Isovanhemman näkökulmaa kaivataan? Miksi et halua olla mukana lapsenlapsen elämässä?

Siksi, kun minua on kielletty. En saanut tulla ensimmäisten kuukausien aikana, kun äidin äiti asui heillä viikkoja apuna.

Ristiäisiin sain tulla. Sitten taas ei saanut, kun oltiin väsyneitä ja oikea mummi auttoi.

Olen vielä työelämässä ja en voinut ottaa palkatonta, kun oikea mummi sairastui, ilmoitettiin, että se on annettu, mikä tarjottu. Jos en halua lasta hoitaa, ei tarvitse enää ottaa yhteyttä.

Joten en pidä yhteyttä lapsenlapseen

On mukava nähdä lapsenlapsia välillä. Mutta kyllä minä olen omat lapseni jo lähes 40 vuotta sitten hoitanut, en minä enää ala lapsia säännöllisesti hoitamaan. Kerroin tämän myös aikoinaan ennen kuin  kahdella lapsillani oli lapsia. Että aiomme asua talvet ulkomailla ja viettää menevää elämää, emme tule olemaan mikään hoitopaikka lapsille, kyläpaikka jossa saa päiväseltään käydä kyllä.

Kiitos vastauksista. Entä odotatteko hoitoapua, kun itse olette vanhuksia, muistisairaita tms.?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Entä odotatteko hoitoapua, kun itse olette vanhuksia, muistisairaita tms.?

-ap

Miksi odottaisin ihmisiltä, joiden luona en saa käydä lapsenlastani tapaamassa.

Käytän rahani oman hoitoni järjestämiseen. Onneksi on säästöjä. Tiedän, että apua on turha pyytää

Mua kiinnostaa tää myös! Meillä ei kummatkaan isovenhemmat ole mitenkään lastemme elämässä, eivät soittele, eivät käy, eivät pidä yhteyttä. Ei ole mitään riitaa, mutta heitä ei vaan kiinnosta. Epäilen että kyse on siitä että oma aikuinen lapsi ei kiinnosta eikä ole rakas (ja sitä myöten ne lapsenlapsetkaan ei kiinnosta kun ovat ikäänkuin ventovieraan ipanoita).

Mun vanhemmat oli kyllä huonot ja piittaamattomat lapsuudessanikin jotan omien osalta ei yllätä. Sen sijaan miehen vanhemmat oli ok vanhemmat lapsena, mutta lopettivat kontaktit poikaansa kun tämä muutti opiskelemaan toiseen kaupunkiin. No, sentään kerran kahdessa vuodessa nää soittavat, omani ei sitäkään vähää.

Ja ei, en ole ollut ilkeä lapsi vaan aina kiltti, ahkera ja yrittänyt miellyttää vanhempia - siinä onnistumatta.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Entä odotatteko hoitoapua, kun itse olette vanhuksia, muistisairaita tms.?

-ap

Emme. Kun ei enää jaksa omakotitalossa asua, menemme palvelutaloon ja ostamme tarvittavat palvelut. Ja ostamme nytkin jo jotain palveluita kotiimme kuten siivous ja ikkunanpesut ja joskus kotitalkkaripalvelut. Ja lopulta sitten todennäköisesti hoivakotiin jossa henkilökunta hoitaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Entä odotatteko hoitoapua, kun itse olette vanhuksia, muistisairaita tms.?

-ap

Hoitovastuu on ammattilaisilla, ei omaisilla.

Lapseni oli vahinko vuodelta -73. Oli 16-vuotias. Olin silakkanuotalla emäntänä ja silloin ei paljon kysytty haluanko vaan se ikäänkuin kuului asiaan ja tietenkin se jätti jäljen. Yksi Matti minut sitten nai. Se ryyppäsi ja muistutti päivästä toiseen miten oli ottanut äpärän omakseen. En minä osannut olla ja jättäydyin pois lapseni elämästä, enkä ole siihen halunnut palata.

N65

Mun poika vaimonsa kielsi turhia pitämästä yhteyttä. En kai voi tunkea lastenlapsiakaan hoitamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Entä odotatteko hoitoapua, kun itse olette vanhuksia, muistisairaita tms.?

-ap

H aista p aska. En todellakaan tehnyt lapsia ajatellen, että he kyllä minut sitten hoitaa.

Kysymys kuului mik-si et ha-lu-a ol-la.

Olen tulkinnut että minun ei haluta olevan.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa tää myös! Meillä ei kummatkaan isovenhemmat ole mitenkään lastemme elämässä, eivät soittele, eivät käy, eivät pidä yhteyttä. Ei ole mitään riitaa, mutta heitä ei vaan kiinnosta. Epäilen että kyse on siitä että oma aikuinen lapsi ei kiinnosta eikä ole rakas (ja sitä myöten ne lapsenlapsetkaan ei kiinnosta kun ovat ikäänkuin ventovieraan ipanoita).

Mun vanhemmat oli kyllä huonot ja piittaamattomat lapsuudessanikin jotan omien osalta ei yllätä. Sen sijaan miehen vanhemmat oli ok vanhemmat lapsena, mutta lopettivat kontaktit poikaansa kun tämä muutti opiskelemaan toiseen kaupunkiin. No, sentään kerran kahdessa vuodessa nää soittavat, omani ei sitäkään vähää.

Ja ei, en ole ollut ilkeä lapsi vaan aina kiltti, ahkera ja yrittänyt miellyttää vanhempia - siinä onnistumatta.

Lähes sama tarina. Ihmetyttää, miksi niitä lapsia sitten piti (heidän) tehdä, kun selkeästi suhtauduttiin meihin, kuin oltaisiin ei-toivottuja. Kaipa se oli ysärillä sitten vielä "pakollinen normi", onneksi nykyään jokainen voi valita eikä se ole mitenkään paheksuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni oli vahinko vuodelta -73. Oli 16-vuotias. Olin silakkanuotalla emäntänä ja silloin ei paljon kysytty haluanko vaan se ikäänkuin kuului asiaan ja tietenkin se jätti jäljen. Yksi Matti minut sitten nai. Se ryyppäsi ja muistutti päivästä toiseen miten oli ottanut äpärän omakseen. En minä osannut olla ja jättäydyin pois lapseni elämästä, enkä ole siihen halunnut palata.

N65

Suomessa ehkäisyn historia on melko lyhyt ja joskus niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niin haluttu.

Ei mun omat vanhemmatkaan juurikaan ollut elämässäni vaikka samaa taloa asuttiin. Työ, edustamiset, jne oli tärkeämpää. Miksi odottaisin, että lastenlapsien kanssa asiat olisi toisin? Peilatkaa sitä lapsuuttanne niin voitte ymmärtää enemmän niistä omista vanhemmistanne.

T. Avainkaulalapsi

Mun välinpitämättömät vanhemmat kertoivat suurieleisesti syyn mikseivät ole missään tekemisissä. Kas kun he haluaa elää VAIN ITSEÄÄN VARTEN.

Nauratti kun sain kuulla tuon. He eivät ole elämässään koskaan tehneet mitään muuta kuin eläneet itseään varten. Lapsuudessa mentiin ihan kaikki aikuisten ehdoilla ja aikuisten tarpeet vain täytettiin. Lapset sai vaan kestää ja kuunnella aikuisten yöjuhlat, bileet, pornonkatselun, seksin, ihan kaiken. Mistään ei tingitty lasten takia ja mitään ei muokattu lasten tarpeisiin sopivaksi vaan lapsia riepoteltiin ja valvotettiin tai sitten laiminlyötiin ja jätettiin hoitamatta.

Ehkä minäkin sitten elän itseäni varten siinä vaiheessa kun soittavat ja alkavat apua kärttämään.

Pakko tunnustaa, että en oikein enää jaksa. Lapsenlapsia on 9 ja ei riitä vapaa aika siihen, että jokaista olisin huomioimassa koko ajan. Kun jään eläkkeelle, haluan ainakin ensimmäisen vuoden levätä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni oli vahinko vuodelta -73. Oli 16-vuotias. Olin silakkanuotalla emäntänä ja silloin ei paljon kysytty haluanko vaan se ikäänkuin kuului asiaan ja tietenkin se jätti jäljen. Yksi Matti minut sitten nai. Se ryyppäsi ja muistutti päivästä toiseen miten oli ottanut äpärän omakseen. En minä osannut olla ja jättäydyin pois lapseni elämästä, enkä ole siihen halunnut palata.

N65

Suomessa ehkäisyn historia on melko lyhyt ja joskus niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niin haluttu.

Ei mun omat vanhemmatkaan juurikaan ollut elämässäni vaikka samaa taloa asuttiin. Työ, edustamiset, jne oli tärkeämpää. Miksi odottaisin, että lastenlapsien kanssa asiat olisi toisin? Peilatkaa sitä lapsuuttanne niin voitte ymmärtää enemmän niistä omista vanhemmistanne.

T. Avainkaulalapsi

Varmaan tää on totta. Jotenkin ehkä olin naiivi kun luulin että lapsenlapsi kiinnostaisi ja vanhemmat haluaisivat olla isovanhempia. No ei kiinnosta. Ja eivät halua olla.

En ole saanut muuten koskaan mitään tukea elämässni. Opinnot yritettiin estää, kotoa pakotettiin muuttamaan kun 18v tuli täyteen, en ole saanut mitään rahaa tai apua koskan, ei puhettakaan että olisi lainattu rahaa tai taattu lainaa, saati että joskus autettu jossain jotenkin. Nyt kun tätä ajattelee niin eipä se ehkä sittenkään ole iso yllätys että he eivät kuulu eläämäni mitenkään.

Mä olisin silti halunnut läheiset välit, mutta tää on niiden päätös ja en voi sille mitään.

Haluaisin, mutta se on liian vaikeaa. Minulla on kuitenkin itsellänikin vielä jäljellä elämää ja sekin on tärkeää, en voi viettää loppuja vuosiani kirstettävässä köysisilmukassa valmiina kuuntelemaan miten huono olen, miten väärin teen, ja miten minun pitäisi olla äiti ja isoäiti. 

Luulin että isovanhemmuus olisi elämäni hienoimpia asioita, mutta kyttäyksen ja arvostelun alla oleminen ei kyllä täyttänyt näitä toiveita.

Tiedän että apu varmasti kelpaisi, mutta minulla pitäisi myös saada olla oma suhde lapsenlapseeni, eikä kenenkään masinoima. Haluaisin olla tärkeä ihminen lapselle, en pelkkä hoitopaikka. En myöskään voi hoitaa sairasta lasta, koska itselläni on perussairauksia enkä voi saada jokaista kulkutautia. 

Kerran hoidin sairasta lasta kun vanhemmat halusivat töihin, eikä olla kotona hänen kanssaan. Sain lapselta influenssan ja olin monta kuukautta huonona. Jouduin myös sairaalaan. Sillä välin postit pursusi laatikosta, piha oli kolaamatta, eikä myöskään kotiin pääsyni jälkeen minua autettu heidän taholtaan ollenkaan. Tuttu taksikuski sitten kävi kaupassa pienet ostamiseni. 

Kateellisena kuuntelen kun muut puhuvat lämpimästi lapsistaan ja heidän puolisoistaan, ja lapsenlapset käyvät kyläilemässä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Entä odotatteko hoitoapua, kun itse olette vanhuksia, muistisairaita tms.?

-ap

Tämä on inhottava ilmiö. Laiskat vanhemmat ovat vinkumassa äitejään ja anoppejaan hoitamaan lapsia, jotka vanhempien kuuluu itse hoitaa. Inhottaa kuunnella töissä sitä kerjäämistä sivusta. Halveksin todella.

Mukana lapsenlapsen elämässä = hoitaa vanhemmille kuuluvat työt, kun vanhemmat ovat liian pihejä maksamaan lapsenvahdille.