Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko adoptoituja lapsia merkitä sukupuihin?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Vika on silloin adoptiovanhemmissa, jotka eivät ole sosiaalistaneet lasta sukuun tarpeeksi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä! Eivät kuulu sukuun biologisesti!
Eipä moni muukaan kuulu. Siitä ei vaan puhuta.
Eihän ne sukuun naidutkaan kuulu biologisesti, paitsi teillä.
Eikö adoptiossa oteta lapsi omaksi? Ei häntä silloin erotella tilanteen mukaan.
Hyh sentään kun jonskin päivänä olisit oma lapsi ja tasaveroinen sisartesi kanssa, toisena et oo sukua etkä perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Aika kamala suku.
No, ehkä tuossa ei ollut mitään menetettävääkään. Miksiköhän jotkut kehtaa kohdella ihmisiä noin?
Miksi eivät kehtaisi? Eihän se nainen ole sukua muulle suvulle lainkaan, ainoastaan adoptiovanhempiensa lapsi. Käytännössä täysin tuntematon ihminen. Ei suku ole adoptoinut ketään.
Miten niin ei ole sukua? Oikeuden näkökulmasta on. Tuntemattomuushan riippuu ihan sukulaisten väleistä tai tutustumisenhalusta. Minusta aika ikävää, jos joku hylkii jonkun perheen lasta. Ei se lapsi varsinkaan ole mitenkään syyllinen tilanteeseen. Mitä ne suvun vanhemmat ihmiset saa tuosta toiminnastaan? Hyvän mielen? Tai miksi he edes tekevät moista? Määritteleekö suku muutenkin, ketkä hyväksyvät sukuun ja ketä ei?
Niin no, ehkä se adoptio on joillekin ihan täysin käsittämätön asia. Mutta ikävää, jos sitä omaa asennetta pitää purkaa muihin. Itsehän voi toki naida vaikka oman serkkunsa sukupolvi toisensa jälkeen, jos haluaa.
Oikeuden näkökulmasta on vanhempiensa lapsi ja perimysjärjestyksessä rinnastetaan rintaperilliseen, mutta ei hän biologisesti ole sukua. Miksi serkkujen tai enojen tulisi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka ei koeta kuuluvan sukuun etenkin kun ne vanhemmat (eli sukulaiset) on jo kuolleet. Adoptiopäätös oli niiden vanhempien, ei koko suvun ja adoptiovanhemmat saavat sen päätöksensä seuraukset kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Aika kamala suku.
No, ehkä tuossa ei ollut mitään menetettävääkään. Miksiköhän jotkut kehtaa kohdella ihmisiä noin?
Miksi eivät kehtaisi? Eihän se nainen ole sukua muulle suvulle lainkaan, ainoastaan adoptiovanhempiensa lapsi. Käytännössä täysin tuntematon ihminen. Ei suku ole adoptoinut ketään.
Mitä tarkoitat tuolla, että käytännössä tuntematon ihminen? Kyllä minä ainakin tätinä tunnen sisaruksieni kaikki lapset, myös sen adoptoidun.
Minä en tunne veljeni adoptiopoikaa eikä tunne velikään, sen verran erilaisia ongelmia on matkan varrella ilmennyt. Poika on nykyisin laitoksessa, koska hän ei ole sopeutunut elämään Suomessa, vaikka tänne noin 20 vuotta sitten on tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Aika kamala suku.
No, ehkä tuossa ei ollut mitään menetettävääkään. Miksiköhän jotkut kehtaa kohdella ihmisiä noin?
Vähän ohi, mutta tiedän suvun, jossa muistetaan joka kerta vanhimmasta sisaruksesta puhutessa mainita, että hän on "vain" puoli-sisarus, äitinsä kun kuoli ja isä meni uusiin naimisiin ja sai lisää lapsia uuden vaimon kanssa. Nämä kakkosvaimon lapset tuntuvat ikävällä tavalla pitävän itseään parempina, kuin tämä isänsä ensimmäinen lapsi. Julmaa kohtelua tämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Aika kamala suku.
No, ehkä tuossa ei ollut mitään menetettävääkään. Miksiköhän jotkut kehtaa kohdella ihmisiä noin?
Miksi eivät kehtaisi? Eihän se nainen ole sukua muulle suvulle lainkaan, ainoastaan adoptiovanhempiensa lapsi. Käytännössä täysin tuntematon ihminen. Ei suku ole adoptoinut ketään.
Miten niin ei ole sukua? Oikeuden näkökulmasta on. Tuntemattomuushan riippuu ihan sukulaisten väleistä tai tutustumisenhalusta. Minusta aika ikävää, jos joku hylkii jonkun perheen lasta. Ei se lapsi varsinkaan ole mitenkään syyllinen tilanteeseen. Mitä ne suvun vanhemmat ihmiset saa tuosta toiminnastaan? Hyvän mielen? Tai miksi he edes tekevät moista? Määritteleekö suku muutenkin, ketkä hyväksyvät sukuun ja ketä ei?
Niin no, ehkä se adoptio on joillekin ihan täysin käsittämätön asia. Mutta ikävää, jos sitä omaa asennetta pitää purkaa muihin. Itsehän voi toki naida vaikka oman serkkunsa sukupolvi toisensa jälkeen, jos haluaa.
Oikeuden näkökulmasta on vanhempiensa lapsi ja perimysjärjestyksessä rinnastetaan rintaperilliseen, mutta ei hän biologisesti ole sukua. Miksi serkkujen tai enojen tulisi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka ei koeta kuuluvan sukuun etenkin kun ne vanhemmat (eli sukulaiset) on jo kuolleet. Adoptiopäätös oli niiden vanhempien, ei koko suvun ja adoptiovanhemmat saavat sen päätöksensä seuraukset kantaa.
Onko sinun suvussa perheiden lastenhankintapäätökset suvun asia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Aika kamala suku.
No, ehkä tuossa ei ollut mitään menetettävääkään. Miksiköhän jotkut kehtaa kohdella ihmisiä noin?
Miksi eivät kehtaisi? Eihän se nainen ole sukua muulle suvulle lainkaan, ainoastaan adoptiovanhempiensa lapsi. Käytännössä täysin tuntematon ihminen. Ei suku ole adoptoinut ketään.
Miten niin ei ole sukua? Oikeuden näkökulmasta on. Tuntemattomuushan riippuu ihan sukulaisten väleistä tai tutustumisenhalusta. Minusta aika ikävää, jos joku hylkii jonkun perheen lasta. Ei se lapsi varsinkaan ole mitenkään syyllinen tilanteeseen. Mitä ne suvun vanhemmat ihmiset saa tuosta toiminnastaan? Hyvän mielen? Tai miksi he edes tekevät moista? Määritteleekö suku muutenkin, ketkä hyväksyvät sukuun ja ketä ei?
Niin no, ehkä se adoptio on joillekin ihan täysin käsittämätön asia. Mutta ikävää, jos sitä omaa asennetta pitää purkaa muihin. Itsehän voi toki naida vaikka oman serkkunsa sukupolvi toisensa jälkeen, jos haluaa.
Oikeuden näkökulmasta on vanhempiensa lapsi ja perimysjärjestyksessä rinnastetaan rintaperilliseen, mutta ei hän biologisesti ole sukua. Miksi serkkujen tai enojen tulisi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka ei koeta kuuluvan sukuun etenkin kun ne vanhemmat (eli sukulaiset) on jo kuolleet. Adoptiopäätös oli niiden vanhempien, ei koko suvun ja adoptiovanhemmat saavat sen päätöksensä seuraukset kantaa.
Eikö lastenhankintapäätös yleensäkin ole niiden vanhempien? Ei koko suvun. Vai?
Olen laittanut, ja myös merkinnän että on adoptiolapsi. Näitä on kyllä huomattavasti vähemmän kuin niitä ihmisiä, jotka eivät ole "virallisen" isänsä lapsia, vaikka niin on uskoteltu. T. Sukututkija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SK kirjoitti:
Jos kyseisen sukupuun on tarkoitus kartoittaa sosiaalisia sukulaisuussuhteita niin kyllä, jos biologisia sukulaissuhteita niin ei.
Biologisia sukulaisuussuhteita?? Kyllä minä olen laittanut sukupuuhun vain ne ihmiset, jotka ovat virallisia sukulaisia keskenään. En niitä yllätyksiä, jotka ovat esim. DNA-testissä paljastuneet. Huh huh, toivottavasti kukaan muukaan ei tee ainakaan milläkään sukupuuohjelmalla mitään sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin juttua vauvana ulkomailta Suomeen adoptoidusta naisesta. Hänen molemmat adoptiovanhempansa olivat jo kuolleet, kun hän oli vasta reilu parikymppinen. Tässä vaiheessa koko suomailainen suku hylkäsi hänet ja lopetti yhteydenpidon - ei kuulu sukuun.
Aika kamala suku.
No, ehkä tuossa ei ollut mitään menetettävääkään. Miksiköhän jotkut kehtaa kohdella ihmisiä noin?
Miksi eivät kehtaisi? Eihän se nainen ole sukua muulle suvulle lainkaan, ainoastaan adoptiovanhempiensa lapsi. Käytännössä täysin tuntematon ihminen. Ei suku ole adoptoinut ketään.
Miten niin ei ole sukua? Oikeuden näkökulmasta on. Tuntemattomuushan riippuu ihan sukulaisten väleistä tai tutustumisenhalusta. Minusta aika ikävää, jos joku hylkii jonkun perheen lasta. Ei se lapsi varsinkaan ole mitenkään syyllinen tilanteeseen. Mitä ne suvun vanhemmat ihmiset saa tuosta toiminnastaan? Hyvän mielen? Tai miksi he edes tekevät moista? Määritteleekö suku muutenkin, ketkä hyväksyvät sukuun ja ketä ei?
Niin no, ehkä se adoptio on joillekin ihan täysin käsittämätön asia. Mutta ikävää, jos sitä omaa asennetta pitää purkaa muihin. Itsehän voi toki naida vaikka oman serkkunsa sukupolvi toisensa jälkeen, jos haluaa.
Oikeuden näkökulmasta on vanhempiensa lapsi ja perimysjärjestyksessä rinnastetaan rintaperilliseen, mutta ei hän biologisesti ole sukua. Miksi serkkujen tai enojen tulisi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka ei koeta kuuluvan sukuun etenkin kun ne vanhemmat (eli sukulaiset) on jo kuolleet. Adoptiopäätös oli niiden vanhempien, ei koko suvun ja adoptiovanhemmat saavat sen päätöksensä seuraukset kantaa.
Eikö lastenhankintapäätös yleensäkin ole niiden vanhempien? Ei koko suvun. Vai?
Ei kyllä se on suvun isovaari, kuka asian aina päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan laitetaan sukupuuhun, mutta kannattaa merkitä, että on adoptoitu, sillä nykyään tehdään paljon dna-testejä. Sitten ei tarvitse ihmetellä joskus, miksi on eri geenit.
Juridisesti kuuluu sukuun.
Mistä sitä tietää kuinka monta posteljoonin poikaa sitä jokaisen suvussa on. Tuskin kaikki geneettisesti sukulaisia, vaikka virallisesti ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan laitetaan sukupuuhun, mutta kannattaa merkitä, että on adoptoitu, sillä nykyään tehdään paljon dna-testejä. Sitten ei tarvitse ihmetellä joskus, miksi on eri geenit.
Kuka sitä ihmettelisi ja miksi?
Totta kai kaikki lapset merkitään.
Voi lapset kärsii kirjoitti:
Jos otat adoptiolapsen eli hoitolapsen niin se kuitenkin etsii juuriaan ja mistä maasta on tuotu.Isompana ja ymmärtää ettet ole oikea vanhempi vaikka huolehdit hänestä.Samoin kuin uusio perheissä on isä puolta äiti puolta lapset ei pidä heitä vanhempina vaan hoitajina.Mutta kun laillisesti otat nimiisi tai adoptoit niin laillisesti hän perii sinut ja on sinun sukua ilmeisesti annat hänelle tai heille sinun nimesi.Kun kuolet lapset perii sinun romusi.Ei siinä nyt muuta tapahdu ja tietysti kun menevät naimisiin heidän nimet muuttuu jos tyttö ottaa miehen nimen ja poika taas ottaa vaimon nimelleen. Ulkomailta tuodut naiset ottaa usein miehen suvun nimen.Lapsi voi sitten olla vaikka afrikkalaisen näköinen Veikko.Monet miehet on ottanut uuden vaimonsa entiset lapset omalle nimelleen.Näin taas lasten oikea isä vaikka maksaa elatusmaksuja menettää nimensä näiden lasten elämästä vaikka lapset tietää oikean isänsä nimen.Aika julmaa lapsia kohtaan kyllä nämä uusavioliitot.Että oikean isän nimi vaihdetaan tuntemattomaan kasvattajaan. Lapsiparkoja.
No tää oli jo huippu. Nyt adoptiolapsi on tämän kirjoittajan mukaan sama kuin hoitolapsi!! Huh huh. Siis jonkun perhepäivähoitajan luona hoidettavat hoitolapset on adoptiolapsia. En pystynyt lukemaan pidemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai merkitään. Kyllä niistä muinaisista esivanhemmistakin on merkitty kaikki ne, joiden isä on oikeasti ollut joku muu kuin se virallinen.
1800-luvun kirkonkirjoissa, jos isästä ei ollut tietoa, sillä kohdalla luki ruotsiksi "ökändä" (tuntematon). Jos ei ollut vakiintunutta itäsuomalaista sukunimiä, niin länsisuomalaisittain viitattiin silloin äitiin. Jos Juhanin isä oli tuntematon, niin silloin poika tunnettiin esimerkiksi nimellä Juhanin Marianpoika (Johan Mariasson) äitinsä Marian nimen mukaisesti. Sukututkimuksen kannalta turhauttavinta on se että silloin sitä tietty sukuhaaraa ei voi tutkia pidemmälle taaksepäin isän puolelta.
Korjaan vain kirjoitusvirheesi. Tuntematon on ruotsiksi okänd eikä ökändä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuun ideana on perimän ja biologian selvittittäminen joten ei todellakaan kuulu.
No eikä ole. Tuolloinhan luovutetuilla soluilla keinohedelmöitetty lapsikaan ei kuuluisi sukuun.
Eihän se kuulukaan, sen enempää kuin perheeseen otettu rescuekoirakaan.
Ihan järkyttävän kylmäävä ketju monelta osin. Meillä ei ole edes adoptiolapsia, vaan sijoitettuja lapsia. Eivät ole siis juridisesti eivätkä biologisesti omia. Mutta mietin miten julmalta ja pahalta tuntuisi heistä, jos heitä ei luettaisi tähän meidänkin sukuun kuuluvaksi.
Ovat käyneet sukujuhlissa ja synttäreillä siinä kuten me aikuisetkin.
- ja osalla meidän sukulaisista on tällainen tunne kyllä, etteivät ole oikeasti samaa porukkaa, ovat rivien välissä sanoneet. Minun vaan on vaikea saada ajatukseni ymmärtämään, miten ihminen voi olla niin nurkkakuntainen / pikkumainen, ettei hyväksy avosylin pientä lasta omaan sukuunsa. Mutta kyllä vaan sellaisia on. Tässäkin ketjussa pari, joiden mielestä lapsi on vain adoptiovanhempien lapsi, ei suvun.
Adoptiolapsella juttu on selvä, hänet otetaan perheen ja suvun lapseksi ja siteet omaan sukuun yleisimmin katkeaa (ellei ole avoin adoptio, mikä on aika uusi juttu).
Sijoitetuilla lapsilla juttu on laajempi, heille kerrotaan pienillekin että on kahden perheen lapsi, kahdet vanhemmat, kaksi sukua. Heillä on biologiset/syntymävanhemmat ja me, hoito/arki/sijaisvanhemmat.
Sijoitetuissakin on paljon niitä lapsia, joilla ei käytännössä ole kontaktia syntymäsukuun, koska sen puolen sukua ei paljon kiinnosta.
Jotenkin aivan järkyttävää kylmyyttä, ettei edes se uusi perhe ja suku ottaisi omakseen.
Ihmisen täytyy saada kuulua johonkin.
Sylvi Kekkonen on sanonut, että pieni on sen äidin syli, johon mahtuu vain omat lapset.
Hämmästyn kerta toisensa jälkeen, miten paljon tällaisia ihmisiä on. Ei tarvitsisi edes konkreettisesti ottaa omaan kotiinsa, mutta kun ei oteta edes omaan sukuun.
Puolisoni on saanut sukunimensä niin, että on joskus 1700-luvun lopulla ottanut lapsekseen morsiamensa äpärän ja antanut tälle nimensä. Sukupuuhun tämä on merkitty yksinkertaisesti "ottolapsena".
Faktahan on se, että yhtään kenenkään sukupuu ei ole sillä tapaa puhdas, että siitä voisi verilinjan päätellä. Niitä äpäriä, jotka ovat johtaneet pika-avioliittoihin jonkun muun kuin lapsen isän kanssa sekä ihan vain perinteisiä syrjähyppylapsia on aivan satavarmasti joka suvussa, eikä sitä vielä sata vuotta sitten lähdetty ronkkimaan.