Mieli maassa kun mies ei halua kolmatta lasta
Asutaan Helsingissä kalliilla alueella pienesti.. Kolmas lapsi pidentäisi äitiyslomaa, lainat lyhennysvapaalla, sekä toisi akuutin tarpeen isommalle kodille. Mies ei ole innostunut 3. lapsesta vaikka meillä on hyvät ammatit. Ärsyttää ihan hirveästi, että näinkö se sota jyräsi lapsitoiveeni ylle.. Itsellä ikää n. 40, joten ei tässä voi odottaa kuin vuoden max. 18kk kai suositus että raskauksien väki synnytyksestä - meillä nyt 12 kuinen🥺
En pääse yli en ympäri, tuntuu että mies vie minulta jotain ja päättää puolestani, ja että masennun🥺. Meillä vajaa 3 ja kohta 1v lapset. Univajetta on ja sitä mietin eniten itse, miten harrastuksiin kuljettaminen tapahtuisi kun aikuisia kaksi ja jos lapsia olisi kolme?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut saman. Sillä hetkellä tuntui epäreilulta vaikka rationaalisesti ajateltuna ymmärsin, että molempien toiveet ovat yhtä tärkeitä. Ei hankittu kolmasta ja nykyään olen tyytyväinen siihen päätökseen. Elämä on seesteistä ja kahdenkin kanssa välillä tuntuu, että ei meinaa revetä kaikkeen. Lapsilla on harrastuksia (joita ehdottomasti haluan tukea), niihin kuskailuja ja rahaakin vievät. Turvaistuimia käyttävät ja on kätevää, kun mihin tahansa autoon mahtuu kaksi istuinta, kolmen istuimen kanssa vaihtoehdot kutistuvat jo paljon. Matkustaessa ihan tavallinen hotellihuone tai laivahytti riittää, ei tarvitse perhehuonetta. Paljon hyviä puolia, joita ei vauvakuumeisena tietenkään pysty näkemään.
Joo, vain kahdet perhejuhlat lasten valmistujaiset. Kun kuolette, niin vain yhden sisaruksen tuki
Ap: lle tsemit! Olemme samassa veneessä, tosin en tiedä en ole varma onko mies muuttanut mieltään, puhuu arvoituksin ja vitsailee... En uskalla varmistaa jos taas tipun korkealta. Itse en voi antaa olla, tunnen itseni ja tiedän, että katuisin lopunelämää jos en edes yritä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 hlöää on perhe, kun matkustelee. Perhehuonetarjoukset melkein aina 2+3 tai 1+3. Mahdutte samaan taksiin tarpeen tullen. Kolmas lapsi tuntuu olevan yhteiskunnassamme "ylimääräinen". Terv. Kokemuksen rintaääni
5 sopii henkilöautoon.
Niin. Taksikuski, äiti, isä, lapsi 1 ja lapsi 2. Mihin se kolmas lapsi menee, kävelee vai laitetaan takakonttiin?
Mennään tilataksilla, kuten muutenkin mennään 1-2 lapsen kanssa. Daa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se mieskin saa päättää omasta puolestaan montako lasta haluaa
Yhdessä yritetään asiaa päättää.
Ap
Jep, jep siltä kuulostaa 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se mieskin saa päättää omasta puolestaan montako lasta haluaa
Yhdessä yritetään asiaa päättää.
Ap
Jep, jep siltä kuulostaa 🤣
Kiitos, kun nostelet ketjua! Kiitos👏
Se ei ole pelkästään naisen halusta kiinni olla kolmen lapsen äiti. Se on myös kiinni siitä, haluaako mies olla kolmen lapsen isä. Haluaako AP, että mies pahimmillaan sitten katkeroituu ja jättää perheen, kun ei jaksa kolmen lapsen kanssa?
Toki sen vauvakuumen ymmärtää, mutta pitää ymmärtää myös, että ollaan jo valmis perheyksikkö, jossa päätäntävalta, varsinkaan niin lopullinen kuin uusi vauva, ei ole vain yhden ihmisen vallassa.
Minusta yleensäkin parisuhteessa tämä lapsitoiveasia on ratkaiseva. Toinen ei voi pakottaa toista hankkimaan lasta, mutta toinen ei myöskään sitä lasta voi toiselta evätä. Että nyt on aika mennä itseen ja miettiä, kunnolla miettiä, minkälaisen tulevaisuuden haluaa. Erota ja mahdollisesti hankkia sen kolmannen jonkun muun kanssa, vai "tyytyä" kahteen ja jäädä avioon. Tosin tämä riita on voinut jo aiheuttaa aika pahaa tulehdusta parin välille.
Ystäväni väen vängällä mankui mieheltään kolmatta lasta, vastoin tämän tahtoa. Lopulta kolmas lapsi syntyi, en tiedä oliko yhteisestä sopimuksesta vai "vahinko". Joka tapauksessa lapsi on vaikeasti autistinen, tuntui että mies ei missään vaiheessa oikein ollut kiinnostunut luomaan sidettä häneen. Kun lapsi oli alle 2 v. mies otti eron ja ystäväni on nyt 3 lapsen yh, joista nuorin on siis todella vaativa erityislapsi.
Mieti tarkkaan mitä haluat elämältäsi, ap.
Tehkää diili. Maksat kaikki lapsen kulut ja lisäksi isommasta asunnosta sen kolmannen lapsen tilan, kuten myös korkeammat sähkö/vesi/ruokalaskut. Lomamatkoilla maksat isomman huoneen, kuten myös luonnollisesti tämän harrastukset ja vaatteet.
Me saatiin se kolmas ja vielä neljäskin. Ylempi korkeakoulututkinto ja työurat kummallakin. Onhan tässä aika-ajoin säätämistä ja aikatauluttamista, mutta musta on ihanaa kun on iso perhe. Ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välillä 12 vuotta, joten ei ole ihan peräperää tulleet lapset niin että useampi teini tai vaippaikäinen talossa samaan aikaan, vaan siten että isommat ovat olleet jo itsenäisempiä koululaisia kun uusi vauva on tullut.
Tuntuu, että olen saanut elämältä kaiken mitä ikinä olen keksinyt pyytää. Ison perheen, hyvän ammatin ja työn, kauniin kodin, terveet ja fiksut lapset, monipuolisen vapaa-ajan ja mahdollisuuden matkustella. Toki kaikilla ei käy yhtä hyvä onni ja kuka tahansa meistä voi sairastua, talo palaa, työt loppua tai lapsi syntyä vammaisena. Mutta siinäpä se elämän kauneus mielestäni lepääkin, ja onni suosii rohkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni väen vängällä mankui mieheltään kolmatta lasta, vastoin tämän tahtoa. Lopulta kolmas lapsi syntyi, en tiedä oliko yhteisestä sopimuksesta vai "vahinko". Joka tapauksessa lapsi on vaikeasti autistinen, tuntui että mies ei missään vaiheessa oikein ollut kiinnostunut luomaan sidettä häneen. Kun lapsi oli alle 2 v. mies otti eron ja ystäväni on nyt 3 lapsen yh, joista nuorin on siis todella vaativa erityislapsi.
Mieti tarkkaan mitä haluat elämältäsi, ap.
Typerää pelottelua, provo
Et oikeasti tiedä mitään sivullisena ystäväsi parisuhteesta - mankui väen vängällä ym onpa kauniisti puhuttu kaverista huh huh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 hlöää on perhe, kun matkustelee. Perhehuonetarjoukset melkein aina 2+3 tai 1+3. Mahdutte samaan taksiin tarpeen tullen. Kolmas lapsi tuntuu olevan yhteiskunnassamme "ylimääräinen". Terv. Kokemuksen rintaääni
5 sopii henkilöautoon.
Meillä nyt jo 7 hengen auto.
Ap
No siitä sitten vaan porsimaan, heität ehkäisyn mäkeen ja miehelle itket että "pillerit petti". Hyvässä lykyssä saat kaksoset, joten eipä tartte asiantuntijauraa miettiä enää ikinä. Mutta hei, kun teillä on noin mahtava auto, niin kaikki järjestyy! Ehkä saat sen itsellesi, kun ukkos lähtee liitosta ja jättää sut kolmen rääkyvän kakaran kanssa itseksesi selviytymään.

Mikä sinulla on ongelmana? Kakarat, porsimaan, rääkyvien ? voi voi, sääliksi käy.
En ole asiantuntijauralla vaan johtajan-.
Kiitos kuitenkin tsemppauksesta.

Hyvä, Ap.
Miesjohtajilla on useita lapsia. Miksi nainen ei voisi hankkia? Go go!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4 hlöää on perhe, kun matkustelee. Perhehuonetarjoukset melkein aina 2+3 tai 1+3. Mahdutte samaan taksiin tarpeen tullen. Kolmas lapsi tuntuu olevan yhteiskunnassamme "ylimääräinen". Terv. Kokemuksen rintaääni
5 sopii henkilöautoon.
Meillä nyt jo 7 hengen auto.
Ap
No siitä sitten vaan porsimaan, heität ehkäisyn mäkeen ja miehelle itket että "pillerit petti". Hyvässä lykyssä saat kaksoset, joten eipä tartte asiantuntijauraa miettiä enää ikinä. Mutta hei, kun teillä on noin mahtava auto, niin kaikki järjestyy! Ehkä saat sen itsellesi, kun ukkos lähtee liitosta ja jättää sut kolmen rääkyvän kakaran kanssa itseksesi selviytymään.
Korkealle koulutettu ja hyvässä työssä oleva, lapsirakas ja sijoituksia omaava Ap löytää varmasti myös seuraa jatkossa.
Puhko kortsut neulalla. Vanha kikka 😉
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Itse toivoin kuutta lasta ja mies myös, mutta ei saatu kuin kaksi ja monta keskenmenoa.
Olen nyt 52-v ja toinen lapsista lähtenyt kotoa, toinen on vielä kotona mutta käy töissä. Arvaa antaako se rahaa kotiin? No ei. Autoa kyllä mielellään lainaa, mutta tankkaamisesta saa jo huomauttaa...oma autonsa kun hajosi, arvaappa ketkä oli maksajana.....ja sitä ennen oli huomauteltu teiniä, että tuo vika pitäisi selvittää ja korjata, ennenkuin pahasti brakaa.
Olen nyt iloinen että en saanut kuutta lasta! Pitäisi olla isompi asunto, 4 h + keittiö ei riittäisi, isompi auto...kolmet ajokortit, vaatteet, tulisi isompi kauppalasku.....
Nimittäin kun ne söpöt ja yövalvottaneet vauvat tulee siihen ikään, että kuluttavat, rahat oli tiukemmalla kuin silloin, kun ne olivat tarha-ikäisiä, ja kirppisvaatteet ja -lelut kelpasi. Jossain iässä lapset alkaa syödä kuin aikuiset, mutta ei tienaa mitään ja lapsilisä loppuu. Ne haluaa hienot puhelimet ja tietokoneet ja jos vaikka mitkä hilavitkuttimet. Hampaita oiotaan. Leirikoulua pukkaa. Risteilylle pitäisi päästä. Mopo olisi kiva. Lisäksi ei ole kiva valvoa öisin ja hakea teiniäsi milloin mistäkin pippaloista. Oikeasti, jos olisin saanut 40-veenä lapsen, enpä tiedä jaksaisinko 60-veenä valvoa öitäni tai olla kiinnostunut teinien asioista.
Ja nyt on mukavaa, kun voidaan miehen kanssa tehdä yhdessä asioita, eikä tarvitse miettiä miten lapsenhoito järjestetään. Lähinnä vaan hakee 20-veetä lentokentältä ym.
Pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet lause pitää paikkansa.
Melkein sanon että hommaa vaikka pieni koira. Mä tuhlaan hoivaviettiäni sellaiseen. Elämässä on joskus vaan tyydyttävä ja oltava onnellinen siitä mitä on.
Miehelläsi on myös oikeus valita lapsilukunsa. (Mutta huolehtikoot sitten ehkäisystään itse..... sano se sille.)
Juuh, en ole nyt koiraa hommaamassa kiitos ehdotuksesta. Koiria meidän perheellä on ollut noin 30 vuotta.
Tuliko sinulle yllätyksenä että kuusi lasta ja kaksi lasta aiheuttavat eri kulut?
Vierailija kirjoitti:
Ajattele jos osat olisivat toisinpäin. Miehesi haluaisi kolmannen ja sinä et. Suostuisitko hänen mieliksensä, vaikka olisit itse lapsensaantia vastaan?
Miten tuo käänteinen ajattelu liittyy minun itsekkyyteeni? Jos mies haluaa ja minä en niin se on sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni väen vängällä mankui mieheltään kolmatta lasta, vastoin tämän tahtoa. Lopulta kolmas lapsi syntyi, en tiedä oliko yhteisestä sopimuksesta vai "vahinko". Joka tapauksessa lapsi on vaikeasti autistinen, tuntui että mies ei missään vaiheessa oikein ollut kiinnostunut luomaan sidettä häneen. Kun lapsi oli alle 2 v. mies otti eron ja ystäväni on nyt 3 lapsen yh, joista nuorin on siis todella vaativa erityislapsi.
Mieti tarkkaan mitä haluat elämältäsi, ap.
Typerää pelottelua, provo
Et oikeasti tiedä mitään sivullisena ystäväsi parisuhteesta - mankui väen vängällä ym onpa kauniisti puhuttu kaverista huh huh
Väitinkö jossain tietäväni ystäväni parisuhteesta jotain? Nimenomaan mainitsin, etten tiedä edes kolmannen lapsen syntymisen taustoja. Ystäväni itse otti asian puheeksi usein miehensä kanssa minun läsnäollessani, ja voisin kuvailla sitä juuri väen vängällä mankumiseksi. Ja itse näin, että isä suhtautui kolmanteen lapseensa eri tavoin kuin kahteen vanhempaan. Eron syitä en tarkemmin tiedä enkä väittänytkään tietäväni.
Ystäväni nykyinen elämäntilanne vaikuttaa näin ulkopuolisesta täysin kestämättömältä, enkä voi kuin sääliä häntä. Hän myös itse usein valittaa kohtaloaan. Pitää purra huulta, että maltan olla muistuttamatta hänen omasta osuudestaan siihen, miten elämänsä on mennyt.
t. lainaamasi
Siis miten niin suositus olisi max. 18kk synnytyksen ja edellisen raskauden välillä? Eikös siitä nimenomaan ole tutkittua tietoa, että naisen vaatisi tosi asiassa vähintään kahden vuoden (vai jopa reilun?) välin, että on ehtinyt kunnolla toipua edellisestä raskaudesta? Myös sisaruksille hieman isompi ikäero on parempi, toisin kuin yleisesti kuvitellaan.