Suurissa ikäluokissa on edelleen hyvin vahvat sukupuoliroolit. Miten ne pärjää kun puolisosta aika jättää?

Uskon että omat vanhemmat pärjää ihan hyvin erikseen. 1950-luvulla syntyneitä molemmat. Äiti ei paljon ymmärrä talotekniikasta ja muuttaa varmaan kerros- tai rivitaloon jos me lapset ei voida auttaa omakotitalon hommissa. Isä osaa tehdä ruokaa ja tekeekin kun on yksin mökillä. Jopa imuroi ja puistelee matot joskus siellä mökillä, mutta ei paljon käsin tiskaile, pese vessaa, pyyhi pölyjä tai pese ikkunoita. Eli luultavasti jos äiti kuolisi ensin isä alkaisi elää sotkun keskellä. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne ilman apua silloin pärjääkään. Eikä ongelma ole pelkästään vanhemmalla ikäpolvella. Ihan monissa nuoremmissakin pariskunnissa on paljon sellaisia työnjakoja, että toinen vain tietää miten joku asia hoidetaan. Siitä kannattaisi aloittaa, että jokainen kotona asuva aikuinen osaa hoitaa kaikki kodin asiat, tai ainakin tietää mistä pyytää apua.

Juurikin tuo avun pyytäminen, verkostoituminen on tärkeää. Usein joku luotettu tuttu tai yksi lapsista on valjastettu tähän, jos joku on. Näiden poistuessa ollaan hukassa.

Aika moni ei myöskään käsitä, että dementoitunut puoliso ei enää toivu entisekseen. Luullaan, että kun hetkeksi menee hoitopaikkaan, sieltä palataan uutena ihmisenä.

Työnjako on jossain elämänvaiheessa välttämätön, mutta siitä pitäisi osata luopua.

Joku viisas mies teki ajoissa kansion kaikesta tarpeellisesta, ja perehdytti vaimonsa siihen. Hän sairasti jotain jonka tiesi vievän aiemmin hautaan.

Tavaroiden vähentäminen. Vähemmän tavaraa= vähemmän siivottavaa. Kasari oli haalimisen kultakautta. Siksi perillisille jää iso kasa roinaa. Nuorena olisi hyvä miettiä tarvitseeko oikeasti niin hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä ap. ei ainakaan omassa ja ystäväpiirissä ja molemmat kuulutaan suuriin ikäluokkiin eli ollaan synnytty -69.

Ja käydään töissä ja ollaan molemmat työuran huipulla ja elämä tasapainossa kuin koskaan aikaisemmin ja kotona lapsista asuu enää kuopus.

Ja ainakin meillä mies on hyvä ruuanlaittaja ja huolehtii oman osuutensa kotitöistä ja arjen pyörittämistä..

Eli puhu vain itsestäsi.

"Suuret ikäluokat" tarkoittaa Suomessa noin -45-60 syntyneitä, eli sodan jälkeen.

Sä olet generation x, amerikkalaisittain, tässä ei nyt puhuta susta.

Suomessa 45-50, Amerikassa 45-60.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä ap. ei ainakaan omassa ja ystäväpiirissä ja molemmat kuulutaan suuriin ikäluokkiin eli ollaan synnytty -69.

Ja käydään töissä ja ollaan molemmat työuran huipulla ja elämä tasapainossa kuin koskaan aikaisemmin ja kotona lapsista asuu enää kuopus.

Ja ainakin meillä mies on hyvä ruuanlaittaja ja huolehtii oman osuutensa kotitöistä ja arjen pyörittämistä..

Eli puhu vain itsestäsi.

"Suuret ikäluokat" tarkoittaa Suomessa noin -45-60 syntyneitä, eli sodan jälkeen.

Sä olet generation x, amerikkalaisittain, tässä ei nyt puhuta susta.

Otsikossa ap. puhuu suurista ikäluokista, jotka ovat tilastojen mukaan syntyneet 60-luvulla ja seuraava suurista ikäluokista on syntyneet v 1983

Suuret ikäluokat ovat syntyneet ovat 1945-1950, jotka eivät enää vuosiin ole kuuluneet suuriin ikäluokkiin.

Jos toisin, otsikossa pitäisi olla Suuret ikäluokat, nyt siinä on "suurissa", joka viittaa aivan toiseen ikäryhmään.

Kyse on syntyneiden määrästä, ei nyt elossa olevista.

Tässä ketjussa kauhistellaan kuinka lapset ei halua auttaa vanhempiaan. Meillä ongelma on se, että isäni ei koskaan eläessään ole ottanut vastuuta omien asioidensa hoidosta, ensin hoiti äiti, sitten vaimo ja vaimon kuoltua nyt olettaa että minä tytär hoidan kaiken. Mielelläni auttaisin ihmistä joka olisi edes yrittänyt parhaansa, mutta isäni on aina ollut muiden hyväksikäyttäjä, ei koskaan nuorempana ole suostunut opetettelemaan mitään kotitöiden tekoa, pyykin pesua, ruoanlaittoa, tietokoneen käyttöä, laskujen maksamista yms. vaikka olisi ollut täysin kykenevä oppimaan. Tällaista ihmistä pitäisi sitten palvella. No minua koko homma kuvottaa ja raivostuttaa. Kaikkea kodinhoitoa en suostu tekemään vaikka katsonkin perään sen verran ettei kuole nälkään tai huku paskaan. 

Äitini on täysin automatisoitunut ja toimii kuin robotti, koskaan kyseenalaistamatta, piikana isälleni, eli aviomiehelleen. Ihan aina on itsestäänselvää, että äiti on se, joka laittaa ruuan ja siivoaa keittiön ja käy kaupassa. Ihan aina. Siitä ei edes keskustella, vaikka kummallakaan ei ole yhtään mitään muuta velvollisuutta kuin huolehtia itsestään. Eli äiti on se, joka huolehtii itsestään ja itsensä lisäksi isästä. Asuvat kerrostalossa, joten mitkään työnjaolliset asiat eivät tätä roolitusta selitä. Minua tämä kuvio oksettaa. Se oksettaa sen vuoksi, koska äiti ei edes tajua, eikä ajattele asiaa yhtään. Toimii kuin älykääpiö päivästä ja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Sellasissa talouksissa joissa ollaan menty autopilotilla voi perus pyykinpesu tulla puun takaata. Koneen päälle pitää jättää netistä tulostettu logo luettelo ja selkeä viikkoaikataulu. Iän myötä saatetaan joutua ostamaan palveluita.