Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tullaan katsomaan vauvaa tyhjin käsin

Pettynytvierailijoihin
28.08.2022 |

Meille syntyi vähän aikaa sitten tyttövauva ja perhettä/ystäviä on käynyt vauvaa katsomassa. Olen varautunut vieraisiin ja jokaiselle kävijälle keittänyt kahvit ja leiponut tarjottavaa. Mutta vieraat ovat tulleet lähes jokainen tyhjin käsin. Mitä hittoa. Itse kun käyn katsomassa lähipiirin vauvoja, niin vien kukkakaupan (ei lähikaupan 4e ruusupuskan, joka on eilinen jo ostaessa) kukkakimpun (sinisenä tai punaisena), lahjan vauvalle, lahjan äidille (yleensä jotain suklaata) sekä rotinoita eli tarjottavaa kahvipöytään, ettei juuri synnyttäneen tarvitse murehtia mitä laittaa pöytään. Lisäksi viivyn max 2 tuntia, sillä vauva vaatii huomiota ja imetystä, enkä tahdo häiritä perheen rauhaa liikaa. Olen 28v, joten minulle nuorena ihmisenä nämä ovat ihan selkeitä sääntöjä, kun mennään vauvaa katsomaan. Olenko typerä, kun olen hieman loukkaantunut näistä tyhjin käsin tulleista? Lisäksi lähes jokaista on joutunut muistuttamaan käsien pesusta ja terveenä tulemisesta, kun tullaan vastasyntyneen kotiinraivostuttavaa.

Kommentit (1406)

Vierailija
401/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu hölmöltä että joku tulisi ilman. Mutta nämähän on niitä jotka menevät kutsuttuina syömään viemättä mitää mukanaa. Heidän "ihana" seura pitäs riittää.

Mun mieheni on tälläsestä hölmöstä perheestä. Ollaan otettu tästä yhteen. Toi on silkkaa saituutta, älkää tulko väittämään muuta.

Vierailija
402/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Markkinatalouteen syntyvälle jäsenelle on tietenkin oltava kilpailukykyinen vastaanotto... Tuo ap:n vauva putosi jo alkumetreillä, kun muut vauvat saa lahjoja ja tuo ei?

Itse asiassa nykyiset vauvat syntyvät, kasvavat ja joutuvat elämään elämänsä jatkuvasti pahenevan ilmasto- ja energiakriisin, lajikadon, liikaväestön, kuivuuden ja siitä johtuvien pakolaisvirtojen, säännöstelyn, pandemioiden ja korostuvan eriarvoisuuden maailmassa, joten ehkä koko syntymä ja tervetuloa planeetalle toivotukset kannattaisi miettiä uusiksi. Ainakin se, millaisia ihmisiä haluaa lapsensa ympärille ja miksi - pitkällä tähtäimellä.

Tavaraan ja kuluttamiseen juuttuminen on "so last season" .

Punaiset ja siniset segregaatiomerkit yms. luokittelut ovat myös "out of date".

Ihmisten arvottaminen omasta hyötynäkökohdasta käsin on kestämätöntä.

Nykyvauvat joutuvat opettelemaan kestävää kehitystä joka aspektilla halusivat tai eivät. Jokaisella tuoreella äidillä ja isällä tulee olemaan paljon opeteltavaa omassa vastuuroolissaan, vaikkei olisikaan ap:n kaltainen kermareliikki keisariajalta.

Rotinoiden tarkoitus ei ole lahjoa vauvaa vaan huomioida synnytyksestä toipuva äiti.

Rotinoita tai ihan mitä vain voi tilata parilla naputuksella omalle ovelle. Ap:llä on älylaite käytössään, kun tännekin kirjoittaa. Ruokaa hän ja lapsi saa takuuvarmasti. Lapsilisät, äitiysajan tuet ja vauvatarvikkeet maksetaan verovaroista jokaiselle äidille, tarvitsi rahaa tai ei.

Jos syntyneellä ihmisellä on isä eikä spermapankin anonyymi luovuttaja syö sekin tyyppi todennäköisesti ruokaa ja kykenee jakamaan kokkauksensa muulle perheelle. Tuskin se missään tukkijoella on raatamassa. Ap itse sanoo leipovansa hiki hatussa vieraille, joten eipä tuo näyttäisi minkään lapsivuoderotinan tarpeessa olevan, ihan on tolpillaan ja touhussa mukana.

Ap sanoi odottavansa muiden ihmisten tuovan lahjoja. Olisi sanonut sen kutsussa, jos niin haluaa.

Aika ilkeä kommentti

Ilkeä? Millä tavalla ilkeä kommentti?

Mielestäni on ilkeää kutsua ihmisiä kylään katsomaan omaa vauvaa, leipoa heille ja tarjoilla ja sitten kuitenkin takanapäin haukkua omat vieraansa huonoiksi, kun söivät ne tarjoilut, tervehtivät vauvaa ja äitiä, mutta eivät tuoneet mitään lahjaksi. Ap halusi vieraita, jotka "eivät tule tyhjin käsin", mutta ei silti kerro sitä noille vieraille vaan haukkuu palstalla. Ei ihmiset voi tietää, mitä toinen haluaa tai on haluamatta, jos ei sitä kerrota etukäteen. Ehkei vieraistakaan kaikki halunneet mennä katsomaan vauvaa, mutta menivät silti, koska eivät halunneet loukata sanomalla, ettei kiinnosta.

Tuore äiti on keskellä hormoni- ja tunnemyrskyä. Sellaisessa tilassa itkettää juuri tuollaiset olot, että on yksin, ei saa huomiota, tunnustusta, apua ja hoivaa. Se on etenkin lapsen isän ja isovanhempien tehtävä tukea uutta äitiä. Suomessa ulkoistettu julkisille palveluille kuten neuvola, lastensuojelu, sosiaalipalvelut, rahallinen toimeentulo- ja elätystuki, päiväkotilaitos jne. Netistäkin saa kaikenlaisia vinkkejä ja vertaisryhmiä.

Joo jotkut naiset oikeasti sekoaa.

Mekin vietiin kylään mennessä iso kassillinen herkkuruokaa kun oli pyydetty syömään. Luultiin että ilahtuisivat.

Nainen nappasi ruokakassin muitta mutkitta ja alkoi purkaa ostoksia pöydälle. Sitten mulkoili tyytymättömästi "Ei täällä ole mitään jälkiruokaa.!"

Suoraan sanoen välit alkoivat hyytyä vauvan syntymän jälkeen. Naisella oli aina odotuksia, jotka olisi pitänyt arvata täyttää. Kuten että kun hän oli flunssassa jonkun lähisuvun jäsenen olisi pitänyt hakea vauva pois ja hoitaa sitä kotonaan että flunssa parani.

Jonkun ajan päästä välit meni kokonaan poikki, etenkin kun tekivät toisenkin lapsen minkä jälkeen elämä oli kaksinverroin kurjempaa, siitähän piti katkerana valittaa lapsettomille kavereille.

Nykyään tiedän pysyä loitolla vauvaperheistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
403/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vauva saa lahjan ristiäisjuhlissa

Vanhemmilla on jo palkattu äitiäisloma, ilmainen terveyshoito jne jonka jokainen veronmaksaja kustantaa. Mitä te vielä tarvitte?

Ok, no niin sittenhän on varaa ja aikaa kestittää kaikkia suomen veronmaksajia...

Eikä tartte odottaa että vauvaa edes muistetaan mitenkään.

Vierailija
404/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä huolisi kotiini vauvaa katsomaan kaiken maailman vieraita, ihan muutaman lähimmän vain ja negatiivinen koronatesti tehtynä. Ei se korona ole mihinkään kadonnut, vaikka jengi tuntuu elävän kuin pellossa ja rälläävän ties missä. Joidenkin ihmisten muisti on näköjään erittäin lyhyt ennen kuin kolahtaa omaan nilkkaan. 

Vierailija
405/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Markkinatalouteen syntyvälle jäsenelle on tietenkin oltava kilpailukykyinen vastaanotto... Tuo ap:n vauva putosi jo alkumetreillä, kun muut vauvat saa lahjoja ja tuo ei?

Itse asiassa nykyiset vauvat syntyvät, kasvavat ja joutuvat elämään elämänsä jatkuvasti pahenevan ilmasto- ja energiakriisin, lajikadon, liikaväestön, kuivuuden ja siitä johtuvien pakolaisvirtojen, säännöstelyn, pandemioiden ja korostuvan eriarvoisuuden maailmassa, joten ehkä koko syntymä ja tervetuloa planeetalle toivotukset kannattaisi miettiä uusiksi. Ainakin se, millaisia ihmisiä haluaa lapsensa ympärille ja miksi - pitkällä tähtäimellä.

Tavaraan ja kuluttamiseen juuttuminen on "so last season" .

Punaiset ja siniset segregaatiomerkit yms. luokittelut ovat myös "out of date".

Ihmisten arvottaminen omasta hyötynäkökohdasta käsin on kestämätöntä.

Nykyvauvat joutuvat opettelemaan kestävää kehitystä joka aspektilla halusivat tai eivät. Jokaisella tuoreella äidillä ja isällä tulee olemaan paljon opeteltavaa omassa vastuuroolissaan, vaikkei olisikaan ap:n kaltainen kermareliikki keisariajalta.

Rotinoiden tarkoitus ei ole lahjoa vauvaa vaan huomioida synnytyksestä toipuva äiti.

Rotinoita tai ihan mitä vain voi tilata parilla naputuksella omalle ovelle. Ap:llä on älylaite käytössään, kun tännekin kirjoittaa. Ruokaa hän ja lapsi saa takuuvarmasti. Lapsilisät, äitiysajan tuet ja vauvatarvikkeet maksetaan verovaroista jokaiselle äidille, tarvitsi rahaa tai ei.

Jos syntyneellä ihmisellä on isä eikä spermapankin anonyymi luovuttaja syö sekin tyyppi todennäköisesti ruokaa ja kykenee jakamaan kokkauksensa muulle perheelle. Tuskin se missään tukkijoella on raatamassa. Ap itse sanoo leipovansa hiki hatussa vieraille, joten eipä tuo näyttäisi minkään lapsivuoderotinan tarpeessa olevan, ihan on tolpillaan ja touhussa mukana.

Ap sanoi odottavansa muiden ihmisten tuovan lahjoja. Olisi sanonut sen kutsussa, jos niin haluaa.

Aika ilkeä kommentti

Ilkeä? Millä tavalla ilkeä kommentti?

Mielestäni on ilkeää kutsua ihmisiä kylään katsomaan omaa vauvaa, leipoa heille ja tarjoilla ja sitten kuitenkin takanapäin haukkua omat vieraansa huonoiksi, kun söivät ne tarjoilut, tervehtivät vauvaa ja äitiä, mutta eivät tuoneet mitään lahjaksi. Ap halusi vieraita, jotka "eivät tule tyhjin käsin", mutta ei silti kerro sitä noille vieraille vaan haukkuu palstalla. Ei ihmiset voi tietää, mitä toinen haluaa tai on haluamatta, jos ei sitä kerrota etukäteen. Ehkei vieraistakaan kaikki halunneet mennä katsomaan vauvaa, mutta menivät silti, koska eivät halunneet loukata sanomalla, ettei kiinnosta.

Tuore äiti on keskellä hormoni- ja tunnemyrskyä. Sellaisessa tilassa itkettää juuri tuollaiset olot, että on yksin, ei saa huomiota, tunnustusta, apua ja hoivaa. Se on etenkin lapsen isän ja isovanhempien tehtävä tukea uutta äitiä. Suomessa ulkoistettu julkisille palveluille kuten neuvola, lastensuojelu, sosiaalipalvelut, rahallinen toimeentulo- ja elätystuki, päiväkotilaitos jne. Netistäkin saa kaikenlaisia vinkkejä ja vertaisryhmiä.

Ihan oikeasti, olet kamala ihminen. 

Keskustelussa keskustellaan ap:n esittämästä tilanteesta tai hypoteesista. Palstalla on säännöt keskustelulle. Et voi julkaista kirjoituksia, joissa solvaat toista keskustelijaa "kamalaksi ihmiseksi", vain koska olet eri mieltä lahjojen viemisestä tai jostakin muusta esitetystä näkökulmasta. Toisen keskustelijan ihmisarvon kyseenalaistaminen yhden kommentin perusteella osoittaa vaarallista asennetta. Ko. lausahduksen julkaiseminen ei tuo keskusteluun mitään lisäarvoa vaan sen tarkoitus on ilmeisesti solvata toista keskustelijaa. Tämä ei ole hyväksyttävää. Se luo myös tarpeetonta vastakkainasettelun ilmapiiriä keskusteluun ja mahdollisesti häiritsee muitakin osallistujia.

Vierailija
406/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En kyllä huolisi kotiini vauvaa katsomaan kaiken maailman vieraita, ihan muutaman lähimmän vain ja negatiivinen koronatesti tehtynä. Ei se korona ole mihinkään kadonnut, vaikka jengi tuntuu elävän kuin pellossa ja rälläävän ties missä. Joidenkin ihmisten muisti on näköjään erittäin lyhyt ennen kuin kolahtaa omaan nilkkaan. 

Ei kaikkia kiinnosta terveys. Tärkeämpää saada vieraita lahjoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
407/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainoa vituiks menny asia on se et jossain vaiheessa on alettu kuvitella et kenellekään pitäs koskaan ostaa mitään lahjoja tai tuoda tuliaisia tai mitään. Materialismi tuhoaa maailman

Vierailija
408/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisillä on erilaisia tapoja eri puolilla Suomea. Ainakaan Helsingissä kukaan ei tuo emännälle mitään, vaan emäntä kestitsee. Kyllä on ärsyttävää, kun muualta kotoisin olevan mieheni perhe tuo mukanaan monta kassillista eväitä. Ja niitä sitten syövät jotain 4-5 tuntia! Minun mielestäni 1-2 tunnin vierailu kahveineen on ok. En halua, että vieraat "muuttavat meille".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
409/1406 |

Tuoreen äidin huomioiminen niin ettei hänen tarvitse stressata vieraiden keskityksestä, ei ole materialismia vaan empatiaa.

Vierailija
410/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Markkinatalouteen syntyvälle jäsenelle on tietenkin oltava kilpailukykyinen vastaanotto... Tuo ap:n vauva putosi jo alkumetreillä, kun muut vauvat saa lahjoja ja tuo ei?

Itse asiassa nykyiset vauvat syntyvät, kasvavat ja joutuvat elämään elämänsä jatkuvasti pahenevan ilmasto- ja energiakriisin, lajikadon, liikaväestön, kuivuuden ja siitä johtuvien pakolaisvirtojen, säännöstelyn, pandemioiden ja korostuvan eriarvoisuuden maailmassa, joten ehkä koko syntymä ja tervetuloa planeetalle toivotukset kannattaisi miettiä uusiksi. Ainakin se, millaisia ihmisiä haluaa lapsensa ympärille ja miksi - pitkällä tähtäimellä.

Tavaraan ja kuluttamiseen juuttuminen on "so last season" .

Punaiset ja siniset segregaatiomerkit yms. luokittelut ovat myös "out of date".

Ihmisten arvottaminen omasta hyötynäkökohdasta käsin on kestämätöntä.

Nykyvauvat joutuvat opettelemaan kestävää kehitystä joka aspektilla halusivat tai eivät. Jokaisella tuoreella äidillä ja isällä tulee olemaan paljon opeteltavaa omassa vastuuroolissaan, vaikkei olisikaan ap:n kaltainen kermareliikki keisariajalta.

Rotinoiden tarkoitus ei ole lahjoa vauvaa vaan huomioida synnytyksestä toipuva äiti.

Rotinoita tai ihan mitä vain voi tilata parilla naputuksella omalle ovelle. Ap:llä on älylaite käytössään, kun tännekin kirjoittaa. Ruokaa hän ja lapsi saa takuuvarmasti. Lapsilisät, äitiysajan tuet ja vauvatarvikkeet maksetaan verovaroista jokaiselle äidille, tarvitsi rahaa tai ei.

Jos syntyneellä ihmisellä on isä eikä spermapankin anonyymi luovuttaja syö sekin tyyppi todennäköisesti ruokaa ja kykenee jakamaan kokkauksensa muulle perheelle. Tuskin se missään tukkijoella on raatamassa. Ap itse sanoo leipovansa hiki hatussa vieraille, joten eipä tuo näyttäisi minkään lapsivuoderotinan tarpeessa olevan, ihan on tolpillaan ja touhussa mukana.

Ap sanoi odottavansa muiden ihmisten tuovan lahjoja. Olisi sanonut sen kutsussa, jos niin haluaa.

Aika ilkeä kommentti

Ilkeä? Millä tavalla ilkeä kommentti?

Mielestäni on ilkeää kutsua ihmisiä kylään katsomaan omaa vauvaa, leipoa heille ja tarjoilla ja sitten kuitenkin takanapäin haukkua omat vieraansa huonoiksi, kun söivät ne tarjoilut, tervehtivät vauvaa ja äitiä, mutta eivät tuoneet mitään lahjaksi. Ap halusi vieraita, jotka "eivät tule tyhjin käsin", mutta ei silti kerro sitä noille vieraille vaan haukkuu palstalla. Ei ihmiset voi tietää, mitä toinen haluaa tai on haluamatta, jos ei sitä kerrota etukäteen. Ehkei vieraistakaan kaikki halunneet mennä katsomaan vauvaa, mutta menivät silti, koska eivät halunneet loukata sanomalla, ettei kiinnosta.

Tuore äiti on keskellä hormoni- ja tunnemyrskyä. Sellaisessa tilassa itkettää juuri tuollaiset olot, että on yksin, ei saa huomiota, tunnustusta, apua ja hoivaa. Se on etenkin lapsen isän ja isovanhempien tehtävä tukea uutta äitiä. Suomessa ulkoistettu julkisille palveluille kuten neuvola, lastensuojelu, sosiaalipalvelut, rahallinen toimeentulo- ja elätystuki, päiväkotilaitos jne. Netistäkin saa kaikenlaisia vinkkejä ja vertaisryhmiä.

Joo jotkut naiset oikeasti sekoaa.

Mekin vietiin kylään mennessä iso kassillinen herkkuruokaa kun oli pyydetty syömään. Luultiin että ilahtuisivat.

Nainen nappasi ruokakassin muitta mutkitta ja alkoi purkaa ostoksia pöydälle. Sitten mulkoili tyytymättömästi "Ei täällä ole mitään jälkiruokaa.!"

Suoraan sanoen välit alkoivat hyytyä vauvan syntymän jälkeen. Naisella oli aina odotuksia, jotka olisi pitänyt arvata täyttää. Kuten että kun hän oli flunssassa jonkun lähisuvun jäsenen olisi pitänyt hakea vauva pois ja hoitaa sitä kotonaan että flunssa parani.

Jonkun ajan päästä välit meni kokonaan poikki, etenkin kun tekivät toisenkin lapsen minkä jälkeen elämä oli kaksinverroin kurjempaa, siitähän piti katkerana valittaa lapsettomille kavereille.

Nykyään tiedän pysyä loitolla vauvaperheistä.

Vaikea tuohonkaan on mitään sanoa, mitäköhän ne herkkuruoat edes oli? Tulee mieleen että perhe olisi ehkä pyytänyt nimenomaan jotain jälkiruoaksi soveltuvaa herkkua ja te veittekin kaikkea muuta oman makunne mukaan, vähän kuin jonkinlaisena näpäytyksenä. Sellaista oikeasti näkee joskus, sitten loukkaannutaan kun mikään ei muka kelpaa. Eikä ole väärin odottaa apua, voi olla että on sanottukin jotain tyyliin "sanokaa vain jos tarvitte lastenhoitoapua" tms. Monille käy valitettavasti niin että sukulaiset lupailee kaikenlaista mutta kääntääkin selkänsä vauvaperheelle kun tarve olisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
411/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei pyydetä mitään tuomisia etukäteen niin ei siitä pidä vetää herneitä nenään jos ei tuodakaan..

Vierailija
412/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on erilaisia tapoja eri puolilla Suomea. Ainakaan Helsingissä kukaan ei tuo emännälle mitään, vaan emäntä kestitsee. Kyllä on ärsyttävää, kun muualta kotoisin olevan mieheni perhe tuo mukanaan monta kassillista eväitä. Ja niitä sitten syövät jotain 4-5 tuntia! Minun mielestäni 1-2 tunnin vierailu kahveineen on ok. En halua, että vieraat "muuttavat meille".

Älä nyt maalaa junttia kuvaa meistä helsinkiläisistä, sillä monilla meistä on käytöstavat kun menemme katsomaan uutta vauvaa. Emme laita synnytyksestä toipuvaa passaajaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
413/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen vienyt vauvalle pehmolelun ja jos isompia sisaruksia jotain pientä niille.Mistään rotinoista en ole ennen kuullutkaan ja olen kohta 51v.

On enemmän itäisen Suomen perinne

Enpä ole minäkään kuullut. Asun Etelä-Suomessa

Mun koko perhe ja suku on Kaakkois-Suomesta. En ole kuullut enkä nähnyt mitään rotinoita. Ristiäisiin viedään kummilahja, jos mennään kylään voidaan viedä tuliaisia. Ehkä maalaiskulttuurissa olikin aikanaan rorinoita, en tiedä kun en ollut silloin paikalla.

Mutta kuten yllä sanottiin hääjuhlat on paisuneet megaspektaakkeliksi. Siihen oheen on lisäilty ameriikan malliin beibishowerit ja nyt siis vielä rotinat.

Älkää unohtako, että kummin lahjomisvelvollisuus alkaa vauvan ristiäisistä ja jatkuu katkeamattomana vähintään 18.veesynttäreihin, mielellään pitemmällekin.

Ahneudella ja vaatimuksilla ei ole rajoja.

Et pysty tekemään mitään mikä tuntuisi vapaaehtoiselta lahjalta: jos et lahjo loukkaannutaan, jos lahjot, no, teet vain sen mitä edellytetäänkin. Nenä nirpassa arvostellaan että lahjat on tarpeeksi hyviä ja se toimitetaan joka juhlapäivänä (siis vaikkei mitään juhlaa edes pidettäisi).

Meidän kummipojan äiti havahtui joulun alla joka vuosi järjestämään tapaamista. Eli vinkki vinkki, joululahjan aika! Seuraavan kerran meidät muistettiin syntymäpäivänä ja sitten taas joulun alla.

Muuta kontaktia ei ollu. Heillä oli kuulemma aina niin kiire.

Vierailija
414/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hölmöltä että joku tulisi ilman. Mutta nämähän on niitä jotka menevät kutsuttuina syömään viemättä mitää mukanaa. Heidän "ihana" seura pitäs riittää.

Mun mieheni on tälläsestä hölmöstä perheestä. Ollaan otettu tästä yhteen. Toi on silkkaa saituutta, älkää tulko väittämään muuta.

Kyllä sinun miehesi perhe kuulostaa fiksummalta ja mukavammalta. Ihanaa, että haluavat nähdä toisiaan, koska oikeasti haluavat nähdä toisiaan. Sinä suostut näkemään muita vain jos hyödyt siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
415/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Markkinatalouteen syntyvälle jäsenelle on tietenkin oltava kilpailukykyinen vastaanotto... Tuo ap:n vauva putosi jo alkumetreillä, kun muut vauvat saa lahjoja ja tuo ei?

Itse asiassa nykyiset vauvat syntyvät, kasvavat ja joutuvat elämään elämänsä jatkuvasti pahenevan ilmasto- ja energiakriisin, lajikadon, liikaväestön, kuivuuden ja siitä johtuvien pakolaisvirtojen, säännöstelyn, pandemioiden ja korostuvan eriarvoisuuden maailmassa, joten ehkä koko syntymä ja tervetuloa planeetalle toivotukset kannattaisi miettiä uusiksi. Ainakin se, millaisia ihmisiä haluaa lapsensa ympärille ja miksi - pitkällä tähtäimellä.

Tavaraan ja kuluttamiseen juuttuminen on "so last season" .

Punaiset ja siniset segregaatiomerkit yms. luokittelut ovat myös "out of date".

Ihmisten arvottaminen omasta hyötynäkökohdasta käsin on kestämätöntä.

Nykyvauvat joutuvat opettelemaan kestävää kehitystä joka aspektilla halusivat tai eivät. Jokaisella tuoreella äidillä ja isällä tulee olemaan paljon opeteltavaa omassa vastuuroolissaan, vaikkei olisikaan ap:n kaltainen kermareliikki keisariajalta.

Rotinoiden tarkoitus ei ole lahjoa vauvaa vaan huomioida synnytyksestä toipuva äiti.

Rotinoita tai ihan mitä vain voi tilata parilla naputuksella omalle ovelle. Ap:llä on älylaite käytössään, kun tännekin kirjoittaa. Ruokaa hän ja lapsi saa takuuvarmasti. Lapsilisät, äitiysajan tuet ja vauvatarvikkeet maksetaan verovaroista jokaiselle äidille, tarvitsi rahaa tai ei.

Jos syntyneellä ihmisellä on isä eikä spermapankin anonyymi luovuttaja syö sekin tyyppi todennäköisesti ruokaa ja kykenee jakamaan kokkauksensa muulle perheelle. Tuskin se missään tukkijoella on raatamassa. Ap itse sanoo leipovansa hiki hatussa vieraille, joten eipä tuo näyttäisi minkään lapsivuoderotinan tarpeessa olevan, ihan on tolpillaan ja touhussa mukana.

Ap sanoi odottavansa muiden ihmisten tuovan lahjoja. Olisi sanonut sen kutsussa, jos niin haluaa.

Aika ilkeä kommentti

Ilkeä? Millä tavalla ilkeä kommentti?

Mielestäni on ilkeää kutsua ihmisiä kylään katsomaan omaa vauvaa, leipoa heille ja tarjoilla ja sitten kuitenkin takanapäin haukkua omat vieraansa huonoiksi, kun söivät ne tarjoilut, tervehtivät vauvaa ja äitiä, mutta eivät tuoneet mitään lahjaksi. Ap halusi vieraita, jotka "eivät tule tyhjin käsin", mutta ei silti kerro sitä noille vieraille vaan haukkuu palstalla. Ei ihmiset voi tietää, mitä toinen haluaa tai on haluamatta, jos ei sitä kerrota etukäteen. Ehkei vieraistakaan kaikki halunneet mennä katsomaan vauvaa, mutta menivät silti, koska eivät halunneet loukata sanomalla, ettei kiinnosta.

Tuore äiti on keskellä hormoni- ja tunnemyrskyä. Sellaisessa tilassa itkettää juuri tuollaiset olot, että on yksin, ei saa huomiota, tunnustusta, apua ja hoivaa. Se on etenkin lapsen isän ja isovanhempien tehtävä tukea uutta äitiä. Suomessa ulkoistettu julkisille palveluille kuten neuvola, lastensuojelu, sosiaalipalvelut, rahallinen toimeentulo- ja elätystuki, päiväkotilaitos jne. Netistäkin saa kaikenlaisia vinkkejä ja vertaisryhmiä.

Joo jotkut naiset oikeasti sekoaa.

Mekin vietiin kylään mennessä iso kassillinen herkkuruokaa kun oli pyydetty syömään. Luultiin että ilahtuisivat.

Nainen nappasi ruokakassin muitta mutkitta ja alkoi purkaa ostoksia pöydälle. Sitten mulkoili tyytymättömästi "Ei täällä ole mitään jälkiruokaa.!"

Suoraan sanoen välit alkoivat hyytyä vauvan syntymän jälkeen. Naisella oli aina odotuksia, jotka olisi pitänyt arvata täyttää. Kuten että kun hän oli flunssassa jonkun lähisuvun jäsenen olisi pitänyt hakea vauva pois ja hoitaa sitä kotonaan että flunssa parani.

Jonkun ajan päästä välit meni kokonaan poikki, etenkin kun tekivät toisenkin lapsen minkä jälkeen elämä oli kaksinverroin kurjempaa, siitähän piti katkerana valittaa lapsettomille kavereille.

Nykyään tiedän pysyä loitolla vauvaperheistä.

Vaikea tuohonkaan on mitään sanoa, mitäköhän ne herkkuruoat edes oli? Tulee mieleen että perhe olisi ehkä pyytänyt nimenomaan jotain jälkiruoaksi soveltuvaa herkkua ja te veittekin kaikkea muuta oman makunne mukaan, vähän kuin jonkinlaisena näpäytyksenä. Sellaista oikeasti näkee joskus, sitten loukkaannutaan kun mikään ei muka kelpaa. Eikä ole väärin odottaa apua, voi olla että on sanottukin jotain tyyliin "sanokaa vain jos tarvitte lastenhoitoapua" tms. Monille käy valitettavasti niin että sukulaiset lupailee kaikenlaista mutta kääntääkin selkänsä vauvaperheelle kun tarve olisi.

Sullahan riittää mielikuvitusta.

Ei voi muuta sanoa.

Vierailija
416/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ei pyydetä mitään tuomisia etukäteen niin ei siitä pidä vetää herneitä nenään jos ei tuodakaan..

Jep! Krääsää alkaa olemaan monella jo kaapit täynnä. Jos jokainen vieras sanotaanko 20 tuo vauvan tykötarpeita niin niitä tulee nurkat täyteen! Siksi parempi olla tuomatta mitään ellei erikseen pyydetä. Sama syötävässä. Saattaa kaapeissa olla jo ruokaa komppanialle eli ne vanhenevat käsiin jos vieraat tuo yhä vain lisää.

Vierailija
417/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En keksi yhtäkään syytä miksi menisin katsomaan vauvaa, nimijuhlissahan sen sitten näkee ja juhliin on tapana viedä lahja.

Kavereiden luona kyläillään puolin ja toisin ihan ilman mitään muodollisuuksia. Ei meillä käy "vierailijoita", meillä käy läheisiä ihmisiä.

Vierailija
418/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullutkaan mistään tuliaisista, olen oppinut sellaisille tavoille, että juhliin tuodaan lahja. En ole osannut pienessä mielessäkään ajatella, että lahja pitää tuoda ihan perus vierailulla. Olen piakkoin synnyttämässä enkä myöskään vastavuoroisesti vaadi itse mitään lahjoja itselleni enkä lapselle. En halua nurkkiin mitään turhaa krääsää pyörimään. Enkä halua että kukaan tuo ruokaa, kun tuskin muistaa erikoisruokavaliotani. Kahvien keittäminen ei mielestäni iso vaiva ole eikä taloutemme mene siitä vararikkoon. En tietenkään ala erikseen leipomaan vieraita varten, jos en jaksa. Jos tullaan lasta katsomaan, niin ei siinä tarvitse mitään ristiäispöytää kattaa vai kuinka?

Etkö ole ikinä kuullut rotinoista?

Vierailija
419/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh, onneks en halua nähdä kenenkään jälkikasvua. Siinä olisi jo tarpeeksi kestämistä, että pitäisi mennä kehumaan mahdollisesti rumaa vauvaa ja lisäksi olisin velvollinen viemään kalliita lahjuksia sekä äidille, että sinappikoneelle.

Vierailija
420/1406 |
28.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rotinat kuulostaa joltain roskakasalta. Missä päin Suomea puhutaan noin?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kahdeksan