Miksi 40-50 vuotiaat vihaavat vanhempiaan?

Ommpas typerä avaus.

Todellisuusvääristymä. Kannattaa ymmärtää, että täällä pahoinvoivat ja ahdistuneet ihmiset purkavat itseään. Useimmiten lähes hallitsemattomalla tavalla. 

Henkistä kypsymättömyyttä. Projisoidaan omma huonous milloin vanhempiin, milloin puolisoon. Ei osata ottaa vastuuta elämästä itse eli aikuistua syvästi. Toksinen aikuisuus.

Kyllä vihaan! Helpotti kun kuolivat. Tuossa iässä alkaa ymmärtämään  (ja jo aiemminkin) kuinka kohtelivat lapsena, joka jatkuu vaan vaikka on jo  itsenäinen täysi aikuinen. Yrittivät eriarvoistaa jopa lapsiani. Ne lapsuuden traumat tulevat pyytämättä mieleen. Jokin asia, tavara, paikka, henkilö ym voi laukaista. Asiat tulevat uniin ja jollei näe unia niin riittää unessa se kamala läpi lapsuuden kärsitty tunne joka saattaa kummitella vielä päivälläkin. Kärsitty lapsuus heijastaa vielä pitkälle. Elämässä pitää tulla paljon hyvää siihen päälle että selviää. Mutta menetettyä onnellista lapsuutta ei saa. Jatkuvasti perheen kiusattuna ja pilkattuna oleminen vaikuttaa persoonaan. Asiasta voi löytää hyviäkin puolia ajatellen nykyhetkeä. Esim ei kaipaa vanhempia tai sisaruksia, miltään ei tunnu heidän kuolema ja jopa toivoo heidän kuolemaa etteivät enää pääse pilkkaamaan. Heidän kuolema toi vapautuksen.

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset 70 kymppisenä ovat oikeasti usein hieman yksinkertaisia. Ihan kun juttelee heidän kanssaan, niin huomaa aika pian, että sitä seulaa ja itsetietoisuutta on aika vähän. Hieman kapealla perspektiivillä tullaan asioihin ja ollaan vähän joustamattomia monessa suhteessa. Vanhat miehet esimerkiksi saattavat tulla, ja naisetkin, ihan suoraan kertomaan minulle, miten minun asiani ovat. Kyselemättä tai keskustelematta sen enempää. Tehdään nopeita johtopäätöksiä ja lauotaan ne päin toisten naamaa.

Itse olet yksinkertainen ja huonosti kotikieltäsi käyttävä!

AP: puhu itsestäsi vaan äläkä yleistä!

En todellakaan vihaa vanhempiani enkä ketään muutakaan!!!

Omien lasten kasvun myötä se konkretisoituu itselle, miten omat vanhemmat on kohdelleet. Arvosteltiin joka asiaa ja nyt yritetään arvostella lastenlasten harrastuksia, pukeutumista ja kaikkea muutakin. Sanotaan ihan päin naamaa asioita, mutta heille ei voi sanoa. Miten osa ei sitä ymmärrä, että kaikilla ei ole mitään ihanat vanhemmat ja lapsilla mukavat isovanhemmat. Miksi sitä pitäisi vain kestää loputtomiin ja antaa omien lastenkin kärsiä nyt osansa.

Ainakin omat vanhempani olivat väkivaltaisia alkoholisteja, mutta silti odottavat minun auttavan heitä, kun vanhenevat ja uhkailevat itsemurhalla. Olen sanonut suoraan, että tappakoot itsensä niin kaikki pääse vähemmällä.

En todellakaan vihaa. En vihaa edes anoppiani.

Ruumiillinen kuritus oli maan tapa 1980-luvulla.

Tietyllä tavalla vihaan alkoholisti-isääni joka tuhosi monta asiaa menneinä aikoina. Viha on myös sellaista ihmetystä; että miten joku per*eilee tuolla tavalla ylipäätään. 

Muuten en vihaa ketään; toki olen kyseenalaistunut muita omaisiani ja sukulaisiani että miksi ovat toimineet niin kuin ovat toimineet. Yrittänyt löytää syitä ja seurauksia. Mutta vihaa en tunne kuin isääni kohtaan. 

Moni 40-luvulla syntynyt vanhempi on olut aika karu kasvattaja. Sitten kun omat lapset syntyvät huomaa viimeistään kyseenalaistaa omien vanhempiensa käytöksen.

Vierailija kirjoitti:

Ruumiillinen kuritus oli maan tapa 1980-luvulla.

Toisaalta sitä ei kaikissa perheissä harrastettu.

Naiset vihaa lähes poikkeuksetta äitiään. Sitten ravaavat terapiassa ja siellä huuhaapetteri iskostaa niiden päähän että ÄiTisI oN vArMaAn NaRsiStI.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vihaan! Helpotti kun kuolivat. Tuossa iässä alkaa ymmärtämään  (ja jo aiemminkin) kuinka kohtelivat lapsena, joka jatkuu vaan vaikka on jo  itsenäinen täysi aikuinen. Yrittivät eriarvoistaa jopa lapsiani. Ne lapsuuden traumat tulevat pyytämättä mieleen. Jokin asia, tavara, paikka, henkilö ym voi laukaista. Asiat tulevat uniin ja jollei näe unia niin riittää unessa se kamala läpi lapsuuden kärsitty tunne joka saattaa kummitella vielä päivälläkin. Kärsitty lapsuus heijastaa vielä pitkälle. Elämässä pitää tulla paljon hyvää siihen päälle että selviää. Mutta menetettyä onnellista lapsuutta ei saa. Jatkuvasti perheen kiusattuna ja pilkattuna oleminen vaikuttaa persoonaan. Asiasta voi löytää hyviäkin puolia ajatellen nykyhetkeä. Esim ei kaipaa vanhempia tai sisaruksia, miltään ei tunnu heidän kuolema ja jopa toivoo heidän kuolemaa etteivät enää pääse pilkkaamaan. Heidän kuolema toi vapautuksen.

Olet vakavasti mt-ongelmainen.

Tottakai vihaan! he ovat syyllisiä syntymääni

Ei, kyllä se on toisin päin: monet 40-50-vuotiaiden vanhemmat ovat joko vihanneet ja kohdelleet huonosti lapsiaan tai ainakin olleet heitä kohtaan välinpitämättömiä ja täysin kykenemättömiä rakastamaan. Se jättää lapseen syvät haavat. Lapsi on kyllä rakastanut vanhempiaan, usein yksipuolisesti ja epätoivoisesti, mutta jatkuvan kaltoinkohtelun vuoksi hän on aikuisena ottanut etäisyyttä kiusaajavanhempiin suojellakseen itseään. Osa on varmasti myös katkeroitunut ja joillain harvoilla kauheat kokemukset ovat kääntyneet vihaksi.

Pahinta on, etteivät nuo vanhemmat myönnä virheitään. He eivät pyydä anteeksi eivätkä halua muuttua. Jos he olisivat nöyrempiä, olisi mahdollista parantaa vanhat haavat. Mutta he eivät halua sitä tehdä.

Tunnekylmä sodanjälkeinen sukupolvi ei varmaan ole parempaan vanhemmuuteen pystynyt. Ymmärrän heitä ja säälin heitä, mutta en ala pilaamaan omaa elämääni heidän takiaan yhtään enempää. Niinpä en ole missään tekemisissä heidän kanssaan. Minulla on oikeus valita, kenen kanssa elämääni elän, ja en valitse lähelleni ilkeitä, kylmiä, itsekkäitä kiusaajia, en vaikka he olisivat sukua.

Vierailija kirjoitti:

Henkistä kypsymättömyyttä. Projisoidaan omma huonous milloin vanhempiin, milloin puolisoon. Ei osata ottaa vastuuta elämästä itse eli aikuistua syvästi. Toksinen aikuisuus.

Kuvailit juuri syyn miksi av-palsta on niin suosittu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vihaan! Helpotti kun kuolivat. Tuossa iässä alkaa ymmärtämään  (ja jo aiemminkin) kuinka kohtelivat lapsena, joka jatkuu vaan vaikka on jo  itsenäinen täysi aikuinen. Yrittivät eriarvoistaa jopa lapsiani. Ne lapsuuden traumat tulevat pyytämättä mieleen. Jokin asia, tavara, paikka, henkilö ym voi laukaista. Asiat tulevat uniin ja jollei näe unia niin riittää unessa se kamala läpi lapsuuden kärsitty tunne joka saattaa kummitella vielä päivälläkin. Kärsitty lapsuus heijastaa vielä pitkälle. Elämässä pitää tulla paljon hyvää siihen päälle että selviää. Mutta menetettyä onnellista lapsuutta ei saa. Jatkuvasti perheen kiusattuna ja pilkattuna oleminen vaikuttaa persoonaan. Asiasta voi löytää hyviäkin puolia ajatellen nykyhetkeä. Esim ei kaipaa vanhempia tai sisaruksia, miltään ei tunnu heidän kuolema ja jopa toivoo heidän kuolemaa etteivät enää pääse pilkkaamaan. Heidän kuolema toi vapautuksen.

YES!! JUURI NÄIN!!!

Anteeksianto on suomalaiselle vanhallepiialle aivan mahdoton asia. Kuten kommenteissakin nähdään.