Häiritsevä ex-puoliso
Olen eronnut lasten isästä noin vuosi sitten, lapset viikko-viikko -systeemillä. Itse pohdin eroa jo kuopuksen raskausaikana, asiasta käytiin monia keskusteluja mutta lopulta ero tuli lasten isälle "puun takaa."
Nyt olen uudessa suhteessa ja tästähän ex-puoliso on ottanut kovasti itseensä. Usein lasten ollessa minulla ex laittelee iltaisin viestejä tai soittelee. Asioinnin pointti koskee uutta suhdettani, sen yksityiskohtia seksielämästä siihen, milloin lapset tutustuvat tähän uuteen suhteeseeni. Usein en vastaa soittoihin tai viesteihin, koen ne ahdistavaksi ja pelkään ajautuvani riitelemään. En lasten vuoksi jaksaisi riidellä juuri mistään, mutta ex sinnikkäästi soittaa niin kauan kunnes vastaan.
Viimeisimpänä esimerkkinä eilinen: ex soitti iltayhdeksän ja kymmenen välissä 18 kertaa, laittoi 12 viestiä joista osassa kysyi miksen vastaa hänen yhteydenottoihinsa. Yleensä tällainen pommitus ajoittuu viikonloppuun ja mies juovuksissa ottaa yhteyttä.
Missä vaiheessa tämä yleinen epämukavuus muuttuu häirinnäksi, ja voin olla yhteydessä esim. viranomaistahoon? Exälle itselleen olen toistuvasti sanonut, että toivon yhteydenpitomme liittyvän vain lapsiin ja ylipäätään tapahtuvan vain miehen ollessa selvin päin.
Laita esto päälle kun se on kännissä ja sitten taas kun selvinpäin asiallinen niin voit ottaa puhelun vastaan.