Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut vastaavat kaarrellen
Tälläkin viikolla olen yrittänyt kysyä opettajalta koulun suorittamiseen liittyvää asiaa wilmassa useita kertoja. Olen toistanut saman kysymyksen, mahdollisimman selkeästi ja silti saamani vastaukset eivät vastaa kysymykseen.
Joskus olen huomannut paljon samanlaista "ohi kysymyksen" vastaamista omassa suvussani.
Esim. Äitini tekee tätä. Jos kysyn milloin vaikkapa jokin lihapaketti on avattu, vastaa "ihan hyvää se on.". Jos toistan kysymyksen "ei siitä kauaa ole" tai "millonkahan se nyt oli" jne sen sijaan että sanoisi "eilen", "viime viikolla" tai vaikkapa ihan vain "en tiedä" tai en muista.
Siis eihän kaikkeen aina voi (tai kehtaa) suoraan vastata mutta kun jatkuvasti vastaukset on luokkaa "ei vastaa kysymykseen".
Jos joku ei saanut kiinni niin tarkoitan sitä että esittäessäni kysymyksen johon yleensä on tapana vastata suoraan, menee vastaus jotenkin aiheen vierestä.. ja sitä suoraa vastausta ei saa vaikka kysymyksen toistaa ja pyydät suoraa vastausta.
Kyse ei ole tilanteista, joissa olisi esim. noloa vastata suoraan.
Onko tämä ns. kulttuurikysymys vai onko joillakin vaan vaikeuksia ymmärtää, mitä heiltä yritetään kysyä?
Ja juu ei ole kaikkien kanssa tällaista ongelmaa eli en usko johtuvan minusta.
Joskus ärsyttää ja turhauttaa ihan todenteolla kun ei tiedä vastaako henkilö tietämättömyyttään vai tarkoituksella väärin.
Jos haluan tietää montako omenaa (tai vaikkapa lomapäiviä) on jäljellä, en tee mitään sillä tiedolla "on niitä jäljellä". Niin, montako niitä oli? "Kyllä niitä oli". Aha, asia selvä! Kyllä minä tiesin että oli, mutta kun en kysynyt sitä.
Miksi vastataan kaarrellen silloinkin kun se ei ole tarpeen eikä siitä ole hyötyä? Se hukkaa molempien aikaa ja energiaa.
Kommentit (749)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, jolta kysytään, monesti kuvittelee tietävänsä, mitä varten kysyjä kysyy.
Kuvitellaan, että henkilö on tekemässä lähtöä kauppaan ja kysyy "montako omenaa kaapissa on?"
Vastaaja ajattelee että henkilö miettii pitääkö omenoita ostaa ja vastaa, "kyllä siellä omenoita on"
kun oikeasti syynä olikin jotakin muuta. Sitten jos tähän yhdistyy vielä se, että henkilöllä on tunnetusti jokin neuroottinen tarve ostaa lähes aina lisää omenoita, niin sitäkin herkemmin kysymykseen vastaaja tulkitsee että "taas tätä omenoiden ostamista..."Entä jos oikeasti ajatus olikin, "syön omenan päivässä mutta nyt en muista söinkö aamulla omenan. Eilen niitä omenoita oli neljä kaapissa, jos tietäisin montako nyt on, niin siitä voin päätellä söinkö tänään"
Tuo omenoiden lukumäärän kysyminen on vähän jutustelutasoista, kun ei se kaapista katsominen varmaan niin vaikeata ole. Vaikka olen kaartelun vastustaja niin silti on hiukan vaikea ottaa tuota kysymystä ihan vakavasti pelkkää lukumäärää koskevaksi. Kyllä siihen silti yrittäisin varmaankin vastata parhaani mukaan ja keskustellakin jollen sattuisi olemaan känkkäränkkäpäällä.
Hyväksynnän hakemista tuollainen jutustelu, vähän höntiksi heittäytymällä... Vaivihkaa tunkeilevaa: "olenhan jatkuvasti mielessäsi, kunhan esitän pikkuasioissa ääliömäisesti avutonta?"
Riippuvainen ei uskalla/halua ajatella itse, jos voi turvallisesti takertua toiseen ja siten ajatella saavansa "luottamuspisteitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa ajankohtaisohjelmissa ja poliitikkojen haastatteluissa on juuri tämä ilmiö. Haastattelija kysyy kysymyksen: onko vai ei, johon pitäisi vastata: on/ei, mutta vastaaja aloittaa kierrellen ja kaarrellen lavean selitysten kimaran, koskaan selvään tappiin pääsemättä.
Seuratkaapa!Nojaa, poliitikoille usein esitetään ladattuja kysymyksiä tyyliin "oletko lopettanut vaimosi hakkaamisen".
En tiedä poliitikoista tai tv-ohjelmista, mutta..
Tiedättekö, tuo vaikutelma "ladatuista kysymyksistä" ja siihen liittyvät pelot on oikeastaan aina sen kuulijan omaa tulkintaa. Siis silloinkin kun siellä kysymyksen takana voi olla ihan oikeasti jokin taka-ajatus, mutta myös silloin kun siellä ei olem
Siis me kaikkihan tulkitsemme tilanteita omista ennakkoluuloistamme ja olettamuksistamme käsin! Itsekin huomaan joskus silloin tällöin katsovani tilanteita omista peloista ja epävarmuuksistani käsin.
Te jotka välttelette niitä kysymyksiä koska oletatte että kysyjä hakee niillä jotain tiettyä pointtia niin kannattaa ehkä pohtia siitä ajatuksesta, että "onko tämä totta?". Jos nousee jokin pelko sieltä, että jos vastaan näin tai näin, niin se suuttuu tai kysyy sitten tuota.. se voi olla teidän oma pelko joka puhuu.
Vaikka tunnistan kyllä tuon tivaaja-ilmiönkin. Sellaisiakin suvusta löytyy. Ehkä tuo sitten on jokin opittu reaktio, jota sovelletaan sitten kaikkiim kysyjiin riippumatta siitä, onko se tarpeen vai ei. Ehkä se on vaan huono tapa.
Mutta hämmentävä tapa se on. Ei sillä että olisin itse mitenkään täydellinen. En vaan oikeasti joskus jaksa jotain kissa-hiiri-leikkiä kun tarvin vaan lyhyen vastauksen ja se voi olla vaikka se "en tiedä".
Ap
Esimerkki 'ladattu kysymys' tarkoittaa kysymystä, joka sisältää väitteen. Jos vastaat kysymykseen suoraan ja sellaisenaan, hyväksyt samalla väitteen oikeaksi. Tällainen on mielen manipulointia eikä kyse ole mistään omista tulkinnoista.
Asia selvä, ei ole minulle tuttu termi. Oletin sen tarkoittavan jotain sellaista, että se jolta kysytään uskoo joutuvansa jotenkin huonoon asemaan vastatessaan kysymykseen ja pelkojensa vuoksi väistelee minkä kerkiää. Ehkä tuo on jokin poliittinen termi, itse viittasin lähinnä siihen, kun täällä aiemmin ehdotettiin että kenties kiertelijä pelkää kysyjän reaktiota.. mutta se mahdollinen reaktiohan voi olla ihan kierteltelijän oma olettamus eikä kysyjä välttämättä suhtaudu vastaukseen kielteisesti. Varsinkaan jos tämä ei tunne henkilöä jolta kysyy.
On aika ikävää olettaa negatiivista toisista ihmisistä. Itsekin kyllä sorrun siihen välillä.
Ap
Niin sorrut. Pelkäät reaktiota jos kysyt että onko ruoka pilalla, ja siksi kysyt että milloin se on tehty. Eli kierrät oikeaa kysymystä ja oletat että vastaaja suhtautuu kysymykseen niin että koet että se täyty kysyä eri tavalla.
Tässä nyt on aika paljon tulkintaa, tiedätkös.
Sanoisin olevani sen verran yksinkertainen kysymyksissäni ettei tarvitse etsiä mitään piiloviestintää siitä jos kysyn vaikkapa jonkun puhelinnumeroa tai sitä ruokapaketin päivämäärää. Mulla on muutakin tekemistä ja muitakin asioita mielessä.
Ap
Saatat olla sosiaalista normia suorempi kommunikaatiossasi, mikä minusta on vain positiivista. Kannattanee silti tiedostaa se oman kommunikaation poikkeava suoruus, ainakin itselläni se on hiukan helpottanut sekä omaa oloani että muiden viihtyvyyttä. Tämän keskustelun perusteella pidän sinua kumminkin ihan terveellisesti kommunikoivana vaikka eihän se auta dysfunktionaalisessa perheessä.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa ajankohtaisohjelmissa ja poliitikkojen haastatteluissa on juuri tämä ilmiö. Haastattelija kysyy kysymyksen: onko vai ei, johon pitäisi vastata: on/ei, mutta vastaaja aloittaa kierrellen ja kaarrellen lavean selitysten kimaran, koskaan selvään tappiin pääsemättä.
Seuratkaapa!Nojaa, poliitikoille usein esitetään ladattuja kysymyksiä tyyliin "oletko lopettanut vaimosi hakkaamisen".
En tiedä poliitikoista tai tv-ohjelmista, mutta..
Tiedättekö, tuo vaikutelma "ladatuista kysymyksistä" ja siihen liittyvät pelot on oikeastaan aina sen kuulijan omaa tulkintaa. Siis silloinkin kun siellä kysymyksen takana voi olla ihan oikeasti jokin taka-ajatus, mutta myös silloin kun siellä ei olem
Siis me kaikkihan tulkitsemme tilanteita omista ennakkoluuloistamme ja olettamuksistamme käsin! Itsekin huomaan joskus silloin tällöin katsovani tilanteita omista peloista ja epävarmuuksistani käsin.
Te jotka välttelette niitä kysymyksiä koska oletatte että kysyjä hakee niillä jotain tiettyä pointtia niin kannattaa ehkä pohtia siitä ajatuksesta, että "onko tämä totta?". Jos nousee jokin pelko sieltä, että jos vastaan näin tai näin, niin se suuttuu tai kysyy sitten tuota.. se voi olla teidän oma pelko joka puhuu.
Vaikka tunnistan kyllä tuon tivaaja-ilmiönkin. Sellaisiakin suvusta löytyy. Ehkä tuo sitten on jokin opittu reaktio, jota sovelletaan sitten kaikkiim kysyjiin riippumatta siitä, onko se tarpeen vai ei. Ehkä se on vaan huono tapa.
Mutta hämmentävä tapa se on. Ei sillä että olisin itse mitenkään täydellinen. En vaan oikeasti joskus jaksa jotain kissa-hiiri-leikkiä kun tarvin vaan lyhyen vastauksen ja se voi olla vaikka se "en tiedä".
Ap
Esimerkki 'ladattu kysymys' tarkoittaa kysymystä, joka sisältää väitteen. Jos vastaat kysymykseen suoraan ja sellaisenaan, hyväksyt samalla väitteen oikeaksi. Tällainen on mielen manipulointia eikä kyse ole mistään omista tulkinnoista.
Oikein kiero ladattu kysymys konstruoidaan siten, että siihen liittyvä arvolataus on mahdollisimman vaikeasti havaittavissa. Jotkut sitten ovat kuulevinaan niitä latauksia lähes joka kysymyksessä. Tässäkin keskustelussa joku oli sitä mieltä että kysymys "milloin kalapaketti on avattu" pitää sisällään arvolatauksen että kala olisi jo vanhaa. Narsistinen henkilö voi pitää tuollaista kysymystä erittäin loukkaavana ja raivostua. Tasapainoisen persoonan pitäisi kyllä mielestäni pystyä kohtaamaan tuommoinen kysymys ihan neutraalina tai ainakin vastaamaan siihen vaikkei neutraalina pitäisikään.
No aloittajahan jo myönsi että kalapaketin aukaisusta kysyminen sisältää hänellä sen oletuksen että se on vanhaa.
En oleta sen olevan vanhaa. Haluan tietää milloin se on avattu, jotta voin päättää syönkö sitä vai en. Jos se on avattu (tai tuotu kaupasta) vaikka tänään tai eilen, niin otan sitä kalaa jos tekee mieli. Ja just niinkuin joku sanoi, saatanhan mä syödä sitä vasta (yli)huomennakin ja siksi se "on se ihan hyvää" tai "kyllä minä ainakin sitä söin"- vastaukset ei toimi. Sittenhän mun pitää kysyä uudelleen taas huomenna tai ylihuomenna. Eikös se ole sen toisenkin osapuolen kannalta hukkaan heitettyä aikaa kun mä olen sitten taas kysymässä?
Vähän niinkuin siinä bussi-esimerkissä jonka joku kertoi.. että koko ajan täytyy sitten olla kysymässä kun ois vaan voinut kertoa lähtöajan suoraan niin että toinen voi sitten tehdä myöhemmin päätöksen siitä meneekö bussilla x vai ei.
Ja mitä tulee niihin lomapäiviin niin viittasin sillä omiin lomapäiviini että mielummin tiedän onko mulla viikolla x vapaana vaikka 3 päivää vai onko kalenterissa virhe/päivittämättä, jotta voin sopia menoja.
Myös wilma-esimerkissä oli kyse siitä, että kysyin tarviiko tehdä asia x jotta saa kurssinsuorituksen ja vastaus oli luokkaa "noudatamme standardeja". Juujuu mutta mikä se standardi käytännössä on? Että pitääkö saapua päivänä x paikalle vai ei. Onko tehtävä asia x vai ei. Ei ollut mulle tuttuja nuo standardit.
Vastauksen perusteella olisin voinut päätellä just päinvastausta kuin mitä se lopulta saatu suora vastaus oli. Veikkaan että tuossa tapauksessa kiertely ei ollut tahalllista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein haluaa vastata, mutta tarkkuus puuttuu, esim tapaus omenat, kyllä niitä on yli 1 mutta kuinka paljon, ei tietoa.
Toinen tapaus: Lomapäivistä voisi sanoa että on niitä lomapäiviä, mutta kuinka paljon ei ole sinun asiasi tietää. Jos sanon että kolme viikkoa niin ehdotat kuitenkin jotain viikon projektia "kun sinulla on niin paljon lomakin".
Kiertelyn syynä on usein sanomaton vastakysymys: Miksi kysyt? Onko kysymyksellä oikeasti mitään merkitystä? jatka suoraan kysymyksen perustelulla niin vastaaja tietää mitä haet eikä ajaudu vaikeaan tilanteeseen.
Milloin purkki on avattu? tuoksahtaa nimittäin vähän pilaantuneelta.
Montako omenaa on kaapissa, voinko ottaa pari?
Jos ei normaalia arkista asiaa saa kysytyksi ilman että vastaaja kyseenalaistaa kysyjän motiivit kykenemättä kuitenkaan sanomaan sitä ääneen, vastaajan kannattaa harkita lääkärissä käyntiä.
Jos multa kysytään montako omenaa kaapissa on enkä ole varma, sanon että en tiiä, miksi kysyt, ootappa niin katon. Saatan vielä ohimennen kysäistä mihin ois niitä tarvinnut, oli mulla sitten tarpeeksi omenia tai ei.
Sama homma lomapäivissä, jos ei aikuinen kykene tarvittaessa kieltäytymään toisen aikuisen ehdottamasta hommasta, niin on se kumma. Jos jollain lukijalla on tämmönen ongelma, kokeileppa seuraavalla kerralla sanoa että kuulostaa kivalta mutta ei kiitos, aattelin nauttia lomasta tehden ihan vaan mitä itteä huvittaa. Jos siitä joku suuttuu niin se on niiden ongelma.
Sosiaalisesta liimasta maininneelle, sitä smalltalkia ja "sosiaalista liimaa" saa kyllä aikaan ilman kiertelevää ja jaarittelevaa energiavampyrointia. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Jos ei kykene normaaliin vuoropuheluun, ei välttämättä maksa vaivaa sitä smalltalkia viritelläkään. En voi kaikkien puolesta puhua mutta itse ainakin välttelen tämän tyyppisiä ihmisiä. Viimeinen asia mihin kiinnostaa pistää aikaa on lähentyminen ja sosiaalisen liiman vispaaminen em tyyppien kanssa.
Koita AP jaksaa, vastausta kysymykseen en valitettavasti tiedä 😂 Kotona/sosiaalisissa piireissä opituksi kulttuurijutuksi veikkaan itsekin. Konfliktikammoon en ihan usko, nää tyypit saa loputtoman vatvonnan aikaiseksi sellaisistakin kysymyksistä ettei niistä oikein voi seurata mitään. Jos pelkäisivät konfliktia tai tunteiden loukkaamista noin paljon, luulisi hoksaavan että jonninjoutavien jaarittelukin saattaa kiristää välejä.
Tuo kaikki kuulostaa niin loogiselta, mutta muista (tai tiedä), että monesti esim. skitsoidit eivät kykene sanomaan kiitos tai anteeksi - yhtälailla vilpitön keskustelu vaatii heiltä ERITYISTÄ turvallisuudentunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Myös wilma-esimerkissä oli kyse siitä, että kysyin tarviiko tehdä asia x jotta saa kurssinsuorituksen ja vastaus oli luokkaa "noudatamme standardeja". Juujuu mutta mikä se standardi käytännössä on? Että pitääkö saapua päivänä x paikalle vai ei. Onko tehtävä asia x vai ei. Ei ollut mulle tuttuja nuo standardit.
Vastauksen perusteella olisin voinut päätellä just päinvastausta kuin mitä se lopulta saatu suora vastaus oli. Veikkaan että tuossa tapauksessa kiertely ei ollut tahalllista.
Ap
Miten sanoa, että jokin asia on suotavaa mutta ei pakollista, ilman että siitä nousee häly jos vastausta levitetään siten, että oma valinta suotavan vastaisesti perustuu muka lupaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olen samanlainen kuin sinä. Ja olen saanut haukut monet kerrat elämäni aikana koska olen milloin mitäkin. Vaikea, jankuttaja, riidan aiheuttaja, teen tahallani jotain yms.
Eli neuronkirjolla.
Todellako? Selittäisitkö minkä vuoksi ajattelet niin?
Kysymyksessäsi tulee esiin selvä taka-ajatus piiloitella diagnoosiasi. Yrität myös selvästi halveksua taka-ajatustenlukutaitoani, mikä on lopullinen vahvistus diagnoosille. Ei olisi pitänyt äitisi ja mummosi käyttää alumiinista Mehu-Maijaa, nyt siitä saa sitten kärsiä koko palsta!
No niin. Selittäisikö joku jos kommentistani todella sai sen kuvan että olisin neurokirjolla? Epäilen, mutta kiinnostuin asiasta.
Noin lyhyestä ja pienestä ei voi mitenkään mielekkäästi diagnostisoida ketään. Ap:n suhteen herää kumminkin mieleeni kysymys josko kyseessä olla autisminkirjon tyyppistä käyttäytymistä tuo tietty jäykkyys (pitää huomauttaa homeesta, täytyy tietää avauspäivämäärä - normaalimpaa olisi hyväksyä ettei tuolla voi syödä ja elää sen mukaan). Yksi tuommoinen mahdollinen ei kuitenkaan riitä diagnoosiperusteeksi mitenkään ja ap ei esiintuo muita diagnoosikriteereitä. Lähinnä päinvastoin - tuo tarkempien tietojen tarve vaikuttaa tuossa asiayhteydessä ihan terveeltä, ja sosiaalinen vuorovaikutus ontuu eri kommunikaatiotyylien yhteensopimattomuuteen. Helpommin diagnostisoin näillä tiedoilla ap:n mummon narsistiksi kuin sinut tai ap:n autisminkirjon diagnoosille. Toisaalta olen yleensä väärässä...
No minulla tuli kyllä mieleen heti neurokirjon kuuluva henkilö myös ap:n tekstistä. Johtuen siis samasta asiasta, eli nepsyille on tarkkaa juuri tuommoiset asiat ja rivien välistä ei pysty lukemaan. Mutta samaa mieltä, että vaikka tämä mieleen tulikin niin ei tämä palsta ole mitenkään pätevä diagnosoimaan yhtään ketään ja ihmiset on erilaisia ja melkein jokaisesta löytyy jokin piirre minkä perusteella voi diagnosoida vaikka ja miksi.
Minusta nämä esimerkit ovat vain täysin vääriä vastauksia selkeisiin kysymyksiin ja niiden antajat taas ovat ne nepsyoireiset.
Kyse ei ole rivien välistä lukemisesta vaan siitä, että se alkaa ärsyttämään kun ei osata vastat edes helppoihin kysymyksin oikein. Kun kysytään. Kuinka monta päivää sinulla on lomaa? Oikea vastaus ei ole, onhan noita, vaan joku numero kuten 3, 10 tai 100. Onhan noita, voi olla kaikkea 2-ylöspäin.Minä voin kysyä lapsiltani illalla, pesivätkö he jo hampaansa ja odotan kyllä tai ei vastausta. En jotain, ei mulla ole reikiä hampaissa vastausta.
Mikä siinä on niin vaikeaa vastata juuri siihen kysymykseen ei johonkin muuhun kysymykseen? Minusta se on merkki jostain, jos ei kykene ymmärtämään kysymyksiä.
No tietynlainen jäykkyys kyllä näkyy jokaisessa vastauksessa, jos kirjoittaja on sama ja asioista hermostuminen jos on sama kirjoittaja. Jos et ole nepsy niin kantsii kuitenkin vähän relata edes. Ärsyttäviä ihmisiä/ihmisiä jotka eivät toimi sun mielen mukaan on olemassa. Ei siihen sen kummempaa vastausta ole. Tai voit vastata itse omaan kysymykseesi ja tyytyä siihen, jos se on ainoa oikea vastaus.
Joissakin hommissa on tärkeää että pystytään kommunikoimaan täsmällisesti. *ttu kun harmittaa tuommoiset "kantsii relata vähän" tyypit kun jonkun lapsi menettää henkensä relaajien tekemien hoitovirheiden takia.
Jokin hoitovirhe on ihan eri juttu kuin tapa vastata kysymyksiin. Ei nyt sekoiteta puuroja ja vellejä sekaisin.
Ohis
Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, jolta kysytään, monesti kuvittelee tietävänsä, mitä varten kysyjä kysyy.
Kuvitellaan, että henkilö on tekemässä lähtöä kauppaan ja kysyy "montako omenaa kaapissa on?"
Vastaaja ajattelee että henkilö miettii pitääkö omenoita ostaa ja vastaa, "kyllä siellä omenoita on"
kun oikeasti syynä olikin jotakin muuta. Sitten jos tähän yhdistyy vielä se, että henkilöllä on tunnetusti jokin neuroottinen tarve ostaa lähes aina lisää omenoita, niin sitäkin herkemmin kysymykseen vastaaja tulkitsee että "taas tätä omenoiden ostamista..."Entä jos oikeasti ajatus olikin, "syön omenan päivässä mutta nyt en muista söinkö aamulla omenan. Eilen niitä omenoita oli neljä kaapissa, jos tietäisin montako nyt on, niin siitä voin päätellä söinkö tänään"
Tuo omenoiden lukumäärän kysyminen on vähän jutustelutasoista, kun ei se kaapista katsominen varmaan niin vaikeata ole. Vaikka olen kaartelun vastustaja niin silti on hiukan vaikea ottaa tuota kysymystä ihan vakavasti pelkkää lukumäärää koskevaksi. Kyllä siihen silti yrittäisin varmaankin vastata parhaani mukaan ja keskustellakin jollen sattuisi olemaan känkkäränkkäpäällä.
Hyväksynnän hakemista tuollainen jutustelu, vähän höntiksi heittäytymällä... Vaivihkaa tunkeilevaa: "olenhan jatkuvasti mielessäsi, kunhan esitän pikkuasioissa ääliömäisesti avutonta?"
Riippuvainen ei uskalla/halua ajatella itse, jos voi turvallisesti takertua toiseen ja siten ajatella saavansa "luottamuspisteitä".
Onhan tuo noinkin, silti pitäisin jonkinasteista hyväksynnän vahvistusta/hakua ihan normaalina läheisissä suhteissa. Ei sen tarvitse olla sairaalloista takertumista. Olen vanhempi mies ja verkkokalastan satunnaisesti merellä vielä vanhemman miehen kanssa. Kyllä meillä on siinä yhteydessä pieni jutustelu päällä, että tiedämme missä mennään kun siinä tarvitaan yhteistä keskittymistä vaativaan yhteistyöhön raskaan veneen, verkkokoneen ja muiden härpäkkeiden kanssa. Jos olisimme ihan ammattilaisia niin ehkä osaisimme välttää vaarat ilman kaverin apuakin, mutta kun olemme amatöörejä niin käytämme kaikki keinot, myös tuon molemminpuolisen luottamuksen haun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kysyt että milloin paketti on avattu ja sen perusteella haluat itse päätellä että onko liha vielä hyvää, saattaa äitisi ajatella ettet luota hänen arvostelukykyyn kun et suoraan kysy häneltä että onko liha vielä syötävää. Tuo saattaa aiheuttaa äidillesi tunteen että häntä pidetään jotenkin lapsenomaisena eikä ehkä halua alentua vastaamaan.
Mutta tiedän kyllä toisaalta kaartelevan ihmistyypin. Yksi syy saattaa olla se ettei kehdata myöntää ettei jotain asiaa tiedetä. Työpaikallani on eräästä omaa työtäni sivuavasta kokonaisuudesta vastuussa oleva henkilö ja häneltä kuuluu kysyä jos ei siitä aiheesta jotain tiedä. Yksinkertaisiinkin kysymyksiin joihin voisi vastata sanalla tai parilla, saa vastaukseksi pitkän pohdiskelevan monologin. Kun yrittää tarkentaa, monologi jatkuu mutta suoraa vastausta ei vaan saa. Tuohon liittyvät työt aina kasaantuvat kun turhautuneena jätän ne odottamaan kunnollista opastusta.
Asperger-tyyppi ja/tai yksinäinen ihminen, joka ei pääse usein juttelemaan ja tilaisuudern tullen antaa palaa vähän ylimääräistäkin.
Kyllähän ne liian pitkät monologit aspergereiden helmasyntejä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein haluaa vastata, mutta tarkkuus puuttuu, esim tapaus omenat, kyllä niitä on yli 1 mutta kuinka paljon, ei tietoa.
Toinen tapaus: Lomapäivistä voisi sanoa että on niitä lomapäiviä, mutta kuinka paljon ei ole sinun asiasi tietää. Jos sanon että kolme viikkoa niin ehdotat kuitenkin jotain viikon projektia "kun sinulla on niin paljon lomakin".
Kiertelyn syynä on usein sanomaton vastakysymys: Miksi kysyt? Onko kysymyksellä oikeasti mitään merkitystä? jatka suoraan kysymyksen perustelulla niin vastaaja tietää mitä haet eikä ajaudu vaikeaan tilanteeseen.
Milloin purkki on avattu? tuoksahtaa nimittäin vähän pilaantuneelta.
Montako omenaa on kaapissa, voinko ottaa pari?
Jos ei normaalia arkista asiaa saa kysytyksi ilman että vastaaja kyseenalaistaa kysyjän motiivit kykenemättä kuitenkaan sanomaan sitä ääneen, vastaajan kannattaa harkita lääkärissä käyntiä.
Jos multa kysytään montako omenaa kaapissa on enkä ole varma, sanon että en tiiä, miksi kysyt, ootappa niin katon. Saatan vielä ohimennen kysäistä mihin ois niitä tarvinnut, oli mulla sitten tarpeeksi omenia tai ei.
Sama homma lomapäivissä, jos ei aikuinen kykene tarvittaessa kieltäytymään toisen aikuisen ehdottamasta hommasta, niin on se kumma. Jos jollain lukijalla on tämmönen ongelma, kokeileppa seuraavalla kerralla sanoa että kuulostaa kivalta mutta ei kiitos, aattelin nauttia lomasta tehden ihan vaan mitä itteä huvittaa. Jos siitä joku suuttuu niin se on niiden ongelma.
Sosiaalisesta liimasta maininneelle, sitä smalltalkia ja "sosiaalista liimaa" saa kyllä aikaan ilman kiertelevää ja jaarittelevaa energiavampyrointia. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Jos ei kykene normaaliin vuoropuheluun, ei välttämättä maksa vaivaa sitä smalltalkia viritelläkään. En voi kaikkien puolesta puhua mutta itse ainakin välttelen tämän tyyppisiä ihmisiä. Viimeinen asia mihin kiinnostaa pistää aikaa on lähentyminen ja sosiaalisen liiman vispaaminen em tyyppien kanssa.
Koita AP jaksaa, vastausta kysymykseen en valitettavasti tiedä 😂 Kotona/sosiaalisissa piireissä opituksi kulttuurijutuksi veikkaan itsekin. Konfliktikammoon en ihan usko, nää tyypit saa loputtoman vatvonnan aikaiseksi sellaisistakin kysymyksistä ettei niistä oikein voi seurata mitään. Jos pelkäisivät konfliktia tai tunteiden loukkaamista noin paljon, luulisi hoksaavan että jonninjoutavien jaarittelukin saattaa kiristää välejä.
Tuo kaikki kuulostaa niin loogiselta, mutta muista (tai tiedä), että monesti esim. skitsoidit eivät kykene sanomaan kiitos tai anteeksi - yhtälailla vilpitön keskustelu vaatii heiltä ERITYISTÄ turvallisuudentunnetta.
Huomioitavaa mutta sen verran harvinaisesta päästä persoonallisuushäiriöitä että pidän epätodennäköisenä syynä käytökselle, varsinkin kun siihen törmää epäsäännöllisen säännöllisesti vaihtelevissa ympäristöissä.
Enkä tiiä onko sillä väliäkään, lähtökohtaisesti aattelen ettei terveydellinen häiriö ole mikään vastuuvapauskortti huonolle käytökselle. Nekin joiden "tyyppivikana" on heikot sosiaaliset taidot ovat kykeneviä opettelemaan niitä. Eri homma sitten haluaako opetella, mutta jollei kiinnosta niin sitten ei myöskään kiinnostane mikäli lopputuloksena sosiaalinen kanssakäyminen ei suju eikä ihmiset tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös wilma-esimerkissä oli kyse siitä, että kysyin tarviiko tehdä asia x jotta saa kurssinsuorituksen ja vastaus oli luokkaa "noudatamme standardeja". Juujuu mutta mikä se standardi käytännössä on? Että pitääkö saapua päivänä x paikalle vai ei. Onko tehtävä asia x vai ei. Ei ollut mulle tuttuja nuo standardit.
Vastauksen perusteella olisin voinut päätellä just päinvastausta kuin mitä se lopulta saatu suora vastaus oli. Veikkaan että tuossa tapauksessa kiertely ei ollut tahalllista.
Ap
Miten sanoa, että jokin asia on suotavaa mutta ei pakollista, ilman että siitä nousee häly jos vastausta levitetään siten, että oma valinta suotavan vastaisesti perustuu muka lupaan?
Niinpä. Siinä vaaditaan selkärankaa. Myönnän että joskus ei tosiaankaan suorat vastaukset toimi jos niitä pahasti väärinkäytetään. Eli joskus vaatii selkärankaa sekin ettei esitä selkärankaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein haluaa vastata, mutta tarkkuus puuttuu, esim tapaus omenat, kyllä niitä on yli 1 mutta kuinka paljon, ei tietoa.
Toinen tapaus: Lomapäivistä voisi sanoa että on niitä lomapäiviä, mutta kuinka paljon ei ole sinun asiasi tietää. Jos sanon että kolme viikkoa niin ehdotat kuitenkin jotain viikon projektia "kun sinulla on niin paljon lomakin".
Kiertelyn syynä on usein sanomaton vastakysymys: Miksi kysyt? Onko kysymyksellä oikeasti mitään merkitystä? jatka suoraan kysymyksen perustelulla niin vastaaja tietää mitä haet eikä ajaudu vaikeaan tilanteeseen.
Milloin purkki on avattu? tuoksahtaa nimittäin vähän pilaantuneelta.
Montako omenaa on kaapissa, voinko ottaa pari?
Jos ei normaalia arkista asiaa saa kysytyksi ilman että vastaaja kyseenalaistaa kysyjän motiivit kykenemättä kuitenkaan sanomaan sitä ääneen, vastaajan kannattaa harkita lääkärissä käyntiä.
Jos multa kysytään montako omenaa kaapissa on enkä ole varma, sanon että en tiiä, miksi kysyt, ootappa niin katon. Saatan vielä ohimennen kysäistä mihin ois niitä tarvinnut, oli mulla sitten tarpeeksi omenia tai ei.
Sama homma lomapäivissä, jos ei aikuinen kykene tarvittaessa kieltäytymään toisen aikuisen ehdottamasta hommasta, niin on se kumma. Jos jollain lukijalla on tämmönen ongelma, kokeileppa seuraavalla kerralla sanoa että kuulostaa kivalta mutta ei kiitos, aattelin nauttia lomasta tehden ihan vaan mitä itteä huvittaa. Jos siitä joku suuttuu niin se on niiden ongelma.
Sosiaalisesta liimasta maininneelle, sitä smalltalkia ja "sosiaalista liimaa" saa kyllä aikaan ilman kiertelevää ja jaarittelevaa energiavampyrointia. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Jos ei kykene normaaliin vuoropuheluun, ei välttämättä maksa vaivaa sitä smalltalkia viritelläkään. En voi kaikkien puolesta puhua mutta itse ainakin välttelen tämän tyyppisiä ihmisiä. Viimeinen asia mihin kiinnostaa pistää aikaa on lähentyminen ja sosiaalisen liiman vispaaminen em tyyppien kanssa.
Koita AP jaksaa, vastausta kysymykseen en valitettavasti tiedä 😂 Kotona/sosiaalisissa piireissä opituksi kulttuurijutuksi veikkaan itsekin. Konfliktikammoon en ihan usko, nää tyypit saa loputtoman vatvonnan aikaiseksi sellaisistakin kysymyksistä ettei niistä oikein voi seurata mitään. Jos pelkäisivät konfliktia tai tunteiden loukkaamista noin paljon, luulisi hoksaavan että jonninjoutavien jaarittelukin saattaa kiristää välejä.
Tuo kaikki kuulostaa niin loogiselta, mutta muista (tai tiedä), että monesti esim. skitsoidit eivät kykene sanomaan kiitos tai anteeksi - yhtälailla vilpitön keskustelu vaatii heiltä ERITYISTÄ turvallisuudentunnetta.
Huomioitavaa mutta sen verran harvinaisesta päästä persoonallisuushäiriöitä että pidän epätodennäköisenä syynä käytökselle, varsinkin kun siihen törmää epäsäännöllisen säännöllisesti vaihtelevissa ympäristöissä.
Enkä tiiä onko sillä väliäkään, lähtökohtaisesti aattelen ettei terveydellinen häiriö ole mikään vastuuvapauskortti huonolle käytökselle. Nekin joiden "tyyppivikana" on heikot sosiaaliset taidot ovat kykeneviä opettelemaan niitä. Eri homma sitten haluaako opetella, mutta jollei kiinnosta niin sitten ei myöskään kiinnostane mikäli lopputuloksena sosiaalinen kanssakäyminen ei suju eikä ihmiset tykkää.
Aina ei vaan ole edellytyksiä opetella aikuisena niitä valmiuksia mitä lapsena jäi oppimatta. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Kyllä heillä ihmisarvo silti on, vaikka kommunikaatio tökkisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa ajankohtaisohjelmissa ja poliitikkojen haastatteluissa on juuri tämä ilmiö. Haastattelija kysyy kysymyksen: onko vai ei, johon pitäisi vastata: on/ei, mutta vastaaja aloittaa kierrellen ja kaarrellen lavean selitysten kimaran, koskaan selvään tappiin pääsemättä.
Seuratkaapa!Nojaa, poliitikoille usein esitetään ladattuja kysymyksiä tyyliin "oletko lopettanut vaimosi hakkaamisen".
En tiedä poliitikoista tai tv-ohjelmista, mutta..
Tiedättekö, tuo vaikutelma "ladatuista kysymyksistä" ja siihen liittyvät pelot on oikeastaan aina sen kuulijan omaa tulkintaa. Siis silloinkin kun siellä kysymyksen takana voi olla ihan oikeasti jokin taka-ajatus, mutta myös silloin kun siellä ei olem
Siis me kaikkihan tulkitsemme tilanteita omista ennakkoluuloistamme ja olettamuksistamme käsin! Itsekin huomaan joskus silloin tällöin katsovani tilanteita omista peloista ja epävarmuuksistani käsin.
Te jotka välttelette niitä kysymyksiä koska oletatte että kysyjä hakee niillä jotain tiettyä pointtia niin kannattaa ehkä pohtia siitä ajatuksesta, että "onko tämä totta?". Jos nousee jokin pelko sieltä, että jos vastaan näin tai näin, niin se suuttuu tai kysyy sitten tuota.. se voi olla teidän oma pelko joka puhuu.
Vaikka tunnistan kyllä tuon tivaaja-ilmiönkin. Sellaisiakin suvusta löytyy. Ehkä tuo sitten on jokin opittu reaktio, jota sovelletaan sitten kaikkiim kysyjiin riippumatta siitä, onko se tarpeen vai ei. Ehkä se on vaan huono tapa.
Mutta hämmentävä tapa se on. Ei sillä että olisin itse mitenkään täydellinen. En vaan oikeasti joskus jaksa jotain kissa-hiiri-leikkiä kun tarvin vaan lyhyen vastauksen ja se voi olla vaikka se "en tiedä".
Ap
Esimerkki 'ladattu kysymys' tarkoittaa kysymystä, joka sisältää väitteen. Jos vastaat kysymykseen suoraan ja sellaisenaan, hyväksyt samalla väitteen oikeaksi. Tällainen on mielen manipulointia eikä kyse ole mistään omista tulkinnoista.
Oikein kiero ladattu kysymys konstruoidaan siten, että siihen liittyvä arvolataus on mahdollisimman vaikeasti havaittavissa. Jotkut sitten ovat kuulevinaan niitä latauksia lähes joka kysymyksessä. Tässäkin keskustelussa joku oli sitä mieltä että kysymys "milloin kalapaketti on avattu" pitää sisällään arvolatauksen että kala olisi jo vanhaa. Narsistinen henkilö voi pitää tuollaista kysymystä erittäin loukkaavana ja raivostua. Tasapainoisen persoonan pitäisi kyllä mielestäni pystyä kohtaamaan tuommoinen kysymys ihan neutraalina tai ainakin vastaamaan siihen vaikkei neutraalina pitäisikään.
No aloittajahan jo myönsi että kalapaketin aukaisusta kysyminen sisältää hänellä sen oletuksen että se on vanhaa.
Tarkemmin ottaen kysyi koska _saattaa_ olettaa että kala voi olla omasta mielestä vanhaa, vaikka jonkun muu subjektiivisesta mielestä se on vielä ihan syötävää.
"Saattaa olla vanhaa" ei tarkoita "se on vanhaa". Aloittaja haluaa faktaa omalle mielipiteelleen, ei jonkun muun mielipiteelle.
Miten hän saa tuosta faktan väännettyä?
Faktaa mielestäni ovat esim. seuraavat:
-kala on avattu 1.9.
-omenoita on 3
-kello on seitsemän
-bussi lähtee 14.35
Mielipiteitä ovat:
- kala on vielä syötävää
- 3 omenaa riittää 3lle henkilölle
- kello on paljon
- sinulla on riittävästi aikaa valmistautua (esim. 10min) ennen kuin lähdet bussille.
Ethän sä lääkäriinkään mene kertomaan että sun oireet sopii selkeästi sairauteen x ja y lääkärin kysyessä mitä oireita sulla on. Ne oireet on faktoja. Lääkäri tekee päätelmänsä siitä, miten hänen kannattaa toimia seuraavaksi.
Näin itse miellän faktan/mielipiteen eron.
Ois hyvä myös erottaa mikä on omaa tulkintaa kun kommunikoi muiden kanssa koska se tulkinta voi olla väärä ja johtaa turhiin konflikteihin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus vastaaja on sitä tyyppiä, että kuvittelee kysymyksen perusteella, että kysymys sisältää taka-ajatuksen. Hän ikäänkuin ennakoi tuota kätkettyä kysymystä vastaamalla suoraan siihen. Usein näin tekevät ihmiset ovat omasta mielestään tosi fiksuja ja aina "askeleen edellä", mutta rasittaviahan he ovat.
Esimerkiksi jos kysyt että milloin maito on avattu, he olettavat sinun kysyvän että onko maito vielä juotavaa. Tämä on vielä suhteellisen ok johtopäätös, mutta vähänkin monimutkaisemmissa asioissa usein päädytään mäkeen ja jankkaamaan.
Miksi kysyt milloin maito on avattu? Onko se sinun kirjoissasi small talkia vai mitä? Mitä tet sillä tiedolla?
Vastaan tähän vaikka vastasit eri hlölle:
Jotta tiedän, juonko sitä. Jos se on mielestäni vanhaa saamani tiedon (7 päivää) perusteella, en juo. Jos se on hyvää tai vielä rajamailla (esim. 4 päivää), saatan juoda sitä. Joko nyt tai myöhemmin.
Jos taas vastaus on "en tiedä", niin sitten mun on mahdollisuus päättää jätänkö juomatta vai otanko riskin siitä, haluanko istua vessassa tuntikausia - ehkä en halua, ehkä haluan mennä huomenna töihin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein haluaa vastata, mutta tarkkuus puuttuu, esim tapaus omenat, kyllä niitä on yli 1 mutta kuinka paljon, ei tietoa.
Toinen tapaus: Lomapäivistä voisi sanoa että on niitä lomapäiviä, mutta kuinka paljon ei ole sinun asiasi tietää. Jos sanon että kolme viikkoa niin ehdotat kuitenkin jotain viikon projektia "kun sinulla on niin paljon lomakin".
Kiertelyn syynä on usein sanomaton vastakysymys: Miksi kysyt? Onko kysymyksellä oikeasti mitään merkitystä? jatka suoraan kysymyksen perustelulla niin vastaaja tietää mitä haet eikä ajaudu vaikeaan tilanteeseen.
Milloin purkki on avattu? tuoksahtaa nimittäin vähän pilaantuneelta.
Montako omenaa on kaapissa, voinko ottaa pari?
Jos ei normaalia arkista asiaa saa kysytyksi ilman että vastaaja kyseenalaistaa kysyjän motiivit kykenemättä kuitenkaan sanomaan sitä ääneen, vastaajan kannattaa harkita lääkärissä käyntiä.
Jos multa kysytään montako omenaa kaapissa on enkä ole varma, sanon että en tiiä, miksi kysyt, ootappa niin katon. Saatan vielä ohimennen kysäistä mihin ois niitä tarvinnut, oli mulla sitten tarpeeksi omenia tai ei.
Sama homma lomapäivissä, jos ei aikuinen kykene tarvittaessa kieltäytymään toisen aikuisen ehdottamasta hommasta, niin on se kumma. Jos jollain lukijalla on tämmönen ongelma, kokeileppa seuraavalla kerralla sanoa että kuulostaa kivalta mutta ei kiitos, aattelin nauttia lomasta tehden ihan vaan mitä itteä huvittaa. Jos siitä joku suuttuu niin se on niiden ongelma.
Sosiaalisesta liimasta maininneelle, sitä smalltalkia ja "sosiaalista liimaa" saa kyllä aikaan ilman kiertelevää ja jaarittelevaa energiavampyrointia. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Jos ei kykene normaaliin vuoropuheluun, ei välttämättä maksa vaivaa sitä smalltalkia viritelläkään. En voi kaikkien puolesta puhua mutta itse ainakin välttelen tämän tyyppisiä ihmisiä. Viimeinen asia mihin kiinnostaa pistää aikaa on lähentyminen ja sosiaalisen liiman vispaaminen em tyyppien kanssa.
Koita AP jaksaa, vastausta kysymykseen en valitettavasti tiedä 😂 Kotona/sosiaalisissa piireissä opituksi kulttuurijutuksi veikkaan itsekin. Konfliktikammoon en ihan usko, nää tyypit saa loputtoman vatvonnan aikaiseksi sellaisistakin kysymyksistä ettei niistä oikein voi seurata mitään. Jos pelkäisivät konfliktia tai tunteiden loukkaamista noin paljon, luulisi hoksaavan että jonninjoutavien jaarittelukin saattaa kiristää välejä.
Tuo kaikki kuulostaa niin loogiselta, mutta muista (tai tiedä), että monesti esim. skitsoidit eivät kykene sanomaan kiitos tai anteeksi - yhtälailla vilpitön keskustelu vaatii heiltä ERITYISTÄ turvallisuudentunnetta.
Huomioitavaa mutta sen verran harvinaisesta päästä persoonallisuushäiriöitä että pidän epätodennäköisenä syynä käytökselle, varsinkin kun siihen törmää epäsäännöllisen säännöllisesti vaihtelevissa ympäristöissä.
Enkä tiiä onko sillä väliäkään, lähtökohtaisesti aattelen ettei terveydellinen häiriö ole mikään vastuuvapauskortti huonolle käytökselle. Nekin joiden "tyyppivikana" on heikot sosiaaliset taidot ovat kykeneviä opettelemaan niitä. Eri homma sitten haluaako opetella, mutta jollei kiinnosta niin sitten ei myöskään kiinnostane mikäli lopputuloksena sosiaalinen kanssakäyminen ei suju eikä ihmiset tykkää.
Aina ei vaan ole edellytyksiä opetella aikuisena niitä valmiuksia mitä lapsena jäi oppimatta. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Kyllä heillä ihmisarvo silti on, vaikka kommunikaatio tökkisikin.
Enhän mä tässä kenenkään ihmisarvoa ole kyseenalaistanut. Edellytyksiä on kaikilla pois lukien vihannekset ja akuutit (tilapäiset) tapaukset. Kaikki muu on tekosyitä olla tekemättä asialle mitään.
Paitsi ellei halua tehdä mitään, mikä on ihan tosissaan ookoo. Kunhan hyväksyy seuraukset eikä syytä niistä muita.
No meille ainakin anoppi syöttää vanhoja lihoja ja kaloja, välillä haisee ihan silkka p4ska kun hän paistaa jotain -60 % lihaa, jossa päiväys muutaman päivän takaa. Hänkään ei koskaan vastaa jos kysyy päiväystä, ihan hyvää se on, ainakin kun minä haistoin niin oli hyvää, viimeinen käyttöpäivä ei ole tarkka päivä, kyllä meillä on aina syöty päiväysvanhaa kalaa, ei se ole niin nuukaa. Loukkaantuu, jos vaatii tarkkoja vastauksia.
Kerran vaadin tarkan päivän pahanhajuiselle alennuskanalle, no anoppi ei muistanut tarkalleen, kun ei sellaista nyt voi muistaa, hyvältä se hänestä tuoksui. Roskiksesta löyty -60 % kanapaketti, jossa päiväys kolme päivää sitten, ja päällä tuore kana. Anoppi sanoi, että hän osti molemmat tuoreena eikä huomannut alemman paketin alennuksia ja päiväyksiä. P** skanmarjat! :D Piti laittaa toinen tuore että saa naamioitua mädät sekaan. En enää syö hänen ruokiaan, mikä on toki suuri loukkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein haluaa vastata, mutta tarkkuus puuttuu, esim tapaus omenat, kyllä niitä on yli 1 mutta kuinka paljon, ei tietoa.
Toinen tapaus: Lomapäivistä voisi sanoa että on niitä lomapäiviä, mutta kuinka paljon ei ole sinun asiasi tietää. Jos sanon että kolme viikkoa niin ehdotat kuitenkin jotain viikon projektia "kun sinulla on niin paljon lomakin".
Kiertelyn syynä on usein sanomaton vastakysymys: Miksi kysyt? Onko kysymyksellä oikeasti mitään merkitystä? jatka suoraan kysymyksen perustelulla niin vastaaja tietää mitä haet eikä ajaudu vaikeaan tilanteeseen.
Milloin purkki on avattu? tuoksahtaa nimittäin vähän pilaantuneelta.
Montako omenaa on kaapissa, voinko ottaa pari?
Jos ei normaalia arkista asiaa saa kysytyksi ilman että vastaaja kyseenalaistaa kysyjän motiivit kykenemättä kuitenkaan sanomaan sitä ääneen, vastaajan kannattaa harkita lääkärissä käyntiä.
Jos multa kysytään montako omenaa kaapissa on enkä ole varma, sanon että en tiiä, miksi kysyt, ootappa niin katon. Saatan vielä ohimennen kysäistä mihin ois niitä tarvinnut, oli mulla sitten tarpeeksi omenia tai ei.
Sama homma lomapäivissä, jos ei aikuinen kykene tarvittaessa kieltäytymään toisen aikuisen ehdottamasta hommasta, niin on se kumma. Jos jollain lukijalla on tämmönen ongelma, kokeileppa seuraavalla kerralla sanoa että kuulostaa kivalta mutta ei kiitos, aattelin nauttia lomasta tehden ihan vaan mitä itteä huvittaa. Jos siitä joku suuttuu niin se on niiden ongelma.
Sosiaalisesta liimasta maininneelle, sitä smalltalkia ja "sosiaalista liimaa" saa kyllä aikaan ilman kiertelevää ja jaarittelevaa energiavampyrointia. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Jos ei kykene normaaliin vuoropuheluun, ei välttämättä maksa vaivaa sitä smalltalkia viritelläkään. En voi kaikkien puolesta puhua mutta itse ainakin välttelen tämän tyyppisiä ihmisiä. Viimeinen asia mihin kiinnostaa pistää aikaa on lähentyminen ja sosiaalisen liiman vispaaminen em tyyppien kanssa.
Koita AP jaksaa, vastausta kysymykseen en valitettavasti tiedä 😂 Kotona/sosiaalisissa piireissä opituksi kulttuurijutuksi veikkaan itsekin. Konfliktikammoon en ihan usko, nää tyypit saa loputtoman vatvonnan aikaiseksi sellaisistakin kysymyksistä ettei niistä oikein voi seurata mitään. Jos pelkäisivät konfliktia tai tunteiden loukkaamista noin paljon, luulisi hoksaavan että jonninjoutavien jaarittelukin saattaa kiristää välejä.
Tuo kaikki kuulostaa niin loogiselta, mutta muista (tai tiedä), että monesti esim. skitsoidit eivät kykene sanomaan kiitos tai anteeksi - yhtälailla vilpitön keskustelu vaatii heiltä ERITYISTÄ turvallisuudentunnetta.
Huomioitavaa mutta sen verran harvinaisesta päästä persoonallisuushäiriöitä että pidän epätodennäköisenä syynä käytökselle, varsinkin kun siihen törmää epäsäännöllisen säännöllisesti vaihtelevissa ympäristöissä.
Enkä tiiä onko sillä väliäkään, lähtökohtaisesti aattelen ettei terveydellinen häiriö ole mikään vastuuvapauskortti huonolle käytökselle. Nekin joiden "tyyppivikana" on heikot sosiaaliset taidot ovat kykeneviä opettelemaan niitä. Eri homma sitten haluaako opetella, mutta jollei kiinnosta niin sitten ei myöskään kiinnostane mikäli lopputuloksena sosiaalinen kanssakäyminen ei suju eikä ihmiset tykkää.
Aina ei vaan ole edellytyksiä opetella aikuisena niitä valmiuksia mitä lapsena jäi oppimatta. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Kyllä heillä ihmisarvo silti on, vaikka kommunikaatio tökkisikin.
Enhän mä tässä kenenkään ihmisarvoa ole kyseenalaistanut. Edellytyksiä on kaikilla pois lukien vihannekset ja akuutit (tilapäiset) tapaukset. Kaikki muu on tekosyitä olla tekemättä asialle mitään.
Paitsi ellei halua tehdä mitään, mikä on ihan tosissaan ookoo. Kunhan hyväksyy seuraukset eikä syytä niistä muita.
Et kyseenalaistanutkaan, halusin vain korostaa sitäkin aspektia. Ja tuoda esiin eriävän mielipiteeni että ei kaikilla ole käytännössä niitä edellytyksiä. Mutta se on vain mielipiteeni, ja sinun mielipiteesi on ihan yhtä hyvä.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa asetella kysymys niin, että vastaukseksi ei käy kuin "kyllä" tai "ei".
Voi eihän se ole ollenkaan noin yksinkertaista!
- Onko tämä kala avattu eilen?
- Ihan hyvä se on!
- Niin oliko se eilen avattu?
- Se on ihan syömäkelpoista!
- Juu juu, onko tämä eilen avattu?
- Enhän minä nyt muista, mutta kyllä sitä voi vielä käyttää!Tai:
- Onko kaapissa kahvimaitoa?
- Kahviin voi laittaa myös kermaa tai jäätelöä!
- Onko maitoa?
- Mummi keittää tosi hyvää kahvia, ei sen kanssa tarvita maitoa!Aargh, tätä harjoittaa koko Savo. Lisää vain murre.
Se on sitten päätetty. En aio koskaan muuttaa Savoon tämän keskustelun perusteella. :D
Lähellä on ollut.
Ap
Mä oon toi ylempi anopin mätien kalojen syöjä, ja olen savolainen. Anoppi Pohjanmaalta. Ei mun mielestä Savossa olla tuollaisia toisten puolesta tietäjiä. Savolainen epäsuoruus liittyy enemmän hyväntahtoisuuteen, huumoriin ja jutusteluun. Mietitään, mitäs hauskaa jonkun sanomasta voisi viännellä. Se on kunnia-asia, että savo-karjalainen tarjoaa tuoretta ruokaa, ei siellä kierrellä päiväysasioita kuten tässä keskustelussa on tuotu ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Vainoharhaisuus, epäily että kysymykset ovat ansa. Kaartelu on "luikertelua pois pinteestä".
Olen itse aina ollut suoraan kysyjä ja suoraan vastaaja, kunnes eteeni osui tuollainen ansan laittaja.
Hän teki juuri tuollaisia ansoja, tyyliin oletteko menossa huomenna puistoon lasten kanssa? Johon tavallisesti olisin vastannut joko kyllä tai ei. Hän vaan käytti sitä suoraa vastausta hyväkseen ja sanoi, että sittenhän sinä voit katsoa samalla niitä minun lapsiani. Minulla ei tietenkään ole mitään intressiä lähteä yksin 5 lapsen kanssa puistoon sillä aikaa kun hän käy tapaamassa jotain miestä.
Tämä johti tietenkin siihen, että aloin vastaamaan kysymyksellä ja kaartelulla? Oletko itse tulossa? Tms. samantyyppisellä vastauksella. Koska toisaalta olisin mielelläni mennyt sinne puistoon hänen ja lasten kanssa, mutta en yksin.
Asperger-tyyppi ja/tai yksinäinen ihminen, joka ei pääse usein juttelemaan ja tilaisuudern tullen antaa palaa vähän ylimääräistäkin.