Lue keskustelun säännöt.
Autistinen Sakari ei saa tukea opiskeluun
06.09.2022 |
https://www.is.fi/perhe/art-2000009019990.html
Miksi tälläinen lapsi pakotetaan kouluun jos se aiheuttaa lapselle suurta kärsimystä ja vain lisää mielenterveysongelmia? Eikö tälläiselle lapselle kotikoulu tai nettiperuskoulu olisi hyvä ratkaisu? Peruskoulun jälkeen vaikka nettilukioon tai muuhun etäopiskelun mahdollistavaan kouluun.
Tällöin lapsi pääsisi opiskelemaan mielekkäässä turvallisessa ympäristössä ja saisi niitä tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Jos lapsesta saakka pakotetaan johonkin missä väistämättä tulee epäonnistumaan, ei siitä seuraa mitään muuta kuin lisää ongelmia. Ties vaikka tämäkin lapsi päätyisi jonain päivänä itselleen mielekkääseen etätyöhön, niitä kun enenevässä määrin on tarjolla nykyään.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä autismikuntoutuksessa edes tapahtuu? Onko jollain kokemusta?
Voin kertoa vain oman kokemukseni, joka on kolmivuotinen neuropsykiatrinen, terapialuonteinen kuntoutus neuropsykologin vastaanotolla. Tätä tukee Kela.
No oliko apua? Vai aloitko voimaan vaan huonommin? En ole varma kuka tässä ketjussa on kukakin.
Oli huomattavaa apua. Tilanteeni tosin aivan toinen kuin Sakarilla, mutta kuormittava ja täysin lukossa. En tiedä mitä kaikkea ihmiset kuvittelevat *avuksi*, mutta minut se piti muutaman vuoden hengissä - kirjaimellisesti. Samoin toimintakykyni edes jonkinlaisena. Nuo vuodet olivat muutamastakin syystä elämässäni kriittisiä, joten kaipasin ehdottomasti tukea.
Mitä se kuntoutus piti sisällään? T. Nepsy jota kiinnostaa
https://www.kela.fi/neuropsykologinen-kuntoutus
Kuntoutus laaditaan jokaisen tarpeisiin sopivaksi.
Mutta se on psykoterapiaa vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffebulla kirjoitti:
PalstaTrolli kirjoitti:
Mutta Sakaria ei voi laittaa pienluokkaan tai erityiskouluun, koska ihmisoikeudet.
Hienosti autettu!
Kyse ei ole ihmisoikeuksista vaan rahan säästämisestä. Täällä Helsingissä on erityisluokat lakkautettu lähes kaikki. Vielä 20 v. sitten niitä oli. Nyt on inkluusio ja lässytetään että ei saa eristää muista ja kaikki on samalla viivalla jne. Paskapuhetta. Kaikki tietävät, että kyse on vain rahasta.
Juuri näin! Ja tämä integrointi tuottaa vain häviäjiä: niin neneteissä kuin nepsyissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn otsikko on järjetön. Luitko jutun? Sakari on saanut paljon apua. Koulupsykologi, lastenpsykiatri, osastojako, lähiopetus korona-aikana, sairaanhoitaja, sosiaalityöntrekijä, nuorisopsykiatri, lääkäri- ja terapiakäyntejä, taksikuljetuksia, avustaja.
Lopputulos: perhe valittaa, ettei yhteikunta auta. Hoh hoijaa.
Tuohon poikaan on mennyt satoja tuhansia euroja. Joku muu on jäänyt hoitamatta, ehkä sellainen jolla voisi joskus olla jotain annettavaakin yhteiskunnalle.
Ja sitten jos jollekin päästä pidettävälle saadaankin joku ammatti ja työpaikka, niin sinne pitäisi palkata pari työntekijää pelkästään katsomaan tämän yhden perään.
Älä viitsi. Esim laaduntarkkailun tehtävissä voi työskennellä ohjeistettuna ja täysin yksin, usein jopa eristettynä puhdastiloihin. Sama erilaisissa pakkaus -ja keräilytehtävissä. Autisti on usein hyvinkin tarkka ja systemaattinen ja siksi tämän tyyppinen työ sopisi mahdollisesti hyvin hänelle. Mutta ensin pitää hoitaa oppivelvollisuus loppuun.
Ihan vilpittömästi hämmästyn joka kerran kun huomaan, että jonkun mielestä sairaudesta tai häiriöstä kärsivän voisi vain eliminoida pois viemästä resursseja.
Kokoomus ajattelee tällä tavalla edelleen, varmaan jotkut muutkin puolueet. Kunhan raha liikkuu, mitä väliä, jos joku vammainen laitetaan vammaislaitokseen piiloon pois parempien ihmisten silmistä. kuka nyt haluaisikaan nähdä epänormaaleja liikenteessä häiritsemässä yltäkylläistä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä autismikuntoutuksessa edes tapahtuu? Onko jollain kokemusta?
Voin kertoa vain oman kokemukseni, joka on kolmivuotinen neuropsykiatrinen, terapialuonteinen kuntoutus neuropsykologin vastaanotolla. Tätä tukee Kela.
No oliko apua? Vai aloitko voimaan vaan huonommin? En ole varma kuka tässä ketjussa on kukakin.
Oli huomattavaa apua. Tilanteeni tosin aivan toinen kuin Sakarilla, mutta kuormittava ja täysin lukossa. En tiedä mitä kaikkea ihmiset kuvittelevat *avuksi*, mutta minut se piti muutaman vuoden hengissä - kirjaimellisesti. Samoin toimintakykyni edes jonkinlaisena. Nuo vuodet olivat muutamastakin syystä elämässäni kriittisiä, joten kaipasin ehdottomasti tukea.
Mitä se kuntoutus piti sisällään? T. Nepsy jota kiinnostaa
https://www.kela.fi/neuropsykologinen-kuntoutus
Kuntoutus laaditaan jokaisen tarpeisiin sopivaksi.
Mutta se on psykoterapiaa vai mitä?
Linkistä ei löytynyt konkreettista tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn otsikko on järjetön. Luitko jutun? Sakari on saanut paljon apua. Koulupsykologi, lastenpsykiatri, osastojako, lähiopetus korona-aikana, sairaanhoitaja, sosiaalityöntrekijä, nuorisopsykiatri, lääkäri- ja terapiakäyntejä, taksikuljetuksia, avustaja.
Lopputulos: perhe valittaa, ettei yhteikunta auta. Hoh hoijaa.
Tuohon poikaan on mennyt satoja tuhansia euroja. Joku muu on jäänyt hoitamatta, ehkä sellainen jolla voisi joskus olla jotain annettavaakin yhteiskunnalle.
Ja sitten jos jollekin päästä pidettävälle saadaankin joku ammatti ja työpaikka, niin sinne pitäisi palkata pari työntekijää pelkästään katsomaan tämän yhden perään.
Älä viitsi. Esim laaduntarkkailun tehtävissä voi työskennellä ohjeistettuna ja täysin yksin, usein jopa eristettynä puhdastiloihin. Sama erilaisissa pakkaus -ja keräilytehtävissä. Autisti on usein hyvinkin tarkka ja systemaattinen ja siksi tämän tyyppinen työ sopisi mahdollisesti hyvin hänelle. Mutta ensin pitää hoitaa oppivelvollisuus loppuun.
Ihan vilpittömästi hämmästyn joka kerran kun huomaan, että jonkun mielestä sairaudesta tai häiriöstä kärsivän voisi vain eliminoida pois viemästä resursseja.
Kokoomus ajattelee tällä tavalla edelleen, varmaan jotkut muutkin puolueet. Kunhan raha liikkuu, mitä väliä, jos joku vammainen laitetaan vammaislaitokseen piiloon pois parempien ihmisten silmistä. kuka nyt haluaisikaan nähdä epänormaaleja liikenteessä häiritsemässä yltäkylläistä elämäänsä.
Ihan myös kepusetämiesten perusajattelua. Ja etenkin heidän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt pitäisi hyväksyä, että poika on sairastunut psyykkisesti ja unohtaa ne opiskelupaineet nyt pois. Pienin askelin kaikessa rauhassa, pitää oppia omat rutiinit miten tykkää olla ja tehdä. Ei tarvise kökkiä huoneessa vaan tehdä omaa juttua mitä itse toivoo, eikä koko ajan pakoteta jotain.
Omaan juttuun sitten lisäksi opintoja, kun aika on kypsä. Hänen pitää syntyä nyt omaksi itsekseen kaikessa rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä autismikuntoutuksessa edes tapahtuu? Onko jollain kokemusta?
Voin kertoa vain oman kokemukseni, joka on kolmivuotinen neuropsykiatrinen, terapialuonteinen kuntoutus neuropsykologin vastaanotolla. Tätä tukee Kela.
No oliko apua? Vai aloitko voimaan vaan huonommin? En ole varma kuka tässä ketjussa on kukakin.
Oli huomattavaa apua. Tilanteeni tosin aivan toinen kuin Sakarilla, mutta kuormittava ja täysin lukossa. En tiedä mitä kaikkea ihmiset kuvittelevat *avuksi*, mutta minut se piti muutaman vuoden hengissä - kirjaimellisesti. Samoin toimintakykyni edes jonkinlaisena. Nuo vuodet olivat muutamastakin syystä elämässäni kriittisiä, joten kaipasin ehdottomasti tukea.
Mitä se kuntoutus piti sisällään? T. Nepsy jota kiinnostaa
https://www.kela.fi/neuropsykologinen-kuntoutus
Kuntoutus laaditaan jokaisen tarpeisiin sopivaksi.
Mutta se on psykoterapiaa vai mitä?
Ei välttämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä autismikuntoutuksessa edes tapahtuu? Onko jollain kokemusta?
Voin kertoa vain oman kokemukseni, joka on kolmivuotinen neuropsykiatrinen, terapialuonteinen kuntoutus neuropsykologin vastaanotolla. Tätä tukee Kela.
No oliko apua? Vai aloitko voimaan vaan huonommin? En ole varma kuka tässä ketjussa on kukakin.
Oli huomattavaa apua. Tilanteeni tosin aivan toinen kuin Sakarilla, mutta kuormittava ja täysin lukossa. En tiedä mitä kaikkea ihmiset kuvittelevat *avuksi*, mutta minut se piti muutaman vuoden hengissä - kirjaimellisesti. Samoin toimintakykyni edes jonkinlaisena. Nuo vuodet olivat muutamastakin syystä elämässäni kriittisiä, joten kaipasin ehdottomasti tukea.
Mitä se kuntoutus piti sisällään? T. Nepsy jota kiinnostaa
https://www.kela.fi/neuropsykologinen-kuntoutus
Kuntoutus laaditaan jokaisen tarpeisiin sopivaksi.
Mutta se on psykoterapiaa vai mitä?
Linkistä ei löytynyt konkreettista tietoa.
https://www.coronaria.fi/asiakkaana-kuntoutus-ja-terapiapalveluissa/blo…
Vierailija kirjoitti:
Ihan järjetöntä tekohengittää jotain, joka ei hengitä itse koskaan.
Tekohengitä sinä vaikka yliannos ilokaasua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi hyväksyä, että poika on sairastunut psyykkisesti ja unohtaa ne opiskelupaineet nyt pois. Pienin askelin kaikessa rauhassa, pitää oppia omat rutiinit miten tykkää olla ja tehdä. Ei tarvise kökkiä huoneessa vaan tehdä omaa juttua mitä itse toivoo, eikä koko ajan pakoteta jotain.
Omaan juttuun sitten lisäksi opintoja, kun aika on kypsä. Hänen pitää syntyä nyt omaksi itsekseen kaikessa rauhassa.
Mitä? Ei hän ole sairastunut psyykkisesti! Hän on _autisti_!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn otsikko on järjetön. Luitko jutun? Sakari on saanut paljon apua. Koulupsykologi, lastenpsykiatri, osastojako, lähiopetus korona-aikana, sairaanhoitaja, sosiaalityöntrekijä, nuorisopsykiatri, lääkäri- ja terapiakäyntejä, taksikuljetuksia, avustaja.
Lopputulos: perhe valittaa, ettei yhteikunta auta. Hoh hoijaa.
Se apu, mitä tällainen autisminkirjon lapsi tarvitsee on etäkoulu, kotikoulu (jos mahdollinen) tai jos edes pienryhmä, jossa jaksaisi olla. Näin kongnitiivisesti kyvykäs lapsi voisi varttua, opiskella vaikkapa tohtoriksi asti ja lopulta päästä myös töhin - sellaisiin, missä saa olla omassa rauhassa (näitäkin onneksi on). Yhteiskunta ei auta lasta jos tarjoaa tukea, mitä lapsi ei vammansa vuoksi tarvitse. Väärä tuki on yhteiskunnan resurssien tuhlausta (aika ja raha), lapsen ja perheen resurssien tuhlausta. Oikea tuki toisi yhteiskunnalle säästöjä ja auttaisi lasta eteenpäin elämässä.
Kyseinen lapsi ei pärjää lainkaan vieraassa ympäristössä ja on lähes lopettanut puhumisen. En osaa kuvitella millaista työtä hänelle löytyisi. -eri
Lapsi on pienen elämänsä aikana mennyt ihan lukkoon, kun yritetty ja yritetty ja yritetty istua koulun penkillä vaikka se on mahdotonta. Lisäksi rampattu lääkäreissä ja ties missä.
Koulu kun alkaa ensin sujumaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä (kotona/netissä), voi siitä asteittain kokeilla lisätä haasteita. Ei kukaan parane sillä että tiputetaan suoraan sinne painajaismaiseen ympäristöön, missä mennään ihan lukkoon ja ahdistutaan entisestään ja koetaan pelkkiä epäonnistumisia.
Maailma on täynnä erilaisia töitä missä ei tarvitse käydä kokoajan vieraissa paikoissa tai tavata vieraita ihmisiä. Tämä voi vaikka alkaa piirtämään ankkoja ja myymään niitä netissä jos siltä tuntuu. Olisi sekin parempi kuin se että istuu lopulta jossain mielisairaalassa tai vankilassa tai makaa haudassa kun lopulta kaikki on vaan liikaa.
Olisko mahdollista, että tällaisilla lapsilla olisi yksinkertaisesti vähemmän opiskeltavaa? Opetetaan lukemaan ja laskemaan perusjutut, eikä vaadita syvällisempää asioihin paneutumista?
Minä pääsin luokasta ysärillä paneutumaan syvällisemmin asioihin omaan tilaan ns kuntoutuksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni lapsi oli asperger-luokalla ja oli mielellään koulussa. Lapsilla oli esimerkiksi omat työskentelypisteet. Näin eräässä pohjoismaassa.
Suomi, tai ainakin Helsinki, laittaa kaikki erityiset samaan. Vaativat käytöshäiriöt, autisminkirjolaiset ja vaikeat oppimisvaikeudet ja vaativat adhd:t ja olettaa, että kaikki sujuu...
Että kyllä, oppimisympäristöistä voitaisiin tehdä sopivia, jos olisi halua... Mutta kun ei ole..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn otsikko on järjetön. Luitko jutun? Sakari on saanut paljon apua. Koulupsykologi, lastenpsykiatri, osastojako, lähiopetus korona-aikana, sairaanhoitaja, sosiaalityöntrekijä, nuorisopsykiatri, lääkäri- ja terapiakäyntejä, taksikuljetuksia, avustaja.
Lopputulos: perhe valittaa, ettei yhteikunta auta. Hoh hoijaa.
Se apu, mitä tällainen autisminkirjon lapsi tarvitsee on etäkoulu, kotikoulu (jos mahdollinen) tai jos edes pienryhmä, jossa jaksaisi olla. Näin kongnitiivisesti kyvykäs lapsi voisi varttua, opiskella vaikkapa tohtoriksi asti ja lopulta päästä myös töhin - sellaisiin, missä saa olla omassa rauhassa (näitäkin onneksi on). Yhteiskunta ei auta lasta jos tarjoaa tukea, mitä lapsi ei vammansa vuoksi tarvitse. Väärä tuki on yhteiskunnan resurssien tuhlausta (aika ja raha), lapsen ja perheen resurssien tuhlausta. Oikea tuki toisi yhteiskunnalle säästöjä ja auttaisi lasta eteenpäin elämässä.
Kyseinen lapsi ei pärjää lainkaan vieraassa ympäristössä ja on lähes lopettanut puhumisen. En osaa kuvitella millaista työtä hänelle löytyisi. -eri
Lapsi on pienen elämänsä aikana mennyt ihan lukkoon, kun yritetty ja yritetty ja yritetty istua koulun penkillä vaikka se on mahdotonta. Lisäksi rampattu lääkäreissä ja ties missä.
Koulu kun alkaa ensin sujumaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä (kotona/netissä), voi siitä asteittain kokeilla lisätä haasteita. Ei kukaan parane sillä että tiputetaan suoraan sinne painajaismaiseen ympäristöön, missä mennään ihan lukkoon ja ahdistutaan entisestään ja koetaan pelkkiä epäonnistumisia.
Maailma on täynnä erilaisia töitä missä ei tarvitse käydä kokoajan vieraissa paikoissa tai tavata vieraita ihmisiä. Tämä voi vaikka alkaa piirtämään ankkoja ja myymään niitä netissä jos siltä tuntuu. Olisi sekin parempi kuin se että istuu lopulta jossain mielisairaalassa tai vankilassa tai makaa haudassa kun lopulta kaikki on vaan liikaa.
Olisko mahdollista, että tällaisilla lapsilla olisi yksinkertaisesti vähemmän opiskeltavaa? Opetetaan lukemaan ja laskemaan perusjutut, eikä vaadita syvällisempää asioihin paneutumista?
Se on mukautettu opetus ja sulkee ovet useilta jatko-opinnoilta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn otsikko on järjetön. Luitko jutun? Sakari on saanut paljon apua. Koulupsykologi, lastenpsykiatri, osastojako, lähiopetus korona-aikana, sairaanhoitaja, sosiaalityöntrekijä, nuorisopsykiatri, lääkäri- ja terapiakäyntejä, taksikuljetuksia, avustaja.
Lopputulos: perhe valittaa, ettei yhteikunta auta. Hoh hoijaa.
Se apu, mitä tällainen autisminkirjon lapsi tarvitsee on etäkoulu, kotikoulu (jos mahdollinen) tai jos edes pienryhmä, jossa jaksaisi olla. Näin kongnitiivisesti kyvykäs lapsi voisi varttua, opiskella vaikkapa tohtoriksi asti ja lopulta päästä myös töhin - sellaisiin, missä saa olla omassa rauhassa (näitäkin onneksi on). Yhteiskunta ei auta lasta jos tarjoaa tukea, mitä lapsi ei vammansa vuoksi tarvitse. Väärä tuki on yhteiskunnan resurssien tuhlausta (aika ja raha), lapsen ja perheen resurssien tuhlausta. Oikea tuki toisi yhteiskunnalle säästöjä ja auttaisi lasta eteenpäin elämässä.
Kyseinen lapsi ei pärjää lainkaan vieraassa ympäristössä ja on lähes lopettanut puhumisen. En osaa kuvitella millaista työtä hänelle löytyisi. -eri
Lapsi on pienen elämänsä aikana mennyt ihan lukkoon, kun yritetty ja yritetty ja yritetty istua koulun penkillä vaikka se on mahdotonta. Lisäksi rampattu lääkäreissä ja ties missä.
Koulu kun alkaa ensin sujumaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä (kotona/netissä), voi siitä asteittain kokeilla lisätä haasteita. Ei kukaan parane sillä että tiputetaan suoraan sinne painajaismaiseen ympäristöön, missä mennään ihan lukkoon ja ahdistutaan entisestään ja koetaan pelkkiä epäonnistumisia.
Maailma on täynnä erilaisia töitä missä ei tarvitse käydä kokoajan vieraissa paikoissa tai tavata vieraita ihmisiä. Tämä voi vaikka alkaa piirtämään ankkoja ja myymään niitä netissä jos siltä tuntuu. Olisi sekin parempi kuin se että istuu lopulta jossain mielisairaalassa tai vankilassa tai makaa haudassa kun lopulta kaikki on vaan liikaa.
Olisko mahdollista, että tällaisilla lapsilla olisi yksinkertaisesti vähemmän opiskeltavaa? Opetetaan lukemaan ja laskemaan perusjutut, eikä vaadita syvällisempää asioihin paneutumista?
Se on mukautettu opetus ja sulkee ovet useilta jatko-opinnoilta
Sen lisäksi siihen tarvitaan oppimisongelmia. Niitä(kään) Sakarilla ei ole. Hän oppii loistavasti.
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti niin oppimaton ja vailla yleissivistystä, ettet ymmärrä sitä että saadakseen diagnoosin tai tautiluokituksen on osallistuttava tutkimuksiin, joita suorittaa psykiatrinen sairaanhoitaja ja /tai häiriöstä riippuen psykologi tai psykiatrian erikoislääkäri ja tähän diagnostiikkaan on olemassa kriteerit.
Jos todella joku nauttii niin valtavasti artikkelissa kuvatunlaisesta elämästä ja oireista, että jaksaa tutkia oireita ja diagnostiikkaa, vetää rooliaan väsymättä 24/7 muutaman vuoden ikäisestä saakka ja onnistuu vielä huijaamaan testit ja kokeet, niin palkitaan veikkonen hänet sitten vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä Oscarin arvoisesta performanssistaan.
En oikein tiedä mitä ajatella aikuisesta (?), joka 2020 -luvun Suomessa kuvittelee, että psykiatriset /neuropsykiatriset sairaudet ja häiriöt ovat keksittyjä ja osoitus p*sta luonteesta. Ehkä olisit itse hyötynyt jonkinlaisesta koulunkäynnin avustajasta..?
Niin, esim. itse olen saanut vakavan masennuksen diagnoosin paperin täyttämällä. Kaverini sai diagnoosin "sopeutumishäiriöstä" kun tuli yhtäkkiä jätetyksi.
Toki on myös niin, että vakavemmissa tapauksissa tehdään kattavat tutkimukset, kuten esim. autisteille. Kaikkea alan diagnosointia vaivaa kuitenkin mittaamisen ja todellisen todentamisen puute. Diagnooseja tehdään oireiden perusteella eikä esim. aivokuvantamisella, koska osaamista ja laitteistoa ei välttämättä ole. Asiaa ei helpota sekään, että vielä ei edes tiedetä mistä masennus johtuu, puhumattakaan hankalammista mielenterveyden ongelmista.
Itse kiinnitin tässä nimenomaisessa tapauksessa huomiota siihen, että perheen kaikilla kolmella lapsella on diagnoosit. Viime viikolla lehdessä oli juttua kymmenlapsisesta perheestä, jossa seitsemällä oli diagnoosi(!). Tyhmempi voisi ihmetellä että miten tällainen voi olla mahdollista ja ihanko oikeasti kaikilla on jotain vikaa.
Eipä silti, toivotan voimia Sakarille ja hänen perheelleen. Ei ole helppoa varmasti.
Sisarukseni autismi todettiin niin, että hän oli alle kouluikäisenä 2 vko putkeen sairaalassa tutkimuksissa neurologisella osastolla. Eipä muuten pysty lapsi sellaista feikkaamaan. Myöskään ADHD ei diagnosoida jonkun yhden lippulappusen perusteella, vaan tehdään laajasti kartoitusta ihan neuvolapapereista lähtien.
Mä jäin miettii, että kun on lopettanut puhumisen, ettei olisi mutismi vielä kaiken päälle?
Vaikka on paljon apua tarjottu ja käsittääkseni myös vastaanotettu, sekä todettu toimimattomaksi, niin ymmärrän sekä kuntaa että vanhempiakin. Tilanne on vähän samanlainen, kun tiedät itseäsi vaivaavan joku, mutta et saa diagnoosia sitten millään.
Mutta vaikea tilanne kaiken kaikkiaan. Lapsi tarvitsee selkeästi apua nyt ja varmasti tulevaisuudessakin, mutta millaista se apu sitten pitäisi olla? Toivottavasti toimivia apukeinoja saa jossain vaiheessa, eikä vain jätetä roikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apn otsikko on järjetön. Luitko jutun? Sakari on saanut paljon apua. Koulupsykologi, lastenpsykiatri, osastojako, lähiopetus korona-aikana, sairaanhoitaja, sosiaalityöntrekijä, nuorisopsykiatri, lääkäri- ja terapiakäyntejä, taksikuljetuksia, avustaja.
Lopputulos: perhe valittaa, ettei yhteikunta auta. Hoh hoijaa.
Se apu, mitä tällainen autisminkirjon lapsi tarvitsee on etäkoulu, kotikoulu (jos mahdollinen) tai jos edes pienryhmä, jossa jaksaisi olla. Näin kongnitiivisesti kyvykäs lapsi voisi varttua, opiskella vaikkapa tohtoriksi asti ja lopulta päästä myös töhin - sellaisiin, missä saa olla omassa rauhassa (näitäkin onneksi on). Yhteiskunta ei auta lasta jos tarjoaa tukea, mitä lapsi ei vammansa vuoksi tarvitse. Väärä tuki on yhteiskunnan resurssien tuhlausta (aika ja raha), lapsen ja perheen resurssien tuhlausta. Oikea tuki toisi yhteiskunnalle säästöjä ja auttaisi lasta eteenpäin elämässä.
Kyseinen lapsi ei pärjää lainkaan vieraassa ympäristössä ja on lähes lopettanut puhumisen. En osaa kuvitella millaista työtä hänelle löytyisi. -eri
Kun olisi saanut ajoissa oikeanlaista tukea ja terapiaa, ei oltaisi nyt tuossa pisteessä. Säästö lähtee ihan väärästä päästä kun pihistellään lasten terapioista ja tukitoimista, niistä tinkiminen aiheuttaa isommat kustannukset tulevaisuudessa, kun oireet pääsee vaan pahenemaan.
Ongelma on se, ettei nenttiyhteiskunta halua/osaa kuntouttaa autistin kannalta toimivasti. Pusketaan kohti sitä normaalia, jota ei koskaan tulla tavoittamaan. Tai sietämistä. Tai ylipäätään jotakin täysin absurdia, autistin kannalta toimimatonta scheissea. Emme me integroidu koskaan sillä tavoin kun nentit olettaa.
Tämä.
Autisti menee vaikka työkkäriin ja sanoo että haluaa työskennellä itsenäisesti autisminsa takia. Autistille ei suinkaan yritetä etsiä työtä mitä hän voisi tehdä yksin, vaan sanotaan että autisti pitää kuntouttaa eroon sosiaalisista peloistaan ja sosiaalisesta kömpelöydestään.
Voisiko olla niin, että se työkkäri ei ole niinkuin joku valintamyymälä, jossa on hyllyillä otettavissa niitä työpaikkoja eri tyyppisille ihmisille? Sen kun ottaa ja valitsee.
Mistä se työkkärihenkilö kekkaisi suitsait jonkun itsenäisen työn? Jos sellaista ei ole saatavilla.
Ei se niin mene, että työpaikat mukautetaan ihmisten mukaan vaan ihmiset joutuvat mukautumaan niiden työpaikkojen mukaan.
Mitä niitä sattuu tarjolla olemaan. Jos avoinna rekkakuskin paikka, siivoojan paikka, hammaslääkärin paikka, opettajan paikka jne.
Oletteko kuulleet työttömyydestä? Kun niitä töitä ei tahdo olla kaikille muutenkaan. Ainakaan josta saa kunnon palkkaa millä eläisi.
Ei minun mielestäni tavallinen työkkäri ole sellainen paikka jossa ihan jokaisen ihmisen erityispiirteet pystyisi ottamaan huomioon.
Erikseen sitten jotkut erityistyöpaikat ja -ohjaajat. Mutta sitten pitääkin mennä heidän puheilleen.
Mutta aika niposesti on luultavasti hänelläkin työpaikkoja, mistä voisi siitä vaan valita.
Ymmärrän Sakarin vaikeudet, mutta pitää ymmärtää myös vaikeudet siitä, että työpaikat ovat usein tarkasti määriteltyjä ja niihin on omat vaatimuksensa.
Ei se ole kiusantekoa tai syrjintää vaan realistista arkea.
Miten avustaja voisi toimia Sakarin kanssa paremmin koulussa kuin oma äiti? Avustajat kuitenkin vaihtuvat aika usein ja eivät omaa mitään erityistä koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi hyväksyä, että poika on sairastunut psyykkisesti ja unohtaa ne opiskelupaineet nyt pois. Pienin askelin kaikessa rauhassa, pitää oppia omat rutiinit miten tykkää olla ja tehdä. Ei tarvise kökkiä huoneessa vaan tehdä omaa juttua mitä itse toivoo, eikä koko ajan pakoteta jotain.
Omaan juttuun sitten lisäksi opintoja, kun aika on kypsä. Hänen pitää syntyä nyt omaksi itsekseen kaikessa rauhassa.
Mitä? Ei hän ole sairastunut psyykkisesti! Hän on _autisti_!
Sen lisäksi on ainakin ahdistunut ja ehkä jo masentunutkin.
Olisko mahdollista, että tällaisilla lapsilla olisi yksinkertaisesti vähemmän opiskeltavaa? Opetetaan lukemaan ja laskemaan perusjutut, eikä vaadita syvällisempää asioihin paneutumista?