Lue keskustelun säännöt.
Huoltajat ilmoittavat kouluun, ettei lapsen tarvitse lukea kirjoja, koska näin on kotona sovittu Opettajat avautuvat, millaisilla asioilla vanhemmat piinaavat
21.08.2022 |
Hyvät palstamammat ja -sedät. Antakaamme opettajille työrauha, älkäämme olko tässä jutussa mainittujen vanhempien kaltaisia etuoikeutettuja "Kareneita".
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009001096.html
Niin, mikä se Karen on?
https://en.wikipedia.org/wiki/Karen_(slang)
Kiitos jo etukäteen.
Kommentit (639)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se itseäni ärsytti erityisesti alakoulussa, kun vanhemmat ei tunnu millään tajuavan, etten voi muistaa huolehtia kaikesta. Opetustyö on äärettömän intensiivistä ja hammaslääkäriinkin muistan vain ja ainoastaan lähettää lapsen, jos olen laittanut puhelimen huutamaan sitä pöydälle. Mutta kun tulee juuri näitä "katsotko, että on hanskat" -tyyppisiä. Tekisi mieli vastata, että en katso. Käske itse kotona tai olkoon ilman. Sitten yritän vastata jotain, että yritän muistaa jne. Vanhemmat ei tajua, mitä se on muistaa asioita siinä 25 oppilaan ryhmässä, kun työ on äärimmäisesti huomion ja aistit kuormittavaa muutenkin.
Onneksi pelastauduin yläkouluun. Siellä ei sentään tarvi kenenkään takkeja kyttäillä. Toisaalta kääntöpuolena on tämä jatkuva vaatiminen tuen yms. päälle. Ei vaan ole resurssia, että jokaista huomioitaisiin niin tai näin. Tämä on massalaitos, jossa ei ole henkilökohtaista palvelua juurikaan saatavilla. Sitten itseäni ärsyttää eniten nämä kädettömät, jotka raivoaa omaa epäonnistumistaan tai lapsensa epäonnistumista. Eivät pysty edes sanomaa kunnolla, mikä on ongelma. Lapsella voi olla haasteita kuten autismin kirjoa ja kaipa ne on lääkärit aina sanoneet, että piirteet laimenee vanhemmiten. Yhtäkkiä säikähtävät yläkouluiässä, että täysi-ikäisyys häämöttää ja lapsi on edelleen outo. Niin, minkäs sille voi. Ei koulu pysty auttamaan sen kummemmin. Jos oppilas pärjää yleisopetuksessa edes kohtuullisesti, niin me emme voi ratkaista sitä, että lapsi muuttuisi normaaliksi.
Kuulosti varmaan turhan negalta. Oikeasti aivan valtaosa vanhemmista on asiallisia ja kohtuullisia. Jotkut jopa suorastaan ihania tuessaan koululle. Sen olen oppinut, etten ole lapseni opettajiin oikeastaan koskaan yhtyedessä. Vain poissaolot ilmoitan ja kerran olen kysynyt eräästä kiusaamistapauksesta. Muuten en kuormita tai pyydä mitään palvelua saati laita kyselyitä perään, että miksi niin tai näin. Hoitakoon he duuninsa ja ei se huonosti kokonaisuudessaan mene.
pitäisi enemmän saada avustajia luokkaan, opettaja saisi keskittyä Opettamiseen.
Ei, vaan nykyistä useampien vanhempien pitäisi oikeasti kasvattaa omia lapsiaan, jotta heillä olisi valmiudet käydä koulua normaalisti.
monethan on päivähoidossa ja eskari nykyään pakollinen, tietenkin vanhemmat päävastuussa kasvatuksesta. Rakkaus ja rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lgkdfög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan työtäni opettajana. Oppilaiden kanssa tulen hyvin toimeen. Hankalat huoltajat ovat kuitenkin työni rasittavin osa. He imevät motivaation ja tuhlaavat aikaani - aikaa, jonka käyttäisin mieluummin opetuksen suunnitteluun tai oppilaiden kohtaamiseen. Jokainen turha Wilma-viesti tai yhteydenotto on pois opetuksesta ja oppilailta.
Tämä tulee aina hämmentämään minua. Lääkäri esimerkiksi "haluaisi vain tehdä työnsä", eli hoitaa sitä potilaan kehoa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman että potilas millään tavalla puuttuu hoitoon. Onko sitä vaikea hahmottaa, että siinä hoidetaan nimenomaan sen potilaan eli jonkun toisen ihmisen kehoa ja kyseessä on palveluammatti eikä mikään itseilmaisuammatti? Se työ on olennaisesti sitä, että se ihminen joka hallitsee sitä sairastavaa kehoa otetaan siinä huomioon, tehdään yhteistyötä, vuorovaikutetaan.
Sama juttu opettajissa. Tuliko yllätyksenä, että vanhemmat haluavat tietää ja vaikuttaa siihen mitä koulussa heidän lapsilleen opetetaan, ja miten? Kuvittelitteko tosissanne, että kunhan lapset vain tuodaan sinne kouluun niin saatte opettaa aivan miten itse parhaaksi katsotte ilman että lapsista lopulta vastuussa olevat, lapsia aidosti rakastavat vanhemmat haluavat puuttua mihinkään? Joku ketjussa sanoikin, että lapsiyksilö on hänelle opettajana lopulta vain yksi tuhannesta (eli ei voi mistään aidosta välittämisestä puhua toisin kuin vanhempien kohdalla). Te siellä opetatte ensisijaisesti jonkun aikuisen lasta, ette pelkästään lasta, riippumatonta ihmisyksilöä. Eikö opettajankoulutuksessa opeteta, että työ on vuorovaikutusta kodin ja koulun välillä...?
Opettajat tekevät erittäin paljon kodin kanssa ja koulun sisällä yhteistyötä ja joskus tuntuu, ettei aika riitä laadukkaaseen opetukseen. Oppilashuoltotyöryhmässä käydään kerran kuukaudessa, se vie pari oppituntia pois työaikaa. Opettaja suunnittelee tunnit etukäteen, antaa tehtävät ja koulunkäynnin ohjaaja tulee siksi aikaa luokkaan. Wilmaan menee keskimäärin tunti päivässä. Luen vanhempien viestit, vastaan niihin, merkitsen poissaolot ja muut tuntimerkinnät. Vanhempainvartit järjestetään meillä kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Silloin tapaan kaikkien 24 oppilaani vanhemmat. Mieluummin toivoisin, että niissä keskusteluissa vanhemmat toisivat ajatuksiaan ja toiveitaan esille eikä joka viikko viestejä. Opettajatkin ovat ihmisiä. Vanhempi voi laittaa aamulla klo 7 viestin, että meidän Jaakko kokee vaikeaksi matematiikan desimaalit, saisiko siihen tukea. Saa olla aika tarkkana, ettei se unohdu. Oma opettaja sen tuen järjestelee, esim. tukiopetuksena tai lähettää erityisopettajan luokkaan, mihin tarvitaan päätös, mutta ei se samana päivänä yleensä onnistu.
Yleisimmät asiat, joista vanhemmat ovat yhteydessä minuun, ovat olleet kadonneet tavarat. Me käymme oppilaan kanssa löytötavarahuoneessa etsimässä penaalia, pupukynää, toista mustaa sukkaa, sormikasta, sateenvarjoa, kodin avaimia, kännykkää, jopa silmälaseja. Omituisin koululle kadonnut esine oli kannettava tietokone oppilaan kotoa. Se ei selvinnyt, miksi koululainen oli tuonut perheen läppärin mukanaan kouluun. Vanhemmat hakivat rehtorilta vahingonkorvauksia, joita ei maksettu.
Koulupäivän jälkeen saatetaan yhdessä tutkia roskiksia, vessan roskiksia, vaatenaulakoita, piha-aluetta, että kadonnut tavara löytyisi. Viime vuosina vanhemmat ovat muuttuneet hyvinkin asiattomiksi, mitä kadonneisiin tavaroihin tulee. Eräs äiti huusi puoli tuntia puhelimessa, ettei koululla pidetä mitään huolta tavaroista, vaikka vaaditaan, että pitää olla kynät ja kumit ja sisäliikuntavaatteet. Se on myös osa oppimista, että opettelee huolehtimaan omista tavaroistaan. Olen itsekin ollut koululainen ja siihen aikaan tuskin kenenkään vanhemmat olisivat opettajalle huutaneet oman lapsensa kadonneista tavaroista. Lapsilla oli omalla vastuullaan pitää tavaroistaan huoli ja jos jotain unohti, piti itse etsiä.
Yhteistyöstä vielä sellainen huomio, että sain viime syksynä paljonkin vihaisia viestejä, kun en lähettänyt joka perjantai-ilta viikkokirjettä vanhemmille. Luokan edellinen opettaja oli lähettänyt. Koska palaute oli niin negatiivista, avasin asiaa Wilma-viestillä, että tiedotan erityisistä asioista, jos on retkiä tai uimahallivuoroja, mutta jos ei tule viestiä, etenemme Wilman lukujärjestyksen mukaisesti ja läksyt ja kokeet merkitsen Wilmaan. Sen viikkokirjeen kirjoittaminen ei muuten yleensä sisälly opettajan palkalliseen työaikaan. Kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön merkityt tunnit kuluvat muuhun yhteydenpitoon, vanhempainvartteihin ja vanhempainiltoihin eikä ainakaan minulla ole jäänyt aikaa perjantai-iltaisin kirjoitella kirjeitä.
Noista kadonneista tavaroista sen verran, että aina ei ole kyse siitä, että oppilas olisi huolimaton eikä pitäisi huolta omista tavaroistaan. Etenkin ne roskiksesta löytyneet tavarat on usein heitetty sinne ihan jonkun muun kuin sen omistajan toimesta. Oman lapsen luokalla oli vuoden ajan tilanne, jossa todella monelta katosi tavaroita ja todella usein. Ja nimenomaan tilanteissa, kun vaatteita, reppuja tai vaikka niitä uimakamppeita säilytettiin käytävällä tai muuten paikassa, jossa lapsi ei itse voinut niitä vahtia. Niitä löytyi sitten aivan kummallisista paikoista. Naapuriluokalla oli lapsi, jonka opettaja laittoi usein käytävään häiriköinnin jälkeen Kun tämä lapsi vaihtoi koulua, yhtäkkiä tavarat alkoivat pysyä tallessa. Valitettavan usein näissä on kyse myös kiusaamisesta.
Really! Opettajat etsivät kadonneita tavaroita? Mitä päiväkotimeininkiä! Eivät etsineet ennen, eikä tarvitse etsiä nykyäänkään. Oppilaat pitäkööt huolen tavaroistaan ja etsikööt itse. Opettajat olivat ennen jämäköitä auktoriteetteeja, ehkä kannattaa ottaa sama asenne tänäkin päivänä.
Opettajilta on viety mahdollisuus olla niitä auktoriteettejä. Auktoriteetteihin kun liittyy sellainen pikku seikka, että pitäisi voida langettaa seuraamuksia, mutta nykyään ei saa koskea lapsiin edes siirtääkseen lasta muihin tiloihin, ei saa uhkailla yhtään millään, ei saa korottaa ääntä, ei saa edes luokasta käskeä pois jonnekkin käytävään olemaan, kun eihän lasta saa jättää yksin. Ja uhkaileppas vanhemmille kertomisella niin eipä sekään auta kuin ehkä osaan, koska aika monella on vanhemmat, joita ei joko kiinnosta tai sitten sellaiset jotka ajattelee, että lapsi on viaton kullannuppu ja opettaja ikävä kiusaaja.
Niin unohtamatta myös sitä, että oppilaat on puhelimet esillä ja valmiina ottamaan videokuvaa heti kun vähänkään näyttää siltä, että kohta tapahtuu jotakin = opettajan hermostuminen voi johtaa julkiseen nöyryyttämiseen, joka saattaa levitä sosiaaliseen mediaan ja aina tälle palstalle saakka.
Maailma on muuttunut veikkoseni ja paluuta takaisin ei ole.
Mitä varten niitä kännyköitä ei sitten kerätä pois koulupäivän ajaksi? Joo, on kiellettyä, mutta mistä se on kiinni ettei tuota asiaa muuteta?
Ja eikö niille käytäville saa kameravalvontaa, että opettaja voi ruudulta nähdä lapsen? Sillehän voi antaa ihan jonkun kehittävän tehtävänkin.
Entä onko lapsilla tosiaan nykyään aina koulussa opettaja turvanaan? Välitunneilla koko pihan ja sallittujen tilojen alueella, ja luokassa ennen tunnin alkua? Vai miten se käytäväjäähy on niin erityisen riskialtis hetki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Vanhempien syykö se on, että erityisopetukseen ei enää nykyään pääse?
Koulun nämä asiat pitäisi hoitaa, eikä vain syytellä vanhempia. Ei yksikään vanhempi pidä siitä, että opettaja joutuu yksin hoitamaan tavallista opetustyötä ja "siinä sivussa" vielä monen erityisopettajan työt. Tästä tilanteesta kärsivät kaikki.
Ei se autisti lakkaa olemasta autisti, vaikka hänen vanhempiaan haukuttaisiin kuinka paljon hyvänsä. Lastensuojeluilmoituksetkaan eivät "paranna" autismia.
Oppivelvollisuus on jokaisen suoritettava. Myös niiden lasten jotka tarvitsevat erityistä tukea. Kun erikoisluokkia ei ole, niin silloin ne lapset ovat tavallisilla luokilla.
Siinäpä se. Erityisluokkia saati -kouluja ei enää juuri ole. Päättäjät (ja vanhemmat) on asian näin halunneet inkluusion hengessä (ymmärtämällä sen tahallaan väärin). Vaikka meillä on eriportaisia tukimuotoja ja melkoinen oppilashuoltohimmeli, ei konkreettista apua koulun arjessa ole.
Näin se on. Oppilashuoltohimmeli on hyvä sana. Palavereissa istutaan ja tukitoimia mietitään, vaan mistä saisi konkreettista apua niiden toteuttamiseen. Tulee mielipidettä, että motorisesti levotonta oppilasta ei saa istuttaa paikallaan koko oppituntia. Ok, ymmärrän, mutta kukaan ei pysty keskittymään, jos se motorisesti levoton liikkuu kaiken aikaa ympäri luokkaa, etenkin jos hänen on vaikea myös olla välillä hiljaa. Ei koko koulupäivä voi rakentua niin, että liikumme ympäri koulua, pidämme välillä hiljaisen rauhoittumishetken 10 minuuttia silmät kiinni, teemme ryhmätöitä tutkien innokkaasti ilmiöitä ja katsomme videolta iloisia lauluja. Opettajan täytyy edelleen myös opettaa. Meidän luokassamme on ääntä ja menoa ja pidämme tunteja luonnossa yhdistellen eri oppiaineita. Elämysoppimisen menetelmä on käytössä viikoittain. Silti nämä toimet eivät poista tarvetta lisätuelle. Ihan sama millainen nepsy-oppilas, aina hänellä olisi tarvetta enemmälle tuelle kuin opettaja pystyy antamaan. Sen tuen kuuluu olla muutakin kuin työryhmissä istumista ja vaatimuksia kotoa päin.
Motoristisesti levoton? Sellaisiksiko häirikköjä pitää nykyään kutsua? Voi hyvää päivää. Remmiä p*rseelle, myös vanhemmille, niin oppii istumaan paikoillaan niin kuin kaikki muutkin lapset, mukaan lukien ne sukupolvet, jotka kävivät koulua 1900-luvulla ennen kuin koululaitos pilattiin.
Ne remmiä saaneet 1900 luvun koululaitoksen väärin ymmärretyt eivät oppineet kurituksesta huolimatta tavoille. Adhd oli jo silloin, sillä vaan ei ollut silloin vielä nimeä, ei ollut ymmärrystä. Jo silloin päti hienosti sanonta: "kun taito loppuu, alkaa väkivalta". Ne lapset päätyivät päihteidenkäyttäjiksi ja vankiloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Vanhempien syykö se on, että erityisopetukseen ei enää nykyään pääse?
Koulun nämä asiat pitäisi hoitaa, eikä vain syytellä vanhempia. Ei yksikään vanhempi pidä siitä, että opettaja joutuu yksin hoitamaan tavallista opetustyötä ja "siinä sivussa" vielä monen erityisopettajan työt. Tästä tilanteesta kärsivät kaikki.
Ei se autisti lakkaa olemasta autisti, vaikka hänen vanhempiaan haukuttaisiin kuinka paljon hyvänsä. Lastensuojeluilmoituksetkaan eivät "paranna" autismia.
Oppivelvollisuus on jokaisen suoritettava. Myös niiden lasten jotka tarvitsevat erityistä tukea. Kun erikoisluokkia ei ole, niin silloin ne lapset ovat tavallisilla luokilla.
Siinäpä se. Erityisluokkia saati -kouluja ei enää juuri ole. Päättäjät (ja vanhemmat) on asian näin halunneet inkluusion hengessä (ymmärtämällä sen tahallaan väärin). Vaikka meillä on eriportaisia tukimuotoja ja melkoinen oppilashuoltohimmeli, ei konkreettista apua koulun arjessa ole.
Näin se on. Oppilashuoltohimmeli on hyvä sana. Palavereissa istutaan ja tukitoimia mietitään, vaan mistä saisi konkreettista apua niiden toteuttamiseen. Tulee mielipidettä, että motorisesti levotonta oppilasta ei saa istuttaa paikallaan koko oppituntia. Ok, ymmärrän, mutta kukaan ei pysty keskittymään, jos se motorisesti levoton liikkuu kaiken aikaa ympäri luokkaa, etenkin jos hänen on vaikea myös olla välillä hiljaa. Ei koko koulupäivä voi rakentua niin, että liikumme ympäri koulua, pidämme välillä hiljaisen rauhoittumishetken 10 minuuttia silmät kiinni, teemme ryhmätöitä tutkien innokkaasti ilmiöitä ja katsomme videolta iloisia lauluja. Opettajan täytyy edelleen myös opettaa. Meidän luokassamme on ääntä ja menoa ja pidämme tunteja luonnossa yhdistellen eri oppiaineita. Elämysoppimisen menetelmä on käytössä viikoittain. Silti nämä toimet eivät poista tarvetta lisätuelle. Ihan sama millainen nepsy-oppilas, aina hänellä olisi tarvetta enemmälle tuelle kuin opettaja pystyy antamaan. Sen tuen kuuluu olla muutakin kuin työryhmissä istumista ja vaatimuksia kotoa päin.
Motoristisesti levoton? Sellaisiksiko häirikköjä pitää nykyään kutsua? Voi hyvää päivää. Remmiä p*rseelle, myös vanhemmille, niin oppii istumaan paikoillaan niin kuin kaikki muutkin lapset, mukaan lukien ne sukupolvet, jotka kävivät koulua 1900-luvulla ennen kuin koululaitos pilattiin.
Ne remmiä saaneet 1900 luvun koululaitoksen väärin ymmärretyt eivät oppineet kurituksesta huolimatta tavoille. Adhd oli jo silloin, sillä vaan ei ollut silloin vielä nimeä, ei ollut ymmärrystä. Jo silloin päti hienosti sanonta: "kun taito loppuu, alkaa väkivalta". Ne lapset päätyivät päihteidenkäyttäjiksi ja vankiloihin.
Nimenomaan. Pieni koulu, noin 20 oppilasta ja kaksi tällaista tiedän. Toinen ns. hyvän perheen lapsi. Yhteiskunnalle kustannus lasketaan näiden kahden osalta tällä hetkellä vähintään sadoissa tuhansissa euroissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me vanhemmat tiedetään mikä on lapsille parasta. MINÄ päätän MINUN lapseni asioista, ei kukaan muu, eikä todellakaan opettaja! Opettajilla on työn puolesta velvollisuus kasvattaa minun lastani mutta minä päätän miten se tapahtuu.
Opettaja ei todellakaan ole velvollinen kasvattamaan lastasi, vaan opettamaan häntä opetussuunnitelman mukaisesti. Ja sinä et todellakaan päätä, miten se tapahtuu.
Joku alapeukutti? Se, joka haluaa päättää, miten opettajan pitää omaa mussukkaa opettaa?
Ei meillä ole mussukkaa kouluun laitettavaksi. Alapeukutin kun kyllä siellä kouluissa vaan kasvatetaan. Aina on kasvatettu.
Kovin epäilyttää sellainen mekaaninen opetustyyli, että ei kohtaisi lapsia ihmisinä ja yksilöinä ollenkaan, vaan suorittaisi vaan laput silmillä virallista opetussuunnitelmaa. Ei lasten tarvitse tuollaista roskaa kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lgkdfög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan työtäni opettajana. Oppilaiden kanssa tulen hyvin toimeen. Hankalat huoltajat ovat kuitenkin työni rasittavin osa. He imevät motivaation ja tuhlaavat aikaani - aikaa, jonka käyttäisin mieluummin opetuksen suunnitteluun tai oppilaiden kohtaamiseen. Jokainen turha Wilma-viesti tai yhteydenotto on pois opetuksesta ja oppilailta.
Tämä tulee aina hämmentämään minua. Lääkäri esimerkiksi "haluaisi vain tehdä työnsä", eli hoitaa sitä potilaan kehoa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman että potilas millään tavalla puuttuu hoitoon. Onko sitä vaikea hahmottaa, että siinä hoidetaan nimenomaan sen potilaan eli jonkun toisen ihmisen kehoa ja kyseessä on palveluammatti eikä mikään itseilmaisuammatti? Se työ on olennaisesti sitä, että se ihminen joka hallitsee sitä sairastavaa kehoa otetaan siinä huomioon, tehdään yhteistyötä, vuorovaikutetaan.
Sama juttu opettajissa. Tuliko yllätyksenä, että vanhemmat haluavat tietää ja vaikuttaa siihen mitä koulussa heidän lapsilleen opetetaan, ja miten? Kuvittelitteko tosissanne, että kunhan lapset vain tuodaan sinne kouluun niin saatte opettaa aivan miten itse parhaaksi katsotte ilman että lapsista lopulta vastuussa olevat, lapsia aidosti rakastavat vanhemmat haluavat puuttua mihinkään? Joku ketjussa sanoikin, että lapsiyksilö on hänelle opettajana lopulta vain yksi tuhannesta (eli ei voi mistään aidosta välittämisestä puhua toisin kuin vanhempien kohdalla). Te siellä opetatte ensisijaisesti jonkun aikuisen lasta, ette pelkästään lasta, riippumatonta ihmisyksilöä. Eikö opettajankoulutuksessa opeteta, että työ on vuorovaikutusta kodin ja koulun välillä...?
Opettajat tekevät erittäin paljon kodin kanssa ja koulun sisällä yhteistyötä ja joskus tuntuu, ettei aika riitä laadukkaaseen opetukseen. Oppilashuoltotyöryhmässä käydään kerran kuukaudessa, se vie pari oppituntia pois työaikaa. Opettaja suunnittelee tunnit etukäteen, antaa tehtävät ja koulunkäynnin ohjaaja tulee siksi aikaa luokkaan. Wilmaan menee keskimäärin tunti päivässä. Luen vanhempien viestit, vastaan niihin, merkitsen poissaolot ja muut tuntimerkinnät. Vanhempainvartit järjestetään meillä kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Silloin tapaan kaikkien 24 oppilaani vanhemmat. Mieluummin toivoisin, että niissä keskusteluissa vanhemmat toisivat ajatuksiaan ja toiveitaan esille eikä joka viikko viestejä. Opettajatkin ovat ihmisiä. Vanhempi voi laittaa aamulla klo 7 viestin, että meidän Jaakko kokee vaikeaksi matematiikan desimaalit, saisiko siihen tukea. Saa olla aika tarkkana, ettei se unohdu. Oma opettaja sen tuen järjestelee, esim. tukiopetuksena tai lähettää erityisopettajan luokkaan, mihin tarvitaan päätös, mutta ei se samana päivänä yleensä onnistu.
Yleisimmät asiat, joista vanhemmat ovat yhteydessä minuun, ovat olleet kadonneet tavarat. Me käymme oppilaan kanssa löytötavarahuoneessa etsimässä penaalia, pupukynää, toista mustaa sukkaa, sormikasta, sateenvarjoa, kodin avaimia, kännykkää, jopa silmälaseja. Omituisin koululle kadonnut esine oli kannettava tietokone oppilaan kotoa. Se ei selvinnyt, miksi koululainen oli tuonut perheen läppärin mukanaan kouluun. Vanhemmat hakivat rehtorilta vahingonkorvauksia, joita ei maksettu.
Koulupäivän jälkeen saatetaan yhdessä tutkia roskiksia, vessan roskiksia, vaatenaulakoita, piha-aluetta, että kadonnut tavara löytyisi. Viime vuosina vanhemmat ovat muuttuneet hyvinkin asiattomiksi, mitä kadonneisiin tavaroihin tulee. Eräs äiti huusi puoli tuntia puhelimessa, ettei koululla pidetä mitään huolta tavaroista, vaikka vaaditaan, että pitää olla kynät ja kumit ja sisäliikuntavaatteet. Se on myös osa oppimista, että opettelee huolehtimaan omista tavaroistaan. Olen itsekin ollut koululainen ja siihen aikaan tuskin kenenkään vanhemmat olisivat opettajalle huutaneet oman lapsensa kadonneista tavaroista. Lapsilla oli omalla vastuullaan pitää tavaroistaan huoli ja jos jotain unohti, piti itse etsiä.
Yhteistyöstä vielä sellainen huomio, että sain viime syksynä paljonkin vihaisia viestejä, kun en lähettänyt joka perjantai-ilta viikkokirjettä vanhemmille. Luokan edellinen opettaja oli lähettänyt. Koska palaute oli niin negatiivista, avasin asiaa Wilma-viestillä, että tiedotan erityisistä asioista, jos on retkiä tai uimahallivuoroja, mutta jos ei tule viestiä, etenemme Wilman lukujärjestyksen mukaisesti ja läksyt ja kokeet merkitsen Wilmaan. Sen viikkokirjeen kirjoittaminen ei muuten yleensä sisälly opettajan palkalliseen työaikaan. Kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön merkityt tunnit kuluvat muuhun yhteydenpitoon, vanhempainvartteihin ja vanhempainiltoihin eikä ainakaan minulla ole jäänyt aikaa perjantai-iltaisin kirjoitella kirjeitä.
Noista kadonneista tavaroista sen verran, että aina ei ole kyse siitä, että oppilas olisi huolimaton eikä pitäisi huolta omista tavaroistaan. Etenkin ne roskiksesta löytyneet tavarat on usein heitetty sinne ihan jonkun muun kuin sen omistajan toimesta. Oman lapsen luokalla oli vuoden ajan tilanne, jossa todella monelta katosi tavaroita ja todella usein. Ja nimenomaan tilanteissa, kun vaatteita, reppuja tai vaikka niitä uimakamppeita säilytettiin käytävällä tai muuten paikassa, jossa lapsi ei itse voinut niitä vahtia. Niitä löytyi sitten aivan kummallisista paikoista. Naapuriluokalla oli lapsi, jonka opettaja laittoi usein käytävään häiriköinnin jälkeen Kun tämä lapsi vaihtoi koulua, yhtäkkiä tavarat alkoivat pysyä tallessa. Valitettavan usein näissä on kyse myös kiusaamisesta.
Really! Opettajat etsivät kadonneita tavaroita? Mitä päiväkotimeininkiä! Eivät etsineet ennen, eikä tarvitse etsiä nykyäänkään. Oppilaat pitäkööt huolen tavaroistaan ja etsikööt itse. Opettajat olivat ennen jämäköitä auktoriteetteeja, ehkä kannattaa ottaa sama asenne tänäkin päivänä.
Opettajilta on viety mahdollisuus olla niitä auktoriteettejä. Auktoriteetteihin kun liittyy sellainen pikku seikka, että pitäisi voida langettaa seuraamuksia, mutta nykyään ei saa koskea lapsiin edes siirtääkseen lasta muihin tiloihin, ei saa uhkailla yhtään millään, ei saa korottaa ääntä, ei saa edes luokasta käskeä pois jonnekkin käytävään olemaan, kun eihän lasta saa jättää yksin. Ja uhkaileppas vanhemmille kertomisella niin eipä sekään auta kuin ehkä osaan, koska aika monella on vanhemmat, joita ei joko kiinnosta tai sitten sellaiset jotka ajattelee, että lapsi on viaton kullannuppu ja opettaja ikävä kiusaaja.
Niin unohtamatta myös sitä, että oppilaat on puhelimet esillä ja valmiina ottamaan videokuvaa heti kun vähänkään näyttää siltä, että kohta tapahtuu jotakin = opettajan hermostuminen voi johtaa julkiseen nöyryyttämiseen, joka saattaa levitä sosiaaliseen mediaan ja aina tälle palstalle saakka.
Maailma on muuttunut veikkoseni ja paluuta takaisin ei ole.
Mitä varten niitä kännyköitä ei sitten kerätä pois koulupäivän ajaksi? Joo, on kiellettyä, mutta mistä se on kiinni ettei tuota asiaa muuteta?
Ja eikö niille käytäville saa kameravalvontaa, että opettaja voi ruudulta nähdä lapsen? Sillehän voi antaa ihan jonkun kehittävän tehtävänkin.
Entä onko lapsilla tosiaan nykyään aina koulussa opettaja turvanaan? Välitunneilla koko pihan ja sallittujen tilojen alueella, ja luokassa ennen tunnin alkua? Vai miten se käytäväjäähy on niin erityisen riskialtis hetki?
Edelleen: Lapsiin ei saa koskea, kännykän pois ottaminen väkisin vaatii jo aikamoista koskemista, kuin myös lasta ei sinne käytävälle edes saa, ellei itse suostu sinne liikkumaan.
En usko, että OAJ:kaan tälle asialle mitään mahtaa, koska kyse on yhteiskunnallisesta muutoksesta: Koskeminen niin että esim. ottaa toiselta jotain väkivalloin tai raahaa toisen vastentahtoisesti jonnekkin koetaan nykyään väkivallaksi, vaikka sellainen olisi sallittua jos on oletettavaa, että henkilö on vaaraksi itselleen tai muille (ns. kansalaisoikeus pätee tähän), mutta pelkkä kännykän olemassaolo tai vaikka kiroilu/huutaminen ei ole sellaista muiden vahingoittamista, että sen takia olisi oikeus loukata toisen koskemattomuutta.
Kyllä on häränpyllyä heittänyt tämä asia: Ehkä pitäisi kouluissa olla poliisikoulutuksen saaneita henkilöitä, jotka ovat lähestulkoon ainoita, joilla on vielä oikeus koskea muihin ihmisiin, myös siitä syystä, että ne ihmiset eivät suostu tottelemaan poliisia. Voisi siis poliisivartijan kutsua paikalle hoitamaan häiriötilanteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Olen nostanut kädet pystyyn jo. 1/4 luokalla joku tuen paperi ja kun opetan päivässä 4-6 luokkaa, mahtuu siihen useampi kymmen tuen paperia. Luuleeko joku oikeasti, että muistaisin nuo kaikki, mitä sovitaan lv:n, erkkaopen ja jonkun muun kanssa palavereissa? Voin sanoa, että en muista, enkä enää edes jaksa lukea sitä, mitä suunniteltu asian eteen. Vuodet ovat osoittaneet sen, että ihan sama mitä siellä suunnitellaan, kun ei ne koskaan koulussa toimi, silä oppilas on joko itse haluton tai tuki ei seuraa mukana. Omat kädet on nostettu pystyyn, ja seuraava osoite ammatinvaihto jo mielessä
On eri asia olla erityisopettaja kuin muu aineenopettaja. Nyt aineenopettajista halutaan leipoa erityisopettajia, jotta pienryhmät saadaan pois ja oppilaat yleisopetukseen 25 muun joukkoon. Onnea vaan!
Niin meistä ammatillisista opettajista myös on yhtäkkiä tullut pedagogisesti päteviä erityiseen tukeen. Ammatillinen opettaja on oman alansa asiantuntija. Esim. sairaanhoitaja, jolla myös terveystieteen maisterin tai tohtorin koulutus, opettaa hoitotyötä. Me olemme käyneet ammatillisen opettajan koulutuksen. Koulutukseen ei sisälly erityispedagogiikkaa. Nyt kun oppivelvollisuuden ikäraja nostettiin 18 vuoteen, jokaiselle pitää löytyä opiskelupaikka. Meidän tavallisten opettajien pitäisikin osata antaa tukiopetusta esim. nepsy-nuorille, ahdistuksesta ja masennuksesta kärsiville ja entisille koulupudokkaille. Meillä on tehtävätyöpajoja luki-seulan reputtaneille, eli niille opiskelijoille, jotka eivät pysty lukemaan tai kirjoittamaan. Monivalintatehtäviä suositellaan, ettei tarvitse opetella kirjoittamista. Tehtävien palautuksia saa erityisen tuen päätöksellä jättää ääniviestinä. Välillä ääniviestissä ei ole järjen hiventä.
Ennen sai erottaa opiskelijan, joka toistuvasti myöhästyi opetuksesta useita tunteja. Nyt ei saa erottaa, vaan ammatillisen opettajan pitää yhdessä erityisen tuen kanssa suunnitella, millaista tukea opiskelija tarvitsee edetäkseen opinnoissa. Melko turhauttavaa opettaa muulle ryhmälle aihetta 3 päivänä klo 9-15 ja järjestää sille poissa olleelle tai tuntikausia myöhästyneelle erityisen tuen tukiopetustunteja samasta aiheesta. Osa ei edes tule siihen lisäopetukseen. Mä unohdin tai mulla oli migreeni. Migreenin lisääntyminen tuntuu olevan yhteydessä motivaatioon ja yleensäkin suoriutumiseen. Opettaja ei voi edes vaatia migreenistä todistusta, kun terveydenhuollon kanta on, ettei sen takia anneta lääkäriaikaa. Ryhmässä joku saattaa paljastaa nähneensä kyseisen opiskelijan ihan Marin-kunnossa yömyöhällä jossain, mutta ne on niitä huhupuheita, joita ei opettaja saa huomioida. Jos tulee päihtyneenä kouluun, saa poistaa luokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Olen nostanut kädet pystyyn jo. 1/4 luokalla joku tuen paperi ja kun opetan päivässä 4-6 luokkaa, mahtuu siihen useampi kymmen tuen paperia. Luuleeko joku oikeasti, että muistaisin nuo kaikki, mitä sovitaan lv:n, erkkaopen ja jonkun muun kanssa palavereissa? Voin sanoa, että en muista, enkä enää edes jaksa lukea sitä, mitä suunniteltu asian eteen. Vuodet ovat osoittaneet sen, että ihan sama mitä siellä suunnitellaan, kun ei ne koskaan koulussa toimi, silä oppilas on joko itse haluton tai tuki ei seuraa mukana. Omat kädet on nostettu pystyyn, ja seuraava osoite ammatinvaihto jo mielessä
On eri asia olla erityisopettaja kuin muu aineenopettaja. Nyt aineenopettajista halutaan leipoa erityisopettajia, jotta pienryhmät saadaan pois ja oppilaat yleisopetukseen 25 muun joukkoon. Onnea vaan!
Niin meistä ammatillisista opettajista myös on yhtäkkiä tullut pedagogisesti päteviä erityiseen tukeen. Ammatillinen opettaja on oman alansa asiantuntija. Esim. sairaanhoitaja, jolla myös terveystieteen maisterin tai tohtorin koulutus, opettaa hoitotyötä. Me olemme käyneet ammatillisen opettajan koulutuksen. Koulutukseen ei sisälly erityispedagogiikkaa. Nyt kun oppivelvollisuuden ikäraja nostettiin 18 vuoteen, jokaiselle pitää löytyä opiskelupaikka. Meidän tavallisten opettajien pitäisikin osata antaa tukiopetusta esim. nepsy-nuorille, ahdistuksesta ja masennuksesta kärsiville ja entisille koulupudokkaille. Meillä on tehtävätyöpajoja luki-seulan reputtaneille, eli niille opiskelijoille, jotka eivät pysty lukemaan tai kirjoittamaan. Monivalintatehtäviä suositellaan, ettei tarvitse opetella kirjoittamista. Tehtävien palautuksia saa erityisen tuen päätöksellä jättää ääniviestinä. Välillä ääniviestissä ei ole järjen hiventä.
Ennen sai erottaa opiskelijan, joka toistuvasti myöhästyi opetuksesta useita tunteja. Nyt ei saa erottaa, vaan ammatillisen opettajan pitää yhdessä erityisen tuen kanssa suunnitella, millaista tukea opiskelija tarvitsee edetäkseen opinnoissa. Melko turhauttavaa opettaa muulle ryhmälle aihetta 3 päivänä klo 9-15 ja järjestää sille poissa olleelle tai tuntikausia myöhästyneelle erityisen tuen tukiopetustunteja samasta aiheesta. Osa ei edes tule siihen lisäopetukseen. Mä unohdin tai mulla oli migreeni. Migreenin lisääntyminen tuntuu olevan yhteydessä motivaatioon ja yleensäkin suoriutumiseen. Opettaja ei voi edes vaatia migreenistä todistusta, kun terveydenhuollon kanta on, ettei sen takia anneta lääkäriaikaa. Ryhmässä joku saattaa paljastaa nähneensä kyseisen opiskelijan ihan Marin-kunnossa yömyöhällä jossain, mutta ne on niitä huhupuheita, joita ei opettaja saa huomioida. Jos tulee päihtyneenä kouluun, saa poistaa luokasta.
Ohhoh, tämä selittääkin paaaaljon!
T: Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, joka on ihmetellyt uusien sijaisten hyvin erikoislaatuista tapaa tehdä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Olen nostanut kädet pystyyn jo. 1/4 luokalla joku tuen paperi ja kun opetan päivässä 4-6 luokkaa, mahtuu siihen useampi kymmen tuen paperia. Luuleeko joku oikeasti, että muistaisin nuo kaikki, mitä sovitaan lv:n, erkkaopen ja jonkun muun kanssa palavereissa? Voin sanoa, että en muista, enkä enää edes jaksa lukea sitä, mitä suunniteltu asian eteen. Vuodet ovat osoittaneet sen, että ihan sama mitä siellä suunnitellaan, kun ei ne koskaan koulussa toimi, silä oppilas on joko itse haluton tai tuki ei seuraa mukana. Omat kädet on nostettu pystyyn, ja seuraava osoite ammatinvaihto jo mielessä
On eri asia olla erityisopettaja kuin muu aineenopettaja. Nyt aineenopettajista halutaan leipoa erityisopettajia, jotta pienryhmät saadaan pois ja oppilaat yleisopetukseen 25 muun joukkoon. Onnea vaan!
Niin meistä ammatillisista opettajista myös on yhtäkkiä tullut pedagogisesti päteviä erityiseen tukeen. Ammatillinen opettaja on oman alansa asiantuntija. Esim. sairaanhoitaja, jolla myös terveystieteen maisterin tai tohtorin koulutus, opettaa hoitotyötä. Me olemme käyneet ammatillisen opettajan koulutuksen. Koulutukseen ei sisälly erityispedagogiikkaa. Nyt kun oppivelvollisuuden ikäraja nostettiin 18 vuoteen, jokaiselle pitää löytyä opiskelupaikka. Meidän tavallisten opettajien pitäisikin osata antaa tukiopetusta esim. nepsy-nuorille, ahdistuksesta ja masennuksesta kärsiville ja entisille koulupudokkaille. Meillä on tehtävätyöpajoja luki-seulan reputtaneille, eli niille opiskelijoille, jotka eivät pysty lukemaan tai kirjoittamaan. Monivalintatehtäviä suositellaan, ettei tarvitse opetella kirjoittamista. Tehtävien palautuksia saa erityisen tuen päätöksellä jättää ääniviestinä. Välillä ääniviestissä ei ole järjen hiventä.
Ennen sai erottaa opiskelijan, joka toistuvasti myöhästyi opetuksesta useita tunteja. Nyt ei saa erottaa, vaan ammatillisen opettajan pitää yhdessä erityisen tuen kanssa suunnitella, millaista tukea opiskelija tarvitsee edetäkseen opinnoissa. Melko turhauttavaa opettaa muulle ryhmälle aihetta 3 päivänä klo 9-15 ja järjestää sille poissa olleelle tai tuntikausia myöhästyneelle erityisen tuen tukiopetustunteja samasta aiheesta. Osa ei edes tule siihen lisäopetukseen. Mä unohdin tai mulla oli migreeni. Migreenin lisääntyminen tuntuu olevan yhteydessä motivaatioon ja yleensäkin suoriutumiseen. Opettaja ei voi edes vaatia migreenistä todistusta, kun terveydenhuollon kanta on, ettei sen takia anneta lääkäriaikaa. Ryhmässä joku saattaa paljastaa nähneensä kyseisen opiskelijan ihan Marin-kunnossa yömyöhällä jossain, mutta ne on niitä huhupuheita, joita ei opettaja saa huomioida. Jos tulee päihtyneenä kouluun, saa poistaa luokasta.
Ohhoh, tämä selittääkin paaaaljon!
T: Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, joka on ihmetellyt uusien sijaisten hyvin erikoislaatuista tapaa tehdä töitä.
Tosiaan, tuohan heijastuu jo aika pahasti työelämäänkin, jos tällaiset tapaukset valmistuu ammattiin ja onnistuvat töihinkin pääsemään. Varmasti korostuu aloilla, joilla on pulaa työntekijöistä, helppo päästä koulutukseen suoraan peruskoulusta jne.
Mielenkiintoista nähdä, että millaiseksi tämä maailmaa menee seuraavan 20 vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lgkdfög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan työtäni opettajana. Oppilaiden kanssa tulen hyvin toimeen. Hankalat huoltajat ovat kuitenkin työni rasittavin osa. He imevät motivaation ja tuhlaavat aikaani - aikaa, jonka käyttäisin mieluummin opetuksen suunnitteluun tai oppilaiden kohtaamiseen. Jokainen turha Wilma-viesti tai yhteydenotto on pois opetuksesta ja oppilailta.
Tämä tulee aina hämmentämään minua. Lääkäri esimerkiksi "haluaisi vain tehdä työnsä", eli hoitaa sitä potilaan kehoa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman että potilas millään tavalla puuttuu hoitoon. Onko sitä vaikea hahmottaa, että siinä hoidetaan nimenomaan sen potilaan eli jonkun toisen ihmisen kehoa ja kyseessä on palveluammatti eikä mikään itseilmaisuammatti? Se työ on olennaisesti sitä, että se ihminen joka hallitsee sitä sairastavaa kehoa otetaan siinä huomioon, tehdään yhteistyötä, vuorovaikutetaan.
Sama juttu opettajissa. Tuliko yllätyksenä, että vanhemmat haluavat tietää ja vaikuttaa siihen mitä koulussa heidän lapsilleen opetetaan, ja miten? Kuvittelitteko tosissanne, että kunhan lapset vain tuodaan sinne kouluun niin saatte opettaa aivan miten itse parhaaksi katsotte ilman että lapsista lopulta vastuussa olevat, lapsia aidosti rakastavat vanhemmat haluavat puuttua mihinkään? Joku ketjussa sanoikin, että lapsiyksilö on hänelle opettajana lopulta vain yksi tuhannesta (eli ei voi mistään aidosta välittämisestä puhua toisin kuin vanhempien kohdalla). Te siellä opetatte ensisijaisesti jonkun aikuisen lasta, ette pelkästään lasta, riippumatonta ihmisyksilöä. Eikö opettajankoulutuksessa opeteta, että työ on vuorovaikutusta kodin ja koulun välillä...?
Opettajat tekevät erittäin paljon kodin kanssa ja koulun sisällä yhteistyötä ja joskus tuntuu, ettei aika riitä laadukkaaseen opetukseen. Oppilashuoltotyöryhmässä käydään kerran kuukaudessa, se vie pari oppituntia pois työaikaa. Opettaja suunnittelee tunnit etukäteen, antaa tehtävät ja koulunkäynnin ohjaaja tulee siksi aikaa luokkaan. Wilmaan menee keskimäärin tunti päivässä. Luen vanhempien viestit, vastaan niihin, merkitsen poissaolot ja muut tuntimerkinnät. Vanhempainvartit järjestetään meillä kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Silloin tapaan kaikkien 24 oppilaani vanhemmat. Mieluummin toivoisin, että niissä keskusteluissa vanhemmat toisivat ajatuksiaan ja toiveitaan esille eikä joka viikko viestejä. Opettajatkin ovat ihmisiä. Vanhempi voi laittaa aamulla klo 7 viestin, että meidän Jaakko kokee vaikeaksi matematiikan desimaalit, saisiko siihen tukea. Saa olla aika tarkkana, ettei se unohdu. Oma opettaja sen tuen järjestelee, esim. tukiopetuksena tai lähettää erityisopettajan luokkaan, mihin tarvitaan päätös, mutta ei se samana päivänä yleensä onnistu.
Yleisimmät asiat, joista vanhemmat ovat yhteydessä minuun, ovat olleet kadonneet tavarat. Me käymme oppilaan kanssa löytötavarahuoneessa etsimässä penaalia, pupukynää, toista mustaa sukkaa, sormikasta, sateenvarjoa, kodin avaimia, kännykkää, jopa silmälaseja. Omituisin koululle kadonnut esine oli kannettava tietokone oppilaan kotoa. Se ei selvinnyt, miksi koululainen oli tuonut perheen läppärin mukanaan kouluun. Vanhemmat hakivat rehtorilta vahingonkorvauksia, joita ei maksettu.
Koulupäivän jälkeen saatetaan yhdessä tutkia roskiksia, vessan roskiksia, vaatenaulakoita, piha-aluetta, että kadonnut tavara löytyisi. Viime vuosina vanhemmat ovat muuttuneet hyvinkin asiattomiksi, mitä kadonneisiin tavaroihin tulee. Eräs äiti huusi puoli tuntia puhelimessa, ettei koululla pidetä mitään huolta tavaroista, vaikka vaaditaan, että pitää olla kynät ja kumit ja sisäliikuntavaatteet. Se on myös osa oppimista, että opettelee huolehtimaan omista tavaroistaan. Olen itsekin ollut koululainen ja siihen aikaan tuskin kenenkään vanhemmat olisivat opettajalle huutaneet oman lapsensa kadonneista tavaroista. Lapsilla oli omalla vastuullaan pitää tavaroistaan huoli ja jos jotain unohti, piti itse etsiä.
Yhteistyöstä vielä sellainen huomio, että sain viime syksynä paljonkin vihaisia viestejä, kun en lähettänyt joka perjantai-ilta viikkokirjettä vanhemmille. Luokan edellinen opettaja oli lähettänyt. Koska palaute oli niin negatiivista, avasin asiaa Wilma-viestillä, että tiedotan erityisistä asioista, jos on retkiä tai uimahallivuoroja, mutta jos ei tule viestiä, etenemme Wilman lukujärjestyksen mukaisesti ja läksyt ja kokeet merkitsen Wilmaan. Sen viikkokirjeen kirjoittaminen ei muuten yleensä sisälly opettajan palkalliseen työaikaan. Kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön merkityt tunnit kuluvat muuhun yhteydenpitoon, vanhempainvartteihin ja vanhempainiltoihin eikä ainakaan minulla ole jäänyt aikaa perjantai-iltaisin kirjoitella kirjeitä.
Noista kadonneista tavaroista sen verran, että aina ei ole kyse siitä, että oppilas olisi huolimaton eikä pitäisi huolta omista tavaroistaan. Etenkin ne roskiksesta löytyneet tavarat on usein heitetty sinne ihan jonkun muun kuin sen omistajan toimesta. Oman lapsen luokalla oli vuoden ajan tilanne, jossa todella monelta katosi tavaroita ja todella usein. Ja nimenomaan tilanteissa, kun vaatteita, reppuja tai vaikka niitä uimakamppeita säilytettiin käytävällä tai muuten paikassa, jossa lapsi ei itse voinut niitä vahtia. Niitä löytyi sitten aivan kummallisista paikoista. Naapuriluokalla oli lapsi, jonka opettaja laittoi usein käytävään häiriköinnin jälkeen Kun tämä lapsi vaihtoi koulua, yhtäkkiä tavarat alkoivat pysyä tallessa. Valitettavan usein näissä on kyse myös kiusaamisesta.
Really! Opettajat etsivät kadonneita tavaroita? Mitä päiväkotimeininkiä! Eivät etsineet ennen, eikä tarvitse etsiä nykyäänkään. Oppilaat pitäkööt huolen tavaroistaan ja etsikööt itse. Opettajat olivat ennen jämäköitä auktoriteetteeja, ehkä kannattaa ottaa sama asenne tänäkin päivänä.
Opettajilta on viety mahdollisuus olla niitä auktoriteettejä. Auktoriteetteihin kun liittyy sellainen pikku seikka, että pitäisi voida langettaa seuraamuksia, mutta nykyään ei saa koskea lapsiin edes siirtääkseen lasta muihin tiloihin, ei saa uhkailla yhtään millään, ei saa korottaa ääntä, ei saa edes luokasta käskeä pois jonnekkin käytävään olemaan, kun eihän lasta saa jättää yksin. Ja uhkaileppas vanhemmille kertomisella niin eipä sekään auta kuin ehkä osaan, koska aika monella on vanhemmat, joita ei joko kiinnosta tai sitten sellaiset jotka ajattelee, että lapsi on viaton kullannuppu ja opettaja ikävä kiusaaja.
Niin unohtamatta myös sitä, että oppilaat on puhelimet esillä ja valmiina ottamaan videokuvaa heti kun vähänkään näyttää siltä, että kohta tapahtuu jotakin = opettajan hermostuminen voi johtaa julkiseen nöyryyttämiseen, joka saattaa levitä sosiaaliseen mediaan ja aina tälle palstalle saakka.
Maailma on muuttunut veikkoseni ja paluuta takaisin ei ole.
Mitä varten niitä kännyköitä ei sitten kerätä pois koulupäivän ajaksi? Joo, on kiellettyä, mutta mistä se on kiinni ettei tuota asiaa muuteta?
Ja eikö niille käytäville saa kameravalvontaa, että opettaja voi ruudulta nähdä lapsen? Sillehän voi antaa ihan jonkun kehittävän tehtävänkin.
Entä onko lapsilla tosiaan nykyään aina koulussa opettaja turvanaan? Välitunneilla koko pihan ja sallittujen tilojen alueella, ja luokassa ennen tunnin alkua? Vai miten se käytäväjäähy on niin erityisen riskialtis hetki?
Edelleen: Lapsiin ei saa koskea, kännykän pois ottaminen väkisin vaatii jo aikamoista koskemista, kuin myös lasta ei sinne käytävälle edes saa, ellei itse suostu sinne liikkumaan.
En usko, että OAJ:kaan tälle asialle mitään mahtaa, koska kyse on yhteiskunnallisesta muutoksesta: Koskeminen niin että esim. ottaa toiselta jotain väkivalloin tai raahaa toisen vastentahtoisesti jonnekkin koetaan nykyään väkivallaksi, vaikka sellainen olisi sallittua jos on oletettavaa, että henkilö on vaaraksi itselleen tai muille (ns. kansalaisoikeus pätee tähän), mutta pelkkä kännykän olemassaolo tai vaikka kiroilu/huutaminen ei ole sellaista muiden vahingoittamista, että sen takia olisi oikeus loukata toisen koskemattomuutta.
Kyllä on häränpyllyä heittänyt tämä asia: Ehkä pitäisi kouluissa olla poliisikoulutuksen saaneita henkilöitä, jotka ovat lähestulkoon ainoita, joilla on vielä oikeus koskea muihin ihmisiin, myös siitä syystä, että ne ihmiset eivät suostu tottelemaan poliisia. Voisi siis poliisivartijan kutsua paikalle hoitamaan häiriötilanteet.
Ei ne opettajat ennenkään mitään käsirysyä ainakaan minun nähteni temmeltäneet. Jos oppilas ei totellut, niin kävivät hakemassa rehtorin tai toisen opettajan avukseen, ja asia jostain syystä ratkesi.
Koskettaa tietysti sai, mutta en muista että ketään olisi väkisin raahattu pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lgkdfög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan työtäni opettajana. Oppilaiden kanssa tulen hyvin toimeen. Hankalat huoltajat ovat kuitenkin työni rasittavin osa. He imevät motivaation ja tuhlaavat aikaani - aikaa, jonka käyttäisin mieluummin opetuksen suunnitteluun tai oppilaiden kohtaamiseen. Jokainen turha Wilma-viesti tai yhteydenotto on pois opetuksesta ja oppilailta.
Tämä tulee aina hämmentämään minua. Lääkäri esimerkiksi "haluaisi vain tehdä työnsä", eli hoitaa sitä potilaan kehoa parhaaksi katsomallaan tavalla ilman että potilas millään tavalla puuttuu hoitoon. Onko sitä vaikea hahmottaa, että siinä hoidetaan nimenomaan sen potilaan eli jonkun toisen ihmisen kehoa ja kyseessä on palveluammatti eikä mikään itseilmaisuammatti? Se työ on olennaisesti sitä, että se ihminen joka hallitsee sitä sairastavaa kehoa otetaan siinä huomioon, tehdään yhteistyötä, vuorovaikutetaan.
Sama juttu opettajissa. Tuliko yllätyksenä, että vanhemmat haluavat tietää ja vaikuttaa siihen mitä koulussa heidän lapsilleen opetetaan, ja miten? Kuvittelitteko tosissanne, että kunhan lapset vain tuodaan sinne kouluun niin saatte opettaa aivan miten itse parhaaksi katsotte ilman että lapsista lopulta vastuussa olevat, lapsia aidosti rakastavat vanhemmat haluavat puuttua mihinkään? Joku ketjussa sanoikin, että lapsiyksilö on hänelle opettajana lopulta vain yksi tuhannesta (eli ei voi mistään aidosta välittämisestä puhua toisin kuin vanhempien kohdalla). Te siellä opetatte ensisijaisesti jonkun aikuisen lasta, ette pelkästään lasta, riippumatonta ihmisyksilöä. Eikö opettajankoulutuksessa opeteta, että työ on vuorovaikutusta kodin ja koulun välillä...?
Opettajat tekevät erittäin paljon kodin kanssa ja koulun sisällä yhteistyötä ja joskus tuntuu, ettei aika riitä laadukkaaseen opetukseen. Oppilashuoltotyöryhmässä käydään kerran kuukaudessa, se vie pari oppituntia pois työaikaa. Opettaja suunnittelee tunnit etukäteen, antaa tehtävät ja koulunkäynnin ohjaaja tulee siksi aikaa luokkaan. Wilmaan menee keskimäärin tunti päivässä. Luen vanhempien viestit, vastaan niihin, merkitsen poissaolot ja muut tuntimerkinnät. Vanhempainvartit järjestetään meillä kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Silloin tapaan kaikkien 24 oppilaani vanhemmat. Mieluummin toivoisin, että niissä keskusteluissa vanhemmat toisivat ajatuksiaan ja toiveitaan esille eikä joka viikko viestejä. Opettajatkin ovat ihmisiä. Vanhempi voi laittaa aamulla klo 7 viestin, että meidän Jaakko kokee vaikeaksi matematiikan desimaalit, saisiko siihen tukea. Saa olla aika tarkkana, ettei se unohdu. Oma opettaja sen tuen järjestelee, esim. tukiopetuksena tai lähettää erityisopettajan luokkaan, mihin tarvitaan päätös, mutta ei se samana päivänä yleensä onnistu.
Yleisimmät asiat, joista vanhemmat ovat yhteydessä minuun, ovat olleet kadonneet tavarat. Me käymme oppilaan kanssa löytötavarahuoneessa etsimässä penaalia, pupukynää, toista mustaa sukkaa, sormikasta, sateenvarjoa, kodin avaimia, kännykkää, jopa silmälaseja. Omituisin koululle kadonnut esine oli kannettava tietokone oppilaan kotoa. Se ei selvinnyt, miksi koululainen oli tuonut perheen läppärin mukanaan kouluun. Vanhemmat hakivat rehtorilta vahingonkorvauksia, joita ei maksettu.
Koulupäivän jälkeen saatetaan yhdessä tutkia roskiksia, vessan roskiksia, vaatenaulakoita, piha-aluetta, että kadonnut tavara löytyisi. Viime vuosina vanhemmat ovat muuttuneet hyvinkin asiattomiksi, mitä kadonneisiin tavaroihin tulee. Eräs äiti huusi puoli tuntia puhelimessa, ettei koululla pidetä mitään huolta tavaroista, vaikka vaaditaan, että pitää olla kynät ja kumit ja sisäliikuntavaatteet. Se on myös osa oppimista, että opettelee huolehtimaan omista tavaroistaan. Olen itsekin ollut koululainen ja siihen aikaan tuskin kenenkään vanhemmat olisivat opettajalle huutaneet oman lapsensa kadonneista tavaroista. Lapsilla oli omalla vastuullaan pitää tavaroistaan huoli ja jos jotain unohti, piti itse etsiä.
Yhteistyöstä vielä sellainen huomio, että sain viime syksynä paljonkin vihaisia viestejä, kun en lähettänyt joka perjantai-ilta viikkokirjettä vanhemmille. Luokan edellinen opettaja oli lähettänyt. Koska palaute oli niin negatiivista, avasin asiaa Wilma-viestillä, että tiedotan erityisistä asioista, jos on retkiä tai uimahallivuoroja, mutta jos ei tule viestiä, etenemme Wilman lukujärjestyksen mukaisesti ja läksyt ja kokeet merkitsen Wilmaan. Sen viikkokirjeen kirjoittaminen ei muuten yleensä sisälly opettajan palkalliseen työaikaan. Kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön merkityt tunnit kuluvat muuhun yhteydenpitoon, vanhempainvartteihin ja vanhempainiltoihin eikä ainakaan minulla ole jäänyt aikaa perjantai-iltaisin kirjoitella kirjeitä.
Noista kadonneista tavaroista sen verran, että aina ei ole kyse siitä, että oppilas olisi huolimaton eikä pitäisi huolta omista tavaroistaan. Etenkin ne roskiksesta löytyneet tavarat on usein heitetty sinne ihan jonkun muun kuin sen omistajan toimesta. Oman lapsen luokalla oli vuoden ajan tilanne, jossa todella monelta katosi tavaroita ja todella usein. Ja nimenomaan tilanteissa, kun vaatteita, reppuja tai vaikka niitä uimakamppeita säilytettiin käytävällä tai muuten paikassa, jossa lapsi ei itse voinut niitä vahtia. Niitä löytyi sitten aivan kummallisista paikoista. Naapuriluokalla oli lapsi, jonka opettaja laittoi usein käytävään häiriköinnin jälkeen Kun tämä lapsi vaihtoi koulua, yhtäkkiä tavarat alkoivat pysyä tallessa. Valitettavan usein näissä on kyse myös kiusaamisesta.
Really! Opettajat etsivät kadonneita tavaroita? Mitä päiväkotimeininkiä! Eivät etsineet ennen, eikä tarvitse etsiä nykyäänkään. Oppilaat pitäkööt huolen tavaroistaan ja etsikööt itse. Opettajat olivat ennen jämäköitä auktoriteetteeja, ehkä kannattaa ottaa sama asenne tänäkin päivänä.
Opettajilta on viety mahdollisuus olla niitä auktoriteettejä. Auktoriteetteihin kun liittyy sellainen pikku seikka, että pitäisi voida langettaa seuraamuksia, mutta nykyään ei saa koskea lapsiin edes siirtääkseen lasta muihin tiloihin, ei saa uhkailla yhtään millään, ei saa korottaa ääntä, ei saa edes luokasta käskeä pois jonnekkin käytävään olemaan, kun eihän lasta saa jättää yksin. Ja uhkaileppas vanhemmille kertomisella niin eipä sekään auta kuin ehkä osaan, koska aika monella on vanhemmat, joita ei joko kiinnosta tai sitten sellaiset jotka ajattelee, että lapsi on viaton kullannuppu ja opettaja ikävä kiusaaja.
Niin unohtamatta myös sitä, että oppilaat on puhelimet esillä ja valmiina ottamaan videokuvaa heti kun vähänkään näyttää siltä, että kohta tapahtuu jotakin = opettajan hermostuminen voi johtaa julkiseen nöyryyttämiseen, joka saattaa levitä sosiaaliseen mediaan ja aina tälle palstalle saakka.
Maailma on muuttunut veikkoseni ja paluuta takaisin ei ole.
Mitä varten niitä kännyköitä ei sitten kerätä pois koulupäivän ajaksi? Joo, on kiellettyä, mutta mistä se on kiinni ettei tuota asiaa muuteta?
Ja eikö niille käytäville saa kameravalvontaa, että opettaja voi ruudulta nähdä lapsen? Sillehän voi antaa ihan jonkun kehittävän tehtävänkin.
Entä onko lapsilla tosiaan nykyään aina koulussa opettaja turvanaan? Välitunneilla koko pihan ja sallittujen tilojen alueella, ja luokassa ennen tunnin alkua? Vai miten se käytäväjäähy on niin erityisen riskialtis hetki?
Edelleen: Lapsiin ei saa koskea, kännykän pois ottaminen väkisin vaatii jo aikamoista koskemista, kuin myös lasta ei sinne käytävälle edes saa, ellei itse suostu sinne liikkumaan.
En usko, että OAJ:kaan tälle asialle mitään mahtaa, koska kyse on yhteiskunnallisesta muutoksesta: Koskeminen niin että esim. ottaa toiselta jotain väkivalloin tai raahaa toisen vastentahtoisesti jonnekkin koetaan nykyään väkivallaksi, vaikka sellainen olisi sallittua jos on oletettavaa, että henkilö on vaaraksi itselleen tai muille (ns. kansalaisoikeus pätee tähän), mutta pelkkä kännykän olemassaolo tai vaikka kiroilu/huutaminen ei ole sellaista muiden vahingoittamista, että sen takia olisi oikeus loukata toisen koskemattomuutta.
Kyllä on häränpyllyä heittänyt tämä asia: Ehkä pitäisi kouluissa olla poliisikoulutuksen saaneita henkilöitä, jotka ovat lähestulkoon ainoita, joilla on vielä oikeus koskea muihin ihmisiin, myös siitä syystä, että ne ihmiset eivät suostu tottelemaan poliisia. Voisi siis poliisivartijan kutsua paikalle hoitamaan häiriötilanteet.
Ei ne opettajat ennenkään mitään käsirysyä ainakaan minun nähteni temmeltäneet. Jos oppilas ei totellut, niin kävivät hakemassa rehtorin tai toisen opettajan avukseen, ja asia jostain syystä ratkesi.
Koskettaa tietysti sai, mutta en muista että ketään olisi väkisin raahattu pois.
Se oli sitä aikaa, kun lapset oppi pienestä pitäen siihen, että aikuisia tulee kunnioittaa ja aikuiset ovat ainakin jossain määri auktoriteettejä. Nykyään tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja sen vuoksi lapset eivät nykyään tottele niinkuin ennen, eivätkä koe esim. uhkaavaksi sitä, että haetaan rehtori tai toinen opettaja paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Olen nostanut kädet pystyyn jo. 1/4 luokalla joku tuen paperi ja kun opetan päivässä 4-6 luokkaa, mahtuu siihen useampi kymmen tuen paperia. Luuleeko joku oikeasti, että muistaisin nuo kaikki, mitä sovitaan lv:n, erkkaopen ja jonkun muun kanssa palavereissa? Voin sanoa, että en muista, enkä enää edes jaksa lukea sitä, mitä suunniteltu asian eteen. Vuodet ovat osoittaneet sen, että ihan sama mitä siellä suunnitellaan, kun ei ne koskaan koulussa toimi, silä oppilas on joko itse haluton tai tuki ei seuraa mukana. Omat kädet on nostettu pystyyn, ja seuraava osoite ammatinvaihto jo mielessä
On eri asia olla erityisopettaja kuin muu aineenopettaja. Nyt aineenopettajista halutaan leipoa erityisopettajia, jotta pienryhmät saadaan pois ja oppilaat yleisopetukseen 25 muun joukkoon. Onnea vaan!
Niin meistä ammatillisista opettajista myös on yhtäkkiä tullut pedagogisesti päteviä erityiseen tukeen. Ammatillinen opettaja on oman alansa asiantuntija. Esim. sairaanhoitaja, jolla myös terveystieteen maisterin tai tohtorin koulutus, opettaa hoitotyötä. Me olemme käyneet ammatillisen opettajan koulutuksen. Koulutukseen ei sisälly erityispedagogiikkaa. Nyt kun oppivelvollisuuden ikäraja nostettiin 18 vuoteen, jokaiselle pitää löytyä opiskelupaikka. Meidän tavallisten opettajien pitäisikin osata antaa tukiopetusta esim. nepsy-nuorille, ahdistuksesta ja masennuksesta kärsiville ja entisille koulupudokkaille. Meillä on tehtävätyöpajoja luki-seulan reputtaneille, eli niille opiskelijoille, jotka eivät pysty lukemaan tai kirjoittamaan. Monivalintatehtäviä suositellaan, ettei tarvitse opetella kirjoittamista. Tehtävien palautuksia saa erityisen tuen päätöksellä jättää ääniviestinä. Välillä ääniviestissä ei ole järjen hiventä.
Ennen sai erottaa opiskelijan, joka toistuvasti myöhästyi opetuksesta useita tunteja. Nyt ei saa erottaa, vaan ammatillisen opettajan pitää yhdessä erityisen tuen kanssa suunnitella, millaista tukea opiskelija tarvitsee edetäkseen opinnoissa. Melko turhauttavaa opettaa muulle ryhmälle aihetta 3 päivänä klo 9-15 ja järjestää sille poissa olleelle tai tuntikausia myöhästyneelle erityisen tuen tukiopetustunteja samasta aiheesta. Osa ei edes tule siihen lisäopetukseen. Mä unohdin tai mulla oli migreeni. Migreenin lisääntyminen tuntuu olevan yhteydessä motivaatioon ja yleensäkin suoriutumiseen. Opettaja ei voi edes vaatia migreenistä todistusta, kun terveydenhuollon kanta on, ettei sen takia anneta lääkäriaikaa. Ryhmässä joku saattaa paljastaa nähneensä kyseisen opiskelijan ihan Marin-kunnossa yömyöhällä jossain, mutta ne on niitä huhupuheita, joita ei opettaja saa huomioida. Jos tulee päihtyneenä kouluun, saa poistaa luokasta.
Ei käy kateeksi teidänkään työtä. Minulla oli nyt korona-aikaan yläkoulussa oppilas, joka sairasti Koronan viisi kertaa, vanhempien ilmoituksen mukaan. Jos ei migreenistä saa vaatia todistusta, niin ei saa kyllä koronastakaan. Toki laitoin kotiin viestiä, jossa suosittelin viralliseen koronatestiin menemistä. Viidennellä kerralla oppilas oli 10 päivää poissa koulusta ja lähetin Wilma-viestinä sekä itse antamani että toisten opettajien antamat tehtävät. Kun oppilas palasi kouluun, hän ei ollut tehnyt mitään. Tietysti pidin puhuttelun, että jää jälkeen muiden tahdista. Seuraavana päivänä oli kilahtanut äidiltä viesti Wilmaan, ja hän uhkaili ties millä erottamisella ja lastensuojelulla, jos hänen lapseltaan vaaditaan jopa Koronan aikana koulunkäyntiä ja tehtävien tekemistå. Terveydenhoitaja oli puhelimessa kehottanut lepäämään ja koulu kävelee ohjeiden yli. Tiedä sitten, paljonko Suomessa on näitä viisi kertaa Koronan sairastuneita lapsia ja nuoria, jos vanhemmat pitävät jokaista pientä nuhaa koronaoireena. Oman lapsen tulevaisuudelle siinä vain aiheutetaan pahaa. Ehkä se on tämäkin oppilas tästä syksystä alkaen teillä ammatillisessa koulutuksessa.
Omalla opettajaurallani huonolla tavalla ikimuistoisin oli se perhe, jonka lasta ei saanut vaatia ottamaan kaikkia mukaan leikkeihin. Heidän lapsella oli myös oikeus jättää yksi lapsi porukasta pois "koska lapsemme ei pidä hänen leikeistään".
Siinä oli kokenut rehtori ja Kiva koulu-keskustelua vetänyt koulupsykologi sanattomina. Kyseessä olivat ekaluokkalaiset ja leikeistä suljettiin pois rauhallinen, kiltti lapsi. Mut kun ei meidän Jessican tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toiselle nuorella on jokin diagnoosi. Ongelma on se, että opettajan pitää opettaa kymmeniä nuoria eikä vain sitä yhtä uniikkia lumihiutaletta. Terapeuteillakin on yksi potilas kerrallaan mutta opettajalla noin 20 oppilasta luokassa, ja jokaisen oppimisesta pitäisi olla vastuussa!!
Olen nostanut kädet pystyyn jo. 1/4 luokalla joku tuen paperi ja kun opetan päivässä 4-6 luokkaa, mahtuu siihen useampi kymmen tuen paperia. Luuleeko joku oikeasti, että muistaisin nuo kaikki, mitä sovitaan lv:n, erkkaopen ja jonkun muun kanssa palavereissa? Voin sanoa, että en muista, enkä enää edes jaksa lukea sitä, mitä suunniteltu asian eteen. Vuodet ovat osoittaneet sen, että ihan sama mitä siellä suunnitellaan, kun ei ne koskaan koulussa toimi, silä oppilas on joko itse haluton tai tuki ei seuraa mukana. Omat kädet on nostettu pystyyn, ja seuraava osoite ammatinvaihto jo mielessä
Ja tämä aiheuttaa hirveää stressiä opettajalle, koska opettaja on koko ajan kaltevalla pinnalla ja pelkää, että pamahtaa valitus, kun ei sitä ja tätä järjestetty tälle lumihiutaleelle. Yrittää aina jotain tehdä sen paperillisen eteen, ettei kukaan voi sanoa huomioidun.
Myös erityisopettajien kuorma on räjähtänyt. Pienluokkien vähennettyä oppilaiden taso siellä on laskenut eli pienluokat ovat pääosin täysin toimintakyvyttömiä kaatopaikkoja. Eikä yllätä, jos isossakin koulussa on vain yksi pienluokka, niin samaan ryhmään kootaan kaikki ääritapaukset niin kehitysvammasta rajuihin käytöshäiriöihin. Sitten taas laaja-alaiset, joiden pitäisi tukea oppimista, ovat oppimisen tuen ohessa jonkinlaisia tarkkisopettajia (laitetaan sinne häiriköt, jotka ei mahdu pienluokalle) sekä vetävät piilopienluokkaa, jossa on useita ahdistuneita, masentuneita yms. siinä vasemmalla kädellä hoidettavana muiden ohessa. Esimerkiksi meillä on laaja-alaisella normaalin vaihtuvan ryhmän lisäksi kahdeksan ahdistunutta siellä nurkissa istumassa ja jokaisen niistä koulunkäynnistä hän vastaa kokonaisvaltaisesti. Ne vaan pitää hoitaa siinä sivussa. Silti aineenopettajille jää laumoittain oppilaita sinne yleisopetukseen, jotka ei pysty siihen tai tähän tai ovat pois ahdistuksen takia ja siihen tarvitsee taas sitten seuraavaa toimenpidettä.
Ongelmana on se, että koulu lähtee siitä, että ikäluokka menee samassa muotissa ja isossa ryhmässä sopeutuen siihen edullisessa massalaitoksessa. Sitten lainsäätäjät sekä lakia tulkitsevat viranomaiset ovat viisaudessaan päätyneet siihen, että jokaisella on yksilöllinen oikeus juuri hänelle sopivaan palveluun.
Olen lukion opettaja ja avasin nyt maanantaina aamusella Wilman. Siellä:
# 17-vuotiaan opiskelijan huoltaja ilmoittaa, ettei tyttö tule kouluun torstaina ja perjantaina, kun on tärkeä urheilutapahtuma (Ei tee loma-anomusta, ilmoittaa vaan että näin on).
# 16-vuotiaan opiskelijan huoltaja pyytää lähettämään viime viikon läksyt hänelle, jotta voi antaa ne sairaana olleelle pojalleen (Läksyt on merkitty Wilman tuntipäiväkirjaan jo viime viikolla, josta opiskelijat voivat ne katsoa. Ei kai lukiolaisen läksyjä enää äidit kysele?)
# Abiturientti kyselee voiko suorittaa kurssin osittain itsenäisesti, koska oppitunnit ovat tiistaisin kahdeksalta aamulla, eikä millään jaksa herätä niin aikaisin. Voisi kyllä tulla muille tunneille, mutta jos opettaja voisi tehdä jotain opiskelupaketteja/tehtäviä korvaamaan tiistain tunnit hänen kohdallaan (palkatta tietysti).
Terveisiä palvelualalta!
OlliPolli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutuksesta on leikattu yli 2 miljardia euroa vuosina 2012–2019. Leikkausten vuoksi opetustunteja on vähennetty, opettajia irtisanottu ja opetusryhmiä suurennettu.
Onneksi nämä rahat on pistetty tärkeämpiin asioihin, niin kuin saksalaisille halpaa kaasua ja italialaisille halpaa asumista. Meidän rahoistamme. Voiko typerämpää politiikkaa olla. Muut ensin, sitten katsotaan että mitä meidän lapsille jää armopaloina jäljelle. Mutta, tätä kansa äänestää.
Tämä! Ja vielä, kun tiedämme, että maksamma veroja enemmän kuin monessa muussa maassa ja kaikki mitä veroilla saadaan vain heikkenee tai tuhotaan. Lääkääri, hammaslääkäri, päiväkoti, opetus, tiestö...taitaa julkisella puolella olla hankehumppaa liikaa vähän joka saralla. Veroeuroillaha nekin maksetaan.
Olen usein miettinyt, että miksi nämä vanhemmat, jotka eivät halua lastensa lukevan kirjoja, osallistuvan siihen tai tähän, joutuvan syömään "pahaa" kouluruokaa tai saavan "turhia" Wilma-viestejä opettajilta, ota jälkikasvuaan pois vahingollisesta koululaitoksesta, jossa opettajat heidän mielestään tekevät kaiken aina tahallaan huonosti ja väärin. Suomessa on mahdollista siirtää oppivelvollinen kotiopetukseen. Huoltaja vastaa oppivelvollisen opintojen järjestelyistä, kuten oppimateriaalien hankkimisesta ja varsinaisesta opiskelusta. Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää opetusta kotiopetuksessa olevalle oppivelvolliselle eikä antaa maksuttomia materiaaleja. Näin huoltaja voisi pitää huolen siitä, että opettajat eivät pääsisi pilaamaan heidän arvokasta kasvatustyötään.
Ei jumalauta, kaikkea sitä näkee. :D Karmii selkäpiitä ajatellakin millainen vanhempi sopii lapsen kanssa, ettei tarvitse lukea. Lapset kuuluisivat huostaan tuollaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Nämä samat äidit, joista jutussa puhutaan, viettävät aikansa tällä palstalla tehtaillen aloituksia mummuista, anopeista eritoten. Eipä siinä ehdi penikoitaan kasvattaa.
Itse en tee aloituksia ja koulun opetukseen en ole puuttunut, mutta narsistisesta anopista olen kirjoittanut.
Sain anopilta huudot juhlissa, koska olin valinnut itse 2-vuotiaalle lapselleni juhlavaatteet enkä laittanut anopin ostamia.
Kun vauva oli 2 viikkoa niin anoppi sanoi, että rintamaidossa ei ole ravintoaineita jne.
Paluu järkevämpään systeemiin olisi mahdollinen, jos OAJ ryhtyisi vaatimaan sitä. Moni vanhempikin antaisi tukensa. Opettajat voivat kyllä katsoa peiliin, koska ovat alistuneet siihen, että ovat ajautuneet sylkykupeiksi. Jossain Ranskassa opettajat olisivat varmaan olleet jo monta kertaa lakossa yms.