Tutkija: lapset eriytyvät sosioekonomisiin ryhmiinsä jo alakoulussa

Minä olen 70-luvun lapsi, vanhemmat talkkareita. Kavereita oli paljon, mutta en tullut kysyneeksi heidän vanhempiensa ammatteja.

Elämässä edes yksi oikeasti timanttinen ystävä on sellainen lottovoitto, etten lähtisi rajaamaan lapseni mahdollisuutta moiseen aarteeseen heppoisilla perusteilla. Samalla aaltopituudella olemiseen ei tarvita samanlaista taustaa, vaan samanlaiset sielut. Toivon että jokainen lapseni löytää yhden todella hyvän ystävän ja tärkeintä olkoon hyvä sydän, ei koulutus, ammatti tai muu sivuseikka.

Kylläpä osalle on punainen vaate, että hyväosaisten lapsilla on harratuksia, joissa käydään säännöllisesti. Harvalla harrastuksia on joka illalle, pari päivää viikossa on aika tavallista. Lopun aikaa lapsi saa tehdä asioita itsekseen. Läksyjen perään katsotaan ja autetaan tarvittaessa tietenkin. Normaalisti lapset alkavat harrastaa päiväkoti-iässä, viimeistään alakoululaisina. Harrastukset vaihtuvat monella jatkuvasti, harva uskollisesti pysyy yhdessä koko lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Omani on kokeillut satutanssista parkouriin ja hyvä niin, oppii erilaisia asioita jokaisessa. Mistä niistä lapsi tietää, jos ei koskaan kokeile. Osalla on rahakysymys miksi lapsi ei harrasta ohjatusti, tämä on ymmärrettävää. Sitä en ymmärrä miksi lasten maailmaa ei avartaisi, jos rahaa on.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä osalle on punainen vaate, että hyväosaisten lapsilla on harratuksia, joissa käydään säännöllisesti. Harvalla harrastuksia on joka illalle, pari päivää viikossa on aika tavallista. Lopun aikaa lapsi saa tehdä asioita itsekseen. Läksyjen perään katsotaan ja autetaan tarvittaessa tietenkin. Normaalisti lapset alkavat harrastaa päiväkoti-iässä, viimeistään alakoululaisina. Harrastukset vaihtuvat monella jatkuvasti, harva uskollisesti pysyy yhdessä koko lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Omani on kokeillut satutanssista parkouriin ja hyvä niin, oppii erilaisia asioita jokaisessa. Mistä niistä lapsi tietää, jos ei koskaan kokeile. Osalla on rahakysymys miksi lapsi ei harrasta ohjatusti, tämä on ymmärrettävää. Sitä en ymmärrä miksi lasten maailmaa ei avartaisi, jos rahaa on.

Taidat olla koukussa lasten harrastuksiin? Totta kai niitä saa olla jos lapsi itse tykkää harrastaa, mutta sitä en ymmärrä miksi niitä saisi olla vain hyväosaisilla (mitä se edes tarkoittaa?). Harrastus se on halvempikin harrastus, voi olla parempikin kuin joku kallis. Päiväkoti-ikäistä en vielä veisi harrastukseen.

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä osalle on punainen vaate, että hyväosaisten lapsilla on harratuksia, joissa käydään säännöllisesti. Harvalla harrastuksia on joka illalle, pari päivää viikossa on aika tavallista. Lopun aikaa lapsi saa tehdä asioita itsekseen. Läksyjen perään katsotaan ja autetaan tarvittaessa tietenkin. Normaalisti lapset alkavat harrastaa päiväkoti-iässä, viimeistään alakoululaisina. Harrastukset vaihtuvat monella jatkuvasti, harva uskollisesti pysyy yhdessä koko lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Omani on kokeillut satutanssista parkouriin ja hyvä niin, oppii erilaisia asioita jokaisessa. Mistä niistä lapsi tietää, jos ei koskaan kokeile. Osalla on rahakysymys miksi lapsi ei harrasta ohjatusti, tämä on ymmärrettävää. Sitä en ymmärrä miksi lasten maailmaa ei avartaisi, jos rahaa on.

Ei ole todellakaan tavatonta, että harrastuksia on melkein joka päivä. Pari kertaa viikossa kuulostaa ihan järkevältä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Turha triggeröityä noin pääasiassa paikkansa pitävästä yleistyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Oliko liitto onneton jossa elitte ja osallistuuko lasten isä lasten elämään edelleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itsekään koskaan notkunut kaupingilla, discoissa, nuokkarilla tms.  Harrastin urheilua ja minulla oli järkevämpiä kavereita. Näin myös omilla lapsillani.

Notkuin kaupungilla, diskoissa ja kävin katsomassa bändejä. Ka. oli noin 9 ja minusta tuli DI.

Kavereiden järkevyydessä ei muistaakseni ollut puutteita.

Juu, minun kotikaupungissani oli myös noin, että kaikki teki kaikkea.

Samat tyypit kävi nuokkarilla discossa, urheili, olivat hyviä koulussa ja järkeviä tyyppejä.

Kaupungilla käyminen oli myös jossain vaiheessa suosittua, etenkin niiden keskuudessa joilla oli rahaa.

En tiedä onko tuo sitten pikkupaikkakunnan etuja, vai onko maailma kerennyt muuttua?

Useidenkin kavereiden kanssa puhuttu tuosta, ettei pikkupaikkakunnalla sillä tavalla näkynyt ne yhteiskuntaluokkaerot.

Joo, muutin opintojen jälkeen Helsinkiin. Todella nurkkakuntaista ja kuplautunutta menoa!

Riippuu mistä koulusta, ei ole nurkkakuntaisuutta, vaan erilaiset tavat ja paineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole koskaan käynyt nuorisotalolla, koska olen koulussa oppinut, että se on alimpien sosiaaliluokkien lapsille. Me keskiluokkaisten lapset kävimme ohjatuissa harrastuksissa.

Tunget kuitenkin tänne rahvaan sekaan. (Täällähän ei ole kuin sosiaali- ja mt-tapauksia)

Hah hah. Täällä on aika monia akateemisesti koulutettuja työssäkäyviä ihmisiä. Itse käyn täällä kuulostelemassa, miten Suomessa (tämän palstan kirjoittelijoiden keskuudessa) eri asioihin suhtaudutaan.

Sellaista havainnointia tekee automaattisesti, millä tavalla ihminen ilmaisee itseään kirjallisesti, minkä mittainen viesti, millä "äänensävyllä", millaisella oikeinkirjoituksella, millaisilla argumenteilla, antaako keskusteluun uusia näkökulmia, tarkasteleeko asiaa laajasta vai pienestä perspektiivistä, kuvitteleeko oman kokemuksensa olevan miten yleistettävissä jne.

Tuon perusteella pystyy itse asiassa päättelemään aika paljon ihmisestä, aivan riippumatta siitä, mikä keskustelunaihe on. Tällöin se kuva siitä, millainen ihminen täällä argumentoi minkäkin asian puolesta, alkaa jo antaa jonkinlaista näkemystä siitä, miten asioista ylipäänsä eri sosioekonomisissa ryhmissä ajatellaan. Toki lähdekritiikki pitää aina olla mukana, joku voi trollata huvikseen, mutta yleensä niin, että esittä olevansa vähemmän koulutettu kuin onkaan (toisinpäin on yleensä vaikeampaa, joskin taidot ja koulutus eivät välttämättä korreloi aina kumpaankaan suuntaan; vieläkin on olemassa todella lahjakkaita itseoppineita kirjoittajia).

Vierailija kirjoitti:

Elämässä edes yksi oikeasti timanttinen ystävä on sellainen lottovoitto, etten lähtisi rajaamaan lapseni mahdollisuutta moiseen aarteeseen heppoisilla perusteilla. Samalla aaltopituudella olemiseen ei tarvita samanlaista taustaa, vaan samanlaiset sielut. Toivon että jokainen lapseni löytää yhden todella hyvän ystävän ja tärkeintä olkoon hyvä sydän, ei koulutus, ammatti tai muu sivuseikka.

Tämä oli ihana lahja tähän keskusteluun. Kiitos. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Oliko liitto onneton jossa elitte ja osallistuuko lasten isä lasten elämään edelleen?

Hassu kysymys. En tunne ketään hyvästä liitosta lähtenyttä.

Olen lasten isän kanssa ihan hyvissä väleissä, vaikkemme nyt mitään ystäviä olekaan. Tietenkin isä osallistuu lapsiensa harrastusten maksuun omalta osaltaan ja lapset asuvat osan ajasta hänen luonaan. Sekä exäni, nyxäni, että myös minä itse olemme ylimmässä tulokymmenyksessä. Asuin omakotitalossa myös ennen nykyistä liittoani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Miksi triggeröidyit? Etenkin kun kirjoittaja ei rähjännyt tai osoittanut erityistä katkeruutta vaan pikemminkin koki surua tilanteesta. Kirjoittaja vaikuttaa olevan sangen älykäs ihminen, joka on itse ymmärtänyt seuran merkityksen ihmisen merkittävimpinä vuosina. Tämän perusteella on riittävän selvää, että hän on ymmärtänyt myös oman perheensä hajoamisen olleen sen verran raju kokemus joka on vaikuttanut hänen omaan henkilöhistoriaansa - ilman, että tuossa oli paljonkaan yleistämisen makua.

Triggeröidyitkö siksi, että halusit päästä täällä lesoilemaan tähän keskusteluun lastesi menestyksellä ja omalla okt-neliömäärälläsi? Et vaikuta järin mukavalta ihmiseltä, riippumatta varallisuudestasi.

Alkuperäiselle kommentoijalle kiitos tärkeästä puheenvuorosta ja sen havainnoimisesta, miten joskus yhdellä ulkoapäin tulleella muutoksella voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen koko tulevaisuuteen. Yleensä kerrotaan vain niitä tarinoita, joissa joku tarkkanäköinen opettaja tmv. on auttanut murroskohdassa olevaa nuorta hyvään suuntaan - tässä tapauksessa se muutos on tehty byrokraattisella tasolla ja nimenomaan huonoon suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Oliko liitto onneton jossa elitte ja osallistuuko lasten isä lasten elämään edelleen?

Hassu kysymys. En tunne ketään hyvästä liitosta lähtenyttä.

Olen lasten isän kanssa ihan hyvissä väleissä, vaikkemme nyt mitään ystäviä olekaan. Tietenkin isä osallistuu lapsiensa harrastusten maksuun omalta osaltaan ja lapset asuvat osan ajasta hänen luonaan. Sekä exäni, nyxäni, että myös minä itse olemme ylimmässä tulokymmenyksessä. Asuin omakotitalossa myös ennen nykyistä liittoani.

Piti sitten käyttää toisen ihmisen tänne kirjoittamaa hyvin henkilökohtaista kommenttia siihen, että pääsit kertomaan tähän keskusteluun, miten "hyvin" sinulla menee?

Joo-o, ei mene sinulla hyvin. Ehkä se selviää sinullekin ajan kanssa, mutta täällä sen näkevät kaikki välittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Miksi triggeröidyit? Etenkin kun kirjoittaja ei rähjännyt tai osoittanut erityistä katkeruutta vaan pikemminkin koki surua tilanteesta. Kirjoittaja vaikuttaa olevan sangen älykäs ihminen, joka on itse ymmärtänyt seuran merkityksen ihmisen merkittävimpinä vuosina. Tämän perusteella on riittävän selvää, että hän on ymmärtänyt myös oman perheensä hajoamisen olleen sen verran raju kokemus joka on vaikuttanut hänen omaan henkilöhistoriaansa - ilman, että tuossa oli paljonkaan yleistämisen makua.

Triggeröidyitkö siksi, että halusit päästä täällä lesoilemaan tähän keskusteluun lastesi menestyksellä ja omalla okt-neliömäärälläsi? Et vaikuta järin mukavalta ihmiseltä, riippumatta varallisuudestasi.

Alkuperäiselle kommentoijalle kiitos tärkeästä puheenvuorosta ja sen havainnoimisesta, miten joskus yhdellä ulkoapäin tulleella muutoksella voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen koko tulevaisuuteen. Yleensä kerrotaan vain niitä tarinoita, joissa joku tarkkanäköinen opettaja tmv. on auttanut murroskohdassa olevaa nuorta hyvään suuntaan - tässä tapauksessa se muutos on tehty byrokraattisella tasolla ja nimenomaan huonoon suuntaan.

Triggeröidyin siitä, että kirjoittaja listasi hyväosaiset ydinperheellisiksi ja eronneet huono-osaisiksi. Tähän yleistykseen törmää aivan liian usein, vaikkei sille ole perusteita. On köyhiä ydinperheellisiä ja rikkaita eronneita. Jännä, että muuten pyritään olemaan turhaan leimaamatta ihmisiä, mutta tämä eronneet ovat köyhiä yksinhuoltajia ja epäonnistuneita reppanoita leima se vaan on ja pysyy vielä 2023. Toivoisin, että ihmiset kykenisivät parempaan ajatteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Miksi triggeröidyit? Etenkin kun kirjoittaja ei rähjännyt tai osoittanut erityistä katkeruutta vaan pikemminkin koki surua tilanteesta. Kirjoittaja vaikuttaa olevan sangen älykäs ihminen, joka on itse ymmärtänyt seuran merkityksen ihmisen merkittävimpinä vuosina. Tämän perusteella on riittävän selvää, että hän on ymmärtänyt myös oman perheensä hajoamisen olleen sen verran raju kokemus joka on vaikuttanut hänen omaan henkilöhistoriaansa - ilman, että tuossa oli paljonkaan yleistämisen makua.

Triggeröidyitkö siksi, että halusit päästä täällä lesoilemaan tähän keskusteluun lastesi menestyksellä ja omalla okt-neliömäärälläsi? Et vaikuta järin mukavalta ihmiseltä, riippumatta varallisuudestasi.

Alkuperäiselle kommentoijalle kiitos tärkeästä puheenvuorosta ja sen havainnoimisesta, miten joskus yhdellä ulkoapäin tulleella muutoksella voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen koko tulevaisuuteen. Yleensä kerrotaan vain niitä tarinoita, joissa joku tarkkanäköinen opettaja tmv. on auttanut murroskohdassa olevaa nuorta hyvään suuntaan - tässä tapauksessa se muutos on tehty byrokraattisella tasolla ja nimenomaan huonoon suuntaan.

Triggeröidyin siitä, että kirjoittaja listasi hyväosaiset ydinperheellisiksi ja eronneet huono-osaisiksi. Tähän yleistykseen törmää aivan liian usein, vaikkei sille ole perusteita. On köyhiä ydinperheellisiä ja rikkaita eronneita. Jännä, että muuten pyritään olemaan turhaan leimaamatta ihmisiä, mutta tämä eronneet ovat köyhiä yksinhuoltajia ja epäonnistuneita reppanoita leima se vaan on ja pysyy vielä 2023. Toivoisin, että ihmiset kykenisivät parempaan ajatteluun.

Minua puolestaan triggeröi, että automaattisesti oletetaan rikkauden ja hyvän vanhemmuuden korreloivan keskenään. Tällöin myös köyhät leimataan automaattisesti roskaväeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Miksi triggeröidyit? Etenkin kun kirjoittaja ei rähjännyt tai osoittanut erityistä katkeruutta vaan pikemminkin koki surua tilanteesta. Kirjoittaja vaikuttaa olevan sangen älykäs ihminen, joka on itse ymmärtänyt seuran merkityksen ihmisen merkittävimpinä vuosina. Tämän perusteella on riittävän selvää, että hän on ymmärtänyt myös oman perheensä hajoamisen olleen sen verran raju kokemus joka on vaikuttanut hänen omaan henkilöhistoriaansa - ilman, että tuossa oli paljonkaan yleistämisen makua.

Triggeröidyitkö siksi, että halusit päästä täällä lesoilemaan tähän keskusteluun lastesi menestyksellä ja omalla okt-neliömäärälläsi? Et vaikuta järin mukavalta ihmiseltä, riippumatta varallisuudestasi.

Alkuperäiselle kommentoijalle kiitos tärkeästä puheenvuorosta ja sen havainnoimisesta, miten joskus yhdellä ulkoapäin tulleella muutoksella voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen koko tulevaisuuteen. Yleensä kerrotaan vain niitä tarinoita, joissa joku tarkkanäköinen opettaja tmv. on auttanut murroskohdassa olevaa nuorta hyvään suuntaan - tässä tapauksessa se muutos on tehty byrokraattisella tasolla ja nimenomaan huonoon suuntaan.

Triggeröidyin siitä, että kirjoittaja listasi hyväosaiset ydinperheellisiksi ja eronneet huono-osaisiksi. Tähän yleistykseen törmää aivan liian usein, vaikkei sille ole perusteita. On köyhiä ydinperheellisiä ja rikkaita eronneita. Jännä, että muuten pyritään olemaan turhaan leimaamatta ihmisiä, mutta tämä eronneet ovat köyhiä yksinhuoltajia ja epäonnistuneita reppanoita leima se vaan on ja pysyy vielä 2023. Toivoisin, että ihmiset kykenisivät parempaan ajatteluun.

Minua puolestaan triggeröi, että automaattisesti oletetaan rikkauden ja hyvän vanhemmuuden korreloivan keskenään. Tällöin myös köyhät leimataan automaattisesti roskaväeksi.

Huomaathan, etten missään vaiheessa puhunut köyhistä mitään. En leimannut heitä. Puolustin vain eronneita leimaamiselta. Lapsillani ja itselläni on kavereita monista erilaisista taustoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tämän eriyttämisen toteuttivat luokkajaoista päättävät henkilöt yläasteelle siirtyessä. Ala-asteella meitä oli kuuden tytön porukka, joista neljä hyväosaisia (asuivat omakotitaloissa, vanhemmat hyvissä töissä, ydinperhe koossa, hyvä käytös ja koulumenestys) sekä kaksi heikompiosaista (vanhemmat eronneet, koti kerrostalossa, köyhyyttä, käytöshäiriöitä). Nämä hyväosaiset päätyivät samalle luokalle keskenään ja huonompiosaiset toiselle, jossa sitten keskenään häiriköivät ja pilasivat koulumenestyksensä.

Pakko kuitenkin kertoa, että toinen näistä heikompiosaisista ryhdistäytyi parikymppisenä ja on nykyään juristi. Toinen taas (ikävä kyllä tämä olen minä) ei koskaan saanut loppuun muuta kuin peruskoulun ja työhistoriakin on ollut katkonainen. Uskon, että tilanne olisi erilainen ellei minua olisi erotettu ystävistäni joiden seura selvästi oli hyödyksi minulle.

Näin eronneena äitinä hieman triggeröidyn yleistyksestäsi. Esikoiseni pääsi ekalla yrittämällä Helsingin yliopistoon. Toinen on vielä yläkoulussa. Hän pokkasi taannoin luokan parhaan keskiarvon stipendin. Harrastavat ratsastusta ja joukkueurheilua. Asumme 200 neliöisessä omakotitalossa ihan kivalla keskiluokkaisella alueella. Tuttavapiirissäni on muitakin vastaavia eronneita. Eivät läheskään kaikki eronneet ole köyhiä ja lapsensa ressukoita.

Miksi triggeröidyit? Etenkin kun kirjoittaja ei rähjännyt tai osoittanut erityistä katkeruutta vaan pikemminkin koki surua tilanteesta. Kirjoittaja vaikuttaa olevan sangen älykäs ihminen, joka on itse ymmärtänyt seuran merkityksen ihmisen merkittävimpinä vuosina. Tämän perusteella on riittävän selvää, että hän on ymmärtänyt myös oman perheensä hajoamisen olleen sen verran raju kokemus joka on vaikuttanut hänen omaan henkilöhistoriaansa - ilman, että tuossa oli paljonkaan yleistämisen makua.

Triggeröidyitkö siksi, että halusit päästä täällä lesoilemaan tähän keskusteluun lastesi menestyksellä ja omalla okt-neliömäärälläsi? Et vaikuta järin mukavalta ihmiseltä, riippumatta varallisuudestasi.

Alkuperäiselle kommentoijalle kiitos tärkeästä puheenvuorosta ja sen havainnoimisesta, miten joskus yhdellä ulkoapäin tulleella muutoksella voi olla ratkaiseva merkitys ihmisen koko tulevaisuuteen. Yleensä kerrotaan vain niitä tarinoita, joissa joku tarkkanäköinen opettaja tmv. on auttanut murroskohdassa olevaa nuorta hyvään suuntaan - tässä tapauksessa se muutos on tehty byrokraattisella tasolla ja nimenomaan huonoon suuntaan.

Triggeröidyin siitä, että kirjoittaja listasi hyväosaiset ydinperheellisiksi ja eronneet huono-osaisiksi. Tähän yleistykseen törmää aivan liian usein, vaikkei sille ole perusteita. On köyhiä ydinperheellisiä ja rikkaita eronneita. Jännä, että muuten pyritään olemaan turhaan leimaamatta ihmisiä, mutta tämä eronneet ovat köyhiä yksinhuoltajia ja epäonnistuneita reppanoita leima se vaan on ja pysyy vielä 2023. Toivoisin, että ihmiset kykenisivät parempaan ajatteluun.

Minua puolestaan triggeröi, että automaattisesti oletetaan rikkauden ja hyvän vanhemmuuden korreloivan keskenään. Tällöin myös köyhät leimataan automaattisesti roskaväeksi.

Huomaathan, etten missään vaiheessa puhunut köyhistä mitään. En leimannut heitä. Puolustin vain eronneita leimaamiselta. Lapsillani ja itselläni on kavereita monista erilaisista taustoista.

Ja kyllä mainitsemasi yleistys on yleinen ja väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vanhemmat, jotka laittoivat joka päivä harrastamaan ohjatusti. Harrastukset olivat kyllä kiinnostavia, mutta muuten tämä johti lähinnä siihen että kavereita ei ollut.

Ei sellainen ohjattu ympäristö ole otollinen luontevalle ystävyydelle. Lapset tarvitsevat myöa rentoa laiskottelua, leikkiä peliä, lapsena olemista. Nuoret tarvitsevat sitä ostarilla notkumista.

Ei elämä saa olla suoritusta liian nuorena, ei se tiettyyn piiriin pääseminen ole sen arvoista.

Joka ikinen vanhempieni kaverin lapsi, joka oli tarpeeksi hieno leikkimään kanssamme, on jossain vaiheessa saanut pahan burniksen. Myös minä ja sisarukseni.

Oisko sen nyt niin paha jos olisin onnellinen ja ystäviini olisi kuulunut joku normaali lapsi?

Selväähän on, että moni asia jonka vanhemmat väittävät olevan lapsensa parhaaksi, onkin oikeastaan vanhempien egon parhaaksi.

Lapselle on parasta olla lapsi ja löytää kavereita, jotka ovat reiluja ja kivoja. Lisäksi aikuisten huomiota ja mukavaa yhdessäoloa. Ei siinä ohjattuja harrastuksia välttämättä tarvi mihinkään.

Olen sivusta seurannut, että usein ne lasten harrastukset hankitaan vanhemman omien lapsuusaikaisten toiveiden mukaan. Jos äiti itse olisi lapsena halunnut harrastaa balettia tai soittaa pianoa muttei voinut, niin mamman lapsi harrastaa. Jos isä ei saanut pelata lätkää tai soittaa rumpuja, niin pojan pitää harrastaa, ei mukinoita.

Usein vanhemmat itse vouhottavat/leuhkivat lapsensa harrastuksilla niin kentän laidalla kuin työkavereilleenkin. Se on statusjuttu, että meidän Valo-Volmiira on frisbeenheiton Suomen edustusjoukkueessa ja niillä on peli Kalambakassa. Vaikkei sillä oikeasti ole mitään väliä tässä maailmankaikkeudessa.

Lapsi on siis vanhemman oman kunnianhimon elävä jatke.

Miksei kysytä siltä lapselta, mitä hän haluaa? Eipä ihme, että tässä kilpailuyhteiskunnassa iskee burn out jo lukiolaisille eikä elämä maistu ja ahdistaa niin vtusti.