Lue keskustelun säännöt.
Tutkija: lapset eriytyvät sosioekonomisiin ryhmiinsä jo alakoulussa
18.08.2022 |
"matalista sosioekonomisista taustoista tulevat oppilaat viettivät vapaa-aikaansa kerrostaloyhtiöiden, koulujen tai päiväkotien pihoilla, nuorisotalolla tai kauppakeskuksissa"
Kommentit (344)
Vierailija kirjoitti:
Väkisin lapsensa lukemattomiin harrastuksiin tunkeminen on nousukkaiden juttu.
Ehkä. Mutta kertoo ainakin vanhemman heikosta itseluottamuksesta oman vanhemmuutensa suhteen. He luulevat, että lapsi kehittyy ja kasvaa maksimaalisesti jonkun muun, ammattilaisen, käsittelyssä. Ammattilaisia ovat harrastuksen ohjaajat, valmentajat, opettajat ym. muttei se oma vanhempi.
Ehkä vanhempi jopa tahtoo päästä lapsesta eroon harrastusten ajaksi?
Vai kuvitteleeko vanhempi, että lapsi siellä verkostoituu sopivien henkilöiden kanssa ja pääsee elämässään vihreämmälle oksalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vanhemmat, jotka laittoivat joka päivä harrastamaan ohjatusti. Harrastukset olivat kyllä kiinnostavia, mutta muuten tämä johti lähinnä siihen että kavereita ei ollut.
Ei sellainen ohjattu ympäristö ole otollinen luontevalle ystävyydelle. Lapset tarvitsevat myöa rentoa laiskottelua, leikkiä peliä, lapsena olemista. Nuoret tarvitsevat sitä ostarilla notkumista.
Ei elämä saa olla suoritusta liian nuorena, ei se tiettyyn piiriin pääseminen ole sen arvoista.
Joka ikinen vanhempieni kaverin lapsi, joka oli tarpeeksi hieno leikkimään kanssamme, on jossain vaiheessa saanut pahan burniksen. Myös minä ja sisarukseni.
Oisko sen nyt niin paha jos olisin onnellinen ja ystäviini olisi kuulunut joku normaali lapsi?
Selväähän on, että moni asia jonka vanhemmat väittävät olevan lapsensa parhaaksi, onkin oikeastaan vanhempien egon parhaaksi.
Lapselle on parasta olla lapsi ja löytää kavereita, jotka ovat reiluja ja kivoja. Lisäksi aikuisten huomiota ja mukavaa yhdessäoloa. Ei siinä ohjattuja harrastuksia välttämättä tarvi mihinkään.
Olen sivusta seurannut, että usein ne lasten harrastukset hankitaan vanhemman omien lapsuusaikaisten toiveiden mukaan. Jos äiti itse olisi lapsena halunnut harrastaa balettia tai soittaa pianoa muttei voinut, niin mamman lapsi harrastaa. Jos isä ei saanut pelata lätkää tai soittaa rumpuja, niin pojan pitää harrastaa, ei mukinoita.
Usein vanhemmat itse vouhottavat/leuhkivat lapsensa harrastuksilla niin kentän laidalla kuin työkavereilleenkin. Se on statusjuttu, että meidän Valo-Volmiira on frisbeenheiton Suomen edustusjoukkueessa ja niillä on peli Kalambakassa. Vaikkei sillä oikeasti ole mitään väliä tässä maailmankaikkeudessa.
Lapsi on siis vanhemman oman kunnianhimon elävä jatke.
Miksei kysytä siltä lapselta, mitä hän haluaa? Eipä ihme, että tässä kilpailuyhteiskunnassa iskee burn out jo lukiolaisille eikä elämä maistu ja ahdistaa niin vtusti.
Semmonen iltasatu siellä sitten.
Olen eri, mutta allekirjoitan tuon kirjoituksen täysin. Ystäväni on juuri tuollainen, eli toteuttaa omia toteutumattomia toiveitaan lastensa harrastusten kautta. Äiti siinä oikeasti harrastaa, lapset ovat vain tahdottomia pelinappuloita.
Vierailija kirjoitti:
no Sven-Juuhan menee koulun jälkeen rastastamaan omalla ponilla valmentaja smukana ja saa sieltä kavereita.
Harjoittelupaikkakin sitte järjestyy isopapan tutulta kun tarvis.
Opiskeluajalla suku järjestää opiskelukämpän Huvilakadulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no Sven-Juuhan menee koulun jälkeen rastastamaan omalla ponilla valmentaja smukana ja saa sieltä kavereita.
Harjoittelupaikkakin sitte järjestyy isopapan tutulta kun tarvis.
Opiskeluajalla suku järjestää opiskelukämpän Huvilakadulta.
Siellä voi sitten pitää kokkelibileitä ja painaa helppoja vosuja, jotka parveilevat ympärillä pyrkiessään varakkaisiin piireihin. Sven-Johanilla ja frendeillään menee lujaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kyse älykkyyseroista. Jos toisen älykkyys eroaa omasta yli 15 pisteellä, muuttuu kommunikaatio haastelliseksi. Saman älykkyyden omaavat ihmiset nyt sattuvat viihtymään keskenään. Ja vanhempien älykkyys heijastuu suoraan lapsiin. On tutkittua tietoa että korkea koulutus ja muut ylempien sosiaaliluokkien piirteet ovat suoraan yhteydessä älykkyyteen. Ja tietenkin osa alempien sosiaaliluokkien lapsista voi pärjätä elämässä ja olla älykkäitä mutta tämä on melko harvinaista
Ei ole kyse älykkyyseroista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vanhemmat, jotka laittoivat joka päivä harrastamaan ohjatusti. Harrastukset olivat kyllä kiinnostavia, mutta muuten tämä johti lähinnä siihen että kavereita ei ollut.
Ei sellainen ohjattu ympäristö ole otollinen luontevalle ystävyydelle. Lapset tarvitsevat myöa rentoa laiskottelua, leikkiä peliä, lapsena olemista. Nuoret tarvitsevat sitä ostarilla notkumista.
Ei elämä saa olla suoritusta liian nuorena, ei se tiettyyn piiriin pääseminen ole sen arvoista.
Joka ikinen vanhempieni kaverin lapsi, joka oli tarpeeksi hieno leikkimään kanssamme, on jossain vaiheessa saanut pahan burniksen. Myös minä ja sisarukseni.
Oisko sen nyt niin paha jos olisin onnellinen ja ystäviini olisi kuulunut joku normaali lapsi?
Selväähän on, että moni asia jonka vanhemmat väittävät olevan lapsensa parhaaksi, onkin oikeastaan vanhempien egon parhaaksi.
Lapselle on parasta olla lapsi ja löytää kavereita, jotka ovat reiluja ja kivoja. Lisäksi aikuisten huomiota ja mukavaa yhdessäoloa. Ei siinä ohjattuja harrastuksia välttämättä tarvi mihinkään.
Olen sivusta seurannut, että usein ne lasten harrastukset hankitaan vanhemman omien lapsuusaikaisten toiveiden mukaan. Jos äiti itse olisi lapsena halunnut harrastaa balettia tai soittaa pianoa muttei voinut, niin mamman lapsi harrastaa. Jos isä ei saanut pelata lätkää tai soittaa rumpuja, niin pojan pitää harrastaa, ei mukinoita.
Usein vanhemmat itse vouhottavat/leuhkivat lapsensa harrastuksilla niin kentän laidalla kuin työkavereilleenkin. Se on statusjuttu, että meidän Valo-Volmiira on frisbeenheiton Suomen edustusjoukkueessa ja niillä on peli Kalambakassa. Vaikkei sillä oikeasti ole mitään väliä tässä maailmankaikkeudessa.
Lapsi on siis vanhemman oman kunnianhimon elävä jatke.
Miksei kysytä siltä lapselta, mitä hän haluaa? Eipä ihme, että tässä kilpailuyhteiskunnassa iskee burn out jo lukiolaisille eikä elämä maistu ja ahdistaa niin vtusti.
Semmonen iltasatu siellä sitten.
En tajua kommenttiasi, etkö todella ole törmännyt näihin salibandyvanhempiin ikinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väkisin lapsensa lukemattomiin harrastuksiin tunkeminen on nousukkaiden juttu.
Ehkä. Mutta kertoo ainakin vanhemman heikosta itseluottamuksesta oman vanhemmuutensa suhteen. He luulevat, että lapsi kehittyy ja kasvaa maksimaalisesti jonkun muun, ammattilaisen, käsittelyssä. Ammattilaisia ovat harrastuksen ohjaajat, valmentajat, opettajat ym. muttei se oma vanhempi.
Ehkä vanhempi jopa tahtoo päästä lapsesta eroon harrastusten ajaksi?
Vai kuvitteleeko vanhempi, että lapsi siellä verkostoituu sopivien henkilöiden kanssa ja pääsee elämässään vihreämmälle oksalle?
Kuvittelee. Jos on tyhmä. Eli siitäkin jo näkyy että joku yläluokkaisuus ei ole mikään tae älykkyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luokkayhteiskunta palaa ja vahvistuu... se on tilanne ja fakta.
Oikeastaan vähän naurattaakin, mm sozialistiset aatteet ovat tasapäistäistävällä politiikallaan pyrkineet tasoittamaan luokkaeroja Suomessa. Ja Ruotsissa.
Nyt sitten tuo massiivinen tasapäistäminenkään ei auta, yhteiskuntaluokat vahvistuvat ja eriytyvät.
Eli palannee ns. luontaiseen balanssiinsa.
Mikä on ihan normaalia ja ok juttu.
Eli ei toimi tasapäistäistäminen kuten ei toimi holhouSSozialismikaan.
Suomi saadaan voimakkaaseen nousuun -lisätään voimakkaasti demokratiaa ja markkinataloutta.
Vasemmalle laidalla tämä menestysresepti vaan ei käy...siksi kurjuus ja holhous jatkunee yhä =(
Et selvästi ymmärrä mistään mitään. Sosialidemokraatit eivät ole sosialisteja. He eivät myöskään ole kommunisteja. Nk. älymystö on usein sosialidemokraattinen. Miksi älymystöä kutsutaan älymystöksi? Siinäpä sulle pähkinä.
Mahdollisimman tasa-arvoinen yhteiskunta on kaikkein tervein. Jokainen älykäs tietää tämän.
Afrikkalaisia ja eurooppalaisia ei voi opettaa samaan aikaan samassa luokassa. Tässähän tässä kipuilussa on varmaan se kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen huomaa ihan koulujen kevätjuhlissakin, miten eri maailmoihin lapset kasvaa.
Toisessa koulussa on sievästi puetut lapset laulamassa perinteisiä kevätjuhlalauluja, kun parin kilometrin päässä toisessa koulussa lauletaan aikuisten lauluja (eli dramaattiset sanat) ja esitetään näytelmää jossa käydään Mäkkärissä.
https://juvanpuistonkoulu.wordpress.com
" Juvanpuiston koulussa järjestetään 18.4. klo 18:00 musikaali, Kielletty rakkaus. Musikaali rikkoo rakkauden rajoja ja se perustuu Disney-hahmoihin. Musikaali on 8.-luokkalaisten yhteinen projekti, jonka tuotot menevät luokkien retkirahastoon. Käsikirjoituksen on kirjoittanut 8. luokkalaisten musiikki- ja draamaryhmä."
näinkö?
Näin meitä kehutaan australiassa.
Why Finland's schools outperform most others across the developed world | 7.30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te tiedätte, mitä muut asuinalueellanne tekevät työkseen, tai mikä koulutus heillä on? Tai lastenne koulukavereiden vanhemmat? Tenttaatteko sen ensimmäiseksi kylään tulevalta lapselta?
Onhan näitä tilastoja asuinalueittain toisinaan vaikka Hesarissa. Monet ihmiset ovat myös sen verran näkyvissä ammateissa ja niiden kautta tuttuja että on vaikea olla tietämättä mitä tekevät. Tuttujen kanssa tulee myös keskusteltua niitä näitä, myös työasiat tulevat silloin esille. Lapset myös itse puhuvat vanhemmistaan.
Asuinalueen hintataso rajaa pakostakin asunnonostajia tiettyyn varallisuus- ja tulotasoon. Ja kun on kotoisin samalta asuinalueelta ja tuntee paljon samanlaisia niin kyllä tietää heidän taustansa. Pienestä asti kuskataan kerhoihin joissa tapaa vanhempia jne. Normaalia sosiaalisuutta.
Eihän koulutus, ammatti tai työpaikka automaattisesti edes kerro henkilön varallisuudesta paljoakaan. Tai sivistyksestä. Tai ihan siitä itse ihmisestä.
Keskustelun aiheena on eriytyminen sosioekonomisiin ryhmiin. Sosioekonomiseen asemaan vaikuttavat keskeisesti koulutus, ammatti, tulotaso ja varallisuus.
Niin. Luettelit tuossa neljä eri asiaa. Eivät ne välttämättä korreloi keskenään.
Tämä pitää paikkansa. Siksi puhutaan "nousukkaista" joita ei ikinä hyväksytä tiettyihin piireihin vaikka kuinka taskuista tursuisi timantteja. Yläluokkainen voi olla persaukinen. Taiteilijat, jotka liikkuvat vapaasti kaikissa "luokissa", voivat olla koulutettuja tai itseoppineita, varakkaita tai köyhiä tai siltä väliltä.
Mutta molemmat olette oikeassa, riippuu vähän tutkitaanko taulukollisesti vai ajatuksellisesti. Suomessa perinteisesti jako on duunarit, keskiluokka, perijärikkaat. Duunari saattaa näistä saada eniten palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Afrikkalaisia ja eurooppalaisia ei voi opettaa samaan aikaan samassa luokassa. Tässähän tässä kipuilussa on varmaan se kyse.
Sekin pitää voida sanoa ääneen eikä kierrelläkaarrella loputtomiin kuten aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vanhemmat, jotka laittoivat joka päivä harrastamaan ohjatusti. Harrastukset olivat kyllä kiinnostavia, mutta muuten tämä johti lähinnä siihen että kavereita ei ollut.
Ei sellainen ohjattu ympäristö ole otollinen luontevalle ystävyydelle. Lapset tarvitsevat myöa rentoa laiskottelua, leikkiä peliä, lapsena olemista. Nuoret tarvitsevat sitä ostarilla notkumista.
Ei elämä saa olla suoritusta liian nuorena, ei se tiettyyn piiriin pääseminen ole sen arvoista.
Joka ikinen vanhempieni kaverin lapsi, joka oli tarpeeksi hieno leikkimään kanssamme, on jossain vaiheessa saanut pahan burniksen. Myös minä ja sisarukseni.
Oisko sen nyt niin paha jos olisin onnellinen ja ystäviini olisi kuulunut joku normaali lapsi?
Selväähän on, että moni asia jonka vanhemmat väittävät olevan lapsensa parhaaksi, onkin oikeastaan vanhempien egon parhaaksi.
Lapselle on parasta olla lapsi ja löytää kavereita, jotka ovat reiluja ja kivoja. Lisäksi aikuisten huomiota ja mukavaa yhdessäoloa. Ei siinä ohjattuja harrastuksia välttämättä tarvi mihinkään.
Olen sivusta seurannut, että usein ne lasten harrastukset hankitaan vanhemman omien lapsuusaikaisten toiveiden mukaan. Jos äiti itse olisi lapsena halunnut harrastaa balettia tai soittaa pianoa muttei voinut, niin mamman lapsi harrastaa. Jos isä ei saanut pelata lätkää tai soittaa rumpuja, niin pojan pitää harrastaa, ei mukinoita.
Usein vanhemmat itse vouhottavat/leuhkivat lapsensa harrastuksilla niin kentän laidalla kuin työkavereilleenkin. Se on statusjuttu, että meidän Valo-Volmiira on frisbeenheiton Suomen edustusjoukkueessa ja niillä on peli Kalambakassa. Vaikkei sillä oikeasti ole mitään väliä tässä maailmankaikkeudessa.
Lapsi on siis vanhemman oman kunnianhimon elävä jatke.
Miksei kysytä siltä lapselta, mitä hän haluaa? Eipä ihme, että tässä kilpailuyhteiskunnassa iskee burn out jo lukiolaisille eikä elämä maistu ja ahdistaa niin vtusti.
Semmonen iltasatu siellä sitten.
En tajua kommenttiasi, etkö todella ole törmännyt näihin salibandyvanhempiin ikinä?
No ei sillä ole mitään lapsia. Kunhan käy länkyttämässä joka keskustelussa...
Noinhan se menee, lapseni käy yläkoulua rikkaiden alueella, eikä viihdy näiden kanssa. Yläasteikäiset tietää hyvin, kenellä on rahaa ja kenellä ei, ja jutut on senmukaisia. Onneksi samassa koulussa on köyhiä tien toiselta puolelta kerros- ja rivitaloista, viihtyy heidän porukoissaan. Ovat siis hekin ns hyvää porukkaa, ei juoppoja vanhempia jne.
Vierailija kirjoitti:
Näin meitä kehutaan australiassa.
Why Finland's schools outperform most others across the developed world | 7.30
Miten on löydetty noin homogeeninen luokka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vanhemmat, jotka laittoivat joka päivä harrastamaan ohjatusti. Harrastukset olivat kyllä kiinnostavia, mutta muuten tämä johti lähinnä siihen että kavereita ei ollut.
Ei sellainen ohjattu ympäristö ole otollinen luontevalle ystävyydelle. Lapset tarvitsevat myöa rentoa laiskottelua, leikkiä peliä, lapsena olemista. Nuoret tarvitsevat sitä ostarilla notkumista.
Ei elämä saa olla suoritusta liian nuorena, ei se tiettyyn piiriin pääseminen ole sen arvoista.
Joka ikinen vanhempieni kaverin lapsi, joka oli tarpeeksi hieno leikkimään kanssamme, on jossain vaiheessa saanut pahan burniksen. Myös minä ja sisarukseni.
Oisko sen nyt niin paha jos olisin onnellinen ja ystäviini olisi kuulunut joku normaali lapsi?
Selväähän on, että moni asia jonka vanhemmat väittävät olevan lapsensa parhaaksi, onkin oikeastaan vanhempien egon parhaaksi.
Lapselle on parasta olla lapsi ja löytää kavereita, jotka ovat reiluja ja kivoja. Lisäksi aikuisten huomiota ja mukavaa yhdessäoloa. Ei siinä ohjattuja harrastuksia välttämättä tarvi mihinkään.
Olen sivusta seurannut, että usein ne lasten harrastukset hankitaan vanhemman omien lapsuusaikaisten toiveiden mukaan. Jos äiti itse olisi lapsena halunnut harrastaa balettia tai soittaa pianoa muttei voinut, niin mamman lapsi harrastaa. Jos isä ei saanut pelata lätkää tai soittaa rumpuja, niin pojan pitää harrastaa, ei mukinoita.
Usein vanhemmat itse vouhottavat/leuhkivat lapsensa harrastuksilla niin kentän laidalla kuin työkavereilleenkin. Se on statusjuttu, että meidän Valo-Volmiira on frisbeenheiton Suomen edustusjoukkueessa ja niillä on peli Kalambakassa. Vaikkei sillä oikeasti ole mitään väliä tässä maailmankaikkeudessa.
Lapsi on siis vanhemman oman kunnianhimon elävä jatke.
Miksei kysytä siltä lapselta, mitä hän haluaa? Eipä ihme, että tässä kilpailuyhteiskunnassa iskee burn out jo lukiolaisille eikä elämä maistu ja ahdistaa niin vtusti.
Tämä ilmiö on ollut olemassa jo kauan. Urheilin omassa lapsuudessani ja jo silloin minulla oli kavereita, joiden vanhemmille harrastaminen oli tärkeämpää kuin lapsilleen. Sitä oli jotenkin absurdia seurata vierestä, kun omat vanhemmat kyllä kustansivat, kannustivat ja kuskasivat, mutta eivät koskaan asettaneet mitään paineita. Sain kokeilla rajojani loppuun saakka ja todeta, että omat lahjat eivät riittäneet huipulle. Elämä jatkui.
Nyt oma lapsi on alakouluikäinen. Harrasti päiväkoti-iässä uimakoulua ja jumppaa, koska niistä oppi tärkeitä liikunnan perustaitoja. Odotimme, että hän itse osoittaa kiinnostusta jotain harrastusta kohtaan. Ennen ekaa luokkaa keksi harrastuksen, joka kiinnostaa. Se oli täysin eri kuin olin koskaan itse harrastanut ja rehellisesti en olisi edes keksinyt ehdottaa tätä itse. Reilussa parissa vuodessa kuvaan ovat astuneet lapsen toiveesta kilpaileminen, monet treenit viikossa ja yksityisopetus valmentajan kanssa. Näillä mennään niin kauan kuin lapsi tahtoo.
Mutta tuo mainitsemasi ilmiö on kyllä nähtävissä sekä lapsen joissain harrastuskavereissa että monissa oman lähipiirini vanhemmissa. Oma siskoni on ollut lapsensa syntymästä saakka vakuuttunut, että tästä tulee jalkapalloilija. Se oli siskoni unelma, mutta hänellä jouduttiin leikkaamaan molemmat polvet. Yksi ystävä taas on tehnyt lapsistaan uimareita suurin piirtein synnäriltä päästyään. Kolmas tuttu äiti pohti jo päiväkoti-ikäisen kanssa, että mihin lajiin hänen lapsen ominaisuudet olisivat parhaat, että voisi menestyä. Sanallakaan kukaan näistä ei ole koskaan maininnut, että mitähän lapset itse mahtavat haluta.
Onko muilla paikkakunnilla niin, että korkeasti koulutetun lapsi ei pysty samaistumaan nuorisotyöntekijöihin eikä senkään takia halua mennä nuorisotalolle.
Ainakin omalla paikkakunnalla viiskymppiset nuorisotyöntekijämiehet istuvat sisällä lippis päässä ja haisevat tupakalla. En ymmärrä miksi he haluavat antaa sellaista mallia nuorille.
Lähipiirini lapsia on käynyt peruskoulua musiikkipainotteista opetusta antavassa koulussa ja siellä olivat kaikki kavereita myös koulun ulkopuolella ja puhalsivat yhteiseen hiileen, perhetausta ja luokkaerot eivät näkyneet eivätkä tuntuneet millään tavoin. Luokkaerot ja yhteiskunnallinen asema eivät vaikuttaneet mitenkään myöskään lasten vanhempien yhteistyöhön koulun tukijoukossa. Monet musiikkipainotteisessa peruskoulussa lasten solmimat kaverisuhteet ovat voimissaan vielä aikuisiälläkin riippumatta siitä miten kukin on sijoittunut aikuisena tähän yhteiskuntaan. Ovatko erityislahjakkuuden tai erityisomainaisuuden omaavat lapset ja heidän vanhempansa avarakatseisempia kuin muut?
Semmonen iltasatu siellä sitten.