Syitä, miksi Helsingissä ei enää huvita käydä
Hesarin mielipidekirjoituksessa ja kommenteissa tulee esille yksi merkittävä seikka: liikene. Helsingin liikennejärjestelyt ovat nykyään sellaiset että siellä on vieraspaikkakuntalaisen liki mahdotonta ajaa. Etenkin talvella kun kaistamerkinnät ym. ei näy.
Juna on kallis, bussivuorot huonoja. En vaan käy enää.
Kommentit (576)
Mulla ei ole edes autoa, mutta en ole viimeiseen viiteen vuoteen keksinyt yhtäkään syytä mennä Helsinkiin, vaikka Helsingin rajalle on kotoani vain noin 2 km.
Treen Kauppahallista kerrotaan, että myynti on puolittunut Hämeenkadun ratikkaremontin jäljiltä.
Kappas vaan, aika tyhjänä noi ratikat kulkee.
Koska ei ole yhtään syytä käydä. Huonoja syitä käymiseen löydän vaikka kuinka paljon.
Vierailija kirjoitti:
-epäsiisteys: monessa paikassa löyhkää virtsa, sekä yleinen epäsiisteys.
-katujengit
-julkinenliikenne on mennyt vaikeaksi lippuautomaattien kadottua.
-liikaa ihmisiä
-koko kaupungissa ei oikeastaan ole mitään, mitä ei löytyisi muista isommista kaupungeista.
-museoiden hinnat ovat hirvittäviä .
-yleinen turvattomuuden tunne.
Epäsiisteys - Helsingissä ei oikeastaan ole epäsiistiä, vaan päinvastoin kadut ovat puhtaita. Vertaa mihin tahansa muuhun suurempaan kaupunkiin, niin tajuat mistä puhun.
Katujengit - nämä eivät näy tavisten elämässä millään tavalla ja vielä vähemmän jonkun random-turistin päiväreissulla
Julkinen liikenne - erittäin kattava ja hyvä. Ymmärrettävästi voi olla haastavaa, jos ei osaa appia ladata puhelimeen, mutta digitalisaatio ei ole Helsingin syytä.
Liikaa ihmisiä - ydinkeskustassa tosiaan on paljon ihmisiä, mutta kyseessä on Suomen pääkaupunki.
Koko kaupungissa ei ole mitään, mitä muualla ei olisi - voi olla, mutta maaseutukaupungeissa ei ole sitäkään vähää. Suomen mittakaavassa Helsinki on ainoa, joka edes jollakin tasolla vetää vertoja aidolle eurooppalaiselle kaupungille kokonsa ja tarjontansa puolesta.
Museoiden hinnat hirvittäviä - totta, ne voisivat olla edullisemmatkin, mutta jos on vara matkustaa Helsinkiin, lienee varaa maksaa myös museon pääsymaksu. Lisäksi museotarjonta on laajaa ja Suomen mittakaavassa omaa luokkaansa.
Yleinen turvattomuuden tunne - tämä on subjektiivinen kokemus, mutta itselläni ei ole ollut turvattomuuden tunnetta ja vielä vähemmän joskus keskipäivällä keskustassa, jossa on vartijoita ja poliiseja joka kadun kulmassa. Hulluja voi sattua vastaan, mutta niitä sattuu siellä maaseutukaupungeissa ihan samalla tavalla - siellä ei vaan ole poliiseja samassa mittakaavassa saatavilla.
Mun veli asuu Lohjalla. Jos meinaan visiteerata hänen luonaan täältä Tampereelta on mun mentävä Hesaan kautta. Suoraa yhteyttä en ole havainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävimme muutama viikko sitten Hesassa, kaksi vuotta oli edellisestä käynnistä.
Oltiin kaksi yötä keskustan hyvässä hotellissa. SE olikin AINUT hyvä koko matkasta.Asuin nuoruudessaan pari vuotta Helsingissä, Kruununhaassa.
On käyty harvakseltaan sen jälkeen siellä.
Nyt tuli vaan niin ahdistunut olo jo rautatieasemalla !
Kauhea ihmishärdelli !
Suorastaan meteli ihmisten keskuudessa.Onhan asemarakennus entisöity kauniisti. Se on tyylikäs ja komea rakennus.
Tummat takskuskit heti iloisesti heilutivat "saako olla taksi".
Onneksi hotellille ei ollut pitkä kävely matka.Helsinki oli järkytys. Siis noin lennokkaasti sanottuna
Ihmiset kuin zombiet. Kiire vaan lisääntynyt.
Näki aivan selvästi miten ulkonäkö ja vaatetus oli ihmisten ykkös juttu. Ei siellä vanhoissa college asuissa hengailla 😂.
Kauhein näkemäni vaate oli nuorella tytöllä ( näin hänet vain takaapäin, sekin jo ällöttävää) hänellä oli jalassaan shortsit, yli lyhyet shortsit, siis niin lyhyet takaapäin, että pyllykannikoiden alaosat näkyivät 🙈.
No niin...Hesa näytti likaiselta, kulahtaneelta, epäsiistiltäkin.
Meluisa.
Päihteiden käyttäjiä jo kaikkialla, näin selvästi huumeissa olevat ihmiset ja niitä näkyi todella paljon.Ihmiset vilisivät yhtenä nauhana joka suuntaan.
Voi elämä miten ahdisti olla nuo kaksi vuorokautta siellä.
Edes kanta helsinkiläiset eivät ole helposti lähestyttäviä, sympaattsia ja lupsakoita ihmisiä.
Voi sitä ilon määrää kun istuimme pohjoiseen menevässä junassa !
Suljin silmäni ja vuokrasin syvään, EI koskaan enää edes käymään Hesassa.No Helsingissä on aika paljon muutakin kuin se neliökilometrin alue siitä Rautatieasemalta. Muutenkin kirjoituksesi vaikuttaa hyvin asenteelliselta ja alat nimittelemään paikallisia. Suosittelen lukemaan Hesarin jutun Helsinki-vihasta, joka muuten sai alkunsa tältä palstalta.
Helsingissä on asiat mennyt päin persettä ja siksi muutin sieltä pois. Toi viha on tuttu keino kääntää asiat pois omista epäonnistumisista, ns uhriposiotion käyttäminen vallan välineenä on muotia pääministeriä myöden. Katselkaa peiliin ja katsokaa mitä siellä tapahtuu.
Helsinki :
Turhin, hirvein ja epämiellyttävin kaupunki IKINÄ.
Likainen, ihmiset zombeina kiitävät ihmisvirran mukana.
Päihteiden käyttäjien kasvot "lyövät suorastaan silmille" joka korttelissa.
Virtsan haju jopa kävelykaduilla.
Välinpitämättömyys on ainut mikä sieltä jää ihmisistä mieleen.
Tulee mieleen kauhuelokuvan traileri.
Se sopisi nykyään hyvin Helsingin esittely filmiksi.
En asti jalallani koko Uudenmaan alueelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-epäsiisteys: monessa paikassa löyhkää virtsa, sekä yleinen epäsiisteys.
-katujengit
-julkinenliikenne on mennyt vaikeaksi lippuautomaattien kadottua.
-liikaa ihmisiä
-koko kaupungissa ei oikeastaan ole mitään, mitä ei löytyisi muista isommista kaupungeista.
-museoiden hinnat ovat hirvittäviä .
-yleinen turvattomuuden tunne.Julkinen liikenne - erittäin kattava ja hyvä. Ymmärrettävästi voi olla haastavaa, jos ei osaa appia ladata puhelimeen, mutta digitalisaatio ei ole Helsingin syytä.
Kuule, et sä varmaan itsekään halua ladata kokonaista sovellusta puhelimeesi vain yhden ainoan bussilipun vuoksi.
Muualla riittää kun ihan vaan astut bussiin ja heilautat maksuvälinettäsi laitteelle.
Helsinki on Suomen paras kaupunki !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävimme muutama viikko sitten Hesassa, kaksi vuotta oli edellisestä käynnistä.
Oltiin kaksi yötä keskustan hyvässä hotellissa. SE olikin AINUT hyvä koko matkasta.Asuin nuoruudessaan pari vuotta Helsingissä, Kruununhaassa.
On käyty harvakseltaan sen jälkeen siellä.
Nyt tuli vaan niin ahdistunut olo jo rautatieasemalla !
Kauhea ihmishärdelli !
Suorastaan meteli ihmisten keskuudessa.Onhan asemarakennus entisöity kauniisti. Se on tyylikäs ja komea rakennus.
Tummat takskuskit heti iloisesti heilutivat "saako olla taksi".
Onneksi hotellille ei ollut pitkä kävely matka.Helsinki oli järkytys. Siis noin lennokkaasti sanottuna
Ihmiset kuin zombiet. Kiire vaan lisääntynyt.
Näki aivan selvästi miten ulkonäkö ja vaatetus oli ihmisten ykkös juttu. Ei siellä vanhoissa college asuissa hengailla 😂.
Kauhein näkemäni vaate oli nuorella tytöllä ( näin hänet vain takaapäin, sekin jo ällöttävää) hänellä oli jalassaan shortsit, yli lyhyet shortsit, siis niin lyhyet takaapäin, että pyllykannikoiden alaosat näkyivät 🙈.
No niin...Hesa näytti likaiselta, kulahtaneelta, epäsiistiltäkin.
Meluisa.
Päihteiden käyttäjiä jo kaikkialla, näin selvästi huumeissa olevat ihmiset ja niitä näkyi todella paljon.Ihmiset vilisivät yhtenä nauhana joka suuntaan.
Voi elämä miten ahdisti olla nuo kaksi vuorokautta siellä.
Edes kanta helsinkiläiset eivät ole helposti lähestyttäviä, sympaattsia ja lupsakoita ihmisiä.
Voi sitä ilon määrää kun istuimme pohjoiseen menevässä junassa !
Suljin silmäni ja vuokrasin syvään, EI koskaan enää edes käymään Hesassa.No Helsingissä on aika paljon muutakin kuin se neliökilometrin alue siitä Rautatieasemalta. Muutenkin kirjoituksesi vaikuttaa hyvin asenteelliselta ja alat nimittelemään paikallisia. Suosittelen lukemaan Hesarin jutun Helsinki-vihasta, joka muuten sai alkunsa tältä palstalta.
Helsingissä on asiat mennyt päin persettä ja siksi muutin sieltä pois. Toi viha on tuttu keino kääntää asiat pois omista epäonnistumisista, ns uhriposiotion käyttäminen vallan välineenä on muotia pääministeriä myöden. Katselkaa peiliin ja katsokaa mitä siellä tapahtuu.
Vedit sitten pääministerin tähän? Kertoo sinusta ja uskottavuudestasi.
K kirjoitti:
Helsinki on Suomen paras kaupunki !
Näin on. Täällä pitää pärjätä omillaan, eikä voi turvautua suvun metsäomaisuuteen tai maineeseen tai vastaavaan. Siksi maalaisjullit ei täällä pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä vyöhykkeetkin on tosi turistiystävällisiä 😂 (Eikö joskus muinoin ollut I, II ja III?)
AB
ABC
ABCD
BC
BCD
CD
DJos itse olisit käynyt missään, tietäisit että tuo on aika pientä. Monessa kaupungissa tuolla ulkomaailmassa on aivan vastaavat vyöhykkeet ja tiedätkö, ihmiset selviää! Ovat selvinneet jopa ennen kännykäitä jotka kertoo sulle minkä lipun ostat jos on mitään tietoa mihin olet menossa.
Niinpä. Kaikkialla on kartat, mistä vyöhykkeet voi tarkistaa. On myös helppo päätellä, että keskusta on A-vyöhykkeellä, joten jää lähinnä arvottavaksi ottaako AB- vai ABC-lipun. Mikä tosin ratkeaa ihan jo sillä, että lentokenttä on C-vyöhykkeellä.
Ostaa siis lentokentän automaatista ABC-lipun niin moneksi päiväksi kuin on täällä, ja sen jälkeen voi kulkea ihan vapaasti.
Näin tehdään myös niissä muissa kaupungeissa.
Miksi kuvittelet että olisi vain yksi suunta lentokenttä-Helsinki?
Itsellä on kavereita ja sukulaisia Helsingin seudulla ja kyllä tuo melkoista sähellystä on noiden vyöhykkeiden kanssa jos liikut vähääkään ristiin rastiin eri päivinä.Osta kaikkien vyöhykkeiden lippu tai osta eri päiville eri vyöhykkeet.
Noi vyöhykkeet on tosi helpot ja loogiset ja tarvittaessa, jos vaikka tulee junalla Tikkurilaan ja haluaa tavata kavereita vain Vantaalta, voi jättää koko A-vyöhykkeen välistä.
Toki paikallinen oppii ne pikku hiljaa eikä enää stressaaile niiden kanssa mutta satunnaiselle kävijälle aiheuttaa ihan tarpeetonta lisävitutusta kaiken sen lisäksi kun pitää ensin etsiä ne lipunmyyntipaikatkin ja tapella automaatin kanssa (toimintahäiriöitä luvattoman usein!).
Edelleen, se vanha 3 vyöhykkeen systeemi oli paljon mukavampi matkailijoille, enkä ymmärrä miksi se piti korvata tuolla älyttömällä kirjainhommelilla.Ennen niitä vyöhykkeitä oli itse asiassa neljä.
Helsinki
Espoo (ja Kauniainen)
Vantaa
Seutulippu, joka kattoi nämä kaikki kolme vyöhykettäKulkeminen on halvempaa lähes kaikilta. Isot alueet Espoota ovat B-vyöhykettä, jolloin AB-lipulla pääsee keskustaan. Ennen piti ostaa aina seutulippu. Samaan hintaan saa myös BC-lipun, jos onkin tarvetta kulkea vaikkapa Malminkartanosta Tikkurilaan töihin. Siihenkin piti ennen ostaa seutulippu.
Myös yhden pysäkin matkat saattavat olla merkittävästi halvempia. Malminkartanosta seuraava juna-asema on Vantaan Myyrmäki, jossa on iso kauppakeskus. Sinne piti aiemmin mennä seutulipulla. Nyt tällaisia rajoja ei ole enää missään. Vain pitkät matkat ovat kalliimpia, lyhyet eivät.
Ymmärrän että jossain kausikorteissa on eri hintoja mutta satunnaista matkailijaa helpottaisi kummasti kun olisi vain yksi kertalippu. Tuo sekava systeemi oikeasti karkoittaa käyttäjiä kun on muualla tottunut että koko seutukunnassa on yksi ja sama lippu ja hinta.
Eihän hintoja voi tehdä turistien mukaan. Ei tehdä ulkomaillakaan.
Yhdellä lipulla pärjää edelleen. Se on se ABC-vyöhyke, jolla voi reissata kuin entisaikojen seutulipulla.
Sillä on nykyään vain uusi nimi.
Seutulippu = ABC-lippu
Siellä ei ole tarkoituskaan ajaa omalla autolla, koska eivät kaikki mahtuisi mitenkään liikkumaan niin.
Joukkoliikennelippu ostetaan kännykkäsovelluksella, sama sovellus antaa reitit ja aikataulut ovelta ovelle: hsl.fi. Tarvitsee vain tietää, mistä olet menossa, minne ja milloin.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki :
Turhin, hirvein ja epämiellyttävin kaupunki IKINÄ.Likainen, ihmiset zombeina kiitävät ihmisvirran mukana.
Päihteiden käyttäjien kasvot "lyövät suorastaan silmille" joka korttelissa.
Virtsan haju jopa kävelykaduilla.
Välinpitämättömyys on ainut mikä sieltä jää ihmisistä mieleen.Tulee mieleen kauhuelokuvan traileri.
Se sopisi nykyään hyvin Helsingin esittely filmiksi.En asti jalallani koko Uudenmaan alueelle.
No se on vain hyvä, ei sinua kukaan täällä kaipaakaan. Kaiholla muistelen koronan alkuaikoja jolloin Uusimaa pistettiin säppiin. Olisipa Uusimaa oma valtionsa. Te saatte olla siellä maallanne ihan rauhassa, mitä se mua liikuttaa? :D
Vierailija kirjoitti:
Auts jos tuo on totta. 😯
Puolitoista vuotta sitten (2020 lopussa) tilanne oli jo tämä.
"Kahdella alueella vieraskielisten osuus on ylittänyt 40 prosenttia. Itäkeskuksessa osuus on 41,2 prosenttia ja Kallahdessa tasan 40. Meri-Rastilassa vieraskielisiä on asukkaista 39,3 prosenttia."
2020 lopussa 16,9% Helsinkiläisistä oli muita kuin kotimaisia kieliä puhuvia.
Itäkeskuksessa on tosi vähän asukkaita. Pari hassua katua vaan.
Savonlinnassa vainotaan taidelukiolaisia ja räjäytellään pommeja Pride-kulkueen liepeillä. Mikä junttila! Eikö nämä pikkukaupungit oikeasti ole muuttuneet mihinkään 30:ssa vuodessa? Sama paska jatkuu.
Helsinki on Suomen ainoa sivistynyt kaupunki.
Helsinki - Vantaa on PIKKU -AFRIKKA. Ja Afrikasta vain sen huonoimmat puolet !
Kurja, likainen , vastenmielinen, sekasotku , kaman käyttäjien MEKKA.
Ei siellä montakaan tervepäistä asu.
Asun 1,5 tunnin automatkan päässä, mutta käyn keskimäärin kerran vuodessa. Hankala saapua itse omalla autolla, mutta myös hankala käyttää joukkoliikennettä ulkopaikkakuntalaisena, jolla ei toki ole mitään paikallisen liikenteen sovelluksiakaan. Kaupat eivät myy mitään tarvitsemaani, mitä ei vähintäänkin saisi tilattua netistä kotiin. Ainoa missä tulee käytyä on joskus ystäväporukan ravintolaillallinen, mutta harvemmin sielläkään, koska jos meistä ainoa ajokortillinen aikoo ottaa alkoholia, on pakko joko jäädä Helsinkiin yöksi (=koko viikonloppu olikin sitten siinä) tai ajaa 30 min suuntaansa paikalliselle juna-asemalle ja istua tämän jälkeen 2h junassa suuntaansa ja sumplia Helsingissä kulku rautatieasemalta perille ja ruoan jälkeen takaisin asemalle.
Vierailija kirjoitti:
Siellä ei ole tarkoituskaan ajaa omalla autolla, koska eivät kaikki mahtuisi mitenkään liikkumaan niin.
Joukkoliikennelippu ostetaan kännykkäsovelluksella, sama sovellus antaa reitit ja aikataulut ovelta ovelle: hsl.fi. Tarvitsee vain tietää, mistä olet menossa, minne ja milloin.
Ja ennenkaikkea miksi. Eli miettiä, onko oikeastaan mitään tarvetta mennä Helsinkiin. Vielä 5 vuotta sitten hammaslääkärini otti vastaan Forumin Mehiläisessä, mutta siirtyi sitten Leppävaaran Mehiläiseen eli nyt ei tarvitse mennä edes hammaslääkäriin Helsinkiin.
- nro 106 -
Alkaa Tamperekin olla aikamoinen liikenne - järjestelyiden vuoksi. Ratinan seutu aina täysin tukossa, 9 tie Suomen vaarallisin välillä TRE - Orivesi.
Uusi sumppukohta syntymässä tonne Leinolan suuntaan kun sinne muuttaa 8000 asukasta ja tie kaksisuuntainen, kapea.
Onneksi asumme maalla ja harvoin tarvii enää käydä Treella. Eihän sinne saa edes parkkeerattua autoakaan, kuten ei kai Hesassakaan.