Minkälaisia savolaiset on?
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Savolaiset ovat Suomen n-sanoja.
Pellejä, kieroja ja epämiellyttäviä ihmisiä.
Totta! Hottentotitkin ovat miellyttävämpiä.
Ihminen voi lähteä Savosta, mutta Savo ei koskaan lähde ihmisestä. Esim Spede ei oppinut koskaan puhumaan kunnon kirjakieltä. Nimittäin.
Vierailija kirjoitti:
Savolaiset ovat mielestään hauskoja, mutteivät itse kestä itseensä kohdistuvaa vitsailua.
Savolainen sanonta onkin "Naara itelles ennen ku muut kerkijää" ( http://users.jyu.fi/~kirkopo/savo/?sivu=elamanohjeita )
Parhaimmat naurut saan, kun savolaisena nauran itselleni ja vien kiusaamisen ilon toiselta. Yllättävän usein jonkun typeryyteni jälkeen, ei-savolainen ilkeästi pilkkaa ja kun alankin nauramaan itselleni, pilkkaaja on raivosta punainen ja suoni tykyttää päässä selvästi näkyen. Harvassa on henkilöt, jotka ilman savolaisuutta juurissa pystyvät nauramaan itselleen. Eikä kenenkään tarvitse kuunnella ilkeää muka-vitsailua eli puhdasta kiusaamista, sillä ei ole mitään tekemistä hauskuuden kanssa. Olen mielummin hauska siten, että nauran itselleni, kuin siten, että ivaan muita jostain typeryyden tekemisestä tai sanomisesta.
Toki yksilöitä on suuntaan ja toiseen, mutta sosiaalisessa kulttuurissa on eroja siirtyessä alueelta toiselle. Onneksi me savolaiset olemme sen verran liikkuvaista porukkaa, että geeniperimää levitetty laajalle ja savolaissieluja löytyy vähän joka kolkalta. Kieroa tässäkin, sillä olemme tunnettuja sekä sisäsiittoisuudesta että merta edemmäs kalaan lähdöistä.
Vähän samanlaisia kuin bulgarialaiset, mutta mausteena vähän sinappia ja kaardemummaa ...
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi lähteä Savosta, mutta Savo ei koskaan lähde ihmisestä. Esim Spede ei oppinut koskaan puhumaan kunnon kirjakieltä. Nimittäin.
Oliko Spede savosta?! Ai luoja. Jos oli, niin se kiteyttää koko ketjun aiheen. Spedestä tulee kyllä vahvat savolaisvibat. Hyi hitto.
Kaikenlaisia, kuten muuallakin. En ole huomannut mitään mitä ei olisi nähty tai kuultu muualla.
Monessa kaupungissa olen asunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi lähteä Savosta, mutta Savo ei koskaan lähde ihmisestä. Esim Spede ei oppinut koskaan puhumaan kunnon kirjakieltä. Nimittäin.
Oliko Spede savosta?! Ai luoja. Jos oli, niin se kiteyttää koko ketjun aiheen. Spedestä tulee kyllä vahvat savolaisvibat. Hyi hitto.
Spede oli Kuopiosta. Kuopion kaupunki oli jo pystyttämässä Spedelle muistopatsasta, kunnes Lenita paljasti Speden yrittäneen vikitellä häntä, joten hanke peruuntui.

Ei kannata tarrautua Spedeen missään asiassa. Hän veti tiettyä " rooliaan" tv- ohjelmissa ja elokuvissa, mutta yksityiselämässä melkoinen huumorintajuton " tiukkapipo". Noin on hänet tunteneet kertoneet.
Eli aivan eri ihminen kuin minkä kuvan sai elokuvista jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi lähteä Savosta, mutta Savo ei koskaan lähde ihmisestä. Esim Spede ei oppinut koskaan puhumaan kunnon kirjakieltä. Nimittäin.
Oliko Spede savosta?! Ai luoja. Jos oli, niin se kiteyttää koko ketjun aiheen. Spedestä tulee kyllä vahvat savolaisvibat. Hyi hitto.
Spede oli Kuopiosta. Kuopion kaupunki oli jo pystyttämässä Spedelle muistopatsasta, kunnes Lenita paljasti Speden yrittäneen vikitellä häntä, joten hanke peruuntui.
Kuopion voimaantuneet silakat torppasivat muistomerkkihankkeen.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin hiljattain esikoinen Kuopioon opiskeluiden vuoksi ja jouduttiin monta asiaa hoitamaan eri tahojen kanssa paikan päällä. Ja näin etelä-karjalaisena täytyy todeta että ovat jäyhiä, epärehellisiä, ahneita ja kieroja. Kaikki ilo ja huumori puuttuu. Onneksi kuopiossa on paljon ulkopaikkakuntalaisia.
Siksi Kuopio onkin niin perseestä nykyään. 60% muualta tulleita

Se saattaa olla Kuopion pelastus. Pieksamäellä taas ei ole toivoa.
Savossa kusetetaan kaikessa. Eli kehenkään ei voi luottaa. Oman kokemukseni mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Luin muutama päivä sitten, että Sanna Marinin juuret ovat Pohjois-Savossa.
Sanna Marinin isä on Vieremältä, Ylä-Savosta. Sannan serkku, miekkamurhaaja Joel Marin, istuu linnassa. Joelin ja Sannan isät ovat veljeksiä.
En tiedä? Helsingissä syntyneenä ja asuvana. Isä oli kotoisin Sysmästä ,äiti Suomen -ruotsalainen Loviisasta. Kumpaankaan paikka kuntaan ei mitään siteitä. Eikä esim. tietoa millaisia ihmisiä asuu siellä? Joten en lähde arvailee minkälaisia ovat Savolaiset, Hämäläiset, Pohjaliset enkä yleistää ihmisiä pakkakuntien mukaan..
Haoskojaha myö ollaa :D
No, totta puhuen Savosta löytyy äärimmäisiä mulkkuja ja hempeämielisiä hyvää toivovia emäntiä ihan niin kuin kaikista muistakin paikoista. Kannattaa pohtia savolaisen, kuten jokaisen ihmisen kohdalla, onko hän lintu vai kala.
Kuopiossa ollan hitaita, laiskoja, tyhmiä ja epäluuloisia. Ei ikinä enää.
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin hiljattain esikoinen Kuopioon opiskeluiden vuoksi ja jouduttiin monta asiaa hoitamaan eri tahojen kanssa paikan päällä. Ja näin etelä-karjalaisena täytyy todeta että ovat jäyhiä, epärehellisiä, ahneita ja kieroja. Kaikki ilo ja huumori puuttuu. Onneksi kuopiossa on paljon ulkopaikkakuntalaisia.
Karjalaisilla ja savolaisilla on ymmärtämättömyyden muuri. Itse opiskelin yliopistossa Joensuussa ja voi jestas miten kuivaa porukkaa paikalliset. Nokkimisjärjestys tärkein heille ja todella ankeita valittajia. Savolaisena ihmettelin karjalaisten mainetta avoimina, iloisina ja puheliaina. Yhtään sellaista en siellä asuessani tavannut. Ehkäpä huumori ja tavat ovat niin erilaiset, ettei toista vaan pysty ymmärtämään?
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin hiljattain esikoinen Kuopioon opiskeluiden vuoksi ja jouduttiin monta asiaa hoitamaan eri tahojen kanssa paikan päällä. Ja näin etelä-karjalaisena täytyy todeta että ovat jäyhiä, epärehellisiä, ahneita ja kieroja. Kaikki ilo ja huumori puuttuu. Onneksi kuopiossa on paljon ulkopaikkakuntalaisia.
Sori vaan, mutta siitä karjalaisten alemmuuskompleksista kumpuavaa naamio-tyhjännauramista ei vaan kestä.
Teilläkin on oikeus olla joskus naama peruslukemilla, tiedätkös.
TÄMÄN voi sanoa ihan jokaisesta maakunnasta, tai siis maakuntalaisesta.
Stadilaiset vasta ovat herkkiä ottamaan nokkiinsa.