Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hei sinä Helsingin kaupungin sosiaalityöntekijä, joka päätit kutsua minut tapaamisen yhden arkipäivän viiveellä

Vierailija
14.08.2022 |

Ajatteletko miltä tuollainen yhteydenotto tuntuu?

Perjantaina minulle tuli tämän kaltainen viesti puhelimeen: Sinulle on varattu aika maanantaiksi. Tähän viestiin ei voi vastata.

Eipä tietenkään voi. Eikä voi ilmoittaa mihinkään, etten pääse tulemaan. Minulla sattuu olemaan juuri samaiseen aikaan lääkäri. Ja vaikka ei olisikaan lääkäriä, minulla voisi olla myös töitä tai opintoja - tai mitä tahansa, mitä nyt ihmisen elämään kuuluu.

Tunnen itseni jo muutenkin ihan pa*kaksi sen takia, että olen joutunut tähän pisteeseen. Se on ollut epäonnisten sattumien summa. Teen koko ajan parhaani, että elämäni muuttuisi paremmaksi: opiskelen ja käyn töissä, muun muassa.

Mutta tällaiset viestit, joiden piiloviesti on, että "meidän ei tarvitse kysellä sossupummeilta pääsevätkö he päivän varoitusajalla tapaamiseen", tuntuvat kiusanteolta. Varsinkin, kun paikalle saapumattomuus voi aiheuttaa sen, etten saa enää tarvitsemaani apua ensi kuussa.

Joten terveisiä sosiaalityöntekijälle Helsinkiin: Minäkin olen ihminen, tunteva, lihaa ja verta, ja yritän parhaani. Kohtele minua siis sen mukaisesti. Tuskin kohtelet ystäviäsi tai perhettäsikään näin ala-arvoisesti.

Kommentit (91)

Vierailija
21/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joko työttömät kun alkavat uhriutua?

Aivan kamalaa kun pyydetään tapaamiseen, saattaa han työtön vaikka olla nukkumassa 😅😅🤗

Työelämä taitaisi olla aplle melkoinen järkytys 🤭

Ei ole ainakaan sinun kohdallasi töissä käyminen lukutaitoa kohentanut.

Vierailija
22/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. Mitä jos laittaisit viestiä nyt tai maanantaina aamulla. Olisin vain halunnut tutustua uuteen asiakkaaseen ja käydä läpi miten voisin auttaa esim. opiskelussa tai työnhaussa.

Ja tämä pitä tehdä edellisenä päivänä?

Tuli peruutus ja sinä olet akuuttiasiakas. Ihan sama käytäntö kuin hammaslääkärissä. Yritetään vähentää tyhjiä ajanvarauksia, koska jono on pitkä.

Lisäisin että ap ei ole asiakkaani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joko työttömät kun alkavat uhriutua?

Aivan kamalaa kun pyydetään tapaamiseen, saattaa han työtön vaikka olla nukkumassa 😅😅🤗

Työelämä taitaisi olla aplle melkoinen järkytys 🤭

Opettelisit sinäkin kirjottamaan noitten hymiöitten laittamisen sijaan. Eka lause?

Vierailija
24/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miks helvetissä ihmiset eivät hoida omaa elämäänsä? Tienaa omaa elatustaan, hoida itse omia mukuloitaan jne.

Vierailija
25/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap kirjoittaa todella hyvää suomea, toisin kuin nämä ivalliset huutelijat.

Ehkä se kertoo tästä yhteiksunnallisesta tarinasta ihan tarpeeksi.

Vierailija
26/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miks helvetissä ihmiset eivät hoida omaa elämäänsä? Tienaa omaa elatustaan, hoida itse omia mukuloitaan jne.

Miksi sinä olet niin aggressiivinen? Huutelet av-palstalla? Eikö ole parempaa tekemistä? Ajattele, jos tuonkin ajan käyttäisit siihen, että auttaisit niitä ihmisiä, joita täällä solvaat. Maailma voisi olla parempi.

Mutta ei. Näet, että on hedelmällistä tulla lyömään lyötyä vauvapalstalle.

Olet kuvottava "ihminen". Onneksi on ole miehesi tai lapsesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miks helvetissä ihmiset eivät hoida omaa elämäänsä? Tienaa omaa elatustaan, hoida itse omia mukuloitaan jne.

Lapsen kotihoito ei riitä, vaan lapsi on annettava yhteiskunnan varhaiskasvatettavaksi jotta huoli ei herää.

Vierailija
28/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sosiaalityöntekijä Stadista täällä myös. Ap:n kannattaisi ottaa yhteyttä toimistoon heti maanantaiaamusta ja pyytää ajan vaihdosta. Omassa työssäni odotan viikoittain asiakkaita turhaan, ei peruuteta aikaa, ei edes yritetä. Joskus on tultu 40minuuttia myöhässä ja raamit kaulassa vaadittu palvelua, yleensä jätetään kokonaan tulematta. Parhaiten homma hoituu, jos ollaan yhteyksissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/91 |

No enpä ihmettele ettei peruta, jos ajat annetaan edellisenä päivänä.

Ap saa nyt turhaan soitella ja odotella puhelinpalveuissa tällaisen toiminnan takia. Senkin ajan ap voisi käyttää vaikka työn hakuun

Vierailija
30/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei. Mitä jos laittaisit viestiä nyt tai maanantaina aamulla. Olisin vain halunnut tutustua uuteen asiakkaaseen ja käydä läpi miten voisin auttaa esim. opiskelussa tai työnhaussa.

Ja tämä pitä tehdä edellisenä päivänä?

Tuli peruutus ja sinä olet akuuttiasiakas. Ihan sama käytäntö kuin hammaslääkärissä. Yritetään vähentää tyhjiä ajanvarauksia, koska jono on pitkä.

Yleensä erikoissairaanhoidossa ainakin soitetaan ensin potilaalle ja kysytään pääsisitkö sittenkin tulemaan huomenna. Ei vaan lähetetä tekstaria, että aikaa on muutettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöntekijä Stadista täällä myös. Ap:n kannattaisi ottaa yhteyttä toimistoon heti maanantaiaamusta ja pyytää ajan vaihdosta. Omassa työssäni odotan viikoittain asiakkaita turhaan, ei peruuteta aikaa, ei edes yritetä. Joskus on tultu 40minuuttia myöhässä ja raamit kaulassa vaadittu palvelua, yleensä jätetään kokonaan tulematta. Parhaiten homma hoituu, jos ollaan yhteyksissä.

No enpä ihmettele ettei peruta, jos ajat annetaan edellisenä päivänä.

Ap saa nyt turhaan soitella ja odotella puhelinpalveuissa tällaisen toiminnan takia. Senkin ajan ap voisi käyttää vaikka työn hakuun

Yleensä sossuille valitetaan juuri siitä, että ajat menevät esim. kolmen viikon päähän. Luulisi olevan luksusta, että se olisi jo huomenna.

Vierailija
32/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöntekijä Stadista täällä myös. Ap:n kannattaisi ottaa yhteyttä toimistoon heti maanantaiaamusta ja pyytää ajan vaihdosta. Omassa työssäni odotan viikoittain asiakkaita turhaan, ei peruuteta aikaa, ei edes yritetä. Joskus on tultu 40minuuttia myöhässä ja raamit kaulassa vaadittu palvelua, yleensä jätetään kokonaan tulematta. Parhaiten homma hoituu, jos ollaan yhteyksissä.

HEI SINÄ SOSSU STADISTA: MIKSI ANNATTE AJAT EDLLISENÄ ARKIPÄIVÄNÄ?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo ajanvaraustekstari on ilmeisesti apotin lähettämä eikä sosiaalityöntekijän. Tämän vuoksi siihen ei voi vastatakaan. Kannattaa kirjaantua maisaan ja ilmoittaa työntekijälle lääkäriajasta, voi soitella sitä ennen tai sen jälkeen.

Vierailija
34/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöntekijä Stadista täällä myös. Ap:n kannattaisi ottaa yhteyttä toimistoon heti maanantaiaamusta ja pyytää ajan vaihdosta. Omassa työssäni odotan viikoittain asiakkaita turhaan, ei peruuteta aikaa, ei edes yritetä. Joskus on tultu 40minuuttia myöhässä ja raamit kaulassa vaadittu palvelua, yleensä jätetään kokonaan tulematta. Parhaiten homma hoituu, jos ollaan yhteyksissä.

HEI SINÄ SOSSU STADISTA: MIKSI ANNATTE AJAT EDLLISENÄ ARKIPÄIVÄNÄ?

HEI SINÄ ALAMAINEN: KOSKA MINÄ VOIN.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos se olisi muistutus, siinä kyllä lukisi. Tuo oli ensimmäinen tiedote ko. asiasta. Mitään muuta viestiä tai kirjettä kyseisestä tapaamisesta ei ole tullut, ei maisaan, ei puhelimeen eikä postin kautta.

ap

Ei pakosti. Minullekin tuli tuon tyyppinen viesti varatusta lääkäriajasta ja kyseessä oli muistutusviesti. Olin saanut tiedon varatusta ajasta jo postissa. Tämä viesti oli siitä vain muistutus vaikka siinä viestissä ei niin sanottukaan.

Vierailija
36/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin hammaslääkärin muistutusviestit tulee sunnuntainakin, jos maanantaina on aika.

Vierailija
37/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko joku nero ylhäällä keksiä kuntien ja Kelan voivan lähettää kutsut kirjeet päätökset ym OmaPostiin?

Vierailija
38/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet aktiivinen maisakäyttäjä, niin mene sinne sun ajanvarauksiin, siinä on ajanvarauksen kohdalla kaksi nappia, toinen "siirrä tapaamista" ja toinen "peru ajanvaraus".

Terveydenhuollon puolelta Apotti ei anna tehdä päälekkäisiä varauksia, ihmettelen, jos sosiaalipuolelta antaa. 

Vierailija
39/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä hemmettiä? Kuka tekee noin?

Aivan joka soppalassa varmaankin noita on. Suurin osa ihmisistä on rauhallisia hissukoita joita voi kohdella miten vain, kunnioitan heitä jotka sanovat vastaan kättä pidemmällä, itse olen niitä hissukoita joka tietenkin kusee koko elämän mikäli joutuu soppalassa käymään.

Paitsi että itse keksivät juttuja sinne joutuvista, myös ovat onnistuneet saamaan aikaan hienon mediaprofiilin mukamas välittävinä. Ikävintä varmasti kaikille heille joilta lapset viety syyttä ja varsinkin lapsille jotka joutuneet milloin mihinkin, osa on kunnollisia laitoksia, osa sitten ei ole.

Uusia juttuja en ole kuullut mutta vanhatkin vaikuttavat koko elämän.

Vierailija
40/91 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa syy onkin postin, eikä sossun? Aika on lähetetty sinulle kirjeitse jo kuukausi sitten, posti ei vaan ole toimittanut sitä vielä. Tuo viesti, johon ei voi vastata on automaattimuistutus.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän seitsemän