Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koska tuli tämä, että lasten vanhempia uhkaillaan vähän väliä lastensuojeluilmoituksella?
01.09.2022 |
Esim. neuvolassa, koulussa ja terkkarissa on nykyään koko ajan, että jos ette tee niin tai näin niin teemme lastensuojeluilmoituksen.
Koska tämä oikein tuli käytännöksi? En muista, että ainakaan 90-luvulla kukaan olisi puhunut lastensuojeluilmoituksista mitään.
Kommentit (929)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko pitää olla poissaoloja että koulu tekisi lasun? Nykyään kun ei saa flunssassa tulla kouluun niin äkkiähän niitä kertyy.
Ne tehdään rutiinisti myös mm syöpäsairaista lapsista.
Sairasta, eikö? Vanhemmat järkyttävässä tilantwwssa ja sitten vielä menee oikeusturva oikeusvaltiossa.
Sairaalakoulu hoitaa koulutuksen lapsille, joilla on pitkät hoitojaksot. Oppivelvollisuus täyttyy, joten ongelmaa ei ole. Jos sen sijaan ei osallistu mihinkään opetukseen sairauden vuoksi, niin pitää olla kyllä hyvin huonossa kunnossa ja eiköhän se lastensuojelu ole silloin vanhempien huolista vähäisin.
Eli kun lapsi on kuolemassa on ok että verovarat käytetään vanhempien sakinhivutukseen?
Miten ihmeessä te saatte kaiken näyttämään tältä? Ei sitä syöpäsairasta huostaanoteta, jos se on siellä osastolla hoidossa tai vaikka olisi kotonakin. Kyllä minusta on ihan aiheellista, jos vanhemmilla on vaikka useampia lapsia, kysyä miten jaksavat ja onko avun tarvetta. Jos alkaa näyttää siltä, että vanhemmat päivystävät sairaalassa kaikin voimin sen sairaan lapsen äärellä ja jättävät kaksi muuta hoitamatta tai lykkäävät pitkiksi ajoiksi mummolaan, niin onhan siinä lastensuojelulla paikka kartoittaa millaisia apuja voisi miettiä. Ei se lasu ole mikään huostaanottohakemus, hyvin harva lasu loppuu huostaanottoon ja niille on aina painavat syyt. Olen itse sairaalassa töissä, en tosin lastenpuolella, mutta olen itsekin tarjonnut sairaalan puolelta keskusteluapuja (pappi/psykiatrinen sairaanhoitaja), sossun tapaamista, kotikartoituksia ym. Jostain syystä näistäkin aina joku raivostuu silmittömästi, vaikka kuinka näkyy että tarve olisi suuri kaikelle ylimääräiselle tuelle. Ja jos nyt lasten vanhempi ei itse näe omaa avun tarvettaan ja on syöksymässä vaikka sen lapsen sairauden aiheuttaman huolen ja surun vuoksi sellaiseen kierteeseen ettei oikein näe sieltä ympärilleen, niin tekisin lasun niiden perheen muiden lasten vuoksi.
Että äärirajoilla olevia ihmisiä on oikein kytätä ja kyykyttää etkä vaan tajua että se on moraalitonta.
Sairas olet päästäsi.
Toiset kokee sen noin, toiset ajattelee että pyrkivät auttamaan niillä keinoilla mitä heillä on. Minä en voi sieltä sairaalasta lähteä kotiin avuksi, vaikka joku mummo ottaisi mut mieluummin jakamaan hänelle lääkkeet ja pesemään selän. Voin kuitenkin tarjota kotiavun kartoituksen ja jos mummo sanoo ettei se käy, niin kyllä olen ammattilaisena huolissani kun tiedän että yksin ei kotona pärjää. Samalla tavalla se syöpäsairaan lapsen perhe ei voi saada sieltä sairaalasta ketään mukaansa kotiin hoitamaan sitä lasta vaikka haluaisivat, mutta lasun kautta se voi onnistua jos muuten apua ei saa. Jos vanhemmat ei halua ottaa apua vastaan vaikka hoitohenkilökunta on huolissaan ja pelkää että he eivät henkisesti tai fyysisesti pärjää niiden kahden terveen lapsen ja yhden sairaan lapsen kanssa, niin se lasu kuuluu tehdä.
Niin. Ne jotka tunkee pakkoauttamaan kokee toki auttavansa.
Ne joita pakkoautetaan väkisin eivät koe sitä avuksi, vaan päinvastoin.
KUUNNELKAA NIITÄ JOILLA ON SE LAPSI KUOLEMASSA. ÄLKÄÄ KESKITTYKÖ OMAAN OLOONNE.
Ulkopuolinen näkee tilanteen usein eri tavoin. Huoli on niistä lapsista, ja niitä lapsia hoitavat ne vanhemmat. Olen mielenterveystyössä ja jos mulle sanoo masentunut äiti ettei halua mitään apuja kotiinsa ja pärjää kyllä, vaikka koti on kuin kaatopaikka ja lapsen ainoa lämmin ateria on päiväkodissa, niin pitääkö mun kuunnella sitä äitiä eikä keskittyä omaan huoleeni siitä, hoitaako hän lapselleen kunnon ruokaa ja puhtaat vaatteet? Aivan varmasti myös huolen ja surun murtama ihminen voi vähätellä apunsa tarvetta, vaikka tosiasiassa ei enää jaksaisi yhtään. Ihmiset jaksavat uskomattomia asioita, mutta kun se venytetty lanka sitten katkeaa sen korjaamiseen tarvitaan usein monin kerroin resursseja kuin jaksamisen tukemiseen ja sen romahtamisen ehkäisyyn.
mitenköhän tämä liittyy siihen että kuolemaa tekevän lapsen vanhempia pakkoautetaan.
Mistä tulee nämä käsittämättömät sosiaalipornomaalailut ja -kauhistelut ja -paisuttelut tänne? Täysin asian vierestä ja täysin päättömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten yläkoulun vanhempaininfossa kyllä kerrottiin kaikille, että jos lapsella/oppilaalla on xx-tunteja poissaoloja, niin tästä keskustellaan koulussa ja kun yyy-tunnit ylittyy, niin tehdään lasu. Poissaolojen seurantaa oli tehostettu ja kaikille haluttiin kertoa avoimesti, mitä poissaoloista seuraa. Ymmärsin, että tämä oli kaupungin "uusi" linjaus.
Taisit unohtaa mainita, että kyseessä olivat selittämättömät poissaolot, vai? Tuskinpa koulu tekee lasua vaikka lapsesta, joka makaa sairaalassa tms.
Muutamia vuosia sitten kysyin luokanvalvojalta asiasta. Myös selvitetyistä sairauspoissaoloista tehdään lasu. 40 tuntia poissaoloa kertyy hyvin helposti yläkoululaiselle. Yksi flunssa ja vatsatauti riittää.
Poikani luokanvalvoja oli kylläkin ilmoittanut oppilaille, ettei aio ilmoitella flunssapotilaita lastensuojeluun. Tämä opettaja oli itse kahden aikuisen lapsen äiti ja kokenut opettaja. Eli normaalijärkinen ihminen.
Ööö. Mä olen ollut töissä ottamassa vastaan ilmoituksia. Ainakin täällä päin Suomea (iso kaupunki) ne oppilaat josta tehdää ilmoitus, niin heidän poissaolot alkoi 100 eteenpäin, 40 ei ole mitään kun niitä poissaoloja aletaan katsomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On päiväkodissa esim. velvollisuus tehdä, jos yhtään tuntuu siltä, ei tarvitse edes päiväkodin työntekijöiden jäädä spekuloimaan että onko aiheellista, sen aiheellisuuden tarkistaa siihen koulutukseen saaneet sosiaaliviranomaiset sitten.
Mielestäni hyvä systeemi, koska pienen lapsen kohdalla ei esim. kaltoinkohtelut tai muut perheen ongelmat kovin selvästi välttämättä näy, vaan näkyy sellaisina pieninä outouksina, pienet lapset ei itsekkään osaa kertoa asioista ja sen vuoksi on hyvä, että tarkistellaan herkästi, että onko syytä huoleen.
Tuokin on muuttunut radikaalisti. Vielä 10 vuotta sitten lastensuojeluilmoitukset olivat silloisen päivähoidon piirissä todella harvinaisia, puhuttiin keskimäärin muutamasta ilmoituksesta per päiväkoti ja vuosi. Lasut eivät siis olleet missään nimessä sellainen arkinen asia millaisia ne ovat nykypäivän varhaiskasvatuksessa.
Oliko ennen enemmän kaltoinkohdeltuja lapsia, joista totuus paljastui vasta lapsen ollessa isompi/jo aikuinen tai tilanteen mentyä niin pahaksi, että lapsi on jopa vammautunut tai kuollut sen seurauksena?
Sehän tuossa ideana on, puuttua asioihin jo ennen kuin menee liian vakavaksi.
Kyllä nykyään myös vanhemmat tekee itse itsestään useammin näitä ilmoituksia kuin ennen, joten ei se pelkästään varhaiskasvatuksessa näy, johtunee siitä, että ei ole hirveän pitkä aika kun on edes lastensuojelulaki saatu luotua.
Mä aikoinaan kävelin itse alaikäisenä tekemään ilmoituksen siskoni kanssa ja ilmoitin, etten halua asua kotona. Siskoni oli muutamia vuosia ennen sitä pahoipidelty vakavasti, hän oli myös käynyt ilmoittautumassa lastensuojeluun. Siihen aikaan lastensuojelu kuunteli vanhempia ja siskollekin vain sanottiin, että sinun pitää olla kiltimpi, ettei vastaava toistuisi. Minä pääsin lopulta laitokseen turvaan, kun isäni itse oli huutanut lasun työntekijälle, että minulla ei ole mitään asiaa kotiin. Kotona oli väkivaltaa monessa eri muodossa, sadistista kiusaamista ja alkoholismia. Kukaan ammattilainen ei siihen aikaan halunnut ensinnäkään kuulla eikä uskoa mitä kaikkea kotonamme tapahtui. Isäni päihteiden käyttöä ei selvitetty, vaan hän sai sen sijaan työntekijät selvittämään, mikä minun osuuteni on talolainasta (alaikäisenä siis).
Että tällaista se työ on aikaisemmin ollut, nykyään sentään lapsien omat ilmoitukset otetaan todesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko pitää olla poissaoloja että koulu tekisi lasun? Nykyään kun ei saa flunssassa tulla kouluun niin äkkiähän niitä kertyy.
Ne tehdään rutiinisti myös mm syöpäsairaista lapsista.
Sairasta, eikö? Vanhemmat järkyttävässä tilantwwssa ja sitten vielä menee oikeusturva oikeusvaltiossa.
Sairaalakoulu hoitaa koulutuksen lapsille, joilla on pitkät hoitojaksot. Oppivelvollisuus täyttyy, joten ongelmaa ei ole. Jos sen sijaan ei osallistu mihinkään opetukseen sairauden vuoksi, niin pitää olla kyllä hyvin huonossa kunnossa ja eiköhän se lastensuojelu ole silloin vanhempien huolista vähäisin.
Eli kun lapsi on kuolemassa on ok että verovarat käytetään vanhempien sakinhivutukseen?
Miten ihmeessä te saatte kaiken näyttämään tältä? Ei sitä syöpäsairasta huostaanoteta, jos se on siellä osastolla hoidossa tai vaikka olisi kotonakin. Kyllä minusta on ihan aiheellista, jos vanhemmilla on vaikka useampia lapsia, kysyä miten jaksavat ja onko avun tarvetta. Jos alkaa näyttää siltä, että vanhemmat päivystävät sairaalassa kaikin voimin sen sairaan lapsen äärellä ja jättävät kaksi muuta hoitamatta tai lykkäävät pitkiksi ajoiksi mummolaan, niin onhan siinä lastensuojelulla paikka kartoittaa millaisia apuja voisi miettiä. Ei se lasu ole mikään huostaanottohakemus, hyvin harva lasu loppuu huostaanottoon ja niille on aina painavat syyt. Olen itse sairaalassa töissä, en tosin lastenpuolella, mutta olen itsekin tarjonnut sairaalan puolelta keskusteluapuja (pappi/psykiatrinen sairaanhoitaja), sossun tapaamista, kotikartoituksia ym. Jostain syystä näistäkin aina joku raivostuu silmittömästi, vaikka kuinka näkyy että tarve olisi suuri kaikelle ylimääräiselle tuelle. Ja jos nyt lasten vanhempi ei itse näe omaa avun tarvettaan ja on syöksymässä vaikka sen lapsen sairauden aiheuttaman huolen ja surun vuoksi sellaiseen kierteeseen ettei oikein näe sieltä ympärilleen, niin tekisin lasun niiden perheen muiden lasten vuoksi.
Että äärirajoilla olevia ihmisiä on oikein kytätä ja kyykyttää etkä vaan tajua että se on moraalitonta.
Sairas olet päästäsi.
Toiset kokee sen noin, toiset ajattelee että pyrkivät auttamaan niillä keinoilla mitä heillä on. Minä en voi sieltä sairaalasta lähteä kotiin avuksi, vaikka joku mummo ottaisi mut mieluummin jakamaan hänelle lääkkeet ja pesemään selän. Voin kuitenkin tarjota kotiavun kartoituksen ja jos mummo sanoo ettei se käy, niin kyllä olen ammattilaisena huolissani kun tiedän että yksin ei kotona pärjää. Samalla tavalla se syöpäsairaan lapsen perhe ei voi saada sieltä sairaalasta ketään mukaansa kotiin hoitamaan sitä lasta vaikka haluaisivat, mutta lasun kautta se voi onnistua jos muuten apua ei saa. Jos vanhemmat ei halua ottaa apua vastaan vaikka hoitohenkilökunta on huolissaan ja pelkää että he eivät henkisesti tai fyysisesti pärjää niiden kahden terveen lapsen ja yhden sairaan lapsen kanssa, niin se lasu kuuluu tehdä.
Niin. Ne jotka tunkee pakkoauttamaan kokee toki auttavansa.
Ne joita pakkoautetaan väkisin eivät koe sitä avuksi, vaan päinvastoin.
KUUNNELKAA NIITÄ JOILLA ON SE LAPSI KUOLEMASSA. ÄLKÄÄ KESKITTYKÖ OMAAN OLOONNE.
Ulkopuolinen näkee tilanteen usein eri tavoin. Huoli on niistä lapsista, ja niitä lapsia hoitavat ne vanhemmat. Olen mielenterveystyössä ja jos mulle sanoo masentunut äiti ettei halua mitään apuja kotiinsa ja pärjää kyllä, vaikka koti on kuin kaatopaikka ja lapsen ainoa lämmin ateria on päiväkodissa, niin pitääkö mun kuunnella sitä äitiä eikä keskittyä omaan huoleeni siitä, hoitaako hän lapselleen kunnon ruokaa ja puhtaat vaatteet? Aivan varmasti myös huolen ja surun murtama ihminen voi vähätellä apunsa tarvetta, vaikka tosiasiassa ei enää jaksaisi yhtään. Ihmiset jaksavat uskomattomia asioita, mutta kun se venytetty lanka sitten katkeaa sen korjaamiseen tarvitaan usein monin kerroin resursseja kuin jaksamisen tukemiseen ja sen romahtamisen ehkäisyyn.
mitenköhän tämä liittyy siihen että kuolemaa tekevän lapsen vanhempia pakkoautetaan.
Mistä tulee nämä käsittämättömät sosiaalipornomaalailut ja -kauhistelut ja -paisuttelut tänne? Täysin asian vierestä ja täysin päättömiä.
Se on sitä juoruämmä-mentaliteettia, joka lastensuojelussa elää ja voi hyvin. Sosiaalipuolella ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kun lastensuojelusta on tehty tällainen yleinen huolivirasto, niin seuraava askel on varmaan se, ettei lapsiperhe pysty varaamaan edes terveyskeskusaikaa ilman, että se tehdään lastensuojelun kautta. Näin lastensuojelu pystyy varmistumaan, ettei terveydenhoidon tarpeeseen liity lastensuojelullista huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harhaista tai ei mutta kyllä joku näillä huostaanotoillakin rikastuu, kun monet laitoksista kuuluu nykyään jonkun ison voittoa tavoittelevan yrityksen alle. Ei tietenkään ne lapsia hoitavat työntekijät (heille jää vain se ns. likainen työ) vaan joku rahasto jossain käärii sitten voitot. Eikä tarvitse edes laitokseen päätyä vaan voi käydä esim. niin että velvoitetaan sen huostaanoton uhalla ottamaan vastaan jotain koti"palvelua" eli joku saman tai vastaavan firman alla toimiva tantta kotiinsa kahvittelemaan ja kyttäämään. Hyviäkin kokemuksia on ja niistä on ihana kuulla mutta ne ei korjaa niitä lastensuojelun ja kyttäyskulttuurin rikkomia lapsia ja perheitä. Varmaan aika paljon tuurista kiinni että kuinka omalle perheelle käy.
Enpä ole kuullut tapauksesta jossa huostaanotto tehtäisiin pahansuopaisten kyttäreiden vuoksi. Ylivoimaisesti suurin osa huostaanotoista tehdään vanhempien mt tai päihdeongelmien vuoksi, yleensä vielä vanhemmilla nuo molemmat.
Mutta eikö sekin kerro aika paljon, että tässä on ylipäätään nähty bisnesrako? Ja yllätys yllätys lasu-ilmoitusten määrä kasvaa, huostaanottojen/sijoitusten määrä kasvaa jne. Minusta yhteiskunnan pitäisi esim. lakien avulla tehdä lasu-bisnes sillä tavalla kannattamattomaksi, ettei olisi mahdollista tavoitella suuria voittoja lasten, nuorten ja perheiden hädällä. Ennenhän lasu-laitokset oli pääasiassa kunnan pyörittämiä tai pieniä toimijoita ja tuo kaupallistuminen on tapahtunut aika nopeasti.
Lasuilmoitusten määrän kasvaminen on ihan suoraan yhteydessä lasten ja nuorten psyykkisen oireilun räjähdysmäiseen kasvuun. Kasvu on ollut niin rajua, että puhutaan jo epidemiasta. Olen samaa mieltä siitä, että mielestäni on kyseenalaista tehdä voittoa lastensuojelulaitoksilla, mutta en siitä syystä, että lapsia huostaanotettaisiin turhaan sen seurauksena (laitokset eivät huostaanota ketään), vaan sen takia, että tottakai suuret yritykset voittojen lisäksi hamuavat säästöjä. Ja säästöjen takia työoloja huononnetaan eikä laitosten ja laitoslasten kokonaistilannetta tarkastella kaikissa paikoissa realistisesti eikä mietitä kokonaisuuden toimivuutta, vaan haalitaan vain sellaisia, niin vakavasti oireilevia lapsia, joista saa mahdollisimman paljon rahaa. Ei siis mietitä realistisesti, että voidaanko me näillä resursseilla ja näillä työntekijöillä vastata näin monen vaikeasti oireilevan lapsen ja nuoren tarpeisiin.
Tietty toinen kysymys on se, minne ne kaikki ns. pahimmat tapaukset sitten toisaalta laitettaisiin, koska vaikeampia ja vaikeampia tapauksia on vuosi vuodelta enemmän.
Itse en usko, että lapset sinänsä voivat sen huonommin kuin ennen, sanotaanko vaikka pari- kolmekymmentä vuotta sitten. Yksi merkittävä vaikuttaja on sekin, että kasvatustavat ovat lyhyessä ajassa muuttuneet huomattavasti, eikä nykykeinoin ole oikein mahdollista pitää lasta kurissa ja nuhteessa kuten vielä joskus 90-luvulla. Itse en ihmettele lainkaan, että nykymeininki saa monet lapset tuntemaan olevansa niskan päällä. Lasten vilkkaus ja tietynlainen rajattomuus tulkitaan sitten helposti esim. puutteellisten kotiolojen, mielenterveysongelmien tai jonkin häiriön aiheuttamiksi. Lasten tunteita ja käytöstä ylipäätään huomioidaan ja analysoidaan ihan eri tavalla kuin ennen. Ennen esim. hiljainen ja arka lapsi joko jäi huomaamatta tai oli vain kiltti ja "helppo", eikä välttämättä epäilty että se arkuus johtuisi vaikka juoppovanhemmista. Ja jos vanhemmat olisikin tiedetty juopoiksi, niin asiaan ei puututtu. Saman tapaisia esimerkkejä voisi esittää vaikka kuinka, mutta pointtina nyt on se että pahoinvointia on aina ollut, vain suhtautuminen siihen on muuttunut. Lapsia ja perheitä tietysti pitääkin auttaa, eikä menneiden vuosikymmenten tapa jättää lapset vanhempien armoille ollut missään nimessä oikein. Systeemi kaipaisi kuitenkin monelta osin päivittämistä, jotta apu kohdistuisi ajoissa niille joilla on tarvetta eikä lapsuudelle/nuoruudelle ominaisiin piirteisiin tai normaaliin perhe-elämään kuuluviin tilanteisiin ylireagoitaisi. Vastuuta pitäisi myös siirtää enemmän niille, jotka lapsen kanssa ovat tekemisissä, eli tavoitteena pitäisi olla velvollisuus pyrkiä selvittämään asia ennen lasu-ilmoituksen tekoa. Nykyäänhän ilmoituksella ei aina edes "uhkailla", vaan lapsen vanhemmat kuulee ilmoituksesta vasta jälkeenpäin.
Ei se uskosta ole kiinni, vaan lastenpsykiatrian lääkärit kautta Suomen ovat raportoineet oireilevien lasten räjähdysmäisestä kasvusta.
Ennen samoin oireilevat lapset ei välttämättä (tai ehkä jopa todennäköisesti) olisi päätyneet psykiatrian piiriin, ehkä oireilua ei oltaisi edes huomattu. Itsekin lapsuudessani olin aina vain joko kiltti tai huonokäytöksinen, ei epäilty että siinä olisi taustalla jotain muuta. Tuo että lapset ylipäätään näyttävät tunteitaan on uutta. Ennen tiedettiin, ettei ketään kiinnosta, hieman kärjistetysti sanottuna, ja omia tunteita ehkä hävettiinkin. Oli korkeampi kynnys poiketa normeista ja odotuksista. Monella aikuisellakin lapsuudesta asti kannetut tunnelukot alkaa vasta nyt avautua, usein ehkä oman vanhemmuuden kautta. En yhtään ihmettele vaikka se heijastuisi myös lapsiin mutta joka tapauksessa nykyaika on paljon otollisempi siihen että voi näyttää sitä rumaakin puoltaan. Ennen paha olo pidettiin sisällä. Ja kuten sanoin niin myös nykyiset kasvatustavat vaikuttaa siihen että osa lapsista perseilee myös huomionkipeyden, ilkeyden tai vain keskenkasvuisuutensa takia. Ei myöskään ole ymmärrystä tekojen seurauksista, ei ymmärretä kuinka paljon haittaa tai huolta tietynlainen käytös voi aiheuttaa ympäristössä.
Ei vaan ennen lapset eivät oireilleet tällä tavalla näin massiivisessa määrin. Ennen nykyään vakava itsetuhoisuus, siis itsensä suoranainen silpominen on aika normaali näky. Ennen suljetulle osastolle pääsi pelkästään itsetuhoisten puheiden ja pienen naarmuttelun takia. Nykyään osastolle ei pääse, vaikka nuori viiltää joka viikko useita tikkejä vaativia haavoja.
Sä et ihan oikeasti tiedä tästä asiasta etkä tiedä miten tää todellisuus on muuttunu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko pitää olla poissaoloja että koulu tekisi lasun? Nykyään kun ei saa flunssassa tulla kouluun niin äkkiähän niitä kertyy.
Ne tehdään rutiinisti myös mm syöpäsairaista lapsista.
Sairasta, eikö? Vanhemmat järkyttävässä tilantwwssa ja sitten vielä menee oikeusturva oikeusvaltiossa.
Sairaalakoulu hoitaa koulutuksen lapsille, joilla on pitkät hoitojaksot. Oppivelvollisuus täyttyy, joten ongelmaa ei ole. Jos sen sijaan ei osallistu mihinkään opetukseen sairauden vuoksi, niin pitää olla kyllä hyvin huonossa kunnossa ja eiköhän se lastensuojelu ole silloin vanhempien huolista vähäisin.
Eli kun lapsi on kuolemassa on ok että verovarat käytetään vanhempien sakinhivutukseen?
Miten ihmeessä te saatte kaiken näyttämään tältä? Ei sitä syöpäsairasta huostaanoteta, jos se on siellä osastolla hoidossa tai vaikka olisi kotonakin. Kyllä minusta on ihan aiheellista, jos vanhemmilla on vaikka useampia lapsia, kysyä miten jaksavat ja onko avun tarvetta. Jos alkaa näyttää siltä, että vanhemmat päivystävät sairaalassa kaikin voimin sen sairaan lapsen äärellä ja jättävät kaksi muuta hoitamatta tai lykkäävät pitkiksi ajoiksi mummolaan, niin onhan siinä lastensuojelulla paikka kartoittaa millaisia apuja voisi miettiä. Ei se lasu ole mikään huostaanottohakemus, hyvin harva lasu loppuu huostaanottoon ja niille on aina painavat syyt. Olen itse sairaalassa töissä, en tosin lastenpuolella, mutta olen itsekin tarjonnut sairaalan puolelta keskusteluapuja (pappi/psykiatrinen sairaanhoitaja), sossun tapaamista, kotikartoituksia ym. Jostain syystä näistäkin aina joku raivostuu silmittömästi, vaikka kuinka näkyy että tarve olisi suuri kaikelle ylimääräiselle tuelle. Ja jos nyt lasten vanhempi ei itse näe omaa avun tarvettaan ja on syöksymässä vaikka sen lapsen sairauden aiheuttaman huolen ja surun vuoksi sellaiseen kierteeseen ettei oikein näe sieltä ympärilleen, niin tekisin lasun niiden perheen muiden lasten vuoksi.
Että äärirajoilla olevia ihmisiä on oikein kytätä ja kyykyttää etkä vaan tajua että se on moraalitonta.
Sairas olet päästäsi.
Toiset kokee sen noin, toiset ajattelee että pyrkivät auttamaan niillä keinoilla mitä heillä on. Minä en voi sieltä sairaalasta lähteä kotiin avuksi, vaikka joku mummo ottaisi mut mieluummin jakamaan hänelle lääkkeet ja pesemään selän. Voin kuitenkin tarjota kotiavun kartoituksen ja jos mummo sanoo ettei se käy, niin kyllä olen ammattilaisena huolissani kun tiedän että yksin ei kotona pärjää. Samalla tavalla se syöpäsairaan lapsen perhe ei voi saada sieltä sairaalasta ketään mukaansa kotiin hoitamaan sitä lasta vaikka haluaisivat, mutta lasun kautta se voi onnistua jos muuten apua ei saa. Jos vanhemmat ei halua ottaa apua vastaan vaikka hoitohenkilökunta on huolissaan ja pelkää että he eivät henkisesti tai fyysisesti pärjää niiden kahden terveen lapsen ja yhden sairaan lapsen kanssa, niin se lasu kuuluu tehdä.
Niin. Ne jotka tunkee pakkoauttamaan kokee toki auttavansa.
Ne joita pakkoautetaan väkisin eivät koe sitä avuksi, vaan päinvastoin.
KUUNNELKAA NIITÄ JOILLA ON SE LAPSI KUOLEMASSA. ÄLKÄÄ KESKITTYKÖ OMAAN OLOONNE.
Ulkopuolinen näkee tilanteen usein eri tavoin. Huoli on niistä lapsista, ja niitä lapsia hoitavat ne vanhemmat. Olen mielenterveystyössä ja jos mulle sanoo masentunut äiti ettei halua mitään apuja kotiinsa ja pärjää kyllä, vaikka koti on kuin kaatopaikka ja lapsen ainoa lämmin ateria on päiväkodissa, niin pitääkö mun kuunnella sitä äitiä eikä keskittyä omaan huoleeni siitä, hoitaako hän lapselleen kunnon ruokaa ja puhtaat vaatteet? Aivan varmasti myös huolen ja surun murtama ihminen voi vähätellä apunsa tarvetta, vaikka tosiasiassa ei enää jaksaisi yhtään. Ihmiset jaksavat uskomattomia asioita, mutta kun se venytetty lanka sitten katkeaa sen korjaamiseen tarvitaan usein monin kerroin resursseja kuin jaksamisen tukemiseen ja sen romahtamisen ehkäisyyn.
Ulkopuolienn näkee omasta psyykestään, omista tarpeistaan ja omista lähtökohdistaan sen mitä haluaa nähdä ja kuvittelee näkevänsä. Sehän se tämän huolihysterian suurin ongelma on. Se että koko prosessi lähtee ilmoittajan subjektiivisista tuntemuksista.
Näinhän se on. Valitettavasti ei ole mitään "objektiivisia tuntemuksia". Voi myös sanoa, että sen vanhemman kokemus lasusta kyykyttäjänä ja kyttääjänä on subjektiivinen ja myös hän näkee tilanteen omien pelkojensa, halujensa ja tarpeidensa lähtökohdasta. Jossain näiden ulkopuolella on se, mitä todella tapahtuu. Joskus sitä ei näe sossu, joskus sitä ei näe vanhempi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harhaista tai ei mutta kyllä joku näillä huostaanotoillakin rikastuu, kun monet laitoksista kuuluu nykyään jonkun ison voittoa tavoittelevan yrityksen alle. Ei tietenkään ne lapsia hoitavat työntekijät (heille jää vain se ns. likainen työ) vaan joku rahasto jossain käärii sitten voitot. Eikä tarvitse edes laitokseen päätyä vaan voi käydä esim. niin että velvoitetaan sen huostaanoton uhalla ottamaan vastaan jotain koti"palvelua" eli joku saman tai vastaavan firman alla toimiva tantta kotiinsa kahvittelemaan ja kyttäämään. Hyviäkin kokemuksia on ja niistä on ihana kuulla mutta ne ei korjaa niitä lastensuojelun ja kyttäyskulttuurin rikkomia lapsia ja perheitä. Varmaan aika paljon tuurista kiinni että kuinka omalle perheelle käy.
Enpä ole kuullut tapauksesta jossa huostaanotto tehtäisiin pahansuopaisten kyttäreiden vuoksi. Ylivoimaisesti suurin osa huostaanotoista tehdään vanhempien mt tai päihdeongelmien vuoksi, yleensä vielä vanhemmilla nuo molemmat.
Mutta eikö sekin kerro aika paljon, että tässä on ylipäätään nähty bisnesrako? Ja yllätys yllätys lasu-ilmoitusten määrä kasvaa, huostaanottojen/sijoitusten määrä kasvaa jne. Minusta yhteiskunnan pitäisi esim. lakien avulla tehdä lasu-bisnes sillä tavalla kannattamattomaksi, ettei olisi mahdollista tavoitella suuria voittoja lasten, nuorten ja perheiden hädällä. Ennenhän lasu-laitokset oli pääasiassa kunnan pyörittämiä tai pieniä toimijoita ja tuo kaupallistuminen on tapahtunut aika nopeasti.
Lasuilmoitusten määrän kasvaminen on ihan suoraan yhteydessä lasten ja nuorten psyykkisen oireilun räjähdysmäiseen kasvuun. Kasvu on ollut niin rajua, että puhutaan jo epidemiasta. Olen samaa mieltä siitä, että mielestäni on kyseenalaista tehdä voittoa lastensuojelulaitoksilla, mutta en siitä syystä, että lapsia huostaanotettaisiin turhaan sen seurauksena (laitokset eivät huostaanota ketään), vaan sen takia, että tottakai suuret yritykset voittojen lisäksi hamuavat säästöjä. Ja säästöjen takia työoloja huononnetaan eikä laitosten ja laitoslasten kokonaistilannetta tarkastella kaikissa paikoissa realistisesti eikä mietitä kokonaisuuden toimivuutta, vaan haalitaan vain sellaisia, niin vakavasti oireilevia lapsia, joista saa mahdollisimman paljon rahaa. Ei siis mietitä realistisesti, että voidaanko me näillä resursseilla ja näillä työntekijöillä vastata näin monen vaikeasti oireilevan lapsen ja nuoren tarpeisiin.
Tietty toinen kysymys on se, minne ne kaikki ns. pahimmat tapaukset sitten toisaalta laitettaisiin, koska vaikeampia ja vaikeampia tapauksia on vuosi vuodelta enemmän.
Itse en usko, että lapset sinänsä voivat sen huonommin kuin ennen, sanotaanko vaikka pari- kolmekymmentä vuotta sitten. Yksi merkittävä vaikuttaja on sekin, että kasvatustavat ovat lyhyessä ajassa muuttuneet huomattavasti, eikä nykykeinoin ole oikein mahdollista pitää lasta kurissa ja nuhteessa kuten vielä joskus 90-luvulla. Itse en ihmettele lainkaan, että nykymeininki saa monet lapset tuntemaan olevansa niskan päällä. Lasten vilkkaus ja tietynlainen rajattomuus tulkitaan sitten helposti esim. puutteellisten kotiolojen, mielenterveysongelmien tai jonkin häiriön aiheuttamiksi. Lasten tunteita ja käytöstä ylipäätään huomioidaan ja analysoidaan ihan eri tavalla kuin ennen. Ennen esim. hiljainen ja arka lapsi joko jäi huomaamatta tai oli vain kiltti ja "helppo", eikä välttämättä epäilty että se arkuus johtuisi vaikka juoppovanhemmista. Ja jos vanhemmat olisikin tiedetty juopoiksi, niin asiaan ei puututtu. Saman tapaisia esimerkkejä voisi esittää vaikka kuinka, mutta pointtina nyt on se että pahoinvointia on aina ollut, vain suhtautuminen siihen on muuttunut. Lapsia ja perheitä tietysti pitääkin auttaa, eikä menneiden vuosikymmenten tapa jättää lapset vanhempien armoille ollut missään nimessä oikein. Systeemi kaipaisi kuitenkin monelta osin päivittämistä, jotta apu kohdistuisi ajoissa niille joilla on tarvetta eikä lapsuudelle/nuoruudelle ominaisiin piirteisiin tai normaaliin perhe-elämään kuuluviin tilanteisiin ylireagoitaisi. Vastuuta pitäisi myös siirtää enemmän niille, jotka lapsen kanssa ovat tekemisissä, eli tavoitteena pitäisi olla velvollisuus pyrkiä selvittämään asia ennen lasu-ilmoituksen tekoa. Nykyäänhän ilmoituksella ei aina edes "uhkailla", vaan lapsen vanhemmat kuulee ilmoituksesta vasta jälkeenpäin.
Ei se uskosta ole kiinni, vaan lastenpsykiatrian lääkärit kautta Suomen ovat raportoineet oireilevien lasten räjähdysmäisestä kasvusta.
Ennen samoin oireilevat lapset ei välttämättä (tai ehkä jopa todennäköisesti) olisi päätyneet psykiatrian piiriin, ehkä oireilua ei oltaisi edes huomattu. Itsekin lapsuudessani olin aina vain joko kiltti tai huonokäytöksinen, ei epäilty että siinä olisi taustalla jotain muuta. Tuo että lapset ylipäätään näyttävät tunteitaan on uutta. Ennen tiedettiin, ettei ketään kiinnosta, hieman kärjistetysti sanottuna, ja omia tunteita ehkä hävettiinkin. Oli korkeampi kynnys poiketa normeista ja odotuksista. Monella aikuisellakin lapsuudesta asti kannetut tunnelukot alkaa vasta nyt avautua, usein ehkä oman vanhemmuuden kautta. En yhtään ihmettele vaikka se heijastuisi myös lapsiin mutta joka tapauksessa nykyaika on paljon otollisempi siihen että voi näyttää sitä rumaakin puoltaan. Ennen paha olo pidettiin sisällä. Ja kuten sanoin niin myös nykyiset kasvatustavat vaikuttaa siihen että osa lapsista perseilee myös huomionkipeyden, ilkeyden tai vain keskenkasvuisuutensa takia. Ei myöskään ole ymmärrystä tekojen seurauksista, ei ymmärretä kuinka paljon haittaa tai huolta tietynlainen käytös voi aiheuttaa ympäristössä.
Ei vaan ennen lapset eivät oireilleet tällä tavalla näin massiivisessa määrin. Ennen nykyään vakava itsetuhoisuus, siis itsensä suoranainen silpominen on aika normaali näky. Ennen suljetulle osastolle pääsi pelkästään itsetuhoisten puheiden ja pienen naarmuttelun takia. Nykyään osastolle ei pääse, vaikka nuori viiltää joka viikko useita tikkejä vaativia haavoja.
Sä et ihan oikeasti tiedä tästä asiasta etkä tiedä miten tää todellisuus on muuttunu.
Ai kauheeta herrajestas eioototta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko pitää olla poissaoloja että koulu tekisi lasun? Nykyään kun ei saa flunssassa tulla kouluun niin äkkiähän niitä kertyy.
Ne tehdään rutiinisti myös mm syöpäsairaista lapsista.
Sairasta, eikö? Vanhemmat järkyttävässä tilantwwssa ja sitten vielä menee oikeusturva oikeusvaltiossa.
Sairaalakoulu hoitaa koulutuksen lapsille, joilla on pitkät hoitojaksot. Oppivelvollisuus täyttyy, joten ongelmaa ei ole. Jos sen sijaan ei osallistu mihinkään opetukseen sairauden vuoksi, niin pitää olla kyllä hyvin huonossa kunnossa ja eiköhän se lastensuojelu ole silloin vanhempien huolista vähäisin.
Eli kun lapsi on kuolemassa on ok että verovarat käytetään vanhempien sakinhivutukseen?
Miten ihmeessä te saatte kaiken näyttämään tältä? Ei sitä syöpäsairasta huostaanoteta, jos se on siellä osastolla hoidossa tai vaikka olisi kotonakin. Kyllä minusta on ihan aiheellista, jos vanhemmilla on vaikka useampia lapsia, kysyä miten jaksavat ja onko avun tarvetta. Jos alkaa näyttää siltä, että vanhemmat päivystävät sairaalassa kaikin voimin sen sairaan lapsen äärellä ja jättävät kaksi muuta hoitamatta tai lykkäävät pitkiksi ajoiksi mummolaan, niin onhan siinä lastensuojelulla paikka kartoittaa millaisia apuja voisi miettiä. Ei se lasu ole mikään huostaanottohakemus, hyvin harva lasu loppuu huostaanottoon ja niille on aina painavat syyt. Olen itse sairaalassa töissä, en tosin lastenpuolella, mutta olen itsekin tarjonnut sairaalan puolelta keskusteluapuja (pappi/psykiatrinen sairaanhoitaja), sossun tapaamista, kotikartoituksia ym. Jostain syystä näistäkin aina joku raivostuu silmittömästi, vaikka kuinka näkyy että tarve olisi suuri kaikelle ylimääräiselle tuelle. Ja jos nyt lasten vanhempi ei itse näe omaa avun tarvettaan ja on syöksymässä vaikka sen lapsen sairauden aiheuttaman huolen ja surun vuoksi sellaiseen kierteeseen ettei oikein näe sieltä ympärilleen, niin tekisin lasun niiden perheen muiden lasten vuoksi.
Että äärirajoilla olevia ihmisiä on oikein kytätä ja kyykyttää etkä vaan tajua että se on moraalitonta.
Sairas olet päästäsi.
Toiset kokee sen noin, toiset ajattelee että pyrkivät auttamaan niillä keinoilla mitä heillä on. Minä en voi sieltä sairaalasta lähteä kotiin avuksi, vaikka joku mummo ottaisi mut mieluummin jakamaan hänelle lääkkeet ja pesemään selän. Voin kuitenkin tarjota kotiavun kartoituksen ja jos mummo sanoo ettei se käy, niin kyllä olen ammattilaisena huolissani kun tiedän että yksin ei kotona pärjää. Samalla tavalla se syöpäsairaan lapsen perhe ei voi saada sieltä sairaalasta ketään mukaansa kotiin hoitamaan sitä lasta vaikka haluaisivat, mutta lasun kautta se voi onnistua jos muuten apua ei saa. Jos vanhemmat ei halua ottaa apua vastaan vaikka hoitohenkilökunta on huolissaan ja pelkää että he eivät henkisesti tai fyysisesti pärjää niiden kahden terveen lapsen ja yhden sairaan lapsen kanssa, niin se lasu kuuluu tehdä.
Niin. Ne jotka tunkee pakkoauttamaan kokee toki auttavansa.
Ne joita pakkoautetaan väkisin eivät koe sitä avuksi, vaan päinvastoin.
KUUNNELKAA NIITÄ JOILLA ON SE LAPSI KUOLEMASSA. ÄLKÄÄ KESKITTYKÖ OMAAN OLOONNE.
Ulkopuolinen näkee tilanteen usein eri tavoin. Huoli on niistä lapsista, ja niitä lapsia hoitavat ne vanhemmat. Olen mielenterveystyössä ja jos mulle sanoo masentunut äiti ettei halua mitään apuja kotiinsa ja pärjää kyllä, vaikka koti on kuin kaatopaikka ja lapsen ainoa lämmin ateria on päiväkodissa, niin pitääkö mun kuunnella sitä äitiä eikä keskittyä omaan huoleeni siitä, hoitaako hän lapselleen kunnon ruokaa ja puhtaat vaatteet? Aivan varmasti myös huolen ja surun murtama ihminen voi vähätellä apunsa tarvetta, vaikka tosiasiassa ei enää jaksaisi yhtään. Ihmiset jaksavat uskomattomia asioita, mutta kun se venytetty lanka sitten katkeaa sen korjaamiseen tarvitaan usein monin kerroin resursseja kuin jaksamisen tukemiseen ja sen romahtamisen ehkäisyyn.
Niin jaksaa, täysin uskomattomia asioita!
Yksi suuri jaksamista vievä tekijä on nimittäin jatkuva alati nakertava huoli teistä ammattilaisista. Teillä kun liian usein on ammattitaidon puutetta, ette hahmota laajoja kokonaisuuksia. Suomalaisten keskimääräinen ÅO kun on melko matala.
Ette voi myöskään tietää toisen ihmisen tietoisuutta, ei kukaan. Ette tiedä siis, miksi joku ihminen ei halua esimerkiksi teidän kaltaisia väkisin tunkevia vieraita kotiinsa. Sen voi joku ihminen kokea yhtä hirveänä ja traumaattisena asiana kuin raiskaus. Te ette kunnioita toisen reviiriä ja intiimivyöhyykkettä, ihmisen oikeutta päättää omasta koskemattomuudesta, mikä koskee hänen yksityistä elinpiiriään. Esimerkiksi minun kodissani ei missään asiassa tulla palavereita pitämään, virastot on sitä varten. Poliisiasiat on erikseen.
Mutta kaikessa tässä hysteriassa onkin kyse lopulta siitä, että ette tajua oleellista. Ihminen on ihminen, eikä se koskaan voi väkisin hallita mitään, ettekä alitajuisen kuolemanpelon ohjaamana koskaan hoksaa sitä, että itse asiassa ajatte täysillä päin seinää. Vauhti on jo vaarallisen kova ja alati kiihtyvä. Hyvää viikonloppua hullu maailma!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harhaista tai ei mutta kyllä joku näillä huostaanotoillakin rikastuu, kun monet laitoksista kuuluu nykyään jonkun ison voittoa tavoittelevan yrityksen alle. Ei tietenkään ne lapsia hoitavat työntekijät (heille jää vain se ns. likainen työ) vaan joku rahasto jossain käärii sitten voitot. Eikä tarvitse edes laitokseen päätyä vaan voi käydä esim. niin että velvoitetaan sen huostaanoton uhalla ottamaan vastaan jotain koti"palvelua" eli joku saman tai vastaavan firman alla toimiva tantta kotiinsa kahvittelemaan ja kyttäämään. Hyviäkin kokemuksia on ja niistä on ihana kuulla mutta ne ei korjaa niitä lastensuojelun ja kyttäyskulttuurin rikkomia lapsia ja perheitä. Varmaan aika paljon tuurista kiinni että kuinka omalle perheelle käy.
Enpä ole kuullut tapauksesta jossa huostaanotto tehtäisiin pahansuopaisten kyttäreiden vuoksi. Ylivoimaisesti suurin osa huostaanotoista tehdään vanhempien mt tai päihdeongelmien vuoksi, yleensä vielä vanhemmilla nuo molemmat.
Mutta eikö sekin kerro aika paljon, että tässä on ylipäätään nähty bisnesrako? Ja yllätys yllätys lasu-ilmoitusten määrä kasvaa, huostaanottojen/sijoitusten määrä kasvaa jne. Minusta yhteiskunnan pitäisi esim. lakien avulla tehdä lasu-bisnes sillä tavalla kannattamattomaksi, ettei olisi mahdollista tavoitella suuria voittoja lasten, nuorten ja perheiden hädällä. Ennenhän lasu-laitokset oli pääasiassa kunnan pyörittämiä tai pieniä toimijoita ja tuo kaupallistuminen on tapahtunut aika nopeasti.
Lasuilmoitusten määrän kasvaminen on ihan suoraan yhteydessä lasten ja nuorten psyykkisen oireilun räjähdysmäiseen kasvuun. Kasvu on ollut niin rajua, että puhutaan jo epidemiasta. Olen samaa mieltä siitä, että mielestäni on kyseenalaista tehdä voittoa lastensuojelulaitoksilla, mutta en siitä syystä, että lapsia huostaanotettaisiin turhaan sen seurauksena (laitokset eivät huostaanota ketään), vaan sen takia, että tottakai suuret yritykset voittojen lisäksi hamuavat säästöjä. Ja säästöjen takia työoloja huononnetaan eikä laitosten ja laitoslasten kokonaistilannetta tarkastella kaikissa paikoissa realistisesti eikä mietitä kokonaisuuden toimivuutta, vaan haalitaan vain sellaisia, niin vakavasti oireilevia lapsia, joista saa mahdollisimman paljon rahaa. Ei siis mietitä realistisesti, että voidaanko me näillä resursseilla ja näillä työntekijöillä vastata näin monen vaikeasti oireilevan lapsen ja nuoren tarpeisiin.
Tietty toinen kysymys on se, minne ne kaikki ns. pahimmat tapaukset sitten toisaalta laitettaisiin, koska vaikeampia ja vaikeampia tapauksia on vuosi vuodelta enemmän.
Itse en usko, että lapset sinänsä voivat sen huonommin kuin ennen, sanotaanko vaikka pari- kolmekymmentä vuotta sitten. Yksi merkittävä vaikuttaja on sekin, että kasvatustavat ovat lyhyessä ajassa muuttuneet huomattavasti, eikä nykykeinoin ole oikein mahdollista pitää lasta kurissa ja nuhteessa kuten vielä joskus 90-luvulla. Itse en ihmettele lainkaan, että nykymeininki saa monet lapset tuntemaan olevansa niskan päällä. Lasten vilkkaus ja tietynlainen rajattomuus tulkitaan sitten helposti esim. puutteellisten kotiolojen, mielenterveysongelmien tai jonkin häiriön aiheuttamiksi. Lasten tunteita ja käytöstä ylipäätään huomioidaan ja analysoidaan ihan eri tavalla kuin ennen. Ennen esim. hiljainen ja arka lapsi joko jäi huomaamatta tai oli vain kiltti ja "helppo", eikä välttämättä epäilty että se arkuus johtuisi vaikka juoppovanhemmista. Ja jos vanhemmat olisikin tiedetty juopoiksi, niin asiaan ei puututtu. Saman tapaisia esimerkkejä voisi esittää vaikka kuinka, mutta pointtina nyt on se että pahoinvointia on aina ollut, vain suhtautuminen siihen on muuttunut. Lapsia ja perheitä tietysti pitääkin auttaa, eikä menneiden vuosikymmenten tapa jättää lapset vanhempien armoille ollut missään nimessä oikein. Systeemi kaipaisi kuitenkin monelta osin päivittämistä, jotta apu kohdistuisi ajoissa niille joilla on tarvetta eikä lapsuudelle/nuoruudelle ominaisiin piirteisiin tai normaaliin perhe-elämään kuuluviin tilanteisiin ylireagoitaisi. Vastuuta pitäisi myös siirtää enemmän niille, jotka lapsen kanssa ovat tekemisissä, eli tavoitteena pitäisi olla velvollisuus pyrkiä selvittämään asia ennen lasu-ilmoituksen tekoa. Nykyäänhän ilmoituksella ei aina edes "uhkailla", vaan lapsen vanhemmat kuulee ilmoituksesta vasta jälkeenpäin.
Ei se uskosta ole kiinni, vaan lastenpsykiatrian lääkärit kautta Suomen ovat raportoineet oireilevien lasten räjähdysmäisestä kasvusta.
Ennen samoin oireilevat lapset ei välttämättä (tai ehkä jopa todennäköisesti) olisi päätyneet psykiatrian piiriin, ehkä oireilua ei oltaisi edes huomattu. Itsekin lapsuudessani olin aina vain joko kiltti tai huonokäytöksinen, ei epäilty että siinä olisi taustalla jotain muuta. Tuo että lapset ylipäätään näyttävät tunteitaan on uutta. Ennen tiedettiin, ettei ketään kiinnosta, hieman kärjistetysti sanottuna, ja omia tunteita ehkä hävettiinkin. Oli korkeampi kynnys poiketa normeista ja odotuksista. Monella aikuisellakin lapsuudesta asti kannetut tunnelukot alkaa vasta nyt avautua, usein ehkä oman vanhemmuuden kautta. En yhtään ihmettele vaikka se heijastuisi myös lapsiin mutta joka tapauksessa nykyaika on paljon otollisempi siihen että voi näyttää sitä rumaakin puoltaan. Ennen paha olo pidettiin sisällä. Ja kuten sanoin niin myös nykyiset kasvatustavat vaikuttaa siihen että osa lapsista perseilee myös huomionkipeyden, ilkeyden tai vain keskenkasvuisuutensa takia. Ei myöskään ole ymmärrystä tekojen seurauksista, ei ymmärretä kuinka paljon haittaa tai huolta tietynlainen käytös voi aiheuttaa ympäristössä.
Ei vaan ennen lapset eivät oireilleet tällä tavalla näin massiivisessa määrin. Ennen nykyään vakava itsetuhoisuus, siis itsensä suoranainen silpominen on aika normaali näky. Ennen suljetulle osastolle pääsi pelkästään itsetuhoisten puheiden ja pienen naarmuttelun takia. Nykyään osastolle ei pääse, vaikka nuori viiltää joka viikko useita tikkejä vaativia haavoja.
Sä et ihan oikeasti tiedä tästä asiasta etkä tiedä miten tää todellisuus on muuttunu.
Siis korjaus, ei ennen nähnyt näin yleisesti suoranaista itsensä silpomista, mikä nykyään on normi. Ennen viiltelykin oli enemmän naarmuttelua, ei porukka yrittänyt kiikuttaa itseään, ei ennen viety harva se päivä porukkaa päivystykseen lääkkeiden yliannostuksen takia, kerta toisensa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko pitää olla poissaoloja että koulu tekisi lasun? Nykyään kun ei saa flunssassa tulla kouluun niin äkkiähän niitä kertyy.
Ne tehdään rutiinisti myös mm syöpäsairaista lapsista.
Sairasta, eikö? Vanhemmat järkyttävässä tilantwwssa ja sitten vielä menee oikeusturva oikeusvaltiossa.
Sairaalakoulu hoitaa koulutuksen lapsille, joilla on pitkät hoitojaksot. Oppivelvollisuus täyttyy, joten ongelmaa ei ole. Jos sen sijaan ei osallistu mihinkään opetukseen sairauden vuoksi, niin pitää olla kyllä hyvin huonossa kunnossa ja eiköhän se lastensuojelu ole silloin vanhempien huolista vähäisin.
Eli kun lapsi on kuolemassa on ok että verovarat käytetään vanhempien sakinhivutukseen?
Miten ihmeessä te saatte kaiken näyttämään tältä? Ei sitä syöpäsairasta huostaanoteta, jos se on siellä osastolla hoidossa tai vaikka olisi kotonakin. Kyllä minusta on ihan aiheellista, jos vanhemmilla on vaikka useampia lapsia, kysyä miten jaksavat ja onko avun tarvetta. Jos alkaa näyttää siltä, että vanhemmat päivystävät sairaalassa kaikin voimin sen sairaan lapsen äärellä ja jättävät kaksi muuta hoitamatta tai lykkäävät pitkiksi ajoiksi mummolaan, niin onhan siinä lastensuojelulla paikka kartoittaa millaisia apuja voisi miettiä. Ei se lasu ole mikään huostaanottohakemus, hyvin harva lasu loppuu huostaanottoon ja niille on aina painavat syyt. Olen itse sairaalassa töissä, en tosin lastenpuolella, mutta olen itsekin tarjonnut sairaalan puolelta keskusteluapuja (pappi/psykiatrinen sairaanhoitaja), sossun tapaamista, kotikartoituksia ym. Jostain syystä näistäkin aina joku raivostuu silmittömästi, vaikka kuinka näkyy että tarve olisi suuri kaikelle ylimääräiselle tuelle. Ja jos nyt lasten vanhempi ei itse näe omaa avun tarvettaan ja on syöksymässä vaikka sen lapsen sairauden aiheuttaman huolen ja surun vuoksi sellaiseen kierteeseen ettei oikein näe sieltä ympärilleen, niin tekisin lasun niiden perheen muiden lasten vuoksi.
Että äärirajoilla olevia ihmisiä on oikein kytätä ja kyykyttää etkä vaan tajua että se on moraalitonta.
Sairas olet päästäsi.
Toiset kokee sen noin, toiset ajattelee että pyrkivät auttamaan niillä keinoilla mitä heillä on. Minä en voi sieltä sairaalasta lähteä kotiin avuksi, vaikka joku mummo ottaisi mut mieluummin jakamaan hänelle lääkkeet ja pesemään selän. Voin kuitenkin tarjota kotiavun kartoituksen ja jos mummo sanoo ettei se käy, niin kyllä olen ammattilaisena huolissani kun tiedän että yksin ei kotona pärjää. Samalla tavalla se syöpäsairaan lapsen perhe ei voi saada sieltä sairaalasta ketään mukaansa kotiin hoitamaan sitä lasta vaikka haluaisivat, mutta lasun kautta se voi onnistua jos muuten apua ei saa. Jos vanhemmat ei halua ottaa apua vastaan vaikka hoitohenkilökunta on huolissaan ja pelkää että he eivät henkisesti tai fyysisesti pärjää niiden kahden terveen lapsen ja yhden sairaan lapsen kanssa, niin se lasu kuuluu tehdä.
Niin. Ne jotka tunkee pakkoauttamaan kokee toki auttavansa.
Ne joita pakkoautetaan väkisin eivät koe sitä avuksi, vaan päinvastoin.
KUUNNELKAA NIITÄ JOILLA ON SE LAPSI KUOLEMASSA. ÄLKÄÄ KESKITTYKÖ OMAAN OLOONNE.
Ulkopuolinen näkee tilanteen usein eri tavoin. Huoli on niistä lapsista, ja niitä lapsia hoitavat ne vanhemmat. Olen mielenterveystyössä ja jos mulle sanoo masentunut äiti ettei halua mitään apuja kotiinsa ja pärjää kyllä, vaikka koti on kuin kaatopaikka ja lapsen ainoa lämmin ateria on päiväkodissa, niin pitääkö mun kuunnella sitä äitiä eikä keskittyä omaan huoleeni siitä, hoitaako hän lapselleen kunnon ruokaa ja puhtaat vaatteet? Aivan varmasti myös huolen ja surun murtama ihminen voi vähätellä apunsa tarvetta, vaikka tosiasiassa ei enää jaksaisi yhtään. Ihmiset jaksavat uskomattomia asioita, mutta kun se venytetty lanka sitten katkeaa sen korjaamiseen tarvitaan usein monin kerroin resursseja kuin jaksamisen tukemiseen ja sen romahtamisen ehkäisyyn.
Ulkopuolienn näkee omasta psyykestään, omista tarpeistaan ja omista lähtökohdistaan sen mitä haluaa nähdä ja kuvittelee näkevänsä. Sehän se tämän huolihysterian suurin ongelma on. Se että koko prosessi lähtee ilmoittajan subjektiivisista tuntemuksista.
Näinhän se on. Valitettavasti ei ole mitään "objektiivisia tuntemuksia". Voi myös sanoa, että sen vanhemman kokemus lasusta kyykyttäjänä ja kyttääjänä on subjektiivinen ja myös hän näkee tilanteen omien pelkojensa, halujensa ja tarpeidensa lähtökohdasta. Jossain näiden ulkopuolella on se, mitä todella tapahtuu. Joskus sitä ei näe sossu, joskus sitä ei näe vanhempi itse.
Mutta noin voimakasta prosessia ei saa aloittaa subjektiivisten fiilisten pohjalta.
Ei rikosilmoitustakaan pysty tekemään tyyliin, että mun mielestä tuo naapurin Rane vaikuttaa rikolliselta ja minua huolestuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä, että näin sossuna olisi ihana jos ihmiset lopettaisi typerät lasut ja esimerkiksi huolto ja tapaamisriidat sekä käyttämisen sen koston välineenä kun naapuri ärsyttää. Aikaa ja rahaa säästyis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On päiväkodissa esim. velvollisuus tehdä, jos yhtään tuntuu siltä, ei tarvitse edes päiväkodin työntekijöiden jäädä spekuloimaan että onko aiheellista, sen aiheellisuuden tarkistaa siihen koulutukseen saaneet sosiaaliviranomaiset sitten.
Mielestäni hyvä systeemi, koska pienen lapsen kohdalla ei esim. kaltoinkohtelut tai muut perheen ongelmat kovin selvästi välttämättä näy, vaan näkyy sellaisina pieninä outouksina, pienet lapset ei itsekkään osaa kertoa asioista ja sen vuoksi on hyvä, että tarkistellaan herkästi, että onko syytä huoleen.
Tuokin on muuttunut radikaalisti. Vielä 10 vuotta sitten lastensuojeluilmoitukset olivat silloisen päivähoidon piirissä todella harvinaisia, puhuttiin keskimäärin muutamasta ilmoituksesta per päiväkoti ja vuosi. Lasut eivät siis olleet missään nimessä sellainen arkinen asia millaisia ne ovat nykypäivän varhaiskasvatuksessa.
Oliko ennen enemmän kaltoinkohdeltuja lapsia, joista totuus paljastui vasta lapsen ollessa isompi/jo aikuinen tai tilanteen mentyä niin pahaksi, että lapsi on jopa vammautunut tai kuollut sen seurauksena?
Sehän tuossa ideana on, puuttua asioihin jo ennen kuin menee liian vakavaksi.
Kyllä nykyään myös vanhemmat tekee itse itsestään useammin näitä ilmoituksia kuin ennen, joten ei se pelkästään varhaiskasvatuksessa näy, johtunee siitä, että ei ole hirveän pitkä aika kun on edes lastensuojelulaki saatu luotua.
Muistan tuon vuoden 2012. Se oli kamalaa aikaa. Lapsia kaltoinkohdeltiin aivan avoimesti julkisillakin paikoilla, kun lastensuojelun uhkaa ei ollut. Nykypäivän teinit jotka tuolloin olivat pieniä ovat syystäkin pahoinvoivia.
Oma huomio on että tuon ikäisistä lapsista suurinta osaa on korkeintaan pidetty sylissä rauhoittumassa jos riehuivat, ja nythän ei ilmeisesti saa tehdä sitäkään. Nykyisin sanoitetaan tunteita. Isompi ongelma näillä 2000-luvun puolella syntyneillä on minusta se että mitään auktoriteetteja ei kunnioiteta, ja paha olokin usein liittyy siihen ettei lapsi oikeasti hallitse asemaansa perheen pomona. Se jatkuva tunnelässytys ja muu hörhöily vain hämmentää entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kyllä ne on. Se juuri on aiheeton, jos sille ei ole lastensuojelun tarvetta. Jestas, miten saadaan yksinkertainen asia vaikeaksi.
Ensinnäkin, mistä voi etukäteen tietää, että ilmoitus on aiheeton?
Toiseksi, palvelutarpeen arviointi ei välttämättä johda lastensuojeluasiakkuuteen, mutta perhe voidaan ohjata muihin sosiaalihuollon palveluihin, koulun oppilashuollon tai psykiatrian palveluihin.
Kolmanneksi, kolmen kuukauden arviointijakso itsessään on interventio ja voi muuttaa perheen tilannetta eikä tarvetta palveluille ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kyllä ne on. Se juuri on aiheeton, jos sille ei ole lastensuojelun tarvetta. Jestas, miten saadaan yksinkertainen asia vaikeaksi.
Ensinnäkin, mistä voi etukäteen tietää, että ilmoitus on aiheeton?
Toiseksi, palvelutarpeen arviointi ei välttämättä johda lastensuojeluasiakkuuteen, mutta perhe voidaan ohjata muihin sosiaalihuollon palveluihin, koulun oppilashuollon tai psykiatrian palveluihin.
Kolmanneksi, kolmen kuukauden arviointijakso itsessään on interventio ja voi muuttaa perheen tilannetta eikä tarvetta palveluille ole.
Eikö siellä muka ole ammattitaitoa tuon vertaa?
Eikä tarvitse paasata itsestäänselviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kyllä ne on. Se juuri on aiheeton, jos sille ei ole lastensuojelun tarvetta. Jestas, miten saadaan yksinkertainen asia vaikeaksi.
Ensinnäkin, mistä voi etukäteen tietää, että ilmoitus on aiheeton?
Toiseksi, palvelutarpeen arviointi ei välttämättä johda lastensuojeluasiakkuuteen, mutta perhe voidaan ohjata muihin sosiaalihuollon palveluihin, koulun oppilashuollon tai psykiatrian palveluihin.
Kolmanneksi, kolmen kuukauden arviointijakso itsessään on interventio ja voi muuttaa perheen tilannetta eikä tarvetta palveluille ole.
Ilmoitus on aiheeton jos se ei johda asiakkuuteen.
Aiheellinen jos johtaa (tosin tässäkin on virhemarginaali.
Ei ole mitään likiaiheellista, mutuaiheellista tai ehkäaiheellista.
On aiheeton ja aiheellinen. Ihan kuten joku on murhaaja tai ei ole murhaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kyllä ne on. Se juuri on aiheeton, jos sille ei ole lastensuojelun tarvetta. Jestas, miten saadaan yksinkertainen asia vaikeaksi.
Ensinnäkin, mistä voi etukäteen tietää, että ilmoitus on aiheeton?
Toiseksi, palvelutarpeen arviointi ei välttämättä johda lastensuojeluasiakkuuteen, mutta perhe voidaan ohjata muihin sosiaalihuollon palveluihin, koulun oppilashuollon tai psykiatrian palveluihin.
Kolmanneksi, kolmen kuukauden arviointijakso itsessään on interventio ja voi muuttaa perheen tilannetta eikä tarvetta palveluille ole.
Ilmoitus on aiheeton jos se ei johda asiakkuuteen.
Aiheellinen jos johtaa (tosin tässäkin on virhemarginaali.
Ei ole mitään likiaiheellista, mutuaiheellista tai ehkäaiheellista.
On aiheeton ja aiheellinen. Ihan kuten joku on murhaaja tai ei ole murhaaja.
Ihan aiheesta ne lasut tulee jo asiakkuudessa olevistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kyllä ne on. Se juuri on aiheeton, jos sille ei ole lastensuojelun tarvetta. Jestas, miten saadaan yksinkertainen asia vaikeaksi.
Ensinnäkin, mistä voi etukäteen tietää, että ilmoitus on aiheeton?
Toiseksi, palvelutarpeen arviointi ei välttämättä johda lastensuojeluasiakkuuteen, mutta perhe voidaan ohjata muihin sosiaalihuollon palveluihin, koulun oppilashuollon tai psykiatrian palveluihin.
Kolmanneksi, kolmen kuukauden arviointijakso itsessään on interventio ja voi muuttaa perheen tilannetta eikä tarvetta palveluille ole.
Eikö siellä muka ole ammattitaitoa tuon vertaa?
Eikä tarvitse paasata itsestäänselviä asioita.
Et ole koskaan kyllä lastensuojeluilmoitusta nähnytkään. Lastensuojelulla ei ole kristallipaloa, sori vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mukava kuulla lastensuojeltoimen puolelta, kuinka suuri osa ilmoituksista todetaan aiheettomiksi.
Riippuu mikä tulkitaan aiheettomaksi. Lastensuojeluilmoituksista valtaosa tulee lapsista, joilla on jo olemassaoleva asiakkuus lastensuojelussa. Huostassaolevistakin tulee jatkuvasti uusia ilmoituksia. Nämä eivät tietenkään aloita mitään asiakkuutta, kun se on jo olemassa. Jos puhutaan uusista lapsista, niin osa on aiheellisia, mutta niihin voidaan vastata muilla palveluilla kuin lastensuojelun asiakkuudella. Ohjaus voi olla vaikkapa perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Joskus on ilmoituksia, jotka ovat puhtaasti esim. väärinkäsityksiä.
Lasuja tehdään vuosittain reilut sata tuhatta.
Aiheettomia on puolet eli reilut 50 000 turhaa ilmoitusta. Hysteriaa, virkaintoisuutta, kostoa, kiusantekoa, ilkeyttä.
Noille pitäisi määrätä sanktio, koska ne aiheuttavat paljon kärsimystä ja ovat saatanan kallis menoerä.
Puolet ei ole välttämättä aiheettomia, ne eivät vain johda lastensuojelun asiakkuuteen. Lastensuojeluilmoitus käynnistää uusilla asiakkailla yleensä palvelutarpeen arvion, jossa sosiaalityöntekijöillä on velvollisuus arvioida myös muu tuen tarve ja ohjata asiakas muihin palveluihin tai avata pelkästään sosiaalihuoltolain mukainen asiakkuus, jonka kautta saa osin samoja palveluita kuin lastensuojelussa, mutta joka on vapaaehtoinen ja jossa tuen tarpeet ovat keskimäärin vähän kevyempiä. Monilla lapsilla on monenlaista tuen tarvetta, mutta ei välttämättä lastensuojelun kriteerit täyty eikä lastensuojelun palvelut ole tarpeenmukaisia.
Kyllä ne on. Se juuri on aiheeton, jos sille ei ole lastensuojelun tarvetta. Jestas, miten saadaan yksinkertainen asia vaikeaksi.
Ensinnäkin, mistä voi etukäteen tietää, että ilmoitus on aiheeton?
Toiseksi, palvelutarpeen arviointi ei välttämättä johda lastensuojeluasiakkuuteen, mutta perhe voidaan ohjata muihin sosiaalihuollon palveluihin, koulun oppilashuollon tai psykiatrian palveluihin.
Kolmanneksi, kolmen kuukauden arviointijakso itsessään on interventio ja voi muuttaa perheen tilannetta eikä tarvetta palveluille ole.
Ilmoitus on aiheeton jos se ei johda asiakkuuteen.
Aiheellinen jos johtaa (tosin tässäkin on virhemarginaali.
Ei ole mitään likiaiheellista, mutuaiheellista tai ehkäaiheellista.
On aiheeton ja aiheellinen. Ihan kuten joku on murhaaja tai ei ole murhaaja.
Ihan aiheesta ne lasut tulee jo asiakkuudessa olevistakin.
Niin. Juuri tuollaisia ne lasun tädit on. Naurettavia vänkääjiä loputtomiin. Mustaa todistetaan valkoiseksi tai ainakin semiharmaaksi naurettavuukdiin asti.
Päsmäröidään, näsäviisastellaan ja paasataan.
Turhakkeita.
Alue: Aihe vapaa
Ennen samoin oireilevat lapset ei välttämättä (tai ehkä jopa todennäköisesti) olisi päätyneet psykiatrian piiriin, ehkä oireilua ei oltaisi edes huomattu. Itsekin lapsuudessani olin aina vain joko kiltti tai huonokäytöksinen, ei epäilty että siinä olisi taustalla jotain muuta. Tuo että lapset ylipäätään näyttävät tunteitaan on uutta. Ennen tiedettiin, ettei ketään kiinnosta, hieman kärjistetysti sanottuna, ja omia tunteita ehkä hävettiinkin. Oli korkeampi kynnys poiketa normeista ja odotuksista. Monella aikuisellakin lapsuudesta asti kannetut tunnelukot alkaa vasta nyt avautua, usein ehkä oman vanhemmuuden kautta. En yhtään ihmettele vaikka se heijastuisi myös lapsiin mutta joka tapauksessa nykyaika on paljon otollisempi siihen että voi näyttää sitä rumaakin puoltaan. Ennen paha olo pidettiin sisällä. Ja kuten sanoin niin myös nykyiset kasvatustavat vaikuttaa siihen että osa lapsista perseilee myös huomionkipeyden, ilkeyden tai vain keskenkasvuisuutensa takia. Ei myöskään ole ymmärrystä tekojen seurauksista, ei ymmärretä kuinka paljon haittaa tai huolta tietynlainen käytös voi aiheuttaa ympäristössä.