Miksi autisteja kiusataan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kiusaamista ja "kiusaamista". Oikeaa kiusaamista on, kun otetaan yksi silmätikuksi. "Kiusaamista" on se, että sanoo suoraan ja jopa vähän töykeästi, koska autisteille ei vaan mene asiat perille. He eivät välitä muiden toiveista ja ovat erittäin itsekeskeisiä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sama koskee masentuneita. Kun on niin täysin oman päänsä sisällä, ei näe muita kuin itsensä. Toki on olemassa oikein mukavia ja sydämellisiä autisteja, mutta valitettavan iso osa aikuisista asseista on hyvin vaikeita ihmisiä.

Ja jos ette usko, että assit ovat itsekeskeisiä ja kuvittelevat olevansa parempia kuin muut, ei tarvitse kuin lukea näitä kommentteja. "En pidä kenestäkään, ihmiset ovat elukoita, en halua olla muiden kanssa tekemisissä, vihaan muita" jne. Uutinen teille: tekin olette ihmisiä ettekä yhtään sen parempia kuin muut. Vaikka että ymmärrä, mitä hyötyä on muiden kanssa toimeentulemisessa, ei se tarkoita, että se on maailmanlaajuisesti turha ilmiö. Teitäkään ei olisi, elleivät ihmiset olisi pohjimmiltaan sosiaalisia eläimiä. En oikeasti halua kiusata, mutt en vaan henkilökohtaisesti voi sietää kapeakatseisuutta. Toki sitä ilmenee myös ei-nepsyissä. Mustavalkoisuus on jotain niin rasittavaa minulle.

En ainakaan minä vihaa muita ihmisiä enkä kuvittele olevani heitä parempi. En vain kaipaa heidän seuraansa, vaan haluan olla rauhassa omissa oloissani. Onko se liikaa vaadittu?

Elämä nyt ei vain anna aina mahdollisuutta olla rauhassa omissa oloissaan ilman minkäänlaisia aistiärsykkeitä, vaikkei ystäviä, kavereita tai parisuhdetta kaipaisikaan. Me kaikki joudumme menemään välillä mukavuusalueemme ulkopuolelle ja tekemään ja kestämään asioita, joista emme pidä. Sellaista elämä vain on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kiusaamista ja "kiusaamista". Oikeaa kiusaamista on, kun otetaan yksi silmätikuksi. "Kiusaamista" on se, että sanoo suoraan ja jopa vähän töykeästi, koska autisteille ei vaan mene asiat perille. He eivät välitä muiden toiveista ja ovat erittäin itsekeskeisiä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sama koskee masentuneita. Kun on niin täysin oman päänsä sisällä, ei näe muita kuin itsensä. Toki on olemassa oikein mukavia ja sydämellisiä autisteja, mutta valitettavan iso osa aikuisista asseista on hyvin vaikeita ihmisiä.

Olen huomannut, että naisassit ovat usein empaattisempia ja ystävällisempiä kuin miesassit. Toki tätäkään ei voi yleistää koskemaan jokaista tapausta.

Saman olen huomannut. Miesassit ovat jotenkin niin itsepäisiä pässinpäitä, että heidän kanssaan ihan uupuu. Minusta on jotenkin inhottavaa, kun joudun sanomaan läheiselleni esim. "Vie roskat. Roskat pitää viedä koska ne haisevat. Sinua haju ei haittaa, mutta minua se haittaa. Minulle tulee huono olo pahasta hajusta.". Kaikki pitää selittää juurta jaksaen miksi joku juttu on tärkeää muille. Ei mene jakeluun, jos sanon "Voisitko viedä roskat, roskis alkaa vähän haiskahtamaan". Tuntuu, että kaikelle pitää olla joko looginen selitys tai häntä itseään hyödyttävä selitys. Huh..

Tämä on ikuinen keskustelun aihe aikuisen poikani kanssa. Kummatkin ollaan kirjolla, mutta hän voi itse ja hänen kotinsa haista kuin tunkio. Minä taas olen herkkä hajuille joten käydessäni hänen luona vien roskia ja siivoan. Tuuletan koko vierailuni ajan. Nyt olen tehnyt sitä pari vuotta ja alkaa pikkuhiljaa oppia. Myös ylimielinen suhtautuminen kaikkeen on hieman lieventynyt, koska puutun siihen suoraan joka kerta. Kerran jopa totesi itse olleensa tietyissä asioissa se hankala ihminen ja siksi pilanneensa mahdollisuuksiaan. Joten hidasta edistystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kiusaamista ja "kiusaamista". Oikeaa kiusaamista on, kun otetaan yksi silmätikuksi. "Kiusaamista" on se, että sanoo suoraan ja jopa vähän töykeästi, koska autisteille ei vaan mene asiat perille. He eivät välitä muiden toiveista ja ovat erittäin itsekeskeisiä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sama koskee masentuneita. Kun on niin täysin oman päänsä sisällä, ei näe muita kuin itsensä. Toki on olemassa oikein mukavia ja sydämellisiä autisteja, mutta valitettavan iso osa aikuisista asseista on hyvin vaikeita ihmisiä.

Olen huomannut, että naisassit ovat usein empaattisempia ja ystävällisempiä kuin miesassit. Toki tätäkään ei voi yleistää koskemaan jokaista tapausta.

Saman olen huomannut. Miesassit ovat jotenkin niin itsepäisiä pässinpäitä, että heidän kanssaan ihan uupuu. Minusta on jotenkin inhottavaa, kun joudun sanomaan läheiselleni esim. "Vie roskat. Roskat pitää viedä koska ne haisevat. Sinua haju ei haittaa, mutta minua se haittaa. Minulle tulee huono olo pahasta hajusta.". Kaikki pitää selittää juurta jaksaen miksi joku juttu on tärkeää muille. Ei mene jakeluun, jos sanon "Voisitko viedä roskat, roskis alkaa vähän haiskahtamaan". Tuntuu, että kaikelle pitää olla joko looginen selitys tai häntä itseään hyödyttävä selitys. Huh..

Tämän asian saa pois päiväjärjestyksestä ja kuriin, kun sovitte että roskat viedään ulos joka päivä. Voitte laittaa vaikka jääkaapin oveen listan töistä ja raksi ruutuun systeemi siihen kynällä, kun tehty:

- päivittäiset työt; roskat ulos, tiskit tiskikoneeseen, keittiön lattian pyyhkiminen jne.

- viikottaiset työt; pyykinpesupäivä torstai, siivouspäivä perjantai jne.

- kuukausittaiset työt jne

Ei kannata hukata aikaa assin hoitoon, jos hän on aikuinen, vaan asettaa säännöt ja rajat. Hän pohjimmiltaan rakastaa sääntöjä.

Nais-Assi

Olen järjestänyt oman elämäni näin myös. Meillä kävi yhteen aikaan lasu kyttäämässä ja ne näki viikon työlistan seinäkaleteristani, kommentoivat hieman pilkalliseen sävyyn onko kaikki tämä tarpeellista. Meillä oli liian siistiä ja heidän koko uransa siistein lastenhuone. Siinä vaiheessa kun alkoi valitus hissittömästä kerrostalostani ja siitä miten ihmeessä jaksan portaat ( liikun säännöllisesti) mietin, että ihan oikeasti nyt. Kaikki ei voi olla elämänhallintansa menettäneitä heikkokuntoisia läskejä kuten he. En sanonut mitään. Hymyilin.

Vaikka olisikin ollut kiusattu, niin se ei oikeuta kohtelemaan muita töykeästi ja ylimielisesti, varsinkaan jos kyseiset henkilöt eivät ole tehneet mitään pahaa tai väärää. Mikäli ei pysty elämään traumojensa ja menneisyytensä kanssa ja olemaan purkamatta pahaa oloaan muihin, niin ehkä silloin voisi olla ammattiavun paikka?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisikin ollut kiusattu, niin se ei oikeuta kohtelemaan muita töykeästi ja ylimielisesti, varsinkaan jos kyseiset henkilöt eivät ole tehneet mitään pahaa tai väärää. Mikäli ei pysty elämään traumojensa ja menneisyytensä kanssa ja olemaan purkamatta pahaa oloaan muihin, niin ehkä silloin voisi olla ammattiavun paikka?

Sama toivomus neurotyypillisille. Ei sitten tarvitse lähetellä tappouhkauksia ja pahoinpitely uhkauksia kun on aikansa kiusattu eikä kohde vain välitä. Minä haluan elää rauhassa ihan lempeän ja kiltin ihmisen elämää eikä minua kiinnosta millä valheella ja tekosyyllä suuttumuksen aiheita itsellenne kehitätte.

En ole koskaan tehnyt kenellekään mitään pahaa. En ole kuitenkaan tähän päivään mennessä tavannut yhtään ihmistä, joka olisi aidosti hyväksynyt minut juuri tällaisena kuin olen. Siksi en jaksa enää edes kaivata muiden seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kiusaamista ja "kiusaamista". Oikeaa kiusaamista on, kun otetaan yksi silmätikuksi. "Kiusaamista" on se, että sanoo suoraan ja jopa vähän töykeästi, koska autisteille ei vaan mene asiat perille. He eivät välitä muiden toiveista ja ovat erittäin itsekeskeisiä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sama koskee masentuneita. Kun on niin täysin oman päänsä sisällä, ei näe muita kuin itsensä. Toki on olemassa oikein mukavia ja sydämellisiä autisteja, mutta valitettavan iso osa aikuisista asseista on hyvin vaikeita ihmisiä.

En voi välittää toiveista joista en tiedä. Toisekseen jos välittäisin kaikista kaikkien muiden toiveista niin mitä minulle jää?

- Sinulle jää empatia toista ihmistä kohtaan, ja sitä kautta onnellisuus.

Se kun ei tunnu toimivan toiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kiusaamista ja "kiusaamista". Oikeaa kiusaamista on, kun otetaan yksi silmätikuksi. "Kiusaamista" on se, että sanoo suoraan ja jopa vähän töykeästi, koska autisteille ei vaan mene asiat perille. He eivät välitä muiden toiveista ja ovat erittäin itsekeskeisiä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sama koskee masentuneita. Kun on niin täysin oman päänsä sisällä, ei näe muita kuin itsensä. Toki on olemassa oikein mukavia ja sydämellisiä autisteja, mutta valitettavan iso osa aikuisista asseista on hyvin vaikeita ihmisiä.

Ja jos ette usko, että assit ovat itsekeskeisiä ja kuvittelevat olevansa parempia kuin muut, ei tarvitse kuin lukea näitä kommentteja. "En pidä kenestäkään, ihmiset ovat elukoita, en halua olla muiden kanssa tekemisissä, vihaan muita" jne. Uutinen teille: tekin olette ihmisiä ettekä yhtään sen parempia kuin muut. Vaikka että ymmärrä, mitä hyötyä on muiden kanssa toimeentulemisessa, ei se tarkoita, että se on maailmanlaajuisesti turha ilmiö. Teitäkään ei olisi, elleivät ihmiset olisi pohjimmiltaan sosiaalisia eläimiä. En oikeasti halua kiusata, mutt en vaan henkilökohtaisesti voi sietää kapeakatseisuutta. Toki sitä ilmenee myös ei-nepsyissä. Mustavalkoisuus on jotain niin rasittavaa minulle.

En ainakaan minä vihaa muita ihmisiä enkä kuvittele olevani heitä parempi. En vain kaipaa heidän seuraansa, vaan haluan olla rauhassa omissa oloissani. Onko se liikaa vaadittu?

Elämä nyt ei vain anna aina mahdollisuutta olla rauhassa omissa oloissaan ilman minkäänlaisia aistiärsykkeitä, vaikkei ystäviä, kavereita tai parisuhdetta kaipaisikaan. Me kaikki joudumme menemään välillä mukavuusalueemme ulkopuolelle ja tekemään ja kestämään asioita, joista emme pidä. Sellaista elämä vain on.

Tiedän. Mut sijoitettiin lastensuojelulaitokseen jossa mut yritettiin muuuuuuurhata ruoka myrkyttämällä. Kukaan ei tehnyt mitään kuten vienyt mua sairaalaan. No myöhemmin se joka mut yritti myrkyttää hengiltä myrkytti yhen toisen samassa laitoksessa asuneen nuoren hengiltä kun oltiin jo päästy laitoksesta pois. Olette te neuronormaalit vekkulia sakkia.

Voisikohan näissä tilanteissa auttaa se, että kertoo muille avoimesti omasta autismistaan? Kaikki eivät välttämättä osaa suhtautua oikealla tavalla ihmisiin, joiden diagnooseista he eivät ole tietoisia.

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan näissä tilanteissa auttaa se, että kertoo muille avoimesti omasta autismistaan? Kaikki eivät välttämättä osaa suhtautua oikealla tavalla ihmisiin, joiden diagnooseista he eivät ole tietoisia.

Yliopistolla tuo toimi - muissa kouluissa ei. Mieluiten en käy diagnoosikeskustelua, koska ihmisillä nyt vaan on aina asenne siihen, mutta ryhmätyötilanteissa joudun niin tekemään. Tarvitsen taukoja jne.

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mikä tahansa, mikä triggeroi kiusaajan kiusaamaan, triggeroi AINOASTAAN kiusaajan kiusaamaan. Eli kyse on vain siitä, että kiusaaja on kiusaaja.

Läheskään aina tilanne ei ole näin musta-valkoinen. Esimerkiksi voi olla tilanne, jossa lapsi kokee, että häntä kiusataan jättämällä hänet ulos porukoista. Kuitenkin muut lapset voivat olla sitä mieltä, että tämä yksi lapsi on se kiusaaja, koska hän esimerkiksi haluaa aina pomottaa yhteisissä leikeissä kaikkia tai käyttäytyy muuten epämiellyttävästi.

Kiusaamiseen puuttuminen olisi helppoa, jos kaikki tapaukset olisivat sellaisia Simpsonien Nelsoneita, joissa luokan isoin poika vetää kaikkia pataan ja sanoo "Haa haa!" perään. Valitettavasti tapaukset ovat usein paljon monisyisempiä ja joskus sen yksin jääneenkin lapsen ja hänen vanhempiensa pitää katsoa peiliin ja miettiä, onko omassa käytöksessä parannettavaa.

Tämä nyt ei välttämättä toimi kovin hyvin autististen lapsien kanssa, koska he eivät välttämättä pysty hillitsemään itseään, mutta vähintään heidän vanhempiensa pitäisi ymmärtää, että myös autististen lasten sanat voivat satuttaa kuulijaansa. Jos autistinen lapsi kysyy "miksi olet noin ruma?", hän todennäköisesti on aidosti sitä mieltä, että kuulija on ruma ja se voi tuntua muutenkin ulkonäköpaineista kärsivästä lapsesta pahalta. Onko kuulija silloin väärässä vältellessään haukkujansa seuraa?

jaarittelua siitä että mikä nyt oikein on sitä kiusaamista.  Minun kommenttini koskee tilanteita, joissa kiusaaminen ON kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan näissä tilanteissa auttaa se, että kertoo muille avoimesti omasta autismistaan? Kaikki eivät välttämättä osaa suhtautua oikealla tavalla ihmisiin, joiden diagnooseista he eivät ole tietoisia.

Ai kertoa mahdollisista heikkouksistaan? Tiedätkö kun jotkut ihmiset tiedon jälkeen oikein opiskelee aiheesta miten saa kiusattua. Kerran kerroin eräälle miehelle eräitä omia heikkouksia joista tulee tik oireita ja saattaa tulla melttari. Hän oikein innostui että sittenhän hänen täytyy niitä testata minuun, että pääsee näkemään kun sekoan! Että ei todellakaan kenenkään pidä kertoa mitään kellekään.

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Yksinäisyyttä on myös näppärä käyttää kiristysvälineenä; vaikka nyt käyttäydyn tässä miten, niin burgeri tuossa on itsestäänselvyytenä minua odottelemassa takaisin sikailemaan - röh röh. Pakko toteuttaa sadistista alistamista koska tilaisuus koitti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan näissä tilanteissa auttaa se, että kertoo muille avoimesti omasta autismistaan? Kaikki eivät välttämättä osaa suhtautua oikealla tavalla ihmisiin, joiden diagnooseista he eivät ole tietoisia.

Ai kertoa mahdollisista heikkouksistaan? Tiedätkö kun jotkut ihmiset tiedon jälkeen oikein opiskelee aiheesta miten saa kiusattua. Kerran kerroin eräälle miehelle eräitä omia heikkouksia joista tulee tik oireita ja saattaa tulla melttari. Hän oikein innostui että sittenhän hänen täytyy niitä testata minuun, että pääsee näkemään kun sekoan! Että ei todellakaan kenenkään pidä kertoa mitään kellekään.

Tämä! Joka ikisessä riidassa olin vammainen autisti, epänormaali, ties mitä. En enää koskaan kerro ihmisille diagnoosiani.

Tietämättömyys.

Vierailija kirjoitti:

Yksi lapsistamme on autismin kirjolla. Hän on erittäin herkkä loukkaantumaan eikä osaa ottaa asioita asioina. Jos hänen tekemisiään korjaa tai neuvoo, se on loukkaus häntä itseään kohtaan. Lapsella ei ole juuri kavereita, vaikka on saanut tukea sosiaalisten taitojen opetteluun. Muut lapsemme ovat neurotyypillisiä. Sanoisin siis, että ainakin tämä autismmin kirjolainen kokee kiusaamisena asioita, joita muut eivät koe kiusaamisena.

Itkettää sairas lapseni :( On henkisesti niin sairas ettei saatana OMAA äitiään halua tavata :( Lapsena pysty vielä kurittamaan mutta minkä aikuiselle sairaalle lapselle voi? En voi käydä käsiksi. Muut lapset ovat normaaleja joten ei johdu minusta. En edes osaa diagnosoida häntä :(

Vierailija kirjoitti:

Autisteilla on harvoin laajaa kaveripiiriä eivätkä ole niin suosittuja, niin heitä on helppo kiusata.

Mutta mikä on juurisyy tuohon, ettei heillä ole laajaa kaveripiiriä eivätkä he ole suosittuja? Eivätkö he yksinkertaisesti halua kavereita vai onko ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta?

Envoi sanoin kuvailla miten paljon sairas lapseni on pilannut elämääni kun ei halua olla tekemisissä. Myös isänsä sai sairaskohtauksen kun lapsi on niin sairas että katkaisi välit OMAAN äitiinsä :(((( Sanoin hänelle että olisi pitänyt naida joku rikas eikä toista duunaria että olisi nyt varaa palkata ammatti apua SAIRAALLE lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kiusaamista ja "kiusaamista". Oikeaa kiusaamista on, kun otetaan yksi silmätikuksi. "Kiusaamista" on se, että sanoo suoraan ja jopa vähän töykeästi, koska autisteille ei vaan mene asiat perille. He eivät välitä muiden toiveista ja ovat erittäin itsekeskeisiä. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sama koskee masentuneita. Kun on niin täysin oman päänsä sisällä, ei näe muita kuin itsensä. Toki on olemassa oikein mukavia ja sydämellisiä autisteja, mutta valitettavan iso osa aikuisista asseista on hyvin vaikeita ihmisiä.

Ja jos ette usko, että assit ovat itsekeskeisiä ja kuvittelevat olevansa parempia kuin muut, ei tarvitse kuin lukea näitä kommentteja. "En pidä kenestäkään, ihmiset ovat elukoita, en halua olla muiden kanssa tekemisissä, vihaan muita" jne. Uutinen teille: tekin olette ihmisiä ettekä yhtään sen parempia kuin muut. Vaikka että ymmärrä, mitä hyötyä on muiden kanssa toimeentulemisessa, ei se tarkoita, että se on maailmanlaajuisesti turha ilmiö. Teitäkään ei olisi, elleivät ihmiset olisi pohjimmiltaan sosiaalisia eläimiä. En oikeasti halua kiusata, mutt en vaan henkilökohtaisesti voi sietää kapeakatseisuutta. Toki sitä ilmenee myös ei-nepsyissä. Mustavalkoisuus on jotain niin rasittavaa minulle.

En ainakaan minä vihaa muita ihmisiä enkä kuvittele olevani heitä parempi. En vain kaipaa heidän seuraansa, vaan haluan olla rauhassa omissa oloissani. Onko se liikaa vaadittu?

Elämä nyt ei vain anna aina mahdollisuutta olla rauhassa omissa oloissaan ilman minkäänlaisia aistiärsykkeitä, vaikkei ystäviä, kavereita tai parisuhdetta kaipaisikaan. Me kaikki joudumme menemään välillä mukavuusalueemme ulkopuolelle ja tekemään ja kestämään asioita, joista emme pidä. Sellaista elämä vain on.

Edelleen, autisteja ei saa pakottaa olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa, elleivät he sitä itse halua. Pakottaminen on heille täyttä kidutusta ja johtaa vain heidän mielenterveytensä heikkenemiseen. Aistiärsykkeiltä ei valitettavasti voi täysin välttyä, mutta niihinkin on mahdollista saada apuvälineitä, kuten esim. vastamelukuulokkeita.