Suurissa ikäluokissa on edelleen hyvin vahvat sukupuoliroolit. Miten ne pärjää kun puolisosta aika jättää?

Vierailija kirjoitti:

Rooli on vain rajaus sosiaalisissa suhteissa, eihän se estä tekemästä muuta sitten kun roolilla ei ole enää merkitystä.  

No siis mun eno teki pitkän uran saha puolella. Vaimoke oli vuosikymmeniä pelkästään kotona. Enon tarvi nostaa jalat pöydälle vaimokkeen hoitaessa ruuan, pyykin ja ruuan. Yht'äkkiä olikin yksin. Hätähän siinä tuli. Täti soitti tossa aamuseltaan lähtevänsä hakemaan seniori ystävällistä robotti-imuria josko siitä olisi hitusen apua. Tätini itse siivoaa aina niin ettei jätä näkyvää likaa virumaan vaan pyyhkii sen heti pois. Opetti enolle saman. Vei sinne paketissa olevia yleispuhdistusliinoja muistuttamaan jälkien korjaamisesta. Ite suosii rättejä

Mun isä opetteli tekemään ruokaa ja leipomaan yli kuusikymppisenä, kun äiti kuoli yllättäen. Nyt isäkin on jo edesmennyt. Isän leipomuksista tuli jopa legenda, hän leipoi sukulaisillekin pieniin juhliin, kakut ja kääretorut bravuurina. Sitä ennen isän ruuanlaitto oli tasan kaksi lajia: lettujen paisto, kun äiti tai minä, jos olin kotosalla, tehtiin taikina ja makkaran grillaus kesämökillä. Kotitalo oli siistimpi kuin äidin eläessä äidin kuoltua. Äiti ei ollut mikään järjestyksen ihminen, mutta kun vastuu siirtyi isälle, kaikki oli järjestyksessä. Tiskaaminen oli laji, mitä isä teki ennenkin, eli se ei ollut vain naisten harteilla koskaan. Isä tuntui tykkäävän tiskata. 

Vierailija kirjoitti:

Huonosti! Mutta saattavat oppia ainakin joitakin asioita. Äitini opetteli tankkaamaan auton mutta luopui kesämökistä isäni kuoleman jälkeen.

Oho, osaava nainen

Höpsistä ap. ei ainakaan omassa ja ystäväpiirissä ja molemmat kuulutaan suuriin ikäluokkiin eli ollaan synnytty -69.

Ja käydään töissä ja ollaan molemmat työuran huipulla ja elämä tasapainossa kuin koskaan aikaisemmin ja kotona lapsista asuu enää kuopus.

Ja ainakin meillä mies on hyvä ruuanlaittaja ja huolehtii oman osuutensa kotitöistä ja arjen pyörittämistä..

Eli puhu vain itsestäsi.

Äiti kuoli niin siitä alkaen olen tehnyt isälle ateriat pakasterasioihin kerta annoksina syötäväksi. Käyn katsomassa lähes päivittäin miten menee ja samalla tarkistan laskut yms juoksevat asiat. Surullista että niin monet jättää näitä vanhuksia yksin ja sitten ihmettelee kun ovat niin huonossa kunnossa (eivät ole juoneet/syöneet kunnolla).

Naisleski, 76, kahdeksan vuotta jo yksin. Olen pärjännyt suht hyvin käytännön asioissa, hoidin pitkälti laskut ja paperit pidin järjestyksessä, mies oli laiska, tee sinä kun aina oot netissä muutenkin.

( En ole huijattavissa, ei romanssit kiinnosta enkä helly syöpään kuoleviin rahan pyytäjiin)

Mutta mies oli nakertaja, olen siis se joka ei erota porakonetta tasohöylästä. Ja mökillä voimani ja taitoni eivät riitä "miesten töihin" koska meillä oli sellainen vanhanaikainen työnjako.

Lapsia ei vielä ole paljon tarvinnut vaivata, lähinnä neuvontaa esim. tietoteknisissä asioissa mutta nekin ratkoo kyllä 13 v lapsenlapsi tuota pikaa

Vierailija kirjoitti:

Jo on taas mammoilla tarinat. Ihan vankkalla kokemuksella mennään. Ukko kuoli 5 vuotta sitten ja ikävä on mutta hommat hoituu. Jos apuja tarvin niin tytär ja vävy jeesaa. Hoida muuten niiden kahta poikaa ihan mielelläni. Käyvät jopa yökylässä. Eikä maksa pikku jeesit ja lastenlasten hoidot mitään. Kuuluu ilmaset safkat ja viikkorahat, käydään jopa  vkonloppu retkillä ja mummi kustantaa. Lällän lää. T. vetree mummo vm. 55.

Puhuttiin nyt näistä 70-80-vuotiaista, mutta jos identifioidut heihin, niin fine.

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä ap. ei ainakaan omassa ja ystäväpiirissä ja molemmat kuulutaan suuriin ikäluokkiin eli ollaan synnytty -69.

Ja käydään töissä ja ollaan molemmat työuran huipulla ja elämä tasapainossa kuin koskaan aikaisemmin ja kotona lapsista asuu enää kuopus.

Ja ainakin meillä mies on hyvä ruuanlaittaja ja huolehtii oman osuutensa kotitöistä ja arjen pyörittämistä..

Eli puhu vain itsestäsi.

"Suuret ikäluokat" tarkoittaa Suomessa noin -45-60 syntyneitä, eli sodan jälkeen.

Sä olet generation x, amerikkalaisittain, tässä ei nyt puhuta susta.

Vierailija kirjoitti:

Jo on taas mammoilla tarinat. Ihan vankkalla kokemuksella mennään. Ukko kuoli 5 vuotta sitten ja ikävä on mutta hommat hoituu. Jos apuja tarvin niin tytär ja vävy jeesaa. Hoida muuten niiden kahta poikaa ihan mielelläni. Käyvät jopa yökylässä. Eikä maksa pikku jeesit ja lastenlasten hoidot mitään. Kuuluu ilmaset safkat ja viikkorahat, käydään jopa  vkonloppu retkillä ja mummi kustantaa. Lällän lää. T. vetree mummo vm. 55.

Tosin oot ihan lapsi vielä vanhuksiin verrattuna. Mietis vähän itsekin. Tosin sinunkin ikäisiä muistisairaita on tänä kesänä etsitty kun ovat kadonneet.

Alle seitsenkymppiset eivät ole vanhuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus nuoremmillakin on tuota opittua avuttomuutta joillain osa-alueilla. Työkaverilla ei ollut hajuakaan milloin hänen autonsa pitäisi huoltaa tai katsastaa.

Mulla on parikin naispuolista kaveria, jotka ovat täysin pihalla autonsa asioista. Perusteluna on aina että mies hoitaa kaiken.

Mieheni kuuluu suuriin ikäluokkiin eli on syntynyt v. 1969 ja on täysin pihalla autoista. Kerran yritti korjata auton akkun ja lopputulos parin tonnin lasku ja pihalta hinausauto vei auton korjaamolle, kun elektronikka meni täysin sekaisin. Kuulun itsekin suuriin ikäluokiin, enkä edes konepelliä yritä avata.

Nykyautot vaativat ammattitaitoiset korjaajat ja siksi autopajat ovat lopetettu jo vuosia sitten, kun autoissa ekektroniikkaa paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus nuoremmillakin on tuota opittua avuttomuutta joillain osa-alueilla. Työkaverilla ei ollut hajuakaan milloin hänen autonsa pitäisi huoltaa tai katsastaa.

Mulla on parikin naispuolista kaveria, jotka ovat täysin pihalla autonsa asioista. Perusteluna on aina että mies hoitaa kaiken.

Mieheni kuuluu suuriin ikäluokkiin eli on syntynyt v. 1969 ja on täysin pihalla autoista. Kerran yritti korjata auton akkun ja lopputulos parin tonnin lasku ja pihalta hinausauto vei auton korjaamolle, kun elektronikka meni täysin sekaisin. Kuulun itsekin suuriin ikäluokiin, enkä edes konepelliä yritä avata.

Nykyautot vaativat ammattitaitoiset korjaajat ja siksi autopajat ovat lopetettu jo vuosia sitten, kun autoissa ekektroniikkaa paljon.

Miehesi, s. 1969, ei kuulu suuriin ikäluokkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä ap. ei ainakaan omassa ja ystäväpiirissä ja molemmat kuulutaan suuriin ikäluokkiin eli ollaan synnytty -69.

Ja käydään töissä ja ollaan molemmat työuran huipulla ja elämä tasapainossa kuin koskaan aikaisemmin ja kotona lapsista asuu enää kuopus.

Ja ainakin meillä mies on hyvä ruuanlaittaja ja huolehtii oman osuutensa kotitöistä ja arjen pyörittämistä..

Eli puhu vain itsestäsi.

"Suuret ikäluokat" tarkoittaa Suomessa noin -45-60 syntyneitä, eli sodan jälkeen.

Sä olet generation x, amerikkalaisittain, tässä ei nyt puhuta susta.

Otsikossa ap. puhuu suurista ikäluokista, jotka ovat tilastojen mukaan syntyneet 60-luvulla ja seuraava suurista ikäluokista on syntyneet v 1983

Suuret ikäluokat ovat syntyneet ovat 1945-1950, jotka eivät enää vuosiin ole kuuluneet suuriin ikäluokkiin.

Jos toisin, otsikossa pitäisi olla Suuret ikäluokat, nyt siinä on "suurissa", joka viittaa aivan toiseen ikäryhmään.

Omien vanhempieni kohdalla äitini osaa kyllä tehdä kaikki mitä isänikin, mutta isä parka ei kyllä pärjäisi ilman eikä raukalla ole edes erityisesti ystäviä, vaan kaikki kontaktit ovat äidin kautta. Tämän takia kannattaa opettaa niille pojilleen arjen taitoja kuten ihan sitä normaalia ruoanlaittoa ja sosiaalista kanssakäymistä! Ei pelkällä auton renkaiden vaihtamisella ja porakoneella selviä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos leskeytyisin, myisin ekana omakotitalon pois. Ei tätä meinaa kahdestaankaan jaksaa hoitaa. Mut joo, huonosti uskon ainakin äitini pärjäävän. Hän on jäänyt jotenkin alisteiseen asemaan suhteessa isääni koko avioliiton ajaksi (lähes 60 vuotta). Huoh! En tiedä, odottaako hän, että me keski-ikäiset lapset hoidamme hänen käytännön asiansa isän kuoleman jälkeen (jos tuo on edes lähtöjärjestys). En todellakaan meinaa tehdä sitä. Voihan sitä vielä yli 70-vuotiaanakin "kasvaa aikuiseksi". 

Onpa empaattinen kommentti ja niin suomalaista. Järkyttävää miten ei tuon vertaa voisi omista vanhemmista huolehtia.

Ihan samaa ajattelin. Minä hoitelin äitini pankkiasiat ja terveydenhuollon ajanvaraukset. Näihin ei tarvinnut muuta kuin puhelimen ja tietokoneen. Ei ollut suurikaan homma. Kävin hänen luonaan pari kertaa viikossa siivoilemassa ja jutustelemassa ihan muuten vaan. Olimme järjestäneet jo aiemmin, että asuttiin lähellä toisiamme. Nyt äitini on jo kuollut ja usein valtaa ikävä mieleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus nuoremmillakin on tuota opittua avuttomuutta joillain osa-alueilla. Työkaverilla ei ollut hajuakaan milloin hänen autonsa pitäisi huoltaa tai katsastaa.

Mulla on parikin naispuolista kaveria, jotka ovat täysin pihalla autonsa asioista. Perusteluna on aina että mies hoitaa kaiken.

Mieheni kuuluu suuriin ikäluokkiin eli on syntynyt v. 1969 ja on täysin pihalla autoista. Kerran yritti korjata auton akkun ja lopputulos parin tonnin lasku ja pihalta hinausauto vei auton korjaamolle, kun elektronikka meni täysin sekaisin. Kuulun itsekin suuriin ikäluokiin, enkä edes konepelliä yritä avata.

Nykyautot vaativat ammattitaitoiset korjaajat ja siksi autopajat ovat lopetettu jo vuosia sitten, kun autoissa ekektroniikkaa paljon.

Miehesi, s. 1969, ei kuulu suuriin ikäluokkiin.

En ymmärrä miksi työikäiset tulevat tänne kertomaan olevansa vanhuksia. -69 synynyt taitaa tänä vuonna olla 53- vuotias. Vanhaksi syntyneitä?

Olen 76, ajanut kortin 70- luvun alussa, ( kun tämä -69 synynyt oli taapero) . Olen aina osannut tankata ja tilata hinauksen, jos jäänyt tielle. Tietysti vanhoja autoja mieskin rapelsi kuntoon, nythän ei voi itse tehdä paljonkaan. Mutta hänkin vaihdatti öljyt huollossa ( sen osaan minäkin huolehtia) , katsastutti aikoinaan ( rasti ruutuun minäkin) . Pissapojan vedet osaan lisätä, öljytikunkin tuikata. Shellillä on pihapalvelu, he katsovat renkaiden ilmanpaineet. Rengashotelli huolehtii renkaat alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus nuoremmillakin on tuota opittua avuttomuutta joillain osa-alueilla. Työkaverilla ei ollut hajuakaan milloin hänen autonsa pitäisi huoltaa tai katsastaa.

Mulla on parikin naispuolista kaveria, jotka ovat täysin pihalla autonsa asioista. Perusteluna on aina että mies hoitaa kaiken.

Mieheni kuuluu suuriin ikäluokkiin eli on syntynyt v. 1969 ja on täysin pihalla autoista. Kerran yritti korjata auton akkun ja lopputulos parin tonnin lasku ja pihalta hinausauto vei auton korjaamolle, kun elektronikka meni täysin sekaisin. Kuulun itsekin suuriin ikäluokiin, enkä edes konepelliä yritä avata.

Nykyautot vaativat ammattitaitoiset korjaajat ja siksi autopajat ovat lopetettu jo vuosia sitten, kun autoissa ekektroniikkaa paljon.

Miehesi, s. 1969, ei kuulu suuriin ikäluokkiin.

Ohis, mutta on eri asia puhua "suuret ikäluokat", kuin "suurin" ikäluokka. Siinä on suuri ero.

Vierailija kirjoitti:

Mun isä opetteli tekemään ruokaa ja leipomaan yli kuusikymppisenä, kun äiti kuoli yllättäen. Nyt isäkin on jo edesmennyt. Isän leipomuksista tuli jopa legenda, hän leipoi sukulaisillekin pieniin juhliin, kakut ja kääretorut bravuurina. Sitä ennen isän ruuanlaitto oli tasan kaksi lajia: lettujen paisto, kun äiti tai minä, jos olin kotosalla, tehtiin taikina ja makkaran grillaus kesämökillä. Kotitalo oli siistimpi kuin äidin eläessä äidin kuoltua. Äiti ei ollut mikään järjestyksen ihminen, mutta kun vastuu siirtyi isälle, kaikki oli järjestyksessä. Tiskaaminen oli laji, mitä isä teki ennenkin, eli se ei ollut vain naisten harteilla koskaan. Isä tuntui tykkäävän tiskata. 

Isät on. Isäni ei ikinä tehnyt mitään ruokia ennen 60 ikävuotta. Se söikin pelkkää leipää makkaralla. Mutta sitten kun se teki jotain niin ne oli kondiittoritason luomuksia ja ei niihin tasoihin vaan pääse. Äitinikin joka on todella hyvä leipuri ei ikinä päässyt isän tasolle. Ja äiti sentään leipoi lähes viikottain, isä varmaan yhden käsin laskettavan määrän tähän yli 70 ikävuoteen mennessä.

Kaikesta huomaa miten vastenmielinen on ajatus auttaa vanhoja vanhempiaan joskus tulevaisuudessa. Oishan aika kummaa jos ei äitiään auttaisi esim.rempassa ja muussa roudaamista tarvittavassa hommasssa.  Kauheen huonot välit toisilla on vanhempiin. Kyllä meillä pojat auttaavat minua kun mieheni on jo vähän pois pelistä, sairas. Itse koitan auttaa heidän perheitään taloudelisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ovat nuo suuret ikäluokat, mistä puhut? Suomen suurin ikäluokka tällä hetkellä ovat 1963-syntyneet eli jos puhutaan yleisesti 60-luvulla syntyneistä niin kuulun heihin itse, samoin puolisoni, ystäväni, merkittävä osa työkavereistani ja naapureistani.

Naapureiden asioista en niin paljon tiedä paria tutuinta lukuun ottamatta, mutta en kyllä tunnista mitään perinteisiä sukupuolirooleja. Meillä mies ymmärtää enemmän lämmitysjärjestelmän päälle, minä tietotekniikan. Mies siivoaa enemmän ja pesee pyykit, minä laitan ruoan. Molemmat käyttävät tietokonetta, minä enemmän ja useampia sovelluksia. Molemmat hoitavat omat pankki- ja henkilökohtaiset vakuutusasiansa, on erilliset tilit ja yhteinen taloustili (TAI, ei JA).

Lapsuudenkodissani (vanhemmat s. 1940 vuoden molemmin puolin) kotityöt jaettiin yhtä lailla tasan. Isä oli useammin ratissa. Tietotekniikkaa ei kumpikaan käyttänyt ja pankkitilit olivat yhteiset. Isä eli leskenä yli kahdeksan vuotta äidin kuoleman jälkeen eikä hänelle tuottanut missään vaiheessa ongelmia hoitaa kotia, tehdä, ruokaa, pestä pyykkiä, silittää verhoja tai edes parsia sukkia.

Minusta avaus oli negatiivisella tavalla yleistävä.

Tieto on vanhentunutta. Suurimmaksi elossa olevaksi ikäluokaksi on jo noussut vuonna 1983 syntyneet, meidän ikäluokasta on jo sen verran populaa kuollut.  Suurilla ikäluokilla tarkoitetaan kuitenkin 1946-1950 syntyneitä, jolloin Suomessa on syntynyt suurin määrä lapsia. Heistäkin on jo paljon kuollut.  

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne ilman apua silloin pärjääkään. Eikä ongelma ole pelkästään vanhemmalla ikäpolvella. Ihan monissa nuoremmissakin pariskunnissa on paljon sellaisia työnjakoja, että toinen vain tietää miten joku asia hoidetaan. Siitä kannattaisi aloittaa, että jokainen kotona asuva aikuinen osaa hoitaa kaikki kodin asiat, tai ainakin tietää mistä pyytää apua.

Juurikin tuo avun pyytäminen, verkostoituminen on tärkeää. Usein joku luotettu tuttu tai yksi lapsista on valjastettu tähän, jos joku on. Näiden poistuessa ollaan hukassa.

Aika moni ei myöskään käsitä, että dementoitunut puoliso ei enää toivu entisekseen. Luullaan, että kun hetkeksi menee hoitopaikkaan, sieltä palataan uutena ihmisenä.

Työnjako on jossain elämänvaiheessa välttämätön, mutta siitä pitäisi osata luopua.

Joku viisas mies teki ajoissa kansion kaikesta tarpeellisesta, ja perehdytti vaimonsa siihen. Hän sairasti jotain jonka tiesi vievän aiemmin hautaan.