Mies on säästänyt minulta salaa yli 7000€
Ok, summa on suhteellisen pieni koko maailman miljoonien mittakaavassa, mutta meidän perheen taustaa vasten aivan raivostuttava paljastuminen.
Molemmat käymme töissä ja mies on valittanut viime vuodet palkastaan ja siitä ettei mitään jää käteen. On ollut raha-asioista aivan raivoissaan, palkkapäivän jälkeen on mennyt yleensä pari päivää ja usein hän on tullut töistä kotiin laskuja maksettuaan ja huutanut ja kiukunnut minulle, että onpa kiva kun tili vasta tuli ja nyt on jäljellä enää pari sataa. Että sinä varmaan sitten maksat perheen ruuat, kun minulla ainakaan ei ole rahaa!
Monesti sama on toistunut ennen lomamatkoja, tili tuli ja meni, auto vei ja polttopuita piti ostaa. Olen ihmetellyt että hitosti ne taitaa maksaa kun kaikki menee aina niin pian. Olen vähän säälinyt miestä ja hänen tilannettaan, itse olen vastannut lasten ja kodin hankinnoista. Maksanut mielihyvin matkoillamme ruokia ja elämyksiä, omaa säästötiliä välillä tyhjentelemällä perheen hyväksi. Kun ei miehen pienestä palkasta nyt vaan tällaisiin riitä.
Yllätys oli melkoinen pari viikkoa sitten, kun miehellä jäi vahingossa verkkopankki auki kun varasimme kesälomaa (jonka minä maksoin). Mies kirjautui omaan pankkiinsa katsomaan paljonko visalla on varaa ja samalla näin hänen säästötilinsä summan 7460€. Meinasin lentää persiilleni tästä näystä. Jos tämä olisi säästetty siten, että olisin tiennyt miehen säästävän olisin ollut hänestä hemmetin ylpeä. Nyt tämä oli tehty aivan eri tavalla, minulle valehdellen, raivoten ja minulla asioita maksattaen. Eniten tässä loukkaa se, että mies on pitkän aikaa siirtänyt joka kuukausi rahoja suoraan palkasta säästöön ja maksattanut minulla sitten ruokakuluja ja muita menoja, huonosti käyttäytyen. Joka välissä on myös uhrin roolissa itkenyt sitä miten mitään ei jää käteen ja vituttaa käydä töissä kun ei saa mitään säästöön.
Ei se säästetty summa, vaan se sen ympärille rakennettu vale. Olen vaan niin raivoissani. Olen maksanut kiltisti hänen menojaan ja nyt on tilanne se, ettei minulla ole säästöjä vaan kaikki on mennyt perheen ylläpitoon kun olen luullut miehen olevan ihan pee aa koko ajan.
Kommentit (41)
No mitä mies sanoi kun kysyit rahoista?
Ratkaisu kirjoitti:
Säästä kostoksi 8000€ niin oppii olemaan
No tämäpä. Mutta mistäs säästät kun ei ole todellakaan mistä laittaa sivuun. Jos voisin vastaavasti joka kuukausi laittaa palkastani 800€ säästöön vuoden ajan ja maksattaa kulut miehellä.
Itse asiassa tässä on ideaa - voinko sanoa että tasoissa ollaan siinä vaiheessa kun mulla on tuo sama summa tilillä. Että nyt alkoi minun palkan jälkeinen laskujen maksu ja kiukuttelu.
Avioliitossa kun ollaan niin sehän on win-win. Omat tilit meillä on, mutta jos lusikat menisi jakoon niin kaikkihan menisi puoliksi.
Kyllä.Nyt mies maksaa seuraavat 6-10kk.
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies sanoi kun kysyit rahoista?
Tästä kuule tapeltiin päivä. Aluksi oli ihan että älä esitä ettet tiennyt, sitten suuttui että mitä se sinulle kuuluu, sitten raivostui että ei minun sulle tarvi kaikkea kertoa ja lopuksi selitteli että yhteiseen hyvään ne on olleet säästössä.
Tässä välissä kerkisimme tapella elämämme kauheimpia riitoja, on vieläkin paha olla. Sanoi ilkeitä asioita, pilkkasi sitä että en ole itse saanut mitään säästöön, haukkui minua laiskaksi ja köyhäksi, oli ylimielinen ja hirveä.
Olen jotenkin järkyttynyt, en olisi toivonut että näin käyttäydytään tässä parisuhteessa.
Ap
Ratkaisu kirjoitti:
Säästä kostoksi 8000€ niin oppii olemaan
Salailua ja kostamista.
Vieläkö joku ihmettelee miksi suurin osa päätyy eroon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies sanoi kun kysyit rahoista?
Tästä kuule tapeltiin päivä. Aluksi oli ihan että älä esitä ettet tiennyt, sitten suuttui että mitä se sinulle kuuluu, sitten raivostui että ei minun sulle tarvi kaikkea kertoa ja lopuksi selitteli että yhteiseen hyvään ne on olleet säästössä.
Tässä välissä kerkisimme tapella elämämme kauheimpia riitoja, on vieläkin paha olla. Sanoi ilkeitä asioita, pilkkasi sitä että en ole itse saanut mitään säästöön, haukkui minua laiskaksi ja köyhäksi, oli ylimielinen ja hirveä.
Olen jotenkin järkyttynyt, en olisi toivonut että näin käyttäydytään tässä parisuhteessa.
Ap
Hän siis haukkui sinua köyhäksi, vaikka on nippanappa saanut säästettyä 7000€ sinun kustannuksella ja itkenyt, kun rahat loppu? 😂 jestas mikä sankari taas...
Minulla oli samanlainen mies. Ihmettelin kanssa miten ei palkasta jää enempää ja maksoin juuri perheen huvituksia ja lastenjuttuja säästöilläni.
Mies ei olisi muuten lähtenyt mihinkään, ruuaksi olisi välttänyt makarooni ja lapsi olisi puettu epäkäytännöllisiin lahjoitusrytkyihin. Tarkkaa rahakatsausta ei voinut tehdä, sen sijaan mies sekoitti tilannetta juuri raivoamisella ja uhriutumisella, välillä hyvällä seksillä.
Lopuksi raivostui siitä, että olin kuluttanut niin suuren osan säästöistä "turhaan". Säästämänsä summa oli juuri n. 7000€, mutta mielestäni sen olisi pitänyt olla ihan merkittävästi suurempi kun tulot selvisivät ja niitä suhteutti siihen miten osaltaan elätti perhettä. Koskaan ei selvinnyt varmasti mikä se tuntematon rahareikä oli.
Kyllä kunnon Gold digger vainuaa, jos miehellä on rahaa jemmassa...
Tuollaisia ne miehet on. Oman perseen alle jemmataan, larpaten köyhää. Kun nainen on miehen kauhean kitinän ja kiukuttelun paineessa vuosia maksanut kaikki juoksevat kulut ja lasten kulut, alkaa huono käytös ja dokaus. Tulee ero. Nainen tajuaa, että häntä on huijattu. Been there, done that.
Säästä sen verran että reilusti pystyt muuttamaan pois. Minä en pystyisi antamaan anteeksi koska se on rankka luottamuksen pettäminen. Hyi helkkuri.
Eipä siinä. Lusikat jakoon vaan ja selvittelet asianajajan kanssa, että saisiko osituksessa huomioitua sinun suurempi osuus perheen elatuksesta, vaikka mies ollut yhtä lailla kykenevä elättämään. Ainakin viet puolet ja sitten lastenvalvoja laskee elarit, niin jatkossa ainakin saat mieheltä kohtuullisen summan lasten elatukseen.
Tuota kutsutaan taloudelliseksi väkivallaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies sanoi kun kysyit rahoista?
Tästä kuule tapeltiin päivä. Aluksi oli ihan että älä esitä ettet tiennyt, sitten suuttui että mitä se sinulle kuuluu, sitten raivostui että ei minun sulle tarvi kaikkea kertoa ja lopuksi selitteli että yhteiseen hyvään ne on olleet säästössä.
Tässä välissä kerkisimme tapella elämämme kauheimpia riitoja, on vieläkin paha olla. Sanoi ilkeitä asioita, pilkkasi sitä että en ole itse saanut mitään säästöön, haukkui minua laiskaksi ja köyhäksi, oli ylimielinen ja hirveä.
Olen jotenkin järkyttynyt, en olisi toivonut että näin käyttäydytään tässä parisuhteessa.
Ap
Et tietenkään ole saanut mitään säästöön koska ne on sinulta valheella varastettuja rahoja. Joka kerta kun olet elättänyt häntä olemattomien menojen paikkaamiseksi, hän on varastanut sinulta. En katsosi tuollaista kaasuvalottaja manipuloitsija varasta hetkeäkään enkä todellakaan kuuntelisi mitään kiukutteluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies sanoi kun kysyit rahoista?
Tästä kuule tapeltiin päivä. Aluksi oli ihan että älä esitä ettet tiennyt, sitten suuttui että mitä se sinulle kuuluu, sitten raivostui että ei minun sulle tarvi kaikkea kertoa ja lopuksi selitteli että yhteiseen hyvään ne on olleet säästössä.
Tässä välissä kerkisimme tapella elämämme kauheimpia riitoja, on vieläkin paha olla. Sanoi ilkeitä asioita, pilkkasi sitä että en ole itse saanut mitään säästöön, haukkui minua laiskaksi ja köyhäksi, oli ylimielinen ja hirveä.
Olen jotenkin järkyttynyt, en olisi toivonut että näin käyttäydytään tässä parisuhteessa.
Ap
Ei riitä yhden päivän tappelu tuohon. Sen verran vakava asia, että suhde menee vähintään katkolle. Miehesi käyttäytyminen kuulostaa narsistiselta kaasuvalottamisineen, peilaamisineen ja valehtelemisineen asian tultua ilmi. Miehesi on selvästi epärehellinen valehtelija, mahtaako muutakin petollista touhua olla? Kuulostaa kyllä siltä, että olisi aika alkaa jättää se sika. JSS
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mies sanoi kun kysyit rahoista?
Tästä kuule tapeltiin päivä. Aluksi oli ihan että älä esitä ettet tiennyt, sitten suuttui että mitä se sinulle kuuluu, sitten raivostui että ei minun sulle tarvi kaikkea kertoa ja lopuksi selitteli että yhteiseen hyvään ne on olleet säästössä.
Tässä välissä kerkisimme tapella elämämme kauheimpia riitoja, on vieläkin paha olla. Sanoi ilkeitä asioita, pilkkasi sitä että en ole itse saanut mitään säästöön, haukkui minua laiskaksi ja köyhäksi, oli ylimielinen ja hirveä.
Olen jotenkin järkyttynyt, en olisi toivonut että näin käyttäydytään tässä parisuhteessa.
Ap
AP.
Sun mies ei arvosta sua lainkaan. Ei rakastava puoliso pilkkaa ja mollaa riidoissa tuolla tavalla.
Hän ei yksinkertaisesti arvosta sinua ja käyttää sinua selkeästi hyväksi.
Todennäköisesti säästää jopa eroa varten.
Mieti tarkkaan oletko oikeasti onnellinen tuossa suhteessa.
Sun miehen raha-asiat ei kuulu sulle ap. Ne on hänen rahojaan, ei sun eikä perheen.
Vierailija kirjoitti:
Huorrriin säästää. Laatu maksaa.
Minun haaveeni on palkata 40-vuotislahjaksi itselleni noin neljä-viisi nuorta naista yhteisiin petipuuhiin hotelliin viikonlopuksi. Rahaa palaa, mutta once in a lifetime -kokemuksena sen arvoinen.
Miten joku voi olla avioliitossa niin typerä, että maksaa yhteisistä menoista enemmän kuin toinen. Tyhmyydestä saa maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Sun miehen raha-asiat ei kuulu sulle ap. Ne on hänen rahojaan, ei sun eikä perheen.
Ne on ap:n rahoja joten todellakin kuuluu hänelle. On taloudellisen väkivallanmuoto tuo mitä mies on tehnyt.
Säästä kostoksi 8000€ niin oppii olemaan