Kolumni: Pääministeri Sanna Marinin juhlimista puolustetaan nyt kahdella perustelulla, jotka eivät kumpikaan kestä tarkastelua
Ovat sitä äijätkin politiikassa juoneet viinaa ja juhlineet. Hepä vasta ovatkin. Muistellaan vaan entisiä Kekkosen aikoja.
En ota tässä kolumnissa kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) biletysvideoihin ja niistä nousseeseen keskusteluun enkä yritä kertoa, onko Marinin käytös ollut arveluttavaa tai tuomittavaa vai ei.
Mutta kritisoin joitakin niitä perusteluja, joilla hänen käytöstään on puolustettu. Kahvipöytäkeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa on nyt oikeutettu pääministeri Marinin toimintaa sillä, että näin on ennenkin tehty, niin ovat miehetkin aina tehneet. Ei se, että ennen vanhaan miehet ovat tehneet jotakin kenties kyseenalaista, oikeuta tänä päivänä naisia tekemään sitä samaa. Päinvastoin, ei naisten eikä miesten pidä enää toimia mahdollisesti hapantuneiden tai virheellisten toimintamallien mukaan.
On sitä ennenkin tehty -perustelullahan voisi oikeuttaa mitä vain.
Työkavereiden pyllyjä voisi lupia pyytelemättä yhä nipistellä ohi kulkiessaan tai ainakin pikkujouluissa bailatessa. Niinhän sitä on ennenkin tehty.
Julkisten laitosten ja yksityisten yritysten urakoita ja hankintoja voisi yhä jaella sillä perusteella, kuka antaa mukavimmat pikku lahjukset. Niin on ennenkin välillä tehty.
Työpaikoilla voisi huojua vähän humalassa, koska niin sitä ovat jotkut ennenkin tehneet.
Pomopaikoille voisi yhä valita vain miehiä, koska sillä tavoinhan ne on ennenkin täytetty.
Ja se n-sana. Onhan sitä ennenkin käytetty.
Ja niin edelleen.
Jos haluaa olla uudistusmielinen, tuulettaa asenteita ja karistaa epäreiluja toimintamalleja, ei voi yhtäkkiä peruuttaa ja ottaa turvakseen lausetta niin on ennenkin tehty.
Jos siis haluaa puolustaa Marinin oikeutta juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pitää käyttää muita perusteluja. Sellaisia, jotka kestävät tarkastelun.
Minäkin olen bilettänyt.
Siinä toinen, nyt paljon viljelty tapa puolustaa pääministerin juhlimista. Sekään ei pidä merivettä. On eri asia, kun minnamyyjä tai ilkkainsinööri tekee jotakin kuin että sen tekee maassa suurta valtaa käyttävä pääministeri. Häntä arvioidaan ja kuuluukin arvioida eri kriteerein.
Kun ottaa vastaan tehtävän esimerkiksi presidenttinä, piispana, poliisipäällikkönä tai pääministerinä, samalla ottaa vastaan minnamyyjää suuremman vastuun ja tilivelvollisuuden omasta käytöksestään.
Jos siis olet sitä mieltä, että pääministeri juhlikoon, älä perustele sitä sillä, mitä tavan kansalainen tekee.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.
Kommentit (590)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitavasti rakennettu lokakampanja, menin itsekin aluksi vähän vipuun, kun tietoa annosteltiin sopivin sykäyksin. Marin on ollut vapaalla, piste. Hänellä ei ollut sovittuja kokouksia, eikä tiedossa erityistä seurantaa vaativaa tilannetta. Ei pääministerin oleteta päivystävän sanan varsinaisessa merkityksessä, riittää että hän on tavoitettavissa ja kykenee tarvittaessa noudattamaan protokollaa.
Entä bilettämien vieraiden kanssa (kaikkia hän ei tuntenut) ja asettuminen tyrkylle kuvattavaksi. Entä se, että on tiennyt videon menevän someen? Onko tämäkin sopivaa? Seurauksia ei varmasti kaikki vielä tiedä. Niiiden videoita voi tulla julki joissakin tilanteissa myöhemmin samoin kuvia bileistä, ihan ok?
Asettuminen kuvattavaksi? Pöyristyttävää.... Oikeasti.. Akka tanssii kameralle, ketä kiinnostaa, ei muita kuin sinua #Mitähän ne meistäkin nyt oikein ajattelee.
Ehkä sinunkin olisi aika kömpiä omin jaloin pois sieltä 1950-luvulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mogilny89 kirjoitti:
Ylläpito on taas antanut ostetut peukutukset muutamalle ekalle sivulle, jotta näyttäisi siltä, että kansa on Marinia vastaan. Tää on asia, mihin Venäjän propaganda on jo ottanut kiinni, että Vauvafoorumilla käytetään mielenhallintaa näiden ylläpidon järjestämien peukkujen muodossa. Mielestäni niistä pitäisi luopua, ettei Putin joudu vapauttamaan Suomea vauvafoorumista.
Kansa on Marinia vastaan
No enpä tiedä. Tän uutisen mukaan ne kansalaiset, jotka ovat Marin-kohusta tuohtuneita, ovat selvässä vähemmistössä https://www.mtv.fi/sarja/mtv-uutiset-live-33001002003/tata-mielta-kansa… . Ehkä tulevat puoluekannatusmittaukset myös kertovat asiasta jotain, mutta niitä julkaistaneen vasta syyskuussa.
Mielenkiintoisinta tuossa oli se, että kolmasosa vastaajista jotka voisivat periaatteessa äänestää Marinia olivat sitä mieltä videot vaikuttivat heikentävästi hänen houkuttelevuuteensa edustajana.
Kysymyksissä oli myös selvä väärä kysymyksen asettelu. On hyvä, että pääministerillä on vapaa-aikaa, mutta jos hänen odotetaan olevan työkuntoinen ja kykenevä tekemään päätöksiä niin silloin hän ei ole sitä, jos hän juo alkoholia niin paljon, että ei muista enää edes määriä. Pääministerillä pitää olla nimetty sijainen, kun hän vaihtaa viihteelle, niin silloin näistä skandaaleista päästään ja hän saa irrotella vaikka maanantaiaamuun.Tuohon päätöksentekokykyynkin on jo asiantuntija antanut lausuntonsa, joten siihen on naurettava vedota. Todellisuudessa ei tule sellaista tilannetta, että keskellä yötä muutaman minuutin varoajalla pitäisi tehdä joku iso ja tärkeä päätös ilman minkäänlaista ennakkotietoa ja valmistelua.
Jos Venäjä räjäyttää ydinvoimalan Ukrainassa, siitä ilmeisesti ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen Suomen pääministerille.
Jos Estonian kaltainen laiva uppoaa Suomen lähistöllä, siitäkin ilmeisesti toimitetaan ennakkotieto Suomen pääministerille jo ennen onnettomuutta.
On hienoa, että Suomen pääministeri saa tällaista suorastaan yliluonnollista ennakkotietoa suuronnettomuuksista!

Onkohan 23.2.2022 klo 23:00 käyty seuraavanlainen keskustelu?
Putin: Zhanna, hjuvaa iltaa. Tjiedan, etta olet ljahdossa pijan bjileisiin, mutta sjinun on hjuva tjietaa, etta hjyokkaamme jensi yona Ukrainaan klo 03:40 alkaen.
MItäpä sitä yöaikaan tapahtuisi?
M46 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääministerin ja Minnan erottaa siitä, että työajat ja vastuu ovat aivan eri tasolla. Se 1% ajasta kun he ovat vapaalla, molempia koskee kuitenkin samat säännön.
Ei laittomuuksia -check!
Sekä jos haluaa olla moraalinvartijana niin:
Ei vilautteluja eikä vieraiden miesten/naisten pussailua -check!Sannan käytös kestää kaiken tarkastelun. Get over it!
Sanna Marin ja muutkin yhteiskunnan johtohenkilöt saavat tehdä yksityisissä bileissä ja makuuhuoneen puolella mitä lystäävät, mutta pidän ongelmana sitä että videoita ilmestyy julkisuuteen.
Eikö Marin siis saa bilettää rennosti ystävien seurassa, juhlia nauttien päihteitä ja harrastaa parisuhteen yksityisiä asioita? Saa, mutta en siis pidä sopivana että näistä löytyy kuvamateriaalia.
En hyväksy miespuolisten poliitikkojen juhlimisista olevia videoita, joista en viimeisen neljännesvuosisadan ajalta muista kuin Touko Aallon bilettämisen. Arhinmäen kännäily talviolympialaisissa ja Hakkaraisen kännisekoilu eduskunnan bileissä eivät edusta sopivaa käytöstä, ja näistä ei taida olla kuvamateriaalia. Kukaan näistä kolmesta ei ollut pääministeri. Touko Aallon biletystä arvosteltiin, mutta ei toki Viher-Vasemmiston piirissä. Kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävää hoitanutta Arhinmäkeä ei kiitelty, mutta Viher- Vasemmistossa ei tainnut olla intoa asialla retostella, vaikka poliittiset vastustajat varmasti asiasta valittivat. Hakkaraista haukuttiin ja rankaistiin reilusti.
Rydmanin yksityiselämän ruotimisesta on jo kirjoitettu tähänkin ketjuun, vaikka nämähän ovat yksityiselämän asioita, vai?
Esimerkiksi jopa Väyrysen muistaakseni väitetään sikailleen nuorempana, Kekkosen aikaan, jolloin epäsopivaa käytöstä oli ilmeisesti paljon, mutta pääosin julkisuudelta piilossa.
Kenen miespuolisen edustajan juhlimista voi siis Marinin bilettämiseen verrata?
Kansainvälisistä poliitikoista Bill Clinton on kyllä saanut reilusti negatiivista julkisuutta yksityiselämän hölmöilyidensä vuoksi ja nyt myös Trumpin yksityisiä bisneksiä, tekemisiä ja sanomisia selvitetään vuosia. Mitä poliitikko saa twitteriin kirjoitella työajan ulkopuolella? Miten saa toimia virallisten tilaisuuksien ulkopuolella? Joe Biden joutuu varmaan lopulta vastaamaan omista hölmöilyistään ja erityisesti hänen poikansa osalta asioita tullaan tulevaisuudessa selvittämään.
Jokainen ihminen on velvollinen edustamaan ulospäin oman organisaationsa kannata neutraalisti tai positiivisesti. Antoiko video Marinin juhlimisesta postiiivisen tai neutraalin kuvan Suomen hallituksesta/johdosta?
Pitkän selostuksen teit paheksuaksesi tekoa, jota Marin ei edes itse tehnyt.
Kaatukoon vaikka lattialle umpijurissa JOS ON SOVITULLA LOMALLA JA SIJAINEN HOITAMASSA PÄÄMINISTERIN VIRKAA, nyt ei ollut kumpaakaan vaan lomat peruttu ja ketään ei sijaistamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulehden toimittajan selitykset eivät pidä merivettä.
Totta kai pääministerikin saa ottaa rennosti. Ei kukaan oikeasti ajattele noin, että siinä ja siinä virassa pitää olla koko ajan vakava ja virallinen. Mahtaako toimittajalla olla itsellään koskaan hauskaa, kun ei salli sitä pääministerillemme ollenkaan?
Pääministerillä on loma-ajat siinä missä kenellä tahansa muullakin. Hän on siitä harvinainen ihminen, että hänen palkkiossaan on huomioitu jatkuva päivystysvalmius, sen sijaan aika monella on tilanne se, että niitä töitä tehdään palkatta myös omalla ajalla. Minä olen sitä mieltä, että jos pääministerin tehtävä on nykyisellään liian rankka, niin sitten sitä pitää keventää niin, että pääministerillä on oikeasti vapaata aikaa jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa, mutta jonkun muun pitää sitten hoitaa ne työt jos tilanne tulee päälle ja rahoitus pitää rakentaa pääministerin palkkiota leikkaamalla. Ei voi olla niin, että kuorii vain kermat kakusta valtaisalla somepainostuksella, mutta saavutetuista eduista ei sitten ole valmis tinkimään pätkääkään.
Tätähän te nyt jaksatte toitottaa, mutta fakta on nyt se, että
1) yhtäkään tehtävää ei ole jäänyt hoitamatta
2) on ihan normaali oletus, että yöaikaan ei ole istuntoja, neuvotteluita tms, jota varten tarvittaisiin pääministeriä
3) mahdolliset äkilliset kriisitilanteet hoitaa joku ihan muu kuin pääministeri ja hänen tehtävänsä eivät edellytä tekemään isoja päätöksiä keskellä yötä parin minuutin varoajalla.
Eli näiden faktojen nojalla on järkyttävän typerää sanoa, että pääministeri ei saa lauantaiyöllä juoda muutamaa olutta ja tanssia.
Vierailija kirjoitti:
Kaatukoon vaikka lattialle umpijurissa JOS ON SOVITULLA LOMALLA JA SIJAINEN HOITAMASSA PÄÄMINISTERIN VIRKAA, nyt ei ollut kumpaakaan vaan lomat peruttu ja ketään ei sijaistamassa.
voi hyvä luoja, osa porukasta ei ole ilmeisesti ole koskaan ollut työelämässä. Kyllä sitä vapaa-aikaa on muulloinkin kuin loma-ajalla ja sijaisjärjestelyjen ollessa voimassa. Esimerkiksi kaupan esimieskin saa ihan vapaasti juhlia kaupan ollessa kiinni, vaikka olisikin oltava valmis reagoimaan varashälytyksiin. Ei sellaista varten nyt herranjestas sijaisia ja lomia tarvita.

Pikkasen eri virka tyo kaupan esimies, kuin Suomen pääministeri. Pääministeriltä odotetaan vähän enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mogilny89 kirjoitti:
Ylläpito on taas antanut ostetut peukutukset muutamalle ekalle sivulle, jotta näyttäisi siltä, että kansa on Marinia vastaan. Tää on asia, mihin Venäjän propaganda on jo ottanut kiinni, että Vauvafoorumilla käytetään mielenhallintaa näiden ylläpidon järjestämien peukkujen muodossa. Mielestäni niistä pitäisi luopua, ettei Putin joudu vapauttamaan Suomea vauvafoorumista.
Kansa on Marinia vastaan
No enpä tiedä. Tän uutisen mukaan ne kansalaiset, jotka ovat Marin-kohusta tuohtuneita, ovat selvässä vähemmistössä https://www.mtv.fi/sarja/mtv-uutiset-live-33001002003/tata-mielta-kansa… . Ehkä tulevat puoluekannatusmittaukset myös kertovat asiasta jotain, mutta niitä julkaistaneen vasta syyskuussa.
Mielenkiintoisinta tuossa oli se, että kolmasosa vastaajista jotka voisivat periaatteessa äänestää Marinia olivat sitä mieltä videot vaikuttivat heikentävästi hänen houkuttelevuuteensa edustajana.
Kysymyksissä oli myös selvä väärä kysymyksen asettelu. On hyvä, että pääministerillä on vapaa-aikaa, mutta jos hänen odotetaan olevan työkuntoinen ja kykenevä tekemään päätöksiä niin silloin hän ei ole sitä, jos hän juo alkoholia niin paljon, että ei muista enää edes määriä. Pääministerillä pitää olla nimetty sijainen, kun hän vaihtaa viihteelle, niin silloin näistä skandaaleista päästään ja hän saa irrotella vaikka maanantaiaamuun.Tuohon päätöksentekokykyynkin on jo asiantuntija antanut lausuntonsa, joten siihen on naurettava vedota. Todellisuudessa ei tule sellaista tilannetta, että keskellä yötä muutaman minuutin varoajalla pitäisi tehdä joku iso ja tärkeä päätös ilman minkäänlaista ennakkotietoa ja valmistelua.
Jos Venäjä räjäyttää ydinvoimalan Ukrainassa, siitä ilmeisesti ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen Suomen pääministerille.
Jos Estonian kaltainen laiva uppoaa Suomen lähistöllä, siitäkin ilmeisesti toimitetaan ennakkotieto Suomen pääministerille jo ennen onnettomuutta.
On hienoa, että Suomen pääministeri saa tällaista suorastaan yliluonnollista ennakkotietoa suuronnettomuuksista!
Jos Venäjä räjäyttää ydinvoimalan, luuletko, että pääministerin veren promillemäärä määrittelee sen, miten tuhoisat seuraukset ovat? Vai onko Marinilla joku taikanappi, jolla pääsee kääntämään ajan taaksepäin, että pääsee sankarinviitta viuhuen estämään tapahtuman?
Voisiko joku kertoa, miten te kuvittelette, että nämä tilanteet etenevät? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulehden toimittajan selitykset eivät pidä merivettä.
Totta kai pääministerikin saa ottaa rennosti. Ei kukaan oikeasti ajattele noin, että siinä ja siinä virassa pitää olla koko ajan vakava ja virallinen. Mahtaako toimittajalla olla itsellään koskaan hauskaa, kun ei salli sitä pääministerillemme ollenkaan?
Pääministerillä on loma-ajat siinä missä kenellä tahansa muullakin. Hän on siitä harvinainen ihminen, että hänen palkkiossaan on huomioitu jatkuva päivystysvalmius, sen sijaan aika monella on tilanne se, että niitä töitä tehdään palkatta myös omalla ajalla. Minä olen sitä mieltä, että jos pääministerin tehtävä on nykyisellään liian rankka, niin sitten sitä pitää keventää niin, että pääministerillä on oikeasti vapaata aikaa jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa, mutta jonkun muun pitää sitten hoitaa ne työt jos tilanne tulee päälle ja rahoitus pitää rakentaa pääministerin palkkiota leikkaamalla. Ei voi olla niin, että kuorii vain kermat kakusta valtaisalla somepainostuksella, mutta saavutetuista eduista ei sitten ole valmis tinkimään pätkääkään.
Palkkiossa huomioitu päivystäminen. 😂🤣😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulehden toimittajan selitykset eivät pidä merivettä.
Totta kai pääministerikin saa ottaa rennosti. Ei kukaan oikeasti ajattele noin, että siinä ja siinä virassa pitää olla koko ajan vakava ja virallinen. Mahtaako toimittajalla olla itsellään koskaan hauskaa, kun ei salli sitä pääministerillemme ollenkaan?
Pääministerillä on loma-ajat siinä missä kenellä tahansa muullakin. Hän on siitä harvinainen ihminen, että hänen palkkiossaan on huomioitu jatkuva päivystysvalmius, sen sijaan aika monella on tilanne se, että niitä töitä tehdään palkatta myös omalla ajalla. Minä olen sitä mieltä, että jos pääministerin tehtävä on nykyisellään liian rankka, niin sitten sitä pitää keventää niin, että pääministerillä on oikeasti vapaata aikaa jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa, mutta jonkun muun pitää sitten hoitaa ne työt jos tilanne tulee päälle ja rahoitus pitää rakentaa pääministerin palkkiota leikkaamalla. Ei voi olla niin, että kuorii vain kermat kakusta valtaisalla somepainostuksella, mutta saavutetuista eduista ei sitten ole valmis tinkimään pätkääkään.
Tätähän te nyt jaksatte toitottaa, mutta fakta on nyt se, että
1) yhtäkään tehtävää ei ole jäänyt hoitamatta
2) on ihan normaali oletus, että yöaikaan ei ole istuntoja, neuvotteluita tms, jota varten tarvittaisiin pääministeriä
3) mahdolliset äkilliset kriisitilanteet hoitaa joku ihan muu kuin pääministeri ja hänen tehtävänsä eivät edellytä tekemään isoja päätöksiä keskellä yötä parin minuutin varoajalla.
c
1 ja 2. On typerää lähteä siitä oletuksesta, että yöaikaan ei tapahdu mitään. On kulunut kuusi kuukautta siitä, kun Venäjä hyökkäsi aamuyöllä Ukrainaan ja teki totta siitä mihin moni ei uskonut.
3. Oletko sitä mieltä, että esimerkiksi räjähdys isossa ydinvoimalassa tai aseellinen konflikti Suomea vastaan ei edellyttäisi sitä, että meillä olisi täysissä järjen ja sielunvoimissa oleva pääministeri juuri siitä hetkestä alkaen? Miksi häntä sitten pitää ylipäätään pitää valmiudessa, jos hänellä ei ole mitään virkaa? Muutetaan normaali virka-aika ja palkkaus sen mukaiseksi.
On rikollista väittää, että pääministeri joi pari olutta, kun hän sanoi itsekin, että ei muista nauttimiensa juomien määrää kuten ei myöskään sitä, että häntä olisi suudeltu kaulalle, vaikka kaikki kuvat todistavat muuta. MIkä on motiivisi valehtelulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaatukoon vaikka lattialle umpijurissa JOS ON SOVITULLA LOMALLA JA SIJAINEN HOITAMASSA PÄÄMINISTERIN VIRKAA, nyt ei ollut kumpaakaan vaan lomat peruttu ja ketään ei sijaistamassa.
voi hyvä luoja, osa porukasta ei ole ilmeisesti ole koskaan ollut työelämässä. Kyllä sitä vapaa-aikaa on muulloinkin kuin loma-ajalla ja sijaisjärjestelyjen ollessa voimassa. Esimerkiksi kaupan esimieskin saa ihan vapaasti juhlia kaupan ollessa kiinni, vaikka olisikin oltava valmis reagoimaan varashälytyksiin. Ei sellaista varten nyt herranjestas sijaisia ja lomia tarvita.
Pikkasen eri virka tyo kaupan esimies, kuin Suomen pääministeri. Pääministeriltä odotetaan vähän enemmän.
Niin, sinä odotat. Kerrohan miten olisi käytännössä edes mahdollista odottaa, että pääministeri ei esimerkiksi nukkuisi ellei hänellä ole sijaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulehden toimittajan selitykset eivät pidä merivettä.
Totta kai pääministerikin saa ottaa rennosti. Ei kukaan oikeasti ajattele noin, että siinä ja siinä virassa pitää olla koko ajan vakava ja virallinen. Mahtaako toimittajalla olla itsellään koskaan hauskaa, kun ei salli sitä pääministerillemme ollenkaan?
Pääministerillä on loma-ajat siinä missä kenellä tahansa muullakin. Hän on siitä harvinainen ihminen, että hänen palkkiossaan on huomioitu jatkuva päivystysvalmius, sen sijaan aika monella on tilanne se, että niitä töitä tehdään palkatta myös omalla ajalla. Minä olen sitä mieltä, että jos pääministerin tehtävä on nykyisellään liian rankka, niin sitten sitä pitää keventää niin, että pääministerillä on oikeasti vapaata aikaa jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa, mutta jonkun muun pitää sitten hoitaa ne työt jos tilanne tulee päälle ja rahoitus pitää rakentaa pääministerin palkkiota leikkaamalla. Ei voi olla niin, että kuorii vain kermat kakusta valtaisalla somepainostuksella, mutta saavutetuista eduista ei sitten ole valmis tinkimään pätkääkään.
Palkkiossa huomioitu päivystäminen. 😂🤣😂😂
Hän on 24/7 valmiustilassa, eli päivystää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaatukoon vaikka lattialle umpijurissa JOS ON SOVITULLA LOMALLA JA SIJAINEN HOITAMASSA PÄÄMINISTERIN VIRKAA, nyt ei ollut kumpaakaan vaan lomat peruttu ja ketään ei sijaistamassa.
voi hyvä luoja, osa porukasta ei ole ilmeisesti ole koskaan ollut työelämässä. Kyllä sitä vapaa-aikaa on muulloinkin kuin loma-ajalla ja sijaisjärjestelyjen ollessa voimassa. Esimerkiksi kaupan esimieskin saa ihan vapaasti juhlia kaupan ollessa kiinni, vaikka olisikin oltava valmis reagoimaan varashälytyksiin. Ei sellaista varten nyt herranjestas sijaisia ja lomia tarvita.
Pikkasen eri virka tyo kaupan esimies, kuin Suomen pääministeri. Pääministeriltä odotetaan vähän enemmän.
Ennen ei edes tarvinnut olla tavoitettavissa. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulehden toimittajan selitykset eivät pidä merivettä.
Totta kai pääministerikin saa ottaa rennosti. Ei kukaan oikeasti ajattele noin, että siinä ja siinä virassa pitää olla koko ajan vakava ja virallinen. Mahtaako toimittajalla olla itsellään koskaan hauskaa, kun ei salli sitä pääministerillemme ollenkaan?
Pääministerillä on loma-ajat siinä missä kenellä tahansa muullakin. Hän on siitä harvinainen ihminen, että hänen palkkiossaan on huomioitu jatkuva päivystysvalmius, sen sijaan aika monella on tilanne se, että niitä töitä tehdään palkatta myös omalla ajalla. Minä olen sitä mieltä, että jos pääministerin tehtävä on nykyisellään liian rankka, niin sitten sitä pitää keventää niin, että pääministerillä on oikeasti vapaata aikaa jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa, mutta jonkun muun pitää sitten hoitaa ne työt jos tilanne tulee päälle ja rahoitus pitää rakentaa pääministerin palkkiota leikkaamalla. Ei voi olla niin, että kuorii vain kermat kakusta valtaisalla somepainostuksella, mutta saavutetuista eduista ei sitten ole valmis tinkimään pätkääkään.
Palkkiossa huomioitu päivystäminen. 😂🤣😂😂
Hän on 24/7 valmiustilassa, eli päivystää.
Ja höpöhöpö.

Samaa mieltä, hänelle maksetaan valmiudessa olosta, mutta käytännössä hän ryyppää ja rällää veronmaksajien maksamalla ajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitavasti rakennettu lokakampanja, menin itsekin aluksi vähän vipuun, kun tietoa annosteltiin sopivin sykäyksin. Marin on ollut vapaalla, piste. Hänellä ei ollut sovittuja kokouksia, eikä tiedossa erityistä seurantaa vaativaa tilannetta. Ei pääministerin oleteta päivystävän sanan varsinaisessa merkityksessä, riittää että hän on tavoitettavissa ja kykenee tarvittaessa noudattamaan protokollaa.
Entä bilettämien vieraiden kanssa (kaikkia hän ei tuntenut) ja asettuminen tyrkylle kuvattavaksi. Entä se, että on tiennyt videon menevän someen? Onko tämäkin sopivaa? Seurauksia ei varmasti kaikki vielä tiedä. Niiiden videoita voi tulla julki joissakin tilanteissa myöhemmin samoin kuvia bileistä, ihan ok?
Minä en nyt kyllä parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään, miten vieraiden kanssa bilettäminen ja kuvattavaksi asettuminen olisivat väärin. Hän on kuvissa muutenkin ihan koko ajan ja joutuu kohtaamaan vieraita ihmisiä. Mutta lauantai-iltana tämä on väärin?
Venäjän mediassa on jo levitelty juttuja kuinka Suomen pääministeri on sekoillut kamoissaan. Näin ne nasunarkkarijutut menee läpi mitä Venäjä jakaa.
Ovat isänmaan pettureita. Taisivat saada rahaa Venäjältä.
Hommatkaa jo elämä :D Tai ees jotain puoliks mielenkiintosta keskusteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulehden toimittajan selitykset eivät pidä merivettä.
Totta kai pääministerikin saa ottaa rennosti. Ei kukaan oikeasti ajattele noin, että siinä ja siinä virassa pitää olla koko ajan vakava ja virallinen. Mahtaako toimittajalla olla itsellään koskaan hauskaa, kun ei salli sitä pääministerillemme ollenkaan?
Pääministerillä on loma-ajat siinä missä kenellä tahansa muullakin. Hän on siitä harvinainen ihminen, että hänen palkkiossaan on huomioitu jatkuva päivystysvalmius, sen sijaan aika monella on tilanne se, että niitä töitä tehdään palkatta myös omalla ajalla. Minä olen sitä mieltä, että jos pääministerin tehtävä on nykyisellään liian rankka, niin sitten sitä pitää keventää niin, että pääministerillä on oikeasti vapaata aikaa jolloin voi tehdä ihan mitä huvittaa, mutta jonkun muun pitää sitten hoitaa ne työt jos tilanne tulee päälle ja rahoitus pitää rakentaa pääministerin palkkiota leikkaamalla. Ei voi olla niin, että kuorii vain kermat kakusta valtaisalla somepainostuksella, mutta saavutetuista eduista ei sitten ole valmis tinkimään pätkääkään.
Tätähän te nyt jaksatte toitottaa, mutta fakta on nyt se, että
1) yhtäkään tehtävää ei ole jäänyt hoitamatta
2) on ihan normaali oletus, että yöaikaan ei ole istuntoja, neuvotteluita tms, jota varten tarvittaisiin pääministeriä
3) mahdolliset äkilliset kriisitilanteet hoitaa joku ihan muu kuin pääministeri ja hänen tehtävänsä eivät edellytä tekemään isoja päätöksiä keskellä yötä parin minuutin varoajalla.
c
1 ja 2. On typerää lähteä siitä oletuksesta, että yöaikaan ei tapahdu mitään. On kulunut kuusi kuukautta siitä, kun Venäjä hyökkäsi aamuyöllä Ukrainaan ja teki totta siitä mihin moni ei uskonut.
3. Oletko sitä mieltä, että esimerkiksi räjähdys isossa ydinvoimalassa tai aseellinen konflikti Suomea vastaan ei edellyttäisi sitä, että meillä olisi täysissä järjen ja sielunvoimissa oleva pääministeri juuri siitä hetkestä alkaen? Miksi häntä sitten pitää ylipäätään pitää valmiudessa, jos hänellä ei ole mitään virkaa? Muutetaan normaali virka-aika ja palkkaus sen mukaiseksi.
On rikollista väittää, että pääministeri joi pari olutta, kun hän sanoi itsekin, että ei muista nauttimiensa juomien määrää kuten ei myöskään sitä, että häntä olisi suudeltu kaulalle, vaikka kaikki kuvat todistavat muuta. MIkä on motiivisi valehtelulle?
1. ja 2. Näitä rajahyökkäyksiä pystytään kyllä ennakoimaan. Tämän on Marin itse kertonut ja myöskin valtioneuvoston turvallisuusjohtaja. Ja kyllä maalaisjärjenkin pitäisi sanoa, että niillä puolustusvoimien ja rajavartiolaitosten päälliköillä myös jonkinlaiset vastuut ja osaaminen näissä asioissa on.
3. On omituinen väite, että pääministerillä ei ole mitään virkaa, ellei häntä tarvita yöaikaan mitä mielikuvituksellisimpien kriisien pelastajaksi. Tiedätkö sinä, mitä pääministerin työ pääasiassa on? Mistä on tullut tällainen oletus, että hän on joku hätäkeskuspäivystäjä?
Kerrankin asiaa. Häiritsee tässä keskustelussa, että kansa jaetaan kahtia sen mukaan oletko jonkun poliitikon puolella vai häntä vastaan, eikä itse asiasta keskustella lainkaan.