yritän toisinaan muistuttaa hänelle hyvistä arkisista asioista, mutta puhe kääntyy usein hänen toimestaan sairauksiin alakuloiseen sävyyn. Välillä tämä tuntuu ahdistavalta, vaikka pidän itseäni suhteellisen myönteisenä ihmisenä. No tällaista se taitaa joidenkin kohdalla olla.

Vierailija kirjoitti:

Kahdeksankymppisenä monilla alkaa tulla monenlaisia vaivoja, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta. Oma isäni puhuu jatkuvasti sairauksistaan ja tavallaan epäsuorasti kuolemastaan. Yritän toisinaan muistuttaa hänelle hyvistä arkisista asioista, mutta puhe kääntyy usein hänen toimestaan sairauksiin alakuloiseen sävyyn. Välillä tämä tuntuu ahdistavalta, vaikka pidän itseäni suhteellisen myönteisenä ihmisenä. No tällaista se taitaa joidenkin kohdalla olla.

Aika paljon ne puheet ovat tuossa iässä itseä varten, sellaista henkistä valmistautumista, vaikka ne ääneen sanotaan. Moni alkaa sisäistämään elämän rajallisuuden vasta myöhemmällä iällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen ei ole vakavasti sairas (enkä tarkoita tällä iän mukanaan tuomia kremppoja), en ymmärrä miksi pitäisi jatkuvasti suorastaan lietsoa sellaista ilmapiiriä, että ´kohta minä kuolen´. Pitäisi nauttia jäljellä olevista päivistä täysillä. Miehen isoäiti on puhunut tähän malliin jo noin 10 v. Hän on nyt 86-vuotias. Jos elää yhtä vanhaksi kuin kuningatar Elisabet, hänellä on vielä 10 vuotta elämää edessä. Miksi ne vuodet pitäisi käyttää voivotteluun?

Eiköhän jokainen saa elää elämänsä kuten haluaa

Toki, jos joku haluaa viettää elämänsä viimeiset 20 v. voivotellen ja negatiivisissa asioissa velloen, niin by all means. Hirveän raskaalta se kyllä kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen ei ole vakavasti sairas (enkä tarkoita tällä iän mukanaan tuomia kremppoja), en ymmärrä miksi pitäisi jatkuvasti suorastaan lietsoa sellaista ilmapiiriä, että ´kohta minä kuolen´. Pitäisi nauttia jäljellä olevista päivistä täysillä. Miehen isoäiti on puhunut tähän malliin jo noin 10 v. Hän on nyt 86-vuotias. Jos elää yhtä vanhaksi kuin kuningatar Elisabet, hänellä on vielä 10 vuotta elämää edessä. Miksi ne vuodet pitäisi käyttää voivotteluun?

Eiköhän jokainen saa elää elämänsä kuten haluaa

Toki, jos joku haluaa viettää elämänsä viimeiset 20 v. voivotellen ja negatiivisissa asioissa velloen, niin by all means. Hirveän raskaalta se kyllä kuulostaa.

No, onneksi ei tarvitse keneltäkään kysyä lupaa.

Tuossa iässä kuolema on hyvin ajankohtainen. Voisi kysyä, miksi se sinua niin paljon ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Mutsi on 88v ja jos rupeaa jauhamaan tuosta, niin sanon heti, että LOPETA. Myös kodinhoitaja sanoi saman hänelle heti. :D

Minun äiti 89v ja ihan reilusti olen pystynyt hänen kanssaan puhumaan kuolemasta ja siitä pelottaako se vai tuntuuko helpotuksesta.

Onhan sitä jonkun kanssa saatava puhua siitä, kun elämä on kohta loppumassa

Miksi kuolema on monelle niin vaikeaa vaikka se kuuluu olennaisena osana elämään. Kaikki päättyy ennen pitkää. Kannattaisi kuunnella vanhempaa väkeä jolle kuolema on moneen kertaan mietitty juttu ja siihen valmistaudutaan mm hävittämällä tavaraa. Viisautta se on kun jätetään vähemmän jälkikasvulle roinaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa iässä kuolema on hyvin ajankohtainen. Voisi kysyä, miksi se sinua niin paljon ahdistaa?

Ihan siksi koska olen edelleen kiinni äidissäni. Hän ei ole koskaan opettanut minua luottamaan itseeni ja selviytymään yksin. ap