Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ovat niin kärkkäitä jakelemaan neuvoja?
18.08.2022 |
Joidenkin kanssa on todella vaikea ja ärsyttävääkin keskustella, kun vastapuoli yrittää koko ajan jakaa neuvojansa.
Esim tänään työpaikan kahvitunnilla naureskelin olemattomille viherpeukaloilleni kun olin saanut kaktuksenkin kuukahtamaan. En kaivannut siihen erään työkaverin seikkaperäistä selostusta siitä mitä multaa tulisi käyttää ja mihin ilmansuuntaan piikkien pitäisi sojottaa.
Olen huomannut tämän samaisen työkaverin tyylin neuvoa aivan kaikessa.
Mutta samaa vikaa löytyy puolisostanikin... Jos joskus mainitsen vaikka jostakin työhöni ongelmasta ja miten se stressaa, niin en kaipaa siihen asiasta mitään ymmärtämättömän neuvoja vaan ehkä vaikka vaan tsemppausta ja minuutin niskahierontaa!
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ärsytystä herätä eniten ihmiset, jotka jakavat neuvoja silloinkin, kun ei ole asialle tarvetta eikä ongelmaa. Esim. minulla on kaveri, jonka työhön kuuluu tietyllä tapaa ihmisten auttaminen. Hän tuntuu kuvittelevan, että minäkin tarvitsen jatkuvasti apua ja neuvoja. Jos kerron, että luin hassun jutun vauvapalstalta, hän alkaa neuvoa, että jos haluan lukea järkeviä keskusteluja ko. ongelmasta, minun pitäisi hakeutua jonnekin vertaistukipalstoille. Tai jos olen ollut matkalla kaupungissa, jonka tunnen entuudestaankin hyvin ja jossa hän on ollut viikonloppureissulla kerran, hän kertoo missä kannattaa käydä, ja jos kerron että käytiin bussilla tai kävellen jossain, hän kertoo suurena uutisena, että siellä todellakin kannattaa liikkua metrolla jne. Tai hän alkaa neuvoa minua, miten selviän ongelman x kanssa, jota minulla ei ole, eikä ota kuuleviin korviinsa kun kerron ettei minulla ole tuota ongelmaa. On vähän kuin puhuisi seinälle, joka heijastaa takaisinpäin jatkuvasti 'hyviä' neuvoja.
Kiitos tästä. Kertokaahan te neuvojat miksi toimitte kuten tämän kirjoittajan tuttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saattaa liittyä siihenkin, että ammatti on mennyt liiaksi veriin.
Mulla oli tuttava, joka oli erityisluokanopettaja. Ihan kiva ihminen muuten, mutta aloin fiilailla omituista oloa sen jälkeen kun olin tavannut hänet.
Joka kerta. En tajunnut miksi oloni oli se, mikä se oli.Sitten välähti. Tuttava ei itse puhunut juuri mistään omista jutuistaan (ammatti), pari kertaa vain.
Minä puhuin niinkuin kenelle tahansa. Pohdin jotain ja puhuin siitä tuttavalle. Aina tuli neuvo tilanteeseen tai vähintään "viisas" kysymys, olinko ajatellut sitä tai tätä ja heitto, että miten jatkossa aiot tehdä/sanoa vastaavassa tilanteessa. Hän siis neuvoi minua, kuin erityisoppilaitaan!
Olin tuolloin jo todella iäkkäämpi kuin hänen oppilaansa. Hän loukkasi käytöksellään ja neuvoillaan, ehkä tiedostamatta sitä itse. Hyvin epäkunnioittavaa. En jutellut sen takia että pyytäisin neuvoja, juttelin ihan muuten vain.
Tämä taisi olla ammattinsa syytä. Oppilaalle pitää antaa neuvo.Pari vuotta viilentelin välejä, en kertoillut enää mitään ja lopulta muuttaessani katkaisin välit kokonaan. Kyseli perään, kai "huolissaan ja vastuullisena", mutta en vastannyt. Ghostasin.
Kyllä se syy on ihmisessä eikä ammatissa. Puolisoni on psyk.sh, ja hän osaa ihan normaalisti olla ja toimia ihmisten kanssa ilman että yrittää koko ajan "auttaa" heitä. Ehkä tuo tuttavasti kuvitteli olevansa sinua ylempänä ja siksi neuvoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
99.7% suomalaisista on autisteja. Keskustelukulttuurista päätellen.
Tämä autisti on tullut siihen johtopäätökseen, että kun suomalainen valittaa, hän
1. Haluaa tulla kohdatuksi, valittaja tulee tyytyväiseksi, jos kysyn, oliko millainen kaktus ja ehtikö pitkäänkin elää ennen kuukahtamistaan,
2. Haluaa vertaistukea, kokemusta ettei ole ainut huono, jonkun liittolaisen,
3. Haluaa voittaa väittelyn, tosin näillä on jo valmis ratkaisu asiaan, kuuluvat useimmiten noihin pätijöihin, jotka tulevat luennoimaan, miten se jo kuollut kaktus olisi pitänyt hoitaa.
Kahden ensimmäisen tyypin kanssa pärjään, kolmannen kanssa tulee ongelmia, yleensä ovat lähteneet ovet paukkuen, jos erehdyn esittämään tarkentavia kysymyksiä, julistaen ensin ettei kanssani voi väitellä. Anteeksi, meni aika monta kymmentä vuotta, että opin tunnistamaan väittelyn voittamista haluavat, itse pidän enemmän asioiden oppimisesta kuin mielipiteiden muodostamisesta.
Eli, jos on lisättävää tai korjattavaa tuohon karkeaan listaani, mitä olen oppinut suomalaisista valittajista, niin kertokaa toki. Haluan oppia lisää ja kehittää näitä sosiaalisia taitojani.
Mulla olisi lisättävää, tai siis kysyttävää! Miten näet keskustelun jossa muut keskustelevat normaalisti ja yksi alkaa neuvomaan vaikkei mitään neuvottavaa ole?
Autistina harvoin olen harvoin tuollaisissa tilanteissa, liikaa ihmisiä, niin aistikuormitus menee yli, enkä pysty kuuntelemaan enää ketään. Mikä hankaloittaa huomattavasti sosiaalisuuden opiskeluani. Tosin yhden harrasteporukan eräs jäsen on tuollainen, koska en halua saada tuota ovien paukkumista ja muiden harrastajien ns. puolen valitsemista, niin yleensä vain pakenen paikalta neuvomisluennon ajaksi. Pidän harrastuksesta, pidän muista paitsi tuosta yhdestä, joten yritän jättää asian huomioimatta.
Tosin, olen huomannut, ettei osa muistakaan pidä oikein tuosta yhdestä, välillä joku tai jotkut saattaa paeta perässäni. Yksi jollain tasolla ihailee tuota neuvojaa, joten hän jää yleensä ihan tyytyväisenä kuuntelemaan itseään viisaampaa, tosin muutaman kerran olen neuvojan väitteitä tarkistanut, ja todennut väitteiden olevan vanhentunutta arvailua, ennen kuin arvailut ovat tarkentuneet tai kokonaan kumoutuneet, maa on litteä kiekko -tyylisesti.
Eli lyhyesti: näen vain missä on ovi pakoon, enkä enää kuule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kerro ongelmaa, jos et halua ratkaisua.
Juuri näin.
En ymmärrä ihmisiä, jotka luettelevat ongelmia, jos oikea asia on "mulla on paha olo, ja kaipaan tsemppausta".
Itse ainakin olen sen verran ratkaisukeskeinen, että tunteissani kieriskelyä tärkeämpää on korjata epäkohta joka sitä tunneongelmaa aiheuttaa.
Nyt oli kyse neuvojista, jotka neuvovat ihan kysymättä ja ilman kertojalla olevaa ongelmaa. Neuvoja tulee ihan pyytämättä.
Mutta nämä inttäjäthän jo kertovat sen oleellisen, eli heillä ei ole mitään käsitystä mistä toinen puhuu, joku vika ymmärryksessä kai. Etkö huomaa miten tässäkin keskustelussa neuvojat puhuvat ihan eri asiasta kuin muut :D Eivät he ymmärrä normaalia keskustelua, vaan kaikki mitä toinen ihminen sanoo on heille vuodatusta ja tunneongelmia jotain mikä heidän tulee ratkaista itsestäänselvyyksillä :D :D XD
Näyttää olevan toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ärsytystä herätä eniten ihmiset, jotka jakavat neuvoja silloinkin, kun ei ole asialle tarvetta eikä ongelmaa. Esim. minulla on kaveri, jonka työhön kuuluu tietyllä tapaa ihmisten auttaminen. Hän tuntuu kuvittelevan, että minäkin tarvitsen jatkuvasti apua ja neuvoja. Jos kerron, että luin hassun jutun vauvapalstalta, hän alkaa neuvoa, että jos haluan lukea järkeviä keskusteluja ko. ongelmasta, minun pitäisi hakeutua jonnekin vertaistukipalstoille. Tai jos olen ollut matkalla kaupungissa, jonka tunnen entuudestaankin hyvin ja jossa hän on ollut viikonloppureissulla kerran, hän kertoo missä kannattaa käydä, ja jos kerron että käytiin bussilla tai kävellen jossain, hän kertoo suurena uutisena, että siellä todellakin kannattaa liikkua metrolla jne. Tai hän alkaa neuvoa minua, miten selviän ongelman x kanssa, jota minulla ei ole, eikä ota kuuleviin korviinsa kun kerron ettei minulla ole tuota ongelmaa. On vähän kuin puhuisi seinälle, joka heijastaa takaisinpäin jatkuvasti 'hyviä' neuvoja.
Sinä teet tuossa sen virheen, että kuvittelet neuvojalle motiivit, joista syistä hän neuvoo. Jos sen sijaan kuuntelisit häntä, voisit tajuta, että hän vain vei keskustelua eteenpäin. Mikäänhän ei esimerkiksi estäisi sinua sitten vastavuoroisesti kysyä, että miksi sinusta metro on parempi, koska bussissa saa sitä ja sitä ja metrosta puuttuu sitä ja tätä. Se on keskustelua: sinä sanot jotain, toinen jatkaa aiheesta, sitten on sinun vuorosi ja sen jälkeen taas toisen vuoro. KEskustelua ei ole sellainen, että sinä pidät monologin ja odotat, että toinen hymyilee ja sanoo, että "voi että miten mukavaa" ja sitten lähdette taas töihin/jonnekin muualle. Jos keskustelukumppanisi koko ajan jättää huomioimatta sen, että olet sanonut ettei sinulla ole sitä ongelmaa, niin voit sitten heittää vastakysymyksen, että miksi hän koko ajan toistaa samaa viestiä. Sekin on keskustelua. Keskustellessa on toivottavaakin, että toinen antaa vastakommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheiseni on terveydenhoitoalan ammattilainen. Joka kerta, kun joku sairastaa jotain, tulee listaa mistä sairaus on ehkä tullut, miten sitä hoidetaan. Tai sitten jos joku on tutkimuksissa, nin kysellään tarkkaan mitä lääkäri sanoi, miten sitä tutkitaan, miten sitä hoidetaan. Se on ärsyttävää kyllä, etenkin, jos itselle kaikki on jo selvää ja sairaus hoituu levolla ja haluaisi muutenkin siirtää ajatukset jo muualle, niin toinen tulee kysymysarsenaalin kanssa. Mutta jos ajattelee asiaa myötätuntoisesti, niin tajuaa, että hän haluaa vain hyvää. Hän haluaa varmistaa, että kaikki on oikeasti hoidossa ja että hoitoketju on toiminut ja että lääkäri on sulkenut pois kaikki ne syyt mitkä pitää sulkea. SIlloin ei kysymystulva tai neuvominen ärsytä. Ja jos etukäteen tietää, että kysymystulva ärsyttää asiasta x, niin sitten sille ei kerrota mitään asiasta tai sanotaan kertomisen alussa, että ei halua kommentteja tai neuvoja (ja mitä tutumpi ihminen on kyseessä, niin sitä varmemmin hän sitten muistaa, että tuo ei halua kommentteja).
Ihminen, jolla ei oo mitään muuta annettavaa keskusteluun kuin näennäisistä ongelmista valittaminen vaatii että tuntemattomatkin ottaa osaa hänen tunteissapiehtarointiinsa. Onpa viehättävää.
Miettikääpä kuinka pitkälle pääsisitte elämässä, jos käsittelisitte ne asiat sen sijaan että vaaditte muiden henkistä tukea? Toisaalta, jos ne helpot ongelmat ois ratkottu, pitäisi tarttua niihin vaikeampiin; sehän olisi oikeesti raskasta. Pitäisi ymmärtää oma osuutensa onnettomuuteensa, eihän semmonen käy. Menee koko maailmankuva uusiksi.
Turvallisempaa siis vaan valittaa siitä että joku reagoi väärin valittamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvoja antaavat henkilöt ovat besserwissereitä. Älykkäitä, mutta huonoitsetuntoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ärsytystä herätä eniten ihmiset, jotka jakavat neuvoja silloinkin, kun ei ole asialle tarvetta eikä ongelmaa. Esim. minulla on kaveri, jonka työhön kuuluu tietyllä tapaa ihmisten auttaminen. Hän tuntuu kuvittelevan, että minäkin tarvitsen jatkuvasti apua ja neuvoja. Jos kerron, että luin hassun jutun vauvapalstalta, hän alkaa neuvoa, että jos haluan lukea järkeviä keskusteluja ko. ongelmasta, minun pitäisi hakeutua jonnekin vertaistukipalstoille. Tai jos olen ollut matkalla kaupungissa, jonka tunnen entuudestaankin hyvin ja jossa hän on ollut viikonloppureissulla kerran, hän kertoo missä kannattaa käydä, ja jos kerron että käytiin bussilla tai kävellen jossain, hän kertoo suurena uutisena, että siellä todellakin kannattaa liikkua metrolla jne. Tai hän alkaa neuvoa minua, miten selviän ongelman x kanssa, jota minulla ei ole, eikä ota kuuleviin korviinsa kun kerron ettei minulla ole tuota ongelmaa. On vähän kuin puhuisi seinälle, joka heijastaa takaisinpäin jatkuvasti 'hyviä' neuvoja.
Sinä teet tuossa sen virheen, että kuvittelet neuvojalle motiivit, joista syistä hän neuvoo. Jos sen sijaan kuuntelisit häntä, voisit tajuta, että hän vain vei keskustelua eteenpäin. Mikäänhän ei esimerkiksi estäisi sinua sitten vastavuoroisesti kysyä, että miksi sinusta metro on parempi, koska bussissa saa sitä ja sitä ja metrosta puuttuu sitä ja tätä. Se on keskustelua: sinä sanot jotain, toinen jatkaa aiheesta, sitten on sinun vuorosi ja sen jälkeen taas toisen vuoro. KEskustelua ei ole sellainen, että sinä pidät monologin ja odotat, että toinen hymyilee ja sanoo, että "voi että miten mukavaa" ja sitten lähdette taas töihin/jonnekin muualle. Jos keskustelukumppanisi koko ajan jättää huomioimatta sen, että olet sanonut ettei sinulla ole sitä ongelmaa, niin voit sitten heittää vastakysymyksen, että miksi hän koko ajan toistaa samaa viestiä. Sekin on keskustelua. Keskustellessa on toivottavaakin, että toinen antaa vastakommentteja.
En kertonut, miten keskustelu etenee, mutta eihän tämä olisi ongelma jos se etenisi niin, että siitä jäisi neuvojalle jotain muistijälkiä. Mutta samat neuvot toistuvat, vaikka hän keskustelussa olisi myöntyvinään siihen, että voihan muukin kuin metro olla ok ja ehkä minulla ei ole ongelmaa x.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ärsytystä herätä eniten ihmiset, jotka jakavat neuvoja silloinkin, kun ei ole asialle tarvetta eikä ongelmaa. Esim. minulla on kaveri, jonka työhön kuuluu tietyllä tapaa ihmisten auttaminen. Hän tuntuu kuvittelevan, että minäkin tarvitsen jatkuvasti apua ja neuvoja. Jos kerron, että luin hassun jutun vauvapalstalta, hän alkaa neuvoa, että jos haluan lukea järkeviä keskusteluja ko. ongelmasta, minun pitäisi hakeutua jonnekin vertaistukipalstoille. Tai jos olen ollut matkalla kaupungissa, jonka tunnen entuudestaankin hyvin ja jossa hän on ollut viikonloppureissulla kerran, hän kertoo missä kannattaa käydä, ja jos kerron että käytiin bussilla tai kävellen jossain, hän kertoo suurena uutisena, että siellä todellakin kannattaa liikkua metrolla jne. Tai hän alkaa neuvoa minua, miten selviän ongelman x kanssa, jota minulla ei ole, eikä ota kuuleviin korviinsa kun kerron ettei minulla ole tuota ongelmaa. On vähän kuin puhuisi seinälle, joka heijastaa takaisinpäin jatkuvasti 'hyviä' neuvoja.
Sinä teet tuossa sen virheen, että kuvittelet neuvojalle motiivit, joista syistä hän neuvoo. Jos sen sijaan kuuntelisit häntä, voisit tajuta, että hän vain vei keskustelua eteenpäin. Mikäänhän ei esimerkiksi estäisi sinua sitten vastavuoroisesti kysyä, että miksi sinusta metro on parempi, koska bussissa saa sitä ja sitä ja metrosta puuttuu sitä ja tätä. Se on keskustelua: sinä sanot jotain, toinen jatkaa aiheesta, sitten on sinun vuorosi ja sen jälkeen taas toisen vuoro. KEskustelua ei ole sellainen, että sinä pidät monologin ja odotat, että toinen hymyilee ja sanoo, että "voi että miten mukavaa" ja sitten lähdette taas töihin/jonnekin muualle. Jos keskustelukumppanisi koko ajan jättää huomioimatta sen, että olet sanonut ettei sinulla ole sitä ongelmaa, niin voit sitten heittää vastakysymyksen, että miksi hän koko ajan toistaa samaa viestiä. Sekin on keskustelua. Keskustellessa on toivottavaakin, että toinen antaa vastakommentteja.
Ei tuo olekeskustelua, tuo on nettitrollien kanssa väittelemistä, ja täysin hyödytöntä ja lisäksi todella ikävää puuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Neuvoja antaavat henkilöt ovat besserwissereitä. Älykkäitä, mutta huonoitsetuntoisia.
No eivät todellakaan ole älykkäitä :D Jos tällaiselta kysyy jotein ihan oikeaa neuvoa, niin alkaa arvelu vain, että rn nyt oikein muista, kyllä minä tämän tiedän mutta.. juuri oli kielenpäällä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tajunnut ihmisiä, joiden elämäntehtävä on valittaminen. Valivalivali... Ja sitten loukkaannutaan. Ärsyttävää - olkaa hiljaa, jos muuta ette osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattaa liittyä siihenkin, että ammatti on mennyt liiaksi veriin.
Mulla oli tuttava, joka oli erityisluokanopettaja. Ihan kiva ihminen muuten, mutta aloin fiilailla omituista oloa sen jälkeen kun olin tavannut hänet.
Joka kerta. En tajunnut miksi oloni oli se, mikä se oli.Sitten välähti. Tuttava ei itse puhunut juuri mistään omista jutuistaan (ammatti), pari kertaa vain.
Minä puhuin niinkuin kenelle tahansa. Pohdin jotain ja puhuin siitä tuttavalle. Aina tuli neuvo tilanteeseen tai vähintään "viisas" kysymys, olinko ajatellut sitä tai tätä ja heitto, että miten jatkossa aiot tehdä/sanoa vastaavassa tilanteessa. Hän siis neuvoi minua, kuin erityisoppilaitaan!
Olin tuolloin jo todella iäkkäämpi kuin hänen oppilaansa. Hän loukkasi käytöksellään ja neuvoillaan, ehkä tiedostamatta sitä itse. Hyvin epäkunnioittavaa. En jutellut sen takia että pyytäisin neuvoja, juttelin ihan muuten vain.
Tämä taisi olla ammattinsa syytä. Oppilaalle pitää antaa neuvo.Pari vuotta viilentelin välejä, en kertoillut enää mitään ja lopulta muuttaessani katkaisin välit kokonaan. Kyseli perään, kai "huolissaan ja vastuullisena", mutta en vastannyt. Ghostasin.
Kyllä se syy on ihmisessä eikä ammatissa. Puolisoni on psyk.sh, ja hän osaa ihan normaalisti olla ja toimia ihmisten kanssa ilman että yrittää koko ajan "auttaa" heitä. Ehkä tuo tuttavasti kuvitteli olevansa sinua ylempänä ja siksi neuvoi.
Naulankantaan! En ensin tajunnut sitä, että halusi näyttää ylemmyytensä minulle. Huomasin, että muokkasin sanomisiani hassusti siten, ettei hän voi esittää ylivertaista ratkaisuaan, mutta silti neuvoi katsomaan kutakin asiaa toisen näkökulmasta! Niinkuin aina olisi luotava kompromissi joka asiasta. Olisin vain jutellut koska oli muuten ok ihminen.
Sen jälkeen ymmärsin, mistä on kysymys kun hän halusi päättää erään asian minun puolestani, jonka olin jo itse päättänyt. Olen niin tyhmä, että puhuin asiasta. Esitti "faktat" siitä, miksi hänen päätöksensä on parempi. Voi-voi! Näyttäköön nyt sitten muille kuin minulle ylempää asemaansa. Tästä on nyt muutama vuosi, kun ghostasin hänet eikä tee mieli ottaa yhteyttä. Paikkakunnalla on esim eläkeläisiä, jotka palvovat "opettajaa" ja tuntuvat olevan ylpeitä siitä, että saavat puhua kanssaan. Minä taas en pelkkä oppiarvoja kunnioita, vaan ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kerro ongelmaa, jos et halua ratkaisua.
Juuri näin.
En ymmärrä ihmisiä, jotka luettelevat ongelmia, jos oikea asia on "mulla on paha olo, ja kaipaan tsemppausta".
Itse ainakin olen sen verran ratkaisukeskeinen, että tunteissani kieriskelyä tärkeämpää on korjata epäkohta joka sitä tunneongelmaa aiheuttaa.
Nyt oli kyse neuvojista, jotka neuvovat ihan kysymättä ja ilman kertojalla olevaa ongelmaa. Neuvoja tulee ihan pyytämättä.
Ai. Minusta kuulostaa ongelmalta, jos ei saa huonekasvejaan pysymään hengissä.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa pari tunnevammaista sanoo, ettei pidä puhua huolistaan, jos ei ole valmis ratkaisemaan niitä kuulijan haluamalla tavalla siinä paikassa. Me tarvitaan jotain tunnekasvatusta peruskouluun, hyvänen aika.
Jos haluaa puhua ongelmistaan, mutta ei kuulla toisen ihmisen mielipidettä tai kommenttia, pitää mennä puhumaan terapeutille tai ostaa kotiin nukke tai koira, jolle ne kertoo. Noilta ei tule kommentteja eikä tuputeta neuvoja. Muille ihmisille, jos puhut ongelmistasi, niin se merkitsee sitä, että tarvitset ja pyydät neuvoa. Ellet sitten erikseen sano, että "älkää neuvoko minua tässä, mutta...." Eihän muuten ole mitään ideaa kertoa omista ongelmistaan muille, jos ei halua kuulla toista mielipidettä asiaan.
Mielipiteet ja kommentointi on ihan eri asia, kuin neuvojen tyrkyttäminen. Sanoit "muille ihmisille, jos puhut ongelmistasi, niin se merkitsee sitä että tarvitset ja pyydät neuvoa". Ei merkitse. Kannattaa miettiä esim. asioita tunneäly ja empatia. Sen myötä oppii kuuntelemaan ja ymmärtämään, haluaako toinen ihminen vain purkaa esim. pahaa oloaan, keventää mieltään tms. Asioitaan puhuva ihminen yleensä osaa tuoda jollain tavalla esille sen, jos hän kaipaa neuvoja.
kyllä se tarkoittaa sitä. miksi ihminen kertoisi ongelmistaan, jos ne eivät edelleen olisi ongelmia ja jos ne ovat edelleen ongelmia, niin se merktisee sitä, ettei ihminen ole tehnyt mitään/tarpeeksi/käyttänyt kaikkia keinoja niiden voittamiseksi. Mutta ilmeisesti jotkut haluvat tuolla ongelmiensa vuodattamisella sitten vain kerjätä huomiota. Ongelmilla en tarkoita noita tahllisia pelleilyongelmia tyyliin: nyyh, minulla ei ole viherpeukaloa, tapan kaikki kasvini. SUurin osa ihmisistä ymmärtää tuollaisten olevan vain keino saada sanotuksi jotain tilanteessa, jossa tuli tunne, että pitää sanoa jotain. Siksi ne ovat pelleilyongelmia.
Kannattaa sinun tutustua enemmän näihin ilmiöihin, kuten muitakin siihen kehotat.
Eli miksi näet normaalin jutustelun ongelmina jotka sinä voit ratkaista?
normaalia jutustelua ei ole tunteiden "vuodattaminen"
tuneistaan voi toki puhua, mutta "vuodatus" menee yli
Mitä vuodattamista se on että sanoo että huhhuh, vähän jäi yöunet lyhyeksi kun oli niin kuuma nukkua?
En ole missään väittänyt, että tuollainen olisi vuodattamista.
Miksi sitten puhut vuodattamisesta, kun ketjussa on kyse tämänkaltaisista neuvojista?
*hirveä helle ja kostea ilma, hiki valuu kaikkien selkää pitkin*
-Onpas helle, tässähän ihan paistuu jo, illalla varmaan onneksi tulee sade!
-Sinun kannattaa ostaa ilmanviilennin, pitää ikkunat kiinni päivällä ja avata yöksi. Juo myös paljon ettet kuivu. Hakeudu varjoon, äläkä rehki helteellä.
*Teini kiukuttelee teinikiukkujaan, ja siitä tulee puuskahdettua*
- Huhhuh, kyllä on vaan välillä raskasta tuo lasten teini-ikä. Ovia paiskotaan eikä mikään kelpaa. Onneksi tämä on kohta ohi!
-Teinille pitää laittaa rajat, ja sille pitää sanoa ettei ovia saa paiskoa. Nuorisopsykiatriasta voisi olla teille apua jos omat kasvatustaitonne eivät riitä.
*olet lykännyt tapetointia laiskuuttasi, kun ei millään vain hotsittaisi aloittaa*
-Olisi pitänyt tuokin tapetoida jo vuosia sitten ,mutta kun ei millään viitsisi aloittaa, aina tuntuu olevan muutakin tekemistä!
-Netistä löytyy kyllä ohjeita tapetoimiseen jos se tuntuu vaikealta. Voit myös ostaa ammattilaisen tekemään jos itsestäsi ei siihen ole. Joku remppamies voi tulla tekemään sen lyhyelläkin varoitusajalla.
*sähkönhinta moninkertaistuu*
-Kylläpä on hienoa olla sähkölämmitteisen talon omistaja tätä nykyä, huhhuh!
-Hommatkaa ilppi, se pienentää sähkönkulutusta. Jääkaapin ovea ei myöskään kannata aukoa turhaan, Saunomista kannattaa nyt välttää kun se vie niin paljon sähköä.
Olen eri, mutta täytyy todeta, että useimmissa esimerkkirepliikeissäsi molemmat vaihtoehdot ovat sellaisia, että pitäisin niiden sanojaa hiukan vajaaälyisenä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut ihmisiä, joiden elämäntehtävä on valittaminen. Valivalivali... Ja sitten loukkaannutaan. Ärsyttävää - olkaa hiljaa, jos muuta ette osaa.
Kyllä. Nuorena luin jostain elämänohjeen, joka alkoi näin: 1) Älä valita, 2) Älä selitä, ..
Silloin se tuntui turhan yleistävältä, kyllähän nyt joskus pitää valittaa ja selitellä. Nyt viisikymppisenä voin todeta, että ikinä elämässäni ei ole vielä tullut tilannetta, jossa valittaminen tai selittely olisi kannattanut.
Saattaa liittyä siihenkin, että ammatti on mennyt liiaksi veriin.
Mulla oli tuttava, joka oli erityisluokanopettaja. Ihan kiva ihminen muuten, mutta aloin fiilailla omituista oloa sen jälkeen kun olin tavannut hänet.
Joka kerta. En tajunnut miksi oloni oli se, mikä se oli.
Sitten välähti. Tuttava ei itse puhunut juuri mistään omista jutuistaan (ammatti), pari kertaa vain.
Minä puhuin niinkuin kenelle tahansa. Pohdin jotain ja puhuin siitä tuttavalle. Aina tuli neuvo tilanteeseen tai vähintään "viisas" kysymys, olinko ajatellut sitä tai tätä ja heitto, että miten jatkossa aiot tehdä/sanoa vastaavassa tilanteessa. Hän siis neuvoi minua, kuin erityisoppilaitaan!
Olin tuolloin jo todella iäkkäämpi kuin hänen oppilaansa. Hän loukkasi käytöksellään ja neuvoillaan, ehkä tiedostamatta sitä itse. Hyvin epäkunnioittavaa. En jutellut sen takia että pyytäisin neuvoja, juttelin ihan muuten vain.
Tämä taisi olla ammattinsa syytä. Oppilaalle pitää antaa neuvo.
Pari vuotta viilentelin välejä, en kertoillut enää mitään ja lopulta muuttaessani katkaisin välit kokonaan. Kyseli perään, kai "huolissaan ja vastuullisena", mutta en vastannyt. Ghostasin.