Lue keskustelun säännöt.
Se yleinen neuvo: eroa, älä petä.
13.08.2022 |
Miten tätä nyt pitäisi noudattaa?
Kaksi yli 15 vuotta yhdessä ollutta pariskuntaa.
Kummankin pariskunnan yhdellä osapuolella on ollut vuosia tunteita toista kohtaan, mutta asia on vasta nyt otettu puheeksi.
Jos kumpikin ottaisi eron heti, siitä tulisi sanomista.
Jos eivät ottaisi eroa mutta tapaisivat toisiaan, siitäkin tulisi sanomista.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi asiat hoitaa, jotta joku ei suuttuisi siitä että on toimittu selän takana?
Teki miten vaan, niin nykyinenkin tilanne on väärin.
Ei saa jäädä suhteeseen jos rakastaa toista, se on pettämistä.
Mutta jos tuossa tilanteessa eroisi, silloin syytettäisi siitä että pilasit suhteesi ja perheesi tuon toisen takia.
Onko mitään oikeaa tapaa toimia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hillitse itsesi. Älä riko kahta perhettä.
Välit poikki kokonaan noihin toisiin.
Itsekäs olet.
Eli olet sitä mieltä että vaikka on tunteita toista kohtaan, pitää vaan jäädä?
Eikö sekin ole pettämistä?
Koittakaa nyt päättää mitä hyväksytte muiden ihmisten suhteissa.
Vai olisiko niin että ei kuuluu pätkääkään teille??Se että on tunteita jotakin toista kohtaan ei ole pettämistä. Niiden lietsominen ja tarkoituksella seuraan pyrkiminen on sillä rajalla jo, ja teot tietysti on.
Kuulostaa siltä, että haet oikeutusta toimia miten vain. Eiköhän tässä kannattaisi av:n mielipiteiden sijaan miettiä sitä kumppania kotona, ja miten hän toivoisi sun tekevän.
Tuota..jos on pitkä liitto, jonka puoliso vielä haluaisi jatkuvan, on täysin mahdollista että puoliso haluaa yrittää yrittämästä päästyään vaikka tietäisi että toisen tunteet on muualla. Onko se sitten kummankaan kannalta hyvä ratkaisu jatkaa säälistä kun ei enää rakasta, ei minusta. Ja tämä taas kokemuksesta: kumppani voi haluta jatkaa vaikka hänelle sanoisi kuukausien ajan että tuntuu ettei enää rakasta ja haluaisi olla yksin. Jos tällaiseen jää kumppanin pyynnöstä ja antaa toistuvasti myötätuntoon vetoamisen päästä ihon alle, niin siinä antaa toiselle kyllä voimakkaan aseen ohjata suhdetta haluamaansa suuntaan jatkossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hillitse itsesi. Älä riko kahta perhettä.
Välit poikki kokonaan noihin toisiin.
Itsekäs olet.
Eli olet sitä mieltä että vaikka on tunteita toista kohtaan, pitää vaan jäädä?
Eikö sekin ole pettämistä?
Koittakaa nyt päättää mitä hyväksytte muiden ihmisten suhteissa.
Vai olisiko niin että ei kuuluu pätkääkään teille??Tämä kirjoittaja jolle vastaat just alleviivaa aloittajan ajatuksen että peli on jo menetetty kun tuli väärät tunteet. Teet niin tai näin se on väärin.
Se että asia on "väärin" jonkun moraalipirkon mielestä ei tarkoita sitä, että asia olisi oikeasti väärin.
Muutama näkökulma. Jos päädytte yhteen ja teillä on lapsia niin joudutte kaikki olemaan tekemisissä keskenänne, tällöin rehellisyys on parempi tie kun pettäminen. Toisaalta, kuten aiemminkin joku sanoi, odota että toinen eroaa ensin ettei käy niin että sinä eroat ja toinen ei. Oleellisia kysymyksiä omasta mielestäni on se että hakuaisitko oman avioliittosi vielä toimivan ja oletko valmis panostamaan siihen ja toisaalta jos suhde uuden kumppanin kanssa ei toimisi niin kaduttaisiko että lähdit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.
Elämässä on muutakin kuin "teini-ihastumiset". Kuulostat todella epäkypsältä. Mitä kaukaisempi ja saavuttamattomampi joku on, sitä helpompi on kehitellä mielessään elämää suurempi rakkaustarina. Kyllähän se kuvitelma aina voittaa arjen jossa joutuu elämään oikeasti toisen kanssa. Tämä tilanne kuulostaa siltä että sinulla on työstettävää itsesi kanssa. Jos et ole valmis toimimaan suoraselkäisesti ja kestämään epämukavuutta, et kyllä ole valmis suhteeseen eikä tuo mitä tunnet ole rakkautta vaan haahuilua joka johtuu kriisistä itsesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hillitse itsesi. Älä riko kahta perhettä.
Välit poikki kokonaan noihin toisiin.
Itsekäs olet.
Eli olet sitä mieltä että vaikka on tunteita toista kohtaan, pitää vaan jäädä?
Eikö sekin ole pettämistä?
Koittakaa nyt päättää mitä hyväksytte muiden ihmisten suhteissa.
Vai olisiko niin että ei kuuluu pätkääkään teille??Se että on tunteita jotakin toista kohtaan ei ole pettämistä. Niiden lietsominen ja tarkoituksella seuraan pyrkiminen on sillä rajalla jo, ja teot tietysti on.
Kuulostaa siltä, että haet oikeutusta toimia miten vain. Eiköhän tässä kannattaisi av:n mielipiteiden sijaan miettiä sitä kumppania kotona, ja miten hän toivoisi sun tekevän.
Voi hitto...
En hae oikeutusta vaan mun on pakko puhua tästä jonkun asiaan liittymättömän kanssa!
Tää on vaivannut mua hiton kauan ja mua riivaa se että en tiedä mikä on oikein!
Niin, en tiedä mitä hän toivoisi mun tekevän.
Ehkä sen mikä on parasta mulle, mutta kun kuulusi kenestä on kyse, se sekoittaisi todella paljon asioita.
Mä en yleensäkään hae keneltäkään mitään oikeutusta, mä teen miten tykkään.
Mutta tässä on niin monen elämästä kyse, että pakko pohtia mitä teen.
Ja fakta on se että teen kummin vain, se on väärin jotain kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.
Mua huolestuttaa se, että keskityt siihen tunteeseen mikä sulla on toista ihmistä kohtaan niin kuin liittosi suurimpana ongelmana. Minäkin luulin eroavani toisen miehen vuoksi. Mutta kun ero oli tehty (kerroin miehelleni ennen kuin oli mitään toista suhdetta) kävi niin kuin toisella kirjoittajalla eli uusi mies ei uskaltanutkaan lähteä omasta suhteestaan. Oliko eroni sitten turha? Ei todellakaan. Se onnen ja vapauden tunne kun istuin ekan kerran oman kodin sohvalla, ensimmäisen oman kodin ikinä, se kertoi mulle että päätökseni oli oikea, vaikka välitön syy olikin vähän pelkurimainen. Paras päätökseni koskaan lähteä nuoruuden liitosta, joka oli kaiken kumppanuuden ja tstävyyden taustalla todella vinoutunut.
Eli jos näet liittosi sinulle tyydyttämättömänä tai jotenkin vinoutuneen, lähde. Mutta älä toisen miehen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.
Jep jep. Olen ollut samassa tilanteessa. Loppujen lopuksi liittomme kaatui sitten kuitenkin puolisoni tekemisiin, ei siihen että olin rakastunut toiseen. Ihastukseni oli nuoruuden rakkaus, jota hellin mielessäni vuosia. Miten kaikki sitten meni eroni jälkeen? Tuo nuoruuden rakkaus, joka myös oli kertonut tuntevansa samoin minua kohtaan, oli vapaa. Eronnut hieman ennen omaa eroani, mutta ei hänkään minun takiani vaan muista syistä. Odotin että hän tulisi luokseni kun viimein olisimme kumpikin vapaita. No ei tullut. Ei hän sitten halunnutkaan enää parisuhteeseen.
Olen ymmärtänyt myöhemmin, että hellin päässäni oma keksimää hahmoa. Sellaista vähän kivempaa ja vähän romanttisempaa kuin ex-puolisoni on. Sitä ihmistä ei ole edes olemassa. Todellisuudessa sillä henkilöllä on ihan oma luonne ongelmineen, mistä minä en tiedä mitään, kun harvoin on tavattu.
Olen sittemmin löytänyt olotilan, jossa en tarvitse enää ketään sillä tavalla. Voin hyvin yksin. Se on se todellinen vapaus. Tätä kannattaa tavoitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailijaija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.Elämässä on muutakin kuin "teini-ihastumiset". Kuulostat todella epäkypsältä. Mitä kaukaisempi ja saavuttamattomampi joku on, sitä helpompi on kehitellä mielessään elämää suurempi rakkaustarina. Kyllähän se kuvitelma aina voittaa arjen jossa joutuu elämään oikeasti toisen kanssa. Tämä tilanne kuulostaa siltä että sinulla on työstettävää itsesi kanssa. Jos et ole valmis toimimaan suoraselkäisesti ja kestämään epämukavuutta, et kyllä ole valmis suhteeseen eikä tuo mitä tunnet ole rakkautta vaan haahuilua joka johtuu kriisistä itsesi kanssa.
Kommenttini oli varsin armoton ja tarkoitus ei ollut loukata sinua. Kerroit myös että miehelläsi on joku sairaus. Mietin olisiko niin, että olet elänyt raskaassa tilanteessa ja nyt koet että ansaitset itsellesi onnen hetkiä ja uusi ihastus tuo sinulle uutta virtaa ja koet että siihen pakenemalla olosi muuttuisi.
Minusta avain tilanteeseen on nyt mennä työstämään sitä nykyistä tilannetta terapiaan tai vaikka seurakunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä kai lupausten rikkominen ja valehtelu ovat muidenkin kuin moraalipirkkojen mielestä väärin.
Ao on mielestään pettänyt, koska on vaalinut vakavia tunteita vuositolkulla kertomatta niistä kenellekään paitsi nyt kai sitten tunteiden kohteelle mutta ei edelleenkään omalle puolisolle eli sille, jolle ne omat tunteensa on aikanaan luvannut. Onhan tuo oikeasti aika ikävää ja itsekästä toimintaa. Me ihmiset kun emme vain ajelehdi tunteittemme armoilla, jos olemme terveitä - ne sairaat sitten murhaavatkin tunteittensa takia eivätkä koe voivansa estää itseään. Terveet pystyvät tekemään myös rationaalisia päätöksiä eli ap on aikanaan sallinut nuo tunteet itsellensä ja tehnyt tietoisen päätöksen,olla kertomatta niistä puolisolle.
Nyt ei enää ole muuta tehtävissä kuin kertoa puolisolle tilanne ja myöntää lähipiirille, mitä on tapahtunut toisen tietämättä. Mitään vaihtoehtoahantuossa ei ole muuta kuin tunnustaa heti tai tunnustaa myöhemmin.
Ihmisenä tässä olisi hyvä kasvun paikka mutta koska ap hakee täältä oikeutusta toimilleen, on todennäköistä, että hänen luonteeseensa kuuluu pettää lupaukset muillekin, jos hän itse siitä hyötyy. Ystävien salaisuudet eivät ole tärkeitä, sovittua ei tarvitse pitää, aina voi unohtaa lupaukset, jos niiden pitäminen on,itselle hankalaa. Ja tunnemyrskyissä on lupa sanoa ja tehdä mitä tahansa, kun eihän niille vaan voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.Mua huolestuttaa se, että keskityt siihen tunteeseen mikä sulla on toista ihmistä kohtaan niin kuin liittosi suurimpana ongelmana. Minäkin luulin eroavani toisen miehen vuoksi. Mutta kun ero oli tehty (kerroin miehelleni ennen kuin oli mitään toista suhdetta) kävi niin kuin toisella kirjoittajalla eli uusi mies ei uskaltanutkaan lähteä omasta suhteestaan. Oliko eroni sitten turha? Ei todellakaan. Se onnen ja vapauden tunne kun istuin ekan kerran oman kodin sohvalla, ensimmäisen oman kodin ikinä, se kertoi mulle että päätökseni oli oikea, vaikka välitön syy olikin vähän pelkurimainen. Paras päätökseni koskaan lähteä nuoruuden liitosta, joka oli kaiken kumppanuuden ja tstävyyden taustalla todella vinoutunut.
Eli jos näet liittosi sinulle tyydyttämättömänä tai jotenkin vinoutuneen, lähde. Mutta älä toisen miehen vuoksi.
Olet ihan oikeassa.
Ehkä mun pitäisi jotenkin selvittää ja osata eristää mun ajatuksista se mitä mun liitossa on meneillään.
Vaikka lähtisin, en lähtisi siis toisen miehen vuoksi vaan sen vuoksi että on jotain muita perustavanlaatuisia ongelmia.
Ja kyllä niitä taitaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.Jep jep. Olen ollut samassa tilanteessa. Loppujen lopuksi liittomme kaatui sitten kuitenkin puolisoni tekemisiin, ei siihen että olin rakastunut toiseen. Ihastukseni oli nuoruuden rakkaus, jota hellin mielessäni vuosia. Miten kaikki sitten meni eroni jälkeen? Tuo nuoruuden rakkaus, joka myös oli kertonut tuntevansa samoin minua kohtaan, oli vapaa. Eronnut hieman ennen omaa eroani, mutta ei hänkään minun takiani vaan muista syistä. Odotin että hän tulisi luokseni kun viimein olisimme kumpikin vapaita. No ei tullut. Ei hän sitten halunnutkaan enää parisuhteeseen.
Olen ymmärtänyt myöhemmin, että hellin päässäni oma keksimää hahmoa. Sellaista vähän kivempaa ja vähän romanttisempaa kuin ex-puolisoni on. Sitä ihmistä ei ole edes olemassa. Todellisuudessa sillä henkilöllä on ihan oma luonne ongelmineen, mistä minä en tiedä mitään, kun harvoin on tavattu.
Olen sittemmin löytänyt olotilan, jossa en tarvitse enää ketään sillä tavalla. Voin hyvin yksin. Se on se todellinen vapaus. Tätä kannattaa tavoitella.
Minä kommentoin aiemmin että kannattaa työstää ero ja uusi suhde täysin erillisenä. Lapsettomat ihmiset voivat ehkä tehdä äkillisiäkin liikkeitä kuten vaihtaa suhdetta lennossa, mutta koska te joudutte vielä pitkään olemaan tekemisissä, kärsit ja perhe kärsii jos toimit tässä väärin.
Olen reilu parikymppisenä ihastunut kesken pitkän suhteen toiseen henkilöön ja erosin koska olin varma että elämäni rakkaus odottaa eron jälkeen. Ihastukseni olikin pettäjä ja lopulta myös väkivaltainen. Jos olisin työstänyt eroni paremmin, olisin ehkä osannut tarkastella uutta suhdetta kriittisemmin.
Ero voi olla hyvä ratkaisu ja kun nyt vuosia myöhemmin mietin, niin suhteessa josta erosin, oli asioita joiden vuoksi ero kannatti mutta kadun sitä tapaa jolla hoidin asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?
Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.Mua huolestuttaa se, että keskityt siihen tunteeseen mikä sulla on toista ihmistä kohtaan niin kuin liittosi suurimpana ongelmana. Minäkin luulin eroavani toisen miehen vuoksi. Mutta kun ero oli tehty (kerroin miehelleni ennen kuin oli mitään toista suhdetta) kävi niin kuin toisella kirjoittajalla eli uusi mies ei uskaltanutkaan lähteä omasta suhteestaan. Oliko eroni sitten turha? Ei todellakaan. Se onnen ja vapauden tunne kun istuin ekan kerran oman kodin sohvalla, ensimmäisen oman kodin ikinä, se kertoi mulle että päätökseni oli oikea, vaikka välitön syy olikin vähän pelkurimainen. Paras päätökseni koskaan lähteä nuoruuden liitosta, joka oli kaiken kumppanuuden ja tstävyyden taustalla todella vinoutunut.
Eli jos näet liittosi sinulle tyydyttämättömänä tai jotenkin vinoutuneen, lähde. Mutta älä toisen miehen vuoksi.Olet ihan oikeassa.
Ehkä mun pitäisi jotenkin selvittää ja osata eristää mun ajatuksista se mitä mun liitossa on meneillään.
Vaikka lähtisin, en lähtisi siis toisen miehen vuoksi vaan sen vuoksi että on jotain muita perustavanlaatuisia ongelmia.
Ja kyllä niitä taitaa olla.
Hyvin ajateltu. Ei ole väärin päättää liitto jossa on ongelmia jota koet ettet voi selvittää, mutta älä sotke tuohon päätökseen sitä uutta ihastusta. Voi toki olla että saat erottua ja pystyt myös löytämään uuden onnellisen suhteen, mutta todennäköisempää on että et osaa nyt arvioida sen uuden ihastuksen tunteita ja omiasi sekavan tilanteen vuoksi ja lopputulos ei ole kaunis rakkaustarina vaan uudet ongelmat käsiteltäväksi ja kun se karahtaa kiville, nousee mieleesi myös suru parisuhteesi päättymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kai lupausten rikkominen ja valehtelu ovat muidenkin kuin moraalipirkkojen mielestä väärin.
Ao on mielestään pettänyt, koska on vaalinut vakavia tunteita vuositolkulla kertomatta niistä kenellekään paitsi nyt kai sitten tunteiden kohteelle mutta ei edelleenkään omalle puolisolle eli sille, jolle ne omat tunteensa on aikanaan luvannut. Onhan tuo oikeasti aika ikävää ja itsekästä toimintaa. Me ihmiset kun emme vain ajelehdi tunteittemme armoilla, jos olemme terveitä - ne sairaat sitten murhaavatkin tunteittensa takia eivätkä koe voivansa estää itseään. Terveet pystyvät tekemään myös rationaalisia päätöksiä eli ap on aikanaan sallinut nuo tunteet itsellensä ja tehnyt tietoisen päätöksen,olla kertomatta niistä puolisolle.
Nyt ei enää ole muuta tehtävissä kuin kertoa puolisolle tilanne ja myöntää lähipiirille, mitä on tapahtunut toisen tietämättä. Mitään vaihtoehtoahantuossa ei ole muuta kuin tunnustaa heti tai tunnustaa myöhemmin.
Ihmisenä tässä olisi hyvä kasvun paikka mutta koska ap hakee täältä oikeutusta toimilleen, on todennäköistä, että hänen luonteeseensa kuuluu pettää lupaukset muillekin, jos hän itse siitä hyötyy. Ystävien salaisuudet eivät ole tärkeitä, sovittua ei tarvitse pitää, aina voi unohtaa lupaukset, jos niiden pitäminen on,itselle hankalaa. Ja tunnemyrskyissä on lupa sanoa ja tehdä mitä tahansa, kun eihän niille vaan voi mitään.
Sä et tunne mua joten nuo sun johtopäätökset kertoo vain susta itsestäsi.
No, mä jatkan samalla linjalla kuten jo vuosia eli pidän tunteeni omana tietonani ja keskityn siihen mikä on muille parasta.
Millään muulla tavalla toimien olen itsekäs paskiainen ja sitä en halua olla.
En halua sotkea kenenkään elämää.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kai lupausten rikkominen ja valehtelu ovat muidenkin kuin moraalipirkkojen mielestä väärin.
Ao on mielestään pettänyt, koska on vaalinut vakavia tunteita vuositolkulla kertomatta niistä kenellekään paitsi nyt kai sitten tunteiden kohteelle mutta ei edelleenkään omalle puolisolle eli sille, jolle ne omat tunteensa on aikanaan luvannut. Onhan tuo oikeasti aika ikävää ja itsekästä toimintaa. Me ihmiset kun emme vain ajelehdi tunteittemme armoilla, jos olemme terveitä - ne sairaat sitten murhaavatkin tunteittensa takia eivätkä koe voivansa estää itseään. Terveet pystyvät tekemään myös rationaalisia päätöksiä eli ap on aikanaan sallinut nuo tunteet itsellensä ja tehnyt tietoisen päätöksen,olla kertomatta niistä puolisolle.
Nyt ei enää ole muuta tehtävissä kuin kertoa puolisolle tilanne ja myöntää lähipiirille, mitä on tapahtunut toisen tietämättä. Mitään vaihtoehtoahantuossa ei ole muuta kuin tunnustaa heti tai tunnustaa myöhemmin.
Ihmisenä tässä olisi hyvä kasvun paikka mutta koska ap hakee täältä oikeutusta toimilleen, on todennäköistä, että hänen luonteeseensa kuuluu pettää lupaukset muillekin, jos hän itse siitä hyötyy. Ystävien salaisuudet eivät ole tärkeitä, sovittua ei tarvitse pitää, aina voi unohtaa lupaukset, jos niiden pitäminen on,itselle hankalaa. Ja tunnemyrskyissä on lupa sanoa ja tehdä mitä tahansa, kun eihän niille vaan voi mitään.
Tunteitaan voi säädellä jonkin verran, mutta ei täysin. Tuo sinun systeemisi on tunteettomuutta ja sellaisen kai nyt on helppo lutvia tässä maailmassa, mutta me kaikki emme ole sellaisia.
Ja mitä tulee neuvoosi niin se on äärettömän huono. Miksi ap:n pitäisi jotenkin maksimoida satuttaminen ja kertoa miten kauan on ollut tunteita toista kohtaan? Niin että puoliso voisi tuntea että koko pitkä liitto on ollut valhetta. Tuollaisesta selviäminen on paljon vaikeampaa kuin selviäminen erosta muuten. Noin ei ainakaan kannata tehdä. Sillä ei saavuteta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulla on 2 vaihtoehtoa:
Erota ja yrittää olla tämän uuden ihmisen kanssa, se joko onnistuu tai ei, mutta ainakin olet kuunnellut omia tunteitasi.
Tai
Pysyä suhteessasi ja unohtaa tämä toinen ihminen. Tällöin ottaisin kyllä kumppanin kanssa puheeksi ihastumisen. Myös pariterapia on vaihtoehto. Mutta vain jos haluat oikeasti olla nykyisen kumppanisi kanssa. Ei kannata jäädä, jos et häntä rakasta.
Olet toisaalta ihan oikeassa.
Mutta en kutsuisi vuosien tunteita vain ihastumiseksi.
Ja vaikka kertoisin tästä puolisolleni niin että haluaisin jatkaa, se tietäisi eroa.
Rakastan häntä tietyllä tavalla koska olemme olleet yhdessä puolet elämästämme jne. mutta mielestäni olemme enemmän parhaita ystäviä.
Tämän kertominen rikkoisi sen ja aiheuttaisi paljon muutakin haittaa.
Nyt rikon vain itseäni.Mua huolestuttaa se, että keskityt siihen tunteeseen mikä sulla on toista ihmistä kohtaan niin kuin liittosi suurimpana ongelmana. Minäkin luulin eroavani toisen miehen vuoksi. Mutta kun ero oli tehty (kerroin miehelleni ennen kuin oli mitään toista suhdetta) kävi niin kuin toisella kirjoittajalla eli uusi mies ei uskaltanutkaan lähteä omasta suhteestaan. Oliko eroni sitten turha? Ei todellakaan. Se onnen ja vapauden tunne kun istuin ekan kerran oman kodin sohvalla, ensimmäisen oman kodin ikinä, se kertoi mulle että päätökseni oli oikea, vaikka välitön syy olikin vähän pelkurimainen. Paras päätökseni koskaan lähteä nuoruuden liitosta, joka oli kaiken kumppanuuden ja tstävyyden taustalla todella vinoutunut.
Eli jos näet liittosi sinulle tyydyttämättömänä tai jotenkin vinoutuneen, lähde. Mutta älä toisen miehen vuoksi.Olet ihan oikeassa.
Ehkä mun pitäisi jotenkin selvittää ja osata eristää mun ajatuksista se mitä mun liitossa on meneillään.
Vaikka lähtisin, en lähtisi siis toisen miehen vuoksi vaan sen vuoksi että on jotain muita perustavanlaatuisia ongelmia.
Ja kyllä niitä taitaa olla.
Suosittelen lämpimästi jonkinlaisen tuumaustauon ottamista koko asiassa jos puolisosi sen sallii, ja onhan hänen sallittava ellei tahdo heti erota. Minä käsittelin sen oman eron sen puolen vuoden aikana kun olin yksin. Sitten aloitimme yhteiselämän tämän miehen kanssa kenen herättämät tunteet sai potkaistua eroni liikkeelle. Vaikka kaipasin häntä hirveästi, oli tuo puoli vuotta yksin ihan luojan lahja. Olin piilottanut sen ihastuksen tunteen alle niin paljon vaikeita fiiliksiä vanhassa liitossa ja oivalsin paljon omia vanhoja virheitä myös mitkä vaikutti siihen että suhteesta tuli huono. Olin nostanut tätä nuoruuden kumppania jotenkin jalustalle ja yksin ollessani sain häneen realistisemman suhteen omassa päässäni. Siksi ehkä oli ollut niin vaikeaa nähdä suhteen ongelmat ja korjata niitä asioita ajoissa ja sitä kipua sit pakenin uuteen ihastukseen.
Eli, asumusero, muutama viikko mökillä tai jossain muualla yksin omien ajatusten kanssa, mikä vaan käytännössä teille toimiikasn. Antaa molemmille mahdollisuuden pureskella eron mahdollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kai lupausten rikkominen ja valehtelu ovat muidenkin kuin moraalipirkkojen mielestä väärin.
Ao on mielestään pettänyt, koska on vaalinut vakavia tunteita vuositolkulla kertomatta niistä kenellekään paitsi nyt kai sitten tunteiden kohteelle mutta ei edelleenkään omalle puolisolle eli sille, jolle ne omat tunteensa on aikanaan luvannut. Onhan tuo oikeasti aika ikävää ja itsekästä toimintaa. Me ihmiset kun emme vain ajelehdi tunteittemme armoilla, jos olemme terveitä - ne sairaat sitten murhaavatkin tunteittensa takia eivätkä koe voivansa estää itseään. Terveet pystyvät tekemään myös rationaalisia päätöksiä eli ap on aikanaan sallinut nuo tunteet itsellensä ja tehnyt tietoisen päätöksen,olla kertomatta niistä puolisolle.
Nyt ei enää ole muuta tehtävissä kuin kertoa puolisolle tilanne ja myöntää lähipiirille, mitä on tapahtunut toisen tietämättä. Mitään vaihtoehtoahantuossa ei ole muuta kuin tunnustaa heti tai tunnustaa myöhemmin.
Ihmisenä tässä olisi hyvä kasvun paikka mutta koska ap hakee täältä oikeutusta toimilleen, on todennäköistä, että hänen luonteeseensa kuuluu pettää lupaukset muillekin, jos hän itse siitä hyötyy. Ystävien salaisuudet eivät ole tärkeitä, sovittua ei tarvitse pitää, aina voi unohtaa lupaukset, jos niiden pitäminen on,itselle hankalaa. Ja tunnemyrskyissä on lupa sanoa ja tehdä mitä tahansa, kun eihän niille vaan voi mitään.
Sä et tunne mua joten nuo sun johtopäätökset kertoo vain susta itsestäsi.
No, mä jatkan samalla linjalla kuten jo vuosia eli pidän tunteeni omana tietonani ja keskityn siihen mikä on muille parasta.
Millään muulla tavalla toimien olen itsekäs paskiainen ja sitä en halua olla.
En halua sotkea kenenkään elämää.
Huomasin että välissä olitkin avannut vähän syitä miksi olette yhdessä.
Pelkästä velvollisuudentunnosta ei tarvitse pysyä suhteessa. Jos ystävyyttä ja rehellisyyttä on, voit olla miehesi tukena vaikka eroaisittekin. Ja vaikka asian sanominen varmasti loukkaa, kertoisin miehellesi että koet tyytymättömyyttä/ahdistusta suhteessa. Voisitteko jollain tavoin vähentää hänen riippuvuuttaan sinusta jo nyt? Joskus pelkkä ajatus siitä että on "pakko" jäädä voi saada unohtamaan että oikeasti haluaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Missä kohdassa sanoin että meillä on kaikki hyvin?
Olet selvästikin ymmärtänyt monia asioita väärin.
Jos kyseessä oikea rakkaus niin ei se vuosista ole kiinni että setvin oman tilanteen??
Kun mistään tällaisesta ei ole kyse!
Suurin osa näköjään projisoi omia erossa kokemiaan tunteita tänne.
Päättelette ihan olemattomia asioita.
Mulla ei ole mikään hätä että onko mulla ketään uutta vai ei.
Lähinnä kysyin ilmiselvän kysymyksen ihmisiltä ketkä ovat suhteen ulkopuolisia, ja mielipiteitähön löytyy.
Tekee miten vain, aina pyllistää johonkin suuntaan.
Eli kaikkia ei voi miellyttää koskaan.
Jos nykyinen suhde on sellainen että haluat erota, niin eroat siitä pois ja työstät sen eron sekä itsesi että kumppanisi kanssa rauhassa.
Sitten kun se prosessi on ohi, voit mennä sinkkuna treffeille sen uuden kanssa, mutta muista, että ei ole takuuta siitä että hän myös eroaa ja on valmis suhteeseen kanssasi - joten päättäessä edellisen suhteesi sun täytyy olla varma että haluat sen päättää riippumatta mitä tuo ns. kolmas osapuoli tekee.
Ihastuminen tai rakastuminen oman liiton laimennuttua ei tarkoita että sinua odottaa unohtumaton rakkaustarina aidan toisella puolella. Voi toki olla että nykyisestä suhteesta sinun kannattaa erota jos siinä on ongelmia jota ette pysty työstämään, mutta uuteen suhteeseen hyppääminen ei ole ratkaisu.