Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Se että elämän laatu on vain huonontunut vuosi vuodelta. Kohta voi alkaa miettiä mitä mieltä tässä kitumisessa on.

Luulin että terveillä elämäntavoilla olen terve kuin pukki ysikymppiseksi asti. Toisin kävi. Reseptilääkekulut nousivat kolmestakympistä kuuteensataan per vuosi yhdessä vuodessa.

Nivelkivut kolealla säällä, siis nyt. Etelässä oli ennen liian kuuma, nykyään pidän kovasti lämpimästä. Minulle selitetään asioita ja ollaan ystävällisiä, ulkomailla olen madam mikä vähän järkytti aluksi. Edelleen kuvittelen kaikkien aikuisten olevan minua vanhempia ja viisaampia. Sisimmältäni olen edelleen pieni ujo tyttö. Miten huoletonta ja vapaata kun asuu yksin ja seurustelee hiukan nuoremman kanssa - lapsilla omat perheet. Taitaa olla elämäni parasta aikaa nivelistä huolimatta.

Kun näen telkkarissa jonkun täti-ihmisen tai setämiehen ja tajuan vasta kohta että se on todennäköisesti kuitenkin itseäni nuorempi.

Painoa tulee lisää vaikka ei herkuttele, eikä lähde millään. Ei ole mikään uutinen että nuori herkuttelija laihtuu kun ottaa itseä niskasta kiinni. Kauemmin elänyt ei laihdu ei niin millään.

Uni tulee varhain, aamuyöstä onkin virkeimmillään. Vielä pari vuotta pitäisi jaksaa työssä, nuoremmat tuttavat kärttävät harrastuksiin vaikka on aivan kuitti viikolla.

Vierailija kirjoitti:

Että seksi on mahtavampaa yli kuusikymppisenä. Nuorena luulin, ettei tässä iässä sitä edes harrasteta. Kuinka olin väärässä.

Niin ja sekin yllätti että kiinnostus toiseen sukupuoleen ei hävinnyt, vaan jopa lisääntyy. Koko ajan näkee ihania miehiä ympärillä vaikka normaalin ikäkuvion mukaan pitäisi intressin olla hautajaisten suunnittelu

Yllätyin että tykkään kun teititellään tai kutsutaan rouvaksi! Tulee jollain tavalla arvostettu olo mitä ei nuorempana osannut arvostaa

Välinpitämättömyys parisuhdetta kohtaan ja kaipuu olla yksin. Siis miehen kanssa aion pysyä, mutta voisin elää myös yksin ja jos eroaisimme, vaikea kuvitella uutta parisuhdetta. Yhä enemmän nautin vain siitä, että voin olla yksin. Nautin, jos pääsen mökille yksin pariksi päiväksi. Saan olla itseni kanssa, lukea, katsella televisiota ja tuhota sen kahvipannun yksin aamulla. Viime kesänä kävin yksin viikon matkalla ja nautin siitä mahdottomasti. Sain lukea rauhassa, juoda kahvia katsellen maisemia ja oikeastaan en puhunut kenenkään paitsi tarjoilijoiden kanssa koko viikkona. En kaivannut juttuseuraa sen enempää kuin puheluissa kotiin sain.

Tämä on minut yllättänyt. Kuinka erakommaksi muuttuu vuosi vuodelta....

t. 48v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi psykologinen muutos. Ajattelin aina, että se on helpotus, kun saa lapset kasvatettua isoksi ja sitten päästää maailmalle omilleen. Ja pah! Ensinnäkin murrosikä. Tarvitseeko enemmän sanoa. Valvot yöllä huolissasi, milloin teini tulee, onko ihan kunnossa, onko sen kaverit ok. Tietysti toivoo, että löytää seurustelukumppanin, jos itse nuori niin toivoo. Sitten toivoo, ettei koko ihmistä olisi ikinä ilmestynyt kuvioihin, kun oma nuori itkee silmät päästään, kun poika/tyttöystävä jätti tai petti. Sitten kun muuttaa omilleen ja viet viimeistä muuttokuormaa, itket äitinä itse ikävää ja ihmettelet, mihin vuodet meni ja koet yksinäisyyttä.

Kyllä, juuri näin. Lisäisin vielä, että oma nuori saattaa muuttua niin, ettet tunnista enää koko ihmistä.

Meillä on tytär, joka oli lapsena valoisa ja sosiaalinen, hiukan vilkas kyllä, muttei pahalla tavalla. 14-vuotiaana tapahtui muutos. Paukutti ovia, huusi äidilleen vastaan, karkaili omille teilleen. Mistään hänen asioista ei saanut puhua. Ysiluokan aikana alkoi pihaan kaartaa autoja, joiden kyytiin lähti ajelulle. Siis 3-4 vuotta vanhempien nuorten miesten seuraan. Pahimmillaan tuli kotiin klo 03 yöllä. Kauheissa revityissä farkuissa kulki keskellä talvea. Ei auttanut järjen puhuminen, ei mikään, kun kaveripiiri vei mukanaan. Koululla oli kuraattori ja koulupsykologi, joihin otin yhteyttä. Koenumerotkin laski, kun ei edes avannut kirjaa ennen kokeita.

Minulla alkoi univaikeuksia tulla ja sydämeen rytmihäiriöitä. Työterveydessä höpötettiin vaihdevuosioireista. Ei tosiaan ollut sitä vaan jatkuvaa huolta ja stressiä.

Meidän kohdalla kävi hyvä tuuri, koska aikakausi meni ohi. Tuli vähän järkevämpiä kavereita ja 18-vuotiaana teki jopa keikkatyötä ammattiin opiskelun ohella.

Nuoremman lapsen kohdalla onneksi ei ole ollut yhtä raju murrosikä.

MInä jouduin muuttamaan kotoa 16 vuotiaa a.Tajusin että minun pitää ottaa vastuu elämästäni.Opiskelin ja kävin töissä.

valitsin kiltin pojan varakkaasta perheestä.

Olin heillä joulut ja lomat.Jätin pojan kun olin 20 vuotias.

Sain persoonallisuushäiriön.

Olen varakas älykäs hoikka ja kau nis

Vaihdevuosioireet pahat.

Rinnalla rakas mies 30 vuoden liitto.

Ei lapsia.

Matkustemme.

En usko että elämällä on tarkoitus.

Persoonallisuushäiriö syntyy sen seurauksena, että on ollut jollain tavalla väkivaltainen lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

Kun näen telkkarissa jonkun täti-ihmisen tai setämiehen ja tajuan vasta kohta että se on todennäköisesti kuitenkin itseäni nuorempi.

Mä järkytyin viimeksi tänään kun kuulin ja tajusin tuon Liz Trussin olevan saman ikäinen eli 47-vuotias.

Oletin 10-15 vuotta vanhemmaksi.

Se, että syksyn ja talven pimeys viekin ihan kaikki voimat. Ei nuorena tuntunut missään, mutta noin 40-vuotiaana siihen havahtui että pimeys onkin ihan myrkkyä. 

Siihen kuinka nopeasti tuleekin likinäköiseksi eikä hämärässä näe oikein mitään.

Vierailija kirjoitti:

Siihen kuinka nopeasti tuleekin likinäköiseksi eikä hämärässä näe oikein mitään.

Tämä on raivostuttavaa ja tekee tavallaan väsyneeksi kun ei näe kunnolla tehdä asioita, lukea jotain infoa paketeista tai puhelimesta.

Olen lukenut näitä kommentteja täältä sivutolkulla ja lähestulkoon kaikki niistä voin allekirjoittaa. Nainen 55.

Vierailija kirjoitti:

Nivelkivut kolealla säällä, siis nyt. Etelässä oli ennen liian kuuma, nykyään pidän kovasti lämpimästä. Minulle selitetään asioita ja ollaan ystävällisiä, ulkomailla olen madam mikä vähän järkytti aluksi. Edelleen kuvittelen kaikkien aikuisten olevan minua vanhempia ja viisaampia. Sisimmältäni olen edelleen pieni ujo tyttö. Miten huoletonta ja vapaata kun asuu yksin ja seurustelee hiukan nuoremman kanssa - lapsilla omat perheet. Taitaa olla elämäni parasta aikaa nivelistä huolimatta.

Ulkomailla olen ollut madam 30-v päivästä lähtien, ja en näytä ikäistäni vanhemmalta. Ikäiseltäni. Ihmiset on olleet aina ystävällisiä, myös nyt kun olen 4-kymppinen.

Nuorena ei tullut mieleenkään kuinka nopeasti vuodet vierii. Aika 90 luvun lopulta tähän on mennyt silmänräpäyksessä, omat lapset on yhtäkkiä teinejä. Vuodet on olleet mahtavia, mutta lyhyitä.

Elämä on kovin lyhyt sittenkin. Muistakaa siis elää, eikä vain olla elossa.

Että ei ole enää nuori

Kävelin kadulla kun pikkupojilla oli kepeistä tehty esterata tiellä. Hyppelin esteiden ylitse. Silloin toinen pojista totesi kaverilleen. Näitkö kun tuo vanha mies hyppeli nuo esteet? 

Olen 38 v. 

Vaikka ikää on yli 40, niin mieli on silti nuori. Jotenkin sääli, että kroppa vanhenee, mutta ei tunne oloa lähellekään niin vanhaksi. Tämä ihmetyttää eniten.

Se yllättänyt vanhetessa, kuinka elämänhalu vain kasvaa mitä vanhemmaksi tulen. En tiedä onko muilla näin? Mutta 20 vuotiaana ei meinannut oikein mikään kiinnostaa ja enemmän tai vähemmän v......i kaikki. Nykyään lähes 50 vuotisana taas aika ei riitä kaikkeen mukavaan mitä haluaisi harrastaa, ja

vähän harmittaa jo etukäteen että pian tämä kaikki täytyy jättää.