Oon eläkkeellä mt syistä ja tuntuu että elämä jo eletty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma ettet voi tehdä keikkatyötä hoitoalalla? Osa mt-syistä eläkkeelle jääneistä hoitajista tekee keikkaa. Esim.sh voi tehdä lh:n töitä, mutta toki riippuu tilanteesta.

Ongelma on siinä että maine meni hoitajana. Minut irtisanottiin, en saanut edes korvaavaa työtä. Eivät halunneet pitää töissä. Pienet piirit, kaikki tietäisi että olen ongelmallinen.

Ap

Niinkö? Käräytit Aville entisen työpaikkasi, työkaverisi ja pomosi saivat kenkää ja sinä pääsit linnanjuhliin? Niinkö se meni?

Sori, en tajunnut mitään tuosta?

Ap

Näinkin on maailmassa sattunut..itse en työpaikkaani käräyttele mihinkään, on sen verran ymmärrystä yrittäjää kohtaan.

Noh, enpä ole itsekään työpaikkaani käräytellyt tai työkavereita.

Ap

Mun elämä alko eläkkeellä, perustin perheen, harjoittelin itteni mestariks taiteessani ja aloin liikkumaan paljon, edelleen oon ihan kaheli mut nyt pystyn ekaa kertaa elämässäni elään elämääni edes jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen sä ap olet? Totta se kyllä on, että elämäsi on eletty. Ei sitä vuosikymmeniksi mitään keksi siksi aikaa, kun muut käy töissä. Sitten jos menee johonkin eläkeläisporukkaa, ne on vanhoja vanhuuseläkkeellä olevia.

On tässä vielä aikaa! Oon vähän yli 40v

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille tuo vapaana eläminen on sitä kunnon elämää. Moni on töissä vihaamallaan alalla, juhlia järjestetään muodon vuoksi, uusi deittikumppani aiheuttaa stressiä jne. Rahaa ei varmaan eläkeläisellä kauheasti ole, mutta kyllä hyviäkin (jopa kadehdittavia) asioita löytyy.

Mitä vapautta se on, jos on rahaton ja mt-ongelmainen? Sivusta. Mielenterveysongelmat rajoittaa elämää. Muuten ihminen voisi elää kuten muutkin.

Jos mt-ongelma ei ole psykoosi, skitsofrenia tms. psykiatrinen sairaus, se suswin helpottaa, kun stressi vähenee. Vapaus työelämän ikeestä helpottaa kummasti oloa sen jälkeen, kun pystyy itse hyväksymään sen. "Olen ihmisenä okei, vaikka olen eläkkeellä."

Kun saa eläkettä, ei ole huolta toimeentulosta. Uskoisin, että se on aina suurempi kuin esim. toimeentulotuki. Asumistukea saa myös, jos eläke on pieni.

Kannustan ap:ta ja muita "nuoria eläkeläisiä" pitämään huolta fyysisestä kunnostaan ja noudattamaan terveitä elämäntapoja. Tämä auttaa toipumaan mielen ongelmista.

Liikunta ja ulkoilu ovat monen ns. terveenkin harrastuksia - siinä ei ole eroa, kuka on mt-eläkkeellä. Voit asettaa itsellesi tavoitteita, laadi itsellesi päiväjärjestys/lukujärjestys, niin vapaus ei johda päivien puuroutumiseen samanlaisiksi. Kaikki tämmöinen kohentaa myös itseluottamusta: minä hallitsen elämääni, sairaudesta huolimatta.

Ap:llä on vielä hyvät mahdollisuudet saada mielenkiintoinen, elämisen arvoinen elämä. Kärsivällisyyttä, hyvä ystävä! Minäkin menin naimisiin ja sain lapsen oltuani vuosia eläkkeellä masennuksen takia. Työelämään en enää edes kaivannut.

Jos mt-ongelma on sosiaalinen ahdistus, masennus, paniikkihäiriö tai pakko-oireinen häiriö, oireet voi myös pahentua ja saada liikaa tilaa elämästä, kun kanssakäymistä ulkomaailman kanssa on vähemmän. Minkä takia vaikutat luulevan, että vain skitsofrenia ja psykoosi ovat vaikeita mt-ongelmia? Moni elää skitsofrenian kanssa rauhallisestikin tai on jopa työelämässä. Sairauden vaikeusasteita on monia kaikissa mt-ongelmissa.

Joillain mt-ongelmaisilla on myös lisänä fyysisiä sairauksia, eikä mielenterveysdiagnoosi ole ainoa diagnoosi.

Miks näillä saamattomuus diagnooseilla pääsee eläkkeelle mut fyysisillä vaivoilla ei millään. Kyllä hekin masentuu loppu viimeksi kun sairaus vie voimat.

Vierailija kirjoitti:

Olin pitkälti samassa tilanteessa oltuani n. 10 vuotta kuntoutustuella ja eläkkeellä. Minua auttoi osa-aikatyö.

Olen tänä kesänä aloittanut osa aikatyöt ja se tosiaan palautti elämään.

Vierailija kirjoitti:

Aloita joku harrastus, eläkeläisillähän on monella paikkakunnalla ehkä ahkerimmat yhdistykset. Bocciaa, kuorolaulua, retkiä ja ihan mitä vaan.

Harrastus on hyvä idea, mutta noi aktiiviset eläkeläisyhdistykset on pääasiassa täynnä vanhuksia.

Osallistu mielenterveysyhdistysten toimintaan. On päivätoimintaa, kulttuuria, sosiaalista toimintaa. Siellä on monta vertaista mutta ei pohdita mistä jäädään paitsi, vaan mitä voidaan vielä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Osallistu mielenterveysyhdistysten toimintaan. On päivätoimintaa, kulttuuria, sosiaalista toimintaa. Siellä on monta vertaista mutta ei pohdita mistä jäädään paitsi, vaan mitä voidaan vielä tehdä.

Oon ollut ja kokeillut. silloin ahdisti paljon se. Jotkut todella huonokuntoisia. Oli jotenkin niin sekalaista sakkia. Sitten ärsytti niinkin pieni asia kuin tupakkatauot. Kuka polttaa nykyään enää tupakkaa? Ei tullut kuuluvuuden tunnetta siihen ryhmään. Jotkut ystävystyivät nopeaan. Oon myös ollut käsityöryhmissä missä oli ihan ok. En vain pidä neulomisesta. Nyt olen kuvataideryhmässä mikä 1krt 2viikkoon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistu mielenterveysyhdistysten toimintaan. On päivätoimintaa, kulttuuria, sosiaalista toimintaa. Siellä on monta vertaista mutta ei pohdita mistä jäädään paitsi, vaan mitä voidaan vielä tehdä.

Oon ollut ja kokeillut. silloin ahdisti paljon se. Jotkut todella huonokuntoisia. Oli jotenkin niin sekalaista sakkia. Sitten ärsytti niinkin pieni asia kuin tupakkatauot. Kuka polttaa nykyään enää tupakkaa? Ei tullut kuuluvuuden tunnetta siihen ryhmään. Jotkut ystävystyivät nopeaan. Oon myös ollut käsityöryhmissä missä oli ihan ok. En vain pidä neulomisesta. Nyt olen kuvataideryhmässä mikä 1krt 2viikkoon.

Ap

Olen opiskelemassa ja monet polttavat vielä nykyäänkin tupakkaa, nuoretkin. Sinulla on ehkä asenne muita mt-ongelmaisia kohtaan, että haet merkkejä siitä että he ovat ihmisinä sinua huonompia.

Vierailija kirjoitti:

No kyllähän se elämä jollain tavalla onkin takana siinä vaiheessa jos on eläkkeelle siirrytty.

Esimerkiksi uuden miehen voi tietysti saada, kun hyväksyy sellaisen joka hyväksyy myös sinut, käytännössä mahdollisuudet ovat vähän erilaiset kuin niillä jotka elää työelämässä ym mukana. Mutta ottajia varmasti jokaiselle löytyy.

Millä perusteella elämä olisi takana? Jotkuthan jäävät eläkkeelle jo 16-vuotiaana.

Et oo yksin. Ei minun elämässä ole mitään sisältöä enkä jaksa mitään edes tehdä sen eteen että olisi. Ei ole haaveitä eikä valoa tunnelin päässä. Odotan vaan kauhulla millon kuolen, pelkään kuolemaa, mutta pelkään elämääkin, on tää aikamoinen farssi.

Onneksi huumorintaju on jäljellä, joskus en tiedä itkiskö vai naurais.

Yksin oon aina. Minulla on myös jo fyysisiä sairauksia päävikojen lisäksi, että en minä varmaan kauaa enää elä, ihme että oon tähän ikään elänyt.

Mietin vain joka pv miten kuolen ja missä.

Ainoastaan humalassa voin unohtaa nämä ajatukset, jos kuuntelen luurit päässä tubesta musaa ja katselen musavideoita. Minä oon sitä sukupolvea jotka vietti lapsuutta ja nuoruutta musavideoiden maailmassa.

50v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin pitkälti samassa tilanteessa oltuani n. 10 vuotta kuntoutustuella ja eläkkeellä. Minua auttoi osa-aikatyö.

Mulla ei ole koulutusta kuin yhdelle alalle ja se ei sovellu enää. Oli hoitoala.

Ap

Minä hankin uuden ammatin eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Pian alkaa kansalaisopistot ja muut, niissä on kieliä, tanssia, käsitöitä ja vaikka mitä ryhmää. Googlaa oman paikkakuntasi tapahtumia ja vaikka päivittäinen pienikin lenkki piristää.

Hei kiitos kun muistutit noista kansalaisopisto hommista täytyy kattoo jos kotsin löytyis .

Vierailija kirjoitti:

Et oo yksin. Ei minun elämässä ole mitään sisältöä enkä jaksa mitään edes tehdä sen eteen että olisi. Ei ole haaveitä eikä valoa tunnelin päässä. Odotan vaan kauhulla millon kuolen, pelkään kuolemaa, mutta pelkään elämääkin, on tää aikamoinen farssi.

Onneksi huumorintaju on jäljellä, joskus en tiedä itkiskö vai naurais.

Yksin oon aina. Minulla on myös jo fyysisiä sairauksia päävikojen lisäksi, että en minä varmaan kauaa enää elä, ihme että oon tähän ikään elänyt.

Mietin vain joka pv miten kuolen ja missä.

Ainoastaan humalassa voin unohtaa nämä ajatukset, jos kuuntelen luurit päässä tubesta musaa ja katselen musavideoita. Minä oon sitä sukupolvea jotka vietti lapsuutta ja nuoruutta musavideoiden maailmassa.

50v

Olen myös kohtalotoverisi ikää myöten. Vaikeeta on elämä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma ettet voi tehdä keikkatyötä hoitoalalla? Osa mt-syistä eläkkeelle jääneistä hoitajista tekee keikkaa. Esim.sh voi tehdä lh:n töitä, mutta toki riippuu tilanteesta.

Täällä sh, joka mt-syistä eläkkeellä, ja yritin tuota. Lopputuloksena, että sain lh:n palkkaa, mutta tein kuitenkin joka vuorossa jotain sh:n töitä, "kun kyllähän sä äkkiä voit tehdä sen". 🤷

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille tuo vapaana eläminen on sitä kunnon elämää. Moni on töissä vihaamallaan alalla, juhlia järjestetään muodon vuoksi, uusi deittikumppani aiheuttaa stressiä jne. Rahaa ei varmaan eläkeläisellä kauheasti ole, mutta kyllä hyviäkin (jopa kadehdittavia) asioita löytyy.

Mitä vapautta se on, jos on rahaton ja mt-ongelmainen? Sivusta. Mielenterveysongelmat rajoittaa elämää. Muuten ihminen voisi elää kuten muutkin.

Työstä ei ainakaan tarvitse ottaa paiseita.

Vierailija kirjoitti:

Mun elämä alko eläkkeellä, perustin perheen, harjoittelin itteni mestariks taiteessani ja aloin liikkumaan paljon, edelleen oon ihan kaheli mut nyt pystyn ekaa kertaa elämässäni elään elämääni edes jotenkin.

Unohtu mainita, mä kans masennuin tosi pahasti eläke päätöksestä, en ollut hakenut sitä ja olin muista kun masennus syistä hoidossa, en ollut masentunu ennen sitä.

Siitä pääsee kyllä yli ellei nyt ole kroonisesti masentunu.

-sama

Itsekin olen eläkkeellä mt syistä mutta minä en ikinä ole alistunut luovuttajan asenteeseen. En ole ikinä suostunut tyytymään siihen ajatukseen että tämä muka olisi lopullinen tilanteeni ja olen taistellut itseni lähes kokonaan irti hirveästä sairaudesta. Monta vuotta tässä taistelussa on mennyt, minulla ei ole paljoa työkokemusta tai koulutusta mutta en todellakaan anna sen lannistaa itseäni. En edes välitä jos ainoa työ mitä joskus pystyn tekemään on ns hanttihommat kuten vaikka siivoaminen, koska minulle se merkitsee suurta saavutusta. Normaalin mielenterveyden kanssa eläville sellaiset hommat ei ehkä ole mitään, mutta minulle se olisi valtava askel ylöspäin. Enkä todellakaan aio luovuttaa vaan parempaan pyrin koko sielullani ja ruumiillani. Ja minun elämäni ei todellakaan ole ohitse vain siksi että minulle sattui iskemään tämä sairaus jolle itse en ole mahtanut mitään. Ehkä elämäni voisi olla ohitse jo näin nuorena jos antaisin periksi, mutta kun en anna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistu mielenterveysyhdistysten toimintaan. On päivätoimintaa, kulttuuria, sosiaalista toimintaa. Siellä on monta vertaista mutta ei pohdita mistä jäädään paitsi, vaan mitä voidaan vielä tehdä.

Oon ollut ja kokeillut. silloin ahdisti paljon se. Jotkut todella huonokuntoisia. Oli jotenkin niin sekalaista sakkia. Sitten ärsytti niinkin pieni asia kuin tupakkatauot. Kuka polttaa nykyään enää tupakkaa? Ei tullut kuuluvuuden tunnetta siihen ryhmään. Jotkut ystävystyivät nopeaan. Oon myös ollut käsityöryhmissä missä oli ihan ok. En vain pidä neulomisesta. Nyt olen kuvataideryhmässä mikä 1krt 2viikkoon.

Ap

Olen opiskelemassa ja monet polttavat vielä nykyäänkin tupakkaa, nuoretkin. Sinulla on ehkä asenne muita mt-ongelmaisia kohtaan, että haet merkkejä siitä että he ovat ihmisinä sinua huonompia.

Viihtyisitkö itse zombieiden kanssa?. Minulla samoja kokemuksia mt-ryhmistä ja toiminnasta, ei siinä seurassa ainakaan piristymään pääse. Samoin kuntouttavassa työtoiminnassa kun vielä joutui käymään työttömien kanssa, ennen eläkkeelle päösyä, siellä oli ihan pimeetä porukkaa, mm. rikollisia jotka jakoivat muina miehinä toisilleen mitä olivat touhuilleet. Pysy siinä sitten järjissään, kun olet muutenkin mikä olet.

Se yksi 50v kuoleman odottaja