Miksi 40-50 vuotiaat vihaavat vanhempiaan?
Ja isovanhempiaan. Ja heidän lapsilleen siirtyy viha vanhoja ihmisiä kohtaan.
Kommentit (63)
Näinhän tämä menee, sukupolveta toiseen. Vauvapalstan mukaan ei tietysti kannata muodostaa mitään käsityksiä. Täällä on kuitenkin pitkiä ketjuja joissa moititaan omia sekä muita edellisen sukupolven edustajia. Voisi sanoa, että yksi suosituimmista aiheista.
Uskon että täällä eniten kirjoittavat ovat iältään 40-50v, joiden mielestä kaikki omat epäonnistumiset on omien vanhempien syytä. Sehän on se itselle helpoin tapa käsitellä asiaa. Mutta annas olla, kun omat mussukat varttuvat ja alkavat vuorostaan syytellä vanhempiaan kaikista vääristä valinnoistaan ja mokailuistaan, niin joillakin, ei kaikilla, saattaa silmät aueta.
Katsovat vanhenevia vanhempiaan ja tajuavat saman laisiksi itse tulossa vanhetessa. Omena kun ei kauas puusta koskaan putoa.
Nykyiset 70 kymppisenä ovat oikeasti usein hieman yksinkertaisia. Ihan kun juttelee heidän kanssaan, niin huomaa aika pian, että sitä seulaa ja itsetietoisuutta on aika vähän. Hieman kapealla perspektiivillä tullaan asioihin ja ollaan vähän joustamattomia monessa suhteessa. Vanhat miehet esimerkiksi saattavat tulla, ja naisetkin, ihan suoraan kertomaan minulle, miten minun asiani ovat. Kyselemättä tai keskustelematta sen enempää. Tehdään nopeita johtopäätöksiä ja lauotaan ne päin toisten naamaa.
Metsä usein vastaa niin kuin sinne huudetaan. Jos on oltu lapsille ja lastenlapsille kylmiä ja etäisiä niin sitten se tulee takaisin. Ne joita on rakastettu rakastaa lämpimästi takaisin.
Suomessa on paljon männäsodista juontuvaa perittyä tunnetaakkaa, jota nelikymppisetkin vielä kantaa (sota rikkoi mieliä ja tappoi ihmisiä). En usko, että nykyinen nuoriso enää niin paljon, toivottavasti.
Jaa, minä en ole moista huomannut. Tunnen paljon ihmisiä ihan työnikin puolesta, mutta kukaan ei ole vihannut vanhempiaan ja vieläpä erikoisesti vielä ikähaarukalla 40-50v.
Jos joku vihaa vanhempiaan, hän on varmaan vihannut niitä aina , eikä vain tuossa ikähaarukassa.
Mutta kuten jo mainitsin, en tiedä ketään tuon ikäistä, joka vihaisi vanhempiaan. Aika outo ilmiö, jos noin on.
Höpsis.
Tosin suuret ikäluokat olivat ja ovat sangen itsekkäitä ja hedonistisia, mutta hehän elivät lapsuutensa sotien jälkeisessä puutteessa suurperheissä.
Joten hyvin erilainen lapsuus oli heillä ja heidän 65-70 syntyneillä ainoilla lapsillaan.
Siirtäisinkin fokusta jokaiseen itseensä: oletko sinä itsekäs, ahne ja tottunut saamaan kaiken mitä haluat? Siitäkö kumpuaa se väitetty "viha", jota ap ilmeisesti itse kokee.
Niin miksiköhän. Äärimmäisen vähän olen apua pyytänyt ja sen harvan kerran kun olen, niin vanhempani käänsivät selän. Näin ei ollut sisarusteni kohdalla. Olen katkera ja vanhuuden kolkutellessa jo ovella, ei minultakaan apua heru. Lapseni saavat kuvan vanhoista ihmisistä että ovat itsekkäitä eikä heihin voi luottaa. Meidän sukupolvella on kova työ korjata tämä vääristynyt maailmankuva.
Mulle tulee äkkiseltään mieleen yksi mies, joka olisi tulevana vuonna täyttänyt 40, joka vihasi vanhempiaan. Hänen vanhempansa olivat alkoholisteja, pahoinpitelivät lapsiaan fyysisesti ja etenkin henkisesti, ja jatkoivat taloudellista hyväksikäyttöä vielä siinä vaiheessa, kun lapset kasvoivat aikuiseksi. Hän tosin riisti itseltään hengen hieman alle 2 vuotta sitten. Tai en tiedä, vihasiko hän heitä, mutta käsittääkseni ainakin jollain tasolla katkaisi välit noin puoli vuotta ennen kuolemaansa.
En vihaa, mutta ihan oman itseni takia minun täytyy pitää heihin henkistä välimatkaa. Sain teininä heiltä hirveän ikävää kohtelua ja he kohtelevat minua edelleen lapsena vaikka olen yli viisikymppinen. Varsinkaan äiti ei tunnu uskovan, että minä osaan hoitaa oman elämäni. Tilanne on surullinen, kun näen ystävistäni, millaista suhde aikuisena omiin vanhempiin voisi olla. Sen tiedän, että minä en ikinä pääse kokemaan samaa vanhempieni kanssa, mutta onneksi se onnistuu omien lasteni kanssa.
Ehkä sitä elää vielä vaihetta ettei ole ehtinyt vielä kunnolla pohtimaan omaa elämäänsä, saati miettimään millaisista lähtökohdista omat vanhemmat ovat ponnistaneet. Ei näe vanhempiaan ihmisinä, joilla on vikansa ja tottumuksensa niinkuin itselläkin, aika paljon meissä on ympäristön tulosta ja mielipiteemme tulevat siitä miten ja kenen kanssa olemme eläneet, harva meistä on suuri ajattelija ja hyvä ihminen, paitsi tietysti aika moni omasta mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset 70 kymppisenä ovat oikeasti usein hieman yksinkertaisia. Ihan kun juttelee heidän kanssaan, niin huomaa aika pian, että sitä seulaa ja itsetietoisuutta on aika vähän. Hieman kapealla perspektiivillä tullaan asioihin ja ollaan vähän joustamattomia monessa suhteessa. Vanhat miehet esimerkiksi saattavat tulla, ja naisetkin, ihan suoraan kertomaan minulle, miten minun asiani ovat. Kyselemättä tai keskustelematta sen enempää. Tehdään nopeita johtopäätöksiä ja lauotaan ne päin toisten naamaa.
Taidat olla itse yksinkertainen kun niputat kaikki 70 vuotiaat samanlaisiksi. EI todellakaan ole näin.
Minua kyllästyttää tavattomasti kuulla tai lukea, kun aikuinen julkkis tai yksinen ihminen valittaa lapsuudestaan. Naiset valittavat yleensä äideistään, kun 'äiti sanoi sitä tai tätä', vaikka ilmiselvästi äiti on vain yrittänyt kasvattaa senhetkisen parhaan tietonsa mukaan.
Kukaan lapsi tai vanhempi ei ole täydellinen, se pitäisi jo aikuisena viimeistään ymmärtää.
Vanhemmilleen voi antaa virheet anteeksi, kun ensin on käsitellyt asiat mielessään.
On hirveän lapsellista syyttää keski-ikäisenä omia ikääntyneitä vanhempiaan omista virheistään.
Aikuinen on itse vastuussa elämästään - siitä lähtien kun täyttää 18 vuotta. Toki nuorena (20 - 25 v.) vielä kotikasvatus vaikuttaa, mutta noin 30 vuotiaana ihmisen tulisi olla jo omilla jaloillaan ja henkinen napanuora katkaistuna.
Ällöttää, että yli 50 vuotiaatkin vielä syyttelee vanhempiaan tai säälii itseään vanhempiensa takia.
Get over it, katkaise jo henkinen napanuora ja ole aikuinen.
Minä juttelen aina naapurin vanhusten kanssa.
Älä yleistä. En vihaa. Vietän paljon vapaa-aikaa vanhempieni kanssa.
55 vuotias tässä. En tietääkseni vihaa vanhempiani vaan hiljalleen alkaa avautua ymmärrys että olivat vain ihmisiä kuten minäkin- ja te kaikki muutkin.
Miten niin? En vihaa enkä tunne ketään joka vihaisi.
N43