Onko teille tapahtunut yhtäkkistä valaistumista sen suhteen, että olet ollut aika ikävä tyyppi?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tajuaisikin toisinaan käyttäytyvänsä ikävästi, niin mitä merkitystä käytöksen korjaamisella on, jos ympäröivät haluavat edelleen kostaa aiempia tapahtumia ja vieläpä moninkertaisesti?

Kyllähän se kostaminen vähenee matemaattisella väistämättömyydellä, jos siihen alkaa olla vähemmän aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tajuaisikin toisinaan käyttäytyvänsä ikävästi, niin mitä merkitystä käytöksen korjaamisella on, jos ympäröivät haluavat edelleen kostaa aiempia tapahtumia ja vieläpä moninkertaisesti?

Kyllähän se kostaminen vähenee matemaattisella väistämättömyydellä, jos siihen alkaa olla vähemmän aihetta.

Aivan. Sen  nyt vielä ymmärtää, jos kyse on kahden henkilön välisestä kiistasta tai mielipide erosta. Asia erikseen miksi täysin ventovieraat tahtovat sekaantua asiaan ja kokevat oikeudekseen käyttäytyä niin, kuin käyttäytyvät. Siinä kohtaa, kun omia heikkoja puoliaan on tunnistanut ja lausunut ääneenkin, niin mikä antaa oikeuden pilkata ja latistaa sekä ottaa asiakseen kostamisen tai muutoin törkeän käytöksen? Ennen, kuin lähtee kostoretkelle toisen puolesta, kannattaa olla perehtynyt koko tarinaan. Konfliktiinkin tarvitaan useampi osapuoli ja tämä tarkoittaa sitä, että myös tapahtumiin on useampi näkökulma.

Se on viisautta kun osaa nähdä ja tiedostaa sen että on ollu jollekin ikävä ihminen. Ja olla siitä pahoillaan ja haluaa jatkossa tehdä paremmin.

Maailma olisi parempi paikka elää jos kaikki olisivat sellaisia. Tuskin sotia olis olemassa..

Olen muutaman kerrankin tavannut. Kaikki eri puoliani jotka on rasittavia. Se hetki on kieltämättä tajunnan räjäyttävä. Näköjään siitä ei ole mitään hyötyä sanoa ihmiselle asiasta vaan pistää yhteen itsensä kaltaisen kanssa. Siinä oppii nopeasti ja pysyvästi.

Joo yhtäkkiä tässä kun pamahti 30v rikki niin ajattelu on ottanut jonkinlaisen harppauksen eteenpäin ja on entistä helpompi nähdä kokonaisuuksia. Yhtäkkiä on myös ollut helpompi katsoa omia toimintatapoja objektiivisesti ja nähdä että voi vitja oon paikoittain aika mulkku, tai ulkoistanut syitä käytökseeni, vaikken ole osannut ajatella sitä.  Mut se on vaan hienoa että voi sen nähdä ja opetella uutta tilalle. 

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerrankin tavannut. Kaikki eri puoliani jotka on rasittavia. Se hetki on kieltämättä tajunnan räjäyttävä. Näköjään siitä ei ole mitään hyötyä sanoa ihmiselle asiasta vaan pistää yhteen itsensä kaltaisen kanssa. Siinä oppii nopeasti ja pysyvästi.

Siitä ei taasen ole oppimisen kannalta hyötyä, jos pistää yhteen vuosien takaisen minän kanssa ja etenkin vain niiden huonojen piirteiden suhteen. Vielä vähemmän, jos jokainen toisesta sanottu hyvä ja kaunis sana käännetään päinvastaiseksi. Jokaisessa on niitä kauniita ja hyviä ominaisuuksia. Pelkistä huonoista puolista muistuttamisesta ei ole hyötyä. Oletko kuullut sellaisesta, kuin positiivinen vahvistaminen? Ruusuilla saa enemmän aikaan, kuin risuilla.

Kyllä. Olen ambivertti ja tosi kiva ja seurallinen ukkeli. Vissiin ok näköinen jne. Naiset on aina heti tykännyt koska olen vähän sekotus kaikkea. Jännä kiltti supliikki koulutettu kädentaidot omaava. Tunnen rosvoja ja poliiseja poliitikkoja sun muita. Koskaan en yritä hyötyä kenestäkään. Auttavainen, joskus jopa hyväksikäytetty mutta en lapanen.

Turpaan vedän jos iholle tullaan. juttelujen jälkeen yleensä 99 pros menee puhumalla

MUTTA

Olen pitänyt itseäni niin kusipäänä että nuoruudessani en uskaltanut sitoutua taikka yritellä no iskeä/huolia ihania herkkiä (normaaleja) naista ajatellen että en halua rikkoa kenenkään elämää taikka psyykettä

Menin sitten naimisiin erittäin kovaluontoisen ihmisen kanssa jonka kanssa sitten taisteltiin 7 vuotta.

No en rikkonut häntä vaan hän minut.

No nyt sitten taIstellaan tässä uuden narsistin kanssa.(joku vastaava vissiin itekkin paitsi en halua alistaa ketään)

Vaan nykyisin aatellen pilasin vain oman elämän koska luulin olevani kusipää.

Koskaan en olisi musertanut tai yritellyt musertaa minulle rakasta ihmistä.

Kiitos kysymästä. Pitänee keksiä jotain vielä.

Saa loppua taistelut

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tajuaisikin toisinaan käyttäytyvänsä ikävästi, niin mitä merkitystä käytöksen korjaamisella on, jos ympäröivät haluavat edelleen kostaa aiempia tapahtumia ja vieläpä moninkertaisesti?

Täytyy vain mennä itse eteenpäin, heillä on vielä kasvamista. Itsellä on rauhaisampi olla kun ymmärtää tehneensä virheitä, siten voi kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olen ambivertti ja tosi kiva ja seurallinen ukkeli. Vissiin ok näköinen jne. Naiset on aina heti tykännyt koska olen vähän sekotus kaikkea. Jännä kiltti supliikki koulutettu kädentaidot omaava. Tunnen rosvoja ja poliiseja poliitikkoja sun muita. Koskaan en yritä hyötyä kenestäkään. Auttavainen, joskus jopa hyväksikäytetty mutta en lapanen.

Turpaan vedän jos iholle tullaan. juttelujen jälkeen yleensä 99 pros menee puhumalla

MUTTA

Olen pitänyt itseäni niin kusipäänä että nuoruudessani en uskaltanut sitoutua taikka yritellä no iskeä/huolia ihania herkkiä (normaaleja) naista ajatellen että en halua rikkoa kenenkään elämää taikka psyykettä

Menin sitten naimisiin erittäin kovaluontoisen ihmisen kanssa jonka kanssa sitten taisteltiin 7 vuotta.

No en rikkonut häntä vaan hän minut.

No nyt sitten taIstellaan tässä uuden narsistin kanssa.(joku vastaava vissiin itekkin paitsi en halua alistaa ketään)

Vaan nykyisin aatellen pilasin vain oman elämän koska luulin olevani kusipää.

Koskaan en olisi musertanut tai yritellyt musertaa minulle rakasta ihmistä.

Kiitos kysymästä. Pitänee keksiä jotain vielä.

Saa loppua taistelut

Niin, kukapa sitä omia rakkailtaan haluaa musertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olen ambivertti ja tosi kiva ja seurallinen ukkeli. Vissiin ok näköinen jne. Naiset on aina heti tykännyt koska olen vähän sekotus kaikkea. Jännä kiltti supliikki koulutettu kädentaidot omaava. Tunnen rosvoja ja poliiseja poliitikkoja sun muita. Koskaan en yritä hyötyä kenestäkään. Auttavainen, joskus jopa hyväksikäytetty mutta en lapanen.

Turpaan vedän jos iholle tullaan. juttelujen jälkeen yleensä 99 pros menee puhumalla

MUTTA

Olen pitänyt itseäni niin kusipäänä että nuoruudessani en uskaltanut sitoutua taikka yritellä no iskeä/huolia ihania herkkiä (normaaleja) naista ajatellen että en halua rikkoa kenenkään elämää taikka psyykettä

Menin sitten naimisiin erittäin kovaluontoisen ihmisen kanssa jonka kanssa sitten taisteltiin 7 vuotta.

No en rikkonut häntä vaan hän minut.

No nyt sitten taIstellaan tässä uuden narsistin kanssa.(joku vastaava vissiin itekkin paitsi en halua alistaa ketään)

Vaan nykyisin aatellen pilasin vain oman elämän koska luulin olevani kusipää.

Koskaan en olisi musertanut tai yritellyt musertaa minulle rakasta ihmistä.

Kiitos kysymästä. Pitänee keksiä jotain vielä.

Saa loppua taistelut

Niin, kukapa sitä omia rakkailtaan haluaa musertaa.

Enemmän ehkä pelkäsin että vahingossa kun tuli siskojen kanssa harjoiteltua henkistä väkivaltaa puolin ja toisin

Välillä jos tai kun olen kommentoinut jotakin asiaa negatiivisesti, niin saatan jälkeenpäin ajatella, että monikohan tän nyt näkee ja mitähän ne musta ajattelee. Lähinnä että luuleeko ne jotakin tyhmää. Että puranko mä jotakin. Vaikka se ois sellainen viiden sekunnin läppä ohimennen, ei paljon vaadi ajatusta. Sit alkaa miettiä, että voisinko kommentoida johonkin oikeen sydänpusipusi. Mut harvemmin tulee eteen kohdetta. Pitäis kö vaan olla hiljaa. Siitäkään ei pidetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerrankin tavannut. Kaikki eri puoliani jotka on rasittavia. Se hetki on kieltämättä tajunnan räjäyttävä. Näköjään siitä ei ole mitään hyötyä sanoa ihmiselle asiasta vaan pistää yhteen itsensä kaltaisen kanssa. Siinä oppii nopeasti ja pysyvästi.

Siitä ei taasen ole oppimisen kannalta hyötyä, jos pistää yhteen vuosien takaisen minän kanssa ja etenkin vain niiden huonojen piirteiden suhteen. Vielä vähemmän, jos jokainen toisesta sanottu hyvä ja kaunis sana käännetään päinvastaiseksi. Jokaisessa on niitä kauniita ja hyviä ominaisuuksia. Pelkistä huonoista puolista muistuttamisesta ei ole hyötyä. Oletko kuullut sellaisesta, kuin positiivinen vahvistaminen? Ruusuilla saa enemmän aikaan, kuin risuilla.

Minulla on tapana nostaa ihmisiä ja kehua heitä silloinkin kun he ei näe mitään toivoa itsessään. Koska tiedän miltä tuntuu kun kukaan ei ikinä sano mitään hyvää, ei kannusta eikä rohkaise. Joten en ymmärrä miltä pohjalta sinä kommenttisi vedit.

Jo aikoja sitten huomasin olevani välillä melko mulkero. En ole ollut enää pitkiin aikoihin paitsi jos tulee sellainen paikka. Esim. että joku mies ei jätä rauhaan vaikka nätisti monta kertaa pyydän, tai huomaan että jotain tyyppiä kiusataan. 

Nykyään olen ennemminkin huomannut että minulel ollaan ikäviä. Nämä olen ratkaissut niin että olen pyrkinyt moisista eroon. On jäänyt monta kaveriakin matkan vartrelle tästä syystä. 

Olen ollut ja välillä vieläkin olen rasittava päsmäri ja päällepuhuja, joka puhuu liikaa itsestään eikä aidosti keskity keskustelukumppanin kuunteluun, vaikka olin kuvitellut olevani nimenomaan hyvä kuuntelija. Siitä johtuivat vaikeuteni muistaa toisten tarkempia kuulumisia, vaikka kuvittelin että "minä nyt vain olen sellainen etten muista tuollaisia asioita". Reflektoin myös kaikkea kertomalla adekdootteja omista kokemuksistani jolloin keskustelu helposti kääntyy minuun, mikä ei ole hyvätapaista. Sain elää kolmikymppiseksi tajuamatta kunnolla näitä asioita, sillä ydinpiirini viestii samalla tavalla ja se on ollut ihan sujuvaa eikä herättänyt erityistä huomiota. Sitten tapasin toisenlaisen viestimistyylin omaavia ihmisiä, sain palautetta, ensin pöyristyin, sitten nolostuin, ja lopulta karvaasti nielin ylpeyteni ja päätin opetella paremmaksi kuuntelijaksi.

Vieläkin joudun kyllä vahtimaan itseäni etten innostu kälättämään kesken muiden asioiden.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut ja välillä vieläkin olen rasittava päsmäri ja päällepuhuja, joka puhuu liikaa itsestään eikä aidosti keskity keskustelukumppanin kuunteluun, vaikka olin kuvitellut olevani nimenomaan hyvä kuuntelija. Siitä johtuivat vaikeuteni muistaa toisten tarkempia kuulumisia, vaikka kuvittelin että "minä nyt vain olen sellainen etten muista tuollaisia asioita". Reflektoin myös kaikkea kertomalla adekdootteja omista kokemuksistani jolloin keskustelu helposti kääntyy minuun, mikä ei ole hyvätapaista. Sain elää kolmikymppiseksi tajuamatta kunnolla näitä asioita, sillä ydinpiirini viestii samalla tavalla ja se on ollut ihan sujuvaa eikä herättänyt erityistä huomiota. Sitten tapasin toisenlaisen viestimistyylin omaavia ihmisiä, sain palautetta, ensin pöyristyin, sitten nolostuin, ja lopulta karvaasti nielin ylpeyteni ja päätin opetella paremmaksi kuuntelijaksi.

Vieläkin joudun kyllä vahtimaan itseäni etten innostu kälättämään kesken muiden asioiden.

Olin itsekin juuri tuollainen. Posket punaisena muistelen kun tunnen ihan mahtavia ihmisiä, joiden kanssa en koskaan lähentynyt tuttavuutta pidemmälle. Olisiko juuri siitä syystä, kun vein huoneesta niin paljon ilmaa.

No asiat ovat menneet kuten ovat, nyt uudella ymmärryksellä eteenpäin.