Lue keskustelun säännöt.
Mitä pitäisi tehdä kun leikkipuistossa vieras isompi lapsi tulee kiehnäämään viereen?
Käyn kolmevuotiaani kanssa läheisessä leikkipuistossa ja usein sinne ilmaantuu yksin eräs ekaluokkalainen tai eräs eskarilainen tyttö. Ja molemmat ovat sellaisia, että tulevat jotenkin kiehnäämään siihen minun ja lapseni viereen. Hivuttautuvat lähemmäksi pyörimään ympärillemme, kyselevät koko ajan mitä te teette jne. Eivätkä millään lähde, vaikka miten sanoisi, että meillä on nyt oma juttu tässä kesken. Kaipaavat varmaan aikuista ja seuraa ja sellaista, mutta muutamastakin syystä en pysty sitä heille tarjoamaan vaan haluan olla kahden lapseni kanssa. Eilenkin toinen näistä roikkui tunnin vieressämme ja kun lähdimme puistosta kotiin niin lähti perässä kulkemaan.
Mitä tällaiselle oikein pitäisi tehdä?
Kommentit (1230)
Ehkä ne on näiden vanhempien lapsia, jotka esim. koulun vanhempainillassa ovat koko ajan äänessä, pitkittävät omalla puheellaan asioita ja haluavat kertoa yksityiskohtaisia tarinoita omasta ja lapsensa elämästä kaikille. Ehkä se on jonkinlainen sukuvika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Huomaa, että nyt kyse on LAPSESTA. Lapset ei osaa samoja sosiaalisia sääntöjä, eikä voi ajatella että lapsi on itsekäs kun haluaa puhua ihmisille. Ei kyse ole itsekkyydestä vaan taitojen puutteesta. Aikuisen tehtävä on silloin osata olla ystävällinen, vaikka tietenkään ei tarvitse juttuun mukaan lähteä sen enempää, ja voi sanoa että keskityn nyt omaan lapseen, mutta voit leikkiä toisen lapsen kanssa jos haluat.
Jos lapsi ei osaa sosiaalisia sääntöjä, sitä ei pidä päästää ihmisten ilmoille yksin.
Lapsille kannattaisi muuten ihan oikeasti opettaa, että kaikki aikuiselta näyttävät eivät ole turvallisia aikuisia. Esimerkiksi minä en ole. Silti ihmiset saattavat itse kuvitella, jopa tutut, että voivat jättää lapsensa minun silmälläpitoni alaiseksi.
Jätit ilmeisesti lukematta tekstistäni tuon avainsanan autisti? Minäkään en osaa sosiaalisia sääntöjä, ellen ankarasti ponnistele. Ja jos tarpeeksi joudun ponnistelemaan, saattaapi tulla melttari. Lasten on parempi olla näkemättä sellaista.
Voisin myös olla juoppo tai narkkari, mitä lapsi ei tajuaisi, ja siksi arvaamaton. Tai mitä muuta lapsille vahingollista hyvänsä.
Ihminen, joka ei kasvata lapsiaan jättämään ventovieraat aikuiset rauhaan, ei selvästi välitä lapsensa turvallisuudesta vähääkään.
-se autisti-
Tietenkään ei pitäisi päästää, mutta ei se sen lapsen syytä ole eikä se lapsi ole se itsekäs tässä. Olen samaa mieltä siitä, että vanhempien vika, mutta ei aikuisten kuulu kiusata lasta sen takia että tällä on välinpitämättömät vanhemmat. Jos on autisti eikä voi itselleen mitään niin sitten ei voi.
Vähän ohi aiheen, mutta tätä ei vois kyllä tapahtua missään muualla kuin Pohjoismaissa, että lapsi pieni lapsi on yksinään puistossa ja lyöttäytyy tuntemattoman aikuisen seuraan juttelemaan. Muualla kun lapset ovat aina aikuisen valvonnassa. Hienoa toki, että meillä on näin turvallista, mutta hassu ajatus silti
Mammat usein syyttävät suomalaista yhteiskuntaa lapsivihamieliseksi. Entäs mammat itse?
Vierailija kirjoitti:
Teidän taaperoista tulee samanlaisia. Leikkivät vain aikuisen kanssa eivätkä osaa myöhemminkään ottaa kontaktia muihin lapsiin.
Höpö höpö!
Mikä "toinen lapsi" se ekaluokkalainen pienelle taaperolle on?
Ei meidänkään taapero aikanaan kaivannut mitään isoja "kavereita" aikanaa, riitti kyllä ihan oman ikäiset kerhoissa ja kaveritapaamisissa. Tuskin tuo ap:n taaperokaan on täysin vailla kavereita ja aina vain aikuisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehenä lähden heti pois, sillä en halua pedofiilin mainetta ja syytettä jo pelkästä läsnäolosta.
Vierailija kirjoitti:
Mammat usein syyttävät suomalaista yhteiskuntaa lapsivihamieliseksi. Entäs mammat itse?
Tässä ketjussa on kyllä niin törkeää lapsivihamielisyyttä, että yököttää. Ei ihme että koulukiusaaminen on niin yleistä, kun jotkut vanhemmatkin ajattelee noin ikävästi lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ihme ongelmat.
Minä rohkaisin lapsia leikkimään muitten kanssa jos sellaista mahdollisuutta oli. Vanhemmasta tulee helposti lapsen tärkeä leikitysautomaatti. On parempi vaikka katsella sitä kännykkää kun ryhtyä leikitysautomaatiksi. Lapsen on hyvänoppiq tekemään muiden kanssa.
Kotona sitten jakamatonta aikaa lapselle - silloin kännykkä hetkeksi pois.
Oon kyllä samaa mieltä. Kyllä se vanhempi oikeasti voi ja pitääkin välillä vaikka katsoa sitä kännykkää tai lukea vaikka kirjaa, eikä tartte kaikkea aikaa toimia leikitysautomaattina. Kunhan on myös niitä hetkiä että jakamaton huomio lapselle.
Huvittava lukea näitä "leikkipuistot on yhteisöllisiä paikkoja, pysy poissa jos et halua olla tekemisissä muiden kanssa" -juttuja. Mitä yhteisöllisyyttä se on, että joku tuntematon äityli dumppaa yli kaksi kertaa puistossa ÄITINSÄ kanssa leikkivän lapsen ikäiset penskansa haahuilemaan yksikseen ja etsimään seuraa vieraiden aikuisten luota - sen sijaan, että äityli ITSE menisi puistoon sen ekaluokkalaisensa kanssa?
Kummallinen käsitys yhteisöllisyydestä tämä, että tulee sietää epämiellyttäviä ja ei-toivottuja kohtaamisia. Ei yhteisöllisyys ole mitään pakkopullaa ja pakkosietämistä, se on vastavuoroisuutta ja huomioon ottamista - jota ei todellakaan ole se, että joku vanhempansa yksinäisyyteen dumppaama kouluikäinen liimautuu vieraan aikuisen helmoihin etsimään kontaktia jota kaikesta päätellen ei kotoa saa. Ehkä näiden lasten vanhemmilla on liian kiire olla päivät kännissä tai nuplata puhelimiaan sen sijaan, että olisivat lastensa kanssa - kun ne kerran on pitänyt maailmaan tulkuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin mukaan leikkeihin oman lapseni kanssa ja samalla lapsenikin näkee miten toisiin lapsiin on syytä suhtautua.
Näin minäkin tekisin ja ihan hirvittävää ajatella että kenellekään olisi ongelma yksinäinen hiukan huomiota haluava pikkulapsi.
Nämä ovat sellaisia elämän vaikeita asioita joihin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittava lukea näitä "leikkipuistot on yhteisöllisiä paikkoja, pysy poissa jos et halua olla tekemisissä muiden kanssa" -juttuja. Mitä yhteisöllisyyttä se on, että joku tuntematon äityli dumppaa yli kaksi kertaa puistossa ÄITINSÄ kanssa leikkivän lapsen ikäiset penskansa haahuilemaan yksikseen ja etsimään seuraa vieraiden aikuisten luota - sen sijaan, että äityli ITSE menisi puistoon sen ekaluokkalaisensa kanssa?
Kummallinen käsitys yhteisöllisyydestä tämä, että tulee sietää epämiellyttäviä ja ei-toivottuja kohtaamisia. Ei yhteisöllisyys ole mitään pakkopullaa ja pakkosietämistä, se on vastavuoroisuutta ja huomioon ottamista - jota ei todellakaan ole se, että joku vanhempansa yksinäisyyteen dumppaama kouluikäinen liimautuu vieraan aikuisen helmoihin etsimään kontaktia jota kaikesta päätellen ei kotoa saa. Ehkä näiden lasten vanhemmilla on liian kiire olla päivät kännissä tai nuplata puhelimiaan sen sijaan, että olisivat lastensa kanssa - kun ne kerran on pitänyt maailmaan tulkuttaa?
No, tässä nyt halutaan kostaa lapselle sen että tämän vanhemmat on kyvyttömiä. Että lapsella ois varmasti mahdollisimman huono olla - hänestä ei välitä vanhemmat eikä kukaan muukaan. Kunhan mamman omalla kultamussukalla on hyvä, niin ei muista väliä.
Kyllä lapset tarvitsevat yhteisön ympärilleen, ei pelkästään äitiä tai vanhempiaan. Yhteisöllisessä naapurustossa voidaan paremmin.
No sitten on myös näitä jotka haluavat olla yksin. Ok. On se vähän hankala tilanne jos seuraan tulevalla lapsella ei ole mukanaan vanhempaa jolle asiasta kertoa. Kai sitten pitää vaan rehellisesti mutta mahdollisimman lempeästi tuo selittää sille lapselle. Ihmisiä on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samanlaisia kokemuksia. Ollaan usein koko perhe leikkipuistossa, ja me kumpikin miehen kanssa leikitään lasten kanssa. Välillä on näitä ehkä 6-7 - vuotiaita jotka tulee juttelemaan, samaan leikkilaitteeseen, tai muuten seurailee. Ja usein siellä puistossa kyllä on vanhempi mukana, mutta istuu puhelin kädessä jossain.
Yksi kerta on jäänyt erityisesti mieleen, minä olin oman 2-v tytön kanssa leikkimässä, ja joku ekaluokkalainen tyttö seurasi meitä koko ajan, laitteesta toiseen, jutteli jotain. Ihan mukava tyttö. Puistossa oli tytön molemmat vanhemmat, jotka istui penkillä vierekkäin, kumpikin tuijotti omaa puhelintaan. Jossain vaiheessa äiti huusi tytölle että "älä nyt Maija koko ajan mene muiden perässä". Mutta ei muuta, ei noussut ylös penkistä. Ja tyttö oli siinä vielä hetken, kunnes me lähdettiin kotiin.
Mikset sanonut vanhemmille mitään?
"Anteeksi, huomasitteko että lapsenne juttelee ja leikkii täällä lasten leikkipuistossa?"
Vierailija kirjoitti:
Lapset on tuommoisia. Oletko itse ainut lapsi? Lapsille tekee hyvää sosialisoitua muiden lasten kanssa.
Nämä isommat lapset nimenomaan yrittävät sosialisoida, nimittäin Ap:n kanssa. Täällä on selvästi vanhempia, jotka eivät ymmärrä, että jotkut haluavat oikeasti viettää aikaa oman lapsensa/lapsien kanssa. Minun kolmevuotiaani ei tykkää tuollaisista tilanteista yhtään, vaikka on muuten ihan supersosiaalinen. Hänellä on vanhempia sisaruksia, joten se ulkoilu on se hetki, kun lapsi saa olla hetken se ainoa lapsi. Kolmevuotiaat eivät myöskään läheskään aina ole kiinnostuneita leikkimään noin paljon isompien lasten kanssa. Toki jos pieni haluaa ja isompi leikkii nätisti, silloin se ei ole ongelma. Ja nimenomaan sen lapsen kanssa, ei vanhemman. On varmaan joillain äideillä sellainen ajatus, että työnnetään se lapsi sinne puistoon ja joku muu viihdyttää ja vahtii. Unohtuu vaan se, että se oma vanhempi on edelleen vastuussa siitä omasta lapsestaan, joten vastuu ei siirry niille vanhemmille, jotka siellä puistossa ovat. Joskus on perään vinguttu, kun en jonkun random tyypin lapsia jäänytkään viihdyttämään, enkä edes leluja jättänyt, lähtiessäni omieni kanssa kotiin. Kuka ylipäänsä opettaa, että on ookoo mennä täysin tuntemattomien ihmisten luo ja jäädä siihen pyörimään? Joku viisivuotias yksin puistossa on muutenkin vähän sellainen, että seudusta riippuen, saattaisin miettiä lasua, jos pyörisi paljon yksin ja lyöttäytyisi tuosta vain muiden seuraan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapset tarvitsevat yhteisön ympärilleen, ei pelkästään äitiä tai vanhempiaan. Yhteisöllisessä naapurustossa voidaan paremmin.
No sitten on myös näitä jotka haluavat olla yksin. Ok. On se vähän hankala tilanne jos seuraan tulevalla lapsella ei ole mukanaan vanhempaa jolle asiasta kertoa. Kai sitten pitää vaan rehellisesti mutta mahdollisimman lempeästi tuo selittää sille lapselle. Ihmisiä on erilaisia.
Niin. Voihan sitä ihan vaikka kertoa lapselle, että olen pahoillani, mutta olen nyt väsynyt enkä jaksa puhua kenenkään kanssa. Että joskus ihmiset ei vaan jaksa jutella.
Vierailija kirjoitti:
Mun poika on kyllä tuommoinen hypersosiaalinen höpöttäjä, jonka jos päästäisi yksinään puistoon niin varmaan lyöttäytyisi jonkun seuraan selittämään juttujaan. Useimmiten saa positiivista palautetta kun on niin ihanan sosiaalinen ja mummukat tykkää kun lapsi käy heille juttujaan kertomaan, joten ei hän tajua ollenkaan ettei kaikki ehkä tykkää. Ollaan kyllä siitä sanottu ettei saa jutella jos toiset ei vastaa, että kaikki ei aina halua puhua. Ja että esim omaa kotiosoitetta ei ois syytä kertoa kenellekään... Hän on kyllä jatkuvasti äänessä kotonakin ja hänen kanssaan puhutaan että ei ole siitä kiinni. Mutta sinällään voin kuvitella että tämän kaltaisesta lapsesta vois tulla just tuommoinen rasittava liimautuja, jos vanhemmat ei jaksa tai viitsi kasvattaa ja vahtia kunnolla. Ja jos ei ole sisaruksia ja kavereita joitten kanssa purkaa tarmoaan.
Minullakin toinen lapsi hyvin sosiaalinen juttelija, ja tosi moni mielellään jutteleekin hänen kanssaan. Iän myötä on sitten oppinut, että ihan kaikki ei aina kaipaa seuraa. Mutta olihan se joskus pienempänä vaikea selittää, että Antti ja Pekka nyt haluaa leikkiä kahdestaan/olla rauhassa, kun itse hän taas ilolla otti kaikki uudetkin lapset mukaan.
Toinen lapsi taas on ujompi ja ahdistuu jos joku ihan tuntematon tyyppi hakeutuu seuraan, eli käyttäytyy kuin oma sosiaalinen sisarus. Hänen kanssaan yritän opettaa, että jotenkin voisi ystävällisesti reagoida, vaikka pienen hetken leikkiä, mutta ei omasta tilastaan tarvitse lähteä tietenkään luopumaan. Saa haluta myös rauhaa.
Oma lukunsa sitten vielä lapset, jotka tuntuvat olevan aikuista vailla. Itse olen yrittänyt ottaa sellaiset lapset mukaan, mutta jatkuva asiana luultavasti rasittaisi.
Mutta ei näihin ole oikeaa vastausta. Sen minkä yksi kokee hyvänä ja helppona, toinen kokee vaikeana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittava lukea näitä "leikkipuistot on yhteisöllisiä paikkoja, pysy poissa jos et halua olla tekemisissä muiden kanssa" -juttuja. Mitä yhteisöllisyyttä se on, että joku tuntematon äityli dumppaa yli kaksi kertaa puistossa ÄITINSÄ kanssa leikkivän lapsen ikäiset penskansa haahuilemaan yksikseen ja etsimään seuraa vieraiden aikuisten luota - sen sijaan, että äityli ITSE menisi puistoon sen ekaluokkalaisensa kanssa?
Kummallinen käsitys yhteisöllisyydestä tämä, että tulee sietää epämiellyttäviä ja ei-toivottuja kohtaamisia. Ei yhteisöllisyys ole mitään pakkopullaa ja pakkosietämistä, se on vastavuoroisuutta ja huomioon ottamista - jota ei todellakaan ole se, että joku vanhempansa yksinäisyyteen dumppaama kouluikäinen liimautuu vieraan aikuisen helmoihin etsimään kontaktia jota kaikesta päätellen ei kotoa saa. Ehkä näiden lasten vanhemmilla on liian kiire olla päivät kännissä tai nuplata puhelimiaan sen sijaan, että olisivat lastensa kanssa - kun ne kerran on pitänyt maailmaan tulkuttaa?
No, tässä nyt halutaan kostaa lapselle sen että tämän vanhemmat on kyvyttömiä. Että lapsella ois varmasti mahdollisimman huono olla - hänestä ei välitä vanhemmat eikä kukaan muukaan. Kunhan mamman omalla kultamussukalla on hyvä, niin ei muista väliä.
No mutta miten tämän asian voi sille lapsen syylliselle vanhemmalle tuoda esiin, jos vanhempi ei ole mailla halmein? Laittaa kirjeen lapsen mukana kotiin, jossa lukee, että voitko opettaa lapsesi leikkimään yksinään?
Olla Aikuinen, olla läsnä. Kuunnella. Osoittaa myötätuntoa. Lapsihan voi olla kurjasta kodista.
Mikset sanonut vanhemmille mitään?