Lue keskustelun säännöt.
Se yleinen neuvo: eroa, älä petä.
13.08.2022 |
Miten tätä nyt pitäisi noudattaa?
Kaksi yli 15 vuotta yhdessä ollutta pariskuntaa.
Kummankin pariskunnan yhdellä osapuolella on ollut vuosia tunteita toista kohtaan, mutta asia on vasta nyt otettu puheeksi.
Jos kumpikin ottaisi eron heti, siitä tulisi sanomista.
Jos eivät ottaisi eroa mutta tapaisivat toisiaan, siitäkin tulisi sanomista.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi asiat hoitaa, jotta joku ei suuttuisi siitä että on toimittu selän takana?
Teki miten vaan, niin nykyinenkin tilanne on väärin.
Ei saa jäädä suhteeseen jos rakastaa toista, se on pettämistä.
Mutta jos tuossa tilanteessa eroisi, silloin syytettäisi siitä että pilasit suhteesi ja perheesi tuon toisen takia.
Onko mitään oikeaa tapaa toimia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä pelkäävät tulla petetyksi oman kumppaninsa osalta. Siksi täällä ollaan jyrkkiä ja tylyjä aiheen suhteen. Itse olen elänyt vuosia suhteessa mikä ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta lapsen takia ollaan yhdessä. Ihastuin toiseen ja tunne on molemminpuolinen ja nyt pohdin, uskallanko tehdä itsestäni onnellisen ottamalla uuden askeleen elämässä tietäen samalla rikkovani perheeni. Toinen vaihtoehto on jäädä nykyiseen suhteeseen ja katsoa sivusta muiden onnea, sitähän olen jo vuosia tehnyt. Niin kauan kun kuvioissa ei ole lapsia mukana, asiat ovat helppoja.
Höpöhöpö. Muutkin on kokeneet näitä tilanteita ja fiksu ratkaisu on erota jos haluaa erota, sekoittamatta siihen uutta ihastusta.
Miten poistat uuden ihastuksesi elämästäsi, kerro se? Eikö ihastuminen nimenomaan ole sitä, että ei voi olla erossa toisesta tai ikävöi toisen luokse. Miksi pitäisi väkisin heivata molemmat elämästä ja tehdä itsestään yksinäinen, kun haave on nimenomaan yhteinen elämä ihastuksen kanssa? En nyt ihan ymmärtänyt.
Senkun vain blokkaa kaikissa viestintävälineissä.
Mutta miksi!? Jos haluan erota nimenomaan siksi, että elämääni astui jotain paljon parempaa, kenties elämäni rakkaus, niin miksi päästäisin hänet menemään!?
Sinä kysyit miten, et miksi. Sitäpaitsi teille molemmille tekisi hyvää hetki keskittyä nykyisiin suhteisiinne ja niiden ongelmien ratkaisuyrityksiin täysillä ilman jatkuvaa ja ratkaisuyrityksiä kampittavaa viestittelyä ihastuksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset täällä pelkäävät tulla petetyksi oman kumppaninsa osalta. Siksi täällä ollaan jyrkkiä ja tylyjä aiheen suhteen. Itse olen elänyt vuosia suhteessa mikä ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta lapsen takia ollaan yhdessä. Ihastuin toiseen ja tunne on molemminpuolinen ja nyt pohdin, uskallanko tehdä itsestäni onnellisen ottamalla uuden askeleen elämässä tietäen samalla rikkovani perheeni. Toinen vaihtoehto on jäädä nykyiseen suhteeseen ja katsoa sivusta muiden onnea, sitähän olen jo vuosia tehnyt. Niin kauan kun kuvioissa ei ole lapsia mukana, asiat ovat helppoja.
Höpöhöpö. Muutkin on kokeneet näitä tilanteita ja fiksu ratkaisu on erota jos haluaa erota, sekoittamatta siihen uutta ihastusta.
Miten poistat uuden ihastuksesi elämästäsi, kerro se? Eikö ihastuminen nimenomaan ole sitä, että ei voi olla erossa toisesta tai ikävöi toisen luokse. Miksi pitäisi väkisin heivata molemmat elämästä ja tehdä itsestään yksinäinen, kun haave on nimenomaan yhteinen elämä ihastuksen kanssa? En nyt ihan ymmärtänyt.
Senkun vain blokkaa kaikissa viestintävälineissä.
Mutta miksi!? Jos haluan erota nimenomaan siksi, että elämääni astui jotain paljon parempaa, kenties elämäni rakkaus, niin miksi päästäisin hänet menemään!?
Tää oli muuten joku muu kuin minä, ap.
Niin oli, mutta kysynpähän silti. Ei se ensimmäinen suhde välttämättä ole se "ainoa oikea".
Mulla tulee tämän ketjun pettämisen oikeuttamista yrittävistä mieleen edesmennyt tuurijuoppo isäni, jonka piti haastaa riitaa ennen ratkeamista että saa keksittyä tekosyyn juomiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Kielenkäyttöni voi siltä osin olla tylyä, siitä pahoitteluni. En ajattele että ihminen olisi välttämättä eläimellinen jotenkin muuten. Se olkoon sit se mun projisointini jota aikanaan itse mietin paljon, eli miten vältän välittömän mieliteon mukaan hyppäämisen ja säilytän eksääni sellaiset välit, ettei lapset joudu koskaan kärsimään siitä että loukkasin toista vanhempaa liian pahoin.
Muistutukseksi ap:lle myös, että kaikki kommentit jotka täällä tuntuvat kovilta ovat tosielämässä vastaan tullessa kymmenittäin ikävämpiä. Jopa ns "siististi" eroavalle voi tulla todella keljuja huomioita. Hyvä on voida tietää että itse seisoo tekojensa takana. On aika harvinaista että voisi koko elämänsä hoitaa niin että kukaan ei moiti, vielä harvinaisempaa että olisi näin tehdessään itse onnellinen.
Juuri tämän takia halusin keskustella asiasta täällä.
Vaikka toki tiesin mikä on vastaanotto täällä ja erityisesti olisi tosielämässä.
Jatkan siis valheessa. Ei, en petä.
Ai tämäkin on väärin?
Mikä yllätys.Eihän täällä niin sanottu, vaan neuvottiin sinua käsittelemään nyt ensin nykyisen suhteen päättäminen ilman sitä ihastusta, ja sitten kun se on selvä, niin selvittämään tunteitasi. Miksei tämä kelpaa?
Et ymmärrä tilannetta.
Ei sanottu miten?
Tuossa ylläkin sanottiin että jooa ns. siististi erovat kuulevat keljuja juttuja.
No, en viitsi liian tarkkoja tietoja kertoa, mutta vaikka ei olisi olemassakaan ketään ajatuksissa, olisin se paha ihminen kun ottaisin eron.Oi itku. Kohta katkeruuksissasi alat kohtelemaan puolisoasi niin kylmästi ja julmasti, jotta saat olla se "jätetty" etkä koe tuomitsemista suhdekuvioittesi vuoksi.
Juu kyllä, sinä tunnet meidät niin hyvin.
Minkähänlaisia suhdekuvioita minulla muuten on?
Projisoitte edelleen omia erokokemuksianne.
Rakastan kyllä miestänikin enkä halua että häneen sattuu.
Se tuntuu olevan monen vaikea käsittää.
Miksi luulet, että projisoin omia erokokemuksiani? On ihan klassinen vastuunvälttelykeino alkaa kohtelemaan kumppania kuin roskaa, jotta kumppani hakisi eroa ja saisi itse olla se rassukka jätetty muiden silmissä. Sinä tunnut välittävän hirveän paljon siitä, mitä muut ajattelevat.
Jos rakastat miestäsi, keskityt miehesi kanssa ratkaisemaan ongelmianne ja mahdollisesti suunnittelemaan eroa ilman ulkopuolista häiriköintiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Missä kohdassa sanoin että meillä on kaikki hyvin?
Olet selvästikin ymmärtänyt monia asioita väärin.Jos kyseessä oikea rakkaus niin ei se vuosista ole kiinni että setvin oman tilanteen??
Kun mistään tällaisesta ei ole kyse!
Suurin osa näköjään projisoi omia erossa kokemiaan tunteita tänne.
Päättelette ihan olemattomia asioita.
Mulla ei ole mikään hätä että onko mulla ketään uutta vai ei.
Lähinnä kysyin ilmiselvän kysymyksen ihmisiltä ketkä ovat suhteen ulkopuolisia, ja mielipiteitähön löytyy.
Tekee miten vain, aina pyllistää johonkin suuntaan.
Eli kaikkia ei voi miellyttää koskaan.Ei voikaan. Sehän tässä on koko jutun pointti. Et voi elää elämääsi miellyttäen muita, et ketään miestä tai meitä täällä, koska et kuitenkaan voi täyttää kaikkien kaikkia toiveita. Sinua on vain yksi. Joudut valitsemaan.
Ja kun näin tekisi, on itsekäs paskiainen.
En voi elää elämääni miellyttäen muita?
Sattuneista syistä olen tehnyt niin jo vuosia.
Katso vaikka nuo ekan sivun kommentit ja tykkäykset.
Välitän muiden tunteista joten tässä ollaan.
Enkä tarkoita muilla vauvapalstalaisia, vaan perhettä ja lähipiiriä.Ja voit itse huonosti. Auttaisikohan jos joku terapeutti kertoisi sinulle että sinulla on lupa tehdä ratkaisuja myös itsesi hyväksi. Loppujen lopuksi, vaikka se kuulostaa kliseeltä, joudut pitämään ensin huolta itsestäsi, että sinulla on jotain annettavaa vielä muillekkin myös jatkossa. Jos elät vain muita varten, sairastut jossain vaiheessa masennukseen.
Ei hirveästi lämmitä jonkun terapeutin mielipiteet jos kaikki muut alkavat vihaamaan.
Terapeutti voisi auttaa käsittelemään tuota pelkoa siitä että kaikki alkaa vihaamaan. Jos läheisesi alkavat vihaamaan sinua siksi että haluat elää niin että voit itse hyvin, he eivät ole sen arvoisia että uhraisit elämäsi heidän vuokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ap:n ainoa todellinen huoli, miten ulkopuoliset suhtautuvat hänen ratkaisuunsa? Ei omien ja ihastuksen lasten sekä puolisoiden hyvinvointi ja tunteet? Oksettavaa itsekästä ulkokultaisuutta.
Jos et vieläkän ymmärtänyt vaikka sen olen kirjoittanut, noin nimenomaan esim. puolison tunteet on se eka mikä on mielessä, enkä häntä halua loukata!!
Itse olet oksettavan lukutaidoton.
Avain hyvään, omannäköiseen elämään on avoimuus ja rehellisyys - sekä itselle että muille. Tunteet on tunnustettava jokaiselle osapuolelle: se on sitä avointa rehellisyyttä. Silloin myös ne toiset osapuolet voivat tehdä omat valintansa, koska tilanteen perustana on ollut rehellisyys. Eikä sen elämän kuulukaan edetä kivuttomasti, vaan jonkinlaisen tuskan on oltava aina läsnä. Se jalostaa ja karaisee ihmistä, mieltä, luonnetta.
Niin tai näin, elämä on tehty elettäväksi
- se on kuin laina, joka päättyy aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Kielenkäyttöni voi siltä osin olla tylyä, siitä pahoitteluni. En ajattele että ihminen olisi välttämättä eläimellinen jotenkin muuten. Se olkoon sit se mun projisointini jota aikanaan itse mietin paljon, eli miten vältän välittömän mieliteon mukaan hyppäämisen ja säilytän eksääni sellaiset välit, ettei lapset joudu koskaan kärsimään siitä että loukkasin toista vanhempaa liian pahoin.
Muistutukseksi ap:lle myös, että kaikki kommentit jotka täällä tuntuvat kovilta ovat tosielämässä vastaan tullessa kymmenittäin ikävämpiä. Jopa ns "siististi" eroavalle voi tulla todella keljuja huomioita. Hyvä on voida tietää että itse seisoo tekojensa takana. On aika harvinaista että voisi koko elämänsä hoitaa niin että kukaan ei moiti, vielä harvinaisempaa että olisi näin tehdessään itse onnellinen.
Juuri tämän takia halusin keskustella asiasta täällä.
Vaikka toki tiesin mikä on vastaanotto täällä ja erityisesti olisi tosielämässä.
Jatkan siis valheessa. Ei, en petä.
Ai tämäkin on väärin?
Mikä yllätys.Eihän täällä niin sanottu, vaan neuvottiin sinua käsittelemään nyt ensin nykyisen suhteen päättäminen ilman sitä ihastusta, ja sitten kun se on selvä, niin selvittämään tunteitasi. Miksei tämä kelpaa?
Et ymmärrä tilannetta.
Ei sanottu miten?
Tuossa ylläkin sanottiin että jooa ns. siististi erovat kuulevat keljuja juttuja.
No, en viitsi liian tarkkoja tietoja kertoa, mutta vaikka ei olisi olemassakaan ketään ajatuksissa, olisin se paha ihminen kun ottaisin eron.Oi itku. Kohta katkeruuksissasi alat kohtelemaan puolisoasi niin kylmästi ja julmasti, jotta saat olla se "jätetty" etkä koe tuomitsemista suhdekuvioittesi vuoksi.
Juu kyllä, sinä tunnet meidät niin hyvin.
Minkähänlaisia suhdekuvioita minulla muuten on?
Projisoitte edelleen omia erokokemuksianne.
Rakastan kyllä miestänikin enkä halua että häneen sattuu.
Se tuntuu olevan monen vaikea käsittää.
Et tunne meitä ollenkaan ja silti teet johtopäätöksiä "meistä" kollektiivina. Sinä olet tässä keskustelussa se, joka on kertonut tilanteesta ja, jonka toimia voi kommentoida tiedon perusteella.
Olisikohan tässä paikka sellaiselle klassiselle neuvolle, että kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Jos vaihtaisit mielessäsi sinun ja puolisosi paikkaa tässä kuviossa, miten toivoisit hänen toimivan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ap:n ainoa todellinen huoli, miten ulkopuoliset suhtautuvat hänen ratkaisuunsa? Ei omien ja ihastuksen lasten sekä puolisoiden hyvinvointi ja tunteet? Oksettavaa itsekästä ulkokultaisuutta.
Jos et vieläkän ymmärtänyt vaikka sen olen kirjoittanut, noin nimenomaan esim. puolison tunteet on se eka mikä on mielessä, enkä häntä halua loukata!!
Itse olet oksettavan lukutaidoton.
Kiva, jos jossain viestissä olet puolisonkin tunteet maininnut, muiden mielipiteistä olet sen sijaan stressannut tässä ketjussa toistuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tulee tämän ketjun pettämisen oikeuttamista yrittävistä mieleen edesmennyt tuurijuoppo isäni, jonka piti haastaa riitaa ennen ratkeamista että saa keksittyä tekosyyn juomiselle.
Taas yksi joka projisoi tunteitaan muihin vaikkei ole edes samasta asiasta kyse.
Kuka yrittää oikeuttaa pettämistä ja millä tavalla??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä että jos on pettänyt, hairahtunut niin pitää omana tietona. Ei kannata kertoa edes parhaimmalle ystävälle sillä se voi kääntyä itseä vastaan jos riitaannutaan. En ymmärrä mitä sillä kertomisella oikein halutaan saavuttaa. Sitäkö että toinen ottaa eron jos ei itse pysty. Haluaa kostaa jollain mikä pahiten vain voisi loukata.
Eri asia jos se pettäminen johtaa suhteeseen ja tai siitä syntyisi lapsi niin sellaista kaksoiselämää en hyväksyisi.
Ymmärsinkö oikein ap:n huolet. Pelkäät, että puolisoa sattuu ja pelkäät, että sinut nähdään syypäänä? Itse koet uhrautuneesi ja haluaisit että aiempi hyvä ei unohdu eroa hakiessa?
Voit jatkaa uhrina halutessasi. Päätös jäämisestä tai lähtemisestä on kuitenkin vaikeassakin tilanteessa sun oma. Ja kuten jo sanoit, joku on aina sitä mieltä että teit väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ap:n ainoa todellinen huoli, miten ulkopuoliset suhtautuvat hänen ratkaisuunsa? Ei omien ja ihastuksen lasten sekä puolisoiden hyvinvointi ja tunteet? Oksettavaa itsekästä ulkokultaisuutta.
Jos et vieläkän ymmärtänyt vaikka sen olen kirjoittanut, noin nimenomaan esim. puolison tunteet on se eka mikä on mielessä, enkä häntä halua loukata!!
Itse olet oksettavan lukutaidoton.Kiva, jos jossain viestissä olet puolisonkin tunteet maininnut, muiden mielipiteistä olet sen sijaan stressannut tässä ketjussa toistuvasti.
Oma mokasi jos kommentoit ennen lukemista.
Miksi en miettisi muidenkin mielipidettä?
Muuthan tuomitsevat oikein mielellään ihan sama mitä kukakin tekee.
Onko vika minussa kun mietin jo etukäteen etten halua p.skaa niskaan vai olisiko vika niissä jotka sitä p.skaa kippaavat kun kyllähän heille muiden asiat kuuluvat?
No, osaltani tämä oli tässä.
Ehkä joku ymmärtää että asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Itselleni on jo pitkään ollut tärkeintä etten satuta läheisiäni, vaikka joku lukutaidoton täällä muuta väittääkin.
Läheiseni ovat edelleen tärkeimpiä, joten jatkan samaan malliin.
Jos jotain petän, niin itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ap:n ainoa todellinen huoli, miten ulkopuoliset suhtautuvat hänen ratkaisuunsa? Ei omien ja ihastuksen lasten sekä puolisoiden hyvinvointi ja tunteet? Oksettavaa itsekästä ulkokultaisuutta.
Jos et vieläkän ymmärtänyt vaikka sen olen kirjoittanut, noin nimenomaan esim. puolison tunteet on se eka mikä on mielessä, enkä häntä halua loukata!!
Itse olet oksettavan lukutaidoton.Kiva, jos jossain viestissä olet puolisonkin tunteet maininnut, muiden mielipiteistä olet sen sijaan stressannut tässä ketjussa toistuvasti.
Oma mokasi jos kommentoit ennen lukemista.
Miksi en miettisi muidenkin mielipidettä?
Muuthan tuomitsevat oikein mielellään ihan sama mitä kukakin tekee.
Onko vika minussa kun mietin jo etukäteen etten halua p.skaa niskaan vai olisiko vika niissä jotka sitä p.skaa kippaavat kun kyllähän heille muiden asiat kuuluvat?
No, osaltani tämä oli tässä.
Ehkä joku ymmärtää että asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Itselleni on jo pitkään ollut tärkeintä etten satuta läheisiäni, vaikka joku lukutaidoton täällä muuta väittääkin.
Läheiseni ovat edelleen tärkeimpiä, joten jatkan samaan malliin.
Jos jotain petän, niin itseäni.
Uhriudut, kun joku ei muista yksittäistä mainintaa huolestasi puolisostasi ja keskittyy viesteissäsi keskiössä olevaan huoleesi siitä, mitä muut ajattelevat sinusta? Ei nyt oikein välity kuva läheiset itsensä edelle asettavasta henkilöstä.
Ainoa keskustelussa mustavalkoinen olet sinä, joka torppaa kaikki muut toimintavaihtoehdot kuin siirtymisen ennen pitkää suhteeseen ihastuksesi kanssa siinä aikataulussa, kun sinulle sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Missä kohdassa sanoin että meillä on kaikki hyvin?
Olet selvästikin ymmärtänyt monia asioita väärin.Jos kyseessä oikea rakkaus niin ei se vuosista ole kiinni että setvin oman tilanteen??
Kun mistään tällaisesta ei ole kyse!
Suurin osa näköjään projisoi omia erossa kokemiaan tunteita tänne.
Päättelette ihan olemattomia asioita.
Mulla ei ole mikään hätä että onko mulla ketään uutta vai ei.
Lähinnä kysyin ilmiselvän kysymyksen ihmisiltä ketkä ovat suhteen ulkopuolisia, ja mielipiteitähön löytyy.
Tekee miten vain, aina pyllistää johonkin suuntaan.
Eli kaikkia ei voi miellyttää koskaan.
Miksi pitäisi kaikkia miellyttää? Olet siinä hyvin tavallisessa elämän tilanteessa, jossa pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono. Sinua on neuvottu toimimaan niin, että voit myöhemmin katsoa peiliin häpeämättä valintaasi. Useimmille ihmisille rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä arvoja. Mieliksi oleminen ei. Jos olisit miehesi asemassa, kuinka haluaisit sinua kohdeltavan? Miehesi ei ole sinä ja hänen arvonsa saattavat olla erilaiset. Yritä löytää tie, jolla et polje kummankaan arvoja jalkoihisi. Se kolmas osapuoli ei nyt tähän kuulu, avioliitto on kahden kauppa ja teidän kahden tulevaisuus on selvitettävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos on ihan varma, niin ero vireille. Ottaa puheeksi toisen kanssa että taitaa tämä olla tässä, haluan eron. Ei se helpompaa ole pidemmän ajan päästä. Siis jos on varma.
(Huom, täytyy olla varma erosta, vaikka sitä toista osapuolta ei mielessä olisikaan.)
Itsellä oli aikoinaan prikulleen sama tilanne, tosin liitot ei olleet noin pitkiä. Olivat vain 6 vuotta ja 3 vuotta. Eroaminen nostettiin pöydälle molempien parisuhteissa ja vaikka miten tekisi "oikeassa järjestyksessä", eihän tuossa satuttamatta pääse eteenpäin. Kyllä molemmat jätetyt olivat katkeria, ihan todella. Vaikka konkreettista pettämistä ei ollut tapahtunutkaan eikä mistään toisesta osapuolesta ollut jätetyille puhetta, olivat katkeria ihan vain siitä, että toinen haluaakin erota.
Ymmärrän että eroilmoitus pistää niin sanotusti ketuttamaan. Mutta olisiko parempi ollut jäädä säälistä?
Miettiikö ihmiset näitä asioita koskaan omalle kohdalle?
Jäisitkö sinä, vaikka et rakastaisi toista enää?
Haluaisitko, että sinun kanssasi liittoon jäätäisiin pitämään kulissia?
Tämän kaiken jälkeen itse vasta "kasvoin" siihen että en ole enää ollenkaan omistushaluinen... jos mies nyt liki 20 vuoden jälkeen ilmoittaisi, että haluaa erota, no sitten hän haluaa. En ottaisi itkupotkuraivareita, syyllistäisi ja märehtisi. Saattaisi harmittaa, mutta en kaada sitä toisen niskaan. Mustasukkaisuus on pelkkää sairasta kontrollointia. Eihän toista voi omistaa. Jos haluaa mennä, saa toki mennä.
Tuo omistusajattelu on mielestäni outoa. Ei siitä ole kyse, vaan kyse on siitä suhteesta joka toisen kanssa on yhdessä luotu. Kyllä olisin mustasukkainen ja vihainen, mikäli se suhde tuhoutuisi kolmannen osapuolen takia. Ei se sen sairaampaa ole kuin se etten halua ottaa kolmatta ihmistä kotiini asumaan tai tulla heitetyksi sieltä ulos kolmannen osapuolen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on ihan varma, niin ero vireille. Ottaa puheeksi toisen kanssa että taitaa tämä olla tässä, haluan eron. Ei se helpompaa ole pidemmän ajan päästä. Siis jos on varma.
(Huom, täytyy olla varma erosta, vaikka sitä toista osapuolta ei mielessä olisikaan.)
Itsellä oli aikoinaan prikulleen sama tilanne, tosin liitot ei olleet noin pitkiä. Olivat vain 6 vuotta ja 3 vuotta. Eroaminen nostettiin pöydälle molempien parisuhteissa ja vaikka miten tekisi "oikeassa järjestyksessä", eihän tuossa satuttamatta pääse eteenpäin. Kyllä molemmat jätetyt olivat katkeria, ihan todella. Vaikka konkreettista pettämistä ei ollut tapahtunutkaan eikä mistään toisesta osapuolesta ollut jätetyille puhetta, olivat katkeria ihan vain siitä, että toinen haluaakin erota.
Ymmärrän että eroilmoitus pistää niin sanotusti ketuttamaan. Mutta olisiko parempi ollut jäädä säälistä?
Miettiikö ihmiset näitä asioita koskaan omalle kohdalle?
Jäisitkö sinä, vaikka et rakastaisi toista enää?
Haluaisitko, että sinun kanssasi liittoon jäätäisiin pitämään kulissia?
Tämän kaiken jälkeen itse vasta "kasvoin" siihen että en ole enää ollenkaan omistushaluinen... jos mies nyt liki 20 vuoden jälkeen ilmoittaisi, että haluaa erota, no sitten hän haluaa. En ottaisi itkupotkuraivareita, syyllistäisi ja märehtisi. Saattaisi harmittaa, mutta en kaada sitä toisen niskaan. Mustasukkaisuus on pelkkää sairasta kontrollointia. Eihän toista voi omistaa. Jos haluaa mennä, saa toki mennä.
Tuo omistusajattelu on mielestäni outoa. Ei siitä ole kyse, vaan kyse on siitä suhteesta joka toisen kanssa on yhdessä luotu. Kyllä olisin mustasukkainen ja vihainen, mikäli se suhde tuhoutuisi kolmannen osapuolen takia. Ei se sen sairaampaa ole kuin se etten halua ottaa kolmatta ihmistä kotiini asumaan tai tulla heitetyksi sieltä ulos kolmannen osapuolen takia.
Totta, mutta viha ja mustasukkaisuus on sun omia tunteita, reaktiona sille, että toinen on tehnyt sun kannalta ikäviä päätöksiä omien tunteittensa pohjalta. Jokaisen pitää itse käsitellä omat tunteensa ja tosiaan laskea mustasukkaisuudesta ja pettymyksestä huolimatta irti kun toinen niin haluaa. Tämän tietysti perustan oletukseen että se lähtijä on rehellinen eikä vehtaa selän takana. Sellasissa suhteissa missä tuntuu että pystyy avoimesti kertomaan myös ikävät jutut yleensä myös ollaan helpommin rehellisiä kuin sellaisissa missä huonoista uutisista seuraa draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on ihan varma, niin ero vireille. Ottaa puheeksi toisen kanssa että taitaa tämä olla tässä, haluan eron. Ei se helpompaa ole pidemmän ajan päästä. Siis jos on varma.
(Huom, täytyy olla varma erosta, vaikka sitä toista osapuolta ei mielessä olisikaan.)
Itsellä oli aikoinaan prikulleen sama tilanne, tosin liitot ei olleet noin pitkiä. Olivat vain 6 vuotta ja 3 vuotta. Eroaminen nostettiin pöydälle molempien parisuhteissa ja vaikka miten tekisi "oikeassa järjestyksessä", eihän tuossa satuttamatta pääse eteenpäin. Kyllä molemmat jätetyt olivat katkeria, ihan todella. Vaikka konkreettista pettämistä ei ollut tapahtunutkaan eikä mistään toisesta osapuolesta ollut jätetyille puhetta, olivat katkeria ihan vain siitä, että toinen haluaakin erota.
Ymmärrän että eroilmoitus pistää niin sanotusti ketuttamaan. Mutta olisiko parempi ollut jäädä säälistä?
Miettiikö ihmiset näitä asioita koskaan omalle kohdalle?
Jäisitkö sinä, vaikka et rakastaisi toista enää?
Haluaisitko, että sinun kanssasi liittoon jäätäisiin pitämään kulissia?
Tämän kaiken jälkeen itse vasta "kasvoin" siihen että en ole enää ollenkaan omistushaluinen... jos mies nyt liki 20 vuoden jälkeen ilmoittaisi, että haluaa erota, no sitten hän haluaa. En ottaisi itkupotkuraivareita, syyllistäisi ja märehtisi. Saattaisi harmittaa, mutta en kaada sitä toisen niskaan. Mustasukkaisuus on pelkkää sairasta kontrollointia. Eihän toista voi omistaa. Jos haluaa mennä, saa toki mennä.
Tuo omistusajattelu on mielestäni outoa. Ei siitä ole kyse, vaan kyse on siitä suhteesta joka toisen kanssa on yhdessä luotu. Kyllä olisin mustasukkainen ja vihainen, mikäli se suhde tuhoutuisi kolmannen osapuolen takia. Ei se sen sairaampaa ole kuin se etten halua ottaa kolmatta ihmistä kotiini asumaan tai tulla heitetyksi sieltä ulos kolmannen osapuolen takia.
Minusta mustasukkaisuus on lähestulkoon synonyymi omistushalulle. Mutta ainahan sanojen merkityksistä voi kinastella.
Itselle mustasukkaisuus on raivostuttava piirre. En ole itse mustasukkainen, enkä siedä sellaista mieheltänikään. Hän kyllä oli alkuun mustasukkainen, ja väitti sen olevan rakkautta. Hyi sentään. Toisen kontrollointi ja tekemisten kysely ei ole rakkauden kanssa millään lailla tekemisissä.
En alistu sellaiseen tippaakaan. Ja mies onneksi osasi lopettaa.
Mutta tuo minkä lihavoin; miten suhde voi tuhoutua kolmannen osapuolen takia? Eikö se tuhoudu ihan parisuhteen osapuolten takia? Ei ketään voi omistaa eikä toisaalta ketään voi kolmas osapuoli ns "viedä", vaan ihan olemme vapaita tekemään omia valintoja.
Tää oli muuten joku muu kuin minä, ap.