Lue keskustelun säännöt.
Se yleinen neuvo: eroa, älä petä.
13.08.2022 |
Miten tätä nyt pitäisi noudattaa?
Kaksi yli 15 vuotta yhdessä ollutta pariskuntaa.
Kummankin pariskunnan yhdellä osapuolella on ollut vuosia tunteita toista kohtaan, mutta asia on vasta nyt otettu puheeksi.
Jos kumpikin ottaisi eron heti, siitä tulisi sanomista.
Jos eivät ottaisi eroa mutta tapaisivat toisiaan, siitäkin tulisi sanomista.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi asiat hoitaa, jotta joku ei suuttuisi siitä että on toimittu selän takana?
Teki miten vaan, niin nykyinenkin tilanne on väärin.
Ei saa jäädä suhteeseen jos rakastaa toista, se on pettämistä.
Mutta jos tuossa tilanteessa eroisi, silloin syytettäisi siitä että pilasit suhteesi ja perheesi tuon toisen takia.
Onko mitään oikeaa tapaa toimia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Tämä.
Ihmiset tykkää tuomita vaikka vain omien kuvitelmiensa perusteella. Kunhan vain tuntevat olevansa parempia.
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Missä kohdassa sanoin että meillä on kaikki hyvin?
Olet selvästikin ymmärtänyt monia asioita väärin.Jos kyseessä oikea rakkaus niin ei se vuosista ole kiinni että setvin oman tilanteen??
Kun mistään tällaisesta ei ole kyse!
Suurin osa näköjään projisoi omia erossa kokemiaan tunteita tänne.
Päättelette ihan olemattomia asioita.
Mulla ei ole mikään hätä että onko mulla ketään uutta vai ei.
Lähinnä kysyin ilmiselvän kysymyksen ihmisiltä ketkä ovat suhteen ulkopuolisia, ja mielipiteitähön löytyy.
Tekee miten vain, aina pyllistää johonkin suuntaan.
Eli kaikkia ei voi miellyttää koskaan.
Ei voikaan. Sehän tässä on koko jutun pointti. Et voi elää elämääsi miellyttäen muita, et ketään miestä tai meitä täällä, koska et kuitenkaan voi täyttää kaikkien kaikkia toiveita. Sinua on vain yksi. Joudut valitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Saattaa toki olla, mitä sitten?
Hän voi myös tehdä omat ratkaisunsa mitä ikinä ne ovat.
Joten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Tämä.
Ihmiset tykkää tuomita vaikka vain omien kuvitelmiensa perusteella. Kunhan vain tuntevat olevansa parempia.
Lue uudelleen keskustelun otsikko niin vastaukset aukeaa paremmin. Täällä on vastattu aiheeseen että miksi eroaminen on fiksumpaa kuin pettäminen.
Aplle on tarjottu hyvänä ratkaisuna se, että työstää ensin rauhassa mahdollisen eron ilman sitä kolmatta osapuolta. Pettäminen on väärin ja satuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Saattaa toki olla, mitä sitten?
Hän voi myös tehdä omat ratkaisunsa mitä ikinä ne ovat.
Joten?
Oletko yrittänyt satsata nykyiseen liittoosi? Jos olet, niin miten?Aina kannattaa katsoa nykyisen liiton kortit loppuun asti, jottei tarvitse katua ja jossitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Taas huono neuvo. Ei pidä odotella mitään vihaa. Varsinkaan jos on lapsia. Lasten kannalta on huomattavasti helpompaa kun välit on mahdollisimman normaalit.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Nyt en kyllä ole ihan samaa mieltä. Ei sitä vihaa tarvitse tai kannata odottaa, ei sitä kaikissa eroissa edes tule. Tällasissa suhteissa missä ollaan kasvettu kuin sisaruksiksi, tulee viha korkeintaan sit kun tajuaa toisen vuoksi tao velvollisuudesta tuhlanneensa vuosia elämästään. Eron jälkeen toinen ei enää ole välttämättä se läheinen itsensä vaan voi asenteeltaan muuttua ahneeksi tai ilkeäksi ja sitä ihmettelee että tämän ihmisen vuosikokous sinnittelin. Sit syntyy katkeruutta ja kun on yhteisiä lapsia niin asiat ei kun mutkistuu. Ulos ennen vihaa ja katkeruutta, varma voi olla suhteen toivottomuudesta jo ihan senkin perusteella että rakkaus ja lämpö puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Missä kohdassa sanoin että meillä on kaikki hyvin?
Olet selvästikin ymmärtänyt monia asioita väärin.Jos kyseessä oikea rakkaus niin ei se vuosista ole kiinni että setvin oman tilanteen??
Kun mistään tällaisesta ei ole kyse!
Suurin osa näköjään projisoi omia erossa kokemiaan tunteita tänne.
Päättelette ihan olemattomia asioita.
Mulla ei ole mikään hätä että onko mulla ketään uutta vai ei.
Lähinnä kysyin ilmiselvän kysymyksen ihmisiltä ketkä ovat suhteen ulkopuolisia, ja mielipiteitähön löytyy.
Tekee miten vain, aina pyllistää johonkin suuntaan.
Eli kaikkia ei voi miellyttää koskaan.Ei voikaan. Sehän tässä on koko jutun pointti. Et voi elää elämääsi miellyttäen muita, et ketään miestä tai meitä täällä, koska et kuitenkaan voi täyttää kaikkien kaikkia toiveita. Sinua on vain yksi. Joudut valitsemaan.
Ja kun näin tekisi, on itsekäs paskiainen.
En voi elää elämääni miellyttäen muita?
Sattuneista syistä olen tehnyt niin jo vuosia.
Katso vaikka nuo ekan sivun kommentit ja tykkäykset.
Välitän muiden tunteista joten tässä ollaan.
Enkä tarkoita muilla vauvapalstalaisia, vaan perhettä ja lähipiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Kielenkäyttöni voi siltä osin olla tylyä, siitä pahoitteluni. En ajattele että ihminen olisi välttämättä eläimellinen jotenkin muuten. Se olkoon sit se mun projisointini jota aikanaan itse mietin paljon, eli miten vältän välittömän mieliteon mukaan hyppäämisen ja säilytän eksääni sellaiset välit, ettei lapset joudu koskaan kärsimään siitä että loukkasin toista vanhempaa liian pahoin.
Muistutukseksi ap:lle myös, että kaikki kommentit jotka täällä tuntuvat kovilta ovat tosielämässä vastaan tullessa kymmenittäin ikävämpiä. Jopa ns "siististi" eroavalle voi tulla todella keljuja huomioita. Hyvä on voida tietää että itse seisoo tekojensa takana. On aika harvinaista että voisi koko elämänsä hoitaa niin että kukaan ei moiti, vielä harvinaisempaa että olisi näin tehdessään itse onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on ehkä enemmän tapana lupailla kaikenlaista, ilman että sitten toimisivat lupauksensa mukaan.
Vaikka hän sanoisi että olet elämänsä rakkaus, se ei tarkoita mitään.
Naisten tapa tämä omien lukuisten kokemusteni mukaan. En puhu nyt mistään salasuhdehommista, vaan yleisesti naisten puheiden merkityksettömyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Saattaa toki olla, mitä sitten?
Hän voi myös tehdä omat ratkaisunsa mitä ikinä ne ovat.
Joten?Oletko yrittänyt satsata nykyiseen liittoosi? Jos olet, niin miten?Aina kannattaa katsoa nykyisen liiton kortit loppuun asti, jottei tarvitse katua ja jossitella.
Ja se satsaus tarkoittaisi meidän tilanteessa mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tekipä miten päin tahansa,ei koskaan taida olla jonkun mielestä oikein. Mutta pitää olla rehellinen ja erota vaikka, jos ei enää tunteita toiseen ole. En jaksaisi olla miehen kanssa,jolla toiseen tunteita ja vehtaa selkäni takana,lähtisin. Pitää vaan suoraselkäisenä ottaa ne syytöksetkin vastaan,mutta olla rehellinen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap puolisosi on sinulle kuin paras ystävä, yrittäisin ensin satsata nykyiseen liittoon täysillä ja ottaisin etäisyyttä siihen toiseen mieheen.
Pariterapiaa, yhteisiä illanviettoja ja lomamatkoja.
Eron paikka lapsiperheessä on siinä vaiheessa, kun terapia ja satsaus ei auta ja toista jo vihaa.
Tiedätkö ap edes, mitä miehesi tuntee sinua kohtaan? Hänelläkin saattaa olla joku pitkäkestoinen suhteen ulkopuolinen ihastus, josta et tiedä yhtään mitään.
Ihmettelen syvästi ajatusta, että eroa pitää kärvistellä siihen saakka, että jäljellä on vain vihaa. Tämä lie monen kohdalla syy siihen, että lapsetkin ovat ihan sekaisin? Ensin saadaan kotona jäätävää ilmapiiriä ja sen jäljeen eronneet vanhemmat jotka eivät pysty suunnilleen puhumaan toisilleen.
Eron paikka on kun tietää, että suhdetta ei voi enää korjata eikä siinä olla onnellisia.
Pettäjä ei eroa koska kumppani on varalla. Kotona varma saanti.
Ihmisellä on yksi elämä. Tee itsestäsi onnellinen ja kohtele muita niin hyvin kuin vain pystyt. Älä elä muita varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Epäilen syvästi, ettäkö kyse olisi todella rakkaudesta. Olen tuossa tilanteessa ollut itsekin, ja tunteet heräsivät heti, kun negatiivisen eksän kanssa elettyä joku antoikin anteliaasti positiivista palautetta. Tunteita tulee ja menee ja kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olennaisempaa on se, onko liittosi hyvä muuten (oletan että ei) tai onko se sellaiseksi korjattavissa. Jos on, pysy erossa muista ja jos ei, eroa.
2. Suoraan toisen kelkkaan hyppääminen on melko raukkamaista. Koskee paitsi sinua, myös sitä toista. Oikeasti ajattelet, että pystytte alkuinnon jälkeen luottamaan toisiinne tuollaisen teon jälkeen? Minkä on tehnyt kerran, voi tehdä toistekin.
3. Mikä se pakottava voima siis on, jonka takia sun pitäisi pomppia kuin pieni eläin kodista toiseen? Ihmisellä on syystä järki. Tunteet ei ole väärin, teot punnitaan.
Epäile vaan kun et paremmin tiedä.
Pieni eläin kodista toiseen?
Niinkö kutsut yli 15 vuoden suhdetta jossa ei ole petetty?
Nämä kaikki sun kysymykset kertoo vain ja ainoastaan sun oletuksista.
Sen verran voin sanoa että itselläni tunne ei ole vuosiin muuttunut.
Ensin toki olin varma että tää nyt menee toki ohi. Ei mennyt.
Ei ole siis hetken mielijohteesta kyse.
Ja tämäkin on monien mielestä väärin.
Olen pettänyt jo vuosia kun näin tunnen!
Joten, mikä on oikein?Tuntuu erikoiselta, ettet avaa avioliittosi tilaa muuten laisinkaan? Oikeastiko kaikki on muuten hyvin, rakastat vaan samalla toista? Sillä jos on näin, asiassahan ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas omassa suhteessa on isoja ongelmia, erota voi, ihan ilmankin ulkopuolisia. Eroaisin vasta, jos tiedät että se on parasta päädytpä yhteen ihastuksesi kanssa tai et.
Ja saat inhota neuvojani vapaasti. Olen joka tapauksessa ihan saman tilanteen elänyt, kuten moni täällä on. Kun ero oli setvitty, niin ei ollut lopulta mitenkään vaikeaa olla ilman sitä "suunnattoman rakkauden" kohdetta. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on jännä kyky tuottaa motivoivia tunteita. Jos taas teillä kyseessä onkin ihan oikea rakkaus niin tuskin se kuukausista tai vuosista jää kiinni, jos oman tilanteesi ensin setvit kunnolla.
Eläimen tavoin voi hetkellisesti toimia vaikka miten olisi siihen saakka pidellyt. Siksi elämä onkin niin vaikeaa.
Tykkään muuten tavastasi ajatella, se on realistinen. Mutta tuo eläimeksi nimittely ja vihjailu että hypitään suhteesta toiseen, se on ihan tarpeetonta. Aloittaja on pohtinut asiaa selvästi kauan. Minäkin kerroin omaa tarinaani, 19 vuotias liitto päättyi kun löysin uuden rakkauden, ja sitä on nyt kestänyt 8v. Mikä tämä on tämä yleinen kuvitelma, että tällaisessa tilanteessa ihminen on jotenkin yhtäkkiä täysi huithapeli, eikö nämä pohdinnat juuri osoita, ettei kumppanin vaihtoviikkoja harrasta mitenkään usein tai ota asiaa hirveän kevyesti?
Kielenkäyttöni voi siltä osin olla tylyä, siitä pahoitteluni. En ajattele että ihminen olisi välttämättä eläimellinen jotenkin muuten. Se olkoon sit se mun projisointini jota aikanaan itse mietin paljon, eli miten vältän välittömän mieliteon mukaan hyppäämisen ja säilytän eksääni sellaiset välit, ettei lapset joudu koskaan kärsimään siitä että loukkasin toista vanhempaa liian pahoin.
Muistutukseksi ap:lle myös, että kaikki kommentit jotka täällä tuntuvat kovilta ovat tosielämässä vastaan tullessa kymmenittäin ikävämpiä. Jopa ns "siististi" eroavalle voi tulla todella keljuja huomioita. Hyvä on voida tietää että itse seisoo tekojensa takana. On aika harvinaista että voisi koko elämänsä hoitaa niin että kukaan ei moiti, vielä harvinaisempaa että olisi näin tehdessään itse onnellinen.
Juuri tämän takia halusin keskustella asiasta täällä.
Vaikka toki tiesin mikä on vastaanotto täällä ja erityisesti olisi tosielämässä.
Jatkan siis valheessa. Ei, en petä.
Ai tämäkin on väärin?
Mikä yllätys.
Varmaankin se paras neuvo on, että ensin eroaa, mutta ei odota keneltäkään mitään. Ei edes rakkauden kohteelta. Selvittelee ensin oman tilanteen esim asumuserossa. Siten ettei hyppää heti uuteen suhteeseen. Toinen voi tehdä samoin halutessaan. Tällöin ei itse riko toisen liittoa vaan kumpikin kantaa vastuun omasta elämästään. Kun aikaa kuluu jonkin verran eroista, niin voi lähteä puhtaalta pöydältä. Tosirakkaus jaksaa odottaa.
Toisaalta harva haluaa toimia näin. Koska se tunnehan katoaa, kun roihu laantuu tavalliseksi tylsäksi liekiksi.
Itse ajattelen niin, että rakastaa voi kaukaakin ja odottaa voi pidempäänkin. Jos ero ja uusi suhde tarkoittaa useiden ihmisten elämän sekoittamista. Kiima on eri asia, se ei yleensä jaksa odotella saati pysyä kaukana. Nämä on hyvä erottaa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta kuulostat todella epäkypsältä ja sulle olisi varmasti apua terapiasta. Elämässä ei voi välttyä sotkulta, epäonnistumiselta tai siltä että joskus tekee jonkun mielestä jotain väärin.
Sinun tilanteessasi on vaihtoehtona toimia oikein - unohda hetkeksi se ihastus ja ala työstämään omaa eroa pariterapiassa tai yksin. Eroaminen ei ole väärin jos tosiaan koet että teillä on pitkältä ajalta ongelmia jota et voi selvittää.
Jos tuo uusi ihastus on elämäsi rakkaus, te päädytte kyllä yhteen vaikka aikaa menisikin välissä. Jos ei, sinulla on parempi mahdollisuus rakkauteen joka tapauksessa kun työstät eron rauhassa.