Syitä, miksi Helsingissä ei enää huvita käydä
Hesarin mielipidekirjoituksessa ja kommenteissa tulee esille yksi merkittävä seikka: liikene. Helsingin liikennejärjestelyt ovat nykyään sellaiset että siellä on vieraspaikkakuntalaisen liki mahdotonta ajaa. Etenkin talvella kun kaistamerkinnät ym. ei näy.
Juna on kallis, bussivuorot huonoja. En vaan käy enää.
Kommentit (576)
Ottaisin mieluummin selkäsaunan kuin menisin Helsinkiin.
Vierailija kirjoitti:
Maakunnista tullaan vähemmän Helsinkiin, koska bussivuorot ovat vähentyneet oleellisesti. Näin ainakin Satakunnassa. Ennenwanhaan sekä Porista että Raumalta lähti tunnin välein kaksi bussia Helsinkiin. Toinen oli Express vuoro, joka pysähtyi vain muutamilla isommilla paikkakunnilla ja toinen vuoro pysähtyi myös niiden välillä. Sama toisin päin. Lisäksi iso osa nykyisistä vuoroista on Onnibus flex vuotoja, jotka voidaan suunnilleen edellisenä päivänä perua.
Myös Itä-Suomesta vähentyneet vuorot ja nyt ei enää välttämättä pääse käymään päiväreissulla edes kun aikataulut huonot. Ja hinnat on noussut kaksinkertaisiksi.
Ai että näistä saa hyvät naurut 🤣 En vielä ole törmännyt zombeihin tai katujengeihin, en tunne pelkoa liikkuessani ulkona, en ole havainnut virtsan hajua joka puolella, nistejä näkyy hyvin harvoin. Eikä se julkisilla kulkeminen nyt niiiin vaikeaa ole.
Mutta joo. Kukin asukoon missä haluaa, itse pidän Helsingistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä vyöhykkeetkin on tosi turistiystävällisiä 😂 (Eikö joskus muinoin ollut I, II ja III?)
AB
ABC
ABCD
BC
BCD
CD
DJos itse olisit käynyt missään, tietäisit että tuo on aika pientä. Monessa kaupungissa tuolla ulkomaailmassa on aivan vastaavat vyöhykkeet ja tiedätkö, ihmiset selviää! Ovat selvinneet jopa ennen kännykäitä jotka kertoo sulle minkä lipun ostat jos on mitään tietoa mihin olet menossa.
Niinpä. Kaikkialla on kartat, mistä vyöhykkeet voi tarkistaa. On myös helppo päätellä, että keskusta on A-vyöhykkeellä, joten jää lähinnä arvottavaksi ottaako AB- vai ABC-lipun. Mikä tosin ratkeaa ihan jo sillä, että lentokenttä on C-vyöhykkeellä.
Ostaa siis lentokentän automaatista ABC-lipun niin moneksi päiväksi kuin on täällä, ja sen jälkeen voi kulkea ihan vapaasti.
Näin tehdään myös niissä muissa kaupungeissa.
Miksi kuvittelet että olisi vain yksi suunta lentokenttä-Helsinki?
Itsellä on kavereita ja sukulaisia Helsingin seudulla ja kyllä tuo melkoista sähellystä on noiden vyöhykkeiden kanssa jos liikut vähääkään ristiin rastiin eri päivinä.Osta kaikkien vyöhykkeiden lippu tai osta eri päiville eri vyöhykkeet.
Noi vyöhykkeet on tosi helpot ja loogiset ja tarvittaessa, jos vaikka tulee junalla Tikkurilaan ja haluaa tavata kavereita vain Vantaalta, voi jättää koko A-vyöhykkeen välistä.
Toki paikallinen oppii ne pikku hiljaa eikä enää stressaaile niiden kanssa mutta satunnaiselle kävijälle aiheuttaa ihan tarpeetonta lisävitutusta kaiken sen lisäksi kun pitää ensin etsiä ne lipunmyyntipaikatkin ja tapella automaatin kanssa (toimintahäiriöitä luvattoman usein!).
Edelleen, se vanha 3 vyöhykkeen systeemi oli paljon mukavampi matkailijoille, enkä ymmärrä miksi se piti korvata tuolla älyttömällä kirjainhommelilla.Ennen niitä vyöhykkeitä oli itse asiassa neljä.
Helsinki
Espoo (ja Kauniainen)
Vantaa
Seutulippu, joka kattoi nämä kaikki kolme vyöhykettäKulkeminen on halvempaa lähes kaikilta. Isot alueet Espoota ovat B-vyöhykettä, jolloin AB-lipulla pääsee keskustaan. Ennen piti ostaa aina seutulippu. Samaan hintaan saa myös BC-lipun, jos onkin tarvetta kulkea vaikkapa Malminkartanosta Tikkurilaan töihin. Siihenkin piti ennen ostaa seutulippu.
Myös yhden pysäkin matkat saattavat olla merkittävästi halvempia. Malminkartanosta seuraava juna-asema on Vantaan Myyrmäki, jossa on iso kauppakeskus. Sinne piti aiemmin mennä seutulipulla. Nyt tällaisia rajoja ei ole enää missään. Vain pitkät matkat ovat kalliimpia, lyhyet eivät.
Ymmärrän että jossain kausikorteissa on eri hintoja mutta satunnaista matkailijaa helpottaisi kummasti kun olisi vain yksi kertalippu. Tuo sekava systeemi oikeasti karkoittaa käyttäjiä kun on muualla tottunut että koko seutukunnassa on yksi ja sama lippu ja hinta.
Eihän hintoja voi tehdä turistien mukaan. Ei tehdä ulkomaillakaan.
Yhdellä lipulla pärjää edelleen. Se on se ABC-vyöhyke, jolla voi reissata kuin entisaikojen seutulipulla.
Sillä on nykyään vain uusi nimi.
Seutulippu = ABC-lippu
Eihän sen satunnaisen kertalipun käyttäjän tarvitse olla turisti, yhtä hyvin se yksinkertaistaminen palvelisi paikallisia ja houkuttelisi enemmän käyttäjiä.
Ja miksi ostaa ABC jos et kulje koko alueella? Sehän on paljon kalliimpi.
Pointti on se että sun täytyy satunnaisena käyttäjänä selvittää ne kaikki eri vaihtoehdot, vyöhykkeet ja hinnat. Ja etsiä vielä keino maksaakin se lippu. Hemmetin hankalaksi tehty verrattuna muihin vastaaviin seutusysteemeihin.

Yhtään halvemmalla et päässyt aiemmin.
Päinvastoin, nyt pääset halvemmalla, kun AB-lipulla pääsee kauemmas kuin minkään kaupungin sisäisellä lipulla.
Helsingissä ei ole laajoja kävelykatualueita eurooppalaisten suurkaupunkien tapaan, vaan vanhemmat joutuvat kaitsemaan lapsiaan hurjaa vauhtia kiihdyttelevien autojen seassa. Ei houkuttele! En ymmärrä, miksi Helsingissä on pakko päästä jokaisen kaupan eteen omalla autolla, vaikka ihmisillä on jalat sitä varten, että voisi hieman kävelläkin?
Viettäisimme mielellämme aikaa Helsingissä, jos keskustan ulkolaidoilla olisi isot parkkihallit ja koko ydinkeskusta muutettaisiin kävelykatualueeksi. Silloin sinne voisi mennä ostoksille, viettämään päivää ja rentoutumaan.
Nykyinen keskusta on lähinnä vitsi. Jos istut "rauhassa" perheen kanssa esim. Esplanadin terassilla kahvilla, parin metrin päästä kaasuttelevat autot pitävät sellaista meteliä, että täytyy välillä jutella huutamalla.
Sama mieltä ! Helsinki on Suomen paras kaupunki. Aamiaiset hotelli Kämpissä , kahvit kafe Ursulassa , shoppailu Stockmanilla jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävimme muutama viikko sitten Hesassa, kaksi vuotta oli edellisestä käynnistä.
Oltiin kaksi yötä keskustan hyvässä hotellissa. SE olikin AINUT hyvä koko matkasta.Asuin nuoruudessaan pari vuotta Helsingissä, Kruununhaassa.
On käyty harvakseltaan sen jälkeen siellä.
Nyt tuli vaan niin ahdistunut olo jo rautatieasemalla !
Kauhea ihmishärdelli !
Suorastaan meteli ihmisten keskuudessa.Onhan asemarakennus entisöity kauniisti. Se on tyylikäs ja komea rakennus.
Tummat takskuskit heti iloisesti heilutivat "saako olla taksi".
Onneksi hotellille ei ollut pitkä kävely matka.Helsinki oli järkytys. Siis noin lennokkaasti sanottuna
Ihmiset kuin zombiet. Kiire vaan lisääntynyt.
Näki aivan selvästi miten ulkonäkö ja vaatetus oli ihmisten ykkös juttu. Ei siellä vanhoissa college asuissa hengailla 😂.
Kauhein näkemäni vaate oli nuorella tytöllä ( näin hänet vain takaapäin, sekin jo ällöttävää) hänellä oli jalassaan shortsit, yli lyhyet shortsit, siis niin lyhyet takaapäin, että pyllykannikoiden alaosat näkyivät 🙈.
No niin...Hesa näytti likaiselta, kulahtaneelta, epäsiistiltäkin.
Meluisa.
Päihteiden käyttäjiä jo kaikkialla, näin selvästi huumeissa olevat ihmiset ja niitä näkyi todella paljon.Ihmiset vilisivät yhtenä nauhana joka suuntaan.
Voi elämä miten ahdisti olla nuo kaksi vuorokautta siellä.
Edes kanta helsinkiläiset eivät ole helposti lähestyttäviä, sympaattsia ja lupsakoita ihmisiä.
Voi sitä ilon määrää kun istuimme pohjoiseen menevässä junassa !
Suljin silmäni ja vuokrasin syvään, EI koskaan enää edes käymään Hesassa.No Helsingissä on aika paljon muutakin kuin se neliökilometrin alue siitä Rautatieasemalta. Muutenkin kirjoituksesi vaikuttaa hyvin asenteelliselta ja alat nimittelemään paikallisia. Suosittelen lukemaan Hesarin jutun Helsinki-vihasta, joka muuten sai alkunsa tältä palstalta.
Helsingissä on asiat mennyt päin persettä ja siksi muutin sieltä pois. Toi viha on tuttu keino kääntää asiat pois omista epäonnistumisista, ns uhriposiotion käyttäminen vallan välineenä on muotia pääministeriä myöden. Katselkaa peiliin ja katsokaa mitä siellä tapahtuu.
Vedit sitten pääministerin tähän? Kertoo sinusta ja uskottavuudestasi.
Et siis ymmärtänyt esimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-epäsiisteys: monessa paikassa löyhkää virtsa, sekä yleinen epäsiisteys.
-katujengit
-julkinenliikenne on mennyt vaikeaksi lippuautomaattien kadottua.
-liikaa ihmisiä
-koko kaupungissa ei oikeastaan ole mitään, mitä ei löytyisi muista isommista kaupungeista.
-museoiden hinnat ovat hirvittäviä .
-yleinen turvattomuuden tunne.Epäsiisteys - Helsingissä ei oikeastaan ole epäsiistiä, vaan päinvastoin kadut ovat puhtaita. Vertaa mihin tahansa muuhun suurempaan kaupunkiin, niin tajuat mistä puhun.
Katujengit - nämä eivät näy tavisten elämässä millään tavalla ja vielä vähemmän jonkun random-turistin päiväreissulla
Julkinen liikenne - erittäin kattava ja hyvä. Ymmärrettävästi voi olla haastavaa, jos ei osaa appia ladata puhelimeen, mutta digitalisaatio ei ole Helsingin syytä.
Liikaa ihmisiä - ydinkeskustassa tosiaan on paljon ihmisiä, mutta kyseessä on Suomen pääkaupunki.
Koko kaupungissa ei ole mitään, mitä muualla ei olisi - voi olla, mutta maaseutukaupungeissa ei ole sitäkään vähää. Suomen mittakaavassa Helsinki on ainoa, joka edes jollakin tasolla vetää vertoja aidolle eurooppalaiselle kaupungille kokonsa ja tarjontansa puolesta.
Museoiden hinnat hirvittäviä - totta, ne voisivat olla edullisemmatkin, mutta jos on vara matkustaa Helsinkiin, lienee varaa maksaa myös museon pääsymaksu. Lisäksi museotarjonta on laajaa ja Suomen mittakaavassa omaa luokkaansa.
Yleinen turvattomuuden tunne - tämä on subjektiivinen kokemus, mutta itselläni ei ole ollut turvattomuuden tunnetta ja vielä vähemmän joskus keskipäivällä keskustassa, jossa on vartijoita ja poliiseja joka kadun kulmassa. Hulluja voi sattua vastaan, mutta niitä sattuu siellä maaseutukaupungeissa ihan samalla tavalla - siellä ei vaan ole poliiseja samassa mittakaavassa saatavilla.
En sanoisi Helsingin julkista liikennettä hyväksi. Todella pitkät matka-ajat vaikka itse matka olisi lyhyehkö. Monilla reiteillä on pysäkkejä aivan liikaa, parin sadan metrin välein ja matka kestää ja kestää.
Reitit on suunniteltu vain keskustaan ja sieltä takaisin. Jos haluaa matkustaa vaikka joltain asuinalueelta toiselle asuinalueelle niin voi mennä tunti aikaa vaikka matka olisi reilusti alle 10 km.
Ja kalliit hinnat ja lippu voimassa vain lyhyen aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä vyöhykkeetkin on tosi turistiystävällisiä 😂 (Eikö joskus muinoin ollut I, II ja III?)
AB
ABC
ABCD
BC
BCD
CD
DJos itse olisit käynyt missään, tietäisit että tuo on aika pientä. Monessa kaupungissa tuolla ulkomaailmassa on aivan vastaavat vyöhykkeet ja tiedätkö, ihmiset selviää! Ovat selvinneet jopa ennen kännykäitä jotka kertoo sulle minkä lipun ostat jos on mitään tietoa mihin olet menossa.
Niinpä. Kaikkialla on kartat, mistä vyöhykkeet voi tarkistaa. On myös helppo päätellä, että keskusta on A-vyöhykkeellä, joten jää lähinnä arvottavaksi ottaako AB- vai ABC-lipun. Mikä tosin ratkeaa ihan jo sillä, että lentokenttä on C-vyöhykkeellä.
Ostaa siis lentokentän automaatista ABC-lipun niin moneksi päiväksi kuin on täällä, ja sen jälkeen voi kulkea ihan vapaasti.
Näin tehdään myös niissä muissa kaupungeissa.
Miksi kuvittelet että olisi vain yksi suunta lentokenttä-Helsinki?
Itsellä on kavereita ja sukulaisia Helsingin seudulla ja kyllä tuo melkoista sähellystä on noiden vyöhykkeiden kanssa jos liikut vähääkään ristiin rastiin eri päivinä.Osta kaikkien vyöhykkeiden lippu tai osta eri päiville eri vyöhykkeet.
Noi vyöhykkeet on tosi helpot ja loogiset ja tarvittaessa, jos vaikka tulee junalla Tikkurilaan ja haluaa tavata kavereita vain Vantaalta, voi jättää koko A-vyöhykkeen välistä.
Toki paikallinen oppii ne pikku hiljaa eikä enää stressaaile niiden kanssa mutta satunnaiselle kävijälle aiheuttaa ihan tarpeetonta lisävitutusta kaiken sen lisäksi kun pitää ensin etsiä ne lipunmyyntipaikatkin ja tapella automaatin kanssa (toimintahäiriöitä luvattoman usein!).
Edelleen, se vanha 3 vyöhykkeen systeemi oli paljon mukavampi matkailijoille, enkä ymmärrä miksi se piti korvata tuolla älyttömällä kirjainhommelilla.Ennen niitä vyöhykkeitä oli itse asiassa neljä.
Helsinki
Espoo (ja Kauniainen)
Vantaa
Seutulippu, joka kattoi nämä kaikki kolme vyöhykettäKulkeminen on halvempaa lähes kaikilta. Isot alueet Espoota ovat B-vyöhykettä, jolloin AB-lipulla pääsee keskustaan. Ennen piti ostaa aina seutulippu. Samaan hintaan saa myös BC-lipun, jos onkin tarvetta kulkea vaikkapa Malminkartanosta Tikkurilaan töihin. Siihenkin piti ennen ostaa seutulippu.
Myös yhden pysäkin matkat saattavat olla merkittävästi halvempia. Malminkartanosta seuraava juna-asema on Vantaan Myyrmäki, jossa on iso kauppakeskus. Sinne piti aiemmin mennä seutulipulla. Nyt tällaisia rajoja ei ole enää missään. Vain pitkät matkat ovat kalliimpia, lyhyet eivät.
Ymmärrän että jossain kausikorteissa on eri hintoja mutta satunnaista matkailijaa helpottaisi kummasti kun olisi vain yksi kertalippu. Tuo sekava systeemi oikeasti karkoittaa käyttäjiä kun on muualla tottunut että koko seutukunnassa on yksi ja sama lippu ja hinta.
Eihän hintoja voi tehdä turistien mukaan. Ei tehdä ulkomaillakaan.
Yhdellä lipulla pärjää edelleen. Se on se ABC-vyöhyke, jolla voi reissata kuin entisaikojen seutulipulla.
Sillä on nykyään vain uusi nimi.
Seutulippu = ABC-lippu
Eihän sen satunnaisen kertalipun käyttäjän tarvitse olla turisti, yhtä hyvin se yksinkertaistaminen palvelisi paikallisia ja houkuttelisi enemmän käyttäjiä.
Ja miksi ostaa ABC jos et kulje koko alueella? Sehän on paljon kalliimpi.
Pointti on se että sun täytyy satunnaisena käyttäjänä selvittää ne kaikki eri vaihtoehdot, vyöhykkeet ja hinnat. Ja etsiä vielä keino maksaakin se lippu. Hemmetin hankalaksi tehty verrattuna muihin vastaaviin seutusysteemeihin.Yhtään halvemmalla et päässyt aiemmin.
Päinvastoin, nyt pääset halvemmalla, kun AB-lipulla pääsee kauemmas kuin minkään kaupungin sisäisellä lipulla.
Hinnat nousi uudistuksen yhteydessä.
Kaiken juurisyynä ovat etätyö, verkkokaupan tuomat mahdollisuudet ja se, ettei nuoriso ryyppää diskoissa. Syyt lähteä Helsingin keskustaan taisivat olla siinä.
Tähän heikentyneeseen tilaan on loisen lailla iskenyt vihreä siirtymä millä karkoitetaan autolla liikkuvat muualle. Oireina ovat sitten autio keskusta missä on paljon joutilasta väkeä. Helsinkihän saa tuloja makuuttamalla toimetonta porukkaa lähiöissä siten että valtion asumistuet tilitetään suoraan Helsingin kassaan.
Helsinki elivoimaisena ihmsten kokoontumispaikkana katosi jo 2010-luvulla. 2030-luvun tunnelmia voidaan jo ennakoida esimerkiksi länsinaapurin pääkaupungin menosta.
Vierailija kirjoitti:
Ai että näistä saa hyvät naurut 🤣 En vielä ole törmännyt zombeihin tai katujengeihin, en tunne pelkoa liikkuessani ulkona, en ole havainnut virtsan hajua joka puolella, nistejä näkyy hyvin harvoin. Eikä se julkisilla kulkeminen nyt niiiin vaikeaa ole.
Mutta joo. Kukin asukoon missä haluaa, itse pidän Helsingistä.
Ainahan nämä asematunnelin käytävät ja citykäytävä on haissut kuselta. Ihan keskellä päivää siellä humalaiset kuseksii nurkkiin.
Liikaa ihmisiä ja kaikki perusasiatkin ovat älyttömän kankeita ja vaivallosia. Kaksi paikkaa on missä voisin käydä, mutta juuri tuon vaivalloisuuden vuoksi pysyn poissa. Kokonaisuus jää pakkaselle.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken juurisyynä ovat etätyö, verkkokaupan tuomat mahdollisuudet ja se, ettei nuoriso ryyppää diskoissa. Syyt lähteä Helsingin keskustaan taisivat olla siinä.
Tähän heikentyneeseen tilaan on loisen lailla iskenyt vihreä siirtymä millä karkoitetaan autolla liikkuvat muualle. Oireina ovat sitten autio keskusta missä on paljon joutilasta väkeä. Helsinkihän saa tuloja makuuttamalla toimetonta porukkaa lähiöissä siten että valtion asumistuet tilitetään suoraan Helsingin kassaan.
Helsinki elivoimaisena ihmsten kokoontumispaikkana katosi jo 2010-luvulla. 2030-luvun tunnelmia voidaan jo ennakoida esimerkiksi länsinaapurin pääkaupungin menosta.
Aivan samaa mieltä. Taitaa olla viimeinen paikka suomessa johon vapaaehtoisesti menisin. Tämä ei ole mitään vihaa, vaan ihan rehellinen mielipide. 90-luvulla viihdyin pääkaupunkiseudulla paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Ai että näistä saa hyvät naurut 🤣 En vielä ole törmännyt zombeihin tai katujengeihin, en tunne pelkoa liikkuessani ulkona, en ole havainnut virtsan hajua joka puolella, nistejä näkyy hyvin harvoin. Eikä se julkisilla kulkeminen nyt niiiin vaikeaa ole.
Mutta joo. Kukin asukoon missä haluaa, itse pidän Helsingistä.
Ainahan nämä asematunnelin käytävät ja citykäytävä on haissut kuselta. Ihan keskellä päivää siellä humalaiset kuseksii nurkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vietin juuri vkl ihanassa merenrantakaupungissa venetsialaisia. Ihmiset ystävällisiä, luonto kaunis, meri puhdas. Mitä h8ttoa teen taas täällä Helsingissä? Työt pakottaa olemaan täällä, muuten en enää viitsisi. 😨
Kyseisessä kaupungissa taitaa lähinnä kuulla suomen ja ruotsin kieltä? :) Kaikki tosiaan puhdasta ja siistiä.
Siksi käyn siellä kesälomilla, opiskelin siellä aikoinani ja kavereita asuu siellä.
Ent. krunikalainen kirjoitti:
Stadissa ei ole enää viihtyisä. Persoonaton, kadut auki, autollinen ei tervetullut, kerjäläisiä joka nurkassa, torit pilattu jne. Kiitos Vihreät kun "uudistatte". 😡. Stadin "sielu" katoaa vähitellen kokonaan.
Espoon meren äärellä viihtyy ihan hyvin. Jopa paremmin. 😉
Muut EU-maat on kieltäneet kerjäämisen, siksi ne on kaikki täällä nykyään, mutta sen vuoksi otankin aina lennot jonnekin toiseen maahan ja pääkaupunkiin jos haluan mennä shoppailemaan rauhassa ilman että ammattilaisrikolliskerjäläiset huutaa maassa ja nykii lahkeista ja yrittää viedä kasseista jotain.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken juurisyynä ovat etätyö, verkkokaupan tuomat mahdollisuudet ja se, ettei nuoriso ryyppää diskoissa. Syyt lähteä Helsingin keskustaan taisivat olla siinä.
Tähän heikentyneeseen tilaan on loisen lailla iskenyt vihreä siirtymä millä karkoitetaan autolla liikkuvat muualle. Oireina ovat sitten autio keskusta missä on paljon joutilasta väkeä. Helsinkihän saa tuloja makuuttamalla toimetonta porukkaa lähiöissä siten että valtion asumistuet tilitetään suoraan Helsingin kassaan.
Helsinki elivoimaisena ihmsten kokoontumispaikkana katosi jo 2010-luvulla. 2030-luvun tunnelmia voidaan jo ennakoida esimerkiksi länsinaapurin pääkaupungin menosta.
Firmat eivät suostu etätöihin. Ihmisiä on alettu pakottaa taas toimistoihin. Viikoittainen pakkolähipäivä ehkäisee tehokkaasti muuttohaluja. :(
Vierailija kirjoitti:
Rautatieaseman tienoo on täynnä niin epämääräistä porukkaa notkumassa, että puistattaa tulla junalla Helsinkiin päärautatieasemalle. Jatkossa taidankin jäädä Pasilan asemalla Mall of Triplassa pois ja ottaa vaikka raitiovaunun jos minulla on asiaa Helsingin keskustaan.
Aiemmin kun moottoripyöräjengiläiset viihtyi asemalla, niin etelän miehet ei uskaltaneet mennä sinne ahdisteleen naisia. Minua on yritetty kouria aseman portaikossa ja oven luona : /
HSL on kyllä joku ihme junttipulju. Ottaisivat oppia vaikka Turun seudun Fölistä, mobiilisovellusten LISÄKSI voit maksaa bussissa, käy kortti, käteinen jne. Eikä tarvitse etsiä jotain vatun lippuautomaatteja ja kioskeja pitkin kaupunkia. Ja on muuten vaan yksi vyöhyke (6 kuntaa), pääse sisämaasta vaikka Velkuan saarille asti yhdellä lipulla.