Sinä jolla oli kaksi mummoa, isän ja äidin puolelta

Äidin puolelta mummo oli läheisempi, koska vanhempani erosivat kun olin pieni, enkä ollut enää isän puolen suvun kanssa missään tekemisissä. 

Kumpikaan ei ollut kauhean läheinen lapsena, mutta nuorena olin läheinen isäni äidin kanssa. Hän oli fiksu ja keskustelutaitoinen ja utelias maailmaa kohtaan.

Äidin äiti, jolla oli äitini ihana luonne, asui kaukana. Hän hoiti mökillä, mutta ei puhunut kanssani. Oli lempeä hiljainen puurtaja.

Eli tuo keskustelu oli se juttu, joka yhdisti minut.

Isän puolen mummolaan oli matkaa yli 400 kilometria, siellä käytiin kerran kesässä. Äidin puolen mummolaan matkaa oli 100 km, sinne meidät lapset tupattiin koko kesäksi. Lähinnä oltiin enon vaimon vastuulla, mummo ei meidän kanssa viettänyt aikaa.

Käytännön syistä vietin enemmän aikaa äidin puolen mummolassa , mutta molemmat olivat todella tärkeitä. Ehkä kaikkein läheisimmäksi tuli äitini isä, jonka onneksi myös lapseni ehti saada tuntea. Kumpaakin sukua olen myös tutkinut.

Läheisempi oli isän äiti, joka ahkeroi nyrkin ja hellan välissä. Oli kuitenkin viisaampi ja sydämellisempi kuin moni muu suvussa, joten autoin häntä mielelläni, silloin saimme jutella. Kun miehet olivat paikalla piti molempien olla hiljaa ja passata.

Isän äiti oli selvästi läheisempi. Tehtiin kaikkea yhdessä ja keskusteltiin. Molemmat mummot asuivat samalla paikkakunnalla kuin itse asuttiin, joten mitään matkoja mummon luo ei tarvinnut tehdä. Äitinikään ei ollut äitinsä kanssa kovin läheinen. Minulle ei koskaan oikeastaan selvinnyt, että miksei ollut. Äidinäiti kuoli kun olin 12v ja äitinikin kuoli jo vuosia sitten eikä heidän väleistään koskaan keskusteltu.

Molemmat mummoni ovat olleet läheisiä. Isäniäiti oli jokseenkin levoton sielu, ei ikänä oikein osannut asettua mihinkään. Mummo muutti tiheästi ja aina vain kauemmas, tästä syystä jäi jokseenkin etäisemmäksi. Äidinäiti on yhä tiiviisti osa perhettä ja viihdyn hyvin hänen kanssa, olemme saman henkisiä, samat asiat ovat meille tärkeitä ja kiinnostuksen kohteet hyvin samanlaisia. Mahtavaa, että pojillani on elämässä myös isomummo, joka pystyy yhä touhuilemaan heidän kanssa.

Kumpikaan ei ollut läheinen. Toinen asui ulkomailla ja toinen 400 kilsan päässä. Tapasin heitä harvoin.

Kumpikaan ei ollut erityisen läheinen. Tämä johtuu osittain parisadan kilometrin välimatkasta ja osittain siitäkin, että molemmat isoäitini olivat iäkkäitä ja sairaita - toisella oli krooninen sairaus ja toinen ei koskaan täysin toipunut liikenneonnettomuudessa saamistaan vammoista. Isänäiti oli myös luonteeltaan varautunut ja kuoli sairautensa takia, kun olin vasta aika pieni. Äidinäidin kanssa olin kaikenkaikkiaan enemmän tekemisissä.

Äidin äiti oli läheisempi. Isä ei ollut oman sukunsa kanssa juuri tekemisissä ja tapasimme näitä isovanhempia kerran vuodessa. Olisin kyllä halunnut tutustua paremmin.

Äidin puolelta oli lähesempi, välimatka oli paljonlyhyempi ja tavattiin usein. Ehkä myös luonteeltaan sellainen, että oli enemmän kiinnostunut meistä lapsenlapsista, isän äiti oli aina kiinnostunut aikuisista ja heidän kuulumisistaan, kun siellä vierailtiin.

Isän äiti oli läheisempi. Hän oli hyvä lasten kanssa.

Isovanhempani olivat jo kuolet kun synnyin ,sama kuolivat omat vanhempani minun esi murkku ikäisenä. Joten ei mitään suosikkia ei puolta.Lapset eivät ero.Joku kirjoitti eron takai ei tapaa toista sukua isovanhempia.Hävetkää lähdette viemään lapselta perusoikeuden molempiin sukuihin kun eroatte.Edestänne löydätte kaiken kun lapsenne aikuisia .Malinhan nyt näytätte itse. Toimivat samoin teitä kohtaan kun aikuisia ja oman perhet perustavat.

Asuimme lapsuudessani yli 700km päässä isovanhemmistani eikä kumpaankaan kehittynyt oikeaa suhdetta. Kesän reissuilla yövyimme äidin kotitilalla, mutta en muista mummon kanssa mitään erityistä puuhanneeni. Isän äiti taas asui pienessä asunnossa, siellä vain vierailtiin. Mut silti keskusteluiden kautta hän tuntuu mielessäni enemmän petsoonana ja läheisempänä. Vaikka ei siis erityisen läheinen ollut hänkään.

Äidin äiti menehtyi ollessani 17v, isän äiti ollessani parikymppinen.

Molemmille oli serkut ne tärkeät lapsenlapset. Ei oltu koskaan läheisiä. Äidin äiti läheisempi, ei asunut niin kaukana.

Olin isäni äidin kanssa läheisempi. Hän kuoli ollessani alakoulussa, mutta silti muistan hänen ulkonäkönsä ja luonteensta hyvin ja välillä on edelleen ikävä, vaikka olen lähes 40-v.

Äidin äiti kuoli ollessani yläasteella. Ihan mukavat välit häneenkin, mutta kuitenkin etäisempi.

Syitä, miksi isän äiti oli lähesempi:

- asui lähempänä ja auttoi paljon vanhempiani lastenhoidossa, ihan arkipäivinäkin

- hänestä näki, että olen hänelle todella rakas

- luonne sopi paremmin yhteen omani kanssa

En ollut läheinen kummankaan mummon kanssa, molemmat yhtä etäisiä. Tosin isän äiti vihasi minua, vaikka en sitä lapsena ymmärtänytkään. Isän vanhemmilla käytiin enemmän, ja sieltä ukki oli minulle läheisin, ja mummo ei voinut sietää sitä että ukki piti minusta.

 Minulla oli lapsena käytännössä 3 mummoa, isänäiti, äidinäiti ja äidinäidin sisar, jotka olivat aina meillä jouluna. Molemmat ukkini kuolivat heitä aiemmin. Muuten olimme enemmän tekemissä äidinpuoleisten sukulaisten kanssa, sillä äidin sisaren perhe oli läheisempi kuin isän veljen perhe.

Eikö kaikilla ole (tai ole ollut) kaksi mummoa?

 

Minulla on ollut läheiset välit kumpaankin puoleen sukua, myös isoäiteihin. Karjalaismummoja, toinen tehdasduunari ja toinen pientilan emäntä, isän äiti ehkä tunteellisempi? mutta olivat tasapuolisia kaikkia lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan. Isänäidin lempilapsi oli heidän nuorin poikansa (iltatähti, hartaasti odotettu), mutta ei se tarkoittanut sitä, että muitakaan olisi kohdeltu huonommin. Aina olivat kaikki tervetulleita kylään ja auttoivat, jos pystyivät (mm. isänäiti, jolla ei ollut rahaa, kasvatti herukoiden taimia lastenlasten pihoihin istutettavaksi, jotta lapsilla olisi ruokaa).