Ruotsiin tulossa miljoonia annoksia omikronrokotetta
Tukholmassa tarjotaan neljättä koronarokotetta kaikille yli 18 vuotiaille.
Millon tulee uusi variantti?
Kommentit (146)
Edelleen ei yksikään tuttu kuollut koronaan paitsi tutuntuttu sairas joka oli rokotettu 🔪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee niitä pian Suomeenkin. Sen takia sitä neljättä kierrosta riskiryhmille täällä hidasteltiin, kin olisi haluttu myös riskiryhmille ajantasaisempi rokote.
Tulee pian eli kohta aletaan lomien alkaessa pikkuhiljaa lokakuussa olla ohi perustella työryhmää joka pohdiskelee näiden uusien rokotteiden tilaamisen ajankohtaa ja hintaa. Tää saa aikaan selvityksen joskus helmikuun tienoilla ja ministerit tarttuisi muuten tohkeina tilausprojektiin mutta kun vaalit painaa päälle ja ei muutenkaan kiinnosta. Eli katellaan joskus ensi kesänä saisko sen tilauksen edes lähtemään uuden hallituksen toimesta. Siinä kohtaa rokotteet on tietty loppu kun niitä haluaa kaikki ja toimitusajat on jotain puolen vuoden paremmalla puolella.
Ihan kaikkiin EU-maihin nuo rokotteet tulevat täsmälleen samaan aikaan ja väestöön suhteutettuina määrinä. Tilaukset on tehty jo aikoja sitten. Rokotteet kun on koko EU:ssa hankittu yhteishankintana. Jos Ruotsi saa päivitettyjä rokotteita syyskuun alussa, ihan samalla lailla niitä saa myös Suomi, Viro, Saksa you name it.
Nohynek puhui myös jo mahdollisesti syyskuussa tulevista päivitetyistä rokotteista toista kuukautta sitten. Juuri sen takiahan THL yritti pitkittää neljännen rokotekierroksen alkua syyskuun puolelle.
No ilmankos on tilattu. Sannahan halusi että venäläisviisumitkin kieltää suomen puolesta eu kun sanna ei saa tehtyä hallituksineen päätöksiä edes suomen sisäisistä asioista. Eli jos tuo olisi hallituksen vastuulla niin nää olisi tilaamatta edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
Pandemian alusta lähtien on oltu huolissaan tehohoitopaikkojen riittävyydestä. Koronatartuntoja on enemmän kuin aikaisemmin (eikä enää edes testata kuin murto-osa tartunnan saaneista), mutta silti torstaisen THL:n julkaisun mukaan tehohoidossa on koko Suomessa ainoastaan 8 koronapotilasta. Ja kuten monista sairaanhoitopiireistä on jo kerrottu, sairaalassa olevista koronapotilasta noin puolet on siellä jostain muusta syystä kuin koronan takia. Esimerkiksi vaikka umpparileikkauksen tai luunmurtuman takia.
Vierailija kirjoitti:
Edelleeen jos potilaalla on korona ja kuolee se on koronakuolema vaikka syy tulla sairaalaan olisi joku muu.
no ei ole
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Jos rokote antaisi immuniteetin, niin sairaalassa olisi ~1% rokotettuja.
Et sitten tiedä, että koronarokotus ei anna immuniteettia? Se suojaa vain vakavalta taudinkuvalta, mutta vanhuksilla ja riskiryhmillä se ei välttämättä suojaa edes siltä, koska heillä vasta-aineey eivät nouse samalla tavalla.
Miksi sitten kaikki muut hyväkystyt rokotteet antavat immuniteetin?
Mikä meni vituralleen koronarokotteissa?
Eivät anna. Esim. influenssarokote ei anna immuniteettia.
Höpötiti höö!
Kyllä se antaa immuniteetin eli estää sairastumsen, mutta huonolla ~50-90% teholla.
Vanhan totuuden rokotteen teho ilmoitettiin montako ihmistä sadasta saa immuniteetin.
Influenssarokotteita ei ole hyväksytty vakavien oireiden estämisen perusteella vaan nimenomaan sen antaman immuniteetin perusteella.
Influenssarokotteen teho ei ole minään vuonna ollut 90. Joinakin vuosina teho on jäänyt varsin surkeaksi, jopa alle 30 %. Influenssarokotettu voi myös saada influenssan, mutta saa sen yleensä lievempänä kuin rokottamaton (jos siis rokotebingo on osunut oikeaan). Rokotettu voi myös tartuttaa toisia ihan samalla tavalla kuin koronarokotettu voi tartuttaa koronaa.
Kyllähän nämä koronarokotteetkin ilmiselvästi ainakin osalle immuniteettia tuovat, laitetaan tähän uudestaan muutaman viestin takaiset luvut:
Ylellä on hyvät tilastot koronan ilmaantuvuudesta, tosin viimeinen tilasto on nyt kesäkuulta. Silloin sairastavuus 100 000 ryhmän edustajaa kohden oli esimerkiksi 50 - 64-vuotiaissa: Ei rokotusta 5,16, yksi rokotus 9,13, kaksi rokotusta 1,55 ja kolme rokotusta 1,26. Ili 70-vuotiaissa ei rokotetuissa 10,84, kerran rokotettuja ei ollut, kahdesti rokotetuilla 1,99 ja kolmasti rokotetuilla 1,64. Mielestäni erot ovat varsin kovat.
Tuossahan ilmaantuvuus esimerkiksi yli seitsemänkymmentävuotiailla ilman rokotusta on 5 - 7 kertainen rokotettuihin verrattuna.
"teho on jäänyt varsin surkeaksi, jopa alle (hä?) Influenssarokotettu voi myös saada influenssan"
No kuinka hevletin surkea se koronarokote on?
Rokotteiden valmistajakaan ei enää väitä rokotteen luovan immuniteettia, mutta sinä päätit sitten ruveta niin väittämään.
Koronarokotteiden valmistajat eivät ole missään vaiheessa väittäneet näiden rokotteiden tuovan immuniteettia, ihan alusta lähtien tutkittiin pelkästään vaikean taudin estoa. Tiedän tämän ihan faktana kun pari vuotta sitten korjasin keskustelupalstoilla tuosta väitteitä jatkuvasti. Aluksi oli tosin sellaiset koronavirusvariantit liikkeellä, että hetken aikaa samalla tuli rokotetuille myös immuniteetti. Delta muutti pelin.
Miten niin helvetin surkea koronarokote, jos rokottamattomat sairastuvat x 5 - 7? Tuossahan rokote estää taudin tarttumisenkin jo 80 - 93 %. Tai taudin saa niin lievänä ettei tiedä edes sairastuneensa. Milläpä sinä muuten selität tuota valtavaa eroa rokotettujen ja rokottamattomien sairastumisen välillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
No kun se nyt ei toimi jos on vanha tai immuunipuutteinen. Sama homma kaikilla muillakin rokotteilla. Teho huonompi vanhoilla ja immuunipuutteisilla.
Mutta annetaanko niitä rokotteita kuitenkin vanhoille ja immuunipuutteisille vaikka ne eivät heillä toimi?

Mitä ne 3 kertaa suojatut tekee siellä sairaalasssa?
Enemmän kuin kolmannes koronaa sairaalassa sairastavista on siellä sairaalassa ihan muista syistä ja saa koronan siis lisätautina.
Ylellä on hyvät tilastot koronan ilmaantuvuudesta, tosin viimeinen tilasto on nyt kesäkuulta. Silloin sairastavuus 100 000 ryhmän edustajaa kohden oli esimerkiksi 50 - 64-vuotiaissa: Ei rokotusta 5,16, yksi rokotus 9,13, kaksi rokotusta 1,55 ja kolme rokotusta 1,26. Ili 70-vuotiaissa ei rokotetuissa 10,84, kerran rokotettuja ei ollut, kahdesti rokotetuilla 1,99 ja kolmasti rokotetuilla 1,64. Mielestäni erot ovat varsin kovat.
Ei vaikuta kovin luotettavalta tuo Ylen tilasto, koska koko ajan on ollut sairaalahoidossa reilusti enemmän rokotettuja kuin rokottamattomia.
-
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_cov…
Tietenkin jos porukasta on rokotettu liki 90 % sairaalassa on enemmän rokotettuja kuin rokottamattomia, tuo nyt on ihan selvä.
Ylen (THL:n) tilasto kertoo todella määrät 100 000 ryhmän jäsentä kohden. Eli noissa luvuissa rokottamattomat, kerran, kahdesti ja kolmasti rokotetut ovat samalla viivalla. Poistuu siis tuo harha, mikä tulee kun suurin osa on rokotettuja vastaan pieni prosentti rokottamattomia.
Veikkaan myös, että THL on aika hyvä ja luotettava tilastoija.
Rokottamattomia on noin 20%.
Sinne sairaalaan joutuu koronan takia enimmäkseen vain yli 50-vuotiaat. Niistä ikäluokista kaikista on rokotettu yli 91 %.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
No kun se nyt ei toimi jos on vanha tai immuunipuutteinen. Sama homma kaikilla muillakin rokotteilla. Teho huonompi vanhoilla ja immuunipuutteisilla.
Ketkä noista koronarokotteista oikein sitten hyötyvät? Ihmiset, joilla on toimiva immuunipuolustus eivät tarvitse rokotteita ja ihmiset, joilla on heikko immuunipuolustus eivät hyödy rokotteista.
eri
Vierailija kirjoitti:
Kuolemat koronatartunnan yhteydessä, lukumäärä THL
Ei rokotesuojaa 75
osittainen rokotesuoja 12
täysi rokotesuoja ilman tehosteita 66
Täysi rokotesuoja ja tehoste 337 (2kk,viimeinen tieto)
Vanhukset on parhaiten rokotettu. Rokote siis toimii huonoiten niillä, joilla sen pitäisi toimia parhaiten. Sama tulos saadaan placebo-rokotteella, jonka suoja perustuu täysin ihmisen omaan immuunijärjestelmään ja sen toimintakykyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee niitä pian Suomeenkin. Sen takia sitä neljättä kierrosta riskiryhmille täällä hidasteltiin, kin olisi haluttu myös riskiryhmille ajantasaisempi rokote.
Tulee pian eli kohta aletaan lomien alkaessa pikkuhiljaa lokakuussa olla ohi perustella työryhmää joka pohdiskelee näiden uusien rokotteiden tilaamisen ajankohtaa ja hintaa. Tää saa aikaan selvityksen joskus helmikuun tienoilla ja ministerit tarttuisi muuten tohkeina tilausprojektiin mutta kun vaalit painaa päälle ja ei muutenkaan kiinnosta. Eli katellaan joskus ensi kesänä saisko sen tilauksen edes lähtemään uuden hallituksen toimesta. Siinä kohtaa rokotteet on tietty loppu kun niitä haluaa kaikki ja toimitusajat on jotain puolen vuoden paremmalla puolella.
Ihan kaikkiin EU-maihin nuo rokotteet tulevat täsmälleen samaan aikaan ja väestöön suhteutettuina määrinä. Tilaukset on tehty jo aikoja sitten. Rokotteet kun on koko EU:ssa hankittu yhteishankintana. Jos Ruotsi saa päivitettyjä rokotteita syyskuun alussa, ihan samalla lailla niitä saa myös Suomi, Viro, Saksa you name it.
Nohynek puhui myös jo mahdollisesti syyskuussa tulevista päivitetyistä rokotteista toista kuukautta sitten. Juuri sen takiahan THL yritti pitkittää neljännen rokotekierroksen alkua syyskuun puolelle.
Ja pieleen meni THL:n toimet taas, kun riskiryhmille lykättiin 4. rokotteet vanhaa rokotetta. Tämän vuoden lopulla joudutaan riskiryhmät rokottamaan uudestaan päivitetyllä rokotteella ellei silloin sitten ole jo joku uusi variantti vallalla.
Suomessa on tällä hetkellä rokotettu vasta hyvin vähän neljännellä rokotteella (alle 10 %). Minä ainakin (riskiryhmäläinen) odottelen ihan rauhassa nyt niitä päivitettyjä rokotteita.
THL:n oli pakko myöntyä aikaisempii rokotuksiin a)koska EU päätti b) koska poliit5ikot halusivat c) koska kansa huusi rokotteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee niitä pian Suomeenkin. Sen takia sitä neljättä kierrosta riskiryhmille täällä hidasteltiin, kin olisi haluttu myös riskiryhmille ajantasaisempi rokote.
Tulee pian eli kohta aletaan lomien alkaessa pikkuhiljaa lokakuussa olla ohi perustella työryhmää joka pohdiskelee näiden uusien rokotteiden tilaamisen ajankohtaa ja hintaa. Tää saa aikaan selvityksen joskus helmikuun tienoilla ja ministerit tarttuisi muuten tohkeina tilausprojektiin mutta kun vaalit painaa päälle ja ei muutenkaan kiinnosta. Eli katellaan joskus ensi kesänä saisko sen tilauksen edes lähtemään uuden hallituksen toimesta. Siinä kohtaa rokotteet on tietty loppu kun niitä haluaa kaikki ja toimitusajat on jotain puolen vuoden paremmalla puolella.
Ihan kaikkiin EU-maihin nuo rokotteet tulevat täsmälleen samaan aikaan ja väestöön suhteutettuina määrinä. Tilaukset on tehty jo aikoja sitten. Rokotteet kun on koko EU:ssa hankittu yhteishankintana. Jos Ruotsi saa päivitettyjä rokotteita syyskuun alussa, ihan samalla lailla niitä saa myös Suomi, Viro, Saksa you name it.
Nohynek puhui myös jo mahdollisesti syyskuussa tulevista päivitetyistä rokotteista toista kuukautta sitten. Juuri sen takiahan THL yritti pitkittää neljännen rokotekierroksen alkua syyskuun puolelle.
No ilmankos on tilattu. Sannahan halusi että venäläisviisumitkin kieltää suomen puolesta eu kun sanna ei saa tehtyä hallituksineen päätöksiä edes suomen sisäisistä asioista. Eli jos tuo olisi hallituksen vastuulla niin nää olisi tilaamatta edelleen.
Hallitushan siitä EU:n yhteishankintaan osallistumisesta näiden rokotteiden suhteen tietysti päätti.
Vierailija kirjoitti:
Edelleeen jos potilaalla on korona ja kuolee se on koronakuolema vaikka syy tulla sairaalaan olisi joku muu.
Paitsi että on tilastoissa koronakuolema vain jos korona oli kuolemansyynä vähintään myötävaikuttava kuolemansyy.
Vierailija kirjoitti:
Edelleeen jos potilaalla on korona ja kuolee se on koronakuolema vaikka syy tulla sairaalaan olisi joku muu.
Joo, mutta usein se korona on aiheuttanut se toisen syyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
Ehkä se teho perustuu vaikean tautimuodon yli hyppäämiseen ja kaikkien tautien loppumiseen, jolloin sairaala ja terveydenhuolto ei kuormitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
No kun se nyt ei toimi jos on vanha tai immuunipuutteinen. Sama homma kaikilla muillakin rokotteilla. Teho huonompi vanhoilla ja immuunipuutteisilla.
Mutta annetaanko niitä rokotteita kuitenkin vanhoille ja immuunipuutteisille vaikka ne eivät heillä toimi?
Esimerkiksi ennen rokotteita yli 80-vuotiaiden kuolleisuusprosentti koronaan oli pahimmillaan päälle 32 %. Nyt kuolleisuus on suunnilleen 7 %. Aika moni on siis selviää hengissä koska on rokotettu. Rokotteet kyllä toimivat vanhoilla ja immuunipuutteisillakin, mutta huonommin ja vähemmän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
No kun se nyt ei toimi jos on vanha tai immuunipuutteinen. Sama homma kaikilla muillakin rokotteilla. Teho huonompi vanhoilla ja immuunipuutteisilla.
Ketkä noista koronarokotteista oikein sitten hyötyvät? Ihmiset, joilla on toimiva immuunipuolustus eivät tarvitse rokotteita ja ihmiset, joilla on heikko immuunipuolustus eivät hyödy rokotteista.
eri
Siitä hyötyvät ihan kaikki. Kukaan ei voi tietää saako rokottamattomana koronan helppona vai vaikeana tautina. Jos on nuori ja oletettavasti hyvä immuunipuolustus, silloin ei pistetä yhtä montaa kertaa ts. välit voi olla pidemmät. Sairastettu korona ei myöskään estä saamasta uutta tartuntaa. Heikon immuunipuolustuksen omaavat hyötyvät rokotuksesta tietysti myös, mutta heillä suoja on lyhyempi ja ei niin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
No kun se nyt ei toimi jos on vanha tai immuunipuutteinen. Sama homma kaikilla muillakin rokotteilla. Teho huonompi vanhoilla ja immuunipuutteisilla.
Mutta annetaanko niitä rokotteita kuitenkin vanhoille ja immuunipuutteisille vaikka ne eivät heillä toimi?
Esimerkiksi ennen rokotteita yli 80-vuotiaiden kuolleisuusprosentti koronaan oli pahimmillaan päälle 32 %. Nyt kuolleisuus on suunnilleen 7 %. Aika moni on siis selviää hengissä koska on rokotettu. Rokotteet kyllä toimivat vanhoilla ja immuunipuutteisillakin, mutta huonommin ja vähemmän aikaa.
Hyvin toimivat kyllä.
-
https://www.koronatilastot.fi/fi/rokotukset/
-
https://www.koronatilastot.fi/fi/sairaala/
-
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19inci/fact_epirapo_cov…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolemat koronatartunnan yhteydessä, lukumäärä THL
Ei rokotesuojaa 75
osittainen rokotesuoja 12
täysi rokotesuoja ilman tehosteita 66
Täysi rokotesuoja ja tehoste 337 (2kk,viimeinen tieto)
Vanhukset on parhaiten rokotettu. Rokote siis toimii huonoiten niillä, joilla sen pitäisi toimia parhaiten. Sama tulos saadaan placebo-rokotteella, jonka suoja perustuu täysin ihmisen omaan immuunijärjestelmään ja sen toimintakykyyn.
Äläpä jauha paskaa. Jos vanhusten kuolleisuus koronaan on saatu rokotuksilla laskettua 32 -> 7 %, kuolleisuus on laskenut 78 %. Mikään placebo ei tuollaista parannusta tietenkään tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Testivaihe taas jätetty väliin, eikä tehoa ja turvallisuutta ole siten testattu. Sitten ihmetellään, kun porukka sairasteleekin entistä enemmän. Tämä on kai uusi normaali.
aikaisempia versioita on jaettu miljoonia annoksia. eiköhän ala olemaan jo aikalailla dataa sen suhteen että miten vaikuttaa.
64% kansasta kolme kertaa piikitettyjä ja he täyttävät sairaalat
Luvut ovat absoluuttisia. Täysin rokotesuojattuja ja buustattuja ihmisiä on 64% koko Suomen kansasta. Silti heidän osuutensa sairaanhoidosta ja kuolemista on järkyttävän suuri. Jos THL-johtajat ovat 1,5 vuotta ylistäneet mRNA-injektion tehoa se ei tilastoissa näytä ollenkaan siltä.Kysymys kuuluu: Miksi sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä? - kiva kopioda tietoa-
Et ilmeisesti osaa matematiikkaa? Jos 100 % kansasta olisi rokotettuja, olisi sairaalassa rokotettujen määrä 100 %.
Eikö sen rokotteen pitänyt estää vaikeaa tautimuotoa, etteivät joudu sairaalaan kuormittamaan terveydenhuoltoa?
No kun se nyt ei toimi jos on vanha tai immuunipuutteinen. Sama homma kaikilla muillakin rokotteilla. Teho huonompi vanhoilla ja immuunipuutteisilla.
Mutta annetaanko niitä rokotteita kuitenkin vanhoille ja immuunipuutteisille vaikka ne eivät heillä toimi?
Esimerkiksi ennen rokotteita yli 80-vuotiaiden kuolleisuusprosentti koronaan oli pahimmillaan päälle 32 %. Nyt kuolleisuus on suunnilleen 7 %. Aika moni on siis selviää hengissä koska on rokotettu. Rokotteet kyllä toimivat vanhoilla ja immuunipuutteisillakin, mutta huonommin ja vähemmän aikaa.
Kyllä se prosentin putoaminen johtuu viruksen aiheuttaman taudin lieventymisestä, viruksen pesiytyessä lähinnä ylähengitysteissä. Aikaisempi variantti teki tuhojaan syvemmällä keuhkoissa.