Miksi autisteja kiusataan?

Ei se sairas ressukka saa ostettua mua pois täältä. Millä se mut täältä pois ostaa kun ON VAAN JOKU SAATANAN DUUNARI?! Jos puolustelee SAIRASTA lasta niin voi ostaa mut pois täältä. Jos rahat riittää. Ei taida riittää sillä.

Vierailija kirjoitti:

Olettaisin, että osittain koska autisti ei välttämättä ole kiinnostunut neurotyypillisestä, eikä tunne tarvetta tehdä vaikutusta, vaan keskittyy omiin kiinnostuksenkohteisiinsa..

Neuroille lauman hierarkia ja keskinäinen tarkkailu korkealla arvoasteikossa, joten jos joku lähtee harhailemaan, se pyritään vaikka väkivalloin saattamaan yhteisten arvojen äärelle.

Olisi vaikeaa antaa ihmisten vaan olla ja elää.

Nyt kun kirjoitat noin niin oikeastaan ns normaalit ihmiset ovat kummallisia koska eivät tee kuten itse haluavat vaan keskittyvät mielistelemään muita ihmisiä saadakseen kokea yhteenkuuluvuuden tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Koska ei halua. Ei ole energiaa kuin hyvin harvalle kontaktille ja perheeni täyttää sen lukumäärän johon kykenen. En näe mitään järkeä ihmissuhteissa mihin en panosta millään tavalla eikä energiani riitä niiden ylläpitoon. Jokainen ihminen on kuitenkin sen arvoinen että ansaitsee tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi ja minulla ei ole voimavaroja kovin monelle henkilölle, jotta suoriutuisin tehtävästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

No mikä syy itselläsi on?

Toki varmasti autistit kokevat ihan aitoakin kiusaamista ja syrjintää, en yhtään kiistä ja vähättele sitä. Mutta kyllä osa heistä, varsinkin miespuolisista, osaa myös itse olla niin hankalia, itsekeskeisiä ja joustamattomia ihmisiä, etteivät muut yksinkertaisesti jaksa heidän seuraansa, ja he kokevat kiusaamiseksi myös tilanteita, jotka eivät oikeasti ole sellaisia. Minusta nenttienkään ei tarvitse kestää ja suvaita autisteilta ihan mitä tahansa. Rajansa kaikella. Varsinkin lasten ja nuorten kohdalla, joiden aivot eivät ole vielä täysin kehittyneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Koska autismin oleellisin piirre on "vaikeudet vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa". Ilman sitä ei saa diagnoosia. Niin yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Koska ei halua. Ei ole energiaa kuin hyvin harvalle kontaktille ja perheeni täyttää sen lukumäärän johon kykenen. En näe mitään järkeä ihmissuhteissa mihin en panosta millään tavalla eikä energiani riitä niiden ylläpitoon. Jokainen ihminen on kuitenkin sen arvoinen että ansaitsee tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi ja minulla ei ole voimavaroja kovin monelle henkilölle, jotta suoriutuisin tehtävästä. 

Sama täällä. Täytyy myös myöntää, että en ole tähän päivään mennessä myöskään löytänyt yhtään ihmistä, jonka kanssa olisin aidosti samalla aaltopituudella. Minulla on muiden kanssa hyvin vähän mitään yhteistä.

Mulla ei ihan pisteet riittäny diagnoosiin, on siis sellanen rajatapausautisti. Tutumpien ihmisten kanssa pärjään, kun he tuntevat minut ja osaavat suhtautua (tai suodattaa) sanomisiani oikealla tavalla. Uudempien tuttavuuksien kanssa tulee helposti väärinkäsityksiä ja on aina raskasta, kun huomaa aiheuttaneensa mielipahaa tai närkästystä toisissa ihmisissä. Tulee sellainen olo, että en halua edes yrittää, kun on niin vaikeaa. 

Eilen oli taas tällainen tilanne, mitä jouduin taas ihmettelemään, mitä tässä oikein tapahtui. Olin yhden kurssin keskusteluryhmässä ja kyselin siellä yhdestä viikkotehtävästä. Jossain vaiheessa yksi ihminen laittoi minulle yksityisviestiä ja antoi vinkin tietynlaisiin tilanteisiin liittyen (ei itse tehtävään, vaan vastaavanlaisiin). Juttelimme jonkun aikaa niitä näitä opinnoista ja koulutusalan valinnasta ja sen sellaista. Kun molemmat olemme fukseja, tulin kysyneeksi onko hän löytänyt itselleen samanhenkisiä kavereita tms. Hän kommentoi siihen jotain, että ei tullut yliopistolle etsimään kavereita ja sitten lisäsi että hän halusi vain kertoa vinkin sitä tehtävää sivuten eikä käydä henkilökohtaista keskustelua.

Sitten hän deletoi koko keskustelun ja häipyi, en pysty tietämään blokkasiko minut jopa, mutta ei jäänyt kuuntelemaan minun pahoitteluja eikä mitään. Kysyin kavereista vain sen takia, kun ajattelen itse, että nörtti kukoistaa parhaiten toisten nörttien kanssa, mutta ilmeisesti kysymykseni oli liian henkilökohtainen ja tungetteleva ja ylitti hänellä jonkun sietokyvyn.

Tällaisista tulee itselle aina pitkäksi aikaa paha mieli. Minäkin olen menny lähinnä opiskelemaan, mutta kyllä niistä koulujutuista ja viikkotehtävistä on välillä kiva vaihtaa ajatuksia toisten opiskelijoiden kanssa. Mutta liian vaikeita on nämä säännöt minulle, mistä saa jutella ja mitä voi kysyä. Pitääkö minun vaan ajatella, että jokainen opiskelija on professori ja pitää keskustelut sen mukaisilla linjoilla?

Kiusaaja valitsee aina helpon kohteen eli ts. normaalista eniten poikkeavan. Autistit yleensä tuppaavat olemaan aika erilaisia, joten ne valikoituvat kohteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ihan pisteet riittäny diagnoosiin, on siis sellanen rajatapausautisti. Tutumpien ihmisten kanssa pärjään, kun he tuntevat minut ja osaavat suhtautua (tai suodattaa) sanomisiani oikealla tavalla. Uudempien tuttavuuksien kanssa tulee helposti väärinkäsityksiä ja on aina raskasta, kun huomaa aiheuttaneensa mielipahaa tai närkästystä toisissa ihmisissä. Tulee sellainen olo, että en halua edes yrittää, kun on niin vaikeaa. 

Eilen oli taas tällainen tilanne, mitä jouduin taas ihmettelemään, mitä tässä oikein tapahtui. Olin yhden kurssin keskusteluryhmässä ja kyselin siellä yhdestä viikkotehtävästä. Jossain vaiheessa yksi ihminen laittoi minulle yksityisviestiä ja antoi vinkin tietynlaisiin tilanteisiin liittyen (ei itse tehtävään, vaan vastaavanlaisiin). Juttelimme jonkun aikaa niitä näitä opinnoista ja koulutusalan valinnasta ja sen sellaista. Kun molemmat olemme fukseja, tulin kysyneeksi onko hän löytänyt itselleen samanhenkisiä kavereita tms. Hän kommentoi siihen jotain, että ei tullut yliopistolle etsimään kavereita ja sitten lisäsi että hän halusi vain kertoa vinkin sitä tehtävää sivuten eikä käydä henkilökohtaista keskustelua.

Sitten hän deletoi koko keskustelun ja häipyi, en pysty tietämään blokkasiko minut jopa, mutta ei jäänyt kuuntelemaan minun pahoitteluja eikä mitään. Kysyin kavereista vain sen takia, kun ajattelen itse, että nörtti kukoistaa parhaiten toisten nörttien kanssa, mutta ilmeisesti kysymykseni oli liian henkilökohtainen ja tungetteleva ja ylitti hänellä jonkun sietokyvyn.

Tällaisista tulee itselle aina pitkäksi aikaa paha mieli. Minäkin olen menny lähinnä opiskelemaan, mutta kyllä niistä koulujutuista ja viikkotehtävistä on välillä kiva vaihtaa ajatuksia toisten opiskelijoiden kanssa. Mutta liian vaikeita on nämä säännöt minulle, mistä saa jutella ja mitä voi kysyä. Pitääkö minun vaan ajatella, että jokainen opiskelija on professori ja pitää keskustelut sen mukaisilla linjoilla?

Näin adhd-naisena minusta menettelit keskustelun osalta oikein hyvin. Kyllä olisin vastannut kysymykseesi ja kysynyt takaisin, että mites Itselläsi. Mutta joo, minä olenkin liian avoin "outo tyyppi", joka myös ajaa tuntemattomat tiehensä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ihan pisteet riittäny diagnoosiin, on siis sellanen rajatapausautisti. Tutumpien ihmisten kanssa pärjään, kun he tuntevat minut ja osaavat suhtautua (tai suodattaa) sanomisiani oikealla tavalla. Uudempien tuttavuuksien kanssa tulee helposti väärinkäsityksiä ja on aina raskasta, kun huomaa aiheuttaneensa mielipahaa tai närkästystä toisissa ihmisissä. Tulee sellainen olo, että en halua edes yrittää, kun on niin vaikeaa. 

Eilen oli taas tällainen tilanne, mitä jouduin taas ihmettelemään, mitä tässä oikein tapahtui. Olin yhden kurssin keskusteluryhmässä ja kyselin siellä yhdestä viikkotehtävästä. Jossain vaiheessa yksi ihminen laittoi minulle yksityisviestiä ja antoi vinkin tietynlaisiin tilanteisiin liittyen (ei itse tehtävään, vaan vastaavanlaisiin). Juttelimme jonkun aikaa niitä näitä opinnoista ja koulutusalan valinnasta ja sen sellaista. Kun molemmat olemme fukseja, tulin kysyneeksi onko hän löytänyt itselleen samanhenkisiä kavereita tms. Hän kommentoi siihen jotain, että ei tullut yliopistolle etsimään kavereita ja sitten lisäsi että hän halusi vain kertoa vinkin sitä tehtävää sivuten eikä käydä henkilökohtaista keskustelua.

Sitten hän deletoi koko keskustelun ja häipyi, en pysty tietämään blokkasiko minut jopa, mutta ei jäänyt kuuntelemaan minun pahoitteluja eikä mitään. Kysyin kavereista vain sen takia, kun ajattelen itse, että nörtti kukoistaa parhaiten toisten nörttien kanssa, mutta ilmeisesti kysymykseni oli liian henkilökohtainen ja tungetteleva ja ylitti hänellä jonkun sietokyvyn.

Tällaisista tulee itselle aina pitkäksi aikaa paha mieli. Minäkin olen menny lähinnä opiskelemaan, mutta kyllä niistä koulujutuista ja viikkotehtävistä on välillä kiva vaihtaa ajatuksia toisten opiskelijoiden kanssa. Mutta liian vaikeita on nämä säännöt minulle, mistä saa jutella ja mitä voi kysyä. Pitääkö minun vaan ajatella, että jokainen opiskelija on professori ja pitää keskustelut sen mukaisilla linjoilla?

Olen ihan neurotyypillinen ja sosiaalisesti tarpeeksi taitava. Kummastuisin itsekin todella paljon saamastasi vastauksesta tai sen puutteesta. Oli tökeröä käytöstä siltä toiselta kuvauksesi perusteella. Sinuna unohtaisin koko asian, koska itse käyttäydyit ihan korrektisti ja normaalisti kertomasi perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Koska autismin oleellisin piirre on "vaikeudet vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa". Ilman sitä ei saa diagnoosia. Niin yksinkertaista.

Lähempänä totuutta olisi, jos tuo piirre kuvaltaisiin "nenteillä vaikeuksia vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa ko. tutkittavan (potilaan)/asiakkaan kanssa". Eilen olin kahden muun autistinaisen kanssa viettämässä aikaa, ei meillä ole keskenämme mitään ongelmia olla vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa. Nentit esim. rakastavat antaa ties mitä merkityksiä ihme yhteyksiin. Jos sanon, etten tykkää saada kukkakimppua, niin tarkoitan tasan sitä. En sitä, että rakastaisin saada tusinan tulipunaisia ruusuja. Nentti sitten loukkaantuu, kun ei vaivautunut uskomaan sanomaani, vaan tulkitsi päin honkia, minä olen tietysti se vaikea ja mahdoton, kun sanon mitä tarkoitan.

Nenttiyden oireyhtymään pitäisi saada oma diagnoosikriteerinsä.

Sivusta eräs autistinainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Koska autismin oleellisin piirre on "vaikeudet vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa". Ilman sitä ei saa diagnoosia. Niin yksinkertaista.

Lähempänä totuutta olisi, jos tuo piirre kuvaltaisiin "nenteillä vaikeuksia vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa ko. tutkittavan (potilaan)/asiakkaan kanssa". Eilen olin kahden muun autistinaisen kanssa viettämässä aikaa, ei meillä ole keskenämme mitään ongelmia olla vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa. Nentit esim. rakastavat antaa ties mitä merkityksiä ihme yhteyksiin. Jos sanon, etten tykkää saada kukkakimppua, niin tarkoitan tasan sitä. En sitä, että rakastaisin saada tusinan tulipunaisia ruusuja. Nentti sitten loukkaantuu, kun ei vaivautunut uskomaan sanomaani, vaan tulkitsi päin honkia, minä olen tietysti se vaikea ja mahdoton, kun sanon mitä tarkoitan.

Nenttiyden oireyhtymään pitäisi saada oma diagnoosikriteerinsä.

Sivusta eräs autistinainen

Olen huomannut, että tätä ketjua leimaa mustavalkoinen jaottelu "meihin" ja niihin "toisiin" ja rankka yleistäminen. Mielestäni tämä vain lisää keskinäistä ymmärtämättömyyttä. Aika moni ihminen, nentti tai ei, ymmärtää ei:n ja ihmisten erilaiset mieltymykset. Toiset taas eivät ymmärrä jostain syystä. Asiasta on turhaa tehdä yleistystä, koska kaikki nentit tai kaikki kirjolaiset eivät toimi samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ihan pisteet riittäny diagnoosiin, on siis sellanen rajatapausautisti. Tutumpien ihmisten kanssa pärjään, kun he tuntevat minut ja osaavat suhtautua (tai suodattaa) sanomisiani oikealla tavalla. Uudempien tuttavuuksien kanssa tulee helposti väärinkäsityksiä ja on aina raskasta, kun huomaa aiheuttaneensa mielipahaa tai närkästystä toisissa ihmisissä. Tulee sellainen olo, että en halua edes yrittää, kun on niin vaikeaa. 

Eilen oli taas tällainen tilanne, mitä jouduin taas ihmettelemään, mitä tässä oikein tapahtui. Olin yhden kurssin keskusteluryhmässä ja kyselin siellä yhdestä viikkotehtävästä. Jossain vaiheessa yksi ihminen laittoi minulle yksityisviestiä ja antoi vinkin tietynlaisiin tilanteisiin liittyen (ei itse tehtävään, vaan vastaavanlaisiin). Juttelimme jonkun aikaa niitä näitä opinnoista ja koulutusalan valinnasta ja sen sellaista. Kun molemmat olemme fukseja, tulin kysyneeksi onko hän löytänyt itselleen samanhenkisiä kavereita tms. Hän kommentoi siihen jotain, että ei tullut yliopistolle etsimään kavereita ja sitten lisäsi että hän halusi vain kertoa vinkin sitä tehtävää sivuten eikä käydä henkilökohtaista keskustelua.

Sitten hän deletoi koko keskustelun ja häipyi, en pysty tietämään blokkasiko minut jopa, mutta ei jäänyt kuuntelemaan minun pahoitteluja eikä mitään. Kysyin kavereista vain sen takia, kun ajattelen itse, että nörtti kukoistaa parhaiten toisten nörttien kanssa, mutta ilmeisesti kysymykseni oli liian henkilökohtainen ja tungetteleva ja ylitti hänellä jonkun sietokyvyn.

Tällaisista tulee itselle aina pitkäksi aikaa paha mieli. Minäkin olen menny lähinnä opiskelemaan, mutta kyllä niistä koulujutuista ja viikkotehtävistä on välillä kiva vaihtaa ajatuksia toisten opiskelijoiden kanssa. Mutta liian vaikeita on nämä säännöt minulle, mistä saa jutella ja mitä voi kysyä. Pitääkö minun vaan ajatella, että jokainen opiskelija on professori ja pitää keskustelut sen mukaisilla linjoilla?

Minulla luokkakaveri kysyi lukion alussa mielestäni tökerösti, miksi kuljen heidän kanssaan iltaisin. Oli itse muualta muuttanut. En tajunnut, miksi en olisi saanut liikkua lukiokavereiden kanssa. Hän ei ollut mitenkään enemmän sisäpiiriä. Myöhemmin selvisi, että varmaan oletti että pääkaupunkiseudulta olevalla olisi muita ystäviä.

Yksityisviestiä laittanut saattoi luulla, että kysyit, onko hänellä samanhenkisiä ystäviä, kun hän kirjoitteli sinulle. Joko että olit alentuva, tai että kuormitat häntä. Ei voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Koska autismin oleellisin piirre on "vaikeudet vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa". Ilman sitä ei saa diagnoosia. Niin yksinkertaista.

Lähempänä totuutta olisi, jos tuo piirre kuvaltaisiin "nenteillä vaikeuksia vastavuoroisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa ko. tutkittavan (potilaan)/asiakkaan kanssa". Eilen olin kahden muun autistinaisen kanssa viettämässä aikaa, ei meillä ole keskenämme mitään ongelmia olla vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa. Nentit esim. rakastavat antaa ties mitä merkityksiä ihme yhteyksiin. Jos sanon, etten tykkää saada kukkakimppua, niin tarkoitan tasan sitä. En sitä, että rakastaisin saada tusinan tulipunaisia ruusuja. Nentti sitten loukkaantuu, kun ei vaivautunut uskomaan sanomaani, vaan tulkitsi päin honkia, minä olen tietysti se vaikea ja mahdoton, kun sanon mitä tarkoitan.

Nenttiyden oireyhtymään pitäisi saada oma diagnoosikriteerinsä.

Sivusta eräs autistinainen

En ole autisti, vaan sinun sanaasi käyttääkseni "nentti". Äärimmäisen introvertti kylläkin, mistä syystä olen tässä keskustelussa samastunut enemmän autistien näkemyksiin*, kuten siihen ettei kaipaa tai kestä ihmisten seuraa. (*pl. irrationaalinen viha "ihmisiä" kohtaan)

Mutta tuota lihavoimaani kohtaa en ollenkaan ymmärrä. Miksi kuvittelet näin? Mitä tarkoitat ties millä merkityksillä ihme yhteyksiin? Tottakai jokainen normaali ja järkevä ihminen ymmärtää sen, jos joku sanoo ettei tykkää saada kukkakimppua, ja pidättäytyy antamasta ko. ihmiselle kukkia, jos suinkin muistaa tämän asian. Erikseen on sitten ihmiset, jotka eivät välitä toisten mieltymyksistä tai kuuntele tai muista niitä, mutta heitä on pieni vähemmistö. Eikä se ole mitenkään erityisesti "nenteille" tai autisteille kuuluva ominaisuus, vaan yksinkertaisesti jonkinlaista itsekeskeisyyttä tai välinpitämättömyyttä toisen toiveista.

Koetko kiusaamiseksi sen, jos joku tuo sinulle kukkakimpun, vaikka olet sanonut ettet halua kukkia? Onko se hirvittävä loukkaus, vai voisiko se olla vain lievää ajattelemattomuutta toiselta osapuolelta?

Vierailija kirjoitti:

Näin adhd-naisena minusta menettelit keskustelun osalta oikein hyvin. Kyllä olisin vastannut kysymykseesi ja kysynyt takaisin, että mites Itselläsi. Mutta joo, minä olenkin liian avoin "outo tyyppi", joka myös ajaa tuntemattomat tiehensä.

ADHD-diagnoosi minulla onkin. Ja liiallinen avautuminen ja höpöttäminen on minulle tuttua, en ole oppinut siitä pois. On jotenkin masentavaa, kun tulee näitä ongelmatilanteita vuorovaikutuksessa. En minä halua loukata ketään enkä olla liian tunkeileva. Tuonkin tyypin kanssa oli ihan mukavanoloista keskustelua kunnes yhtäkkiä joku raja tuntui ylittyvän - mistä sen voi tietää kenelle joku yleinen kaverikysymys on small talkia ja kenelle se on vahvasti yksityinen asia?

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan neurotyypillinen ja sosiaalisesti tarpeeksi taitava. Kummastuisin itsekin todella paljon saamastasi vastauksesta tai sen puutteesta. Oli tökeröä käytöstä siltä toiselta kuvauksesi perusteella. Sinuna unohtaisin koko asian, koska itse käyttäydyit ihan korrektisti ja normaalisti kertomasi perusteella.

Pystyn ymmärtämään sen, että jollekin tuo kysymys kavereiden löytymisestä voi olla vaikea ja kipeä, jos ei lukion aikana kavereita juuri ole ollut ja uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Tai silloinkin, jos ei vaan ole kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja on ihan väsynyt siihen, että vanhemmat ja sukulaiset hehkuttavat etukäteen, että yliopistolla pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Tai jopa puhuvat sen suuntaisesti, että olisi kyllä hyvä tutustua siellä edes muutamiin oman alan opiskelijoihin. 

Mutta eikö silti olisi voinut jäädä edes siksi aikaa, että olisin päässyt ilmaisemaan, että en tarkoittanut mitään pahaa enkä halunnut loukata? Ja etten kavereilla tarkoittanut mitään bilekavereita, vaan sellaisia, joiden kanssa olisi jaettu kiinnostus opiskeluja kohtaan ja ehkä keskusteluseuraa koulutehtäviin liittyen?

Tuo keskustelu tapahtui vieläpä samaan aikaan, kun oli menossa suuri, koko yliopiston laajuinen fuksitapahtuma. Tilanne oli jo lähtökohtaisesti sellainen, ettei siellä kurssin keskusteluryhmässä ollut niitä bilettäjäfukseja ensinkään, siellä oli paikalla niitä tyyppejä, jotka myöhään perjantai-iltana hinkkaavat kurssitehtäviä, joiden deadline on vasta viikon päästä. Tämäkin tyyppi siellä notkui ja aihepiiristä kiinnostuneena auttoi niitä, joille asiat olivat vielä epäselviä, vaikka vasta fuksi oli itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin adhd-naisena minusta menettelit keskustelun osalta oikein hyvin. Kyllä olisin vastannut kysymykseesi ja kysynyt takaisin, että mites Itselläsi. Mutta joo, minä olenkin liian avoin "outo tyyppi", joka myös ajaa tuntemattomat tiehensä.

ADHD-diagnoosi minulla onkin. Ja liiallinen avautuminen ja höpöttäminen on minulle tuttua, en ole oppinut siitä pois. On jotenkin masentavaa, kun tulee näitä ongelmatilanteita vuorovaikutuksessa. En minä halua loukata ketään enkä olla liian tunkeileva. Tuonkin tyypin kanssa oli ihan mukavanoloista keskustelua kunnes yhtäkkiä joku raja tuntui ylittyvän - mistä sen voi tietää kenelle joku yleinen kaverikysymys on small talkia ja kenelle se on vahvasti yksityinen asia?

Toisten ihmisten rajoja ei pysty mitenkään maagisesti ennustamaan. Eli ihan kaikki ihmiset ylittävät välillä toisten rajoja, koska ei vaan voi tietää missä jonkun tuntemattoman ihmisen raja menee. Toiset loukkaantuvat ihan neutraaleiltakin tuntuvista jutuista ja toiset eivät pistä pahakseen juuri mistään. Eli ei pidä ottaa liian kovasti itseensä, jos tekee jotakin "väärin", koska kaikki joutuvat jatkuvasti opettelemaan uusien ihmisten rajoja ja mokaavat välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin adhd-naisena minusta menettelit keskustelun osalta oikein hyvin. Kyllä olisin vastannut kysymykseesi ja kysynyt takaisin, että mites Itselläsi. Mutta joo, minä olenkin liian avoin "outo tyyppi", joka myös ajaa tuntemattomat tiehensä.

ADHD-diagnoosi minulla onkin. Ja liiallinen avautuminen ja höpöttäminen on minulle tuttua, en ole oppinut siitä pois. On jotenkin masentavaa, kun tulee näitä ongelmatilanteita vuorovaikutuksessa. En minä halua loukata ketään enkä olla liian tunkeileva. Tuonkin tyypin kanssa oli ihan mukavanoloista keskustelua kunnes yhtäkkiä joku raja tuntui ylittyvän - mistä sen voi tietää kenelle joku yleinen kaverikysymys on small talkia ja kenelle se on vahvasti yksityinen asia?

En minäkään ole tähän 35 ikävuoteen mennessä oppinut, milloin kannattaa pitää suuni kiinni, tai missä menee raja ystävällisten ja liian henkilökohtaisten kysymysten kanssa. No onneksi ympärilläni on muitakin yhtä "tunkeilevia" höpöttäjiä, niin heitä ei haittaa. Uusien tuttavuuksien kanssa on aina vaikeaa. Täytyy pidätellä itseään.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että tätä ketjua leimaa mustavalkoinen jaottelu "meihin" ja niihin "toisiin" ja rankka yleistäminen. Mielestäni tämä vain lisää keskinäistä ymmärtämättömyyttä. Aika moni ihminen, nentti tai ei, ymmärtää ei:n ja ihmisten erilaiset mieltymykset. Toiset taas eivät ymmärrä jostain syystä. Asiasta on turhaa tehdä yleistystä, koska kaikki nentit tai kaikki kirjolaiset eivät toimi samalla tavalla.

Tätä jaottelua on muuallakin. Itseäni tämä jaottelu vaivaa, kun en ole riittävän autisti diagnoosin saamiseen, mutta en minä mikään nenttikään ole, olen siinä rajamailla. En ymmärrä nenttien maailmaa ja autistienkin puolelta tulee sellaista viestiä, etten ymmärrä heitä (tai jopa, etten _voi_ ymmärtää kun en ole autisti) ja annetaan ymmärtää, että sosiaalisten sääntöjen opettelu on vääränlaista ajattelua. 

En minä mielestäni maskaa, mutta mielestäni ihan järkevästi haluan olla perillä tärkeimmistä säännöistä, etten tulisi jatkuvasti ymmärretyksi väärin, ettei minua pidettäisi tylynä tai epäkohteliaana, kun en vain tiedä kuinka kuuluu toimia. Miksi tämä nähdään niin pahana asiana? Mitä pahaa siinä on, että juhlissa oltuani olen ottanut tavaksi kertoa ihmisille ennen lähtöäni, että olen nyt lähdössä ja nähdään taas? Olen oppinut että näin on tapana tehdä ja kun tämä minulle selvisi, olen ottanut sen tavaksi eikä se tuota minulle vaikeuksia sen jälkeen kun olin siihen vähän totutellut. Miksi autistit näkevät tällaisen opettelun jotenkin autistivihamielisenä? En ymmärrä.